Electronic Dance Music (EDM) – uuden sukupolven mainstreamia?

  • 35 590
  • 129
Suosikkijoukkue
Minnesota Pro Sports
Yritin tuhlata ylimääräistä aikaa etsimällä keskustelupalstalta ketjua nykyään varsin suurta suosiota Suomessa ja maailmalla nauttivalle EDM - musiikki genrelle. Vastaan tuli kuitenkin vain legendaariset "Underground konemusiikki" ja "Dance musiikki" ketjut, jotka eivät yksinään pysty antamaan koko kuvaa varsin laajaksi kokonaisuudeksi muodostuneesta konemusiikki-perheestä.

Uuden ketjun avaamisen tarkoituksena on nivoa yhteen keskustelu nykyisistä, ja tulevaisuudessa esille tulevista uusista EDM-genreistä, albumeista, musiikkikappaleista, artisteista, ja tietenkin tapahtumista sekä Suomessa että muualla maailmassa.

Miten EDM on kasvanut nykyisiin mittoihinsa?

Aikaisemmin esimerkiksi trancea pidettiin hyvin underground pohjaisena musiikkivaihtoehtona, ja monesti kirkuviin neonväreihin pukeutuneita teinejä tuijoteltiin pitkin nenänvartta heidän suunnatessaan paikallisiin rave-bileisiin. Toki vieläkin erityisesti osa vanhemmasta väestöstä ei välttämättä ymmärrä konemusiikkipiireihin kuuluvaa luovaa ja estotonta vapautta pukeutua ja ilmaista itseään omalla persoonallisella tavallansa. Nuorempi sukupolvi on kuitenkin omaksunut sekä EDM-musiikin, että siihen kuuluvan, joskus jopa hieman yliampuvan, pukeutumisen omakseen.

Musiikillisesti EDM on mennyt paljon eteenpäin viimeisen vuosikymmenen aikana. Jopa Suomessa ovat takana ne ajat jolloin konemusiikin ystävät pakkautuivat pieniin ja usein varsin tuntemattomiin klubiravintoloihin "tamppaamaan" yön pikkutunteina. Nykyään Alex Kunnarin ja Heikki L:n Club Colors tuo vuosittain useita maailmalla arvostusta herättäviä DJtä esiintymään niin isoille klubeille kuin vielä massiivisemmille festivaaleille. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii vuosittain järjestettävä Summer Sound Festival Helsingin Messukeskuksessa, joka on parissa vuodessa noussut yhdeksi parhaiten järjestetyistä musiikkitapahtumista Suomessa.

Samalla esimerkiksi trancen kummisedät Armin Van Buuren ja Tiesto (joka tosin ehti jo vaihtaa enemmän Electro Housen puolelle) ovat osanneet hyödyntää täydellisesti kovasti kasvavan EDM-buumin. Molemmilla on takanaan valtaisat fanipohjat, ja he keräävät kymmeniä tuhansia kuulijoita livekonsertteihin ympäri maailman. Onkin varsin helppo yhtyä EDM-piireissä tutuksi tulleeseen lausahdukseen "God was a DJ, and a Dutch".

Konemusiikin suuren suosion saattelemana pinnalle nousee vuosittain uusia lupaavia artisteja, jotka nuoresta iästään huolimatta ovat usein saavuttaneet jo paljon urallaan. Näistä hyvinä esimerkkeinä toimivat esimerkiksi juuri mailman parhaaksi DJksi äänestetty Hardwell, Nicky Romero, Zedd, Andrew Rayell jne. Samalla ilmoille putkahtelee uusia EDM-alalajeja kuin sieniä sateella, joista osa onnistuu saavuttamaan vakiintuneen statuksen osana EDM-perhettä; esimerkkinä toimikoot dubstep, trap jne.

EDM on siis onnistunut saavuttamaan merkittävän roolin varsin monen nuoren/nuoren aikuisen elämässä, mikä on vienyt kyseistä musiikkia enemmän mainstream suuntaan. Aikaisemmin Rock oli kova sana, sen jälkeen tulivat R&B ja HipHop. Ja tietenkin Pop on ollut aina pop. Nyt EDM on onnistunut kapuamaan samalla tasanteelle kyseisten musiikkilajien kanssa.

Suomessa suosio on räjähtänyt käsiin. Tästä hyvänä esimerkkinä toimikoon Armin Van Buuren; aikaisemmin tänään Club Colors Alex Kunnarin ominaisuudessa ilmoitti, että Buurenin massiivinen Armin Only saaga saapuu Suomeen ensi vuoden helmikuussa. Tämäkin tapahtuma tulee varmasti olemaan loppuunmyyty reilusti ennen vuoden vaihdetta.

Arvon palstaveljet- ja siskot; sana on vapaa EDM-ilosanoman eteenpäin viemiseen! Jään mielenkiinnolla odottamaan löytyykö täältä lajitovereita :)
 
Viimeksi muokattu:

Perushoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Jokerit, Spurs
Täältä ilmottautuu yksi EDM:n kuuntelija. On todellakin ollut hauska seurata miten juuri esim. Tieston ja muiden pitkän linjan vaikuttajien suosio on Suomessakin saavuttanut ns. mainstreamin. Hyvin vaikea perustella, minkä vuoksi EDM iskee, mutta ainakin tällä hetkellä selkeästi parhaat fiilikset musiikista tulee juurikin tämän genren musiikista (olkoonkin että käsite EDM on hyvin laaja).

Mitä nuoriin lupauksiin tulee, niin kannattaa seurata Martin Garrixia. Kyseessä 17-vuotias kloppi, jonka kappale Animals on noussut suureen suosioon hyvin lyhyessä ajassa. Loppuun vielä muutamia omia suosikkeja: Hardwell, Showtek, W&W, Nause, Thomas Gold, Dimitri Vegas & Like Mike jne.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nyt täytyy sanoa, että tän EDM:n kohdalla olen pudonnut ihan kärryiltä, että onko se joku tietty oma genrensä (uusi sellainen) vähän kuten dubstep, vai tarkoitetaanko tällä nyt jotenkin yleisesti tanssittavaa elektronista musiikkia (vaikea määritellä, koska periaatteessa mitä tahansa voi tanssia)? EBM:n hahmotan paremmin ja hetken ihmettelin, että sille on oma ketjunsa pykätty, mutta ei nyt ihan, ei ihan.

Eli selventäkää ja mielellään pistäkää linkkejä joihinkin päteviin tämän tyylisuunnan (jos se siis sellainen on) biiseihin Youtubessa, niin pääsen arvioitsemaan.

Hiukan on koneellisempi musiikki tahtonut jäädä viime vuosina. Lähinnä vanhoja hyväksihavaittuja tuttuja on tullut kuunneltua. Uusia juttuja tulee vastaan harvoin, kun ei jaksa ja toisaalta osaakaan etsiä.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Mulla mennyt vallan ohi, että em. artistien edustamalle musiikille on luotu nimeksi EDM, mutta joo kuuntelen!

Elektronisen musiikin suhteen olen aina ollut kova fani. Ensin eurodance, sitten trance ja house. Nykyään uppoaa entistä laajemmin dubstep ja tämä ketjun aihe, EDM.

..ja ketkä muka väittävät, ettei koneella voi tehdä hyvää musiikkia!
 
Viimeksi muokattu:

TumE#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset NHL:ssä.
Yksi artisti, joka itselle on pidemmän aikaa kolahtanut, on kanadalainen Joel Zimmerman aka Deadmau5. Äkkiseltään erinomaisia kappaleita tulee mieleen esim. vanhempaa tuotantoa oleva Strobe sekä uudemmista My Pet Coelacanth. Kyseinen artisti tykkää myös aiheuttaa twitterissä hämminkiä ja trollata, mikä on parhaimmillaan aivan loistavaa viihdettä. Parhaillaan kasaa uutta kiertuetta pystyyn ja toivottavasti nähtäisiin myös Suomessa.

Muutenkin tulee aika paljon elektronista kuunneltua, eniten iskevät lähinnä electro ja house, mutta tuleepa tuota dubsteppiäkin silloin tällöin kuunneltua.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Onko kyllä hämmentävää miten moni tunnettu DJ on kotoisin juuri Hollannista; Tiesto, Nicky Romero, Armin van Buuren, Hardwell, Afrojack, Martin Garrix, Showtek ja aika monta jäi varmaan vielä mainitsematta. Olisi kiva kuulla mistä tämä johtuu. Ruotsi tulee hyvänä kakkosena (Alesso, Avicii ja SHM:stä tuttu kolmikko). Olisi hienoa jos joku suomalainenkin onnistui lyömään kunnolla läpi.

Joo, olen fani. Soittolistalta löytyy eniten Aviciitä, mutta myös muita EDM-artisteja laidasta laitaan.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Viitaten Dekon viestiin kotimaisista nimistä; Heavyweight, tunnettu myös nimellä Heavyweight DJ's. Suomen vastine Swedish House Mafialle. Suosittelen!
 

TumE#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset NHL:ssä.
Onko kyllä hämmentävää miten moni tunnettu DJ on kotoisin juuri Hollannista; Tiesto, Nicky Romero, Armin van Buuren, Hardwell, Afrojack, Martin Garrix, Showtek ja aika monta jäi varmaan vielä mainitsematta. Olisi kiva kuulla mistä tämä johtuu.

Sanoisin, että kulttuurista. Hollannissa elektroninen musiikki on aivan älyttömän suosittua ja maan erittäin vilkas klubi- ja yöelämä tarjoaa loistavat puitteet päästä suurten yleisöjen eteen ilman esim. ulkomaille lähtöä. Joku artisti (olisiko ollut Tiesto?) totesi aikanaan, että jos elektronisen musiikin saralla lyö Hollannissa läpi, onnistuu se silloin aika varmasti muuallakin.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Jos Empire of the Sun, MGMT ja Daftpunk mahtavat tämän määritelmän alle, niin kyllä seuraan tätä skeneä. Jos taas rajaus on tiukempi DJ-painotteisempi niin sitten olen sivussa.
 

Karpalovodka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinetti KooKoo
Täältäkin löytyy yksi EDM-musiikin kuuntelija. Omasta mielestä tämä musiikkilaji on lyönyt suomessa läpi vasta kunnolla 2-3 vuotta sitten. Itse toivoisin, että saataisin näitä kovia nimiä soittamaan tänne muulloinkin kuin kesäisin. Hardwell tai Dimitri Vegas & Like Mike, myisivät varmasti Hartwall-Areenan loppuun. Eteenpäin ollaa menossa kun tulossa on Armin Van Buurenin kiertue helmikuussa Messukeskukseen kuten ylempänä jo mainittiin.

Löytyykö täältä ihmisiä jotka ovat kiertäneet ulkomailla näitä festareita? Itsellä kävi hyvä tuuri ja vuosi sitten sain liput Tomorrowlandiin, joka on kyllä aivan käsittämätön mesta, jota voisi kutsua EDM-musiikin kuuntelijan pyhiinvaelluskohteeksi. 3 vuotta sitten harvempi, täällä tiesi kyseisestä festarista mitään, mutta on kasvanut todella nopeasti isoihin sfääreihin, jonne on tajuttoman vaikea saada lippua nykyään, nopealla vilkaisulla reilussa kuukaudessa Tomorrowlandin aftermovieta on käyty katsomassa 20 miljoonaa kertaa Youtubessa. Ensivuonna on kyseisen festarin 10 vuotis juhlat, joten luvassa on varmasti vielä isompaa.

Suomeen voitaisiin perusta oma radiokanava, tälle musiikki genrelle. Okei NRJ soittaa aika paljon tätä musiikkia, mutta varmasti olisi kyseistä kanavaa kohtaan kysyntää.

Nyttenhän on tulossa vielä Swedish House Mafialta sekä Hardwelilta elokuvat ulos.
 
Viimeksi muokattu:

Semtex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hienoa, että saatiin tälle genrelle oma ketju ja olisi mukava jos tänne saataisiin ihan kunnon keskustelua aikaiseksi. Itse olen nyt kuunnellut semmoset 3 vuotta tiiviisti EDM:ä, aluksi se oli lähinnä vain Dubsteppiä ja sen alalajeja, mutta nyt on vuoden verran tullut kuunneltua oikeestaan pelkkää Housea.

Omalla soittolistalla ei ole varsinaisesti yhtään hallitsevaa artistia vaan tulee aika laajalla skaalalla kuunneltua kaikkea mikä kuulostaaa hyvältä. Kuitenkin muutamat artistit ovat päässeet mukaan useamman biisin verran mm. Nicky Romero, Hardwell, Vicetone, Showtek, Dimitri Vegas & Like Mike ja muutama muu.

Tähän mennessä en ole päässyt käymään kuin kotimaisilla festareilla eli Weekendissä ja Summersoundissa, mutta kyllähän tulevaisuudessa on pakko päästä ulkomaille johonkin suureen tapahtumaan. Tomorrowland nyt on tottakai se numero yksi vaihtoehto, mutta sinne lippujen saaminen on niin pirun vaikeaa niin saattaa olla, että joutuu "tyytymään" esim. Balaton Soundiin joka järjestetään Unkarissa ja jonka esiintyjälista ei pahemmin kalpene Tomorrowlandin vastaavaan.
 
Suosikkijoukkue
Minnesota Pro Sports
Nyt täytyy sanoa, että tän EDM:n kohdalla olen pudonnut ihan kärryiltä, että onko se joku tietty oma genrensä (uusi sellainen) vähän kuten dubstep, vai tarkoitetaanko tällä nyt jotenkin yleisesti tanssittavaa elektronista musiikkia (vaikea määritellä, koska periaatteessa mitä tahansa voi tanssia)? EBM:n hahmotan paremmin ja hetken ihmettelin, että sille on oma ketjunsa pykätty, mutta ei nyt ihan, ei ihan.

Eli selventäkää ja mielellään pistäkää linkkejä joihinkin päteviin tämän tyylisuunnan (jos se siis sellainen on) biiseihin Youtubessa, niin pääsen arvioitsemaan.

Termi EDM taisi alkujaan lähteä liikkeelle Yhdysvalloista suunnilleen 1980-luvun lopulla, jossa kyseisellä käsitteellä tarkoitettiin yleisesti elektronisesti tuotettua musiikkia. Euroopassa kyseinen termi ei ehkä ole yhtä suosittu/tunnettu, koska Eurooppalaiset käyttivät samasta käsitteestä usein termiä Dance music.

Nyt EDM on terminä vakiintunut myöskin Euroopan puolella. EDM tarkoittaa siis kokonaisuutena kaikkia niitä musiikkityylejä, joissa artistit luovat musiikkia elektronisesti. EDM:n alakategorioista löytyvätkin sitten monelle tutummat Trance, House, Dubstep, Hardstyle, Techno etc.

Vaikka kyseessä ei olekkaan erillinen tyylisuunta, niin kokosin silti yhteen paketin itselle tutuksi tulleista EDM musiikkityyleistä Youtube-linkkeineen. Kannattaa tosin huomioida, että usein nämäkin musiikkityylit on vielä jaoteltu omiin alakategorioihin (esim. EDM->Trance-> Progressive Trance, Electro Trance, Vocal Trance, Uplifting Trance jne.). Ei siis ole ihme, että moni ei pysy enää perässä mistä kukin vuorollaan puhuu :)

Trance
Wikipedia:
Trance is a genre of electronic dance music that developed in the 1990s in Germany. It is characterized by a tempo of between 125 and 150 beats per minute, repeating melodic phrases, and a musical form that builds up and down throughout a track. Trance is a genre on its own, but also will include other styles of electronic music such as techno, house, pop, chill-out, classical music, and film music.
Vocal Trance
Gareth Emery feat. Christina Novelli - Concrete Angel (ASOT Tune of the Year 2012) http://www.youtube.com/watch?v=0dFz10R529g
Aly & Fila feat. Jwaydan - We Control The Sunlight (ASOT Tune of the Year 2011)http://www.youtube.com/watch?v=Ad_eViMKuF8
Dash Berlin feat. Emma Hewit - Waiting http://www.youtube.com/watch?v=MSgnf-tBN9s
Armin Van Buuren feat. Sharon den Adel - In and Out of Love http://www.youtube.com/watch?v=TxvpctgU_s8

Uplifting Trance
Simon O'Shine - Your Distant World (Original Mix) http://www.youtube.com/watch?v=-m0IOw9L2ZQ
Sergey Nevone - No Lies http://www.youtube.com/watch?v=G_Rv9mQ7Z0c
Solarstone with Aly & Fila - Fireisland (Aly & Fila Uplifting Mix) http://www.youtube.com/watch?v=kj58tmc-emY

Progressive Trance
Jorn van Deynhoven - The New Horizons (ASOT 650 Anthem) http://www.youtube.com/watch?v=IhC0ebryNf8
Tiesto - Adagio For Strings http://www.youtube.com/watch?v=2EaE0_gQLw0
Armin van Buuren presents Gaia - J'ai Envie De Toi http://www.youtube.com/watch?v=0FgKQdc96k4
Markus Schulz - The New World http://www.youtube.com/watch?v=BMTK8OiUWIg
W&W - Moscow http://www.youtube.com/watch?v=qX5dCB3KBds


House
Wikipedia:
House music is a genre of electronic dance music that originated in the American city of Chicago in the early 1980s. The genre has remained popular and fused into other popular subgenres, as the DJ Mag Top 100 DJs poll has been dominated by house DJs since the beginning of the polls.
Classic House
Todd Terry - Jumpin' http://www.youtube.com/watch?v=_tBCbNO_TC8

Electro House
Tiesto - Chasing Summers http://www.youtube.com/watch?v=0EYSi2iD4yA
Basto - Again and Again http://www.youtube.com/watch?v=GIk6kSdeIsA
Nicky Romero - Toulouse http://www.youtube.com/watch?v=KrVC5dm5fFc
Martin Garrix - Animals http://www.youtube.com/watch?v=gCYcHz2k5x0
Dimitri Vegas, MOGUAI & Like Mike - Mammoth http://www.youtube.com/watch?v=_o-XIryB2gg
Ivan Gough & Feenixpawl ft. Georgi Kay - In My Mind (Axwell Mix)http://www.youtube.com/watch?v=R4shwJBnYEM

Hardstyle
Wikipedia:
Hardstyle is an electronic dance genre mixing influences from hardtechno, hard house, hard trance, and hardcore. Hardstyle typically consists of a deep, hard-sounding kick drum, intense faded or reversed basslines accompanying the beat, a synth playing a melody, and detuned and distorted sounds.

Brennan Heart & Jonathan Mendelsohn - Imaginary http://www.youtube.com/watch?v=h9I-9Sj4sKs
Wildstylez - Back To History (feat Cimo Fränkel) Intents Anthem 2013 http://www.youtube.com/watch?v=gA4vYw4lD6g
Frontliner - Weekend Warriors http://www.youtube.com/watch?v=ETKvnMyrssI

Dubstep
Wikipedia:
Dubstep is a genre of electronic dance music that originated in South London, England. It emerged in the late 1990s as a development within a lineage of related styles such as 2-step garage, broken beat, drum and bass, jungle, dub and reggae. The music website Allmusic has described its overall sound as "tightly coiled productions with overwhelming bass lines and reverberant drum patterns, clipped samples, and occasional vocals.
SKRILLEX - Bangarang feat. Sirah http://www.youtube.com/watch?v=YJVmu6yttiw
Feed Me - One Click Headshot http://www.youtube.com/watch?v=i1BDGqIfm8U
Nero - Promises http://www.youtube.com/watch?v=llDikI2hTtk

Toivottavasti tämä avasi hieman elektronisen musiikin suhteellisen sekavaa sillisalaattia.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kyllä, täältä löytyy yksi fani myös.

Olin heinäkuussa Summer Sound Festivaleilla ja oli kyllä unohtumaton kokemus. Hardwell, Swedish House Mafian Steve Angello ja Axwell, Tiësto... Aijai mikä elämys. Ensi kesänä oli tarkoitus lähteä Tomorrowlandiin, kuullut vain ja ainoastaan positiivista kyseisestä tapahtumasta, jota voidaan kaiketi kutsua jokaisen vuoden EDM-spektaakkeliksi.

Swedish House Mafian tuotanto, Dimitri Vegas & Like Mike, Hardwell, Martin Garrix sekä Armin Van Buuren löytyvät pääasiassa soittolistalta, myös Aviciita löytyy jonkin verran sekä Bastoa totta kai. SHM toki ikuisesti ykkönen omissa papereissa.

"We Came, We Raved, We Loved."
 

abianos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset
Ehdottomasti maistuu!

Itellä musan kuuntelu alkoi (köhköh) Pandorasta ja jostain hämystä Techno Cop-kokoelmakasetista. Kyllä, en ollut kiinnostunut musiikista lainkaan, kunnes Eurooppaa kierrellessämme perheen kanssa ostin Pandoran Tell the Worldin ja ton toisen kasetin ja se oli menoa. Pitkään kuuntelin lähinnä juuri eurodancea Eroticin yms. muodossa, mutta ne oli ne konetaustat, jotka nimenomaan iskivät.

Ajan kuluessa, pojan kasvaessa ja internetiin tutustuessa musamaku laajuntui räjähdysmäisesti. Aluksi lähinnä trancea tuli kuunneltua, mutta pikkuhiljaa tutustuin uusiin ja yhä uusiin genreihin ja artisteihin. Yläkoulussa ja lukiossa uuden musiikin etsiminen oli mitä suurinta huvia ja liki päivittäistä.

Nykyisin kenties musamaun valtavasta laajenemisesta johtuen konemusa ei iske aivan samalla tavalla ja etenkin "perustrance" on itelle läpikuunneltua eli hyvin harva biisi iskee nykyisin. Nykyisin eniten vanhojen omien suosikkien ohella tulee kuunneltua ehkä hieman marginaalisempaa tavaraa esim. freeformin, psytrancen ja vaikka hard dancenkin muodossa.

Omia edm-suosikkeja ovat mm. Tiesto, Roger Shah, Alek Szahala, Yoji Biomehanika, Cosmosis ja lukemattomia muita.

Musiikki ylipäänsä on valtavan iso osa elämääni ja rakastan yhä uusien biisien, bändien ja musatyylien ettimistä netistä. Kaikenlaista tulee kuunneltua: iranilaista poppia, tshekkiläistä metallia, venäläisiä ballaadeja, romanialaista manelea, ruotsalaista triphoppia, puolalaista sungpoetryä (Marek Grechuta on kenties ainoa artisti, joka melodioillaan saa mut nauramaan), italialaisia oopperoita, brasilialaista baile funkia.... Huh... Aivan kaikenlaista, mutta suurin yksittäinen suosikkigenre on yhä juuri EDM ja hyvänä kakkosena tulee rap.
 

Herra Tuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko ja Toronto Maple Leafs
Kyllä maistuu!
Vasta viime vuosina olen kääntynyt yhä suurenemassa määrin kuuntelemaan konemusiikkia. EDM nyt on yleisesti ottaen niin suuri genre, että sen alle voi kai laittaa melkein mitä vain konemusiikkia. Vaikka kategorioinnista en pidäkään, niin oma mieltymykseni suuntautuu dubstep ja drumstep linjalle.

Viimeaikoina kuuntelussa ovat olleet muun muassa Savant, Zomboy, Dodge&Fuski, Infected mushroom ja suomalainen 501. Drum 'n bass kolahtaa myöskin enemmän kuin hyvin ja yhtenä suosikkina mainittakoon Camo & Krooked.

Aina olen myös pyrkinyt menemään keikoille silloin kun Suomeen tulevat keikkailemaan ja oma aikataulu niin myöten antaa. Useasti keikat ovat painottuneet Tampereelle ja siellä onkin tullut nähtyä mm. Zomboy kahdesti ja viimeisempänä loistavan setin heittänyt norjalainen Savant!
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Täältäkin löytyy yksi EDM:n kuuntelija. Nykyään tulee kuunneltua melkeinpä pelkästään tätä tyyliä, kun ennen olin enemmän hip-hop musiikin ystäviä. David Guettan kautta tuli Avicii ja SHM, joita nykyäänkin kuuntelen eniten. Myös Progressive Housea tulee kuunneltua paljon ja nimenomaan noita Youtubesta löytyviä pitkiä mixejä. Täytyy sanoa, että on todella rentouttavaa laittaa joku tunnin kestävä mixi soimaan ja silmät kiinni. Unohtuu arjen kiireet nopeasti.
 
Suosikkijoukkue
Minnesota Pro Sports
Tässä hieman herkkua trancesta kiinnostuneille yökyöpeleille. Above and Beyond juhlii tänään heidän radioshownsa 500. jaksoa. Tästä pääsee kuuntelemaan livelähetystä Lontoosta, jossa A&B:n lisäksi lauteille astuvat vielä herrat Arty ja Andrew Bayer (linkki vie Group Therapy radio-ohjelman kotisivuille).
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
...Dimitri Vegas & Like Mike, myisivät varmasti Hartwall-Areenan loppuun.

Kävisikö oikeasti näin? Ja en siis kettuilemalla kysele, vaan pelkästä mielenkiinnosta. Täällä ei ainakaan myisi edes hakamettää loppuun. Tai sitten vaan paikalliset tiskijukat ei halua sitä soittaa, saati että ihmiset sitä "missään" toivoisivat. Ikävä kyllä!


Brennan Heart & Jonathan Mendelsohn - Imaginary http://www.youtube.com/watch?v=h9I-9Sj4sKs

Dubstep
SKRILLEX

On sitten muuten aivan uskomattoman täydellinen biisi toi Imaginary.

Sydämeen sattuu kun joku mainitsee Skrillexin tämmösissä, mutta ei Huoratronia. Isä vs poika. Kuinkahan monet selät sain sillon joskus 2008-2010 kun joku mimmi sano jatkoilla että pistä joku hyvä biisi ($$ Troopers). Oi niitä kylmiä peitottomia öitä.
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Jos nyt puhutaan konemusiikista, täältä löytyy yksi pitkän linjan kuuntelija. 2000-luvun alussa hiljalleen uusia artisteja on tullut mukaan. Alussa Scooter, ATB, The Prodigy ja muut. Siinä vuonna 2004-2005 tuli sitten lopullinen askel trancen maailmaan Tiëston, Paul van Dykin ja Armin van Buurenin johdattamana. Tätä nykyä omiksi suosikeiksi voisi mainita nyt ainakin Orkidean ja John 00 Flemingin (ei-niin-kaupallista trance), mutta maku on luonnollisesti laajentunut aika paljon vuosien saatossa.

Olenhan minä Colorsilla ja Summer Sound Festivalilla käynyt ihan viime aikoinakin, mutta kyllä ne omat lempikeikat viime vuodelta ovat pienemmistä tapahtumista. Orionin elektropärinää vältellyt lämmittelysetti ja John 00 Flemingin tumma, psyvaikutteinen trance oli huikeaa kuunneltavaa viime syksynä Tampereella. Jussi Soron jäähyväiskeikka Turussa puolestaan tarjosi huikeita nostalgisia elämyksiä.

Näin "vanhana jääränä" Victorious Secretin progressiiviseksi tranceksi mainitsemat Adagio For Strings ja Gaia vähän särähtävät. Oma käsitys progesta on vähän erilainen, mutta ei se mitään.

En nyt itse tuosta nykypäivän electrohousesta nyt niin hirveästi välitä, mutta kyllä Swedish House Mafian lätyt silti levyhyllystä löytyvät. Aviciin uusi levy ei sen sijaan oikein innostanut. Mutta no, trendejä tulee ja trendejä menee ja seuraava suuri juttu voi jo olla enemmän omaan makuun.

Lisäksi lopulta pitää muistaa, että nämä hitit tuovat lisää ihmisiä konemusiikin pariin. Se on hyvä juttu, kun pitkään jo tuntui, ettei nuoremmat konemusiikista suuressa mittakaavassa jaksa enää innostua. Tällaisella suosiopiikillä taataan se, että konemusiikkia kuunnellaan ja tehdään myös jatkossa.
 

Roo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara, Philadelphia Flyers
Muutama vuosi on tullut kulutettua elektronista musiikkia. Kaikki alkoi oikeastaan drum&bass yhtye Pendulumin kuuntelusta vaikken erityisemmin muuten kyseisestä genrestä välitäkään lukuunottamatta muutamaa yksittäistä kappaletta. In Silico albumilla oli jo parikolme hyvää kipaletta mutta Immersion kiekko ylitti kyllä kaikki odotukset. Sieltä löytyy mm. pitkäaikainen lempiviisu Watercolour, The Island pt.1, The Vulture, Witchcraft & Crush eikä lainkaan huonoja kappaleita muutkaan. Ensi vuonna pitäisi taas ilmestyä uusi albumi Pendulumilta sekä toiselta lempparilta Knife Partyltä. Jotenkin ne Rob Swiren luomukset vain iskevät.

Nykyään tulee kuunneltua monipuolisesti vähän kaikenlaista aina dubstepistä electro houseen mutta kuitenki juuri näitä edellemainittuja eniten. Erinomaiset pudotukset kolahtavat eniten mutta vaarassa on kyllästyminen koska electro house dj:t heittelevät ilmoille nykyään hyvin samantyylisiä biisejä. Esimerkiksi deadmau5:n suurin osa kappaleista kyllästyttää itseäni vaikka huikeitakin luomuksia löytyy (Strobe & Professional Griefers). Ehkä sitten joskus kun näihin nykyisiin kyllästyy. Kaikkien aikojen parhaaksi pudotukseksi voisin mainita tämän mestariteoksen: Dyro - Leprechauns & Unicorns. Myös Martin Garrix:n Animals, Feed Me:n Orion ja Knife Partyn LRAD luovat aika ajoin kylmiä väreitä selkäpiihin. Paljon hypetetyt SHM & Avicii kuulostavat jo liian "tavallisilta" korviini. SpinninRec:n youtube-kanavalle tupsahtelee vähän väliä mielenkiintoista materiaalia. Kuitenkin juuri tämän tyylistä musiikkia on hetken päästä jo liikaa vaikka siitä pidänkin - ainakin vielä toistaiseksi.
 

vilho

Jäsen
Eäh.. Täällä menee vellit ja puurot sekaisin. EDM on vaan konemusiikista kaupallistettu osa ja osittain oma genrensä, joka lähti oikeastaan jenkeistä liikkeelle kun promoottorit ja festarien järkkääjät haistoivat rahan ja alkoivat bookkaamaan eurooppalaisia artisteja kiertueille ja festareille. Musiikillisesti tähän vaikutti myös progressiivisen housen (mitä mm. Swedish House Mafian jäsenet ja Avicii edustavat/edustivat) kova buumi pari vuotta sitten. Festareista voisi mainita Ultra Music Festivalin ja Tomorrowlandin, jotka ovat erittäin viihteellistettyjä tapahtumia ilotulituksineen. Elämyksiä, elämyksiä. Isolla rahalla toki.

Rahan merkityksestä kertoo myös se, että SFX Entertaiment, joka omistaa 75% Tomorrowlandia järjestävästä yrityksestä sekä omistaa musiikkikauppa Beatportin, on tätä nykyä pörssiyhtiö.

Biisit muistuttavat todella paljon toisiaan ja alkavat olla aikalailla hardstyleä, mutta hitaammalla temmolla. Mitään järkevää rakennetta tai koukkua biiseissä ei oikein ole, älytön droppi jonka jälkeen monotonista bassopauketta. Tuossa artikkeli, joka kertoo hieman "nykytilasta". Eri tuottajat tekee aivan samankaltaisia biisejä joita on loppupeleissä aika vaikea edes erottaa toisistaan. Kädet ilmaan ja jeejee, superstar jeejee.

Yksi artisti, joka itselle on pidemmän aikaa kolahtanut, on kanadalainen Joel Zimmerman aka Deadmau5.
Deadmau5 ei ole EDM:ää, mies itsekin vihaa koko nimitystä.

Jos Empire of the Sun, MGMT ja Daftpunk mahtavat tämän määritelmän alle, niin kyllä seuraan tätä skeneä. Jos taas rajaus on tiukempi DJ-painotteisempi niin sitten olen sivussa.
Juu, ei mahdu.

Onneksi mopo ei ole karannut aivan käsistä ja Suomessa käy vielä oikeasti laadukkaitakin artisteja. Mm. house-legenda Move D tulee Tampereelle kolmen viikon kuluttua.
 

vstk

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Juu, ei mahdu.

Jopas on paksua. MGMT on rajatapaus mutta Empire of the Sun seka Daft Punk on kylla elektronista musiikkia, siita ei paase mihinkaan. Daft Punkin viimeisin latty nyt oli enemman funkahtavaa soundia, mutta Discovery, Homework seka Human After All onkin sitten ihan sita itseaan.

RAM:ilta kolahtaa Giorgio By Moroder edelleenkin todella hyvin.

My name is Giovanni Giorgio, but everybody calls me Giorgio.
 
Viimeksi muokattu:

#37

Jäsen
Eäh.. Täällä menee vellit ja puurot sekaisin. EDM on vaan konemusiikista kaupallistettu osa ja osittain oma genrensä, joka lähti oikeastaan jenkeistä liikkeelle kun promoottorit ja festarien järkkääjät haistoivat rahan ja alkoivat bookkaamaan eurooppalaisia artisteja kiertueille ja festareille.
...
Festareista voisi mainita Ultra Music Festivalin ja Tomorrowlandin, jotka ovat erittäin viihteellistettyjä tapahtumia ilotulituksineen. Elämyksiä, elämyksiä. Isolla rahalla toki.
...
Biisit muistuttavat todella paljon toisiaan ja alkavat olla aikalailla hardstyleä, mutta hitaammalla temmolla. Mitään järkevää rakennetta tai koukkua biiseissä ei oikein ole, älytön droppi jonka jälkeen monotonista bassopauketta. Tuossa artikkeli, joka kertoo hieman "nykytilasta". Eri tuottajat tekee aivan samankaltaisia biisejä joita on loppupeleissä aika vaikea edes erottaa toisistaan. Kädet ilmaan ja jeejee, superstar jeejee.
...
Deadmau5 ei ole EDM:ää, mies itsekin vihaa koko nimitystä.
Ymmärrän vilhon pointin ja tuo artikkelin "Epic mashleg" piti itsekin tulla linkittämään, sen verran surullinen pätkä. Joka tapauksessa mielestäni nykyään EDM käsitetään yhtenä isona genrenä, jonka alle myös deadmau5 kuuluu, halusi hän sitä itse tai ei. Kaveri kuitenkin itsekin soittelee esim. Ultra Music Festivaleilla, Electric Daisy Carnevaleilla jne. jotka ovat juuri niitä THE EDM-festareita. Mainitaanpa d5:n omilla nettisivuillakin jamppa EDM-artistiksi. Samasta syystä Summer Sound Festareilla esiintyi viime vuonna esimerkiksi Faithless, vaikka onkin kaukana näistä nykypäivän pörinäjumputuspaskoista. Nämä epic mashlegin tyyppiset biisit, joiden genreä en itse osaa edes määritellä, ovat mielestäni vain EDM:n kaupallistumisen mukanaan tuoma lieveilmiö.
 

J.A.V.

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP (sympatiat SaiPalle), Leijonat, Kazan, NHL
Nostetaanpas tätä ketjua ylöspäin, kun viime viestistä on kulunut kuukausi.

Yleensä allekirjoittanut kuuntelee heviä, mutta on jaksoja, jolloin kuulokkeista voi kuulla jonkin sortin elektronista musiikkia. Tälläkin hetkellä soi aivan mahtava biisi, jonka haluan jakaa muille palstatovereille.

Muzzy - Letz Rock (linkki vie Youtubeen)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös