Koska herran naama toistuu nykyisin uutisissa lähes päivittäin, on varmaan aika avata ketju maailman rikkaimmalle miehelle, josta on kovaa vauhtia tulossa myös maailman vaikutusvaltaisimpiin ja monien mielestä ehkä pelottavimpiin kuuluva mies. Alkuun Muskin julkinen imago oli kohtalaisen harmiton ja positiivinen. Häntä pidettiin visionäärinä ja taitavana liikemiehenä, joka tuntui muuttavan kullaksi kaiken mihin koskee. Sitten tapahtui jotain ja hän alkoi kääntymään kohti syvää päätyä ja hänestä on hyvää vauhtia tulossa jonkinlainen tosielämän Bond-pahis, joka pyrkii kohti maailman valtiutta.
Paitsi että Musk on onnistunut hankkiutumaan USA:n tulevan presidentin kylkeen kiinni, niin hän pyrkii vaikuttamaan myös Euroopan politiikkaan ja on huhuttu, että Musk hääräilee ja on rahoittamassa sekä Nigel Faragen uuden ReformUK-puolueen toimintaa briteissä, että äärioikeistoa edustavan AfD:n toimintaa Saksassa. Ja todennäköisesti ei jää tähän, vaan eiköhän Musk halua upottaa käpälänsä myös muiden Euroopan mahtimaiden politiikkaan. Trump tuntuu käyttävän Muskia mielellään työrukkasena EU:n heikentämisessä.
Musk hankki Twitterin huimalla summalla koska oli sitä mieltä, että sananvapautta pitää turvata, mutta hankittuaan alustan ja muutettuaan sen nimen on alkanut uudelleen nimetyssä X:ssä varsin voimakkaasti paitsi ohjaamaan ihmisten näkemään sisältöä haluamaansa suuntaa, niin myös potkinut alustalta pois häntä tai hänelle läheisiä asioita kritisoineita tahoja.
Muskin ulosanti, retoriikka ja käyttäytyminen alkaa pikkuhiljaa muistuttaa hyvin paljon Trumpia:

Elon Musk: Britannian pääministeri vangittava
Miljardööri on ampunut X-palvelussaan sarjatulta Euroopan maita kohti, eikä Suomikaan ole jäänyt täysin vaille huomiota.
www.is.fi
”Hän on aika säälittävä henkilö,” sanoo Elon Muskin haistattelun kohteeksi joutunut suomalaismies
Suomalainen Joni Askola moitti Elon Muskia tämän omistamassa viestipalvelu X:ssä ja sai vastaukseksi haistattelua. Muskin käytös on Askolan mielestä säälittävää.
yle.fi