Elämä raiteiltaan – keskustelua junaliikenteestä

  • 86 915
  • 521
Ehkä kymmenisen tuhatta kilsaa nyt lähes kaukojunatonta elämää ja samalla onnellista taivalta Expressbussin, Matkahuollon, Onnibusin jne. kyydissä. Muutaman kerran alle viisi minuuttia myöhässä jollain parin-muutaman tunnin matkoilla. Kerran meinasi olla vartin suuren rahtimäärän takia, mutta kuroi ylinopeutta ajamalla kiinni siihen viiteen minuuttiin. Hiljaista ja rauhallista, isotkin matkatavarat tulee kätevästi, netti toimii useimmiten ok. Isommilla stopeilla 10min. aikaa poiketa kioskilla tai jaloitella. Tarjouslippumeininki lastentaudeissaan oli hetken aikaa aika perseestä monimutkaisine ja epäloogisine sääntöineen, mutta kilpailu lopulta sitä järkeisti. Suurin miinus se, että kesät talvet autoissa on kylmä joko pakkasen tai ilmastoinnin tehon vuoksi.

Parilla seuraavalla reissulla ajattelin kokeilla taas vaihteeksi junaa. Ehkä siellä on alettu vessoja siivoamaan ja korjaamaan, selätetty talvi, saatu kahden nakin hodareihin toinen nakki ja hinnoista puolet pois, kuin myös typerät omien juomien kiellot, nykyään rauhallisempaa ja hiljaisempaa kun asiakkaat ovat paenneet busseihin, jne.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Lähi-Idän pikajuna? Oulu- Helsinki- Oulu. Sanoin mutsilleni, että Norwegianin lennot ovat paljon nopeampia ja vaivattomampia, Ja niinhän ne olivatkin. Jotain rajaa...
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nostellaanpa jo valmiiksi. VR on siis pitkien palavereiden ja monien työryhmien jälkeen päättänyt peruuttaa etukäteen puolet paikallisjunista. Lopputuloksena on luonnollisesti se, että ne puoletkaan eivät kulje. Jos kaikkia olisi yritetty, niin silloin olisi ehkä juuri puolet saatu jotenkin hoidettua.
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd

Luulen, että tämä oli viisas veto perua jo etukäteen osa junista, jos lunta tulee kuten on luvattu. Nyt on jotain mahdollisuuksia ehtiä pitämään vaihteet puhtaana ja ehditään ehkä hankkia korvaavaa kalustoa, jos kaluston jarrut ym. jäätyy.
Pakkaslumi taitaa olla se kaikkein pahin,kun pakkaantuu ja pöllyää.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Minunkin mielestä junien peruminen huomiselta jo tänään oli hyvä asia. Ja varsinkin asiasta tiedottaminen hyvissä ajoin on erinomainen asia. Poikkeaa niin usein havaitusta Vr:n tavallisesta tiedottamisesta.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Luulen, että tämä oli viisas veto perua jo etukäteen osa junista, jos lunta tulee kuten on luvattu. Nyt on jotain mahdollisuuksia ehtiä pitämään vaihteet puhtaana ja ehditään ehkä hankkia korvaavaa kalustoa, jos kaluston jarrut ym. jäätyy.
Pakkaslumi taitaa olla se kaikkein pahin,kun pakkaantuu ja pöllyää.

Tämähän se syy luonnollisesti on, mutta jää nähtäväksi miten käytännössä menee. Nyt ei juurikaan pitäisi ihan kaiken kusta, kun tähän on saatu valmistautua. Vantaan lentokentällä ei ole koskaan mitään ongelmia, niin luulisi pari junaakin saatavan liikkeelle.
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Tämähän se syy luonnollisesti on, mutta jää nähtäväksi miten käytännössä menee. Nyt ei juurikaan pitäisi ihan kaiken kusta, kun tähän on saatu valmistautua. Vantaan lentokentällä ei ole koskaan mitään ongelmia, niin luulisi pari junaakin saatavan liikkeelle.

Tuohon pöllyävään lumeen on vaikea keksi ratkaisua. Tekee ongelmaa, kun sulaa ja jäätyy junan jarruihin ja jarrut ei tämän jälkeen toimikaan. Ratkaisuna taitaa olla vaan junien sulattaminen, mikä taas on aika hidasta.

Sama juttu on ainakin vaihteissa, vaikka ovat lämmitettyjä. Pakkaslumi menee tuulen kanssa joka väliin ja liikenteenohjaus ei saa vaihteita käännettyä. Ratkaisuna taitaa olla vain mekaaninen putsaus, mutta se on vilkkaalla ratapihalla työlästä ja hidasta.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ihmeellistä kuinka tämä hintajuttu ei ole herättänyt enempää keskustelua siihen kuuluvassa ketjussa, mutta yhtä lailla on ihmeellistä saksalaisten puuhastelu.

Nyt on varmistunut turman johtuneen ihmiserheestä. Eikö näitä liikenteenohjauksia tosiaan jo saataisi erehtymättömien tietokoneiden hallintaan. Onhan tuo nyt aivan älytöntä, että virkailija laitettaneen johonkin vankilaan mätänemään vaikka tuskin halusi pahaa kenellekään.
 
Fordél

Jäsen
Ihmeellistä kuinka tämä hintajuttu ei ole herättänyt enempää keskustelua siihen kuuluvassa ketjussa, mutta yhtä lailla on ihmeellistä saksalaisten puuhastelu.

Todella hieno uudistus VR:lta ja hienoa, että tehtiin todella näkyvä hinnanalennus. Tällaisilla toimilla on oikeasti vaikutuksia ihmisten valintoihin. Itsekin palaan todennäköisesti bussien parista enemmän junan käyttäjäksi.
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
VR oikeastaan aika vaatimaton puheissaan. Ainakin Porista-Tamereelle-Helsinkiin halvimmat liput ovat 2,5 kertaa halvemmat kuin vanhat lipun hinnat.
Jotain facebookkia, kun luki niin siellä oli taas oikein valitus menossa aiheesta. Tästäkin oli 100 ihmistä löytänyt negatiivista.
 
Fordél

Jäsen
VR oikeastaan aika vaatimaton puheissaan. Ainakin Porista-Tamereelle-Helsinkiin halvimmat liput ovat 2,5 kertaa halvemmat kuin vanhat lipun hinnat.

Kysehän oli, että hintoja lasketaan keskimäärin neljänneksellä. Omillakin reiteillä alennus on selvästi suurempi, mutta varmasti monella reitillä vähemmän.
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Kysehän oli, että hintoja lasketaan keskimäärin neljänneksellä. Omillakin reiteillä alennus on selvästi suurempi, mutta varmasti monella reitillä vähemmän.

Kyllä, mutta olisi näitä voinut agressiivisemminkin markkinoida.
Samoinhan VR ottaa aina piikkiinsä ongelmat raiteilla, vaikka ei raiteita omista tai kunnossapidä. Kaikki aina menee operaattorin piikkiin.

Bussiyhtiöitä harvoin haukutaan, jos tie on poikki tai joku jää alle.
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Jaha, taitaa vähentyä junan käyttö entisestään. Ennen tuolta sai sentään joskus edullisesti ennakkoperhelipun ja alle 6v ilmaiseksi. Minä kun matkustan lähes pelkästään lasteni kanssa, joista nuorempikin täyttää kohta 4 eli hänellekin pitää olla nyt oma lippu. Onneksi on onnibus, viimeksi hki-lpr maksoi lasten kanssa 16e, katsoin tuosta vr:n halvimman hinnan aprillipäiväksi ja näytti olevan 48e.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Jumankauta, parin tunnin junamatka säästölipulla alta kahdenkympin!
Toivottavasti eivät säästä vastaavasti lumitöistä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jaha, taitaa vähentyä junan käyttö entisestään.

Sama juttu. Säästöliput eivät ole kaikissa tapauksissa halvimpia ja niitä myydään etenkin niihin vuoroihin, joissa vaihtoaika on pisin mahdollinen. VR:n Facebook-sivulla joku oli laittanut kuvakaappauksen matkasta Jyväskylästä Riihimäelle ja Jyväskylästä Helsinkiin. Kyseessä on sama vuoro, mutta silti jälkimmäinen matka on halvempi.

Perheille VR:n viesti näyttää olevan, että hankkikaa auto.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Eilen hommasin lapsille liput Hki-Mikkeli välille ja olen ihan tyytyväinen, että alle neljänkympin pääsivät junaan, jolla matkustaminen on kuitenkin mukavempaa kuin bussilla. Onnibussi olisi toki ollut paljon halvempi, 20€, mutta kököttäminen paikoillaan kolmen tunnin ajan ei aina se mukavin juttu ole itsellekään, joten hyvä näin. Perheenä emme juurikaan junalla matkustele, joten en noista perhelipuista tiedä.
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Sama juttu. Säästöliput eivät ole kaikissa tapauksissa halvimpia ja niitä myydään etenkin niihin vuoroihin, joissa vaihtoaika on pisin mahdollinen. VR:n Facebook-sivulla joku oli laittanut kuvakaappauksen matkasta Jyväskylästä Riihimäelle ja Jyväskylästä Helsinkiin. Kyseessä on sama vuoro, mutta silti jälkimmäinen matka on halvempi.

Perheille VR:n viesti näyttää olevan, että hankkikaa auto.

Antaako Bussiyhtiöt lasten matkustaa miten?
Luulen, että laskivat, että lasten kanssa mennään kuitenkin mielummin junalla kuin bussilla, joten uskallettiin poistaa tai heikentää näitä etuja.

Sehän on monesti ollut, että kannattaa ottaa lippu kahden isomman kaupungin välille,niin kone antaa siihen halvemman tarjouksen, vaikka sitten jäisi väliasemilta pois.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Antaako Bussiyhtiöt lasten matkustaa miten?
Luulen, että laskivat, että lasten kanssa mennään kuitenkin mielummin junalla kuin bussilla, joten uskallettiin poistaa tai heikentää näitä etuja.
Ehkä retorinen kysymys tuo eka, mutta vastaan silti. Onnibussilla ei saa matkustaa alle 15-vuotiaat ilman täysi-ikäisen tai 12-14 -vuotiaan ollessa kyseessä yli 15-vuotiasta valvojaa. En jaksa tarkistaa, miten muilla bussiyhtiöillä on. Onnibussi veloittaa lisäksi saman lapsilta kuin aikuisiltakin, joten kyllä mä junan valitsisin matkustusmukavuuden vuoksi, ellei hintaero ole aivan tavaton. Eli ihan oikein päätelty VR:ltä mun kohdallani, jos näin on pähkäilty.
 
En tiennyt, joten siksi kysyin.
Varmasti on laskettu, että lapsiperheet ja aikuiset ovat se ryhmä, joka ei helposti vaihda onnibussiin.
Nyt laitettiin paukut työssäkäyviin ja alennettiin tämän ryhmän hintaa eniten.
Eivätköhän tee muutoksia taas, jos tähän 10% kasvuun matkustajamäärissä ei päästä.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Jostain olin lukevinani, että Turku-Helsinki väli olisi Suomen eniten käytetty yhteys junaliikenteessä. Ja kun katsoin hintoja, niin nyt pääsee säästölipulla aikuinen hintaan 9,90€. Aiemmin on tullut maksettua samasta siivusta n. 36€:n hintoja yksittäisellä lipulla, joten ainakin tuolla välillä hinta on laskenut n. 70%.

Eli varsin moni pääsee hyötymään isosta alennuksesta, joskin selvää on, että jotain sarjalippuja tai vastaavia on aiemmin ollut käytössä. Silloin prosentti jää pienemmäksi.
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Kaikki aika tällä palstalla menee ulkomaiden ihannointiin ja niiden johtajista puhumiseen, vaikka ei ole edes äänioikeutta.

Sitten oikeasti mielenkiintoiset asiat jää paitsioon:

Halpoja lippuja ja luksusta - Onnibus pyrkii raiteille etunenässä (Iltalehti)

Valtion pitää alkaa ainakin lähivuosina laittamaan satoja miljoonia kalustoon, että lupaukset kasvavasta tarjonnasta toteutuvat ja kaikille riittää kalustoa.
Kaikki vanhoja vaunuja(sn140) saattaa lojua käyttämättömänä homehtumassa, mutta vetureista jo nyt pulaa.

Toinen pohjaton kaivo rahalle on raideinfra. Jo nyt pitäisi tehdä päätös kolmannesta raiteesta Helsingistä Tampereelle ja tuplaraiteita pitäisi rakentaa Helsingistä moneen suuntaan.
Ratapihat myös eivät pääkaupungissa ja Tampereella enempää vedä.
Ilman näitä miljardien investointeja ei asiasta tahdo mitään tulla.

Ja onko se todellista kilpailua, jos ajaakseen Tampereelta Hesaan, joutuu maksamaan myös Itä-Suomen hiljaisen välin lipuista osan?
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu

Johan tuolta juuri hankittiin uusia sähkövetureita ja dieseleistä on kilpailutus päällä. Se mikä itseäni mietityttää tässä hommassa on tuo ratakapasiteetti ja vetureiden huoltoon ohjaus. Jo nyt on vaikeuksia korjata huoltoa tarvitsevia vetureita edes siedettävään käyttökuntoon. Mites sitten kun kalusto lojuu millon missäkin päin Suomea eri yhtiöiden jäljiltä kun ovat vuokranneet sen vain tietyä ajoa varten.

Edit.
Ja itseäni jotenkin huvituttaa ajatus siitä, että valtion(eli veronmaksajien) rahalla ostetaan kalusto jonka tuottamat tuotot menee yksityisten firmojen taskuun ja huoltokustannukset jäävät valtiolle. Kyllä täytyy vuokratuottojen olla tapissaan jotta saadaan kaikki kustannukset katettua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös