Edmonton Oilers 2021–2022

  • 354 937
  • 1 341

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Sinänsä olen ihan samaa mieltä Hollandin kanssa, että alkukausi oli Oilersilta ylisuorittamista ja viime ajat alisuorittamista. Tietysti sitä voi sitten GM miettiä tahollaan, että miksi Oilers on edelleen varsin keskinkertainen joukkue, jonka taso on hyvin vahvasti viimeiset pudotuspelipaikat.
Tämä on mielestäni se juttu, mitä myös GM toivottavasti miettii tarkkaan. Että onko kaikki mennyt ihan suunnitelman mukaan. Holland on saanut rakentaa joukkueen kuten on parhaaksi nähnyt. Myös rahaa oli viime kesänä käytettävissä ihan riittämiin ja Holland pystyi tekemään sellaiset siirrot kuin parhaaksi näki.

Ylhäällä kaksi, alhaalla kaksi ja yksi taxi squadissa. Kyllä sen tuolla tavalla saa pyöriteltyä. Taxi squadin kaveri vaihtelee, jotta kaikilla pelituntumaa säilyy.
Joo, totta kai pystyy. Ja pitäisikin. Mutta mielestäni nyt jo on Konovalov ollut taxi-squadin puolella vähän turhan pitkään. Pelasi todella vahvasti Condorsissa joulukuun alussa ja mielestäni olisi ollut ihan ansaittua että olisi saanut sen jälkeenkin peliaikaa. Vaikka onhan sekin varmasti ihan positiivinen kokemus että pääsee NHL-joukkueen mukana harjoittelemaan. Ja tietenkin on vielä tärkeämpää että Skinner saa peliaikaa, koska hänet ehkä nähdään vielä Oilersinkin maalilla tällä kaudella.
 
Jep mutta Smith on joka toisesta matsista pois ja Stalockistakaan ei ole mitään takeita. Jos Stalock on kunnossa, niin hänet on helppo uhrata pelituntuman hankkimisen jälkeen taxiin ja antaa nuoremmilla peliaikaa AHL:ssä.

Ja siis toki allekirjoitan näkemyksesi myös.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: TAM

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Onkos siellä kukaan oikeen viime aikoina käyttänyt 1-varauksia rentaleihin? Markkina on aika lailla muuttunut.

Mielestäni tuo sopimuksen arvo on astunut uutena (erittäin järkevänä) tekijänä näihin deadline-kauppoihin ja ykköset liikkuu vain, jos sopimusta on enemmän kuin 1 kausi jäljellä ja caphitti kunnossa (esim. Tampan Goodrow + Coleman ostot). Tai sitten se jatkosopimus seuraan on sovittu ja ykkösen ehtona. Esim. Detroitin viimeiset myynnit, joista tuli ykkönen, olivat Mantha ja Tatar. Ne olivat 4-vuotisia sopimuksia.

Edellinen kerta kun ykkönen on maksettu rentalista, taisi olla Taylor Hallin hankinta Arizonaan 2019 joulukuussa. Ja sekin toimii nyky-GMille hyvänä muistutuksena, että perseelleenhän se meni.

Rentaleista (tulevan kesän UFA) saa nykymarkkinassa max 2.kiekan. Keskusteluympäristökin olisi aika päivittää nykyhetkeen.
En ole ihan varma, ymmärsinkö viestisi. Ykkösiä on kaupattu siirtotakarajalla mm. viime kaudella, jolloin Toronto maksoi ykkösen Folignosta, Tampa Savardista ja Islanders Palmierista ja Zajacista. Kaikki heistä olivat rentaleita. Mutta jos kyse oli ykköskorin lupauksista, tyyliin Hollowaysta, niin heitä ei ole kaupattu viime vuosina rentaleihin.
 
Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Itse puhuin juurikin noista varauksista, kun sitä Hollandilta kysyttiin. @Henkka sitten vastasi viestiini ja taisi noita juuri tarkoittaa. Tottahan se on että päättömimmät rental hankinnat on nykyään jätetty tekemättä ja itse ehkä hieman tuota liikaa kärjistin.
 
Jep, niin arvelin. Toisaalta tuo Henkan mainitsema Hall-kauppa hämäsi, kun siinä ei kuitenkaan liikkunut yhtään ykköskorin lupausta. Tai sellaiseksi en ainakaan itse laske Kevin Bahlia.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jep, niin arvelin. Toisaalta tuo Henkan mainitsema Hall-kauppa hämäsi, kun siinä ei kuitenkaan liikkunut yhtään ykköskorin lupausta. Tai sellaiseksi en ainakaan itse laske Kevin Bahlia.

Dawson Mercer sillä pickillä varattiin ja siitä voi päätellä kannattiko. Kyllä se jatkosoppari pitäis neuvotella varmaksi, jos noita tehdään. Se UFAn karkaaminen muualle on ihan liian iso menetys maksuun nähden.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
vaihtoi Brendan Smithin kahteen 2. kierroksen varausvuoroon

Tämä oli kyllä kova veto silloin aikanaan. Se näytti jo silloin erikoisen typerältä (siis vastapuolen kannalta), eikä se tänäkään päivänä oikein avaudu, mittä tuolla on haettu takaa. Olisi kiva tietää, mikä oli Hollandin alkuperäinen odotus Smithistä, veikkaan että ihan tuollaista potti ei kuvitellut saavansa...
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Tämä on mielestäni se juttu, mitä myös GM toivottavasti miettii tarkkaan. Että onko kaikki mennyt ihan suunnitelman mukaan. Holland on saanut rakentaa joukkueen kuten on parhaaksi nähnyt. Myös rahaa oli viime kesänä käytettävissä ihan riittämiin ja Holland pystyi tekemään sellaiset siirrot kuin parhaaksi näki.
Holland on tietysti sikäli vaikeassa tilanteessa, että joukkueella on pari primeikäistä franchise-tason pelaajaa, mutta joukkueen runko on vähän vajaa, tukipelaajien osalta paljon vajaa, ja prospektpoolista ei ihan heti löydy täytettä. Eli kyllä hän sinänsä voi kysellä edelleen edeltäjänsä suuntaan, että mv?

Perinteinen tapa tankatahan on haalia prospektia niin perkeleesti, että näitä riittää käytettäviksi treideissä ja niitä puskee rosteriin sitä tahtia, että osa sopimuksen päättymisen myötä liian kalliiksi koetuista täytemiehistä voidaan päästää pois. Hyvä esimerkki on Hyman: prospektiövereistä kärsivä Leafs päästi menemään ja määränpää oli Oilers, jolle Hyman oli paikka top6-reikään. Eli kun voi sanoa, että molempien seurojen tekemisessä oli Hymanin osalta järkeä, niin siinä käy hyvin ilmi se, miten erilaisista asetelmista kyseisten seurojen GM:t operoivat.

Hollandilla ei ole prospektialtaassa tungosta (useiden arvioiden mukaan Oilersin allas on liigassa siellä 20 hujakoilla) jolloin rosterin puutteiden paikkaaminen edellyttää aika useassa tapauksessa rosteripelaajista luopumista tai hankintoja ufa-markkinoilta. Kaikki tietävät, mitkä ovat todennäköisyydet onnistuneeseen, tai edes kelvolliseen ufa-hankintaan, kun yritetään runkopelaajaa tai hyvää täydentävää palasta keskiketjuihin/pariin.

Tl;dr Hollandin pitäisi yhtä aikaa huolehtia joukkueen kilpailukyvystä nyt ja korjata tulevaisuuden näkymiä. Ei ole kiitollinen tehtävä. Onko edes mahdollista onnistua?
 
ipaz

Ei ole todellakaan kiitollinen tehtävä. Mutta haastava varmasti. Elite prospectin mukaan Oilersin "tulokasallas" on vasta NHL:n 25. paras. Samalla tasolla Dallasin ja St. Louisin kanssa. Viime vuosikymmenen alussa mässäilivät ykkösvuoroilla, mutta nyt kun menestystä on tullut niin ykkösvuorot ovat olleet siellä 15. huonommalla puolen.

Tämän kauden pelaajista ainoat tulevat UFA:t ovat Koskinen, Russell, Archibald, Scevieur, Turris ja Stalock. Kris Russelista Edmontonissa tykätään ja jos vaan saa itsensä kuntoon, niin blokkikone voi saada jatkoa ensi kesänä. Koskisen poistuminen vapauttaa kassaan sen kivat 4,5 miljoonaa ja Turris 1,65. Kaikki UFA:t yhteensä reilut 10 miljoonaa. Nursen uusi sopimus astuu voimaan ensi kaudelle ja lohkaisee 3,6 M korotuksella kolmanneksen tuosta summasta.

Ja samaan aikaa siellä on viisi nuorta RFA-hyökkääjää vinkumassa isompia sopimuksia ja vapaita markkinoitakin pitäisi tiirailla. Pulju tulee saamaan korotuksen. Ehkä jopa 3,5-4M / kausi. Yamamoto varmaankin treidataan, ehkä. McLeodin kanssa päästään vielä ensi vuonnakin halvalla, kuten myös Perlinin ja Bensonin.

Mutta tilanne on kuitenkin sellainen, ettei siellä ole saumaa lähteä haalimaan ketään seitsemän miljoonan dollarin laituria, joten Johnny Gaudreau ja Filip Forsberg ovat poissa suunnitelmista. Ehkä jollekin Bryan Rustille tai Ondrej Palatille, voisi sen viisi miljoonaa kolmen kauden ajan maksaa. Evan Rodrigues tulee olemaan haluttu pelaaja ensi kesänä jos vapaille lähtee koittamaan menee. Ja miksi ei koittaisi kun tällä kaudelle tuntuu kulkevan. Palkkapäivä tiedossa.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
@larzzon @ipaz
Joo, mutta sitten voi miettiä että kun siellä on niitä omia nuoria RFA pelaajia, joille pitäisi jatkoa tehdä, niin onhan Holland nähdäkseni tehnyt sen itselleen vähän vaikeaksi. Sama tietysti pätee ulkoakin hankittaviin pelaajiin. Eli siis siinä mielessä että voisi olla enemmänkin rahaa käytettävissä jos olisi vähän harkitummin käyttänyt sitä.
Nursen tuleva sopimus on tietenkin ylihintainen ja hinta perustui aika pitkälti ilmeisesti viime kauden kovaan maalimäärään ja kestämättömään laukausprosenttiin. Totta kai olisi ollut myös riski venyttää sopimuksen tekemistä tälle kaudelle, koska olisivat saattaneet mennä neuvottelut vaikeiksi. Mutta se on joka tapauksessa ylihintainen.
Kassian sai ylihintaisen ja ylipitkän sopimuksen yhdellä suonenvetokuukaudella McDavidin rinnalla.
Barrie sai ylihintaisen ja ylipitkän sopimuksen viime kesänä.
Smithin sopimuksessa on toinen vuosi liikaa.
Keithin palkan otti kokonaisuudessaan maksettavaksi.

Tietenkin näistä sitten pääsee tavalla tai toisella eroon. Mutta sinänsä kuitenkin ihmettelen että miksi pitää sitoa jossain määrin käsiään tällaisilla.

Ja se on totta mitä oli mainittu prospect-osastosta. Ja menee tietenkin edeltäjän piikkiin. Toisaalta Oilersiin ei ole kovin helppo nousta niillä lupaavillakaan omilla pelaajilla, koska valmentaja haluaa mieluummin peluuttaa selvästi kokeneempia pelaajia kuten vaikkapa Shorea. Mutta tietenkin sitten vaikeuttaa kauppojen tekemistä jos ei ole "kauppatavaraa".

Mutta edelleen olen sitä mieltä että nykyisestäkin kokoonpanosta olisi mahdollista saada enemmän irti.
 
ipaz

Jäsen
@larzzon @ipaz
Kassian sai ylihintaisen ja ylipitkän sopimuksen yhdellä suonenvetokuukaudella McDavidin rinnalla.
Barrie sai ylihintaisen ja ylipitkän sopimuksen viime kesänä.
Smithin sopimuksessa on toinen vuosi liikaa.
Keithin palkan otti kokonaisuudessaan maksettavaksi.

Kassian teki kaksi kertaa peräkkäin 15 maalia, niin en minä tuota 3,2 AAV:n sopimusta nyt kauhean ylihintaiseksi näe kun vaihtoehtona oli että Kassian lähtee UFA:na ulos. Saman kokoluokan sopimuksia on mm. Tanner Pearsonilla, Antoine Rousselilla ja Marcus Folignolla. Ehkä se olisi voinut olla vuoden lyhyempi, mutta sillon AAV olisi ollut varmasti korkeampi. Kassian on myös erittäin pidetty kaveri joukkueen keskuudessa, joten merkitystä silläkin.

Barriella vähän sama juttu. Hyvä kausi alla ja mahdollisuus lähteä markkinoille. Ilmoitti kuitenkin hyvissä ajoin että haluaa jatkaa Oilersissa ja muistelisin viime kesältä twiittejä, joissa hänen sanottiin ottaneen "kotiseutualennuksen" että saa jatkaa Edmontonissa. 4,5 M kolmelle kaudelle ei ole paha hinta 50 pisteen pakista. Tj Brodie, Connor Murphy, Chris Tanev, Justin Schultz ja Jamie Oleksiak pelaavat saman kokoluokan lapulla.

Smith. Osittain samaa mieltä, että yhden vuoden sopimus olisi riittänyt. Mutta kun Koskinen on kauden jälkeen UFA, niin laskettiinko sen varaan että on ainakin varmasti yksi kokenut veskari kiinnitetty kaudelle 2022-23. UFA-markkinat kun ovat monesti kallista arpapeliä veskareiden suhteen.

Keith. Varmasti pitkään harkittu riski, jossa ikämies hankittiin tuomaan kolmen Stanley Cupin verran kokemusta takalinjalle. Jalka ei liiku enää 38-vuotiaalla entiseen malliin, mutta eihän tuollaista kokemusta voi sivuuttaa jos sitä eteen tarjotaan. Viime kauden jälkeen tälläkin sivustolla huudettiin kuorossa, että Oilersin puolustus on aivan paska ja että jotain on tehtävä.

Kesän aikana sitten selvisi ettei Klefbom ei olekaan pelikunnossa, Larsson halusi lähteä pois (liian ikävät muistot kun isänsä kuoli Edmontonin vierailulla), Kulikov lähti / päästettiin vapaille, Bear treidattiin koska hyökkäykseen tarvittiin grindiä ja koska oli natiivi-amerikkalaisena joutunut Albertan punaniskajunttien silmätikuksi ja uhkailujen kohteeksi pleijarivirheen vuoksi. Caleb Jonesin kehittymättömyyttä oltiin katseltu jo neljä kautta AHL:ssä ja NHL:ssä. UFA-markkinoilla kokeneista ketuista olisi ollut vaihtoehtoina Edler, Suter, Goligoski, Hamonic ja Ian Cole. Jos ja kun sinne haluttiin pelaaja joka tietää mitä Cupin voittaminen vaatii, niin em. pelaajista Goligoskella on Cup 2009 ja Colella kaksi 2016 ja 2017. Kyllä mielestäni Duncan Keith näistä oli paras vaihtoehto, vaikka NHL:ssä koskaan yhtään mitään voittanut Alex Edler nyt ihan hyvin Losissa vetääkin.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Smith taas viikoksi saikulle, kun peukalosta repesi jänne osittain. Ei se vaan tunnu millään pysyvän kasassa.
 
Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Stalock on ilmeisesti saanut myös vihdoin luvan lääkäreiltä harjoitteluun ja suuntaa Bakersfieldiin. Mitään virallista lähdettä en tälle vielä löytänyt.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tuli muuten mieleen Chiarellista ja hänen kaudestaan joukkueen johdossa mieleen 2015 draft. Se kuvaa omalla tavallaan aika hyvin Oilersia viimeisen 15 vuoden ajalta. Ykkösvarauksella napataan Connor McDavid ja tuossa olisi onnistunut "kuka tahansa". Oilersilla oli kuitenkin toinenkin ykköskierroksen varausvuoro. Se ja toisen kierroksen varausvuoro laitetaan Islandersiin vaihdossa Griffin Reinhartiin. Islanders nappaa näillä vuoroilla Matthew Barzalin ja käytti toista siirtyäkseen ylöspäin. Oilers oli ilman varausvuoroja toisella ja kolmannella kierroksella. Se ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan Oilersin scoutteja sillä he varasivat Caleb Jonesin numerolla 114, Ethan Bearin numerolla 124 ja John Marinon numerolla 154. Eli kolme pelaajaa jotka ovat kaikki vakiintuneet NHL tason puolustajiksi. Luonnollisesti nämä kaikki on kaupattu eteenpäin erinäisistä syistä.
 
Saunapeksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa bay Lightning

Luultavammin ajatteli, että eihän näistä meidän varauksista ikinä mitään tule, eli eiköhän laiteta myyntiin vaan.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Luultavammin ajatteli, että eihän näistä meidän varauksista ikinä mitään tule, eli eiköhän laiteta myyntiin vaan.
No eipä varsinaisesti. John Marinon kauppa oli ymmärrettävä, Marino ei halunnut pelata Edmontonissa joten hänen oikeutensa laitettiin Pittsburghiin. Shit happens. Caleb Jones oli pelannut 93 ottelua Oilersissa ja hänet vaihdettiin Duncan Keithiin. Ethan Bear vaihdettiin Warren Foegeleen ja sitten tilalle otettiin vapailta markkinoilta puolustajaa liian kalliilla.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
No eipä varsinaisesti. John Marinon kauppa oli ymmärrettävä, Marino ei halunnut pelata Edmontonissa joten hänen oikeutensa laitettiin Pittsburghiin. Shit happens. Caleb Jones oli pelannut 93 ottelua Oilersissa ja hänet vaihdettiin Duncan Keithiin. Ethan Bear vaihdettiin Warren Foegeleen ja sitten tilalle otettiin vapailta markkinoilta puolustajaa liian kalliilla.

Jep, kyllä mä ainakin näen nuo pääsääntöisesti ihan järkevinä liikkeinä. Ei tuo Jones mitään niin erikoista esittänyt, etteikö olisi voitu kokeilla tällaisella kaupalla saada menestystä.. Tuo Bear <-> Foegele on toki vähän niin ja näin, mutta toisaalta Öljy tarvitsi sitä vahvistusta alaketjuihin, joten kyllä tuonkin näen perusteltuna liikkeenä.
 
ipaz

Jäsen
Tuli muuten mieleen Chiarellista ja hänen kaudestaan joukkueen johdossa mieleen 2015 draft. Se kuvaa omalla tavallaan aika hyvin Oilersia viimeisen 15 vuoden ajalta. Ykkösvarauksella napataan Connor McDavid ja tuossa olisi onnistunut "kuka tahansa". Oilersilla oli kuitenkin toinenkin ykköskierroksen varausvuoro. Se ja toisen kierroksen varausvuoro laitetaan Islandersiin vaihdossa Griffin Reinhartiin. Islanders nappaa näillä vuoroilla Matthew Barzalin ja käytti toista siirtyäkseen ylöspäin. Oilers oli ilman varausvuoroja toisella ja kolmannella kierroksella. Se ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan Oilersin scoutteja sillä he varasivat Caleb Jonesin numerolla 114, Ethan Bearin numerolla 124 ja John Marinon numerolla 154. Eli kolme pelaajaa jotka ovat kaikki vakiintuneet NHL tason puolustajiksi. Luonnollisesti nämä kaikki on kaupattu eteenpäin erinäisistä syistä.
Griffin Reinhart on hyvä esimerkki siitä, että huikea junnu-ura ja suuret odotukset eivät aina toteudu NHL-tasolla. Hänen kohdallaan ei koskaan ollut kyse fyysisistä ominaisuuksista tai pelitaidoista, vaan pää ei loppujen lopuksi tainnut kestää suuria odotuksia.

Vaikka Reinhart oli "bust", niin vielä 2015 kaveriin uskottiin vahvasti. 2012 Draftin #4 varaus. Iso puolustaja, joka oli tuttu mies Edmontonissa neljän vuoden Oil Kings-uran takia. Kaksi viimeistä kautta junnujoukkueen kapteeni ja johdatti joukkueen Memorial Cup-mestariksi 2014. Mutta tuossa treidissä näin jälkikäteen ajateltuna Garth Snow kyykytti Chiarellia enemmän kuin Shero Hall-Larsson kaupassa.

Tässä pari vuotta vanha Odd Man Rushin Youtube-video jossa käydään Reinhartin ura läpi.
 
Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Huomenna mennään taas pitkästä aikaa Ottawaa vastaan. Skinnerille luvassa startti Smithin ollessa telakalla. Perjantain harjoituksissa mentiin seuraavilla kokoonpanoilla, joilla oletetusti mennään myös Ottawaa vastaan:

Draisaitl - McDavid - Kassian

Hyman - McLeod - Puljujarvi

Yamamoto - Ryan - Sceviour

Perlini - Shore

Nurse - Ceci/Russell

Keith - Barrie

Lagesson - Bouchard

Skinner

Koskinen

Konovalov

Luottoa ei selkeästikään Mikkoon löydy nyt, kun julkisuutta myöden ollaan keskusteltu että kuka sanoi ja mitä ja sitä rataa. Mielestäni Skinner pelasikin hyvin edellisellä käynnillä ja myös Bakersfieldissä, mutta kovaan paikkaan joutuu kun voittoa metsästetään tappioputkessa. Positiivista, että McLeod on saatu top kutoseen, mutta olisi silti kiva nähdä superkaksikko erillään.
 
White Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC/DC
Onko tässä valkulla vähän epätoivoisen oloinen kokoonpano?
Pitkä tauko alla, niin luulis McD ja Drai olevan paukkuja pelata vaikka 25min pelistä.

Eli lähtään hakemaan pakkovoitto kovalla ykkösen kuormituksella. Muut kokeilee saada 0-0 pidettyä tai tuurilla 1 maali tehtyä.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Tämähän pitänee aamulla katsoa. Mukavaa tietysti katsoa taas Oilersin peliä, mutta eniten kiinnostaa Tippetin peluutus. Lyökö hän nyt ihan kunnolla yli ykkösen minuutit vai onko peluutuksessa järki mukana. Tietystikään tämä ei ole peli muiden joukossa, kun potku-uhka on päällä. Haluaisin nähdä Ottawalta yhden 5+20min :).
 
White Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC/DC
Onko tässä valkulla vähän epätoivoisen oloinen kokoonpano?
Pitkä tauko alla, niin luulis McD ja Drai olevan paukkuja pelata vaikka 25min pelistä.

Eli lähtään hakemaan pakkovoitto kovalla ykkösen kuormituksella. Muut kokeilee saada 0-0 pidettyä tai tuurilla 1 maali tehtyä.
No ei se tämä veikkaus pahasti pieleen menny. Aika tarkasti 25min oli herroilla peliajat.

Pakkovoittoa ei tullut
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
On se Koskinen huono. Taas menetti kiekon maalin takana ja siitä takaisku. Ja olisi nyt yhden ison torjunnan voinut kolmannessakin erässä ottaa. Eiku...
Joo, maalivahdin vika. Sen kun saa hommattua, niin sitten varmasti on kaikki kunnossa.

En kyllä peliä katsonut. Ihan vaan koosteen aamulla.

Senatorsilla näyttää olevan hyvä meininki. Siellä iloitaan maaleista ja näyttää olevan hyvälla fiiliksellä kaverit liikkeellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös