Dwayne Roloson

  • 126 250
  • 821

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Niin, pistää taas silmään tuo kohta jossa Santala toteaa että jos kerran Roloson ja agentti niin sanoo, on pakko uskoa siihen.
Koskas ne tuolla Lukon toimistolla avaavat silmänsä ja alkavat kyseenalaistamaan noita sanomisia.
Onhan se Roloson ja agenttikin jo monta kertaa sanonut Rolosonin palaavan Raumalle.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Taidan käväistä kanadassa kysäisemässä asiaa, saadaan joku selvyys,(otan nyrkkiraudan mukaan), on se nyt perkele ettei asiaan saada selvää pistettä! Tulee tai ei mutta selvä ilmoitus ja nopeasti ! Mikä kone mikä kellonaika ja mikä päivä, ei se nyt niin vaikea asia ole ilmoittaa!

PS. ihme touhua!
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Tulossa, osa2

Nythän Uusi Raumakin näyttää uutisoivan, että miestä odotetaan viikonlopulla Raumalle takaisin, tosin ei vielä tiedetä mihin koneeseen hän hyppää.

Eli tämänkin valossa asia olisi saamassa hyvän ja onnellisen lopun...

Noista kaivamistani linkeistä käy ilmi se, että Rolo oli erittäin toiveikas sovun syntymiseen aina loppumetreille saakka ja kun niin ei kuitenkaan käynyt, hän oli siitä hyvin käärmeissään! Suomeksi sanottuna veetuuntunut!!

Motivaatiosta on täällä keskusteltu. En olisi niin kovin huolissani. Joissakin lehtilausunnoissa Rolo viittaa siihen, että viime NHL-lakon jälkeen moni pelaaja ei enää NHL:ssa pelannut ja että hänelle saattaa käydä samoin.

Mutta jos mies kuitenkin mieliiin vielä jatkaa vuoden-pari-kolme...vaikkapa Venäjällä (josta tosin on matkaa kotiin vielä enemmän kuin Raumalta, vrt koti-ikävä), niin mikä sen parempaa jatkohaluille kuin kovat torjuntaprosentit Lukon loppupeleissä...
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Re: Tulossa, osa2

Viestin lähetti hjalmar
Nythän Uusi Raumakin näyttää uutisoivan, että miestä odotetaan viikonlopulla Raumalle takaisin, tosin ei vielä tiedetä mihin koneeseen hän hyppää.
Onko Rolosonilla salainen puhelinnumero? Itse ainakin koittaisin soittaa hänelle ja kysäistä, että mihin koneeseen meinaa hypätä. Maksaahan se tietysti maltaita ja sillä voi olla vastaajakin päällä, mutta silti.

Itse veikkaan, että ko. torjuja löytyy parhaiten Moskovan koneesta.
 

hermosillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Iirot
Tiedä sitten miten tämä liittyy mihinkään.

Mutta jos joku osaa nopeasti tai miksei myös hitaastikin laskea, niin voisi kertoa montako päivää Roloson on ollut luvattomasti pois? Onko enemmän vaiko vähemmän kuin eräällä HIFK:n puolustajalla, jonka menemisistä ei tuntunut aina olevan seurajohdollakaan tietoa?
 

Che Culo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lazio
Pääasia, että on tulossa.

Kyllä minä ainakin ymmärrän täysin miksi mies jäi kotiin muutamaksi päiväksi. Hän todellakin uskoi kauden alkavan ja tiesi, että jos näin tapahtuu, niin joutuisi samantien uudestaan lentämään Atlantin yli. Ja sehän ei mitään herkkua ole.

Kun kausi peruuntuikin, ei mielestäni ole mitään syytä epäillä miehen motivaatiota pelata Suomessa, koska hän on ammattilainen ja Rauma on joka tapauksessa ainoa paikka, missä voi enää tällä kaudella pelata.

Minä ainakin odotan innolla taas näkeväni parhaan maalivahdin kautta aikojen Lukon paidassa. Tulee näin HPK-peliin lähtöä tekemässä mieleen edellinen Kerhon visiitti täällä, jossa muuan Roloson oli ilmiliekeissä...

Koska perhekin on taas tulossa Suomeen, tämäkään ei häiritse keskittymistä.

Ja kuten sanoin, hän on sadan prosentin varmuudella tulossa takaisin.
 

Willy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moskovan Dynamo, Romania, Hammarby, Suomi
Kyllä Roloson menetti kasvonsa tämän kummallisen tapauksen johdosta, vaikka takaisin palaisikin. Toivotaan, että mies saapuu piakkoin Raumalle.

Ammattimiehen olisi luullut selkeästi ilmoittavan aikeensa, eikä mitään ihmeellisiä sekamelskoja. Taitaa kaveri pitää Suomen kiekkosarjaa ja Lukkoa huikeassa arvossa. :-(

Mielelläni näkisin Rolin ketupaidassa ja mahdollisimman pian. Ukkelilla tuntuu kuitenkin olevan pikkasen ylimielinen asenne Suomea kohtaan, vaikka mukava mies muuten kuulemma onkin. Nämä kummallisuudet paljastavat ylimielisyyden.
 

Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Koskenmäkeläinen
Nämä kummallisuudet paljastavat ylimielisyyden.
Melkoinen Herlokki Solmunen!

Mahtaako mitaan ilmoitella aikatauluistaan vaan saapuu vaan perjantain reeneihin ja moron ameerikasta huutaen.. Jonkinnakoista lausuntoa odotan kylla juu. Viimeistaan public cornerin visassa jossain vaiheessa, jos kerran tulossa on. Perinteisesti meilla on totuttu vastaavassa paskanjauhannassa kuulemaan kivityksen kohteeksi lupautumista.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Viestin lähetti rellu
Aivan rauhassa kaikki haluavat saavat pitää kommenttejani naurettavina ja kyseenalaisina. Minulla on muiden lailla oikeus mielipiteeseeni.

En muuten olisi yllättynyt vaikka joillekin muillekin nhl-pelaajille tulisi yllättäviä perhesyitä kotimaassa. Otetaan huomioon, että tulivat tänne pitämään puoli-ilmaiseksi kuntoa yllä pian päättyvän työsulun ajaksi.

Tässä asiassa olen kokeneen kiekkomiehen kanssa samalla linjalla. Tulkoon Roloson ja olkoon huikea, mutta paskamaku on tullut, eikä se helpolla pois lähde. Kyllä olisi voinut asioista neuvotella Lukkojohdon kanssa, tuskin olisi tullut ongelmia "loma-anomusten" kanssa. Ei reilu jätkä häivy tostavaan, mitään ilmoittamatta ja soittele perään, että "varmasti tulen 13.02", paitsi ettei tullut, kun NHL neuvottelee.

Otetaan vielä huomioon lausunnot kavereilleen, "kun en päässyt venäjälle, en pelaa missään".

Ei pojat, ei kannattajia ja seuraa noin sovi kohdella, joku tolkku olla pitää.
 

mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Olkku
Tässä asiassa olen kokeneen kiekkomiehen kanssa samalla linjalla. Tulkoon Roloson ja olkoon huikea, mutta paskamaku on tullut, eikä se helpolla pois lähde. Kyllä olisi voinut asioista neuvotella Lukkojohdon kanssa, tuskin olisi tullut ongelmia "loma-anomusten" kanssa. Ei reilu jätkä häivy tostavaan, mitään ilmoittamatta ja soittele perään, että "varmasti tulen 13.02", paitsi ettei tullut, kun NHL neuvottelee.

Otetaan vielä huomioon lausunnot kavereilleen, "kun en päässyt venäjälle, en pelaa missään".

Ei pojat, ei kannattajia ja seuraa noin sovi kohdella, joku tolkku olla pitää.

En nyt ota kantaa Rolosonin tekemisiin, mutta pitää aina muistaa, että aina näissä jutuissa on vähintään kaksi osapuolta. Sitä mitä tuolla oikeasti on tapahtunut ei tietäne kukaan täällä kirjoittelevista, vaikka kuin olisi varmoja lähteitä.
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuolla twincities.comissa on juttu, jossa kerrotaan siitä, miten Roloson ja joukko muita NHL-pelaajia oli keskiviikkona jäällä höntsäämässä silloin, kun Bettman piti lehdistötilaisuuttaan. Ja siitä miten ukot olivat pöllämystyneitä, kun katsomossa istunut toimittaja kertoi heille kauden peruuntumisesta. Yksi pelaajista sanoi, että he olivat kaikki olleet 90% varmoja kauden alkamisesta ja ennen höntsyjen alkua pelaajat olivat jo ennustelleet tulevia ketjukokoonpanoja.
-----
"Olenko katkera, vihainen, turhautunut? Kaikkia niitä", sanoo Roloson. "Tämä on ollut kuin vuoristoradalla ajoa. Kausi alkaa. Ei ala. Alkaa. Ei. Alkaa. Ei. Muiden höntsääjien tapaan Roloson on sitä mieltä, että Bettman ja NHL halusivat peruuttaa kauden alusta lähtien.
-----
Lisäksi jutussa kerrotaan Darby Hendricksonin suunnittelevan, että "he might be returning to Latvia to play". Roloson sanoo, että "he might be off to Finland by the weekend".

Ei siis mainintoja mistään Venäjän yhteyksistä.

Tässä käy vielä niin, että Lukon mitalijuhlissa Rolosonin kannattajat ja vastustajat käyvät turpakäräjille. Nimimerkistäni huolimatta en usko tässä tapauksessa kuulopuheisiin. Jotkut vetävät niistä herneitä nenään ja raivoavat sitten täällä.
 
Viimeksi muokattu:

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lankin takaa Lukko-HPK pelin otteluraportista lainattua:

"Petri Vehanen pelasi Lukon maalilla hyvin, mutta jatkossa peliaika lienee jälleen tiukassa.

-Dwayne Roloson saapuu Raumalle viikonloppuna, toimitusjohtaja Jyrki Santala kertoi"

En usko ennen kuin näen miehen Lukon maalilla taas pelaavan, mutta lupauksiahan tämä kommentti taas kerran antaa.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hieno homma tuo Rolin paluu kaikesta huolimatta. Kyllähän tuollaiseen NHL-veskariin on mukavampi turvautua jo ihan pelkästä olemuksesta (siis kentällä). Vaikka tuossa viime viikolla tuli Rolia haukuttua jahkailusta, niin mistä sitä kuitenkaan koko totuutta siitäkään asiasta voi tietää. Niin kuin täällä on jo muutamaan otteeseen todettu, niin uskon näin jälkikäteen ajateltuna, että Roli tosissaan luuli Änärin alkavan. Siksi hän hyvästeli porukan. Siksi hän otti kaikki kamansa. Siksi hän viipyi kauemmin. Ikävä oli varmasti myös perhettä.

Minä ainakin toivotan äijän tervetulleeksi takaisin. 99,9 % olkoon uskoni hänen paluuseen.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Näköjään kommentit viittaavat siihen, että olisi palaamassa. Vaikka miehen ylimpään helvettiin jo haukuinkin, niin totuus on siinä että miestä tarvitaan. Kyllä eilen ainakin tuli jo pelon sekaisia tunteita, kun Vehanen rupesi "kieriskelemään" jäässä torjuttuaan kerhon 4-2 ylivoimahyökkäyksen. Ajatus oli heti, että menikö taas nivuset. Onneksi pystyi jatkamaan, mutta kyllä me kaksi maalivahtia tarvitsemme jo ihan lokkaantumisten varalta ja kun Vuoriosta ei kuitenkaan ole vielä vastuunkantajaksi.
 

JMK81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Aston Villa
Minun mielestä voisitte pienen buuaus konsertin järjestää seuraavassa kotipelissä Rolosonille. Saispahan äijä tietää mitä tuli tehtyä.. mikäli äijää enää näkyy Raumalla.
 

JPL

Jäsen
Viestin lähetti JMK81
Minun mielestä voisitte pienen buuaus konsertin järjestää seuraavassa kotipelissä Rolosonille. Saispahan äijä tietää mitä tuli tehtyä.. mikäli äijää enää näkyy Raumalla.

Minua kiinnostaisi tietää, mitä pahaa Roloson on oikeasti tehnyt? Käykö se niin suomalaiselle itsetunnolle, kun pelaaja haluaa katsoa muutaman päivän, että alkaako sarja, eikä halua mahdollisen yhden ottelun takia lähteä 15 000km matkaa tekemään kahteen kertaan?

Hän todennäköisesti sai informaatiota, että NHL alkaa todennäköisesti ja ajatteli että katson sen nyt loppuun. Minun mielestä täysin ymmärrettävää. Jos se olisi alkanut, niin olisi ollut aika järkevää lentää 4 päivän sisällä 30 000km.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Viestin lähetti JPL
Minua kiinnostaisi tietää, mitä pahaa Roloson on oikeasti tehnyt? Käykö se niin suomalaiselle itsetunnolle, kun pelaaja haluaa katsoa muutaman päivän, että alkaako sarja, eikä halua mahdollisen yhden ottelun takia lähteä 15 000km matkaa tekemään kahteen kertaan?
Ymmärrän jotenkin tuon lakon päättymisen odottelun, varsinkin kun tietää hänen asemansa Minnesotan luottamusmiehenä. Ja eikös hän ollut juuri Wildin edustajana tuolla NHLPA:ssa.

Mutta onko oikein muuta joukkuetta kohtaan, että mies lähtee kotiseudulleen milloin haluaa, laiminlyöden Lukon otteluita. Kaiken lisäksi, onko oikein että mies luistaa koko ajan sovituista päivämääristä. Tarkoitan tällä sitä venkoilua joka oli joululomalta palatessa. Ei mies silloinkaan palannut aikataulussa.

Jokainen joka on joskus kuulunut johonkin joukkueeseen, tietää varmasti että tälläiset yhden miehen toilailut ja erikoisvapaudet, syövät joukkuehenkeä koko ajan rotanlailla.
En usko että Jukka myöskään katsoo hyvällä Rolosonin pari kertaa viikossa tapahtuvaa Dominon baaritiskin pystyssä pitotalkoita.

Ainakin itse olen huolissaan Lukon maalivahtipeliä enemmän, tämän vaikutuksesta joukkueen kemiaan. Mikäli Roloson maanantaina vaivautuu Lukon pukukoppiin, niin miten muiden pelaajien pitäisi suhtautua tähän mieheen? Muut kaverit viettävät kohtalaisen tiiviisti aikaansa joukkueen eteen ja eivät voi haaveillakaan mistään erikoisvapauksista. Sitten koppiin astelee muuan Dwayne, joka on ollut kaksi ja puoliviikkoa tiesmissä, eikä kukaan puutu tilanteeseen ollenkaan. Lyödään Rolo vain maaliin seuraavaan peliin, ja todetaaan että eihän sillä taida olla ihan ajatus ja sydän taistelemassa Lukon puolesta. Mutta eihän se mitään haittaa, se on NHL-tähti jolle sallitaan erikoisvapauksia.
 

Siirappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Tampabay Lightning, Kotiteollisuus
Re: Re: roloson ei ole tulossa takaisin

Viestin lähetti Siirappi
Äijähän nyt jauhaa käsittämätöntä paskaa. Tuo minkä kerroit ei pidä paikkaansa sen voin sanoa ihan suoraan. Roloson ei ole sanonut, että ei palaa Raumalle, mutta se onkin toinen juttu sitten sen.

Näinhän siinä sitten kävi kuten oli tiedossakin, että Roloson palaa mikäli nhl ei ala.
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitäs kummallista tuossa Rolosonin matkassa nyt sitten oli? Eikös ollut ihan järkevää katsoa tuo NHL-kortti loppuun saakka kun kerran paikan päällä oli ja ratkaisu ihan nurkan takana. Ihan turhaan on mies saanut kakkaa niskaansa. Ei tässä nyt ketään ole petetty.

Hölmöä on voinut ollut joukkueenjohdolta vaatia miestä takaisin aikaisemmin, kun lakon loppuessa hän olisi joutunut palaamaan samantien takaisin. Hiukan kohtuutta voi käyttää kun kakkosveskarina on loistava Vehanen. Ei joukkue missään pulassa ollut.

Taisivat toimittajat hermostua kun heidän asettamansa matka-aikataulu ei toteutunutkaan. Sen jälkeen miestä voikin sitten mustamaalata miten tykkää. Kunhan saadaan vielä yleisö Äijänsuolla buuamaan Rolosonille niin sittenhän tuo joukkueen kemian sekoittaminenkin saadaan toteutettua.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Viestin lähetti Walton


Mutta onko oikein muuta joukkuetta kohtaan, että mies lähtee kotiseudulleen milloin haluaa, laiminlyöden Lukon otteluita. Kaiken lisäksi, onko oikein että mies luistaa koko ajan sovituista päivämääristä. Tarkoitan tällä sitä venkoilua joka oli joululomalta palatessa. Ei mies silloinkaan palannut aikataulussa.

En tajua miksi kaikki yhdistävät Rolosonin edellisen "viivyttelyn" ja tämän nykyisen tilanteen...mies oli viimeksi KIPEÄNÄ eikä tuossa tapauksessa olisi päässyt edes koneeseen.

Älkää turhaan yhdistäkö tätä sairaustapausta tähän myöhempään "lähdetään ovet paukkuen ja jäädään odottamaan änärin alkua" tapaukseen....kaikki asiat eivät vaan liity toisiinsa. Tästä reissusta voi toki mielensä pahoittaa, mutta se edellinen ei tähän kuulu, eikä pitäisi mielipahaa lisätä.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Viestin lähetti Skoda
Ei joukkue missään pulassa ollut.
En usko että tästä onkaan kysymys, ei ainakaan omassa kirjoituksessani. Meillä on onneksi toinenkin hyvä veskari, Vehanen, ja sillä mennään jos niikseen on.

Mutta ongelmat saattavat alkaa jos Roloson kävelee pukukoppiin ja hänet lyödään maaliin TPS-matsiin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mitä ajattelevat muut miehet jos Roloson tulee ja menee miten sattuu, omien halujensa mukaan, mutta silti paikka auringossa on aina varma. Uskon joukkuehengen tästä kärsivän ja joidenkin pelaajien kyseenalaistavan jopa Jukan auktoriteetin. Tässä vaiheessa ei joukkuehengen rakoiluun ja minkäänlaiseen sooloiluun ole varaa. Siitä nähtiin näytteet viime keväänä, runkosarjan lopussa.
 

domy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Johto
Jaahas ja nyt sitten ihan virallistakin tietoa ainakin Rolosonin suusta, jutun voi lukea täältä: http://www.ur.fi/artikkeli.phtml?id=10691

Niin. Tässähän taitaakin olla ensimmäinen juttu koko episodin ajalta, jossa siteerataan itse Rolosonia. Muita ei ole näkynyt, mutta se ei ole estänyt Rolosonin virtuaalista joukkolynkkausta, joka on perustunut ympäripyöreisiin kuulopuheisiin, arvailuihin ja spekulaatioihin. Nerokasta kerta kaikkiaan.

Vähän voisi tuota suhteellisuudentajuakin joskus harkita näissä itse kehitetyissä "kriisitilanteissa". Esim. nyt Roloson on missannut huikeat kolme ottelua Lukon maalilla. Tähän tuskin Lukon kausi kaatuu, varsinkin kun monessakin yhteydessä on korostettu Vehasen pätevyyttä. Tammikuussa oltiin jopa huolissaan siitä, että Pete ei saa tarpeeksi peliaikaa. Hivenen vaikuttaa kyseenalaiselta tuo käytännön luottamus Vehasen kykyihin, kun Rolosonin lyhytaikainen poissaolo saa hysterian aikaan.

Kuriositeettina muuten mainittakoon, että Rolosonin matka Minneapolisin kämpiltä Rauman hotellille kestää kokonaisuudessaan vähintään 20 tuntia vaihtoineen kaikkineen, mikäli aikataulut pitävät. Ei ole mikään ihan pikku matka, joten sen voi suhteuttaa ihan vapaasti tuohon Rolin päätökseen odotella pari ylimääräistä päivää Betmanin lopullista päätöstä. Kuinka moni meistä olisi valmis edestakaisin matkaamaan noita 20 tunnin rypistyksiä ihan huvikseen?

Joukkuehengen kärsimisestä on turha lätistä. Joukkueessa on koko ajan ollut tieto, että NHL-lakon jatkuessa Roloson saapuu helmikuun aikana Raumalle. Kannattajat sen sijaan voivat vielä halutessaan tehdä paljonkin joukkuehengen tuhoamisen eteen. Se on Raumalla osattu ennenkin.

Mikäli Rolosonille buuataan hänen luistellessa jälleen Äijänsuon jäälle, häpeän syvästi. Mikäli näin tosiaan käy, tulen kyllä melko varmasti poistamaan Rauman Lukon suosikkijoukkueideni listasta, joka sen jälkeen näyttäisi pyöreätä nollaa.
 

Che Culo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lazio
Täysin samaa mieltä Domyn kanssa.

Rolosonilla oli täysin pätevä syy jäädä odottelemaan nämä muutamat extrapäivät ja olen aivan varma, että muut pelaajat tämän myöskin ymmärtävät, eivätkä ala samanlaista itkua vääntämään, kuin täällä on nähty.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Viestin lähetti Che Culo
Täysin samaa mieltä Domyn kanssa.

Rolosonilla oli täysin pätevä syy jäädä odottelemaan nämä muutamat extrapäivät ja olen aivan varma, että muut pelaajat tämän myöskin ymmärtävät, eivätkä ala samanlaista itkua vääntämään, kuin täällä on nähty.
Eihän tässä olekaan kysymys ymmärtämisestä, vaan siitä, ettei hän ilmoittanut lähtiessään mitään syytä ja jätti viimeisen pelin väliin. Turhaa matkustusta tietysti kannattaakin välttää, mutta voisi sitten edes ilmoitella omista suunnitelmistaan.
Kyllä pelaaja sen on velkaa vaikka sitten faneilleen, jos ei muille. Ilman faneja Rolosonkin voisi olla Minnesotan kaupungin bussikuski.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös