Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi

  • 1 238 296
  • 10 881

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli jos Liiga seurat keskenään päättäisivät, etteivät pelaa enää Suomen mestaruudesta, niin silläkö tämä ongelma ratkaistaisiin? Suomen mestaruus titteli Mestiksen voittajalle ja samoilla asetuksilla voitaisiin jatkaa eteenpäin? Eli että Liiga joukkueet pelaisivat enää Liigan mestaruudesta. Provomielessä ottaisi kiertäväksi palkinnoksi mehukattipurkkia muistuttavan kanisterin ja näyttäisi, että mehukannustakin voi kamppailla siten, että se yleisöä kiinnostaa.

Ei tuolla ole mitään merkitystä.

Kysymys on siitä, voidaanko Liigalla katsoa olevan määräävä asema suomalaisessa ammattijääkiekobisneksessä ja, jos/kun on, käyttääkö se sitä väärin rajoittaakseen kilpailua markkinoilla ilman hyväksyttävää syytä tai mahdollisten hyväksyttävien päämäärien saavuttamisen kannalta sopimattomassa määrin. Ajatus tässä kontekstissa olisi se, että Liigan ulkopuolinen kunnianhimoinen esim. Mestis-seura ei Liigan järjestelyn - eli suljetun sarjan - myötä pysty harjoittamaan täysimääräisesti toimintaansa markkinoilla, eikä sillä ole todellista mahdollisuutta päästä osaksi suomalaista huippujääkiekkoa doiminoivaa Liigaa, minkä seurauksena suljetun sarjan voidaan nähdä ei ainoastaan rajoittavan merkittävästi yksittäisen sarjan ulkopuolisen seuran toimintamahdollisuuksia vaan myös tukahduttavan suomalaisen huippujääkiekkomarkkinoiden tervettä kehitystä kokonaisuudessaan.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kysymys on siitä, voidaanko Liigalla katsoa olevan määräävä asema suomalaisessa ammattijääkiekobisneksessä ja, jos/kun on, käyttääkö se sitä väärin rajoittaakseen kilpailua markkinoilla ilman hyväksyttävää syytä tai mahdollisten hyväksyttävien päämäärien saavuttamisen kannalta sopimattomassa määrin.
Jos katsottaisiin, että on, niin yksi klassinen tapa ratkaista asia olisi pakottaa SM-liiga hajoamaan kahdeksi, ja siten siis saataisiin aikaan kilpailua noiden liigojen välille. No, ehkä ei kuitenkaan. Toisaalta on kai aika selvää, että jos SM-liigan asema on tuollainen, niin eihän se auta yhtään mitään, vaikka järjestettäisiin mekanismi, jolla yksi osakas mahdollisesti voi toisinaan vaihtua (siis karsinnat), koska eihän perusrakenne siitä muuksi muuttuisi.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jalkapallon Veikkausliigassa kokeiltiin tällä kaudella sarjajärjestelmää, jossa pelit jatkuivat vielä pari viikkoa kauden päättymisen jälkeen. Joku Veikkausliigan pomo kirkkain silmin väitti vieläpä miten hienon toimivaksi tämä järjestelmä osoittautui. Tuonhan voisi tuoda SM-liigaankin, kun oli kerran niin mahtava sarjajärjestelmä. Eli finaalisarjan päättymisen jälkeen pelattaisiin vielä monivaiheiset pudotuspelit viimeisestä CHL-paikasta. Suoraan Veikkausliigasta apinoituna tuo olisi esimerkiksi viime kaudella mennyt niin, että Kärppien ja HPK:n välisen finaalisarjan päätyttyä olisi ensin pelattu pudotuspelisarja TPS:n ja HIFK:n välillä ja tämän sarjan voittaja olisi sitten pelannut vielä pudotuspelisarjan Pelicansia vastaan panoksena CHL-paikka.
 
Änim

Jäsen
Toisaalta miksi pienentää liigaa?

Kaksikymmentä joukketta liigaan. Esimerkiksi Tuto, Jokipojat, uusi Kiekko-Espoo, Jokeri konsernilta liiga porukka. Lisäksi ehkäpä yksi näistä ehdokkaista Roki, Koovee tai Hermes.

Jokaista vastaan yksi koti- ja yksi vierasottelu. Tämän vaiheen jälkeen kaksi lohkoa 10 joukuetta molemmissa avotaan lohkojen joukkueet. Keväällä ristiin neljän parhaan kesken molemmista lohkoista pudotuspelit. Loput kesälomille.
 
Vlade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jalkapallon Veikkausliigassa kokeiltiin tällä kaudella sarjajärjestelmää, jossa pelit jatkuivat vielä pari viikkoa kauden päättymisen jälkeen. Joku Veikkausliigan pomo kirkkain silmin väitti vieläpä miten hienon toimivaksi tämä järjestelmä osoittautui. Tuonhan voisi tuoda SM-liigaankin, kun oli kerran niin mahtava sarjajärjestelmä. Eli finaalisarjan päättymisen jälkeen pelattaisiin vielä monivaiheiset pudotuspelit viimeisestä CHL-paikasta. Suoraan Veikkausliigasta apinoituna tuo olisi esimerkiksi viime kaudella mennyt niin, että Kärppien ja HPK:n välisen finaalisarjan päätyttyä olisi ensin pelattu pudotuspelisarja TPS:n ja HIFK:n välillä ja tämän sarjan voittaja olisi sitten pelannut vielä pudotuspelisarjan Pelicansia vastaan panoksena CHL-paikka.
Jos tuo sarja pelattaisiin vasta finaalien jälkeen, niin Pelsuille sekä Tepsille olisi tullut reilu kuukauden tauko peleistä. Toisekseen MM-kisat alkavat lähes heti finaalien jälkeen, joten nekin menisi päällekkäin jolloin Liigan alkamisajankohtaa jouduttaisiin siirtämään aikaisemmaksi. Se taas mielestäni ei olisi hyvä juttu sillä se kaikki on sitten pois joukkueiden harjoittelusta ja valmistautumisesta kauteen. Niin ja sitten syksyllä tulis vieläpä kaikki CHL-pelit Liigan päälle.
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Niin no onhan tuo Suomen mestaruudesta pelaaminen liigassa keinotekoista jo sitäkin kautta, että Suomen paras jääkiekkojoukkue ei siinä sarjassa pelaa. Sikäli titteli olisi luonnikasta muuttaa liigan mestariksi. Eihän AHL:ssäkään pelata USA:n mestaruudesta.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC

Miten Venäjän mestaruudesta pelaava joukkue vaikuttaa mihinkään?
Tai jos tarkkoja ollaan niin entisen Neuvostoliiton mestaruudesta.

Kerrotko missä sarjassa pelataan USA:n tai Kanadan mestaruudesta jos junnusarjoja ei lasketa?
Pelataanhan Mestiksessä Suomen jääkiekkoliiton mestaruudesta.
 
Puke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Björneborg Moderators
Oma utopistinen haave olisi että kolme seuraavaa kautta Liigan 2 huonointa ja Mestiksen 2 parasta pelaisi kaksinkertaisen sarjan (1 ottelu himassa ja yksi vieraissa). Tästä sarjasta VAIN VOITTAJA pääsisi liigaan ja loput kolme Mestikseen. Tätä siis kolme kautta kunnes Liigassa olisi 12 joukkuetta. Sen jälkeen Liigan Jumbo kohtaisi joka kausi Mestiksen voittajan paras seitsemästä sarjassa --> voittaja Liigaan.

Näin saataisiin urheilullisen perustein Liigaan ns. Ne ketkä ansaitsevat.
Eteenpäin sitten 12 joukkueen nelinkertaisella sarjalla. Säälipleijarit vittuun niin ei tule näillä nykyisillä hinnoilla liikaa pelejä. Pleijarit sitten paras seiskasta järjestelmällä kaikki vaikka. Pronssiottelu heitettiin.

Olen puhunut.
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Miten Venäjän mestaruudesta pelaava joukkue vaikuttaa mihinkään?

Mistä Venäjän mestaruudesta?

En tiedä voiko nykytilanteessa pelata Suomen mestaruudesta missään sarjassa. Minusta Suomen mestarin pitäisi olla maan paras, liigamestaruuden voittaja ei sitä ole sen paremmin kuin Mestiksenkään mestari.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Mistä Venäjän mestaruudesta?

En tiedä voiko nykytilanteessa pelata Suomen mestaruudesta missään sarjassa. Minusta Suomen mestarin pitäisi olla maan paras, liigamestaruuden voittaja ei sitä ole sen paremmin kuin Mestiksenkään mestari.
Maan paras onkin nimenomaan liigan mestari. Jos yksi pelaa Venäjällä ei se joukkue ole Suomen paras millään mittarilla.
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Maan paras onkin nimenomaan liigan mestari. Jos yksi pelaa Venäjällä ei se joukkue ole Suomen paras millään mittarilla.

Nyyh. Ei se pelaa missään "Venäjällä", vaan Helsingissä.

Aika vahva epäilys on että viime kauden Jokerit olisi pyyhkinyt viime kauden HPK:lla pöytää, muista kasvattajasarjan porukoista nyt puhumattakaan, mutta tätähän emme saa koskaan tietää kuten emme myös sitä miten viime kauden Ketterä olisi liigajoukkuetta vastaan pärjännyt. Näinpä ollen on varmasti selkein kun eri sarjoissa pelataan niiden sarjojen mestaruuksista ja sillä selkeä.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Nyyh. Ei se pelaa missään "Venäjällä", vaan Helsingissä.

Aika vahva epäilys on että viime kauden Jokerit olisi pyyhkinyt viime kauden HPK:lla pöytää, muista kasvattajasarjan porukoista nyt puhumattakaan, mutta tätähän emme saa koskaan tietää kuten emme myös sitä miten viime kauden Ketterä olisi liigajoukkuetta vastaan pärjännyt. Näinpä ollen on varmasti selkein kun eri sarjoissa pelataan niiden sarjojen mestaruuksista ja sillä selkeä.
HIFK:tai ilmeisesti tarkoitat.
Se ilmalassa oleva joukkue ei pelaa Suomessa mistään joten ei ole Suomen paras.
Eli kuten itsekin sanoit liigan mestari on Suomen mestari kun on Suomen paras joukkue.
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
HIFK:tai ilmeisesti tarkoitat.
Se ilmalassa oleva joukkue ei pelaa Suomessa mistään joten ei ole Suomen paras.
Eli kuten itsekin sanoit liigan mestari on Suomen mestari kun on Suomen paras joukkue.

Mitä haastetta "sillä Ilmalassa olevalla joukkueella" olisi pelata jotain mikkeleitä vastaan? Sen takia ei varmaan kiinnosta pelata Suomessa mistään, kun kasvoi ulos näistä kehittyvien maakuntien jengien kylätappeluista. Eiköhän jokainen kiekosta mitään tajuava tiedä, että Jokerit > HPK > Ketterä ja näistä ensimmäinen on tämän maan paras joukkue. Voit ajatella toisin mutta se nyt on taas sitten tosiasioiden kieltämistä.
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Puhutko Jokereista? Siis seurasta joka ylivoimaisista resursseistaan huolimatta onnistunut voittamaan kuin yhden mestaruuden 2000-luvulla? Kyläseurat veivät kaikki muut.

Niin? Tässähän se juuri on, että resurssit ratkaisevat, eikä urheilullinen menestys. Eikö kelpaa? Sitten varmaan kannatat avoimia sarjoja.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin? Tässähän se juuri on, että resurssit ratkaisevat, eikä urheilullinen menestys. Eikö kelpaa? Sitten varmaan kannatat avoimia sarjoja.

Niin ehkä häviäminen on nyt helpompi perustella. Avoin sarja olisi ihan jees, mutta tuskin kovin realistista tällä hetkellä, jos seurojen taustalle ei löydy mahdolliset taloudelliset tappiot kuittaavia oligarkkeja.
 
Puke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Björneborg Moderators
Narrifania tuskastuttaa kun Azevedo tulee joka sarjassa vastaan ja pyyhkii koko Jokerilla jäätä. Täällä kuitenkin keskustellaan Suomen sarjoista. Niihin ei oligarkkien huvin vuoksi pyörittämät (niin kauan kuin kiinnostusta riittää) venäläisseurat kuitenkaan kuulu.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP

Tämä on todettu satoja kertoja tällä palstalla jo ennenkin muiden kirjoittajien toimesta, mut avautui kirkkaana jälleen ja jälkiviisaana.., myönnän.:) Avoin liiga olisi realistinen, jos liigassa olisi 10 joukkuetta ja kakkosliigassa/ mestiksessä 5 nykyliigan pohjilta + TuTO, Jokipojat sekä Espoo ja Vantaa millä nimillä ne nyt milloinkin pelaavat..Nyt SaPKon tai Ketterän fanit kyselevät, miksi niitä ei mainittu.. Siksi, että tällaisen "2. liigan" tullessa Jokipojat/ joensuulainen jääkiekkoväki todennäköisesti "heräisi" ja tietynlainen väestöpohja- ja hallirealismi tulisi näkyviin..Tiedän, ettei tähän voida mennä, kun liigaa laajennettiin keinotekoisesti ymmärtämättä, että se on mestiksen surma..Eihän niitä viittä voi sieltä nyt tiputtaa millään konstilla..Siksi tämä oli ällöttävän jälkiviisasta, mutta myös viisasta..Niin ja 1 joukkue sitten vielä lisää, että saataisiin 10 täyteen..Oisko KooVee realistinen nykyisistä mestisjoukkueista..Materiaalia Tampereella riittäisi melko hyvin..
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Oma utopistinen haave olisi että kolme seuraavaa kautta Liigan 2 huonointa ja Mestiksen 2 parasta pelaisi kaksinkertaisen sarjan (1 ottelu himassa ja yksi vieraissa). Tästä sarjasta VAIN VOITTAJA pääsisi liigaan ja loput kolme Mestikseen. Tätä siis kolme kautta kunnes Liigassa olisi 12 joukkuetta. Sen jälkeen Liigan Jumbo kohtaisi joka kausi Mestiksen voittajan paras seitsemästä sarjassa --> voittaja Liigaan.

Näin saataisiin urheilullisen perustein Liigaan ns. Ne ketkä ansaitsevat.
Eteenpäin sitten 12 joukkueen nelinkertaisella sarjalla. Säälipleijarit vittuun niin ei tule näillä nykyisillä hinnoilla liikaa pelejä. Pleijarit sitten paras seiskasta järjestelmällä kaikki vaikka. Pronssiottelu heitettiin.

Olen puhunut.

Vaikka Liiga on avoin jo nykyäänkin, niin ainoa syy, miksi näkisin alkuunkaan järkevänä "avata" Liiga urheiluromantikkojen haluamalla tavalla, olisi luoda Suomikiekkoon kaksi sarjatasoa, jossa pelattaisiin täysin ammattimaisesti. En tiedä, onko se Suomen olosuhteissa mahdollista, mutta jos se on, niin näkisin sen ainoana järkevänä syynä tällaiselle polulle lähteä.

Olen täällä niin paljon puhunut 10+10 mallista, että heitetään välillä vielä pienempi muutos nykytilanteeseen. Eli 9+9. Sehän käytännössä vaatisi vain kolmea uutta joukkuetta ja loput joukkueet näillä kahdella sarjatasolla olisi sitten nykyisiä Liigajoukkueita. Ristiinpelaamisella ja "yhteisillä" pudotuspeleillä koitetaan luoda tilanne, jolla nämä kaksi sarjatasoa (olkoon vaikka LiigaA ja LiigaB) saisi myytyä yhteisen tv-sopimuksen alle.

Eli käytännössä kaikki pelaa runkosarjassa kaikkia vastaan kahdesti (kotona ja vieraissa) ->17x2=34 ja sitten vielä kaikki pelaa omalla tasolla kaikkia muita vastaan kolmesti -> 8x3=24. Eli yhteensä pelejä per joukkue tulisi runkosarjassa 34+24=58. Siitä sitten kaksitoista parasta pudotuspeleihin, joista neljä parasta suoraan toiselle kierrokselle. Joukkueet sijoilla 5. - 12. pelaavat ensimmäisen pudotuspelikierroksen (nykyisen säälejä vastaavan) paras viidestä mallilla ja neljä voittaja joukkuetta jatkaa pudotuspelien toiselle kierrokselle, siellä odottavien runkosarjan neljän parhaan kanssa. Tuosta vaiheesta lähtien loput pudotuspelisarjoista (mestaruudesta pelatessa) pelattaisiin paras seitsemästä.

Koska molemmilla tasoilla on yhdeksän joukkuetta ja pudotuspelien toiselle kierrokselle pääsee kahdeksan joukkuetta, niin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella hävinneet neljä joukkuetta jatkaisivat vielä pelaamista viimeisestä paikasta ylhäällä, seuraavaksi kaudeksi. Nämä neljä siis pelaisivat omat pudotuspelit (välierät ja finaali) paras viidestä mallilla, jotta tämä karsintakisailu olisi jo loppu, ennenkuin Liigan varsinaisesta mestaruudesta aletaan pelaamaan ratkaisevia pelejä.

Tämä malli tekisi sen, että vuosittain molemmilla sarjatasoilla paikkaa vaihtaa 0-2 joukkuetta.

Kuusi joukkuetta jää rannalle kevään pudotuspeleistä, joten nämä joukkueet (tai osa niistä) voisi sitten pelata vaikka jonkinlaisen Liigacup kilpailun uuden Mestiksen parhaiden kanssa. Jos samanlainen 12 joukkueen pudotuspelimalli otettaisiin (kuin yllä), niin Liigacuppiin pääsisi mukaan uuden Mestiksen kuusi parasta. Jos tällainen Liigacup sitten rakennettaisiin uuden Mestiksen hyväksi, niin tuossa kilpailussa kussakin pudotuspeliparissa aina heikompi voisi saada kotiedun kuhunkin pudotuspelisarjaan.

Tämän hetkisen sarjataulukon mukaan joukkueet sijoittuisivat seuraavasti eritasoille (Mestiksestä mukaan otetaan isoimmissa halleissa pelaavat joukkueet).

LiigaA:
Tappara
Kärpät
JYP
Lukko
Kookoo
HIFK
Ilves
HPK
Saipa

LiigaB:
Ässät
Jukurit
Pelicans
Kalpa
TPS
Sport
Jokipojat (4800)
Hermes (4200)
Roki (3500)
 
Viimeksi muokattu:

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pelaako ne muka oikeasti Mestistä siin isommassa hallissa? Herra isä! Riittäisiköhän Tampereella kiekkokuluttajia kolmelle joukkueelle?
Jo viime kaudella enemmistö kotipeleistä oli siinä samassa hallissa, jossa paikkakunnan liigajoukkueetkin pelaavat. En ole varma tästä kaudesta, mutta vaikka pelaisivat 50/50 niin taitaisi silti keskiarvo riittää. On se Suomen vanhin kuitenkin sen verran suuri.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jo viime kaudella enemmistö kotipeleistä oli siinä samassa hallissa, jossa paikkakunnan liigajoukkueetkin pelaavat. En ole varma tästä kaudesta, mutta vaikka pelaisivat 50/50 niin taitaisi silti keskiarvo riittää. On se Suomen vanhin kuitenkin sen verran suuri.
No kyllä Tampereelle ennemmin sopii 2. ja 3. liigajoukkue kuin esim. kuihtuvaan Savonlinnaan..SaPKo on hyvä, mutta kaupunki pieni, kuihtuva ja henkitoreissaan..SaPKon ja Oopperajuhlien takia mielikuva Savonlinnasta on räikeästi liian posittivinen..
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä malli tekisi sen, että vuosittain molemmilla sarjatasoilla paikkaa vaihtaa 0-2 joukkuetta.
Kolmekin joukkuetta voisi tässä mallissa vaihtaa sarjatasoa. Esimerkiksi jos kaikkki kolme B-liigasta pudotuspeleihin selviytynyttä joukkuetta voittaisivat vastustajansa A-liigan sijoilta 5-7. Tällöin voisivat nämä A-liigassa sijoille 5-7 sijoittuneet joukkueet pudota B-liigaan tai vähintään kaksi niistä putoaisi. Koska tässä mallissa muodostuisi ns. hissijoukkueita, jotka todennäköisesti tasoittaisivat tasoeroja liigojen välillä, olisi voittamaan tottunut B-liigan voittaja usein luultavasti kovempi vastus keväällä kuin häviämään tottunut A-liigan jumbo. Näin ollen A-liigan kahdeksas sija voisi olla enemmän tavoittelemisen arvoinen kuin seitsemäs sija.

Sarjatason vaihtamisen suhteen tässä olisi siis heikkoutena liika satunnaisuus ja tämän luoma tila taktikoinnille. Ajatellaan esimerkiksi, että A-liigan jumbofinaalissa kahdeksanneksi sijoittunut joukkue voittaa koko kauden sekaisin olleen ja ennätyspienet pisteet keränneen yhdeksänneksi sijoittuneen ja etenee kahdeksan parhaan pudotuspeleihin. A-liigan seitsemänneksi sijoittunut puolestaan on saanut vastaansa edellisellä kaudella jonkun A-liigasta ulos pullahtaneen "suurseuran", joka on B-liigaan ylivoimaisilla resursseillaan dominoinut sarjaa ja panostanut kauteen isosti teemalla "visiitti B-liigassa jääköön ranskalaiseksi". A-liigan seiska taistelee pudotuspelisarjassa miehekkäästi, mutta häviää viidennen ottelun jatkoerässä. Samaan aikaan B-liigan kakkonen on yllättänyt A-liigan kuutosen. Nyt ollaan tilanteessa, jossa A-liigan seiskan pitää voittaa vielä sekä A-liigan jumbo että kutonen säilyttääkseen sarjapaikkansa, kun taas A-liigan kasille sarjapaikan säilyttämiseen riitti pelkän A-liigan jumbon voittaminen. Sarjapaikkojen jako on siis todella epäreilua ja satunnaista. Tämän kertoo jo se, että A-liigan kahdesta huonoimmasta joukkueesta vain toinen edes voi pudota, vaikka B-liigasta voi nousta jopa kolme joukkuetta ja A-liigan sijoille 5-7 sijoittuneet joukkueet voivat pudota kaikki kerralla.

Periaatteessa on mahdollista, että B-liigan voittaja menee päätyyn asti ja voittaa koko paskan. Tällöin A-liigan kasin ennen seiskaa seuraavalle kaudelle saama sarjapaikka näyttäisi jo todella epäreilulta. Toimivassa sarjajärjestelmässä alemman sarjan parhaiden pitäisi karsia ylemmän sarjan heikoimpia vastaan.

Lisäksi sarjajärjestelmän heikkoutena on B-liigan joukkueiden pakottaminen pelaamaan merkityksettömiä näytösotteluita keväisin suuressa määrin amatöörijoukkueita vastaan. Tässä toki hieman auttaisi jos näihin nöyryyttäviin näytösotteluihin komennettaisiin vain esimerkiksi B-liigan pari heikointa joukkuetta eikä kaikkia viimeiseen asti pudotuspelipaikasta taistelleita joukkueita, joita ei yhtään lohduttaisi päästä pelaamaan mistään mutasarjan säälimestaruudesta, vaikka pysti nimettäisiin world cupiksi.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Sarjatason vaihtamisen suhteen tässä olisi siis heikkoutena liika satunnaisuus ja tämän luoma tila taktikoinnille.

Onhan se tosiaan noinkin ja tuollainen riski on tässä mallissa olemassa. Mutta koska mallissa on ne ristiinpelaamiset ja mahdollisuus päästä pelaamaan mestaruudesta myös LiigaB:stä, niin näkisin haitan (vaikka se todellinen onkin) lopulta rajalliseksi. Siis jos perimmäisenä tarkoituksena olisi synnyttää malli, jossa se toinen taso olisi tarkoitus heti lähtökohtaisesti synnyttää elinvoimaiseksi ja kiinnostavaksi myös tv-kumppaneille ja muille sponsoreille. Tuota elinvoimaisuutta ei haittaisi yhtään se, että Ilveksen, HIFK:n ja TPS:n kaltaiset alisuorittajat viettäisivät aikaa myös alemmalla tasolla, muiden joukossa. Toki tämä olisi sitä viihteellistämistä (urheilullisuuden kustannuksella), mutta siihen suuntaanhan näytetään kokoajan urheilumaailmassa, enenevässä määrin menevän. Ja koska tässä mallissa kuitenkin paras voittaa, niin en näkisi, että urheilullisuus kärsisi liikaa, vaikka toki myönnän, että se hieman tässä kärsisi.

Lisäksi sarjajärjestelmän heikkoutena on B-liigan joukkueiden pakottaminen pelaamaan merkityksettömiä näytösotteluita keväisin suuressa määrin amatöörijoukkueita vastaan. Tässä toki hieman auttaisi jos näihin nöyryyttäviin näytösotteluihin komennettaisiin vain esimerkiksi B-liigan pari heikointa joukkuetta eikä kaikkia viimeiseen asti pudotuspelipaikasta taistelleita joukkueita, joita ei yhtään lohduttaisi päästä pelaamaan mistään mutasarjan säälimestaruudesta, vaikka pysti nimettäisiin world cupiksi.

No eihän tämä Liigacup pakollinen olisi, mutta mielestäni sopiva kädenojennus uuden Mestiksen suuntaan ja sehän on jokaisesta joukkueesta itsestä kiinni, miten paljon antaisi arvoa Liigacup tittelille. Kyllähän Spengler cupillekin naureskellaan, mutta kun Kuopio meni sen voittamaan, niin eikös ne nostanu kuitenkin viirin kattoon? Eli ihan joukkueista itsestä kiinni, millä tavalla ottaa irti annetuista mahdollisuuksista. Kyllä tuollaisessa Liigacupissakin on varmasti joukkueita, jotka sen haluaisivat voittaa.

Edit. ja siis omalla kohdallahan se ainoa järkevä syy sarjojen "avaamiseen" olisi tavoite kahdesta täysin ammattimaisesti toimivasta tasosta Suomikiekossa. Eikä siis sillee, että vain avataan ja toivotaan, että Mestiksestä joskus kasvaisi täysin ammattimainen sarja vaan että asiaa lähdettäisiin aktiivisesti itse ajamaan siihen suuntaan, että tavoite on realistinen
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös