Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi

  • 1 238 241
  • 10 881
Weberin piste (muistaakseni sijaitsee ihan tarkasti Hauholla Sotjalan kylässä nykyisen Hämeenlinnan kaupungin alueen maaseudulla). Eli siis väestöllinen keskipiste, johon jokaisella suomalaisella on lyhin matka tulla, jos koko väestö kokoontuisi samaan paikkaan..

Tosin tuo Weberin piste liukuu koko ajan, länteen ja etelään, niinpä se Wembleyn areena, jossa maajoukkue pelaisi pelinsä, tulisi sijoittaa Läyliäinen Cityyn.

Läyliäinen on reilun 30 vuoden päästä kirjaimellisesti Suomen napa.

Samalla voitaisiin ottaa mallia Brasiliasta, Egyptistä ja muutamasta muusta maasta, jotka ovat päättäneet rakentaa uuden pääkaupungin aivan alusta asti.

Eli, Suomen tuleva pääkaupunki, Läyliäinen City, Läylis på svenska.

Kun uusi pääkaupunki levittäytyy, Karkkila, Hyvinkää ja Riihimäki, nuo favelat ja ghetot, täytyy tosin siirtää saman turvaetäisyyden päähän kuin on nykyinenkin käytäntö Helsingin kanssa.

Karkkila siirretään Forssaan ,ja Riihimäki ja Hyvinkää Lahteen, saadaan keskitettyä Etelä-Suomen toverit yhdelle paikkakunnalle, ja Forssassa on ehkä Suomen paras paikka muistella 70-lukua ja kadonneita tehdastyöpaikkoja.

Lahtelaisilla taas olisi lyhyt matka vankilaan, kun Riihimäki olisi Hollolan ja Suomen Chicagon välissä. Lahdessa on sitä paitsi totuttu evakkoihin.

Ja hyvinkääläiset pääsisivät eroon junan jättämän maineestaan, kun olisivat saman radan varrella kuin kouvolalaiset, nuo original junan jättämät. Original laivan jättämäthän asuvat taas Kotkassa, mutta se on toinen tarina...
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Voisihan perusteeksi laittaa myös paikkakunnan koon. Pienet kyläpahaset heti alussa pois sarjasta. Päästäisiin helposti 14 joukkueen järkevään sarjaan.
Hyvä idea, mutta taisi tulla tuossa näppäilyvirhe, ja tarkoitit 4 joukkueen sarjaa. Siinä olisi tasoa niin, että haastettaisiin KHL ihan tosissaan.
A Liigan kaupungin asukasluvun tulisi olla vähintään 60 000 asukasta ja B liigassa vähintään 30 000 asukasta.
Pieniä on silakat joulukaloiksi. Ja kaupungin asukasluvun sijaan pitää katsoa keskustaajamaa, koska nykyään on näitä maalaiskuntia yhdistelemällä saatuja "isoja kaupunkeja", jotka ovat liki maakunnan kokoluokkaa. Neljännesmiljoona olisi nähdäkseni hyvä raja. Siinä aletaan jo puhua muusta kuin maaseudusta. Mukana olisivat siis Helsingin, Tampereen ja Turun keskustaajamien alueella pelaavat joukkueet. Ja näin kävisikin kivasti, että SM-liigaan jäisivät jäljelle Original Four, ja divariin kaikki ne, joille se on muutenkin jo tuttu paikka. Lisäksi kunhan Tampereella ja Helsingissä saadaan projektit valmiiksi, niin sarjan hallien kapasiteetti olisi kaikilla yli 10000 katsojaa. Tuohon ei pysty nykyään kuin NHL.
 
Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
Jälleen oli yksi avautuminen Liigan suljetusta sarjasta, kun Sportin viime kauden maalivahti Stefan Steen puheli asiasta Ruotsin mediassa. Eihän tuossa sinänsä mitään uutta ollut, ja nämä ongelmat mitä Steen haastattelussa toi esille on tiedostettu jo aikoja sitten. Varmaan 95% niin sanotuista laji-ihmisistä (me fanit tietysti mukaalukien) olemme sitä mieltä, että sarjat tulisi avata. Vuodesta toiseen kirotaan tyhjennysmyyntejä tai pelejä, jossa vastustajalla on ö-miehistö tyhjennysmyyntien jäljiltä kehissä. Miksi mitään muutosta tai kehitystä ei tapahdu? Miksi ei ole edes suunnitelmaa siitä, jonka pohjalta voitaisiin lähteä aikavälin x kuluessa avaamaan sarjoja, kun avoimet sarjat ovat se yleinen tahtotila?

Ymmärrän sen, että taloudellisia haasteita sarjojen avaamisessa on. Onhan mestiksen ja liigan välinen taloudellinen kuilu iso, mutta onko se niin iso että nykyisten liigaseurojen olisi mahdotonta sopeuttaa toimintaansa siihen? Henkilöstökustannukset ovat tässä bisneksessä iso osa, mutta eikö niitäkin olisi mahdollista tehdä vaikka niin että pelaajasopimukset raukeaisivat mikäli seura putoaisi tasoa alaspäin. Sarjan avaaminen toisi mielestäni aivan uutta kipinää koko suomikiekkoiluun, jolloin esimerkiksi TuTo, Joensuun Kiekko-Pojat tai K-Espoo voisivat oikeasti tavoitella nousua ja ennen kaikkea kehittää toimintaansa siihen suuntaan, että nousu olisi mahdollinen. Toisi varmasti myös paikallisille faneille lisäbuustia, mutta olisi varmasti myös avuksi sponsorimarkkinoilla.

Oli mielestäni suuri virhe aikanaan lisätä joukkuemäärää tähän nykyiselle tasolle ja nostaa mestiksestä kaikki kynnelle kykenevät liigaan. Jos nykyinen meno jatkuu niin melko varmasti K-Espoo nostetaan kabinettien kautta sinne myös. Kun joukkuemäärä nousee niin tuota porukkaa sarjan häntäpäässä on enemmän, jotka eivät joulun jälkeen pelaa enään mistään.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Ymmärrän sen, että taloudellisia haasteita sarjojen avaamisessa on. Onhan mestiksen ja liigan välinen taloudellinen kuilu iso, mutta onko se niin iso että nykyisten liigaseurojen olisi mahdotonta sopeuttaa toimintaansa siihen? Henkilöstökustannukset ovat tässä bisneksessä iso osa, mutta eikö niitäkin olisi mahdollista tehdä vaikka niin että pelaajasopimukset raukeaisivat mikäli seura putoaisi tasoa alaspäin. Sarjan avaaminen toisi mielestäni aivan uutta kipinää koko suomikiekkoiluun, jolloin esimerkiksi TuTo, Joensuun Kiekko-Pojat tai K-Espoo voisivat oikeasti tavoitella nousua ja ennen kaikkea kehittää toimintaansa siihen suuntaan, että nousu olisi mahdollinen. Toisi varmasti myös paikallisille faneille lisäbuustia, mutta olisi varmasti myös avuksi sponsorimarkkinoilla.
...
Näppärästi kysymykset joihin löytyy omaa mutua samassa kappaleessa niin ei tarvitse lähteä pätkimään moneen osaan.

Ensimmäiseen helppo vastaus: On. Mestiksen ja Liigan välinen taloudellinen kuilu on semmoinen ettei putoava liigaseura siitä selviä ja todennäköisesti myös nouseva mestisseura melkoisessa kusessa nousun jälkeen joko pelillisesti tai monta kertaa enemmän taloudellisesti. Pelaajien potkut on vielä pikkujuttu, tippuminen liigatuloilta mestistuloille pakottaisi höyläämään organisaatiosta myös mm. palkalliset junnukoutsit eikä se ole kenenkään suomikiekon ystävän etu.

Ja JoKP, K-Espoo sekä TuTo voivat nykyisin rakentaa organisaationsa nousukelpoiseksi taloudellisesti ilman että tarvitsee löytää oligarkki tai tehdä perkeleellinen vekseli kasatakseen mestikseen joukkueen millä pystytään voittamaan liigakarsinnat. Vaikka hommaisi ainoastaan pari ketjua semi-ok ukkoja tai kovia prospekteja, olisi pelaajabudjetti moninkertaistettava nykyiseen eikä sekään toki takaa menestystä karsinnoissa siinä missä tuo nykyinen systeemi on suunniteltu semmoiseksi että organisaatio kun osoittaa pystyvänsä rakentamaan pohjat ja tekemään uskottavan toimintasuunnitelman, pääsee mukaan touhuihin ilman nopanheittovaihetta (pelaajabudjetilla/materiaalilla) painotetuilla nopilla.

Romantiikka kärsii mutta sehän nyt on kuollut jo joka tapauksessa.
 
Glove

Jäsen
Alan kallistumaan yhä enemmän joskus miettimäni 20 joukkueen liigan puoleen. Mestiksestä voisi vaikka yksi kerrallaan nostella Liigan lisenssiehdot täyttäviä joukkueita Liigaan seuraavat viisi vuotta. Näin saataisiin toivottavasti Liiga levitettyä ympäri Suomea. Nythän on mustia aukkoja siellä täällä, esim. Joensuun kohdalla. Toki talous pitää huomioida, jos jokin talousalue ei pysty elättämään liigaseuraa niin ei semmoista tarvitse väkisin olla.

Lopputuloksena siis 20 joukkuetta, kaksi kymmenen joukkueen lohkoa. Oman lohkon joukkueita vastaan neljä peliä (yht. 36) ja toista lohkoa vastaan kaksi peliä (yht. 20) ja näin saataisiin runkosarjaan 56 peliä. Lyhyempää runkosarjaa perustelen sillä, että tällä mallilla voidaan playoffit pelata kuudentoista joukueen kesken jokainen kierros paras seitsemästä. Eli pleijareihin lisää pituutta ja enemmän pelejä joilla on oikeasti merkitystä.

TV-sopimuksen rahamääräkin saattaisi kasvaa ja näin Suomeen saataisiin kaksikymmentä paikkaa, jotka voivat oikeasti taloudellisesti panostaa myös juniorikiekkoon. Loppujen olisi vain yksinkertaisesti hyväksyttää se, että rooli kiekkokartalla on kasvattaa pelaajia näille suuremman rahan organisaatioille. Junioreiden SM-sarjatkin olisivat näiden liigaseurojen heiniä. Toki voidaan pelata karsinnat, joissa edellisen kauden parhaat Ei Liigaseurat voisivat tavoitella Muutamaa paikkaa kunkin ikäluokan SM-sarjassa.

Lyhyellä aikajänteellä Liigan taso saattaisi vielä hieman tippua, mutta ajan myötä kun kaksikymmentä organisaatiota saa junioriputkensa tuottavaan kuntoon, Liigan taso tulisi nousemaan pelaajien tason nousun myötä. Tarpeeksi kun tuotetaan tarpeeksi hyviä junioreita niin kyllä se siitä.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Vaikka enemmän olisin 9+9 mallisen systeemin puolella, jos Tuto, K-Espoo ja Jokipojat halutaan ylemmälle portaalle pelaamaan, niin tässä tällainen kolmen välilohkon ehdotus.

Eli kaikki pelaa ikäänkuin samalla tasolla, mutta nykyiset viisi välisarjalohkoa korvataan kolmella kuuden joukkueen lohkoilla.

Pohjoinen:
Kärpät
Sport
Kalpa
JYP
Jokipojat
Jukurit

Länsi:
Ässät
Lukko
TPS
TuTo
Ilves
Tappara

Itä:
HIFK
K-Espoo
HPK
Pelicans
KooKoo
Saipa

Jokainen pelaa kaikkia vastaan kolme kertaa ja yksi kierros vielä oman välilohkon sisällä, jolloin saadaan (17x3 + 5x1) -> 56 peliä runkosarjaan, jokaiselle joukkueelle. Pudotuspeleihin sitten 12 joukkuetta, eli neljä parasta pääsisi suoraan toiselle kierrokselle.

Kevään pudotuspelejä kuitenkin laajennettaisiin siten, että usein esiin nostamani, jonkinlainen Suomen Liigacup tulisi pudotuspelien rinnalle ja Mestiskin koitettaisiin saada siihen rakenteeseen mukaan. Tämän kertainen ehdotus olisi siis seuraava. Liigasta 12 joukkuetta pudotuspeleihin, joista neljä parasta suoraan toiselle kierrokselle. Ensimmäisellä kierroksella pelaisivat siis runkosarjan 5. - 12. Neljä voittajaa jatkaa pudotuspelien toiselle kierrokselle ja neljä häviäjää tipahtaa Suomen Liigacupin toiselle kierrokselle. Liigan pudotuspeleissä ensimmäinen kierros pelattaisiin paras viidestä ja siitä eteenpäin sarjat pelattaisiin paras seitsemästä.

Suomen Liigacup lähtisi sitten liikkeelle suoraan Liigan runkosarjan perään ja siihen menisi ensimmäisellä kierroksella Liigan kuusi heikointa. Lisäksi mukaan otettaisiin Mestiksen kaksi parasta ja tämä siten, että nuo olisi Mestiksen pudotuspelien finalistit ja homma koitettaisiin Mestiksen kanssa sopia ajallisesti myös niin, että Mestiksen finaalit osuisivat juuri tähän Suomen Liigacupin ensimmäiselle kierrokselle. Eli ensimmäisellä kierroksella kaksi Mestis joukkuetta vastakkain ja loput kuusi Liigajoukkuetta vastakkain runkosarjasijoitusten perusteella. Neljä joukkuetta menisi jatkoon (joista yksi olisi Mestiksen mestari) ja nämä kohtaisi toisella kierroksella Liigan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella pudonneet seurat. Eli taas neljä paria ja voittajat jatkoon ja niin edelleen. Liigacupissa kaikki parit voitaisiin pelata paras viidestä (lukuunottamatta Mestiksen finaalisarja, jos siis haluavat sen pelata paras seitsemästä, niin eiköhän senkin saisi tuohon aikatauluun sovitettua). Lisäksi tässä voisi antaa kotiedun aina sille parin heikommin sijoittuneelle joukkueelle ja toinen helpotus voisi olla, että Mestis seura saisi poikkeuksellisesti aina Liigan heikoimman vastaansa silloin, kun Liiga joukkueen kohtaa. Muutoin joukkueet sijoitetaan pareihin runkosarjasijoitusten mukaan.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Sarja on jo nyt täysin ylipaisunut, mitään järkeä ei ole paisuttaa sitä entistä enemmän ja tappaa lopullisesti Mestis. Fiksumpaa olisi tavoitella kahta ammattilaissarjaa. Ehkä se on mahdottomuus, että Suomessa olisi Liigan lisäksi Mestis, jossa kaikki joukkueet olisivat ammattilais-organisaatioita, mutta jos edes valtaosa niistä olisi niin siihen pitäisi pyrkiä. Ei se niin mene, että jos on Liiga-joukkue niin se alkaa tuottamaan automaattisesti parempia nuoria, nuorille pitäisi pystyä tarjoamaan järkevä polku. Nyt moni junnu hukataan sen takia, että Liigaan eivät rahkeet riitä ja puolestaan Mestis ei tarjoa mitään. Mestis on liian kaukana tasollisesti Liigasta, mutta sitten taas aivan liian lähellä A:n SM-sarjaa.

Tällä hetkellä puuttuu kilpailullisuus, puuttuu urheilullisuus, puuttuu fiksu polku nuorille pelaajille. Liiga on näivettynyt ja Mestiksestä ei kukaan tiedä yhtään mitään. Se on kokonaan poissa silmistä, onko ihme jos talous on mitä on kun eihän se sarja edes näy missään!? Mestis pitäisi saada ehdottomasti näkyviin samalla kanavapaketilla kuin Liiga. Ei sponsoreita kiinnosta sarja josta kukaan ei tiedä mitään ja missä ei ole mitään potentiaalia. Kamerat halleille, kerran viikossa joku studio pystyyn ja Liiga auki niin alkaa tapahtumaan. Jos ei mitään tapahdu niin eihän mikään Liiga-seura tule tippumaan (kannatan karsintoja en suoraa tippumista) joten ei hätää, kymmenen vuoden päästä voidaan todeta idea surkeaksi ja mennä vaikka seuraavaan vaihtoehtoon olkoot se sitten Liigan paisuttaminen.

Itseä kyllä kiinnostaa suomalainen urheilu, siksi haluaisinkin nähdä samalla kanavapaketilla näitä suomalaisia sarjoja. Liiga, Mestis, Veikkausliiga, Suomen maajoukkueen pelit jääkiekon ja jalkapallon puolella. Olisi hienoa nähdä nämä samassa paketissa ja saada kenties nostetta myös pienemmille kotimaisille sarjoille kuten Mestikselle. Varmasti tulisi kiinnitettyä enemmän huomiota myös Mestikseen tällöin ja varsinkin karsinnat olisi suurta herkkua. Mestis voittaja vastaan Liiga-jumbo, Mestis-joukkueella kotietu ja paras seitsemästä sarja. Toinen pari olisi Liigan toiseksi huonoin vastaan Mestiksen toiseksi paras, sama homma paras seitsemästä, mutta kotietu Liiga-joukkueella. Samalla systeemillä mentäisiin Mestiksen ja Suomi-sarjan välillä.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
äsken ehdottamaani havainnollistaakseni sijoitin joukkueita tämän kauden runkosarja menestyksen perusteella kaavioihin ja nopeasti nopilla vedin läpi. Eli tällä tavalla olisi mennyt.

Liigan pudotuspelien ensimmäinen kierros:
(5) KooKoo - (12) Saipa 3-0
(6) HIFK - (11) TPS 0-3
(7) HPK - (10) Kalpa 2-3
(8) JYP - (9) Ässät 3-0

Suomen Liigacupin ensimmäinen kierros:
(M1) Ketterä - (M2) IPK 4-3
(18) K-Espoo - (13) Jukurit 2-3
(17) TuTo - (14) Pelicans 3-0
(16) Jokipojat - (15) Sport 1-3

Liigan pudotuspelien toinen kierros:
(1) Kärpät - (11) TPS 2-4
(2) Tappara - (10) Kalpa 4-2
(3) Lukko - (8) JYP 2-4
(4) Ilves - (5) KooKoo 4-2

Suomen Liigacupin toinen kierros:
(M1) Ketterä - (12) Saipa 3-0
(17) TuTo - (6) HIFK 2-3
(15) Sport - (7) HPK 1-3
(13) Jukurit - (9) Ässät 0-3

Liigan välierät:
(2) Tappara - (11) TPS 4-2
(4) Ilves - (8) JYP 4-1

Suomen Liigacupin välierät:
(M1) Ketterä - (9) Ässät 1-3
(7) HPK - (6) HIFK 1-3

Liigan finaalit:
(2) Tappara - (4) Ilves 4-3

Suomen Liigacupin finaalit:
(9) Ässät - (6) HIFK 1-3
 
Viimeksi muokattu:

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Sarja on jo nyt täysin ylipaisunut, mitään järkeä ei ole paisuttaa sitä entistä enemmän ja tappaa lopullisesti Mestis. Fiksumpaa olisi tavoitella kahta ammattilaissarjaa. Ehkä se on mahdottomuus, että Suomessa olisi Liigan lisäksi Mestis, jossa kaikki joukkueet olisivat ammattilais-organisaatioita, mutta jos edes valtaosa niistä olisi niin siihen pitäisi pyrkiä. Ei se niin mene, että jos on Liiga-joukkue niin se alkaa tuottamaan automaattisesti parempia nuoria, nuorille pitäisi pystyä tarjoamaan järkevä polku. Nyt moni junnu hukataan sen takia, että Liigaan eivät rahkeet riitä ja puolestaan Mestis ei tarjoa mitään. Mestis on liian kaukana tasollisesti Liigasta, mutta sitten taas aivan liian lähellä A:n SM-sarjaa.

En kyllä itse näe, että nyky Mestiksestä merkittävää ammattilaissarjaa olisi kehiteltävissä, vaan se vaatisi niin massiivisia rakenteellisia muutoksia, ettei se "uusi Mestis" välttämättä enää kauheasti edes muistuttaisi nyky Mestistä. Jos halutaan ne kaksi tasoa, niin lähtisin rakentamaan sen Liiga rakenteen sisään, ottamalla vaikka ensin juuri ne kolme joukkuetta mukaan ja jakautumalla 9+9 tai 10+8. Siitä sitten pikkuhiljaa koitetaan rakennetta laajentaa, jos vielä potenttiaalisia seuroja rakenteeseen löytyy. Mutta usein löytyy myös niitä, jotka haluaa että kaikki Liigaseurat aloittavat syksyllä samalta viivalta, joten sen takia ehdotin tuollaista kolmen välisarjalohkon mallia paisutetuilla pudotuspeleillä.
 
Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
Sarja on jo nyt täysin ylipaisunut, mitään järkeä ei ole paisuttaa sitä entistä enemmän ja tappaa lopullisesti Mestis. Fiksumpaa olisi tavoitella kahta ammattilaissarjaa. Ehkä se on mahdottomuus, että Suomessa olisi Liigan lisäksi Mestis, jossa kaikki joukkueet olisivat ammattilais-organisaatioita, mutta jos edes valtaosa niistä olisi niin siihen pitäisi pyrkiä. Ei se niin mene, että jos on Liiga-joukkue niin se alkaa tuottamaan automaattisesti parempia nuoria, nuorille pitäisi pystyä tarjoamaan järkevä polku. Nyt moni junnu hukataan sen takia, että Liigaan eivät rahkeet riitä ja puolestaan Mestis ei tarjoa mitään. Mestis on liian kaukana tasollisesti Liigasta, mutta sitten taas aivan liian lähellä A:n SM-sarjaa.

Tällä hetkellä puuttuu kilpailullisuus, puuttuu urheilullisuus, puuttuu fiksu polku nuorille pelaajille. Liiga on näivettynyt ja Mestiksestä ei kukaan tiedä yhtään mitään. Se on kokonaan poissa silmistä, onko ihme jos talous on mitä on kun eihän se sarja edes näy missään!? Mestis pitäisi saada ehdottomasti näkyviin samalla kanavapaketilla kuin Liiga. Ei sponsoreita kiinnosta sarja josta kukaan ei tiedä mitään ja missä ei ole mitään potentiaalia. Kamerat halleille, kerran viikossa joku studio pystyyn ja Liiga auki niin alkaa tapahtumaan. Jos ei mitään tapahdu niin eihän mikään Liiga-seura tule tippumaan (kannatan karsintoja en suoraa tippumista) joten ei hätää, kymmenen vuoden päästä voidaan todeta idea surkeaksi ja mennä vaikka seuraavaan vaihtoehtoon olkoot se sitten Liigan paisuttaminen.

Itseä kyllä kiinnostaa suomalainen urheilu, siksi haluaisinkin nähdä samalla kanavapaketilla näitä suomalaisia sarjoja. Liiga, Mestis, Veikkausliiga, Suomen maajoukkueen pelit jääkiekon ja jalkapallon puolella. Olisi hienoa nähdä nämä samassa paketissa ja saada kenties nostetta myös pienemmille kotimaisille sarjoille kuten Mestikselle. Varmasti tulisi kiinnitettyä enemmän huomiota myös Mestikseen tällöin ja varsinkin karsinnat olisi suurta herkkua. Mestis voittaja vastaan Liiga-jumbo, Mestis-joukkueella kotietu ja paras seitsemästä sarja. Toinen pari olisi Liigan toiseksi huonoin vastaan Mestiksen toiseksi paras, sama homma paras seitsemästä, mutta kotietu Liiga-joukkueella. Samalla systeemillä mentäisiin Mestiksen ja Suomi-sarjan välillä.

Täysin samaa mieltä kuin Walkin. Liigan joukkuemäärän kasvattaminen suljetussa sarjassa ei olisi kenenkään etu. On aivan selvää, että liigan taso laskisi tämän myötä kun maan korkeimmalla sarjatasolla pelaisi enemmän pelaajia. Enkä usko myöskään siihen, että joukkuemäärän kasvattaminen parantaisi pienempien seurojen junioritoimintaa niin paljon, että tämä tulisi tuota eroa jotenkin tasoittamaan. Suomi on kuitenkin pieni maa, joten jossain vaiheessa sekin raja tulee vastaan kuinka paljon tähän väestöpohjaan nähden voi liigatason pelaajia tulla. Jo nyt liigaseuroilla on erittäin hyvä tilanne ajatellen junioritoimintaa. Jokereilla on laadukas junioriotoiminta, jota edustusjoukkue ei tällä hetkellä kykene hyödyntämään. Espoossa tilanne on varmaan korjaantumassa, mutta siellä myös erittäin laadukus junioritoiminta, josta muiden liigaseurojen helppo napata huippuja itselleen. Nämä mallit 9+9 tai 10+10 liigasarjoista ovat mielestäni todella keinotekoisia. Sarja olisi kuitenkin suljettu eikä se poistaisi näitä nykyisiä ongelmia.

Siksi pitäisi luoda vahvempi mestis ja pienentää liigan joukkuemäärä esimerkiksi 12 joukkueeseen ja sarjat auki. Näillä toimenpiteillä alkaisi mestiksessä olla vähän erilailla pöhinää kuin tänä päivänä. Ja saataisiin liigaankin eloa, kun kilpailu lisääntyisi.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Kuten vanha sanonta kuuluu: polkupyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Joten ei muuta kuin mallia Ruotsista, missä on toimiva sarjasysteemi. Karsintoja pelataan täysille halleille ja nousut ja putoamiset perustuvat täysin urheillullisiin seikkoihin, eikä kabinettipäätöksiin. Peleillä olisi merkitystä ja loppuisi joukkueiden paljon puhutut tyhjennysmyynnitkin. Seurat voisivat taloudellisesti entistä paremmin.
 
Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
Näppärästi kysymykset joihin löytyy omaa mutua samassa kappaleessa niin ei tarvitse lähteä pätkimään moneen osaan.

Ensimmäiseen helppo vastaus: On. Mestiksen ja Liigan välinen taloudellinen kuilu on semmoinen ettei putoava liigaseura siitä selviä ja todennäköisesti myös nouseva mestisseura melkoisessa kusessa nousun jälkeen joko pelillisesti tai monta kertaa enemmän taloudellisesti. Pelaajien potkut on vielä pikkujuttu, tippuminen liigatuloilta mestistuloille pakottaisi höyläämään organisaatiosta myös mm. palkalliset junnukoutsit eikä se ole kenenkään suomikiekon ystävän etu.

Ja JoKP, K-Espoo sekä TuTo voivat nykyisin rakentaa organisaationsa nousukelpoiseksi taloudellisesti ilman että tarvitsee löytää oligarkki tai tehdä perkeleellinen vekseli kasatakseen mestikseen joukkueen millä pystytään voittamaan liigakarsinnat. Vaikka hommaisi ainoastaan pari ketjua semi-ok ukkoja tai kovia prospekteja, olisi pelaajabudjetti moninkertaistettava nykyiseen eikä sekään toki takaa menestystä karsinnoissa siinä missä tuo nykyinen systeemi on suunniteltu semmoiseksi että organisaatio kun osoittaa pystyvänsä rakentamaan pohjat ja tekemään uskottavan toimintasuunnitelman, pääsee mukaan touhuihin ilman nopanheittovaihetta (pelaajabudjetilla/materiaalilla) painotetuilla nopilla.

Romantiikka kärsii mutta sehän nyt on kuollut jo joka tapauksessa.

Tuo taloudellinen kuilu mestiksen ja liigan välillä madaltuisi selvästi, jos liigan joukkuemäärää pudotettaisiin nykyisestä esimerkiksi 12 joukkueeseen ja sarja auki. Liigasta putoava joukkue varmasti joutuisi höyläämään kuluja, mutta ei varmasti niin paljoa että tarvitsi junioripuolelta alkaa nipistämään. Jo pelkästään se, että karsinnat pelattaisiin toisivat sellaista rahaa joukkueille mitä ei tällä hetkellä tule ollenkaan. Enemmän merkityksellisiä pelejä = kiinnostavampi tuote, enemmän yleisöä, parempi tv-sopimus.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Enemmän merkityksellisiä pelejä = kiinnostavampi tuote, enemmän yleisöä, parempi tv-sopimus.

Ruotsissa, jossa on perinteitä sarjojen avoimuudesta, viimeisin tv-sopimus kasvatti kuilun tv-rahojen suhteen kahden ylimmän sarjatason välillä kaksikymmen kertaiseksi. Mikä ihme saa uskomaan että Suomessa, jossa meillä ei samaa avoimen sarjan perinnettä ole, että Mestis saisi suhteessa paremman diilin ylimpään sarjaan, kuin Ruotsissa vastaava on saanut?
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Tuo taloudellinen kuilu mestiksen ja liigan välillä madaltuisi selvästi, jos liigan joukkuemäärää pudotettaisiin nykyisestä esimerkiksi 12 joukkueeseen ja sarja auki. Liigasta putoava joukkue varmasti joutuisi höyläämään kuluja, mutta ei varmasti niin paljoa että tarvitsi junioripuolelta alkaa nipistämään. Jo pelkästään se, että karsinnat pelattaisiin toisivat sellaista rahaa joukkueille mitä ei tällä hetkellä tule ollenkaan. Enemmän merkityksellisiä pelejä = kiinnostavampi tuote, enemmän yleisöä, parempi tv-sopimus.

Miten paljon se madaltuisi? Nyt esim Ketterä operoi jollain reilusti alle miljoonan (600000) liikevaihdolla ja taitaa olla kärkeä Mestiksessä. Jukureiden liikevaihdossakin näytti äkkiseltään olevan noin neljä miljoonaa euroa tuohon. Upea ajatus pienestä höyläämisestä ei tai olla ihan todellisuutta.
 
Äkkiseltään tulee mieleen neljä liigaseuraa (HIFK, Kärpät, Tappara ja uuden johdon alainen Ilves) mitkä putoamisesta selviäisivät sellaisessa kunnossa että nousukykyisen joukkueen rakentaminen olisi mahdollista.* Muilla olisi sitten ohjelmassa toimintojen supistaminen minimiin tai koko putiikin sulkeminen. En siis usko että kolme joukkuetta tiputtamalla pystyttäisiin saada aikaan muuta kuin kolmen ammattiorganisaation tappaminen, sillä ne tiputettavat eivät varmastikaan kuuluisi niihin porukoihin minkä kuvittelisin alhaalla käymisestä selviävän.

* Olettaen että selviävät mestistasolle saatavilla sponsseilla ja yleisöllä, eli yleisön ja sponssien mielenkiinto olisi moninkertainen verrattuna mihinkään mestisjoukkueeseen tähän mennessä. Toki lottovoittaja/oligarkkisponssaajavaihtoehto on aina olemassa mutta vaatisi melko seuraomistautuneen lottovoittajan tai ketunhäntä kainalossa operoivan oligarkin.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miten paljon se madaltuisi? Nyt esim Ketterä operoi jollain reilusti alle miljoonan (600000) liikevaihdolla ja taitaa olla kärkeä Mestiksessä. Jukureiden liikevaihdossakin näytti äkkiseltään olevan noin neljä miljoonaa euroa tuohon. Upea ajatus pienestä höyläämisestä ei tai olla ihan todellisuutta.

Jos ajatellaan Ässiä, niin pelkästään hallin remppalainan lyhennykseen palaa (ulkomuistista heitettynä) luokkaa 450.000 EUR/v.
Eli aika ronskilla höylällä pitäisi vedellä pitkin organisaatiota, jos meinaisi selvitä hengissä putoamisen jälkeen edes kauden verran.

Parit karsinnat on tullut koettua Ässiä kannattaessa ja sisäinen urheiluromantikko haluaisi ne takaisin. Mutta onhan tuossa vähän vielä mietittävää, miten homma toteutetaan.

Edit. Typo
 
Viimeksi muokattu:

Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
Ruotsissa, jossa on perinteitä sarjojen avoimuudesta, viimeisin tv-sopimus kasvatti kuilun tv-rahojen suhteen kahden ylimmän sarjatason välillä kaksikymmen kertaiseksi. Mikä ihme saa uskomaan että Suomessa, jossa meillä ei samaa avoimen sarjan perinnettä ole, että Mestis saisi suhteessa paremman diilin ylimpään sarjaan, kuin Ruotsissa vastaava on saanut?

En ymmärrä miksi haet vertailupohjaa Ruotsista. Paljonko on Liigan ja mestiksen välisen tv-sopimuksen ero? Alkuvuodesta luin uutisen, jossa kerrottiin jääkiekkoliiton myyneen tv-oikeudet pyöreällä 0 eurolla! Liiga saa 23 miljoonaa euroa. Vaikka Ruotsissa ero on iso niin ei sentään tälläinen ole kuin Suomessa.

On pakko kysyä, kun teit tuon hahmotelman siitä, että joukkueiden määrää liigassa kasvatettaisiin. Niin kaipaatko oikeasti enemmän sellaisia pelejä, joissa toisella joukkueella ei ole panosta? Siihenhän tuo malli johtaisi. Vai otetaanko pudotuspeleihinkin mukaan entistä enemmän joukkueita, jolloin yksittäisellä pelillä ei niin suurta merkitystä ole. Väitän, että nordiksellakin otetaan ennemmin ilolla vastaan esim kotipeli lisää Kärppiä ja Tapparaa vastaan kuin harmitellaan sitä, että perhana kun ei TuTon tai Jukureiden kimppuun päästä laisinkaan.
 
Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
Miten paljon se madaltuisi? Nyt esim Ketterä operoi jollain reilusti alle miljoonan (600000) liikevaihdolla ja taitaa olla kärkeä Mestiksessä. Jukureiden liikevaihdossakin näytti äkkiseltään olevan noin neljä miljoonaa euroa tuohon. Upea ajatus pienestä höyläämisestä ei tai olla ihan todellisuutta.

Vaikea sanoa miten paljon se madaltuisi, mutta Ketterän olisi ainakin sarjan avaamisen myötä helpompi tuota liikevaihtoa nostaa. TuTolla ainakin merkittävästi tuota suurempi liikevaihto kuin Ketterällä. Kaikki kunnia Imatralle ja perinteikkäälle Ketterälle, mutta en usko, että sieltä ollaan lähivuosina liigaan ponnistamassa.

En sanonut, että se olisi pieni höylääminen. Mutta tottakai se vaatisi menojen sopeuttamista tuloihin. Jos joukkueiden määrä liigassa tiputetaan 12 joukkueeseen ja sarja avataan niin uskoisin tuon eron mestiksen kärjen ja liigan välillä olevan pienempi kuin tuo 4 miljoonaa.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
En ymmärrä miksi haet vertailupohjaa Ruotsista. Paljonko on Liigan ja mestiksen välisen tv-sopimuksen ero? Alkuvuodesta luin uutisen, jossa kerrottiin jääkiekkoliiton myyneen tv-oikeudet pyöreällä 0 eurolla! Liiga saa 23 miljoonaa euroa. Vaikka Ruotsissa ero on iso niin ei sentään tälläinen ole kuin Suomessa.

No Ruotsiahan käytetään täällä usein keppihevosena sarjojen avaamiseen. Taisi joku nimimerkki tehdä niin tänäänkin. Eli jos Ruotsi tuodaan tähän keskusteluun, niin pitäähän sieltä sitten ottaa kaikki faktat esiin, eikä vain ne, jotka miellyttää. Ja jos sinä et sitten tykkää nyt tässä asiassa Ruotsiin vertailla, niin kysytään sitten näin. Ei ole kymmentäkään vuotta kun kolme nykyistä Liiga joukkuetta pelasi Mestistä. Ei tainnut olla mikään mega menestystarina sponsoreiden yms. suhteen silloinkaan, joten miten kolmen joukkueen tiputtaminen sinne nyt muuttaisi mitään merkittävästi?

Väitän, että nordiksellakin otetaan ennemmin ilolla vastaan esim kotipeli lisää Kärppiä ja Tapparaa vastaan kuin harmitellaan sitä, että perhana kun ei TuTon tai Jukureiden kimppuun päästä laisinkaan.

En voi tässä tapauksessa puhua kuin omasta puolestani, mutta kyllä mä käyn Nordiksella ensisijaisesti katsomassa HIFK:ta ja siten on aika sama, kuka siellä on vastassa. Oli se sitten Tappara tai TuTo. Voin kyllä myöntää, että esim. sitten seura jalkapallossa ottelutapahtumaan lähtemiseen voi vaikuttaa isommin myös se, kuka on vastassa.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Nämä mallit 9+9 tai 10+10 liigasarjoista ovat mielestäni todella keinotekoisia. Sarja olisi kuitenkin suljettu eikä se poistaisi näitä nykyisiä ongelmia.

Minkä sellaisen aidosti merkityksellisen ongelman Liigan avaaminen ratkaisisi, jota tuollainen 9+9 tai 10+10 malli ei ratkaisisi?
 
Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
No Ruotsiahan käytetään täällä usein keppihevosena sarjojen avaamiseen. Taisi joku nimimerkki tehdä niin tänäänkin. Eli jos Ruotsi tuodaan tähän keskusteluun, niin pitäähän sieltä sitten ottaa kaikki faktat esiin, eikä vain ne, jotka miellyttää. Ja jos sinä et sitten tykkää nyt tässä asiassa Ruotsiin vertailla, niin kysytään sitten näin. Ei ole kymmentäkään vuotta kun kolme nykyistä Liiga joukkuetta pelasi Mestistä. Ei tainnut olla mikään mega menestystarina sponsoreiden yms. suhteen silloinkaan, joten miten kolmen joukkueen tiputtaminen sinne nyt muuttaisi mitään merkittävästi?

En voi tässä tapauksessa puhua kuin omasta puolestani, mutta kyllä mä käyn Nordiksella ensisijaisesti katsomassa HIFK:ta ja siten on aika sama, kuka siellä on vastassa. Oli se sitten Tappara tai TuTo. Voin kyllä myöntää, että esim. sitten seura jalkapallossa ottelutapahtumaan lähtemiseen voi vaikuttaa isommin myös se, kuka on vastassa.

No käytetään Ruotsia vertailupohjana, mutta siellähän tilanne on siis Suomeen verrattuna huomattavasti parempi. Jos Suomessa olisi tuo tv-sopimus liigan ja mestiksen välillä samassa suhteessa niin sehän tarkottaisi, että mestiksellä olisi yli miljoonan euron tv-sopimus nykyisen 0 euron sopimuksen sijasta. Ja tuossakin olisi varmasti kasvupotentiaalia, mikäli olisi vielä karsinnat ja nykyisistä liigaseuroista kolme olisi tuolla mukana. Täytyy ymmärtää se, että mestisseurojen talousluvut eivät ole nykyisellään vertailukelpoiset liigaan, kun liiga on pumpannut mestiksestä kaikki kynnelle kykenevät organisaatiot itselleen. Eroa olisi varmasti sarjojen avaamisenkin myötä, mutta sen eron ei tarvitsi olla niin dramaattinen kuin se nyt on.

Ei tämä mikään helppo yhtälö ole, eikä seuroja tuosta vaan voi tiputtaa. Mutta jotain linjavetoja pitäisi tehdä, että meillä olisi tulevaisuudessa mahdollista avata sarjat ja ne myös pysyisivät auki. Tämä on kuitenkin se urheiluväen tahtotila, joka eniten on vallalla. Kun liiga ensimmäisen kerran pistettiin kiinni noin 20 vuotta sitten niin on tämä sen jälkeen ollut aikamoista soutamista ja huopaamista, kun liigan linja on ollut todella poukkoileva pelataanko karsintoja vai ei. Toiminnassa ei ole ollut mitään pitkäjänteisyyttä. Joka kevät kuitenkin ihmetellään tyhjennysmyyntejä ja kirotaan suljettua sarjaa.

Walkin tuolla ylempänä tiivisti hyvin sen miksi nuo mallit 9+9 tai 10+10 eivät toimi. Eikä myöskään se, että liigaseurojen määrää nykyisestä nostetaan. Liigan avaaminen vähentäisi merkittävästi tyhjennysmyyntejä, nostaisi liigan tasoa, lisäisi urheilullisuutta ja kilpailua, mahdollistaisi mestiksen siirtymisen kohti ammattimaisempaa toimintaa. Tuo Suomen Cup, jota ehdotat tuo mieleen Nadezhna Cupin jota KHL:ssa kokeiltiin joskus takavuosina. Yllätys yllätys ei kovin toimiva systeemi.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
No käytetään Ruotsia vertailupohjana, mutta siellähän tilanne on siis Suomeen verrattuna huomattavasti parempi. Jos Suomessa olisi tuo tv-sopimus liigan ja mestiksen välillä samassa suhteessa niin sehän tarkottaisi, että mestiksellä olisi yli miljoonan euron tv-sopimus nykyisen 0 euron sopimuksen sijasta. Ja tuossakin olisi varmasti kasvupotentiaalia, mikäli olisi vielä karsinnat ja nykyisistä liigaseuroista kolme olisi tuolla mukana.

Siis jos olisimme ruotsalaisten nykyisessä tilanteessa, niin Liiga seuroille riittäisi tv-rahaa se noin 5 miljoona euroa per seura, per kausi. Mestisseuroille riittäisi 0,25 miljoonaa per seura, per kausi. Uskotko ihan aidosti, että tuollaisilla asetuksilla Mestiksestä noustaisiin aidosti kilpailemaan Liiga paikasta? Ja tuohan sopimus on sellaiselle rakenteelle, jossa kaksi ylintä sarjatasoa on ollut jo vuosia auki. Suomessa näin ei ole, joten ei, tuossa ei ole mitään kasvupotentiaalia. Suomessa lähdettäisiin takamatkalta tuollaiseen tilanteeseen.

Itse väittäisin, ettei Mestiksestä haastettaisi Liiga seuroja kunnolla vaikka Mestis saisi tuon 0,25 miljoonaa per seura per kausi tässä Suomen nykyisessä tilanteessa. Sehän olisi verrattain noin kolme kertaa parempi tilanne, kuin Ruotsissa (vaikka meillä ei ole perinteitä avoimista sarjoista ja siten Mestis kokonaisuudessaan ei ole niin tunnettu täällä, kuin allsvenskan Ruotsissa). Eli en kyllä millään jaksa uskoa, että haaveilut toisesta ammattimaisesta tasosta olisi mahdollista pelkällä Liigan avaamisella. Ja pahimmillaan se vie kierteeseen, jossa Suomikiekko kärsisi kokonaisuutena.

Ensinäkin jos nyt joku seura tippuu, niin se joutuisi höyläämään rankasti menojaan ja samaan aikaan pystyykö se uusi seura nostamaan tulojaan saman verran, kuin tippuja menetti? Ei varmasti pysty ja silloin Suomikiekko kokonaisuuteen kanavoituva rahamäärä pienenee. Ei voi olla millään tavalla hyödyllistä kokonaisuudelle.

Toiseksi, kun ollaan tuossa avoimessa systeemissä, niin siinä helposti menee tilanne siihen, että ne seurat joilla ei olisi varaa elää yli varojensa, joutuu kovaan kiusaukseen tehdä niin. Se ei vaadi kuin yhden seuran, joka aloittaa jumbosijalta epätoivoisen kilpavarustelun, joihin seuraavien sitten pitäisi vastata tai hyväksyä oma epätoivoinen kohtalo. Tämäkään ei voi millään tavalla olla kokonaisuudelle hyväksi pitkällä tähtäimellä.

Kolmanneksi voisi heittää juniorit. Nykytilanteessa jokainen seura voi rakentaa junioreilleen polun uralla eteenpäin enemmän pelaajan ehdoilla. Kun oltaisiin avoimessa mallissa, tätä ei voida samalla tavalla kaikkien seurojen osalta tehdä, jolloin voidaan ajautua tilanteeseen jossa ne juniorit hakeutuvat "isoihin" seuroihin, koska siellä tällaiset useamman kauden suunnitelmat voivat varmemmin toteutua kuin seuroissa, jotka taistelevat realistisisti putoamista vastaan, joka kausi.

Kaikenkaikkiaan sanoisin, että on Suomikiekon kannalta parempi, jos Suomessa kaikki Liigaan kykenevät mielummin kerättäisiin yhteen ja että niitä altistettaisiin toisilleen, kuin että osa Liiga kelpoisista pakotetaan puoliammattilaisten sekaan ja toivotaan vain silmät kiinni parasta.

Jos pitkän tähtäimen tavoite olisi, että Suomessa joskus hamaassa tulevaisuudessa olisi kaksi ammattimaista sarjaa, joissa kummassakin 12 seuraa, niin siihen voidaan yrittää mennä kahdella tavalla. Joko avataan sarjat, tiputetaan kolme ja toivotaan parasta tai rakennetaan nuo kaksi sarjaa pitkällä tähtäimellä Liiga rakenteen sisällä. Se voisi alkaa ensin vaikka kolmella lisäseuralla nyky Liigaan ja jakautumisella kahteen yhdeksän joukkueen sarjaan. Siitä sitten jollain aikavälillä 10+10. Taas katsotaan ja pikku hiljaa 11+11 kautta 12+12 malliin. Noin muutoinkin tuntuu hassulta, että jos joidenkin mielestä 20 vuotta sitten tehtiin virhe (omasta mielestäni ei tehty), että se voitaisiin korjata yhdellä päätöksellä. Kyllä se "korjaaminen" voi helposti vaatia joku 10-20 vuotta, selkeällä ja toteuttamiskelpoisella suunnitelmalla.

Tuo Suomen Cup, jota ehdotat tuo mieleen Nadezhna Cupin jota KHL:ssa kokeiltiin joskus takavuosina. Yllätys yllätys ei kovin toimiva systeemi.

Toki Jokerit kannattaja voi ajatella, että jos venäläiset eivät saa jotain toimimaan, niin ei se voi toimia Suomessakaan. Itse en olisi noin negatiivinen vaan luottaisin enemmän suomalaisiin. Ja eihän tuo ehdotettu Suomen Liigacup olisi edes tarkoitus olla mikään ryppyotsainen kilpailu. Aina toki Suomessaki niitä negailijoita ja vähättelijöitä löytyy. Ihan samalla tavalla esim. moni negailija vähättelee Spengler cuppia, mutta kun Kalpa voitti sen, niin kuopiolaiset osasivat ilolla ottaa asiasta kaiken irti ja vetikö ne peräti jopa viirin kattoon? Eli tuossa ehdotetussa Suomen Liigacupissakin ne, jotka keväällä haluavat pelata, voivat taistella loppuun asti. Ne, joille Leville lähteminen on tärkeämpää, niin ne voi höntsäillä kolme peliä ja antaa niiden jatkaa, joita kiinnostaa.
 
Ylipäätänsä Suomessa ollaan isosti Ruotsin summia jäljessä. Ja onko ihme, kun asukasmäärältäänkin Ruotsi on huomattavasti Suomea suurempi maa. Lisäksi Ruotsissa on pidempi historia urheilun maksukanava toimminnasta kuin Suomessa. Kun aiemmin kauhistelit sitä, että Ruotsissa SHL:n ja Allsvenskanin ero tv-rahoissa on kasvanut kaksikymmen kertaiseksi niin olet ilmeisesti tyytyväinen, että Suomessa liigaseuran ja mestisseuran välillä tuo ero ei euromääräisesti ole yhtä suuri kuin Ruotsissa? Ikävä vaan toki, että se mestisseurojen osuus on se pyöreä 0 euroa. Tulevaisuudessa yksi mahdollisuus olisi se, että meillä olisi jokin tasausjärjestelmä tv-rahan suhteen liigan ja mestiksen välillä. Tämä tietysti sillä edelltyksellä, että sarja olisi auki.

Tuo tv-raha on vain yksi sivujuonne tässä. Nuo aiemmin ehdottomat muutokset takaisivat sen, että kiinnostavuus sekä katsojien että yritysten silmissä Mestistä kohtaan olisi aivan toistaluokkaa kuin nyt. Mestiksen kärjen ja liigan häntäpään ero liikevaihdossa olisi näin mahdollista saada lähemmäksi toisiaan. Tämä on mielestäni se tilanne, jota Suomessa tulisi tavoitella. Mihinkään nopeaan muutokseen en itsekään usko. Tämäkin ottaisi varmasti aikaa, mutta suunnitelmia tähän pääsemiseksi pitäisi tehdä jo nyt.

Mutta se ei mielestäni ole kenenkään etu, että liigan joukkuemäärää itsessään kasvatettaisiin. Tämä ei poistaisi ensimmäistäkään suljetun sarjan ongelmaa, päinvastoin. On hienoa, jos sinulle on ihan se ja sama ketä vastaan Hifk pelaa, mutta minä itse otan mielummin Lukolle lisää matseja Tapparaa, Kärppiä tai vaikka Ässiä vastaan, kuin ensimmäistäkään peliä uutta laajennusjoukkue JoKP:ta vastaan. Veikkaisin, että saataisiin liikevaihtoakin enemmän aikaan kuin laajennusjoukkue peleillä.

Ketä kiinnostaa pelata höntsä cuppia kauden päätteeksi ikään kuin lohdutuksena, kun sauma pleijareihin on mennyt? Vai näetkö jo valtavat yleisömassat silmissäsi? Suomessa pronssiottelukin jakaa mielipiteet, joten enpä tämän virityksen suosiota menisi vannomaan vaikka se toteuttaisiin täysin suomalaisin voimin. Iso rahapalkinto voisi motivoida, mutta kun itsekin mainitsit, että kyseessä olisi enemmän läpsyttely cup niin sponssin hankkiminen tuolle voi olla hivenen haastavaa.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Tuo tv-raha on vain yksi sivujuonne tässä. Nuo aiemmin ehdottomat muutokset takaisivat sen, että kiinnostavuus sekä katsojien että yritysten silmissä Mestistä kohtaan olisi aivan toistaluokkaa kuin nyt.

Tapahtuiko näin sen jälkeen kun viimeksi Ässät ja Sport pelasivat karsintoja? Itse ne pari viikkoa oli toki jääkiekkojuhlaa, mutta miten esim. seuraava syksy? Muistelisin, että sen Ässät-Sport sarjan jälkeen niitä karsintoja/tasonmittaus otteluita pelattiin vielä kolmesti, eikä siitä jostain syystä tullut pysyvää. Miksi? Kiinnostuksenhan olisi pitänyt ilmeisesti kasvaa, mutta itse muistelen, että joitakin noita sarjoja edelsi jopa ilmoitus, ettei osallistuva Mestis seura edes pyri nousuun.

Mutta se ei mielestäni ole kenenkään etu, että liigan joukkuemäärää itsessään kasvatettaisiin.

Jokerit lähti ja tilalle otettiin kolme joukkuetta. Seuraava TV-diili kasvoi huomattavasti, vaikkei miltein kukaan uskonut ruudun tappioden jälkeen sellaisen olevan ylipäätäään mahdollista. En tiedä sinusta, mutta itse en rohkenisi väittää, että Telia olisi suostunut saman summan maksamaan Liigan oikeuksista, jos se olisi pitänyt sisällään pienemmän määrän otteluita kokonaisuudessaan.

Tämä ei poistaisi ensimmäistäkään suljetun sarjan ongelmaa, päinvastoin. On hienoa, jos sinulle on ihan se ja sama ketä vastaan Hifk pelaa, mutta minä itse otan mielummin Lukolle lisää matseja Tapparaa, Kärppiä tai vaikka Ässiä vastaan, kuin ensimmäistäkään peliä uutta laajennusjoukkue JoKP:ta vastaan. Veikkaisin, että saataisiin liikevaihtoakin enemmän aikaan kuin laajennusjoukkue peleillä.

9+9 mallisessa systeemissä, jos Lukko paikkansa ylemmällä tasolla lunastaa, saisi luultavasti nykyistä useammin vastaansa nuo mainitsemasi joukkueet, jopa ristiinpelaamisilla. Ilman niitä enemmän kuin todennäköisesti. Joten kyllä joukkueita lisäämällä voidaan kokonaisuutta myös muuttaa yksittäisten joukkueidenkin näkökulmasta merkittävästi.

Ketä kiinnostaa pelata höntsä cuppia kauden päätteeksi ikään kuin lohdutuksena, kun sauma pleijareihin on mennyt?

On toki niitä, jotka ovat vain duunissa siellä kentällä, mutta sitten on niitäkin, joita ajaa voittamisen himo silloinkin, kun mahdollisuus ensisijaiseen palkintoon on mennyt. Tästähän todisteena joka ikinen NHL pelaaja, joka mm-kisoihin saapuu. Meinaa ellei kaikki, niin uskoisin että suuri enemmistö noista pelaajista arvostaa Stanley cuppia huomattavasti korkeammalle, kuin mm-pokaalia. Toki kieltäytymisiäkin tulee, mutta on siis niitäkin, joilla voittamisen himo riittää lähtemää toiselle mantereelle pelaamaan käytännössä ilman palkkaa.

Ja vaikka toki muitakin tavoitteita tuollaisella Liigacupilla toki olisi, niin ensisijainen tavoite olisi saada väylä Mestisseuroille pelejä keväällä Liiga joukkueita vastaan, vaikkei karsintoja olisikaan. Sen takia ehdotin tuossa viimeisimmässä ehdotuksessani, että aina parin heikompi saisi kotiedun ja että tilanteessa jossa Mestis joukkue kohtaa Liiga joukkueen, niin sille asetetaan aina heikoin mukana oleva Liiga joukkue vastaan. Loput parit menisi sitten runkosarjasijoitusten mukaan.
 
Arde90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Dallas Stars, sympatiat Lukko
Tapahtuiko näin sen jälkeen kun viimeksi Ässät ja Sport pelasivat karsintoja? Itse ne pari viikkoa oli toki jääkiekkojuhlaa, mutta miten esim. seuraava syksy? Muistelisin, että sen Ässät-Sport sarjan jälkeen niitä karsintoja/tasonmittaus otteluita pelattiin vielä kolmesti, eikä siitä jostain syystä tullut pysyvää. Miksi? Kiinnostuksenhan olisi pitänyt ilmeisesti kasvaa, mutta itse muistelen, että joitakin noita sarjoja edelsi jopa ilmoitus, ettei osallistuva Mestis seura edes pyri nousuun.

Jokerit lähti ja tilalle otettiin kolme joukkuetta. Seuraava TV-diili kasvoi huomattavasti, vaikkei miltein kukaan uskonut ruudun tappioden jälkeen sellaisen olevan ylipäätäään mahdollista. En tiedä sinusta, mutta itse en rohkenisi väittää, että Telia olisi suostunut saman summan maksamaan Liigan oikeuksista, jos se olisi pitänyt sisällään pienemmän määrän otteluita kokonaisuudessaan.

9+9 mallisessa systeemissä, jos Lukko paikkansa ylemmällä tasolla lunastaa, saisi luultavasti nykyistä useammin vastaansa nuo mainitsemasi joukkueet, jopa ristiinpelaamisilla. Ilman niitä enemmän kuin todennäköisesti. Joten kyllä joukkueita lisäämällä voidaan kokonaisuutta myös muuttaa yksittäisten joukkueidenkin näkökulmasta merkittävästi.

On toki niitä, jotka ovat vain duunissa siellä kentällä, mutta sitten on niitäkin, joita ajaa voittamisen himo silloinkin, kun mahdollisuus ensisijaiseen palkintoon on mennyt. Tästähän todisteena joka ikinen NHL pelaaja, joka mm-kisoihin saapuu. Meinaa ellei kaikki, niin uskoisin että suuri enemmistö noista pelaajista arvostaa Stanley cuppia huomattavasti korkeammalle, kuin mm-pokaalia. Toki kieltäytymisiäkin tulee, mutta on siis niitäkin, joilla voittamisen himo riittää lähtemää toiselle mantereelle pelaamaan käytännössä ilman palkkaa.

Ja vaikka toki muitakin tavoitteita tuollaisella Liigacupilla toki olisi, niin ensisijainen tavoite olisi saada väylä Mestisseuroille pelejä keväällä Liiga joukkueita vastaan, vaikkei karsintoja olisikaan. Sen takia ehdotin tuossa viimeisimmässä ehdotuksessani, että aina parin heikompi saisi kotiedun ja että tilanteessa jossa Mestis joukkue kohtaa Liiga joukkueen, niin sille asetetaan aina heikoin mukana oleva Liiga joukkue vastaan. Loput parit menisi sitten runkosarjasijoitusten mukaan.

Ässät-Sport karsinnan aikaan meillä oli silloinkin jo pitkään ollut suljettu liiga. Silloin ainakin esimerkiksi Sport (ja varmaan Kookoo ja Jukuritkin) operoivat suuremmilla resursseilla kuin mitä mestisseurat tänä päivänä. Sportin liikevaihto oli jo 15 vuotta sitten noin 1,5 miljoonaa euroa. Ja ennen liiganousua 2,5 miljoonan euron tuntumassa. Tuo 1,5 miljoonakin on varmaan suurempi summa kuin yhdelläkään mestisseuralla tänä päivänä. Noilta tasonmittaus otteluilta mielestäni putosi osittain pohja senkin vuoksi, että oli aika pitkään epäselvää mitkä ovat liiganousun kriteerit. Piti voittaa siis ensin kaukalossa ja sitten kabineteissa. Liiga on itse omalla toiminnallaan kaivanut tuota taloudellista kuilua suuremmaksi.

Vaatisi rakenteellisia uudistuksia ja aikaa, että päästäisiin siihen tilanteeseen, jonka itse näen mahdollisena. Yksi iso asia mitä pitäisi muuttaa on tuo liigan osakassopimus. Sport, Jukurit ja Kookoo joutuivat lunastamaan 1,8 miljoonan euron osakkeen. Olisi kiva tietää, miten tämä muualla menee, mutta itselleni ei aukea tuo osakkeen hinta. Mihin se perustuu ja kenelle rahat tuosta menevät? Jos sarja olisi auki niin tuskin voitaisiin olla tilanteessa, jossa osake on noin hintava. Tämä jo yksistään on merkittävä kilpailua rajoittava tekijä.

TV-sopimuksesta sen verran, että tässähän on mielestäni kaksi asiaa, jotka pitää erottaa toisistaan. Yksi on tuo sopimuksen kokokonaissumma ja toinen on seuroille menevä raha. Telian kanssa tehty diili on rahallisesti minunkin mielestäni yllättävän hyvä, etenkin sen Sanoman (Ruutu) kanssa olleen diilin jälkeen. Sanoma tosin itse avitti siinä, että heidän diili meni miten meni. En usko itsekään, että liiga olisi voinut saada kokonaissumaltaan parempaa diiliä kun se nyt sai. Mutta jos lasketaan, että tuo nykyinen sopimus on arvoltaa 23 miljoonaa euroa 15 joukkueen sarjalla. Jos joukkuemäärää pudotettaisiin kolmella niin diili putoaisi samassa suhteessa niin arvo vähenisi 23 miljoonasta 18,4 miljoonaan euroon. Näin vaikka sopimus kokonaissummaltaa olisi pienempi, se tarjoaisi seuroille yhtä hyvän korvauksen kuin nyt koska myös jakajia olisi vähemmän. Eikö tälläiseen diiliin sitten olisi ollut mitään saumoja, ilman että liigaan olisi kolmea joukkuetta nostettu tai sarja olisi auki? Nostaako jokainen uusi seura mielestäsi tv-sopimusta niin, että se kasvattaa myös seuroille menevää osuutta tuosta tv-sopimuksesta? Ja kuten sanottua pienempi sarja toisi mukanaan enemmän merkityksellisiä pelejä, enemmän paikkallisotteluita yms., eli enemmän kuin nykymuotoinen liigan sarjajärjestelmä.

MM-kisojen ja Suomen cupin vertailu on aika kaukaa haettu. Maajoukkue on maajoukkue ja aivan eri asia kuin seurajoukkue. No pelaajayhdistykselle kyselyä vetämään, että löytyykö sieltä tällä cupille kannatusta.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös