Doctor Who

  • 34 861
  • 224

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Avataanpa ketju tälle brittiläiselle klassikko sci-fi -sarjalle, koska tämänkin seuraajia taitaa JA:ssa löytyä jonkin verran? Jos syntyisi keskustelua aiheesta.

Yksi syy miksi avasin ketjun on myös se, että YLE näyttää tulevana lauantaina samanaikaisesti muun maailman kanssa sarjan 50-vuotisjuhlajakson, jossa nähdään samaan aikaan kaksi vimeisintä tohtoria eli numerot 10 (David Tennant) ja 11 (Matt Smith) joista jälkimmäinen on vielä toistaiseksi myös nykyinen. Odotan hienoa jaksoa, ainakin trailerit antoi hyvää vaikutelmaa.

Mutta siis itse sarjasta. Olen seurannut vaan tätä uutta inkarnaatiota joka alkoi viime vuosikymmenen puolella, en tosin seurannut sitä vielä silloin, vaan vasta pari vuotta sitten tutustuin ja sarja vei mukanaan. Pitäisi kyllä niitä vanhojakin jaksoja joskus ajan kanssa katsella. Nämä kaksi sarjaahan on toki toisiinsa liitoksissa ja kuuluvat samaan kaanonin. Näiden kahden välissä oli tosin myös DW elokuva, joka oli ainoa kahdeksannen Tohtorin esiintyminen.

Tohtoreinahan ovat esiintyneet:

1. Tohtori: William Hartnell (1963–1966)
2. Tohtori: Patrick Troughton (1966–1969)
3. Tohtori: Jon Pertwee (1970–1974)
4. Tohtori: Tom Baker (1974–1981)
5. Tohtori: Peter Davison (1982–1984)
6. Tohtori: Colin Baker (1984–1986)
7. Tohtori: Sylvester McCoy (1987–1989, 1996)
8. Tohtori: Paul McGann (1996)
---
9. Tohtori: Christopher Eccleston (2005)
10. Tohtori: David Tennant (2005–2010)
11. Tohtori: Matt Smith (2010–2013) [14]
12. Peter Capaldi (2013–)

Viivat jaottelee sen, mistä tämä uusi sarja alkoi.

Eli kuten voi huomata, niin Tohtori on taas vaihtumassa piakkoin, kun Matt Smith jättää soihdun Peter Capaldille. Ideahan on se, että Tohtori on sama henkilö, mutta esim. vahingoittuessaan vakavasti tai vaikkapa myrkytyttyään kuolettavasti, hänen kehonsa "regeneroituu" eli uusiutuu kokonaan.Jolloin hänen ulkonäkönsä muuttuu ja samalla myös luonteenpiirteissä tulee eroja edellisiin nähden. Muisti pysyy ennallaan ainakin suurimmaksi osaksi. Juttu keksittiin oikeastaan kesken sarjan kun ensimmäinen näyttelijä jättäyty pois ja miettivät, miten saavat sarjan järkevästi jatkumaan kun päähenkilönä on ihan uusi naama. Tuosta muodostui sitten sarjan yksi keskeisistä piirteistä.

Pidän tästä sarjasta paljolti siksi, että vaikka se koostuu yleensä jakson (toisinaan kahden) pituisista tarinoista, niin taustalla kulkee suurempi juonikuvio, johon tulee vihjeitä ja viittauksia jaksojen aikana. Myös sarjan luoman maailman logiikka on hyvä, sillä mitään varsinaisesti yliluonnollisia asioita ei esiinny, vaan niille on DW universumin sisäinen selitys, joka on pääasiassa vieraat, usein ihmiskuntaa kehittyneemmällä tasolla olevat muukalaislajit ja rodut. Tietenkään esim. aikamatkailua ei mitenkään tieteellisesti selitetä, mutta sekaan ei ole kuitenkaan heitetty mitään mumbo-jumboa, vaan esimerkiksi joltain noituudelta ensialkuun vaikuttavat asiat on yleensä kehittyneen teknologian tai jonkun lajin ominaisuuksia.

Brittisarja kun on kyseessä, niin huumoria toki viljellään, mutta osa jaksoista on vakaviakin ja joskus jopa aika kauhukertomuksia. Mikään ihan lastensarja tämä ei ole ja sikäli erikoista, että tätä on YLE:llä esitetty melko aikaiseen ajankohtaan? Osa muukalaisolioista on vähintäänkin kuumottavan ja häiriintyneen näköisiä sekä väkivaltaisia, joten ei perheen pienimmille tarkoitettuja.

Yksi sarjan valteistahan on juuri nuo persoonalliset lajit joita universumista löytyy. Mielikuvitusta ei ole usein säästelty.

Tohtorin lisäksi päähenkilönä on tietysti myös Tardis, eli ulkoisesti poliisien puhelinkoppia muistuttava aikamatkustuslaite, jonka sisätilat on huomattavasti laajemmat mitä ulkoapäin näyttää. Tardis on jonkinlainen elävä tietoinen olento joka kykenee liikkumaan aika-avaruudessa vapaasti ja toisinaan myös toisiin ulottuvuuksiin.

Eräs keskeinen ominaisuus sarjalle on tietysti myös Tohtorin mukana kulkevat seuralaiset, jotka useimmin on nuorehkoja naisia, mutta on mukana ollut kyllä miehenpuolikkaitakin. Tiettyä kipinää viritellään usein Tohtorin ja hemaisevan seuralaisen välille, mutta se tyylikkäästi pidetään siinä. Tohtori kuitenkaan ei ole ihminen ja on elänyt jo ihmisen elinkaareen nähden ikuisuuden, joten läheinen suhde olisi aika tuhoontuomittu.

Tässä nyt tätä löpinää. Pääpaino oli tosiaan tällä uudemmalla sarjalla, mutta vanhastakin saa tietysti puhua. Spoilauksia ei sen suhteen tarvitse vältellä, koska on kyse niin vanhasta tapauksesta jo. Tämän uudemman uusien jaksojen suhteen voisi maltti olla valttia paljastusten suhteen, mm. tuon tulevan spesiaalin kanssa. Itse en harmillisesti sitä suorana ehdi nähdä, kun olen muissa maisemissa, mutta oletettavasti tuon näkee jälkeenpäin Areenastakin? Tai sitten pitää laittaa digiboxi tallentamaan.

Noin muutoin, sana on vapaa!

Allons-y!
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Meikäläiselle se "ainoa oikea" tohtori on tohtori numero neljä - siis Tom Bakerin 1974-1981 esittämä hahmo - hulvaton hemmo pitkine kaulahuiveineen. Noihin aikoihin sarjassa oli myös iskevä tunnari - Gary Glitterin Rock´n Roll Part One biisistä apinoitu jyskytys.
80-luvun alun jälkeen oikeastaan unohdin koko tv-sarjan olemassaolon, mutta nyt näitä viimeisimpiä on taas tullut seurattua. Viime keväänä esim. parissa jaksossa sarjassa vieraili Kylie Minoque - hän esitti avaruudessa ajelehtivalla loistoristeilijällä työskennellyttä tarjoilijaa - kyseisen risteilijän nimi oli sattumoisin Titanic.

Ja todellakin jotkut sarjan jaksot ovat olleet hyvinkin ahdistavaa katsottavaa - kauhuelementtejä on saatu mukaan ja välillä mieleen on tullut yhtäläisyyksiä toiseen legendaariseen brittisarjaan - sarjaan nimeltä Sapphire & Steel.

Tuo huominen erikoisjakso on ihan pakko nähdä - ja tallentaa, koska odotettavissa on jotakin sellaista, jota haluaa katsoa uudestaankin.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Mikään ihan lastensarja tämä ei ole ja sikäli erikoista, että tätä on YLE:llä esitetty melko aikaiseen ajankohtaan? Osa muukalaisolioista on vähintäänkin kuumottavan ja häiriintyneen näköisiä sekä väkivaltaisia, joten ei perheen pienimmille tarkoitettuja.

No joo, uusi sarja on parempien erikoistehosteiden ansiosta hieman vanhaa pelottavampi, mutta silti Doctor Who on mielestäni nimenomaan koko perheen seikkailusarja. Mielestäni kuitenkin lastenohjelmissakin pieni jännitys kuuluu asiaan ja tekee sarjasta nautittavamman, muistellaan vaikka Muumien Mörköä ja Taikuria. Doctor Who:han loi Britanniassa eräänlaisen "sohvan takana" -käsitteen, jossa hirviöitä kurkittiin sohvan selkänojan takaa kun haluttiin kuitenkin katsoa jakso loppuun. Lisäksi sarjassa ei juurikaan esiinny seksiä tai graafista väkivaltaa, Tohtorikin ratkaisee tilanteet yleensä älyllä tai puhumalla.

Uuden sarjan aikana on mielestäni välillä luotu vähän liikaakin romanttista jännitettä Tohtorin ja kumppaneiden välille, esimerkiksi kymmenennen Tohtorin ja Rosen suhde oli paikoin melko vaivaannuttavaa teinityttöjen kalastelua. Mielestäni parhaita nykykumppaneita ovatkin olleet Donna, joka oli sopivan kipakka vastavoima Tohtorille, ja Rory, joka toi mukaan tavallisen miehen näkökulmaa ja kehittyi sarjan aikana vässykästä todella päteväksi ja sympaattiseksi hahmoksi.

Uuden sarjan olen katsonut kokonaan, lisäksi vanhasta sarjasta pari Hartnellin jaksoa, Pertween avausjakson sekä pari Tom Bakerin jaksoa. Vanhempi materiaali vaatii tietynlaista sietokykyä erikoistehosteiden ja rytmityksen suhteen, näin nettiaikana on hyvä muistaa että aikanaan nuo jaksot esitettiin viikon välein, ja välissä oli tarkoituskin pitää taukoa. Etenkin Hartnellin ensimmäiset jaksot ovat melko puuduttavia putkeen katsottuna. Kaikki Tohtorin näyttelijät ovat kuitenkin sen verran karismaattisia, että pystyvät omalla suorituksellaan pitämään mielenkiintoa yllä.

Oma suosikkitohtorini on Matt Smith, joka on mielestäni onnistunut todella hyvin esittämään vanhaa miestä nuoressa kehossa. Miehellä on kaikkine piruetteineen ja muine eleineen todella fyysinen ja energinen olemus, mutta toisaalta hän kykenee myös todella hienovaraisiin ja koskettaviin näyttelijänsuorituksiin. Mattia tulee kova ikävä, vaikka Capaldi vaikuttaakin etukäteen todella lupaavalta Tohtorilta ja on mukava saada rooliin vaihteeksi vanhempi näyttelijä.

YLEltä/BBC:ltä on kyllä todellinen kulttuuriteko näyttää juhlajakso livenä myös Suomessa. Toivottavasti joulujakson kanssa tehdään samoin. Kannattaa muuten myös tsekata sarjan alkuajoista tehty mielenkiintoinen ja paikoin koskettava dokudraama An Adventure in Space and Time, jossa David Bradley tekee hienon roolisuorituksen William Hartnellina.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
^ Joulujakso? Toivotaan, että tuo Suomessakin noteerataan. Eikö tässä sarjassa ole jostakin ihmeen syystä nimenomaan juuri joulut olleet usein kauhean vaarallisia ihmiskunnan kannalta?
Missä luuraavat DALEKIT? Ei kai tuosta riesasta ole lopullisesti päästy eroon?

Juohtuipa mieleeni sarjan viime keväänä nähdyistä jaksoista tyypillinen esimerkki brittiläisestä kuivahkosta huumorista.
Tohtori oli taas kerran pelmahtanut yllättäen paikalle Sinisellä Puhelinkopillaan - sitten joku hänet kohdannut "tavis" kävi oheisen keskustelun Tohtorin kanssa.

Tavis: And who the hell are you?
Tohtori: I´m The Doctor.
Tavis: Doctor who?
Tohtori: Yes, that´s me.

Dalekien invaasiota odotellessa - näihin näkymiin, näihin tunnelmiin ...
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
En voi sanoa tuntevani tätä sarjaa kovin syvällisesti kaikenlaisten scifien tonkimisestani huolimatta, mutta ovathan Billie Piper ja dalekit syy katsoa, jos on mahdollisuus. Mutta että Kylienkin olivat mukaan puhuneet!

Haluatteko kokea jotakin psykedeelistä? Ottakaa jotakin päihdettä, sulkekaa valot ja tarvittaessa silmät, ja antakaan tämän pätkän pyöriä.

Extreminate! Every From Doctor Who - YouTube

Siihen on kerätty yhdeksän minuuttia dalekien klassista "EXTERMINATE!"-huutoa. Hillitön pätkä!
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Uuden sarjan aikana on mielestäni välillä luotu vähän liikaakin romanttista jännitettä Tohtorin ja kumppaneiden välille, esimerkiksi kymmenennen Tohtorin ja Rosen suhde oli paikoin melko vaivaannuttavaa teinityttöjen kalastelua. Mielestäni parhaita nykykumppaneita ovatkin olleet Donna, joka oli sopivan kipakka vastavoima Tohtorille, ja Rory, joka toi mukaan tavallisen miehen näkökulmaa ja kehittyi sarjan aikana vässykästä todella päteväksi ja sympaattiseksi hahmoksi.
Totta, mutta tuon vaivaantuneisuuden vastapainoksi mun mielestä onnistuttiin myös saamaan hyvinkin koskettavia hetkiä Rosen ja Tohtorin kanssa. Ja Rory oli kyllä hyvä, kehittyi hyvin, ja vaimonsa vasta hyvä olikin, ah, Amy Pond.. Myös Mickey kehittyi samaan tapaan kuin Rory, siitäkin tuli myöhemmin ihan pätevä hahmo. Kumppaneista Martha jäi kyllä aika vaisuksi, ei siitä saanut jotenkin otetta missään vaiheessa.

^ Joulujakso? Toivotaan, että tuo Suomessakin noteerataan. Eikö tässä sarjassa ole jostakin ihmeen syystä nimenomaan juuri joulut olleet usein kauhean vaarallisia ihmiskunnan kannalta?
On juu olleet, sattumalta. Joka vuosihan joulujakso on tullut, myös sen yhden välivuoden aikana. Myös tuo Titanic-jakso Kylien kanssa oli nimenomaan jouluspesiaali. Saa nähdä, missä vaiheessa YLE sen näyttää, luulen että tämä juhlajakso oli tietysti erityisasemassa ja seuraavaa joutuu sitten odottamaan pidempään. No, netistähän se on pakko tsekata heti.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No niin tuo viiskytvuotis spesiaali katsottu näin vuorokauden jälkijunassa. Olihan se hienoa settiä ja parissa kohtaa meinasi tippa tulla linssiin, kun nostalgisoitiin. John Hurt on kyllä kerrassaan mahtava näyttelijä, yksi kaikkien aikojen lemppareitani, joten mahtavaa kun miestä ollaan nähty tässä klassikkosarjassa.

Muutenkin näiden veteraaninäyttelijöiden cameot ja pienet sivuroolit on olleet huippuja kautta linjan. Hurtin lisäksi mm. Derek Jacobi, Timothy Dalton Michael Gambon ja Richard E. Grant. Kaikki onnistuneita.

Omissa toiveissani olisi nähdä Patrick Stewart jossain roolissa. Käsittääkseni mies on sarjan suuri fani.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Spesiaalin noin viimeiset 10-15 minuuttia olivat kyllä rautaa(siitä kohdasta jossa 9:s Tohtori on tuhoamassa Gallifreytä), harmi vain että Ecclestonea ei oltu otettu vielä tekemään pientä cameota tuohon kohtaan jossa kaikki Tohtorit lentävät pelastamaan kotiaan.
 
Viimeksi muokattu:

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
On juu olleet, sattumalta. Joka vuosihan joulujakso on tullut, myös sen yhden välivuoden aikana. Myös tuo Titanic-jakso Kylien kanssa oli nimenomaan jouluspesiaali. Saa nähdä, missä vaiheessa YLE sen näyttää, luulen että tämä juhlajakso oli tietysti erityisasemassa ja seuraavaa joutuu sitten odottamaan pidempään. No, netistähän se on pakko tsekata heti.

YLE Areena paljasti että jouluspessu esitetään 28.12 YLE:llä.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Spesiaalin noin viimeiset 10-15 minuuttia olivat kyllä rautaa(siitä kohdasta jossa 9:s Tohtori on tuhoamassa Gallifreytä), harmi vain että Ecclestonea ei oltu otettu vielä tekemään pientä cameota tuohon kohtaan jossa kaikki Tohtorit lentävät pelastamaan kotiaan.
Käsittääkseni Ecclestonea pyydettiin mukaan jaksoon, mutta tämä kieltäytyi. En tiedä onko jollain tapaa huonot välit tuotantotiimiin, vai mistä kyse? Mietin, kun Ecclestonin pesti Doctorina jäi muutenkin kauden pituiseksi, harmi kyllä (toisaalta David Tennant on edelleenkin lempparini, joten en sinänsä valita). Toki voi myös olla, että on ollut muita työkuvioita (Thor: The Dark World?) Kunhan nyt ei niin hölmöstä asiasta kuin raha, ole kyse. No, tiedä näistä.

Kyllähän Eccleston tosiaan siinä muutoin vilahti, oli otettu pätkä jostain vanhemmasta jaksosta.

Huikeaa tykitystä kyllä kun kaikki Tohtorin inkarnaatiot saapui paikalle. Siinähän myös näkyi nopeasti myös tuo nro. 12, mikä oli mainio tiiseri tulevaa silmällä pitäen. =)

YLE Areena paljasti että jouluspessu esitetään 28.12 YLE:llä.
Tämä on kerrassaan mahtava juttu! Toivottavasti myös ensi vuonna kun seuraava kausi alkaa, niin sitäkin nähtäisiin mahd. pienellä viiveellä Suomessa. Ihan jo tekstitystenkin takia. On meinaan ollut hankala löytää suomeksi tekstityksiä jaksoihin jotka on katsottu krhhhmm, hiukan eri kautta.

Korjataan tuota muuten sen verran, että jakso esitetään 29.12. Näin ainakin lukee Areenalla. Joka tapauksessa loistavaa.
 
Viimeksi muokattu:

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Huikeaa tykitystä kyllä kun kaikki Tohtorin inkarnaatiot saapui paikalle. Siinähän myös näkyi nopeasti myös tuo nro. 12, mikä oli mainio tiiseri tulevaa silmällä pitäen. =)

Sinänsä muuten jännä että tekijät päättivät vilauttaa jo Capaldia etukäteen, tuonhan voisi käsittää myös niin että seuraava Tohtori on sitten viimeinen koska enempää tulevia Tohtoreita ei näyttänyt saapuvan. Tosin tietysti käsikirjoittajat varmaankin kiertävät tuonkin jollain, nythän Tohtoreita on sitten jo ollut 13 vaikka jossain vaiheessa sanottiin että Ajan herralla voi olla vain 12 kehoa?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sinänsä muuten jännä että tekijät päättivät vilauttaa jo Capaldia etukäteen, tuonhan voisi käsittää myös niin että seuraava Tohtori on sitten viimeinen koska enempää tulevia Tohtoreita ei näyttänyt saapuvan.
Joo, kieltämättä vähän tuollainen aatos kävi myös mielessäni, mutta kenties tässä nyt haluttiin tehdä pieni "fanservice" ja ei maltettu olla vilauttamatta nopeasti tulevaa Tohtoria.

Jos sarja menestyy entiseen malliin, niin varmaankin Tohtori vielä vaihtuu useampaan otteeseen. Tiedä sitten.

Taas jos lähdetään mietiskelemään jotain ihan muuta "universumin sisäistä" selitystä, niin kenties tuo Tohtorin 12. ruumiillistuma on nyt ajallisesti niin lähellä, että se kykeni tempautua tuonne. Siitä eteenpäin menevät on taas niin kaukana tulevaisuudessa, että eivät pystyneet "kuulemaan" kutsua.

Eiköhän todennäköisin nyt ole se, että Capaldi kun on valittu rooliinsa jo ja on käytettävissä, niin ei maltettu pitää piilossa vaan pistettiin pieni yllättävä tiiseri.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Käsittääkseni Ecclestonea pyydettiin mukaan jaksoon, mutta tämä kieltäytyi. En tiedä onko jollain tapaa huonot välit tuotantotiimiin, vai mistä kyse? Mietin, kun Ecclestonin pesti Doctorina jäi muutenkin kauden pituiseksi, harmi kyllä
En muista tarkalleen, mutta jostain internetin syövereistä on tarttunut muistikuva, että huhuja huonoista väleistä ainakin on ollut. Ilmeisesti ei ole kiinnostunut haastatteluissakaan kertomaan oikein mitään Who-ajastaan, ei ole dokkareissakaan näkynyt. Mä tykkäsin yhdeksännestä Tohtorista, olihan se mulle ensimmäinen. Olisi kelvannut pari lisäkautta, toki sitten ei varmaan olisi Tennant ollut nro 10.
Tosin tietysti käsikirjoittajat varmaankin kiertävät tuonkin jollain, nythän Tohtoreita on sitten jo ollut 13 vaikka jossain vaiheessa sanottiin että Ajan herralla voi olla vain 12 kehoa?
Eikös se ollut niin, että Tohtori voi regeneroitua 12 kertaa, eli kaikkiaan 13 hahmoa. Ja tuo John Hurtin "War Doctor" aiheutui sen jonkun sisarkunnan magiasta, eli ei käyttänyt sitä yhtä kertaa. Näin ainakin itse tämän selitin.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Käsittääkseni Ecclestonea pyydettiin mukaan jaksoon, mutta tämä kieltäytyi. En tiedä onko jollain tapaa huonot välit tuotantotiimiin, vai mistä kyse? Mietin, kun Ecclestonin pesti Doctorina jäi muutenkin kauden pituiseksi, harmi kyllä (toisaalta David Tennant on edelleenkin lempparini, joten en sinänsä valita).

Ecclestonin pestit yleensäkkin sarjoissa tuntuvat jäävät yhden kauden mittaisiksi.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ecclestonin pestit yleensäkkin sarjoissa tuntuvat jäävät yhden kauden mittaisiksi.
Ok. Ehkä se tukee sitten sitä käsitystäni, että kyseessä tahtoo olla vähän hankala ja omapäinen persoona.

Heroesissakin jäi vähän visiittiluonteiseksi, vaikka sai käsityksen, että hahmo oltaisiin voitu tuoda vielä takaisinkin.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Eikös se ollut niin, että Tohtori voi regeneroitua 12 kertaa, eli kaikkiaan 13 hahmoa. Ja tuo John Hurtin "War Doctor" aiheutui sen jonkun sisarkunnan magiasta, eli ei käyttänyt sitä yhtä kertaa. Näin ainakin itse tämän selitin.

No niin, nyt jo brittiajassa tuo Time of the Doctor tuli ja saimme tähänkin selvyyden:
Smithin Tohtorin piti olla tosiaankin Tohtorin viimeinen kroppa ja kaikki regeneroitumiset oli käytetty, mutta Ajan herrat päättivätkin sitten painaa huijausnappulaa ja antaa Tohtorille uudet 12 kehoa jotta tämä pystyisi löytämään Gallifreyn

Time of the Doctorhan tulee sitten YLE 2:lta 29.12. kello 19.05
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hieno jakso ja lopussa kyllä tuli tippa linssiin ihan väkisin. Mukavan erilaisesti tuo vaihdos suoritettiin esimerkiksi edelliseen kertaan nähden, hyvä niin. Sillä tapaa vaivihkaa ja yllättäen. Toimi! Samalla kertaheitolla mentiin siten, että itkusta nauruun, mikä on kyllä tämän sarjan suola.

Lyhyen pätkän perusteella Capaldi sopii rooliin kuin nakutettu. Toivon mukaan nyt vaihteen vuoksi siirryttäisiin vähemmän hassuun Tohtoriin, josta löytyisi hiukan enemmän sofistikoituneempia ja vakavia puolia. Tennant ja Smith oli molemmat mainioita, mutta kuitenkin aika sellaisia veijarimaisia hupsuttelijoita. Jotain hiukan erilaista vaihteeksi, toivoisin.

Ihan kokonaisuutena tämä jakso ei ehkä päräyttänyt samalla tapaa kuin se 50-vuotisjuhlajakso, mutta olihan tässä hyviä juttuja ja tuo regeneraation jatkuvuuden dilemma ratkaistiin olemassa olevilla eväillä mielestäni varsin hyvin ja tarinan kannalta loogisesti. Muutama muukin asia sai selvyyttä ja tietyn päätepisteen tämän jakson myötä. Hienoa, että käsikirjoittajat jaksaa muistaa yksityiskohtia ja viitata aiempiin jaksoihin. Tässä kudottiin asioita hyvin yhteen.

Ja onneksi nähtiin vielä kerran Amelia. On se vaan ihana!

Kiitos Matt Smithille hienoista kausista, nyt on Peter Capaldin vuoro.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Hieno jakso ja lopussa kyllä tuli tippa linssiin ihan väkisin. Mukavan erilaisesti tuo vaihdos suoritettiin esimerkiksi edelliseen kertaan nähden, hyvä niin. Sillä tapaa vaivihkaa ja yllättäen. Toimi! Samalla kertaheitolla mentiin siten, että itkusta nauruun, mikä on kyllä tämän sarjan suola.

Lyhyen pätkän perusteella Capaldi sopii rooliin kuin nakutettu. Toivon mukaan nyt vaihteen vuoksi siirryttäisiin vähemmän hassuun Tohtoriin, josta löytyisi hiukan enemmän sofistikoituneempia ja vakavia puolia. Tennant ja Smith oli molemmat mainioita, mutta kuitenkin aika sellaisia veijarimaisia hupsuttelijoita. Jotain hiukan erilaista vaihteeksi, toivoisin.
Voisi ainakin olettaa, että hieman vakavoidutaan mutta ei liikaa. Doctor Who on enemmän koko perheen sarja jonka takia tuollainen hassuttelu kuuluu siihen olennaisena osana. Tosin sarjan pääjehun Steven Moffatin mukaan nyt haetaan ainakin jossain määrin uutta suuntaa sarjalle. Harmi vain että joudutaan venaamaan elokuuhun asti uusia jaksoja.

Ihan kokonaisuutena tämä jakso ei ehkä päräyttänyt samalla tapaa kuin se 50-vuotisjuhlajakso, mutta olihan tässä hyviä juttuja ja tuo regeneraation jatkuvuuden dilemma ratkaistiin olemassa olevilla eväillä mielestäni varsin hyvin ja tarinan kannalta loogisesti. Muutama muukin asia sai selvyyttä ja tietyn päätepisteen tämän jakson myötä. Hienoa, että käsikirjoittajat jaksaa muistaa yksityiskohtia ja viitata aiempiin jaksoihin. Tässä kudottiin asioita hyvin yhteen.

Ja onneksi nähtiin vielä kerran Amelia. On se vaan ihana!

Kiitos Matt Smithille hienoista kausista, nyt on Peter Capaldin vuoro.

Itselle jäi tästä jaksosta hieman pettynyt fiilis. Yksittäisenä jaksona tämä tuntui heikolta, koska tuntui ettei itse jaksolla tuntunut olevan kunnollista juonta tai jos oli niin se oli pirun sekava. Lähinnä ensimmäiset ja viimeiset 10 minuuttia jaksosta pelastivat paljon. Tavoitteena tuntui lähinnä olevan kutoa Smithin ajan juonilangat yhteen ja näyttää hienoja pamauksia samalla kun kaikki suurimmat pahikset kävivät näyttäytymässä.

Plussaa tietenkin Amyn visiitistä.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Voisi ainakin olettaa, että hieman vakavoidutaan mutta ei liikaa. Doctor Who on enemmän koko perheen sarja jonka takia tuollainen hassuttelu kuuluu siihen olennaisena osana.
Toki. Ei tietenkään mitään yltiövakavuutta ja kyllä tuo Capaldin lyhyt esiintyminen sisälsi huumoria sekin jota varmasti voi odottaa kyllä. Hiukan vähemmän hassuttelua kuitenkin kuin kahdella edellisellä, toivoisin. Tennant ja Smith oli kuitenkin melko samantapaisia ja melkein tuntuisi, että Tennantin hahmosta ei ihan täysin uskallettu päästää irti ja haluttiin selkeä jatkumoa sille. Nyt on hyvä hetki tehdä sitä irtiottoa.

***

Tuossa kun taannoin sen Night of the Doctor lyhärin katsoin, mikä sijoittuu ennen 50-vuotis juhlaspessua, niin monen muun tutun kanssa todettiin, että siinä Doctorin roolin uusiva Paul McGann olisi kyllä ansainnut esittää Tohtoria ihan sarjassakin. Esiintyminen jäi vain siihen 90-luvulla tehtyyn tv-elokuvaan jonka jälkeen DW jäikin tauolle, kunnes se 2000-luvulla elvytettiin uudelleen sarjan muodossa. Uskoisin, että McGannilla olisi ollut annettavaa paljonkin. Ollaan hiukan unelmoitu, että hänen esittämälleen 8. Tohtorille tehtäisiin vaikkapa oma minisarja. McGann ei olisi lainkaan liian vanha esittämään hahmoa edelleenkään. Itse asiassa on vuoden nuorempi kuin Peter Capaldi. Tuo minisarja voisi vaikka olla hiukan vakavempaa ja synkeämpääkin Doctor Whota. Noh, tuskin toteutuu, mutta aina voi toivoa.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Tuossa kun taannoin sen Night of the Doctor lyhärin katsoin, mikä sijoittuu ennen 50-vuotis juhlaspessua, niin monen muun tutun kanssa todettiin, että siinä Doctorin roolin uusiva Paul McGann olisi kyllä ansainnut esittää Tohtoria ihan sarjassakin. Esiintyminen jäi vain siihen 90-luvulla tehtyyn tv-elokuvaan jonka jälkeen DW jäikin tauolle, kunnes se 2000-luvulla elvytettiin uudelleen sarjan muodossa. Uskoisin, että McGannilla olisi ollut annettavaa paljonkin. Ollaan hiukan unelmoitu, että hänen esittämälleen 8. Tohtorille tehtäisiin vaikkapa oma minisarja. McGann ei olisi lainkaan liian vanha esittämään hahmoa edelleenkään. Itse asiassa on vuoden nuorempi kuin Peter Capaldi. Tuo minisarja voisi vaikka olla hiukan vakavempaa ja synkeämpääkin Doctor Whota. Noh, tuskin toteutuu, mutta aina voi toivoa.

Toiveen toteutumista odotellessa suosittelen tutustumaan Doctor Who -äänitarinoihin: Hubs - Big Finish

Sivustolta löytyy klassikkokauden Tohtoreiden seikkailuja Tom Bakerista aina Paul McGanniin asti. Monet tarinoista ovat oman kokemukseni mukaan juurikin aavistuksen vakavampia ja synkempiä kuin TV-sarjan jaksot, lisäksi ne ovat yleensä yli parin tunnin mittaisia jolloin tarinaa ehditään käsittelemään paljon syvällisemmin kuin 45 minuutin jaksoissa. Jos haluaa lisää McGannia, voin suositella lämpimästi ainakin tarinoita Storm Warning, Chimes of Midnight ja Seasons of Fear.

Myös televisiosarjassa huonojen käsikirjoitusten uhriksi joutunut kuudes tohtori eli Colin Baker on kokenut renessanssin kuunnelmien avulla. Esimerkiksi Jubilee-audio toimi aikanaan inspiraationa uuden sarjan jaksolle Dalek, mutta on huomattavasti sitä monimutkaisempi ja jännittävämpi. Muita suositeltavia tarinoita ovat ainakin The Marian Conspiracy, The Spectre of Lanyon Moor ja Davros.

Kannattaa sitten huomioida, että kuunnelmista nauttiminen vaatii luonnollisesti melko hyvää englannin kielen taitoa ja kuuntelemiseen pitää jonkin verran keskittyä tai saattaa helposti tipahtaa kärryiltä. Halvimmillaan noita jaksoja saa kolmella eurolla kappale, ja suosittelemani jaksot ovat todellakin rahan arvoisia, mutta jos moraali antaa myöten löytyvät nuo audiot tietenkin myös ilmaiseksi ns. alan sivustoilta.
 

Ölppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suomen Netflixiin tullut kaksi kautta lisää! Nyt löytyy uusista kausista 1-7 mutta vanhoja ei ilmeisesti vieläkään ole. Jenkkipuolella ehkä vähän yllättäen kausia on yksi vähemmän kuin suomen vastaavassa, toisaalta sieltä taas löytyy nuo vanhatkin jotka vähän hitaammalla katsomistahdilla menettelee, niitä ei voi katsoa kausi/päivä kuten tämä uusi menee jos oikein villintyy.

Uudet jaksot tosiaan tulevat ulos vasta syksyllä niin näissä on pysyttävä. Kiva katsoa noita äskettäin lisättyjä kahta kautta ekaa kertaa suomalaisilla tekstityksillä, vähän noissa englanninkielisissä aina varmasti menee ohi kuitenkin.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Muunmuassa YLE2:n Facebook-sivu tietää kertoa, että esittävät Doctor Whon alkavaa 8. kautta päivän viiveellä kun se elokuussa alkaa. Tämä on erittäin hieno homma kyllä, etenkin kun suomeksi on ollut todella vaikeaa löytää tekstityksiä uusille jaksoille ja ainakin minulle tuo sarjassa käytetty lontoo ja monet termit on sellaisia, että tahtoo mennä ohi pointit viuhumalla.

Jääkäämme innolla odottamaan. Muutaman pienimuotoisen spoilauksen luin tulevasta kaudesta ihan tarkoituksellisesti mm. esiintyvien hahmojen ja näiden näyttelijöiden suhteen. Osa saattoi toki olla huhujakin, mutta jos pitävät paikkansa, niin jokunen varsin mielenkiintoinen näyttelijä tekee debyyttinsä sarjassa.
 

calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Nostetaanpa ketju ylös ihan muistutuksena siitä, että huomenna klo. 19:10 tulee ensimmäinen kahdeksannen kauden jakso TV2:lta. Doctor Who on ollut siitä poikkeuksellinen TV-sarja, että se on vain parantanut tasoaan koko ajan osaamalla uudistua juuri oikeilla hetkillä. Toivottavasti näin on myös uuden tohtorin kanssa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Uusi tohtori ja uudet kujeet. Kukas on muuten palstalaisten mielestä onnistunein "uuden kierroksen" tohtoreista? Oma suosikki on David Tennantin esittämä kymmenes tohtori, mutta hyvin on kaikki uudet kelvanneet ja aika innolla odotan myös Peter Capaldin esiinmarssia tohtorina numero 12. Näköjään "impossible girl" jatkaa mukana kasikauden avausjaksossa:
Doctor Who (series 8) - Wikipedia, the free encyclopedia

Eli eipään siinä kuin "Allons-y!".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös