Edmonton Oilers 2016–2017

  • 317 592
  • 940

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Eli se olisi Lucicille sen seitsemän vuotta, mutta keskiansio "vain" kuusi miljoonaa vuodessa. Hinta on mielestäni ihan ok. Onhan se pitkä toki ja pari vuotta lyhyempi olisi itselleni maistunut paremmin, mutta kaikkea ei voi saada.
Kuten TSN:n kommentaattorit mainitsivat, niin kyllähän Oilersilla oli tilausta Lucicin kaltaiselle kovuudelle hyökkäyspäässä. Etenkin sopimuksen ekoina vuosina hyvä lisäys joukkueeseen, varsinkin nyt kun Hall vaihtoi maisemaa.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Gustavsson sieltä sitten poimittiin Talbotin kaveriksi yksivuotisella sopimuksella. Ei ehkä ihan niin kokenut ja varma veskari kuin mitä olisin toivonut. Toivottavasti Talbot pelaa hyvin ja pysyy ehjänä. Ei Gustavssonista ole kuitenkaan kantamaan joukkuetta.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Mark Fraser. Taas. Miksi?

Mä vähän luulen että toimistolla ovat kännissä. Onneksi se Lucicin sopimus saatiin tehtyä etukäteen. Sen jälkeen on sitten korkattu ja jossain vaiheessa kontattu kaivamaan alimmasta laatikosta lista pelaajista ketä hankitaan. Harmi vaan että osui muutaman vuoden vanha paperi käteen. Ensin pirautettiin Gustavssonille jonka perässä olivat jo silloin kun miestä Amerikkaan oltiin tuomassa. Ja nyt toisena sitten Fraser joka jo kerran on hankittu.

Eihän noi nyt isoja juttuja ole mutta miksi esimerkiksi leftin pakki Fraser piti hommata. Eihän se viimeksikään mahtunut oikein edes kokoonpanoon?
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Eiköhän Fraser hankittu pääasiassa farmiin, siellähän mies on viime kaudenkin kokonaisuudessaan viettänyt. Siitä jo kertoo ehkä sekin, että sopimus on kaksisuuntainen.
 
No ihan varmasti farmiin. Mutta silloin tehdään AHL-sopimus suoraan Condorsiin. Eihän tästä muuta haittaa tosin ole kuin että kuluttaa yhden sopimuspaikan.

Eikö sitten olisi löytynyt vastaavaa rightin pakkia? Nythän taitaa olla 13 leftin pakkia sopimuksessa. Toki Jonesille ehkä slide tule käyttöön mutta on niitä silti riittävästi.
 
Viimeksi muokattu:

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Mark Fraser. Taas. Miksi?

Mä vähän luulen että toimistolla ovat kännissä. Onneksi se Lucicin sopimus saatiin tehtyä etukäteen. Sen jälkeen on sitten korkattu ja jossain vaiheessa kontattu kaivamaan alimmasta laatikosta lista pelaajista ketä hankitaan. Harmi vaan että osui muutaman vuoden vanha paperi käteen. Ensin pirautettiin Gustavssonille jonka perässä olivat jo silloin kun miestä Amerikkaan oltiin tuomassa. Ja nyt toisena sitten Fraser joka jo kerran on hankittu.

Eihän noi nyt isoja juttuja ole mutta miksi esimerkiksi leftin pakki Fraser piti hommata. Eihän se viimeksikään mahtunut oikein edes kokoonpanoon?

Taitaa Fraser kuitenkin upota tuonne AHL:ään, kun kerran soppari on vielä 2-suuntanen.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Kyllä kyllä mutta miksi tehdä NHL-sopimus?
Ehkä siellä ajatellaan, että Fraser on hyvä nostaa loukkaantumisten sattuessa kokeneempana kettuna ylös? En tiedä. Olisihan siellä mm. Musil, jolle antaisin todella mielelläni ennemmin näytönpaikan kuin Fraserille.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ehkä siellä ajatellaan, että Fraser on hyvä nostaa loukkaantumisten sattuessa kokeneempana kettuna ylös? En tiedä. Olisihan siellä mm. Musil, jolle antaisin todella mielelläni ennemmin näytönpaikan kuin Fraserille.
Siihen ylös nostamiseen tietysti joo varaudutaan. Mutta eikö nyt sitten ketään muita olisi ollut tarjolla? Siis sellaisia jotka olisivat pelanneet viime kaudellakin edes vähän ylhäällä. Mielestäni aika syvällä uidaan siinä vaiheessa jos Fraser pitää nostaa. Mutta onhan hän tosiaan kokeneempi... tai ainakin vanhempi kuin suurin osa vasemmista pakeista.

Mutta tosiaan ei tällä ole oikein mitään väliä. Kunhan ei 50 sopimuksen rajan kanssa tule ongelmaa. Nythän on kivasti tilaa ja tuskin se määrä siitä juuri nousee eli turha tuota itseni sen enempää on pohtia.
 
jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
Nimenomaan nuoria, tarve siellä on vielä yhdelle Top-4 pakille, mieleellään kiekolliselle PP QB:lle. Ja kun nyt kerran aloitettiin nuo puolustuksen ryhtiliikkeet vuosien rämpimisen jälkeen niin viedään nyt sitten kerralla loppuun asti, niin ehkä ei ensi kesänä tarttee odotella taas kerran kärkivarausta.

Klefbom - Larsson
Sekera - "Barrie"
Davidson - Fayne
Nurse

Niin moni joukkue on vailla 1-2 ketjun keskushyökkääjää, että luulisi RNH palveluksista olevan käynnissä kilpalaulanta. Jos ei oikea käsi alhaalla pelaavia ole tarjolla niin sitten left, mutta täytyy huippupuolustaja monen vuoden lapulla. Ensi kesän varausvuoroja mukaan jos on tarvetta. Tässä ketjussa täytyy alkaa odotella sitä kauneinta, ei kärkivarauksia.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Peter Chiarelli sanoi että Oilers ei enää olisi Demersin perässä, joten kanattasisko sitten hommata Kris Russell joka on noita Albertan poikia. Samalla tulisi hieman kokemusta ja johtajuutta joukkueseen. On toki left, mutta on mielestäni melkeen paras vaihtoehto noista kiekollisista UFA pakeista jota on jäljellä. Luke Schenn ja Roman Polak taas on sitten parhaat righti jota on jäljellä, mutta niistä ei paljoa YV:llä ole iloa. Onhan siellä tietenkin James Wisniewski vielä vapaana joka on kiekollinen rightin pakki mutta on myös aina rikki joten häntä ei kannata edes harkita ellei nyt minimipalkalla suostuis pelaa.

Lucic sitten nappasi numeroksoon 27 joka oli myös kulttipelaaja Dave Semenkon numero. Kun Oilers voitti vuonna 84 ekan kerran cupin niin ketjuna oli Semenko - Gretzky - Kurri ja ois kyllä mahtavaa nähdä tosta päivitetty versio eli ketju Lucic - McDavid - Puljujärvi. Vaikka kaikki ei nyt tosta Hall - Larsson diilistä digannut, niin musta Oilers nyt näyttää paljon paremmalta kuin viikko sitten. Ja mitä nyt kun näki noita klippejä Edmontonin uudesta hallista niin ei ne puheet siitä että kyseessä tulisi olemaan maailman hienoin halli ihan tuulesta temattu ole. Eli kyllä Oilersin tulevaisuus valoisalta rupee näyttämään.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Chiarellin suorittama Oilersin bruinsaatio alkaa olla kai aika hyvällä mallilla. Isoa ukkoa on tuotu sisään ihan urakalla ja nopeudesta on tingitty. Ihan tervetullut muutos kun edellinen pelaajatyypitys ei ihan toiminut. Nythän on sitten vain toivottava, että tuolla vanhalla Bruins-lätkällä vielä pärjättäisiin. Ja ehkä siitä sitten voidaan taas jossain vaiheessa alkaa siirtyä takaisin Oilers-kiekkoon. Helpompihan se on lähteä muuttamaan jos on edes jollain lailla toimiva pohja alla.

Mielenkiintoista nähdä mitkä ovat seuraavat liikkeet. Hyökkäysketjujahan saisi vaikka minkälaisia. Kuten nyt vaikka
Lucic-McDavid-Yakupov
Pouliot-RNH-Eberle
Maroon-Draisaitl-Pakarinen
Hendricks-Letestu-Kassian
Nuo nyt ihan esimerkkinä. Yak tarkoituksella McD:n rinnalla kun se edes vähän toimi viime kaudellakin. Ja RNH-Eberle tarkoituksella yhdessä. Mutta silloin jäisi Drai kolmoseen eikä sitä varmasti tapahdu. Sitten tuohon vielä ainakin jossain vaiheessa Puljujärvi mukaan.
Tuosta jos RNH:lla hankitaan se pakki ja sitten tilalle kokeneempi kolmosketjun sentteri, niin loksahtelevat palaset ehkä paremmin paikalleen.
Yakupov on kauppaa pyytänyt ja häntä oli yritettykin myydä, mutta ymmärrettävästi arvo on aika alhaalla. Ja viimeisimpien arvioiden mukaan ei olisi lähdössä mihinkään. Mutta eipä Chiarelli hirveästi ole suunnitelmistaan laulanut.

Puolustukseen se yksi rightin kiekollinen pakki tarvittaisiin ja siihen RNH lienee todennäköisenä vaihtopalasena. Muuten Chiarelli on onnistunut haalimaan vasempia pakkeja älyttömän määrän. Varmaankin pirullisena taka-ajatuksena on tehdä vasemmista pakeista markkinoilla yhtä "harvinaisia" kuin oikeista. Jolloin arvo nousee.

Maalivahtipuoli on mielestäni edelleen liikaa yhden kortin varassa. Ja sille kortille on tulossa marraskuussa kaksoset. Onneksi taitaa olla jo yksi lapsi ennestään. Viimeksi kun Oilersin ykkösveskarille syntyi esikoinen, niin hän ei saanut puoleen kauteen kiinni rantapalloakaan. Ja sitten Dubnyk myytiinkin halvalla pois. Syy-seuraussuhdetta nyt ei tietenkään voi varmasti sanoa, mutta kyllähän tuollainen elämänmuutos aina vaikuttaa työelämäänkin. No toivotaan, että tuo tai mikään muukaan ei häiritse Talbotin keskittymistä.
Gustavsson oli varmaan siinä mielessä hyvä valinta, että jos Brossoit nousee kakkoseksi kauden aikana, niin Gustavssonin voi sitten dumpata johonkin farmiin tai jättää katsomoon. Mutta jos hän joutuisi ottamaan vastuun joukkueen maalivahtipelistä, niin en jaksa uskoa siitä tulevan kovin hyvää tulosta.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Lucic sai sitten vuoden enemmän kuin uumoilin ja onhan sopimus iso, mutta UFA-pelaajien hinta on ylisuuri sopimus.

Sikäli kun Lucic vielä vähän aikaa jaksaa, niin McDavid ja/tai RNH tulevat rakastamaan laituriaan. Riittävän taitava ja älykäs pelaaja, että pärjää parempiensa kanssa, ja vaikka nyky-NHL:ssä ei enää ole samanlaista tilausta fyysiselle preesenssille kuin ennen, niin kyllä sillä on yhä vaikutusta vastustajan pakkien peliin, että ilman ripeitä ratkaisuja sattuu, tai rottien, että liialla tökkimisellä tilaa itselleen päällekarkauksen.

Viimeisenä Bruins-kautenaan Lucic pelasi parasta kiekkoaan kahden nuoren vauhtikoneen kanssa, kun Krejcin poissaollessa Spooner sentteröi ja Pastrnak viiletti toisella laidalla. Toisin kuin voisi ehkä kuvitella, Lucic on parhaimmillaan nimenomaan silloin, kun pelataan nopeita lähtöjä ja suoria hyökkäyksiä vauhdilla päästä päähän, vaikkei Lucic kulmapelissäkään heikko ole. Kiekko parempiin käsiin ja kohti maalia.
 
Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kävin lukemassa Kärppäpalstaa ja @Zinetula oli kuullut TSN:lla pohdittavan seuraavaa ketjukoostumusta. Mielestäni sopii ottaa tänne änärinkin puolelle. Eli miltä tuo koostumus vaikuttaisi? Itse en ketjuihin muutoin paljoa puutu, koska tämä NHL on sen verran vieras alue mulle. Seurailen sivusta opetellen aakkosia.

Lucic - McDavid - Eberle
Pouliot - Nugent-Hopkins - Puljujärvi
Maroon - Draisaitl - Kassian
Yakupov - Letestu - Pakarinen
Hendrics - Lander - Pitlick

ps. Sen verran tiedän Demersistä, että olisin hänet ottanut, mutta liekö hinnoitellut itsensä ulos...
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kävin lukemassa Kärppäpalstaa ja @Zinetula Eli miltä tuo koostumus vaikuttaisi?

Lucic - McDavid - Eberle
Pouliot - Nugent-Hopkins - Puljujärvi
Maroon - Draisaitl - Kassian
Yakupov - Letestu - Pakarinen
Hendrics - Lander - Pitlick
Onhan tuossa nyt ihan mieletön potentiaali minusta. Toisaalta niin oli myös Hallin ollessa kokoonpanossa. Mutta kumminkin näin leveillä kokoonpanoilla on voitettu mestaruuksia. Ainut mikä on kysymysmerkki vielä ensi kaudelle minusta on se että kovin nuoria ovat vielä monet.
 
Taccutucca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, TUTO Hockey, Atlético de Madrid
Oilersin tulokasleiri alkaa lauantaina ja yllätysnimeksi listalla voitaneen luokitella Tomas Kral, joka pelasi pari vuotta sitten Suomessa Mestistä ja Suomi-sarjaa. Ei ehkä vielä silloin olisi uskonut, että kaveri on joku päivä NHL-leirillä mukana.
Eikö noilla rookieleireillä ole mukana vähän kaikenlaista hiihtäjää kutsuttuna? Ja vielä varsinaisilla syksyn leireilläkin on varsin laaja se tason vaihtelu parhaiden ja huonoimpien välillä. No eipä silti, hieno kokemus varmaan pojalle. Viime kaudet ovat vierähtäneet Tshekin toiseksi korkeimmalla tasolla.

Mainittakoon, että mies oli viime off-seasonilla Ottawan tulokasleirillä ja sitä edeltävänä kesänä Detroitin tulokasleirillä. Ei kummallakaan kerralla irronnut sopimusta, mutta oli hauskaa nähdä, miten mies oli innostuneena facebookissa asiasta.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Chiarellin suorittama Oilersin bruinsaatio alkaa olla kai aika hyvällä mallilla. Isoa ukkoa on tuotu sisään ihan urakalla ja nopeudesta on tingitty. Ihan tervetullut muutos kun edellinen pelaajatyypitys ei ihan toiminut. Nythän on sitten vain toivottava, että tuolla vanhalla Bruins-lätkällä vielä pärjättäisiin. Ja ehkä siitä sitten voidaan taas jossain vaiheessa alkaa siirtyä takaisin Oilers-kiekkoon. Helpompihan se on lähteä muuttamaan jos on edes jollain lailla toimiva pohja alla.

Mielenkiintoista nähdä mitkä ovat seuraavat liikkeet. Hyökkäysketjujahan saisi vaikka minkälaisia. Kuten nyt vaikka
Lucic-McDavid-Yakupov
Pouliot-RNH-Eberle
Maroon-Draisaitl-Pakarinen
Hendricks-Letestu-Kassian

En ihan lähtisi tuohon, nopeudesta on tingitty hommaan mukaan. Connor, Pulju, RNH, Eberle kaikki ihan eliitti luokan luistelijoita, eli siirrettiin vain yksi luistelija(oman pään surffaaja) pois ja hommattiin tilalle, voittaja, joka näyttää hyvää esimerkkiä jne. jne. Lucic joukkueeseen ja Maroon yms. isoja jannuja on tuossa kokoonpanossa muutama, mutta tuo sitä oikeanlaista tasapainoa joukkueeseen, eli siellä on nopeutta ja taitoa enemmän kuin laki sallii (myös Lucic on taitava) ja kovuutta sekä kokemusta enemmän, eikä pelkästään mitään koulupoikia. Monet sanoivat, että ei voi yhdistää Hall-Larsson kauppaan Lucicia suoraan, no ei voi ehkä, mutta joukkueen rakentamiseen voi ja se on GM:n tehtävä ja mielestäni tuo joukkue on ainoastaan näinkin pienillä siirroilla huomattavasti paljon tasapainoisempi ja parempi joukkue. Pisteitä tai ainakaan maaleja ei lähtenyt yhtään ja uskon, että Yak voi vielä nousta tuolta, maaleja Lucic tekee saman verran kuin Hall ja nyt sentterit Connor ja RNH ovat niitä jotka sitä kiekkoa tuovat alueelle ja tekevät peliä, kuten myös Eberle.

Lucic ei myöskään ole mikään vanhus (itse olen n.10 vuotta vanhempi ja elämäni parhaassa kunnossa). Hyvä juttu on joukkueen rakenteessa myös se, että pakit ovat vähän vanhempia kuin ns. uusi core tai pelaajat joiden ympärille joukkue rakentuu, eli McDavid, Draisatl, Pulju, koska pakeilla tosiaan yleensä kestää vähän kauemmin päästä tasolleen. Sitten tosiaan Yak, RNH ovat oikeasti vielä todella nuoria myös ja voivat hyvin alkaa breikkaamaan kunnollakin tällä iällä (toki RNH on sen tehnyt, mutta taso voi vielä nousta ja mielestäni Yak ei ole viimeistä sanaansa sanonut), Eberle jo vähän vanhempi ja sitten Lucic kumppanit, eli joukkueen ikä kaari on todella paljon tasapainoisempi kuin ennen. Ei se Hallillekaan varmaan helppoa ollut junnu laiturina kovilla odotuksilla ja sitten ympärillä on vaan ja kokoajan tyyliin toisia pelkkiä junnuja. Vähän kuten Florida on tehnyt järkevästi, siellä on junnuja, jotka ovat tähtiä tai lähellä sitä, mutta heidän ympärillään on sitä kokemusta myöskin, peli on tasapainoisempaa ottelusta toiseen ja yleensäkin on joku aina vähän neuvomassa, jos tulee jotain huolia/murheita.

Ihan loistavalta näyttää Edmonton, 2-3 vuotta tästä ja en ihmettelisi jos taistelisivat tosissaan SC:stä, riippuu toki vielä monesta asiasta mutta kuitenkin. Ja todella paljon mielenkiintoisempi seurata joukkuetta ja tietysti varsinkin kun Pulju on nyt mukana (tai tulevaisuudessa ainakin).

Edit: Pahoittelut mahdollisesti epätasapainoisesta, huonosta jaottelusta tai kirjoituksesta, mutta juuri herännyt ja aamukahvi kädessä. Toivottavasti pointti kuitenkin selviää.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
ps. Sen verran tiedän Demersistä, että olisin hänet ottanut, mutta liekö hinnoitellut itsensä ulos...

Ei Demers itseään ulos hinnoitellut. Lähinnä kyseessä oli varasuunnitelma, mikäli treidin kautta ei olisi sitä rightin top 4-pakkia saatu. Näin Ryan Rishaug kertoili Twitterin puolella.
 
jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
Hawks tarvitsee top-6 hyökkääjän halvalla. Yakupov-Pokka trade? Hullultahan toi kuulostaa..
 
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Tietääkö kukaan Lucicin sopimuksesta tarkemmin? Olin jostain lukevinani että täysi nmc 4 vuotta ja ntc viimeiset 2 vuotta. Palkka myös ilmeisesti muodostuu hyvin pitkälle bonuksista. Ihan tulee yhden Davidin sopimus mieleen...
 
Dandan

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Edmonton Oilers
Demers Floridaan. Haisee minusta vahvasti siltä, että Chia on vielä siirtomarkkinoilla hakemassa treidiä. Barrie? tai sitten varasuunnitelmana james Wisniewski vuoden diilillä sopisi.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Tietääkö kukaan Lucicin sopimuksesta tarkemmin? Olin jostain lukevinani että täysi nmc 4 vuotta ja ntc viimeiset 2 vuotta. Palkka myös ilmeisesti muodostuu hyvin pitkälle bonuksista. Ihan tulee yhden Davidin sopimus mieleen...

Niin, tosin täysin eriplaneetalta pelaajat, siis täysin vaikka voimahyökkääjiä ovatkin molemmat, siihen se sitten näiden kahden vertauskohdat jääkin. Lucicista tulee mieleen ennemmin nykyajan Cam Neely vähän vähemmillä pisteillä, mutta samanlainen kaikkensa antava, maaleja ahnaasti tekevä taistelja.
 
Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tietääkö kukaan Lucicin sopimuksesta tarkemmin? Olin jostain lukevinani että täysi nmc 4 vuotta ja ntc viimeiset 2 vuotta. Palkka myös ilmeisesti muodostuu hyvin pitkälle bonuksista. Ihan tulee yhden Davidin sopimus mieleen...

5 ensimmäistä vuotta NMC ja 2 viimeistä vuotaan LTC (10 Joukkuetta). $23 miljoonaa allekirjoitusbonuksia ja palkkarahoja $19 miljoonaa.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kävin lukemassa Kärppäpalstaa ja @Zinetula oli kuullut TSN:lla pohdittavan seuraavaa ketjukoostumusta. Mielestäni sopii ottaa tänne änärinkin puolelle. Eli miltä tuo koostumus vaikuttaisi? Itse en ketjuihin muutoin paljoa puutu, koska tämä NHL on sen verran vieras alue mulle. Seurailen sivusta opetellen aakkosia.

Lucic - McDavid - Eberle
Pouliot - Nugent-Hopkins - Puljujärvi
Maroon - Draisaitl - Kassian
Yakupov - Letestu - Pakarinen
Hendrics - Lander - Pitlick

ps. Sen verran tiedän Demersistä, että olisin hänet ottanut, mutta liekö hinnoitellut itsensä ulos...

Onhan tuossa nyt ihan mieletön potentiaali minusta. Toisaalta niin oli myös Hallin ollessa kokoonpanossa. Mutta kumminkin näin leveillä kokoonpanoilla on voitettu mestaruuksia. Ainut mikä on kysymysmerkki vielä ensi kaudelle minusta on se että kovin nuoria ovat vielä monet.

Joo no aika aikaista lähteä tietenkään sen enempää tekemään kokoonpanoja tässä vaiheessa kun ei tiedä ketkä syksyllä ovat mukana. Mutta jos viime kauteen vertaa niin hyökkäyksessä on tietenkin tullut vähän takapakkia siinä että viime vuonna oli kaksi kaveria, jotka pystyivät "kantamaan" ketjujaan. Nyt ehkä Lucicia sitten kaavaillaan McDavidin rinnalle jolloin toiseen ketjuun tarvittaisiin joku hyvä kombinaatio. Tähän asti se oli aina Hall joka hoiti homman riippumatta ketjukavereista. Toki ehkä Lucic ja Puljujärvi ainakin jossain vaiheessa yhdessä pystyvät täyttämään Hallin saappaat.

Yakupov ensinnäkin pelaa oikealla (kaikki valmentajat ovat häntä tainneet tosin kokeilla vasemmalla kun on left). Ja jos Yak on syksyllä Oilersissa niin ei häntä mihinkään kolmoseen tai neloseen kannata laittaa.

Harjoitusleirillähän sen sitten näkee miten kokoonpano muotoutuu. Ja lähteekö esimerkiksi Puljujärvi ensin Condorsiin vai pystyykö ottamaan heti paikan ylhäällä. Eli nyt on aika aikaista tosiaan spekuloida sen enempää.
 
Samaa mieltä. Vielä ei tosin tiedä miten ketjut menee ja mahtuuko Pulju suoraan NHL:ään, itse uskon, että mahtuu ja nyt on helpompi tulla kun aiemmilla kärkivarauksilla kun on kokemusta vierellä. Kyllähän Eberle myös aika taitavasti kiekkoa tuo ylöspäin. Uskon ja itseasiassa toivon Yakille, että saisi kunnon näyttöpaikan ja käyttäisi sen hyödyksi ja näyttäisi persettä kaikille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös