Elias Pettersson – Tre Kronorin seuraava supertähti?

  • 45 810
  • 140

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Peliäly myös MacKinnonilla mielestäni parempi kuin McDavidilla, vaikkei ihan Crosbyn ja Malkinin tasolla. Lisäksi MacKinnonilla on selkeä kyky auttaa ketjukavereitaan paremmiksi, kun taas McDavidilla on tapana enemmänkin loistaa yksin. Sellaista en juuri itse arvosta valtavan korkealle. Ja tosiaan olen toki sitä mieltä, ettei pelaajien tarvitse olla ns. kokonaisvaltaisia pelaajia, ja sitä asiaa ylikorostetaan aivan liikaa nykyään. Mutta jos aikoo olla maailman paras pelaaja, niin ei siihen minun silmissäni ainakaan riitä silti se, että on vauhtikone, jolla on maagiset kädet, on lapanen omassa päässä ja nössö oman joukkueensa johtamisessa. Edellä toki pari kärjistystä, mutta piti silti selkeästi osoittaa missä McDavidin puutteet kuitenkin ovat.
Jaa. No nyt ollaan sitten eri mieltä ja pysytään näissä. McDavid on omasta mielestäni pelaaja joka pyrkii ensisijaisesti käyttämään ketjukavereitaan apuna, luomalla ensin tilaa luistelulla ja kiekonkäsittelyllään, jonka jälkeen hän pistää namupassin kaverin lapaan josta on helppo ampua maali. Mun mielestä nimenomaan MacKinnon oli esim. Viimevuonna juurikin se tyyppi, jolle Rantanen tai Landy heitti kiekon ja MacKinnon ajoi yksin kentän läpi ja pisti limpun pussiin. Jännä miten kovasti voi näkemykset erota.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Evgeni Malkin ja Nathan MacKinnon parempia puolustamaan kuin Connor McDavid? Siis no, varmaan ovatkin, mutta eivät yhtä selkeästi parempia kuin McDavid hyökkäämään vs. kyseinen kaksikko.

Millä tavalla McDavid on nössö johtaessaan Edmonton Oilersia? Kärjistetään kuten edellä eli MacKinnon ilmeisesti on sitten johtajaominaisuuksiltaan nössön vastakohta. Millä perusteella?

Kun ei tällä hetkellä voi Lainetta julistaa paremmaksi kuin McDavid, niin lennosta vaihdetaan Elias Petterssoniin, josta aasinsiltana MacKinnoniin ja Malkiniin. Ja tietysti Crosbyyn.
 
cheap_shot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Jokerit, KäPa, Liverpool
Ei vittu mitä Jatkoajasta saa nykyään lukea, McDavidilla tekee jonkun mielestä tiukkaa mahtua tällä hetkellä viiden parhaan jääkiekkoilijan joukkoon :D

Ei Crosbykään aikanaan tehnyt ketjukavereistaan parempia, vaan hoiti hommat yksin, ja aika harvan mielestä Crosby ei ollut silloin paras kiekkoilija.

Itse aiheeseen, Pettersson tulee aivan varmasti olemaan tulevat vuodet pistepörssin top-10 jos pysyy kunnossa, käsittämättömän hyvä pelaaja.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Ketjun aiheeseen: Petterssonilla on kaikki eväät olla ikäluokkansa paras pelaaja ja top-5 sentteri maailmassa parin vuoden päästä. Maailmassa, jossa Connor McDavid, Auston Matthews sekä monet muut ovat edelleen lähestymässä tai keskellä parhaita vuosiaan.

Hieno talentti kyseessä ja pakko myöntää, en odottanut hienonkaa Växjö-kauden jälkeen, että se hyppy olisi näinkin helppo. Kausi on nuori, mutta mikään ei viittaa lannistumiseen. Päinvastoin.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Evgeni Malkin ja Nathan MacKinnon parempia puolustamaan kuin Connor McDavid? Siis no, varmaan ovatkin, mutta eivät yhtä selkeästi parempia kuin McDavid hyökkäämään vs. kyseinen kaksikko.

Millä tavalla McDavid on nössö johtaessaan Edmonton Oilersia? Kärjistetään kuten edellä eli MacKinnon ilmeisesti on sitten johtajaominaisuuksiltaan nössön vastakohta. Millä perusteella?

Kun ei tällä hetkellä voi Lainetta julistaa paremmaksi kuin McDavid, niin lennosta vaihdetaan Elias Petterssoniin, josta aasinsiltana MacKinnoniin ja Malkiniin. Ja tietysti Crosbyyn.
Aikamoista huttua heität tuttuun tapaasi. Hauska tapa sinulla aina mennä vittuilemaan itse kirjoittajille. Harmittaako, kun omaa suosikkiasi ei arvostakaan kaikki ihan Jeesukseksi? Minä en ole Laineesta kirjoittanut tähän ketjuun sanaakaan, joten miksi tuot häntä esiin? Heikko esitys, suorastaan säälittävä - eli nurkkaan häpeämään siitä. Harmi, jos joku on kanssasi eri mieltä. Kestä se kuin mies, ja lopeta tuo jatkuva vittuileminen mitä täällä harrastat vähän itse kullekin. Ihme touhua kyllä joillakin täällä järjestään...
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Ensi kesänä taidetaan tehdä tuolle rajoittuneelle fysiikalle jotain, tai siis on pakko tehdä. Pettersonina suosittelin kysymään pari vinkkiä Sedineiltä, että miten vitussa teiltä sai kiekon pois?
Uskoisin, että tuo fysiikka ei hetkessä tule kuntoon, mutta tulee ajallaan. Tähän mennessä tuon kanssa on tehty jo töitä ja painoa on tullut varausiästä noin 10 paunaa. Eihän tuo paljon ole, mutta oikeaan suuntaan mennään kuitenkin. Pettersson on pyrkinyt harjoittelemaan monipuolisesti menettämättä muita ominaisuuksiaan ja on tuossa hyvällä tiellä.

Ehkä hänen veljensä Emil voisi olla jonkinlainen esimerkki tuossa. Silloin kun hänet varattiin, Emil painoi Central Scoutingin mukaan 158 paunaa (joissakin paikoissa vain 152 paunaa) ja oli tuolloin draftissa vuoden yli-ikäinen. Nyt viiden vuoden päästä hänen painonsa on 185 paunaa (Milwaukee Admiralsin kokoonpano) Eli painoa on tullut noin 30 paunaa varauksen jälkeen. Jos tuo sama kaava toistuisi Eliaksella, niin Elias olisi reilu parikymppisenä noin 85-90 kiloinen pelaaja.

Noin muuten Petterssonin pelissä tuo fysiikka ei ole eikä tule koskaan olemaankaan kovin merkittävässä asemassa. Tokihan se auttaisi jos tuo olisi paremmassa kunnossa, mutta hänen pelinsä koostuu niin monista muista asioista, että tuo ei ole ihan välttämättömyys saada huipulle. Siksi sen kanssa ei olla kiirehditty muiden ominaisuuksien kustannuksella. Vancouverin pelaajista esimerkiksi Bo Horvat on 183 senttinen ja päälle 100 kiloinen voimanpesä (seurakaverit kutsuvat nimellä "Ox", mikä kertoo jotain) ja hänen pelinsä perustuu paljon enemmän voimaominaisuuksien hyödyntämiseen kuin Petterssonin peli.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Aikamoista huttua heität tuttuun tapaasi. Hauska tapa sinulla aina mennä vittuilemaan itse kirjoittajille. Harmittaako, kun omaa suosikkiasi ei arvostakaan kaikki ihan Jeesukseksi? Minä en ole Laineesta kirjoittanut tähän ketjuun sanaakaan, joten miksi tuot häntä esiin? Heikko esitys, suorastaan säälittävä - eli nurkkaan häpeämään siitä. Harmi, jos joku on kanssasi eri mieltä. Kestä se kuin mies, ja lopeta tuo jatkuva vittuileminen mitä täällä harrastat vähän itse kullekin. Ihme touhua kyllä joillakin täällä järjestään...

Tota noin. Kirjoitit itse viestisi edellisellä sivulla sisältäneen kärjistyksiä ja tein itsekin niin. Onko sulla joku erityisoikeus täällä kärjistää? Jos luit viestini ja ymmärsit mitä siinä luki, tiedät vastauksen jälkimmäiseen kysymykseesi.

Suosikkiani ei tosiaan puhutella Jeesuksena ja hyvä niin. Nurkkaan en siltikään mene, vaan odotan vastauksia kysymyksiini. Kritisoin sun mielipidettä etkä siihen anna vastausta, vaan vedät ton marttyyriviitan yllesi ja väistät. En tiedä miten siihen pitäisi suhtautua, varmaan syöttää samanlaista turhaketta kuin sinäkin.
 
Ymmärrys nolla? Ilmeisesti. Jos kärjistää asioita nimenomaan pelaajiin liittyen on pikkuisen eri asia, kuin alkaa kärjistämään tai itse asiassa valehtelemaan toisen kirjoittajan motiiveista. Et varmasti tätä edelleenkään tajua, joten haaskaan kyllä aikaani antamalla edes pieniä tiedon muruja sinulle, joten antaa olla. Olet täällä jatkuvasti vittuillut ylimieliseen tapaan nimenomaan toisille kirjoittajille. Olen siihen kiinnittänyt huomiota usein, vaikken olisi ketjuihin itse kirjoittanut. Sietäisi ymmärtää hävetä kaltaisesi. Mutta ethän osaa, tai ymmärrä - aivan sama. Ole mitä olet...
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Ymmärrys nolla? Ilmeisesti. Jos kärjistää asioita nimenomaan pelaajiin liittyen on pikkuisen eri asia, kuin alkaa kärjistämään tai itse asiassa valehtelemaan toisen kirjoittajan motiiveista. Et varmasti tätä edelleenkään tajua, joten haaskaan kyllä aikaani antamalla edes pieniä tiedon muruja sinulle, joten antaa olla. Olet täällä jatkuvasti vittuillut ylimielisen tapaan nimenomaan toisille kirjoittajille. Olen siihen kiinnittänyt huomiota usein, vaikken olisi ketjuihin itse kirjoittanut. Sietäisi ymmärtää hävetä kaltaisesi. Mutta ethän osaa, tai ymmärrä - aivan sama... Ole mitä olet.

En ymmärtänyt millä perusteella MacKinnon on johtajaominaisuuksiltaan parempi kuin McDavid enkä ymmärtänyt millä perusteella MacKinnon sekä Malkin ovat parempia puolustamaan kuin McDavid saatika kokonaisvaltaisempia pelaajia.

Ymmärrän täysin miksei sinulla ole aikaa vastata kysymyksiin, jotka on heitetty kieli poskessa, mutta äijän kirjoituksia kun on päässyt lukemaan ja miten satunnaisesti muiden kommentteja väistelet, on ihan aiheellista joskus kirjoittaa miten kirjoitan. Voit korostaa tässä paremmuuttasi kuten Ahoa koskevassa ketjussa, haukkua meikäläisen ylimieliseksi kusipääksi internetin keskustelupalstalla ja vaikka mitä muuta, mutta se ei poista sitä faktaa pois mitä itse teet täällä. Valitettavasti. Olet mitä olet kuten minäkin.

Sulla on yleensä ihan hyviä juttuja ja luen niitä mielenkiinnolla, mutta kyllä ne jutut vähän itse kullakin menee niin sanotusti ohi. Varsinkin kun kyseessä on suomalaiset pelaajat. Mutta hei, se on elämää ja mielipiteiden valoa. Ole mitä mieltä haluat, niin minäkin olen. Mutta jos oot valmis väittämään massasta poikkeavaa, niin sun kannattais myös pystyä vastaamaan kysymyksiin liittyen väittämiisi. Oli se kysymys sitten heitetty kärjistetysti tai ei, kuten osa sinunkin sisällöstäsi.

Ja tota, yritähän nyt kestää pieni kettuilu keskustelupalstalla tai rinnasta sitten vaan mun palstapersoona vaikka mun sosiaaliseen elämään. Ihan se ja sama, mutta sen verran tässä täytyy puolustautua, että tällä palstalla lienee kaksi tai kolme kaveria, joille olen pientä kettuilua heittänyt. Oot toinen, joka ottaa sen noin ja se toinen henkilö ajoi samaa agendaa kuin sinä, mutta sinä teet sen paremmalla tavalla. Mutta ilmeisesti aika usein sitä pääset lukemaan, joten täytyypä tarkistaa kirjautumistiedot.

Jääkööt tämä aiheeseen kuulumattomana viimeiseksi viestiksi. Pettersson on huikea ruottalainen.
 
Viimeisestä lauseestasi olen sama mieltä, joten siihen on toki hyvä lopettaa tämä off-topicci.
 
Largo

Jäsen
Aikamoista huttua heität tuttuun tapaasi. Hauska tapa sinulla aina mennä vittuilemaan itse kirjoittajille. Harmittaako, kun omaa suosikkiasi ei arvostakaan kaikki ihan Jeesukseksi? Minä en ole Laineesta kirjoittanut tähän ketjuun sanaakaan, joten miksi tuot häntä esiin? Heikko esitys, suorastaan säälittävä - eli nurkkaan häpeämään siitä. Harmi, jos joku on kanssasi eri mieltä. Kestä se kuin mies, ja lopeta tuo jatkuva vittuileminen mitä täällä harrastat vähän itse kullekin. Ihme touhua kyllä joillakin täällä järjestään...
Sinulla on kyllä hauska tapa vastata viesteihin ja yksinkertaisesti ottaa kaiken vittuiluna. Toinen hauska tapa on tuo mopon lähteminen käsistä. Pettersson on pelannut 7 ottelua NHL:ssä ja olet jo nostamassa miehen McDavidin edelle tai ainakin vähättelet McDavidia, kuka yleisen konsensuksen mukaan on generational-talent NHL:ssä. Ihan sama ilmiö kävi Laineen kanssa ja hyvin merkillinen jeesustelu Ahon ketjussa. Otat hyvin henkilökohtaisesti käyttäjien kummastelut viestejäsi kohtaan ja aloitat tämän saman sonnan uudestaan ja uudestaan. Älä jeesustele, vaan keskustele.
 
Ogilthorpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins

Vahvasti näin. En tiedä mitä peliä katsotaan jos sanotaan malkinin olevan puolustuspäässä parempi kuin mcdavidin jne
Ja jos nyt odotettaisiin Petterssonin pelaavan edes puoli kautta ja jatketaan sitten. Voin lyödä vaikka vetoa siitä, että ellei sääntöjä muuteta ja reilusti, niin ei tule koskaan ylittämään 100 pistettä runkosarjassa.
Onhan kaveri hyvä, mutta ei lähelläkään mcdavidiä, saati sitten crosbya.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Annetaas poijjaat niiden pelien vaan näyttää.
 
Tämän ketjun aihe on Elias Pettersson, ei Connor McDavid, Nathan McKinnon tai keskinäinen vääntö. Eiköhän viimeistään nyt olisi aika keskittyä aiheeseen.

Modet
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Jos joku ei edelleenkään ymmärtänyt lukemaansa, niin voin kerran vielä todeta, että en ole sanonut, että Pettersson olisi vielä McDavidin tasolla tai parempi. Olen kirjoittanut nimenomaan potentiaalista. Taidot ovat jätkällä aivan yyberisuperia, mutta se on todella raakile ja heikko fyysisesti. Silti pystyy jo nyt pelaamaan erittäin dominoivaan tapaan. Ja kuten olen sanonut, nimenomaan peliäly on jätkällä omaa luokkaansa. Näistä syistä todellakin näen, että rahkeita on jopa maailman ykköspelaajaksi. Saahan siitä toki eri mieltä olla, mutta johonkin naurettavaan konsensukseen ei kannata minulle ainakaan tulla vetoamaan. Enkä toki myöskään ymmärrä miksi tällaisen potentiaaliin liittyvän mielipiteen pitää aiheuttaa henkilökohtaisuuksiin menemistä.

Tällä hetkellä maailmassa ei muuten ole yhtäkään generational talenttia, eikä ole aikoihin edes ollut. Jotta joku olisi todella sellainen, hänen pitäisi dominoida tavalla johon ovat pystyneet aikoinaan vain Gretzky, Lemieux sekä Orr. Todella typerä termi sinänsä, ja sitä vielä käytetään käsittämättömän löyhästi nykyään.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson

No nyt on kyllä täysin sinun oma määrityksesi. Generational talentilla suurin osa tarkoittaa oman aikakautensa dominointia ja tähän kategoriaan Crosby menee selkeästi. Crosby tehnyt 6 pistettä vähemmän kuin Ovechkin siitä saakka kun hän NHL:ään tuli pelaamalla kuitenkin 139 peliä vähemmän. Playoffeissa hänellä on taas eniten pisteitä, palkintokaapistakin löytyy hirveä läjä palkintoja ja vielä Rocket Richardejakin pari mitä ei esim. Lemieuxilta tai Gretzkyltä löydy yhtään ;)

Mitä taas McDavidiin tulee niin ukolla on ikää 21 vuotta ja kaapista löytyy jo Hart, 2x Art Ross ja 2x Lindsay. Eli aika hyvä alku ainakin ja toistaiseksi kyllä dominoinut NHL:ää siitä saakka kun hän on siellä pelannut. Crosbyn kohdalla uraa varjostaa aivotärähdykset, mutta siitä kun tämän asian huomioi niin yli 500 peliä pelanneista 6. korkein ppg ikinä ja vielä aikakautena kun maaleja on tehty vähemmän kilpailijoihin nähden.
 
julkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Sai oikein suurennuslasilla etsiä kommentteja Elias Petterssoniin liittyen, toivottavasti jatkossa keskustellaan topicin mukaan eikä väännetä jostain hölynpölystä.

Ihan mielenkiinnosta, oliko kuinka korkealla Elias Pettersson mock drafteissa tuonna 2017 vuonna? Jostain olen lukenut, että Canucksin papereissa Pettersson oli Hitcheriä ja Patrickia korkeammalla, tiedä sitten olisiko oikeasti ollut heillä pokeria ottaa Pettersson, jos heille olisi 1st pick siunaantunut. Muistelen kyllä, että jotkut scoutit varovasti pitivät Petterssonia draftin lahjakkaimpana pelaajana, mutta kysymysmerkkejä hänen pelissään luonnollisesti tuossa vaiheessa oli. Mainio drafti kyllä kaikenkaikkiaan näyttäisi tuo 2017 olevan.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Sai oikein suurennuslasilla etsiä kommentteja Elias Petterssoniin liittyen, toivottavasti jatkossa keskustellaan topicin mukaan eikä väännetä jostain hölynpölystä.

No joo, itsehän olen jopa varovaisesti eri mieltä tuosta tylystä lopetuksesta generational talent-keskustelulle... Okei, ehkä se liukui liikaa McDavid-painotteiseksi, mutta kyllähän Petterssonin vertaaminen muihin saman kategorian kavereihin eittämättä on osa pelaajan oman ketjun sisältöä. Vähän tylsäksi tämä ketju kävisi, jos tänne käytäisiin vain aina raportoimassa tyyliin "Pettersson teki viime yönä hienon maalin, on se kone!" tai "Pettersson on kyllä maailman paras pelaaja".

Ihan mielenkiinnosta, oliko kuinka korkealla Elias Pettersson mock drafteissa tuonna 2017 vuonna? Jostain olen lukenut, että Canucksin papereissa Pettersson oli Hitcheriä ja Patrickia korkeammalla, tiedä sitten olisiko oikeasti ollut heillä pokeria ottaa Pettersson, jos heille olisi 1st pick siunaantunut. Muistelen kyllä, että jotkut scoutit varovasti pitivät Petterssonia draftin lahjakkaimpana pelaajana, mutta kysymysmerkkejä hänen pelissään luonnollisesti tuossa vaiheessa oli. Mainio drafti kyllä kaikenkaikkiaan näyttäisi tuo 2017 olevan.

Mäkin muistelisin jostain lukeneeni samaa. Veikkaanpa, että ekana huudettu nimi olisi kuitenkin ollut Hischier tai Patrick, sillä heillä kuitenkin kokemusta jo P-Amerikan sarjoista. Euroopasta siirtyvällä pelaajalla on kuitenkin aina se kysymysmerkki, että miten sopeutuu pieneen kaukaloon (tai uuteen kulttuuriin)... Eikös @nuck kirjoittelut Canucksin ketjuun ennen kautta juurikin tämänsuuntaisia ajatuksia, ja muutaman kymmenen pelin otannalla kuitenkin...? Vai muistanko ihan väärin, nyt ei suoraan sanoen jaksa kaivella ketjua läpi...
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Euroopasta siirtyvällä pelaajalla on kuitenkin aina se kysymysmerkki, että miten sopeutuu pieneen kaukaloon (tai uuteen kulttuuriin)... Eikös @nuck kirjoittelut Canucksin ketjuun ennen kautta juurikin tämänsuuntaisia ajatuksia, ja muutaman kymmenen pelin otannalla kuitenkin...? Vai muistanko ihan väärin, nyt ei suoraan sanoen jaksa kaivella ketjua läpi...
Kyllä Petterssoniin tiettyjä epäilyjä oli olemassa ennen kautta. Lähinnä mietin sitä, että miten mahtaa onnistua tuo peli heti alkuun keskellä, kun lähes koko viime kausi meni laidalla. Toinen kysymysmerkki on tuo raakilemaisuus fyysisesti ja sen sopeutuminen NHL:ään alussa. Kyllähän nuo kiekolliset taidot tiedossa olivat, mutta aina kun pelaaja hyppää NHL:ään ja vielä eri pelipaikkaan missä viime kauden pelasi, tuossa on kysymyksiä. Nyt tuohon on saatu vastauksia. Benning sanoi tuosta jo draftin aikaan, että Pettersson on tulevaisuuden sentteri ja pitäähän tuo nyt uskoa kun tuossa sopeutumisessa ei ole ollut mitään ongelmia.

Mitä tulee noihin mockeihin, niin useissa mockeissa Pettersson oli siellä jossain 6-12 välissä. Hän pelasi Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla eikä nuorten MM-kisat menneet yhtään putkeen pisteellisesti. Canucksin papereissa hänen kerrottiin olevan tosiaan huomattavasti korkeammalla, mutta tuossa varmaan Thomas Gradinin sanalla oli iso merkitys. Vähän samanlainen tilanne tuossa kun aikanaan Sedinin varauksissa, kun Gradin rummutti heitä Burkelle huonosti menneiden nuorten MM-kisojen jälkeen väsymättä ja sai lopulta tahtonsa läpi eikä Burke myynyt tuota vuoroaan vaan hommasi lopulta toisenkin alun vuoron saadakseen molemmat.

Tuossa artikkeli siitä Sedineiden varauksesta Burken sanoilla.

They had had a poor World Juniors that year in Winnipeg. I think they finished second and third in scoring in the tournament, but they scored a lot of points against, y’know, Bulgaria and Panama and some of the other teams. Against Canada and the U.S., they had a real hard time. When I left Winnipeg after the World Juniors I said I’m trading the pick.”

But Thomas Gradin, a Canucks scout based in Sweden, didn’t give up on them.

“I saw them a few times and the only two players that had the puck the whole game was them,” he said.

En osaa sanoa kuinka korkealle esimerkiksi Canucksin pääscoutti Brackett listasi Petterssonin ennen draftia, mutta uskon tuon suurimman rummutuksen Petterssonin puolesta tulleen juuri Gradinilta.

Edit: Tuota taustaa vasten; Tuo hetki oli hieno tuon varauksen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Ihan mielenkiinnosta, oliko kuinka korkealla Elias Pettersson mock drafteissa tuonna 2017 vuonna? Jostain olen lukenut, että Canucksin papereissa Pettersson oli Hitcheriä ja Patrickia korkeammalla, tiedä sitten olisiko oikeasti ollut heillä pokeria ottaa Pettersson, jos heille olisi 1st pick siunaantunut. Muistelen kyllä, että jotkut scoutit varovasti pitivät Petterssonia draftin lahjakkaimpana pelaajana, mutta kysymysmerkkejä hänen pelissään luonnollisesti tuossa vaiheessa oli. Mainio drafti kyllä kaikenkaikkiaan näyttäisi tuo 2017 olevan.

Kuulemma yhdellä joukkueella ollut ekana rankingeissa:

15. In last week’s blog, we mentioned how there was at least one team that had Pettersson ranked first. With help from Jeff Marek, suspects include Nashville and Tampa Bay. The Predators drafted older brother Emil in 2013, so they had deep intel. Another team that had him highly ranked — but maybe not first — was Detroit.
 
adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Kun tuossa tuli Wild ottelua katseltua, pisti kyllä silmään Pettersonin itsesuojeluvaisto. Sitä ei juuri olekkaan. Enkä nyt hae tällä, että se olisi huono asia, vaan meni kulmiin vääntämään ja pyrki aina olemaan kiekossa ensimmäisenä antamatta periksi yhtään. Vaikka oli osittain jäänpinnassakin. Eikä omissakaan jäänyt katselemaan mitä vastustaja kulmissa ensimmäisenä tekee vaan sentterinä meni tekemään hänen hommiaan, vaikka ei fyysisesti pärjännytkään. Kiekolliset taidot ovat poikkeukselliset ja näen jo nyt selvästi heikkouden ja mitä hän tulee varmasti ensi kesänä jo treenaamaan, jotta pärjää vieläkin paremmin kaksinkamppailuissa. Näen kyllä tulevaisuudessa hyvin monipuolisen paketin, koska hän myös tykkää selvästi raastaa kulmissa ja siihen on saatava lääkettä kesän treeneissä.
 
Backhander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Olipa uskomaton syöttö Boeserin toiseen maaliin. Suu loksahti auki.

Sedinien jalanjäljissä, Henrikhän noita ruukasi antaa Danielille aika-ajoin.

Petterssonista taitaa toki tulla parempi kuin kaksosista, Sedinit täydensivät toisiaan mutta Petterssonilla vaikuttaa olevan molempien parhaat ominaisuudet.

Canucksilla on kyllä hienosti pullat uunissa, jos kärkipuolustajan löytävät vielä tuohon porukkaan jostain niin tulevaisuudessa tulee olemaan vuosia contender-joukkue.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös