Edmonton Oilers 2020–2021 – kohti pudotuspelejä

  • 226 099
  • 880

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Peliä en katsonut, mutta Tippettkö taas on sekoillut? Ensinnäkin Russell kokoonpanoon Jonesin tilalle, mutta sitten erityisesti näyttää tulleen kritiikkiä siitä että laittoi taas ketjut uusiksi kun joukkue oli yhden maalin tappiolla. Ja tietenkin laittamalla Draisaitlin ja McDavidin yhteen ja Yamamoto siinä kolmantena. Chiasson samaan ketjuun RNH:n ja Kahunin kanssa. Puljujärvi Shoren ja Haasin kanssa nelosessa. Ja mitä kaikkea siinä nyt olikaan. 3-1 maalin jälkeen vielä uusi sekoittelu ja sitten esimerkiksi Puljujärvi RNH:n ja Nealin kanssa yhdessä.
Välillä voisi olla ehkä paras ratkaisu kun Tippett ei tekisi mitään. Että jos nyt on sitten se huono peli välissä, niin sitten on. Ja seuraavassa uudestaan. Ja miksi esimerkiksi se Russell piti nyt laittaa kokoonpanoon kun Jones ja Bear sen ensimmäisen heikon pelin jälkeen pelasivat edellisen pelin yhdessä jo varsin hyvin.

EDIT: Ja Puljujärvi siis sai mailasta kyynärpäähänsä ja siksi Tippettin mukaan istui lähinnä penkillä kolmannen erän. Mutta se ei selitä sitä miksi kaikki ketjut piti laittaa pari kertaa uusiksi erän aikana.
 
Viimeksi muokattu:

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kyllä se tosiaan melkoista ketjulottoa oli tuo loppu. Itse lopetin katsomisen 3-1 maaliin, kun ei luotto enää riittänyt että tänään oltaisiin noustu tasoihin. Tuo tilanne meni myös ohi, missä Puljujärvi sai tuon iskun, mutta kai se tapahtui. Toinen erä oli melkoista sekoilua, kun tuomarit paikkasivat jäähyjä kerta toisensa jälkeen ja jäällä nähtiin mm. Molempien joukkueiden 4v3 yv. Nealille maali ja pari muutakin huippupaikkaa hänellä oli, mutta Markström kesti. Muutenkin peli ratkesi omasta mielestä Markströmin huipputorjuntoihin toisessa erässä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Maalivahdit oli hyviä tänään kummassakin päässä. Smithiltä uskomaton koppi siinä Flamesin 2-1-ylivoimahyökkäyksessä toisen erän lopulla, pelasti varman maalin. Flamesin eka lähti Russellin oman alueen sekoilusta, noin huolimattomasti ei kiekon kanssa voi pelata. Vähän laiskaa puolustamista oli koko viisikolta, mutta Russellin piikkiin tuon voi laittaa. Muutenkin Russell oli omassa päässä täysi katastrofi, liikaa kiekonmenetyksiä.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Jep. Taisi Draisaitelin mies sen maalin tehdä. Ei minkäänlaista painetta kukaan antanut tuossa ensimmäiseen maaliin johtaneessa tilanteessa. Kuitenkin koko viisikko oli siinä Flamesin kahta pelaajaa vastaan.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ketjuja oli ensi yön peliin laitettu uusiksi. Kahun kolmosen laitaan ja McLeod puolestaan kakkosen laitaan RNH:n ja Puljujärven kaveriksi.


Draisaitl – McDavid – Yamamoto
McLeod – RNH – Puljujarvi
Kahun – Haas – Archibald
Neal – Shore – Chiasson

Nurse – Barrie
Kulikov – Larsson
Jones – Bear

Smith
 

Hiltsu04

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets, Pelicans, Leijonat & BB-88
Tippett on nähtävästi uudistanut ketjuja oikein kunnolla tulevan yön peliin. McDavid ja Draisaitl ykköskentässä kolmantena lenkkinä Yamamoto, ja kakkosen keskelle nousee McLeod laidoillaan Nugent-Hopkins ja Puljujärvi.

Ihan mielenkiintoinen lähestymistapa, itse peluuttaisin varmaan edelleenkin Draisaitlia ja Nugent-Hopkinsia kakkosessa tutkaparina samoin kuin Puljujärveä McDavidin kanssa ykkösessä, mutta saa nähdä miltä peli näyttää. Kai tässä testaillaan uusia juttuja playoffeja varten, tai sitten halutaan antaa kunnollinen näytönpaikka McLeodille.

 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Hajoaa kyllä pää tuon Tippettin ketjusekoilun kanssa. Äijällä ei jänne kestä edes yhtä erää. Eihän nyt voi kaikkia eriä voittaa, vaikka olisi mikä all-star joukkue.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Silleen tykkään kyllä ajatuksesta että kun McLeod on pelannut pari hyvää peliä niin annetaan nyt sitten vastuuta sellaisessa roolissa missä on pelannut AHL:ssäkin eli vähän kiekollisempaa kuin aiemmissa peleissä.
Edelleenkään en tykkää tuosta että Draisaitl ja McDavid ovat samassa ketjussa mutta toisaalta ehkä RNH pysyy paremmin laiturin tontilla kuin Draisaitl ja siten antaa McLeodille enemmän mahdollisuutta pelata oikeasti keskellä. Tai siis että kun Draisaitl ja McDavid keskenään kuitenkin vähän vaihtelevat rooleja ollessaan samassa ketjussa, niin ehkä tämä on McLeodin kannalta parempi.
Edelleen kyllä epäilen että edellisessä pelissä Puljujärven pudottaminen neloseen ei johtunut ihan pelkästään siitä mailaniskusta vaan Tippett on alkanut nyt vähän enemmän testaamaan koostumuksia ja lähinnä nyt siis Yamamotoa tuossa ykkösessä. Siis että syystä tai toisesta haluaa nyt vähän kokeilla muita vaihtoehtoja ykkösessä. Aika jännä kun lopultakin alkoi vaikuttaa siltä että Puljujärvi vähän pystyisi tekemään pisteitäkin ykkösessä.

Ja näillä ketjuillahan ei ole mitään väliä jos Flames sattuu tekemään ensimmäisen maalin, koska sen jälkeen taas sekoitetaan jotain.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
No ei tarvinnut isommin Tippettin muutella ketjuja. Ketjut pysyivät siis samoina koko pelin, mitä nyt McDavid tai Draisaitl kävivät jokusen vaihdon pelaamassa alemmissakin. Tosin ei kaksi alempaa ketjua oikein mitään aikaiseksi saanut. Että enemmänhän sitä odottaa aina että ne saavat sen pakollisen vaihtonsa suoritettua ja tulee taas ykkönen tai kakkonen jäälle.
McLeod edelleenkin pelasi mielestäni hyvin ja koko kakkosketju oli ihan vahva.

Kokonaisuutena ensimmäinen erä oli mielestäni hyvä, toinen sitten heikompi ja kolmannessa saivat hyvin puolustettua ja pidettyä johdon. Kivasti Flames vielä lopussa antoi mahdollisuuden kaunistella tilastoja parin maalin verran, mutta eipä heillä paljoa vaihtoehtojakaan ollut.

Ja tietää valmennus edelleen sen, että sitten kun tarvitaan paras pakkipari jäälle, niin se on Nurse-Bear. Viimeiset noin kymmenisen minuuttia menivät kahdella parilla eli Nurse-Bear ja Kulikov-Larsson vuorottelivat. Jones penkitettiin sen Flamesin maalin jälkeen joksikin aikaa mutta sai sitten vielä kolmannessa erässä muutaman vaihdon.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ensimmäisen kympin jälkeen peli olisi helposti voinut olla 5-0, mutta Markström piti kyllä Flamesia mukana. Itse tykkäsin tuosta kakkosketjusta ja sen pelistä. McLeod pelaa kyllä todella valmista peliä, ainoastaan laitojen lähellä oli epävarman oloinen. Puljujärvi sai nyt enemmän kiekollista roolia ja rakentelikin itselleen sekä RNH:lle hyvän paikan, mutta ei nyt uponnut. Kokonaisuutena hyvä ottelu ja Vancouveria vastaan en kyllä lähtisi muuttamaan mitään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: TAM

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Olihan nyt paljon parempi esitys kuin torstaina. Ylivoimalla tuli kaksi maalia ja Draisaitl vietti neljän pisteen iltaa. McDavidille myös tehot 1+2 ja viides peräkkäinen kolmen pisteen peli kapteenille.

Ilmeisesti Phillip Brobergia ollaan tuomassa nyt Edmontoniin, kun Skellefteå putosi pudotuspeleistä. Näin kertoi hockeysverigen toimittaja Rasmus Kågström Twitterissä. Brobergin kausi SHL:ssä ei ollut mitenkään hyvä. 44 runkosarjapelissä Broberg teki vain 12 tehopistettä ja pudotuspeleissä jäi kokonaan nollille. Broberg tuskin peliaikaa saisi, vaan enemmänkin olisi varamiehenä pudotuspeleissä, koska silloin ei enää ole tuota nostorajaa käytössä. Brobergin kohdalla kuitenkin viisumin puuttuminen hidastaa prosessia. Tämä ilmeisesti johtuu siitä, että farmijoukkue on USA:n puolella. Filip Berglundin kohdalla on ollut näitä samoja ongelmia.

Mihail Zislis puolestaan kirjoitti perjantaina, että Ilja Konovalov olisi allekirjoittamassa pian ELC-sopimuksen Oilersin kanssa. Konovalovin KHL-sopimus umpeutui huhtikuun lopussa. Sportsnetin Mark Spector vahvisti myöhemmin tiedon, Konovalov on potentiaalinen tulevaisuuden ykkösveskari Oilersille ja saattaa olla sitä jo vuoden päästä.



 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Broberg lisättiin nyt virallisesti Oilersin taxi squadiin. Peliaikaa tuskin tulee, mutta Brobergille on nyt tärkeää saada laadukasta harjoittelua kun peliaika Ruotsissa jäi aika vähiin. Ensi syksynä sitten AHL:ään opettelemaan ammattilaiskiekon saloja.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ketjuja on taas rukkailtu Canucks-peliin, ja tällä kertaa Puljujärvi ja Yamamoto ovat vaihtaneet keskenään paikkoja. Khaira tekee myös paluun kokoonpanoon nelosen keskellä. Haas ja Shore ovat loukkaantuneina sivussa pelistä. Koskinen pelaa maalilla.

Draisaitl – McDavid – Puljujarvi
Kahun – RNH – Yamamoto
Ennis – McLeod– Archibald
Neal – Khaira – Chiasson

Nurse – Barrie
Kulikov – Larsson
Jones – Bear

Koskinen
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Sieltähän se playoff paikka kolahti. Hyvää tekemistä alusta loppuun ja McDavidille taas vaatimattomat 2+2 tauluun. Kyllä se 100 pistettä on paperia tällä kaudella. Ennemmin voisi miettiä, että tuleeko 110 pistettä. Ykkösketju toimi hyvin ja kakkosketjukin sai onnistumisen ja kokonaisuutena kaikki ketjut toimivat. McLeod oli tosiaan kolmosen keskellä ja pelasi taas hyvän pelin. Toki siinä yhdessä maalissa (3-2?) hänen miehensä pääsi karkuun ja tekemään maalin, mutta muuten hän pelasi varmasti omaankin päähän. Koskinen pelasi hyvin, mutta ei joutunut esittämään mitään ihmeitä.

Edit. Konovalovin ELC-soppari julkistettiin myös. Hienoa nähdä, onko hänestä parin kauden päästä Oilersin ykköstorjujaksi. Itsellä on kovat odotukset häntä kohtaan.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: TAM

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Mietin juuri siinä viitisen minuuttia ennen loppua että ei Canucksilla ole oikein mitään sanottavaa koko hommaan. Mutta sitten tuli se aika erikoinen jakso kun Canucks ajassa 15:31 sai laukauksen kohti Oilersin maalia ja Koskinen katkaisi pelin. Tuota seuranneen minuutin aikana Canucks voitti neljä aloitusta hyökkäyspäässä ja jokaista aloitusvoittoa seurasi laukaus kohti maalia (toki ei nyt ihan välittömästi aloitusvoiton jälkeen joka kerta). Kolme kertaa Koskinen torjui ja otti pelikatkon mutta neljäs meni sitten jo sisään. Noista neljästä aloituksesta Miller vei kaksi Draisaitlia vastaan ja Horvat kaksi RNH:ta vastaan.
Tuossa tuli vähän sellainen olo, että vieläkö pitää laittaa peli jännäksi.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Playoffs baby yeah! Hienoja maaleja tekivät eilen, varsinkin Puljujärven ja Kahunin osumat olivat highlight-kamaa. McDavidille neljän pisteen ilta ja 30 maalia täyteen viidettä kautta peräkkäin. Samalla myös 90 pistettä täyteen 50 ottelussa, toiseksi nopeimpana sitten Lemieux'n. Luottavaisin mielin voi pleijareihin lähteä.

Konovalovin kanssa tehtiin tosiaan kaksivuotinen ELC. KHL-tilastot on kyllä kovat ja itsellänikin on paljon odotuksia häntä kohtaan. Uskoisin että aloittaa AHL:ssä ensi syksynä ja sen näkee sitten, miten alkaa sujua.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Stuart Skinner valittiin AHL:n kuukauden maalivahdiksi. Skinnerin tilastot huhtikuun peleistä olivat seitsemän voittoa, torjuntaprosentti 92,6 ja PMK 1,93. Skinner johtaa tällä hetkellä AHL:n voittotilastoa sekä peliminuuttitilastoa. Lisäksi hänellä on liigan seitsemänneksi paras päästettyjen maalien keskiarvo sekä torjuntaprosentti. Yhdeksässä pelissä Skinner päästi vain 16 maalia selkänsä taakse.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ensi yönä sitten Canucks taas vastassa. Kokoonpano lienee sama kuin edellispelissä maalivahtia lukuunottamatta.


Draisaitl – McDavid – Puljujarvi
Kahun – RNH – Yamamoto
Ennis – McLeod– Archibald
Neal – Khaira – Chiasson

Nurse – Barrie
Kulikov – Larsson
Jones – Bear

Smith
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
No ei ole ihmeiden aika ohi. Bouchard päästettiin pelaamaan. Voi olla että Bouchardia ei ole peluutettu ihan vain siksi että olisi ollut liian ylivoimainen. Samoin Lagesson ja Turris vaihteeksi kokoonpanossa nyt kun pudotuspelipaikka varmistui. Onkohan nyt kaikki sallitut nostot käytetty? Bouchard ja Lagesson näyttäisivät olevan ihan normaalisti nostettu ylös kun sitten taas Turris on emergency loanilla.... kuten ovat Ennis sekä McLeodkin. Ja Neal oli, mutta pudotettiin Turrisin tilalta takaisin taxiin.

Aika sellainen perussuoritus ja 4-1 voitto. Vähän turhan paljon jäähyjä ottivat, mutta alivoimakin toimi hyvin.

EDIT: Oli muuten Milleriltä siinä Oilersin tasoitusmaalissa pienoinen virhearviointi heittää kiekkoa sokkona maalin taakse ja suoraan takaisin McDavidille. Että oikeastaan ihan mitä muuta tahansa olisi kiekon kanssa tehnyt, niin olisi ollut parempi.
 
Viimeksi muokattu:

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Melkoisen unelias ottelu oli alkuun. Tuntui, että kumpikaan joukkue ei saanut yhtään syöttöä kiinni Canucksin avausmaalin jälkeen. Toki kakkosketjulla oli pari todella hyvää paikkaa ensimmäisen erän puolivälin paikkeilla ja Ennis yritti kertaalleen ilmaveivimaalia, mutta Demko torjui hyvin. Toinen erä oli sitten lähes toisinto ensimmäisestä, toki Draisaitteli teki sen ensimmäisen maalin. Oikeastaan tuo peli alkoi vasta Oilersin ensimmäisestä jäähystä, minkä aikana Canucks otti sitten kaksi jäähyä ja Draisaitel teki 4-3 yv:llä johtomaalin ja Bouchard sitten yllättävällä rannelaukauksella 3-1. Lopussa Canucks yritti vähän saada kiriä aikaiseksi, mutta Archibaldin hyvästä syötöstä Nurse sinetöi 4-1 voiton. McDavidille nyt 2 pistettä ja kyllä tuo sata pistettä tulee, vaikka tällaisia heikkojakin pelejä välillä sattuu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: TAM

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kakkosketju oli tänäänkin hyvä ja pitäisin tuon kolmikon yhdessä jatkossakin. Tuossa ketjussa tuntuu kemiat pelaavan erittäin hyvin yhteen. Bouchard oli myös hienoa nähdä kehissä ja hienon yv-maalin värkkäsi.
 
Kakkosketju oli tänäänkin hyvä ja pitäisin tuon kolmikon yhdessä jatkossakin. Tuossa ketjussa tuntuu kemiat pelaavan erittäin hyvin yhteen. Bouchard oli myös hienoa nähdä kehissä ja hienon yv-maalin värkkäsi.

Osaatko valaista mikä tää Bouchardin kuvio on?
Ne pelit mitä oon mieheltä nähnyt, niin menisi kyllä mun puolesta kokoonpanoon, mutta silti istuu enimmäkseen taxissa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Osaatko valaista mikä tää Bouchardin kuvio on?
Ne pelit mitä oon mieheltä nähnyt, niin menisi kyllä mun puolesta kokoonpanoon, mutta silti istuu enimmäkseen taxissa.

Jaa-a, hyvä kysymys. Luulen ettei peliaikaa ole tullut sen takia, koska Tippett on enimmäkseen luottanut kokeneempiin puolustajiin pudotuspelipaikan varmistamiseksi. Tippett on ollut tulokkaita kohtaan paljon ankarampi, minkä vuoksi Bouchardin lisäksi myös Jonesilla on ollut vaikeuksia välillä mahtua kokoonpanoon. Ja sitten jos on pelissä tullut yksikin virhe, niin on penkitetty pitkäksi aikaa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ensi yönä sitten Canucks vastassa (taas). Oilers lähtee tällä kokoonpanolla otteluun:

Draisaitl – McDavid – Puljujarvi
Kahun – RNH – Yamamoto
Neal – McLeod – Chiasson
Archibald – Khaira – P. Russell

Nurse – Barrie
Kulikov – Larsson
Jones - Bear

Koskinen
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös