Eero Teräväinen – pakiston pelastus?

  • 61 632
  • 376

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Avataan Teräväiselle liigadebyytin ja maalin myötä oma ketju. Käsittämättömästi ei ole saanut peliaikaa ennen tätä iltaa liigassa, vaikka on pelannut hyvillä statseilla Mestiksessä ja Kolleissa:

Viime kausi miesten pelejä Mestiksessä: 50 ottelua 3+18=21 ja +13
Tällä kaudella Kolleissa 44 peliä 3+29=32 ja +26

Nyt on kuitenkin tuo vääryys korjattu, ja heti ensimmäisessä matsissa iski maalin. Hieno maalihan tuo olikin! Melkeinpä voisi tämän äärimmäisen lyhyen otannan perusteella väittää, ettei ulkopuolelta tarvitakaan kiekollista puolustusvahvistusta, tarvinnee vain antaa Teräväiselle säännöllistä peliaikaa ja runsaasti vastuuta.

Miten voi perustella, ettei ole saanut paikkaa näyttää osaamistaan?

Tämän illan jälkeen ei oikein voi perustella Teräväisen palauttamista Kolleihin. Loppukausi edareissa, ei kahta sanaa.
 
Fränä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Teräväinen oli tänään luokkaa parempi kuin Kousa. Pelaa kliffasti pää ylhäällä koko ajan ja luistelu on aika iisin näköistä, sulavaa.

Ehdottomasti Teräväiselle kannattaa antaa jatkossakin minuutteja ison hallin puolella näillä esityksillä. Se, että mitä tapahtuu, kun pelit kovenevat on eri juttu, mutta ehdottomasti lisää tsänssejä edustusjoukkueen messissä.
 
KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Todella hyvin pelas tänään ja yks asia mikä erityisesti nous esiin on kova laukaisuhalukkuus. Perkele kerrankii meillä oli pakki, joka lauko kun oli paikka! Ja vedot oli myös varsin laadukkaita, eikä mitään tussuja niinku Lyytisellä. Teräväinen seuraavaakii pelii YV:llä viivaa ja skodeja maalille!
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Jos Salmelainen ja Pikkarainen kaksikko on tämän pelaajan ryssineet jonnekin Laheen tai Mikkeliin tuleviksi kausiksi sen takia, että Laakso ja Kankaanperä saavat neppailla kentällä niin se on ison muilutuksen paikka.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotenkin tuli viime vuosilta Heiskanenkin mieleen, miten nousi mm. viivasta todella kypsästi, mutta uhkaa tarjoten maalille. Ei toki ihan tehnyt Miron NHL-debyytin kaltaista suoritusta Liigadebyytissään mitä tulee kiekkovarmuuteen ja sulavuuteen, mutta kerrassaan ahnetta ja tuloksellista peliä, eikä ainakaan mulle pistänyt silmään, että olisi puolustuksessa kämmäilly.
 
F#21

Muutamaan kertaan sijoittumisen kanssa oli vähän ongelmia ja pariin kertaan meinasi lähteä hyökkäyksen kärkeen kun oli vielä epäselvä tilanne omissa. Menee varmasti ensimmäisen pelin piikkiin ja kokemuksen myötä nämäkin osa-alueet paranevat.

Hieno sisääntulo! Lisää pelejä maltillisella ~15 minuutin peliajalla ja katsotaan miltä homma sitten näyttää.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Aika yllättävää... pääsi vasta nyt pelaamaan ja pelasi noinkin hyvän ottelun vaikeassa paikassa eikä juuri näkynyt kentällä ainakaan virheiden muodossa.

Mä olin varma ettei pärjää fyysisyydessä Liigan tasolla, mutta ihan hyvin pärjäsi tänään. Ehkä Teräväinen on toivonut debyytin lykkäystä ja halunnut rauhassa keskittyä tekemiseensä Kolleissa. Oli kyllä piristävä esitys tänään, vaikka olikin vain 1 matsi kyseessä.

Fyysisyydessä pärjäsi mun mielestä paremmin kuin mitä Kolleissa on pärjännyt. Tuntui tuolla 10 Kollipelin otannalla myös siltä, että laukoi tänään enemmän kuin noissa näkemissäni 10:ssä A:n matseissa.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo siinä oli nyt näyttöjä valmennukselle. Voisiko valmennus myöntää, että kiekolliset pakit on lätkässä joskus parempia kuin peruspakit. Lisää peliaikaa Teräväiselle, ennakkoluulotonta kiekollista peliä. Kiekottomana ei vielä älyttömästi testattu, joten lisää pelejä vaan alle.
 
Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuntui tuolla 10 Kollipelin otannalla myös siltä, että laukoi tänään enemmän kuin noissa näkemissäni 10:ssä A:n matseissa.
Tätä olin itsekin juuri tulossa kirjoittamaan. Laukoi eilen Hämeenlinnassa varmasti enemmän kuin niissä 10-15 A-nuorten pelissä yhteensä, mitä olen tällä kaudella nähnyt. Siellä tuntuu ihan viimeiseen asti hakevan aina syöttöä, pelasi sitten ylivoimalla tai tasakentällisin. Hieno sisääntulo kuitenkin Edariin Eerolta, mutta oli jotenkin vähän eri kundi kentällä, kuin mitä Kolleissa. Ei huonolla tapaa, mutta kuitenkin erilainen. Toivottavasti saa tässä loppu runkosarjan aikana reilusti lisää näytönpaikkoja yläkerrassa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Heittäisin jäitä hattuun tämänkin talentin kanssa. Yksi peli vasta takana ja aika heiveröinen kaveri kyseessä. Ei pahemmin joutunut eilen vääntämään kulmissa.

Pikkuhiljaa lisää pelejä vyölle ja ens kaudella sitten isommin sisään heti kauden alusta.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, NYR, Inkvisitio 1480-
Vaikea nähdä miksi HIFK panostaisi vielä Laaksoon? Teräväiselle ja Winbergille vaan kaikki Laakson pelit niin se on kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Laaksostahan tehtiin näköjään se nelssonin sena, jonka perään täälläkin on huudeltu. Suorastaan nerokas suunnitelma käyttää omia resursseja ja tuoda samalla sisään raikas tuulahdus Kolleista..
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Heittäisin jäitä hattuun tämänkin talentin kanssa. Yksi peli vasta takana ja aika heiveröinen kaveri kyseessä. Ei pahemmin joutunut eilen vääntämään kulmissa.

Pikkuhiljaa lisää pelejä vyölle ja ens kaudella sitten isommin sisään heti kauden alusta.

Kyllä mä peluuttaisin nyt Teräväistä aika paljon. On todella pieni todennäköisyys, että sijoitus enää muuttuu alas tai ylös. Ja, kuten eilen huomattiin, Teräväisen panos ei ainakaan vie sitä alaspäin.

Kundin peluuttaminen nyt on rahaa pankkiin.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, miksi Teräväinen pääsi tekemään liigadebyytin vasta nyt. Oli kuitenkin Pitsissä mukana, joten kyllä valmennus on hänet papereihinsa merkannut jo ajat sitten. Voisiko siis olla, että kokonaisvaltaisessa tekemisessä on ollut parannettavaa ja tässä on kauden aikana ”kasvatettu ihmistä nimeltä Eero Teräväinen”? Spekuloitu esimerkki: tulee hallille vikana ja lähtee ekana, tekee ne pienet jutut 98%:sti, annettuja ohjeita ei ehkä noudateta ihan joka kerta, jne.? Ja kauden aikana ymmärrys on sitten pikkuhiljaa kasvanut riittävälle tasolle ja nyt oli palkinnon aika. Tosi lahjakkailla junnuilla voi olla monesti petrattavaa juuri työnteon määrässä, kun lajitaidot ovat olleet muita korkeammat ja onnistumisia on tullut vähän vähemmällä duunillakin. Parikymppisenä sitten todellisuus iskeekin vastoin kasvoja, kun kovasti duunia tehneiden työ alkaa tuottaa hedelmää ja osa menee ohikin. Siinä on silloin korvienvälikin kovilla. Tai sitten kondis ei ollut ihan riittävällä tasolla Joensuun stintin jälkeen ja Eero on joutunut vetämään vähän extraa eikä ole haluttu riskeerata yksittäisillä edaripeleillä isomman kuvan ja suunnitelman onnistumista, kun on kuitenkin ihan selvää, että nuoren kaverin parhaat vuodet on vasta edessä ja nyt on oiva aika laittaa pohjat rauhassa kuntoon, jotta jatkossa on valmiimpi liigaan? Sillä nyt ei ole isossa kuvassa mitään merkitystä, tekeekö debyytin 10/19 vai 2/20.

Yhtä kaikki, ehkä oli ihan hyväkin, että debyytti tapahtui näin myöhäisessä vaiheessa kautta, koska Eero osoitti eilen pärjäävänsä liigakaukalossa. HPK ei kyllä pelannut kovin fyysisesti ja jotain roikkuvaa ja rikkovaa Pelicansia vastaan saataisiin varmaan parempi kuva siitä, miten pärjää voiman osalta liigakuvioissa.

Itse tervehdin ilolla myös sitä, miten pelin alussa Järvinen ohjasi ja hyväksyvästi nyökkäili Eerolle. Varmasti itseluottamuksen ja pelirohkeuden kannalta tärkeitä juttuja. Näin noiden senioreiden pitääkin toimia.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omiin korviini on kantautunut huhua, että Joensuussa viime kaudella olleet pelaajat olisivat pärjänneet Stadiin palattuaan muuhun jengiin verrattuna huonosti kuntotesteissä eikä tältä osin nähty yhteistyötä Jokipoikien kanssa tyydyttävänä. Tätä taustaa vasten @Postinjakaja n mietinnät voisi hyvinkin pitää paikkaansa.

Samoin esim. Winbergin kanssa on hyvin voitu suunnitella asiat niin, että pelaa verkkaiseen tahtiin edarissa ja pelien välissä treenaa kovempaa, jolloin pohjat ensi kautta varten saadaan entistä paremmiksi, mikä taas helpottaa steppien ottamista ja helpottaa pelaamista liigasta. Eli, vaikka pelillisesti Winberg olisikin ollut koko kauden liigatasoa, kokonaisuuden ja Winbergin uran jatkon kannalta on ollut järkevämpää pelata vähemmän liigaa ja treenata enemmän.

Eli, seurassa duunia ei tehdä pelkästään fiiliksen mukaan, vaan isompaa kuvaa ajatellen. Ja tämän uskon olevan pitkässä juoksussa HIFK:n etu ja kilpailuvaltti, erityisesti niiden pelaajien osalta, joilla on malttia tehdä aidosti duunia uransa eteen. Pikavoittoja hakeville valittu strategia toimii huonommin, mutta sellaiset pelaajat eivät liene seuran kiikarissakaan.
 
Tackler

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hienoa pohdintaa monelta nimimerkiltä liittyen case Teräväiseen. Upea debyytti tosiaan eilen! Nuoren pelaajan kannalta on ensiarvoisen tärkeää tietää, milloin on oikea hetki debyytille. Teräväisen kohdalla tässä arvioinnissa on onnistuttu valmennuksen ja ehkä Tobbarinkin osalta täydellisesti. Onnistunut debyytti nostaa varmasti nuoren pelaajan itseluottamusta ja motivaatiota. Valmentajat ovat läsnä pelaajan arjessa ja uskon, että heillä on paras kokonaiskuva siitä, missä mennään kunkin pelaajan kohdalla. Jokaiselle varmasti luodaan tämän tiedon pohjalta hyvin tarkka suunnitelma, missä ympäristössä ja joukkueessa pelaaja kulloinkin parhaiten kehittyy. Itse toki toivon eilisen perusteella, että Eero saa lisää näyttöpaikkoja edareissa.
 
Lainaan omaa kommenttiani, kun unohdin edellisestä tärkeän tekijän nimeltä sattuma. Sattumalla oli toki Teräväisen debyytin ajankohdan osalta merkittävä vaikutus (niin kuin monen muunkin asian kohdalla on). Eli oikeasta debyytin ajoituksesta ei voi yksistään laittaa sulkaa valmennuksen hattuun, koska merkittävänä osatekijänä oli joukkueessa riehunut flunssa-aalto. Uskon kuitenkin, että Teräväinen on ollut jo jonkin aikaa lähellä debyyttiä. Se olisi joka tapauksessa realisoitunut lähiaikoina, vaikka joukkosairastumista ei olisikaan tapahtunut.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan

Se on juurikin niin tai sitten ei. Minun korviin ei ole luotettavalta taholta kantautunut sellaista tietoa että olisi toisin. Tosin kuka näistä osaa spekuloida paremmin kuin me kaikki ja faijat - ei se korkin kääntäjä.
Lähteet kertovat, lähteet kertovat. Mitkä ovatkaan?
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Heittäisin jäitä hattuun tämänkin talentin kanssa. Yksi peli vasta takana ja aika heiveröinen kaveri kyseessä. Ei pahemmin joutunut eilen vääntämään kulmissa.

Pikkuhiljaa lisää pelejä vyölle ja ens kaudella sitten isommin sisään heti kauden alusta.

Samaa mieltä. Yhden pelin perusteella en vielä tekisi kovin suuria johtopäätöksiä.

Peluuttaisin kuitenkin nyt Teräväistä ennemmin kuin Laaksoa, kun tuota flunssa-aaltoa näyttää olevan ja sitten kun tervehtymisiä tulee ja kokoonpanoon palaa vähän nimekkäämpiä kavereita, niin tekisin vähän isompia arvioita Teräväisen loppukauden sijoituspaikasta. Tällöin olisi useampia pelejä jo takana ja kokonaiskuvaa miehen pelaamisesta on helpompi arvioida.

Yrittäisin joka tapauksessa kalastaa Viljasen Sportista loppukaudeksi ja playoffeihin täydentämään meidän puolustuksen kiekollista osaamista.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Bättre Folkissa Teräväisen (Sekä Andin ja Hämäläisen) haastattelu. Lopussa sanoo aika suoraan että tavoite on ensi kaudella päästä pelaamaan vakiokokoonpanoon liigaa... ihan sama missä.

Toivotaan että Tobbari ja kumppanit on hereillä ja pitää Eeron stadissa eikä päästä menemään.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä mäkin Eerolle sopimuksen tekisin, mutta en hinnalla millä hyvänsä. Hänellä on kuitenkin alla nyt kokonaista kaksi liigapeliä. Potentiaalia on, se on selvä, mutta rutiinitason näkee vasta pidemmän ajan kuluttua, eikä mitään takeita ole. Ihan vielä ei Eero agentteineen ole siinä tilanteessa, että voivat kovasti sanella ehtoja. Paikkaa pelaavassa kokoonpanossa riippumatta peliesitysten tasosta ei tietenkään voi luvata ja sitä kautta kovinkaan montaa kymppiä ei tässä vaiheessa uraa voi vielä maksaa. Ja jos esim. hintalappu HIFK:lle on 80k€ ja vaikka jollekin KooKoolle 35-50k€, antaisin jatkaa matkaa, siitäkin huolimatta, että hän voi siellä isosti breikata.

Mutta reilun näyttöpaikan voi tietenkin luvata ja jos pelit sujuu hyvin ja sopimukseen lisätä jonkun rahallisen bonuksen, mikä ylläpitää motivaatiotakin vähän lisää. Jos joku muu jengi kuitenkin tarjoaa jotain Teräväisen mielestä parempaa ja hän päättää siirtyä muualle, en mä Salmelaisen päätä vadille ole vaatimassa. Mutta mikäli Eerolla ja HIFK:lla intressit (ja realiteetit) aidosti kohtaavat, päästään varmasti molempia tyydyttävään lopputulokseen ja sopimus syntyy. Ei täällä pelaajien ole tarvinnut nälkää koskaan nähdä.

On hyvä muistaa, että Salmelaisen vastuulla on myös määrittää nuorison palkkataso nyt ja lähivuosina ja liian avokätinen palkanmakselu tulee näkymään tulevaisuudessa. Sellaiseen tilanteeseen emme halua enää uudelleen, missä meillä joudutaan maksamaan pelaajista ylihintaa vrt. muut seurat.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tämä ei ole kommentti @BOL:in kirjoittamaan.

Teräväinen on mielestäni niin lupaava pakki (en vertaa Heiskaseen), että olisi aivan järjetöntä päästää häntä pois HIFK:sta. En myöskään usko näin tapahtuvan.

Salmelainen on vielä vihreä ja tekee virhearviointeja, mutta ei sentään sellaisia, että päästää pois näin lupaavia pakkeja.

Muita, joita ei pidä päästää pois ovat esim. Heljanko, Winberg ja Lambert.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse toivon Teräväiselle parin vuoden sopimusta, josta hän viettää ensimmäisen kauden lainalla esim. Jukureissa. Veikkaan ensi kauden puolustuksen olevan kärkipakkeja lukuunottamatta jo niin täynnä, ettei Teräväiselle ole varmaa paikkaa kokoonpanossa.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tämä ei ole kommentti @BOL:in kirjoittamaan.

Teräväinen on mielestäni niin lupaava pakki (en vertaa Heiskaseen), että olisi aivan järjetöntä päästää häntä pois HIFK:sta. En myöskään usko näin tapahtuvan.

Salmelainen on vielä vihreä ja tekee virhearviointeja, mutta ei sentään sellaisia, että päästää pois näin lupaavia pakkeja.

Muita, joita ei pidä päästää pois ovat esim. Heljanko, Winberg ja Lambert.
On hienoa nähdä, että teillä arvostetaan oman seuran miehiä/nuoria. Meillä on Hermeksessä erittäin lupaava nuori pelaamassa, mutta hänet päästetään syystä tai toisesta pois. On muuten kovemmassa vauhdissa 2/3 osan peliajalla kuin Teräväinen saman ikäisenä eli on vuotta nuorempi ja kätisyys on vielä se paljon kaivattu rightin pakki. Ei voi kuin ihmetellä. Eero on erittäin lupaava sälli ja kiva katsella mihin vielä yltää. Otanta Liigasta vielä pieni, mutta onhan alku.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös