Divisioonien MM-kisat

  • 209 402
  • 1 315

Pardus

Jäsen
Ensi vuoden 1A (Italia, Iso-Britannia, Liettua, Etelä-Korea, Puola ja Romania) pelataan Nottinghamissa ja 1B (Japani, Ukraina, Viro, Serbia, Kiina ja Hollanti) pelataan Tallinnan Tondirabassa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Ensi vuoden 1A (Italia, Iso-Britannia, Liettua, Etelä-Korea, Puola ja Romania) pelataan Nottinghamissa ja 1B (Japani, Ukraina, Viro, Serbia, Kiina ja Hollanti) pelataan Tallinnan Tondirabassa.

Mielenkiintoiselta näyttää ensi vuodeksi siis.

Pitänee tuota mallia hieman hahmotella ensi vuoden osalta seuraavaan viestiin.

Tosin ihan alempia MM-kisojen divisioonia lohkosarjoineen ja pitopaikkoineen ei ole määritelty ja ellen väärin ole ymmärtänyt niin neuvotteluja käydään/on käyty jopa kai yhdistymisestäkin noihin ihan alempiin sarjoihin. Voi kyllä toki myös olla, että välttämättä näin ei käy.

Se kuitenkin voi olla mahdollista ja siitäkin puhun kyllä enemmän seuraavassa viestissä.

Lisäksi kai tosiaan nyt ei pudotuksia tullut ja jotkut kuten Ijs-Oranjenakin tunnettu Hollanti sai laajennuspaikankin alkujaan ennen pelikautta povattuna kuten siltä näyttää.

Lisäksi tietenkin Ukrainankin tilanne voi vaikuttaa jotakin ensi vuoteen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Divisioonien MM-kisoista puhuen erinäisten joukkueiden tulevaisuus on vielä hämärän peitossa kiitos koronan.

Sen jälkeiseen aikaan on kuitenkin jo varauduttu.

Mikäli se ei hetkeen häviä niin sen kanssa opitaan/on opittu elämään.

Silti etenkin nyt viime päivien uutisia luettuani kuten myös otettuani yhteyttä ulkomailla oleviin tuttuihin/yhteyshenkilöihin näyttää siltä, että nyt IIHF kerrankin yllättää ja tulee vastaan ongelmia vasten hyvin avokätisesti!

Kiitettävää kyllä, mutta osin pienesti muistuttaen näitä muutoksia olisi osin kannattanut hieman tehdä jo silloin ennen divisioonien pelikautta tai vielä silloin kun suurin osa ylemmistä sarjoista ei ollut vielä alkanut täksi vuodeksi.

En kuitenkaan marise enempää sillä odotin paljon huonompaakin päätöstä kuin mitä tuli nyt näillä näkymin olleissa istunnossa tai tulevissa istunnoissa.

Viimeksi 9.5 käydyn viestin pohjalta hahmottelen siis nyt ensi vuotta, millaiselta se voisi näyttää ja tietenkin tarpeen tullen kesken viestin tai loppuun lisään myös ne muut ylimäärälaajenemisen maat joiden asema on kiinni ikävä kyllä Ukrainan Sodasta.

Ensi vuodeksi tietenkin nyt ei korona enää pelasta vuosien 2020-2022 tapaan vaan nyt pudotaan jolloin ainoa vetäytyjä ilman putoamista on halutessaan sotaan vedoten on Ukraina.

Muuten kuten vaikka nyt koronan vuoksi poissa olleet Australia ja Uusi-Seelanti putoavat kyllä mikäli putoavat huonojen pelien päätteeksi.

Eli ensi vuodeksi MM-kisojen ohjelma divisiooniin näyttäisi siis tältä kun tietenkin Venäjä ja Valko-Venäjä eivät saa osallistua mitenkään ensi vuodeksi ja erikseen tulevan osallistumiskiellon myötä se sitten vie vielä vuoden/vuosia lisää siitäkin eteenpäin kiitos Ukrainaan kohdistuneen verisen sodan:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioonaan sarjalohkoihin A ja B vuodeksi 2023 Iso-Britannian Nottinghamiin ja Eestin Tallinnaan

1. Divisioona sarjalohko 1A

Iso-Britannia (Putoaja MM-kisojen varsinaiselta puolelta.)

Italia (Putoaja MM-kisojen varsinaiselta puolelta.)

Liettua

Etelä-Korea

Romania (Olisi pudonnut alempaan lohkosarjaan, mutta säilyi putoamatta kun muutenkin hieman erikoisesti aina ollut viiden maan pelaamistapa täksi vuodeksi laajentui jo alkujaankin järkimitoin tarkoitetusti kuuden maan sellaiseksi mikä olisi pitänyt jälkisanoina olla nytkin käytössä.)

Puola (Nousija alemmasta sarjalohkosta joskin hieman toisella tavalla puhuen olisi IIHF:n herrojen kannattanut kuulla puolalaisten järkipuhetta jo ennen tätä erikoista jättämistä alempaan lohkosarjaan tänäkin vuonna.)

1. Divisioona sarjalohko 1B

Eesti

Japani

Ukraina (Tämä maa on sodassa. Lisäksi se on ainoa maa joka voi vetäytyä putoamatta koronan jälkeenkin juuri tästä syystä johtuen. Siten vetäytyessään kenties se voi luoda vielä mahdollisuuden joillekin maille.)

Serbia (Olisi pudonnut MM-kisojen 2. Divisioonaan, mutta säilyi putoamatta viiden maan laajentuessa kuuteen.)

Kiina (Nousija MM-kisojen 2. Divisioonan puolelta puhuen.)

Hollanti (Nousija MM-kisojen 2. Divisioonan puolelta puhuen, mutta vain laajennuspaikkalaisena. Oli tosin ennen pelikautta kiinni muuna nousijana Ukrainan tilanteen ja osin muutenkin ihan jäämisen muodossa putoamatta, mutta tuolloin tietysti IIHF päätti sitten erikoisesti sen jättää alempaan sarjaan pelaamaan. Toisin kuin esimerkiksi Liettua MM-kisojen 1. Divisioonan puolella tai Ranska ja Itävalta MM-kisojen varsinaisella puolella niin Hollanti ei hirveästi pelikaudella vakuuttanut välillä ja siten vaikka olenkin oikeuden sinänsä tapahduttua tyytyväinen niin todistettavaakin jää rutosti ensi vuodeksi pysymiseen nähden.)

Sitten MM-kisojen 2. Divisioonan mahdollinen tilanne ensi vuodeksi:

Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioonaan sarjalohkoihin A ja B vuodeksi 2023 Espanjan Madridiin ja Turkin Istanbuliin

2. Divisioona sarjalohko 2A

Espanja (Oli viimeinen oman sarjansa tilapäislaajennusjoukkue MM-kisojen 1. Divisioonaan tälle vuodelle mikäli Ukraina olisi vetäytynyt. Ikävä kyllä ei vetäytynyt ja lisäksi Espanja pelasi melko huonosti muutenkin joten nyt jouduttiin jäämään tälle tasoryhmälle tässä sarjassa puhuen. Ensi vuosikaan ei välttämättä kovin hyvälle näytä.)

Kroatia (Oli myös kiinni tietenkin oman sarjansa tilapäislaajennusjoukkueeksi MM-kisojen 1. Divisioonaan tälle vuodelle mikäli Ukraina olisi vetäytynyt. Ikävä kyllä ei vetäytynyt ja tietenkin jouduttiin jäämään tälle tasoryhmälle tässä sarjassa puhuen. Ensi vuodeksi voi kyllä nousta, mutta mene ja tiedä.)

Israel (Olisi pudonnut alempaan lohkosarjaan, mutta säilyi putoamatta viiden maan laajentuessa kuuteen.)

Australia (Palaa MM-kisoihin tähän sarjaan koronan jälkiajalle tietenkin ylempään sarjalohkoon.)

Islanti (Nousija alemmasta sarjalohkosta.)

Georgia (Nousija MM-kisojen alemmasta sarjalohkosta puhuen, mutta vain laajennuspaikkalaisena. Osin ennen pelikautta oli kiinni paremmassa ennen IIHF:n asennetta. Nousu tuli pienenä lahjana ja nyt onkin sitten kovimmista kovin paikka edessä maalle. Tiedä sitten, että olisiko sittenkin ollut vielä 1-2 vuotta alempi sarjalohko parempi sijoituspaikka vai ei. Todennäköisesti olisi kyllä pelaamalla hoitanut nousun, mutta ensi vuonnahan sen sitten näkee. Siinä mielessä nyt viimein ehkä melko hyvin näkee, että mihin maasta jääkiekossa on. Vielä paremmin sen näkisi MM-kisojen 1. Divisioonassa, mutta hyvä näinkin.)

2. Divisioona sarjalohko 2B

Turkki (Nousija MM-kisojen 3. Divisioonan puolelta, mutta vain laajennuspaikkalaisena. Ennen pelikautta oli toki kiinni selvemminkin muuna tilapäislaajennusjoukkueena. Tiedä sitten miten kotijäillä kisat sujuvat ensi vuonna.)

Belgia (Täksi vuodeksi oli kiinni paikassa olla putoamatta ylempäänkin sarjalohkoon ennen kuin IIHF päätti toisin. Tässä sarjalohkossa Belgia ei Hollannin tapaan liikoja vakuuttanut ja Georgia-tappio kirvelee varmasti nyt pahemmin kuin muutoin kiitos nyt olleiden lisälaajennuksin. Todennäköisesti nousu tulee kyllä sitten ensi vuodeksi.)

Bulgaria

Meksiko (Piti olla putoaja MM-kisojen 2. Divisioonasta lähtökohtaisesti MM-kisojen 3. Divisioonaan ensi vuodeksi, mutta maamäärän laajennus pelasti kovia jääkiekossa kärsineen maan. Onko se ansaitsematon pelastus niin sen näkee sitten.)

Uusi-Seelanti (Palaa MM-kisoihin tähän sarjaan koronan jälkiajalle tietenkin alempaan sarjalohkoon.)

Arabiemiraatit (Nousija MM-kisojen 3. Divisioonan puolelta joskin kovin ansaitsemattoman tuntuisesti kiitos venäläispelaajiensa.)

Sitten MM-kisojen 3. Divisioonan mahdollinen tilanne ensi vuodeksi, mutta tähän yhteyteen totean ensi vuoden kisapaikan tai paikkojen olevan epäselviä kun tilapäisyhdistymisestäkin neuvotellaan joskin juuri tämän vuoksi vielä toistaiseksi käsittelen tätä kuin sitä pelattaisiin jaettuina tietenkin lohkosarjoihin:

Jääkiekon MM-kisat 3. Divisioonaan sarjalohkoihin A ja B vuodeksi 2023

3. Divisioona sarjalohko 3A

Turkmenistan (Oli etenkin ennen pelivuotta kiinni jopa MM-kisojen 2. Divisioonan paikassa tietysti laajennuksin, mutta joutui jäämään pelikauden päätteeksi tähän sarjaan yhteisesti tai erikseen Arabiemiraatien ja Turkin vietyä nousun. On kuitenkin nousussa kiinni ensi vuodeksi kuten pitääkin.)

Taiwan

Luxemburg (Olisi pudonnut alempaan lohkosarjaan, mutta säilyi putoamatta viiden maan laajentuessa kuuteen. Lisäksi olisi voinut säilyä mikäli sarja joka tapauksessa yhdistettäisiin.)

Pohjois-Korea (Palaa MM-kisoihin tähän sarjaan koronan jälkiajalle yhdessä tai erikseen lohkosarjoissa pelaten. Mikäli pelataan erikseen on sijoituspaikka ylempi lohkosarja.)

Etelä-Afrikka (Nousija alemmasta sarjalohkosta.)

Thaimaa (Nousija alemmasta sarjalohkosta, mutta vain laajennuspaikkalaisena. Mahdollisesti olisi pelannut ilman nousuakin mikäli sarja joka tapauksessa yhdistettäisiin.)

3. Divisioona sarjalohko 3B

Bosnia ja Hertsegovina (Piti olla putoaja jopa MM-kisojen 4. Divisioonaan asti mikäli se pelataan ensi vuonna, mutta täysin naurettavan tämän vuoden kolmen maan alemman lohkosarjan pelaamisen myötä tynkäturnauksen hännänhuippuna se ei silti putoa mihinkään joten se saa jäädä. Lisäksi olisi saanut jäädä muutenkin kun ja mikäli sarja yhdistettäisiin tilapäisesti.)

Hong Kong (Palaa MM-kisoihin tähän sarjaan koronan jälkiajalle yhdessä tai erikseen lohkosarjoissa pelaten. Mikäli pelataan erikseen on sijoituspaikka alempi lohkosarja.)

Kirgisia (Nousija MM-kisojen 4. Divisioonan tai vanhempien aikojen nimensä mukaan Jääkiekon MM-kisojen E-sarjasta. Hyvin todennäköinen nousija ylempään sarjalohkoon tai koko ylempään sarjaan eli MM-kisojen 2. Divisioonaan mikäli yhdistys tapahtuu.)

Iran (Nousija MM-kisojen 4. Divisioonan tai vanhempien aikojen nimensä mukaan Jääkiekon MM-kisojen E-sarjasta, mutta vain täydennyspaikkalaisena kun IIHF päätti avokätisesti ihan alimpiin sarjoihin niistä puhuen nostaa enemmänkin joukkueita. Voi yllättää, mutta olla tietenkin myös huono sitten yhteisesti tai erikseen pelattavassa ylemmässä sarjassa. Välillä tosin aiemminkin mietittiin kykytasojen pohjalta nostoa muutenkin ennen sitten suurempaa lisälaajennusta.)

Singapore (Nousija MM-kisojen 4. Divisioonan tai vanhempien aikojen nimensä mukaan Jääkiekon MM-kisojen E-sarjasta, mutta vain täydennyspaikkalaisena kun IIHF päätti avokätisesti ihan alimpiin sarjoihin niistä puhuen nostaa enemmänkin joukkueita. Tiedä sitten, että onko ratkaisu oikea.)

Malesia (Nousija MM-kisojen 4. Divisioonan tai vanhempien aikojen nimensä mukaan Jääkiekon MM-kisojen E-sarjasta, mutta vain täydennyspaikkalaisena kun IIHF päätti avokätisesti ihan alimpiin sarjoihin niistä puhuen nostaa enemmänkin joukkueita. Jään Tiikereille tämä on historiallinen hetki, mutta niin on haastekin ensi vuodeksi.)

Tähän tulee vielä MM-kisojen 4. Divisioonan mahdollinen tilanne ensi vuodeksi loppuun kun näillä näkymin sarjaa ollaan kyllä jatkamassa ja ehkä kenties laajentamassakin riippuen maamääristä, mutta kiitos nyt erittäinkin merkittävien lisälaajennusten tällä hetkellä ei tiedetä vielä pitopaikkaa kuten ei myös vielä juurikaan maamääriäkään joskin tässä niitä tulee ainakin kaksi:

Jääkiekon MM-kisat 4. Divisioonaan vuodeksi 2023

4. Divisioona

Kuwait

Filippiinit (Palaa MM-kisoihin tähän sarjaan koronan jälkiajalle osallistuen viimeinkin suoraan MM-jäille.)

IIHF pitää tällä hetkellä paikkaa auki vielä neljälle muulle maalle kun lisälaajennukset tulivat voimaan. Aiemmin oli enintään kaksi lisäpaikkaa halukkaille.

Lisäksi Ukrainan tilanne vaikuttaa kenties vielä seuraaviin maihin ellei sitten sen vetäytyessä pelata muutoin viidellä maalla jossa viitospaikkalainen putoaa ja muutoin nousu on normaali joskin Ukraina säilyisi vuodeksi 2024:

Kroatia (Pääsee MM-kisojen 1. Divisioonan puolelle mikäli Ukraina vetäytyy.)

Belgia (Pääsee MM-kisojen 2. Divisioonan ylemmän lohkosarjan puolelle mikäli Ukraina vetäytyy.)

Turkmenistan (Pääsee MM-kisojen 2. Divisioonan puolelle mikäli Ukraina vetäytyy.)

Bosnia ja Hertsegovina (Pääsee MM-kisojen 3. Divisioonan ylemmän lohkosarjan puolelle mikäli Ukraina vetäytyy ja mikäli sarjaa ei pelata yhteisenä kun muutoin yhdistyessä sillä ei ole merkitystä.)

Kuwait (Saattaa päästä vielä kiinni viimeiseen täydennyspaikkaan kiinni MM-kisojen 3. Divisioonan puolelle mikäli Ukraina vetäytyy jolloin erikseen pelatessa se joutuisi alempaan lohkosarjaan ja muutoin yhdistyessä sillä ei ole merkitystä.)

IIHF tilanteesta riippuen voinee myöntää vielä yhden lisäpaikan sitten MM-kisojen 4. Divisioonan puolelle jollekin halukkaalle maalle kuin alkujaan oli kaksi lisäpaikkaa ja kolme mikäli Ukraina olisi vetäytynyt ensi vuodelle. Nyt tietenkin halukkaille tietyin ehdoin lisäpaikkoja voi olla viisikin ihan alimmalle tasolle.

MM-kisojen 4. Divisioona onkin vielä avoin kun se voi laajentua hyvinkin paljon, siihen voi tulla lohkosarjat, alempiakin MM-divisioonia voi tulla tai sitten sitä ei pelata lainkaan ensi vuonna ja siinä tapauksessa Kuwait ja Filippiinit lienevät kiinni lähinnä erillisissä lisäpaikoissa muuten vain yhteiseen tai erilliseen MM-kisojen 3. Divisioonaan.

MM-kisojen alemmat divisioonat päätetään pelitavaltaan syksyllä eli syyskuussa, lokakuussa tai marraskuussa tilanteen mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
MM-kisojen 4. Divisioonan tai vanhempien aikojen mukaisesti MM-kisojen E-sarjan osalta puhuen paljonkin on auki.

Etenkin kun sarja on uusi tai melkein täysi uusi kiitos kahden viime vuoden peruutuksen ja vain kertaalleen vanhempina aikoina pelatun osin epävirallisen sellaisen kauden johdosta.

Halukkaita maita on tarjolla hyvinkin paljon pelkästään jo ensi vuodelle ja osin lähivuosillekin.

Nyt tietenkin IIHF:n viime päivien päätösten myötä vapain paikoin hurjimmillaan paikkoja kyllä riittää.

Etenkin mikäli Kuwait nousisi tietenkin mutkien kautta Ukrainan kenties vetäytyessä pois ensi vuoden kisoista joissakin kohtaa ja mikäli Filippiinit eivät sittenkään haluaisi pelata niin silloin koko sarja olisi auki pelimaiden määrältään.

Muutoin nyt olisi paikkoja tarjolla 4-5 kappaletta sarjaan tietenkin Ukrainan tilanteesta riippuen sitten huomattavasti ylempänä.

Loppuun tulee vielä erinäisten kieltäytyjien ja tulemisen/kieltäytymisen rajamailla olevien maiden tilanteita.

Niiden tilanne on päivittynyt huhtikuulta, mutta on toki viime päivityksen eli 9.5 mukainen pääosin.

Kieltäytyjiäkin on eli seuraavat alle tulevat listan maat eivät lähtökohtaisesti olisi osallistuneet yhtä lähtökohtaisella varmuudella ensi vuodeksi vaikka korona-aika päättyisikin.

Tämä tosin tietysti oli kanta ennen IIHF:n avokätisiä ylimääränostoja alemmille MM-tasoille jolloin nyt sen myötä tosin paikkojen kanta voi vielä muuttua muuksi, mutta tässä ne maat siis olisivat:

Indonesia (Maa haluaa jatkaa ainakin vielä ensi vuoden ja kenties vähän sitä pidemmän aikaa Jääkiekon Aasian Haasteturnausta pelaten sitten siellä. On kuitenkin tulossa lähtökohtaisesti seuraavan 5 vuoden sisällä ja on käytännössä varma MM-ohjelmaan seuraavan 10 vuoden aikana.)

Macao (Maa haluaa jatkaa ainakin vielä ensi vuoden ja kenties vähän sitä pidemmän aikaa Jääkiekon Aasian Haasteturnausta pelaten sitten siellä. On kuitenkin tulossa lähtökohtaisesti seuraavan 5 vuoden sisällä ja on käytännössä varma MM-ohjelmaan seuraavan 10 vuoden aikana. Tosin Indonesiaan verrattuna innokkuus maan sisäisesti ajatellen on epävarmempaa ja kyvykkyys on ollut heikkoa siinä missä Indonesialla esikuvana on esimerkiksi Singaporen ja Thaimaan pelaamiset. Etenkin Thaimaan pelaaminen Olympiakarsinnoissa huomioitiin suuresti Indonesiassa lehdissäkin. Macaossa taas huomio jäi vähemmäksi. Osin ehkä siksi kun puhuttiin Pekingin Talviolympialaisistakin.)

Oman (Maa haluaa jatkaa ainakin vielä ensi vuoden ja kenties vähän sitä pidemmän aikaa Jääkiekon Aasian Haasteturnausta pelaten sitten siellä. Tosin Indonesiasta ja Macaosta poiketen MM-ohjelmaan tulo on mahdollisempaa jo vuosina 2024-2025. Omanin piti lisäksi pelata myös Jääkiekon Arabi Cup kun se järjestettiin, mutta Oman vetäytyi viime hetkellä vielä siitäkin. Pitkälti vielä ensi vuodeksi osallistumattomuus MM-ohjelmaan on lähinnä rahoituksen ja ajankohdan kysymys. Kun maa kuitenkin vetäytyi Jääkiekon Arabi Cupista niin tiedä sitten, että ottaisiko se vastaan ainakin yhden IIHF:n vapaapaikan MM-ohjelmaan.)

Qatar (Maa haluaa jatkaa ainakin vielä ensi vuoden ja kenties vähän sitä pidemmän aikaa Jääkiekon Aasian Haasteturnausta pelaten sitten siellä. Tosin Indonesiasta ja Macaosta poiketen Omanin tapaan MM-ohjelmaan tulo on mahdollisempaa jo vuosina 2024-2025. Qatarin piti lisäksi pelata myös Jääkiekon Arabi Cup kun se järjestettiin, mutta Qatar vetäytyi viime hetkellä vielä siitäkin. Pitkälti vielä ensi vuodeksi osallistumattomuus MM-ohjelmaan Omanin tapaan on lähinnä rahoituksen ja ajankohdan kysymys. Kun maa kuitenkin vetäytyi Jääkiekon Arabi Cupista niin tiedä sitten, että ottaisiko se vastaan ainakin yhden IIHF:n vapaapaikan MM-ohjelmaan.)

Moldova (Ei kykene osallistumaan kun jääkiekollinen tilanne on heikolla pohjalla ja lisäksi myös poliittisen tilanteen vuoksi eli Ukraina-Venäjä-sodan vuoksi.)

Nepal (Ei kykene osallistumaan kun rahoitus on heikolla tolalla. Lähinnä olisi tarjolla joukkue ilman jäähallirahaa tai sitten rahat menisi Kathmandun Jäähalliin, mutta oikein mihinkään muuhun pyöritykseen ei sitten jäisikään varoja. Aasian Haasteturnaus kompromissin muodossa jäänee myös väliin kun ei ole rahoitusta.)

Azerbaidzhan (Ei kykene osallistumaan kun jääkiekollinen tilanne on heikolla pohjalla ja lisäksi myös poliittisen tilanteen vuoksi eli Ukraina-Venäjä-sodan vuoksi kuten myös Armenian Vuoristo-Karabahin kiistan takia. Herätti viimeksi muutenkin jääkiekkohuomiota lähinnä naurettavalla puhetason vuoden 2022 Talviolympiahakemuksellaan tietenkin jo kaikkiaan ajatellen jokunen vuosi sitten.)

Uzbekistan (Tämä oli hieman yllätys, mutta vastoittain uuden jäähalliin jälleen maahan saanut perinteisemmän jääkiekon maa neuvostoajat huomioiden tosiaan kieltäytyi tulemasta pelaamaan ensi vuodeksi. Lähivuosille varmaankin tulee kuitenkin. Selvää kieltäytymisen syytä ei tullut, mutta mitä ilmeisimmin Filippiinien tapaan on pelätty kilpailukyvyttömyyttä kiitos koronan aiheuttaman harjoittelemattomuuden. Juuri ennen koronaa kuten tietenkin osin korona-aikaankin maassa on ollut myönteistä jääkiekollista kehitysliikehdintää ja kieltämättä päätös on hieman murheellinen kun mieli ei todennäköisesti enää muutu tästä. On paha sanoa, että mihin tämä maa haluaa sitten osallistua kun se sitten tulee takaisin. Tosin itse toivoisin nyt muuttuneen tilanteen myötä, että maa ottaisi vastaan yhden IIHF:n vapaapaikan MM-ohjelmaan.)

Lisäksi on vielä päivitysten myötä nyt kuusikin MM-ohjelman osalta kieltäytymisen ja tulemisen rajamailla olevaa maata jotka olisivat seuraavat:

Chile (Chilen tämän hetken tilanteen mukaan siellä on keskusteltu siitä, että jätettäisiinkö Jääkiekon LATAM Cup väliin tältä syksyltä ja yritettäisiin ensi kerran MM-ohjelmaan menemistäkin ensi vuodeksi. Jääkiekon LATAM Cup olisi tosin turvallisempi turnaus vielä muutaman vuoden ajan kenties, mutta siinä pysyminen on käytännössä pois sitten MM-ohjelman parista. Lisäksi olosuhteisiin pitäisi tulla parannuksia Chilessäkin Brasilian malliin, että MM-ohjelmaan tulosta olisi enemmän katetta. Chile ei myöskään ole esimerkiksi Kolumbian tasolla asemansa suhteen.)

Mongolia (Viimeinkin tällä maalla on ollut jonkun aikaa sääntöjen mukainen, täysimittainen jäähalli jolloin se voisi palata yhtä viimein MM-ohjelman pariin. Tällä hetkellä MM-ohjelmaan paluu on keskustelun alla. Tosin voi olla myös, että se kieltäytyy vielä ainakin ensi vuodelle kuten myös kenties vuodeksi 2024. Silloin se vielä pysyisi Aasian Haasteturnauksessa. Tosin se on juurikin sen turnauksen hallitseva mestari yhtä juurikin ajalta ennen koronaa. Parikin kertaa jo peräkkäin. Mongolian jatkaessa tietään se on kuin muutaman vuoden takainen Taiwan joka ehkä turhan pitkään pitkitti paluutaan MM-ohjelman pariin voittamalla Aasian Haasteturnauksen jo vähän turhankin ylivoimaisella tavalla vuoden toisensa perään vuosina 2013-2016. Siten paluu MM-ohjelmaan voisi olla paras ratkaisu. Olympiakarsintakokeilu voisi myös käydä kompromissiksi.)

Intia (Tämän maan osalta se on juuri ennen koronaa ja korona-ajan luomalla tauolla harkinnut vakavasti osallistumista MM-ohjelman pariin. Mikäli se ei osallistu niin sillä kuitenkin on osallistumisoikeus Jääkiekon Aasian Haasteturnaukseen. Pitkälti viime vuosien MM-ohjelmainnokkuus on ollut kiinni sen kolmen vuoden takaisesta juhlavuodesta ja siitä lähtien seuranneesta melko positiivisestakin kehityksestä. Tosin tietenkin matka on vielä pitkä senkin osalta. Paljon riippuu siitä, että miten Aasian Haasteturnausta jatketaan koronan jälkeen. Olympiakarsintakokeilu voisi myös käydä kompromissiksi.)

Kolumbia (Vähemmän yllättäen Jääkiekon Kehittyvien Maiden Turnauksen voitto historiallisella tavalla käytännössä on avannut tälle maalle välittömät keskustelut MM-ohjelmaan tulosta kuten myös maan kiekkoliiton merkittävästä lisärahoituksestakin. Tietenkin ihan ensi vuodeksi hieman vieläkin pelätään sitä, että kaikki ei vain ehdi toteutua niin äkkiä. Lisäksi tietenkin kysymysmerkki on siinäkin, että onko maa vieläkään todella valmis MM-ohjelman pariin? Varmaankin yli-innokkuuden ja mahdollisen itsenolaamisen vaaran vähentämiseksi Kolumbian ehdottomasti kannattaisi vielä pelata ja voittaa LATAM Cup pääturnauksineen toistamiseen. Mikäli niin kävisi niin sitten voisikin tulla lopullisen ehdottomasti mukaan MM-ohjelmaan. Muutoin Olympiakarsintakokeilu voisi myös käydä kompromissiksi. Tosin nyt muuttuneen tilanteen myötä Kolumbia voisi tehdä historiaa lunastaessaan edes IIHF:n tarjoaman vapaapaikan MM-ohjelmaan.)

Egypti (Tällä hetkellä maa käy neuvotteluja yhdessä Kenian kanssa. Ne koskevat lopullisia jäsen-neuvotteluja liittymisestä viimeinkin virallisemmin IIHF:n pariin kuten myös siitä, että se haluaa jättää hakemuksen yhteisenä Kenian kanssa myös MM-ohjelmahaun epäonnistuessa edes selkeästi Talviolympiakarsintoihin vuodeksi 2026 koskien tämän hetken Torino-Cortina d' Ampezzon Talviolympialaisten tilannetta. Lisäksi se on kansainvälinen erikoisvieras syksyn LATAM Cupin pääturnaukseen.)

Kenia (Tällä hetkellä maa käy neuvotteluja yhdessä Egyptin kanssa. Ne koskevat lopullisia jäsen-neuvotteluja liittymisestä viimeinkin virallisemmin IIHF:n pariin kuten myös siitä, että se haluaa jättää hakemuksen yhteisenä Egyptin kanssa myös MM-ohjelmahaun epäonnistuessa edes selkeästi Talviolympiakarsintoihin vuodeksi 2026 koskien tämän hetken Torino-Cortina d' Ampezzon Talviolympialaisten tilannetta. Lisäksi se on kansainvälinen erikoisvieras syksyn LATAM Cupin pääturnaukseen. Kenian muista jääkiekollisista asioista puhuen sillekin jossakin vaiheessa tulee enemmän juttua tuonne muiden maajoukkueiden puolelle. Etenkin kun maan urheiluministeriö myönsi lisävaroja jääkiekonkin puolelle ja kaiken kaikkiaan yhteistyö muualle paitsi Venäjän suuntaan näyttäisi onnistuvan kehitystyön osalta jääkiekkoon.)

Tulijoita olisikin sitten pieneksi virraksi asti nyt ensi vuodeksi tai lähivuosille näin esimerkiksi Jamaikaa ja Brasiliaa myöten.

Algeriaa tietenkään myöskin unohtamatta.

MM-kisojen alemmat divisioonat täten voivat ylikuumentua tai sitten uusia sarjatasoja tulisi tulille eli jopa 5. Divisioona tai 6. Divisioona eivät ole täysiä mahdottomuuksia, mutta toki melko epätodennäköisiä sellaisenaan etenkin nyt ihan heti.

Ja etenkin kun ihan kaikki maat eivät niin taida päästä tulemaan.

Toisaalta nyt IIHF:n muutettua aiempaan nähden mielensä nyt vapaapaikkojakin on enemmän toisin kuin aiemmin jolloin lähtökohtaisesti oli enintään kaksi ja Ukrainan vetäytyessä vielä sitäkin lopullisesti korkeintaan kolme paikkaa MM-ohjelmaan kun nyt niitä onkin sitten enemmän!
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Onko Armenia muuten lopettanut kiekkotouhun kokonaan sen skandalöösin turnauksen, kun ne diskattiin jenkkipelaajista jälkeen?
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Onko Armenia muuten lopettanut kiekkotouhun kokonaan sen skandalöösin turnauksen, kun ne diskattiin jenkkipelaajista jälkeen?

Ei ole lopettanut, mutta ei ole hetkeen osallistunutkaan.

Armenian tilannetta kävin sen lyhyydestä puhuen läpi aiemmin tässä viestissä tuolla muiden maiden maajoukkueiden puolella:

 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Nuorten, Poikien, Naisten ja Tyttöjen MM-ohjelman lisämietintöjä tulee kyllä varmasti lähipäivinä ja lähiviikkoina kuten lähikuukausinakin kesän ja syksyn mittaan.

Sitä ennen on kuitenkin mielenkiintoinen näkemys ollut viime päivinä esillä niin IIHF:n kokousten mukaan kuten myös eri pienempien jääkiekkomaiden lehdissäkin:

Nimittäin siitä, että pitäisikö MM-kisojen 1. Divisioona jälleen yhdistää yhteiseksi sarjaksi?

Vuodesta 2012 lähtien, mielestäni toki tietyin ehdoin tasoerojen pienentymisestä huolimatta on typerästi pelattu nimenomaan erillisesti lohkosarjoissa joissa tosiaan nousu ja putoaminen ovat juurikin vain lohkosarja kerrallaan tapahtuvia.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan mikäli yhdistyminen tapahtuu, mutta jo alkujaankin olisi pitänyt jättää koko lohkosarjoihin jako välistä, pitää enintään hyvin vähän eli sen 1-5 vuoden ajan vuodesta 2012 eteenpäin eikä enempää silloinkaan jaettuina ja mikäli huippumaita niin hirveästi pelottaa/pelotti niin olisi ennen tuota kaikkea pitänyt tehdä enemmän tuo lohkosarjajako alempiin sarjoihin ensin eli pitää MM-kisojen 1. Divisioona edelleen yhteisenä sarjana kuten MM-kisojen varsinainen puoli.

Toinen vaihtoehto olisi ollut pitää edes alimmaiset MM-kisojen sarja/sarjat eli MM-kisojen 3. Divisioona ja siitä alas päin menevät aina yhteisenä ja siten tehdä ne kokeilut mitä piti.

Tietysti nyt ongelmaksi tulee se, että mikäli yhdistyminen tulee niin MM-kisojen 1. Divisioona supistuu murheellisesti 10 joukkueeseen.

Täten MM-kisoihin voi tulla 18 maata tai vaihtoehtoisesti MM-kisojen 2. Divisioonaan tulee 14 maata jolloin MM-kisojen varsinainen puoli pysyy edelleen samana kuin ennenkin eli 16 maan kisoina.

Tuotakin hieman ihmettelen, että miksi yhdistymisessä ei vain voisi pitää 12 maan kisoja tai jopa nostaa maamäärää 14 maahan tai laittaa jopa kuten MM-kisoihinkin 16 maata?

Kun erikoista oli ihan kaikkiaan jo yhteistenkin sarjojen aikaan se vetkuttelu pitää MM-divisioonat edes testaamatta koko ajan 12 joukkueessa kun vertailuksi paljon nopeammin MM-kisat itse nousivat aikanaan 12 maan kisoista 16 maan kisoiksi.

Välillä tosin entinen MM-kisojen B-sarja oli koko tuon ajan 8 maan sarja kun taas sitten tuli 12 maata kun tuli tietenkin divisioonat minkä jälkeen ei ole ollut oikein halua ollut IIHF:llä laajennuksiin.

Tuolloin vuosina 2010-2012 eli juuri noina vuosina kun typerä lohkosarjajako ennen pitkää tuli niin itse odotin jo silloin laajennusta viimeinkin edes koemielessä noihin 14-16 maan MM-kisojen 1. Divisioonaan ja tietenkin MM-kisojen 2. Divisioonaankin kun tätä alemmat MM-sarjatasot on aina olleet vähän erikoisempia IIHF:n mittakaavassa miettien.

Tosin tuohan ehdotuksena MM-kisojen 1. Divisioonan yhdistämisestä jälleen yhteis-sarjaksi tietenkin kahtena lohkona joista vain sitten lohkovoittaja itse nousee käsitellään nähtävästi vasta myöhemmin, todennäköisemmin syksyllä jossain IIHF:n kokouksessa ja senkin edes teoriassa tullessa voimaan kuluu varmaankin useampi vuosi ja muutoin sen pari-kolme vuotta.

Silloin tietysti kun lohkosarjajako tuli voimaan niin siinäkin ihmetytti lähes naurettavasti, että miten niin äkkiä koko älytön sääntömuutos tuli voimaan kun yleensä niin moni muu päätös on ottanut aikansa ja jopa edes karmaisevan typerä 6 maan päätös tai änkyröinti pysyä 8 maan kisoissa 1970-luvulla ja 1980-luvulla edes joskus käsiteltiin aikaa ottavasti.

Onkin mielenkiintoista, että mikäli ehdotus menee läpi kuten tietyin ehdoin toivon nyreydestäni huolimatta niin joillekin kehityksessä oleville pienemmille kiekkomaille jännitystä ainakin riittää!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Poikien MM-puolella eli tässä tapauksessa Alle 18-Vuotiaiden MM-kisojen 1. Divisioonan alempaan sarjalohkoon nähden Italian Asiagossa pelattiin niiden sarjalohko 1B ja se kesti aikavälin 25.4-1.5.2022 verran.

Se oli tietenkin se puoli missä Ukrainan pojat pelasivat.

Pitkään hekin olivat vetäytymisvaarassa, mutta jäivät.

Heidän paikkansa oli tietenkin tarjonnassa poikien ikäryhmäluokissa niin Itävallalle, Iso-Britannialle kuin nyt lopuksi tietenkin Liettuallekin.

Ikävä kyllä jälleen IIHF:n omien emmintöjen takia aika vähemmän yllättäen loppui kesken sarjalaajennusten osalta puhuen.

Lisäksi tietenkin Ukraina ei vetäytynyt mihinkään.

Täten sarjalohkoon 1B osallistuivat poikaikäryhmässä Itävalta, Unkari, kisaisäntä Italia, Slovenia, nousija ja täydennysjoukkue Puola tuon ikäryhmän MM-kisojen 2. Divisioonasta ja Ukraina kun se ei tietenkin vetäytynyt.

Mikäli Ukraina olisi vetäytynyt niin kenties sitten olisi pudonnut silloisin odotuksin vitostilan joukkue eikä tänne olisi voinut enää ottaa nousupaikkaa silmällä aiemmin pitänyttä Liettuaa.

Lopulta Unkari poikineen vei nousun ylempään sarjalohkoon ensi vuodeksi, Ukrainan pojat olivat toisia, isännät eli Italian pojat olivat kolmansia ja Puolan pojat tippuivat MM-kisojen 2. Divisioonaan ikäryhmässään ellei muuta muutosta asiaan tule.

Tuohon poikaikäluokan sarjatasoon pääsee Eestin kanssa tasapeliin päätynyt, mutta keskinäisen voiton turvin noussut Etelä-Korea ensi vuodeksi. Etenkin kun ihan ei kotiyleisön edessä Eestin pojat nousuun kyenneet MM-kisojen 2. Divisioonan vastaavassa ikäluokassa.

Itse muista nousijoista puhuen poikien ikäryhmistä puhuen Jääkarhunpennut eli Norja ikäryhmineen ja Slovakia nousevat MM-kisojen varsinaiselle puolelle ensi vuodeksi, Japani putoaa MM-kisojen 1. Divisioonan alempaan sarjalohkoon, Serbian pojat putoaa MM-kisojen 2. Divisioonan alempaan lohkosarjaan ja vielä Kroatian pojat nousee saman sarjatason ylempään lohkosarjaan.

Sitten tuleekin kinkkisempää ensi vuodeksi siitä puhuen, että ketkä pelaavat missäkin.

Bulgaria voi pudota tai sitten kenties ei johtuen joukkuemäärän vähäisyydestä Australian ja Kiinan vetäydyttyä koronaan vedoten ja poikien MM-kisojen 3. Divisioonan ikäryhmästä puhuen Taiwan, Belgia ja Islanti päätyivät tasapisteisiin, mutta nousun MM-kisojen 2. Divisioonan puolelle vei Taiwan ja Turkki voi pudota tai sitten kenties ei johtuen joukkuemäärän vähäisyydestä alemmassa sarjalohkossa.

Poikien MM-kisojen 3. Divisioonan alempi sarjalohko kolmen maan tynkäturnauksena Sarajevossa päättyi Bosnian ja Hertsegovinan poikien ikäryhmässään suoritettuun nousuun ylempään sarjalohkoon ensi vuodeksi kun Uusi-Seelanti ja Hong Kong vetäytyivät koronaan vedoten ja kun kukaanhan ei putoa enää siitä mihinkään.

Poikien MM-kisojen 3. Divisioona saattaa vielä tosiaan yhdistyäkin ensi vuodeksi kun siitä tosiaan on käyty neuvotteluja ja kun hieman muutenkin eri koronavetäytyjien vuoksi tilanne on epäselvä vähän ylempänäkin.

Siten esimerkiksi vielä Jään Pahat Pojat eli Belgian poikaikäryhmä saattaa vielä myös nousta kun kieltämättä hieman hankalaksi voi mennä vielä nousutkin.

Tietenkin myös hyvin alustavia neuvotteluja on käyty jopa MM-kisojen 4. Divisioonankin perustamisesta pojille kun kuitenkin liikehdintää on tapahtunut hyvinkin heikoissa maissa jääkiekollisesti puhuen juurikin lasten ja nuorten parissa.

Erilaiset MM-kisojen nousut ja putoamiset ovatkin vielä hämärän peitossa kaiken varmuuden osalta.

Poikien MM-puoli tosin tältä vuodelta on ohi toisin kuin esimerkiksi Juniorien eli U20-ikäryhmän tilanne.

Naisille ja Tytöille on myös sama juttu myös tulossa ja niillekin lisäjuttuja tulee tilanteen mukaan kun osin tämä tilanne jäi aikuisten puolen jalkoihin päivittämättä keskellä MM-divisioonien ja itse MM-puolen kevättä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Naisten MM-kisoissa on kieltämättä viimeisen 2-3 vuoden aikana ollut melkoisen paljon erinäistä liikehdintää.

Kiitos etenkin koronasta johtuen.

Tuolloin korona iski osin kesken vuoden mikä onkin johtanut siihen, että parin viime vuoden ajan alempien MM-kisojen puolella naisissa on välillä noudatettu vuoden 2019 tilannetta ja välillä vuoden 2020 tilannetta.

Viime vuonna ei pelattu mitään muuta kuin varsinaiset Naisten MM-kisat ja siitäkin juttua riitti kulissien takana.

Viime vuoden lopulla kuten tämän vuoden aikana alkupuolelta puhuen eri turnauksia meni lekkeripeliksi jolloin edelleen pelataan hyvinkin poikkeavin aikatauluin joitakin turnauksia.

Tietenkin jopa suurenakin helpotuksena joitakin yksittäisiä turnauksia on jo kyetty pelaamaan viivytettynä turnauksena vuoden alusta poiketen jolloin erinäisiä nousijoita ja mahdollisia putoajia on niihin selvillä.

IIHF on kuitenkin tämänkin osapuolen puolella saanut voimakastakin arvostelua jähmeydestään ja kyvyttömyydestään edes tilapäisiin sarjayhdistyksiin.

Lisäksi erinäiset tilanteet putoajin, putoamattomuuden ja 1-2 eri nousijaa sisältävinä ovat tuoneet harmaita hiuksia päättäjille.

Kun tietenkin yksi turnaus vielä on pelaamatta niin käyn läpi vain ne turnaukset mitä on jo ennätetty pelata eli kaikki muut paitsi varsinaiset MM-kisat on tähän mennessä onneksi pelattu mitä nyt päivitykset niistä jäivät tekemättä muun MM-divisioonien kevään ja itse MM-kisakevään vuoksi:

Naisten MM-kisojen 3. Divisioonan puolelta tai myös entisen MM-kisojen D-sarjan puolelta puhuen sieltä on saatu kyllä nousijat selville lähtökohtaisin osin pienen epäilyksen ollessa voimassa, mutta putoajat ovat epäselviä tai niitä ei ole kun niin moni vetäytyi koronaan tai erinäisiin muihin seikkoihin verraten.

Aluksi piti olla peräti 11 maan turnaus, mutta se jaettiin sarjalohkoiksi.

Ikävä kyllä ja hieman erikoisesti kun peruutuksia sitten alkoi tulla niin naisten puolella typerästi ei tehty yhdistymistä tai jatkettu.

Kun tilanne oli se mikä oli niin alemman sarjalohkon nousija Serbiassa pelatuissa kisoissa mikäli yhdistymistä ei ole tulossa niin on ensi vuodeksi Eestin naiset ja jääjä tai putoaja riippuen siitä, että tuleeko jopa MM-kisoihin naisille jälleen 4. Divisioona monen vuoden tauon jälkeen on Israel-vastaisuuden takia vetäytynyt Iran naisineen kuten kenties myös tietenkin viimeiseksi jäänyt Israel.

Mahdollinen lisänousija on Serbia naisineen.

Ylempi sarjalohko pelattiin Bulgariassa, mutta tässä vaiheessa ainut varma nousija ensi vuodeksi Naisten MM-kisojen 2. Divisioonan puolelle tai myös tavallaan entisen MM-kisojen C-sarjan puolelle on Jään Demonittaret eli Belgia naisineen ja mahdollinen toinen nousija olisi sitten Liettua naisineen.

Kukaan ei putoa emäntänä ollutta Bulgariaa myöten naisineen kun ylempi sarjalohko typerästi tänä vuonna oli kolmen maan tynkäturnaus ja yhdistymisessä olisi toteutuneesti tullut 7 maata 11:sta sijaan.

Vetäytyneet olivat Romania naisineen koronaan vedoten, Hong Kong naisineen koronaan vedoten ja Ukraina tietenkin sotansa takia naisineen.

Jääkiekon Naisten MM-kisojen 2. Divisioonan tai myös entisen Naisten MM-kisojen C-sarjan puolelta puhuen sen alempi sarjalohko vietiin läpi kun se pelattiin toukokuussa Kroatiassa 17.5.2022-22.5.2022 välisenä aikana Zagrebissa.

Siihen osallistuivat kisaemäntä Kroatia, Islanti, Australia, Turkki ja Etelä-Afrikka kun Uusi-Seelanti pysyi vetäytyneenä koronan vuoksi.

Nousija oli rangaistuslaukauskisan jälkeen Islanti naisineen ylempään sarjalohkoon kun Australia jäi täpärästi rannalle odottamaan IIHF:n muita nousupäätöksiä ja Kroatia itse putosi MM-kisojen 3. Divisioonaan ensi vuodeksi, mutta päätös putoamisesta voinee myös peruuntua kun sitä ei oikein vieläkään tiedetä menettelyn suhteen.

Nousija Naisten MM-kisojen 1. Divisioonan puolelle tai myös entisen Naisten MM-kisojen B-sarjan puolelle on selvillä kuten myös putoajakin alempaan sarjalohkoon eli Iso-Britannia naisineen nousi Espanjassa pelatuissa kisoissa tietenkin sarjaa ylemmäksi ja Meksiko naisineen putosi alempaan sarjalohkoon ainakin alustavasti.

Pohjois-Korea naisineen vetäytyi, mutta säilyttää paikkansa koronaan vedoten kun mahdollinen lisänousija on Latvia naisineen.

Koronan puhjettua erikoista pari vuotta sitten oli se, että MM-kisojen 2. Divisioonan alempi lohkosarja ehdittiin pelata kun ylempää taas ei mistä sitten tietenkin oli omat ongelmansa.

Alempi lohkosarja tälle MM-kisojen sarjatasolle oli pitkään kieltämättä melkoisen väittelyn alla kun sen keskiössä oli tietenkin viime vuosina koronasuojatut maat eli Australia ja Uusi-Seelanti naisineen kun välillä Jään Kenguruttaret ja Jään Kiivittäret tai Ladies in Black/Ice Fernz/Jään Saniaiset haluaisivat tietysti pelata ja välillä eivät kun IIHF ei ollut välillä pitänyt normaalina liikoja ilmoittautumisia ja välillä niistä liikoja vetäytymisiä.

Vapaapaikkalaisiakin oli pitkään mietitty tilalle.

Välillä tietenkin pudotuksia oli järjestetty näille automaattisina jolloin vastalauseetkin ovat olleet melkoista luokkaa.

Tietysti nyt kun onneksi turnausta kyettiin lykkäämään sen sitten myöhemmin järjestäen ja siihen päälle IIHF vähän sentään lauhtui lausunnoissaan niin ainakin Jään Kenguruttaret pelasivat nyt vaikka ne olisivat voineet jäädä poiskin.

Viimeinen sellaisenaan kerrottava turnaus aiemmin oli tietenkin Naisten MM-kisojen 1. Divisioonan eli entisen MM-kisojen B-sarjan tilanne, mutta vain alemmalta lohkosarjaltaan.

Siitä puhuen tietenkin voidaan kertoa Puolassa pelatun lohkosarjan puolelta se kun täydennyksiä ei tehty, että Jään Lohikäärmettäret eli Kiina naisineen nousi ensi vuodeksi ylemmän sarjalohkon puolelle ja Slovenian naiset putosivat MM-kisojen 2. Divisioonan puolelle kun Etelä-Korean naiset täpärästi voittivat maalein 2-1.

Mahdollisia lisänousuja ja putoamisia katsottaneen myöhemmin.

Täten jäljellä on vielä tietenkin varsinaiset Jääkiekon Naisten MM-kisat, mutta ne ovat vasta elokuussa.

Siksikin on vielä yksi muu turnaus jäljellä.

Jääkiekon Naisten MM-kisojen 1. Divisioonan ylempi sarjalohko pelattiin Ranskassa Angersissa ja ne kestivät 24.4.2022-30.4.2022 välisen ajan verran.

Damkronorna eli Ruotsi naisineen pääsi Venäjän jouduttua suljetuksi MM-kisoista takaisin MM-kisojen puolelle koskaan pelaamatta peliäkään hieman kuohuttavalla tavalla ja muutoin puhuen tähän turnaukseen kun sitä ei täydennetty osallistuivat kisaemäntä Ranska tai Jään Kanat/Jään Tipuset, Jääkarhumimmit eli Norjan naiset, Itävalta, Slovakia ja Hollanti naisineen.

Damkronornan pelaamattomuus tarkoitti vain ikävä kyllä yhtä nousijaa kahden sijaan ja tietenkin putoajakin löytynee ellei sitten tietenkin vielä IIHF muuta päätä täydennyksineen.

MM-kisoihin ensi vuodeksi nousivat hienon turnauksen jälkeen kisaemäntä Ranska eli Jään Kanat/Jään Tipuset Jääkarhumimmien eli Norjan naisten jäädessä ikävä kyllä odottamaan IIHF:n lisäpäätöksiä rannalle sarjanousun suhteen. Itse putoaja ellei muuta sitten päätetä oli ikävällä tavalla Hollannin naiset.

Tosin ihan turnauksen sensaatioalkua huomioimatta Lady-Oranje/Vrouw-Oranje jäivät tosin jalkoihin joten hyvin vaikeaa tulee ensi vuodestakin mikäli paikka säilyy putoamatta.

Kieltämättä MM-kisojen naisten puolikin on kiehtovaa ja alemmillekin sarjatasoille uusia yrittäjiä on paljonkin luvassa lähivuosina!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tyttöjen MM-kisat alkavat tietenkin kuuden päivän kuluttua Yhdysvaltain Madisonissa, mutta tähän viestiin tulee kuitenkin lyhyt katsaus uudelleen vähän alempaan sarjaan.

Jääkiekon Tyttöjen MM-kisojen eli Alle 18-Vuotiaiden MM-puolella tuleville naisille otettujen turnausten suhteen IIHF oli ihme kyllä kyennyt tekemään sen mitä miehille tai pojille ei kyennyt tekemään ei sitten millään jostakin kumman syystä ainakin välillä.

Toisin sanoen puhutaan sarjojen tilapäisyhdistämisestä.

Yhdistäminen koskee MM-kisojen 2. Divisioonaa tai entistä MM-kisojen C-sarjaa tytöille.

Zeytinburnun Jäähallissa ja mahdollisesti sen pienemmässä sisarhallissa Turkissa Istanbulissa pidetään nämä yhteiskisat.

Nuorten naisten puolella ikävä kyllä hieman erikoisesti ja turhaan kauan paikastaan yhdessä Australian kanssa kulissien takana taistellut Uusi-Seelanti vetäytyi jo 22.4.2022 kerrotusti turnauksesta vedoten tietenkin jälleen koronaan, mutta myös riittämättömään harjoitteluaikaan vedoten.

Kieltämättä sen osalta puhuen näyttää nyt melko pahalta kun se ilman ihmeitä voi nyt pudota MM-kisojen 3. Divisioonaan ikäluokassaan mikäli se vain järjestetään.

Mikäli ei niin Uusi-Seelanti kieltämättä voi olla jäämässä, mutta tilanne voi olla kovin kiusallinen kattojärjestön eli IIHF:n suuntaan.

Uusi-Seelanti tyttöineen ei ole kuitenkin pyörtänyt päätöstään joten vaikka aikaa vielä on niin sitäkään ei ole liikaa.

Australia toistaiseksi on kuitenkin jäämässä.

Tämä ikävä tilanne voi olla myös hyvä uutinen mikäli vain joku muu riittävän rohkea jääkiekkomaa tyttöjä peluuttaen uskaltaisi tulla esiin kymmenenneksi joukkueeksi yhteisturnaukseen edelleenkin.

Yhteiskisat järjestetään seuraavaksi siten näin kun osallistujat ovat seuraavat ja kun Australian on palattava Uuden-Seelannin jäätyä pois:

Iso-Britannia

Espanja

Kazakstan

Latvia

Hollanti

Australia

Turkki

Meksiko

Islanti

Mahdollisesti edelleen mukaan tulee vielä yksi maa Uuden-Seelannin tyhjäksi jättämälle paikalle.

Itse turnaus pelataan nyt kaiken jälkeen sittenkin jälleen muuttunein aikatauluin kesäkuun lopulla/loppuun mennessä niiden sijaan melkein entisellä aikataululla Turkissa Istanbulissa Zeytinburnun Jäähallissa ja mahdollisesti sen pienemmässä sisarhallissa.

Vanhempi aikataulu eli päivämäärineen 27.6.2022-7.7.2022 pitää paikkansa vain mikäli kymmenes eri maa saadaan mukaan turnaukseen.

Uusi aikataulu tosin yhdeksälle maallekin on lähes sama, mutta päivämäärät ovat siinä tapauksessa 27.6.2022-5.7.2022 eli turnaus on pari päivää lyhyempi mikäli nk. Kymppimaata ei porukkaan saada.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Poikien eli U18-ikäryhmän MM-ohjelma on tietyin ehdoin hämärän peitossa, mutta loppupelissä nyt päättyneen kauden myötä yllättävänkin selkeä kenties ensi vuodeksi nyt pian tulevan hahmotelman myötä.

Etenkin mikäli se oikeaksi osoittautuu.

Ennen sitä tietysti tähän viestiin tulee paljon taustoja kun ajalta ennen koronaa pelattiin viimeksi kunnolla ja viime vuonnahan pelattiin vain pelkät MM-kisat pojille.

Siinäkin oli omat erikoisuutensa matkassa joskin kukaan ei pudonnut ja kun erikseen Slovakian pyyntöön säilyä ei suostuttu poikkeustilanteessa sen jatkuttua.

Tälle vuodelle sitten tietysti aluksi oli kuohuntaa ja Venäjän ja Valko-Venäjän pojat heitettiin MM-kisoista ulos ikäryhmässään kuten muutenkin 28.2 olleen päätöksen mukaan.

Tämä avasi kiivaan keskustelun lisäpaikoista ja jälleen Slovakian pyyntö säilyä ikäryhmän MM-kisoihin kiellettiin jolloin se joutui jäämään MM-kisojen 1. Divisioonaan ikäryhmän kisoihin.

Slovakia ei ollut ainoa mikä kärsi ikäryhmässään IIHF:n jäykkämielisyydestä ja kielteisyydestä lisäpaikkoihin.

Muut maat juurikin ennen kautta kuten myös Ukrainan poikien vetäytymisestä riippuen olivat seuraavat täydennyspaikkoihin oikeutettuina kun Slovakian pyyntöön suostumalla paikkoja olisi ollut vielä yksi vähemmän ellei Ukraina olisi vetäytynyt kuten ei käynytkään mitä nyt Ukrainan pyyntö säilyä erikseen ylempään sarjalohkoon MM-kisojen 1. Divisioonaan kiellettiin:

Kazhakstan (Olisi noussut MM-kisoihin, mutta estettiin nousemasta.)

Tanska (Olisi noussut MM-kisoihin, mutta estettiin nousemasta.)

Itävalta (Olisi noussut MM-kisojen 1. Divisioonan ylempään sarjalohkoon, mutta estettiin nousemasta kun myös Iso-Britannian säilymishakemus putoamatta MM-kisojen 2. Divisioonaan evättiin. Lisäksi nousupaikka oli osin kiinni myös Ukrainan vetäytymisestä.)

Unkari (Olisi noussut MM-kisojen 1. Divisioonan ylempään sarjalohkoon, mutta estettiin nousemasta kun myös Iso-Britannian säilymishakemus putoamatta MM-kisojen 2. Divisioonaan evättiin. Lisäksi nousupaikka oli osin kiinni myös Ukrainan vetäytymisestä.)

Italia (Olisi noussut MM-kisojen 1. Divisioonan ylempään sarjalohkoon, mutta nousupaikka oli selvemmin kiinni myös Ukrainan vetäytymisestä.)

Liettua (Olisi noussut MM-kisojen 1. Divisioonaan, mutta estettiin nousemasta kun myös Espanjan säilymishakemus putoamatta evättiin. Lisäksi nousupaikka oli osin kiinni myös Ukrainan vetäytymisestä.)

Eesti (Olisi noussut MM-kisojen 1. Divisioonaan, mutta estettiin nousemasta kun myös Espanjan säilymishakemus putoamatta evättiin. Lisäksi nousupaikka oli osin kiinni myös Ukrainan vetäytymisestä.)

Romania (Olisi noussut MM-kisojen 1. Divisioonaan, mutta nousupaikka oli selvemmin kiinni myös Ukrainan vetäytymisestä.)

Kiina (Olisi noussut MM-kisojen 2. Divisioonan ylempään sarjalohkoon, mutta estettiin nousemasta kun myös Belgian säilymishakemus putoamatta MM-kisojen 3. Divisioonaan evättiin. Lisäksi nousupaikka oli osin kiinni myös Ukrainan vetäytymisestä.)

Hollanti (Olisi noussut MM-kisojen 2. Divisioonan ylempään sarjalohkoon, mutta estettiin nousemasta kun myös Belgian säilymishakemus putoamatta MM-kisojen 3. Divisioonaan evättiin. Lisäksi nousupaikka oli osin kiinni myös Ukrainan vetäytymisestä.)

Kroatia (Olisi noussut MM-kisojen 2. Divisioonan ylempään sarjalohkoon, mutta nousupaikka oli selvemmin kiinni myös Ukrainan vetäytymisestä.)

Israel (Olisi noussut MM-kisojen 2. Divisioonaan, mutta estettiin nousemasta kun myös Uuden-Seelannin säilymishakemus putoamatta evättiin. Lisäksi nousupaikka oli osin kiinni myös Ukrainan vetäytymisestä.)

Islanti (Olisi noussut MM-kisojen 2. Divisioonaan, mutta estettiin nousemasta kun myös Uuden-Seelannin säilymishakemus putoamatta evättiin. Lisäksi nousupaikka oli osin kiinni myös Ukrainan vetäytymisestä.)

Turkki (Olisi noussut MM-kisojen 2. Divisioonaan, mutta nousupaikka oli selvemmin kiinni myös Ukrainan vetäytymisestä.)

Hong Kong (Olisi noussut MM-kisojen 3. Divisioonan ylempään sarjalohkoon, mutta estettiin nousemasta.)

Etelä-Afrikka (Olisi noussut MM-kisojen 3. Divisioonan ylempään sarjalohkoon, mutta estettiin nousemasta.)

Luxemburg (Olisi noussut MM-kisojen 3. Divisioonaan ylempään sarjalohkoon, mutta nousupaikka oli selvemmin kiinni myös Ukrainan vetäytymisestä.)

Näitä kaikkia siis pelikaudella suuntaan tai toiseen IIHF esti siis nousemasta vaikka aikaa olisi ollut tehdä muutoksia vaikka ehkä kenties lähintä turnausta eli MM-kisojen 2. Divisioonan alempaa sarjalohkoa ja sekin pelattiin suhteellisen tynkäturnauksena Sofiassa Bulgariassa 21.3-24.3.2022 välisenä aikana tänä vuonna.

Muille turnauksille olikin sitten enemmän kuin kylliksikin aikaa tehdä muutoksia.

Tietenkin vastineeksi nyt tälle kaikelle turnaukset pelattiin hieman toisin ne hienosti lopulta läpi vieden, mutta ikävä kyllä tietenkään välttymättä koronavetäytymisiltä.

Ukraina poikineen oli lopulta vetäytymättä pelaten myös hienon turnauksen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Poikien MM-kisojen MM-ohjelman eli U18-ikäryhmän MM-kisojen suhteen tulee tähän viestiin ainakin lähtökohtainen hahmotelma siitä, että miltä ne ensi vuodeksi näyttäisivät kun Venäjä ja Valko-Venäjä tietenkin ovat ulkona MM-ohjelmasta pois suljettuina.

Näillä näkymin ja kun IIHF suostui avokätisyyteen laajennuspaikkojen suhteen ja kun samalla vielä aivan kaikkea ei tiedetä ennen syksyä niin tällä hetkellä näyttäisi pitkien neuvottelujen jälkeen siltä, että erinäisiä putoamisia ei tapahdu, laajennuspaikat ovat kahdelle joukkueelle kerrallaan ja koronajoukkueet säilyttävät paikkansa.

Tämä tietenkin tarkoittaa Slovakian ja Jääkarhunpentujen eli Norjan ikäryhmän poikien nousua ensi vuodeksi MM-kisoihin joten tämä keskittyy näillä puhein MM-kisojen divisiooniin.

Ensi vuonna putoavat tilanteen mukaan kaikki muut paitsi Ukraina sotaan vedoten, Ukrainan kenties vetäytyessä putoaa viitospaikkalainen ja muut ei putoa ja mikäli joku muu maa vetäytyisi Ukrainan kanssa yhdessä niin Ukraina säilyy, mutta toinen vetäytyjä putoaa ja siten kukaan muu ei neljällä joukkueella putoa.

MM-kisojen 3. Divisioona saattaa yhdistyä ajalta ennen koronaa olleen viimeisen kolmen vuoden neuvottelujen valossa kiitos jatkuvasti osin vajaan alemman sarjalohkon vuoksi jota ei ymmärretty yhdistää tällekin vuodelle esimerkiksi vetäytyjät huomioiden 9 maan kisoiksi.

Tietenkin MM-kisojen 4. Divisioonan mahdollinen mukaan tulo kenties otetaan huomioon tässä näkemyksessä kun kisapaikat ihan itse MM-kisoja paikaltaan vielä tietämättä on nähtävästi jo jaettu, mutta tämä näkemys kuitenkin vielä korostaa ennen muuta päätöstä MM-kisojen 3. Divisioonan pelaamisesta tietenkin lohkosarjoihin jaettuna:

Jääkiekon Poikien MM-kisat 1. Divisioonaan sarjalohkoihin A ja B vuodeksi 2023 Ranskan Angersiin ja Slovenian Blediin

1. Divisioona sarjalohko 1A

Ranska

Kazhakstan (Tämä joukkue oli oikeutettu MM-kisojen laajennuspaikkaan ennen kautta, mutta nousu evättiin eikä pelikausi sujunut hyvin.)

Tanska (Tämä joukkue oli oikeutettu MM-kisojen laajennuspaikkaan ennen kautta, mutta nousu evättiin eikä pelikausi sujunut hyvin.)

Japani (Olisi pudonnut MM-kisojen 1. Divisioonan alempaan lohkosarjaan, mutta putoaminen peruttiin jolloin se saa jäädä.)

Unkari (Nousija alemmasta sarjalohkosta tähän ylempään lohkosarjaan. ennen kautta, Tämä joukkue oli oikeutettu MM-kisojen 1. Divisioonan ylempään lohkosarjaan sen laajennuspaikkaan mutta nousu evättiin mitä vasten Unkari poikineen näytti närhen munat IIHF:n herroille varsin ansaitusti.)

Ukraina (Nousija alemmasta sarjalohkosta tähän ylempään lohkosarjaan, mutta täydennyspaikkalaisena. Tämä joukkue yritti säilymishakemusta putoamatta ennen kautta, mutta turhaan. Pelasi hienon kauden ja nyt sitten poikkeusoloissa nousikin. Tämä maa on sodassa. Lisäksi se on ainoa maa joka voi vetäytyä putoamatta koronan jälkeenkin juuri tästä syystä johtuen. Siten vetäytyessään kenties se voi luoda vielä mahdollisuuden joillekin maille.)

1. Divisioona sarjalohko 1B

Slovenia

Italia (Oli ennen kautta nousussa kiinni MM-kisojen 1. Divisioonan ylempään lohkosarjaan, mutta se oli kiinni Ukrainan vetäytymisestä. Nyt pelikaudella kisaisännät pelasivat hyvin, mutta ihan ei nousu ikäryhmässä onnistunut joten he joutuivat jäämään sitten alempaan lohkosarjaan.)

Itävalta (Tämä joukkue oli oikeutettu MM-kisojen 1. Divisioonan ylempään lohkosarjaan sen laajennuspaikkaan ennen kautta, mutta nousu evättiin. Itävalta pelasi todella huonosti eikä kyennyt samaan kuin mitä Unkari eikä edes lähellekään ajoittain.)

Puola (Olisi pudonnut MM-kisojen 2. Divisioonaan, mutta putoaminen peruttiin jolloin se saa jäädä.)

Etelä-Korea (Nousija MM-kisojen 2. Divisioonasta tähän sarjaan perin dramaattisesti ja upeasti erittäin surkean ja melkein putoamiseen päättyneen edeltävän yleisen pelikauden jälkeen ajalta ennen koronaa.)

Eesti (Nousija MM-kisojen 2. Divisioonasta tähän sarjaan, mutta täydennyspaikkalaisena. Perin dramaattisesti hävisi katkerasti kamppailun kotiyleisönsä edessä alkujaan Etelä-Korealle. Tämä joukkue oli oikeutettu MM-kisojen 1. Divisioonaan sen laajennuspaikkaan ennen kautta, mutta nousu evättiin. Esitys kaudella melko katkeraan nousuotteluun asti siten nousupaikan saaden lienee kelpo korvaus. Mitenhän Pääskynpojilla menee sitten ensi vuosi?)

Sitten MM-kisojen 2. Divisioonan mahdollinen tilanne ensi vuodeksi:

Jääkiekon Poikien MM-kisat 2. Divisioonaan sarjalohkoihin A ja B vuodeksi 2023 Serbian Belgradiin ja Bulgarian Sofiaan

2. Divisioona sarjalohko 2A

Serbia (Olisi pudonnut MM-kisojen 2. Divisioonan alempaan lohkosarjaan, mutta putoaminen peruttiin jolloin se saa jäädä lisäksi itse isäntänä.)

Iso-Britannia (Tämä joukkue yritti säilymishakemusta MM-kisojen 1. Divisioonaan putoamatta ennen kautta, mutta turhaan. Melkein pystyi nousemaan, mutta katkeran pienesti jäi ulos Etelä-Korean ja Eestinkin noustessa sen nenän edestä ylempään sarjaan. Lähtökohtaisen ylivertainen ennakkosuosikki nousemaan.)

Liettua (Tämä joukkue oli oikeutettu MM-kisojen 1. Divisioonaan sen laajennuspaikkaan ennen kautta, mutta nousu evättiin. Britteihin verrattuna pelikausi sujui odotuksia huonommin. Etenkin ajalta ennen koronaan nähden kun kolmen vuoden takaisesti nousu oli pienestä kiinni. Edelleen Liettuan poikien ja juniorien eli U18 ja U20-ikäluokkien pelaajatuotanto on kuitenkin hyvin vahva ja kyvykkyys on koko ajan kasvussa siinä missä Eestin poikien ja juniorien vastaava on yllättävänkin sattuman kauppaa kyvyiltään hyvin ikäluokkakeskeisesti. Tosin Eestin tilanne ilman muuta voi parantua 1-5 vuoden kuluessa, mutta oliko kuitenkin kotijäilläkin merkitystä asiaan niin jää nähtäväksi.)

Romania (Oli ennen kautta nousussa kiinni MM-kisojen 1. Divisioonaan, mutta se oli kiinni Ukrainan vetäytymisestä.)

Kroatia (Nousija alemmasta sarjalohkosta tähän ylempään lohkosarjaan. Oli ennen kautta nousussa kiinni MM-kisojen 2. Divisioonan ylempään lohkosarjaan, mutta se oli kiinni Ukrainan vetäytymisestä. Viimein Kroatia lunasti odotukset päästen ylempään lohkosarjaan.)

Espanja (Nousija alemmasta sarjalohkosta tähän ylempään lohkosarjaan, mutta täydennyspaikkalaisena. Tämä joukkue yritti säilymishakemusta putoamatta ennen kautta, mutta turhaan. Taisteli tiensä läpi nousten hienosti.)

2. Divisioona sarjalohko 2B

Bulgaria (Olisi lähtökohtaisesti kenties pudonnut tai sitten ei MM-kisojen 3. Divisioonaan, mutta putoaminen peruttiin osin liian pienten maamäärien vuoksi kuten myös koronavetäytyjien eli Australian ja Kiinan tilanteen nimissä eli täten se saa jäädä. Se lisäksi isännöi hieman huvittuneella tavalla jälleen turnausta kun kukaan muu ei halunnut niitä isännöidä ensi vuodeksi.)

Hollanti (Tämä joukkue oli oikeutettu MM-kisojen 2. Divisioonan ylempään lohkosarjaan sen laajennuspaikkaan ennen kautta, mutta nousu evättiin. Pelikausi sujui melko huonosti ja tälle tasolle jouduttiin jäämään. On kuitenkin melko ylivertainen suosikki nousemaan sitten ensi vuonna vuodeksi 2024. Ajalta ennen koronaa kolme vuotta sitten se ja Kiina söivät toistensa pisteitä jonka nimissä osin ja osin tietysti sisukkuutta osoittaen muutenkin Serbia nousi sitten niukasti niiden edeltä ylempään lohkosarjaan.)

Kiina (Palaa MM-kisoihin tähän sarjaan koronan jälkiajalle tietenkin alempaan sarjalohkoon. Ajalta ennen koronaa kolme vuotta sitten se ja Hollanti söivät toistensa pisteitä jonka nimissä osin ja osin tietysti sisukkuutta osoittaen muutenkin Serbia nousi sitten niukasti niiden edeltä ylempään lohkosarjaan. Oli oikeutettu ennen koronavetäytymistä myös MM-kisojen 2. Divisioonan ylempään lohkosarjaan sen laajennuspaikkaan ennen kautta, mutta nousu evättiin.)

Australia (Palaa MM-kisoihin tähän sarjaan koronan jälkiajalle tietenkin alempaan sarjalohkoon. Ajalta ennen koronaa kolme vuotta sitten se ei pelannut erityisen sujuvasti pelikaudella otteiden huonoimmillaan ollessa melko kelvotonta luokkaa. Ei toki surkeinta mahdollista, mutta aiempiin polviin nähden töitä on pakko tehdä lujemmin.)

Taiwan (Nousija MM-kisojen 3. Divisioonasta tähän sarjaan erittäin dramaattisesti sen päädyttyä tasoihin Belgian ja Islannin kanssa.)

Belgia (Nousija MM-kisojen 3. Divisioonasta tähän sarjaan, mutta täydennyspaikkalaisena. Tämä joukkue yritti säilymishakemusta putoamatta ennen kautta, mutta turhaan. Jäi alustavasti tasapelinsä ja keskinäisen tappionsa takia erittäin dramaattisesti alempaan sarjaan sen päädyttyä tasoihin Taiwanin ja Islannin kanssa. Sittemmin sai nousta. Onkin mielenkiintoista nähdä, että mihin Jään Pahat Pojat venyvät sitten ensi vuonna.)

Sitten MM-kisojen 3. Divisioonan mahdollinen tilanne ensi vuodeksi, mutta tähän yhteyteen tilapäisyhdistymisestäkin neuvotellaan joskin juuri tämän vuoksi vielä toistaiseksi käsittelen tätä kuin sitä pelattaisiin jaettuina tietenkin lohkosarjoihin:

Jääkiekon Poikien MM-kisat 3. Divisioonaan sarjalohkoihin A ja B vuodeksi 2023 Islannin Reykjavikiin ja Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin

3. Divisioona sarjalohko 3A

Islanti (Tämä joukkue oli oikeutettu MM-kisojen 2. Divisioonaan sen laajennuspaikkaan ennen kautta, mutta nousu evättiin. Katkeran kalkkisten vaiheiden jälkeen se jäi tasapelistään huolimatta Taiwanin ja Belgian sijaan nousupaikasta ja on varmasti tulta ja tappuraa täynnä ensi vuodeksi nousun suhteen.)

Israel (Tämä joukkue oli oikeutettu MM-kisojen 2. Divisioonaan sen laajennuspaikkaan ennen kautta, mutta nousu evättiin. Toisin kuin Islanti niin Israelin pojat ei tarmokkuudestaan huolimatta olleet lähelläkään nousua.)

Meksiko (Hädin tuskin jäi ennen koronaakaan tähän lohkosarjaan. Tosin mikäli yhdistyminen tulee/tulisi lähivuosina niin silloin tilanne ei ole välttämättä niin huono kuin mitä se nyt on.)

Turkki (Olisi lähtökohtaisesti kenties pudonnut tai sitten ei MM-kisojen 3. Divisioonan alempaan lohkosarjaan, mutta putoaminen peruttiin osin liian pienten maamäärien vuoksi. Tietysti myös mahdollinen yhdistyminen olisi tehnyt putoamisesta turhan. Oli ennen kautta nousussa kiinni MM-kisojen 2. Divisioonaan, mutta se oli kiinni Ukrainan vetäytymisestä. Ennen koronaa Turkki pelasi paljon paremmin ikäryhmässään keräten paljon pisteitä ja itsensä tasoihin Islannin ja Israelin kanssa mitä vasten tämä vuosi oli synkkä kuin hiilisäkki sille.)

Bosnia ja Hertsegovina (Nousija alemmasta sarjalohkosta tähän ylempään lohkosarjaan. Tosin ne olivatkin tänä vuonna melkoiset tynkäkisat kolmella maalla ja lisäksi mikäli mahdollinen yhdistyminen tapahtuu on tämä nousu turha. Tämä maa oli korona-aikana ikäluokkapalaaja MM-ohjelmaan, mutta tietenkin ei päässyt pelaamaan koronan peruttua kaksi kertaa kisat.)

Luxemburg (Nousija alemmasta sarjalohkosta tähän ylempään lohkosarjaan, mutta vain täydennyspaikkalaisena. Tosin ne olivatkin tänä vuonna melkoiset tynkäkisat kolmella maalla ja lisäksi mikäli mahdollinen yhdistyminen tapahtuu on tämä nousu turha. Oli ennen kautta nousussa kiinni MM-kisojen 3. Divisioonan ylempään lohkosarjaan, mutta se oli kiinni Ukrainan vetäytymisestä. Päätyi tosiaan alustavasti Etelä-Afrikan kanssa tasapisteisiin siitä sitten nousten.)

3. Divisioona sarjalohko 3B

Etelä-Afrikka (Tämä joukkue oli oikeutettu MM-kisojen 2. Divisioonan ylempään lohkosarjaan sen laajennuspaikkaan ennen kautta, mutta nousu evättiin. Pelikausi sujui hyvin kolmen maan tynkäturnauksessa, mutta tälle tasolle jouduttiin jäämään Luxemburgin kanssa tulleen loppupistetaulukon tasapelin vuoksi. Voi vielä toki nousta, mutta tuossa tapauksessa lähinnä yhdistyminen on avainasia siihen.)

Uusi-Seelanti (Palaa MM-kisoihin tähän sarjaan koronan jälkiajalle tietenkin alempaan sarjalohkoon. Tosin mikäli yhdistyminen tapahtuu niin putoamisella ajalta ennen koronaa ei ole väliä. Yritti toki säilyä myös erillisen säilymishakemuksen nimissä muutenkin ylemmässä lohkosarjassa, mutta turhaan.)

Hong Kong (Palaa MM-kisoihin tähän sarjaan koronan jälkiajalle tietenkin alempaan sarjalohkoon. Tosin mikäli yhdistyminen tapahtuu niin tällä kaikella ei niin väliä ole. (Tämä joukkue oli oikeutettu MM-kisojen 2. Divisioonan ylempään lohkosarjaan sen laajennuspaikkaan ennen kautta, mutta nousu evättiin.)

Kirgisia (Tämä kyseinen jääkiekon viime vuosien nopeassa nousussa oleva maa pääsee viimein suorittamaan tulikasteensa. Kirgisia tietenkin kärsi myös koronasta kuten myös kisojen pitämättömyydestä kun muutoin se olisi tehnyt tämän kaiken ilmestymiseltään MM-ohjelmaan jo pari vuotta sitten. Paljon on kysymyksiä, mutta käytännöllisesti katsoen nousu niin yhteisenä sarjana kuin erikseen lohkosarjoinakin on taattu kun sen verran hienosti liiketekninen suorituskyky tällä maalla jääkiekossa on poikatasollakin jolloin kilpailijat ilman maan omia virheitä tulevat jyrätyksi. Välillä ilman muuta tälle maalle on tarjottu paikkaa myös MM-kisojen 4. Divisioonassakin tarpeen tullen mikäli sittenkin MM-kisojen 3. Divisioona ei vielä oikein olisi hyvä ratkaisu. Ehdottomasti itse pitäisin joukkueen MM-kisojen 3. Divisioonassa siitä sitten nousten yhdessä tai erikseen mahdollisimman nopeasti.)

Tämän hetken tilanteen nimissä IIHF pitää vielä auki kahta lisäpaikkaa MM-kisojen 3. Divisioonaa varten pojille niille maille mitkä sen haluavat ottaa vastaan.

Tietenkin Kirgisia on myös yksi automaattinen maa MM-kisojen 4. Divisioonaan ja mikäli näin niin siinä tapauksessa aukeutuu vielä yksi lisäpaikka sitten MM-kisojen 3. Divisioonaa varten.

Parhaimmillaan neljäkin mikäli Ukraina vetäytyy ja Kirgisia jättäytyy MM-kisojen 4. Divisioonan puolelle.

MM-kisojen 4. Divisioona etenkin on maamäärien vähyyden nimissä melko epätodennäköinen juurikin nyt, mutta lähivuosille se on hyvinkin mahdollinen.

Kirgisian lisäksi Uzbekistan, Turkmenistan, Kolumbia, Iran, Algeria, Tunisia ja useampi muukin maa kuten Arabiemiraatit, Kuwait, Qatar ja Oman ovat ajatelleet lähettää poikiensa joukkueet ikäryhmänsä MM-ohjelman pariin ensi vuodeksi tai lähivuosille.

Kuten todettua MM-kisojen 3. Divisioona ja kenties tuleva MM-kisojen 4. Divisioona selviävät enemmän täysin varmasti syksyn tullen muodoltaan ja joukkuemääriltään joskin kisapaikat esimerkiksi aikuisiin nähden ovat yllättävänkin hyvin tiedossa.

Loppuun vielä laitan yhden jutun.

Ukrainan tilanne vaikuttaa kenties vielä seuraaviin maihin ellei sitten sen vetäytyessä pelata muutoin viidellä maalla jossa viitospaikkalainen putoaa ja muutoin nousu on normaali joskin Ukraina poikineen säilyisi vuodeksi 2024:

Italia (Pääsee MM-kisojen 1. Divisioonan ylemmän lohkosarjan puolelle mikäli Ukraina vetäytyy.)

Iso-Britannia (Pääsee MM-kisojen 1. Divisioonan puolelle mikäli Ukraina vetäytyy.)

Hollanti (Pääsee MM-kisojen 2. Divisioonan ylemmän lohkosarjan puolelle mikäli Ukraina vetäytyy.)

Islanti (Pääsee MM-kisojen 2. Divisioonan puolelle mikäli Ukraina vetäytyy.)

Etelä-Afrikka (Pääsee MM-kisojen 3. Divisioonan ylemmän lohkosarjan puolelle mikäli Ukraina vetäytyy ja mikäli sarjaa ei pelata yhteisenä kun muutoin yhdistyessä sillä ei ole merkitystä.)

IIHF tilanteesta riippuen voinee myöntää vielä yhden lisäpaikan sitten MM-kisojen 3:n tai 4:n Divisioonan puolelle jollekin halukkaalle maalle kuin alkujaan oli kaksi lisäpaikkaa ja kolme mikäli Ukraina olisi vetäytynyt ensi vuodelle. Nyt tietenkin halukkaille tietyin ehdoin lisäpaikkoja voi olla viisikin ihan alimmalle/toiseksi alimmalle tasolle.

Paljon jääkin tulevasta kiinni.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Divisioonien MM-kisoista puhuen erinäisten joukkueiden tulevaisuus on vielä hämärän peitossa kiitos koronan.

Sen jälkeiseen aikaan on kuitenkin jo varauduttu.

Mikäli se ei hetkeen häviä niin sen kanssa opitaan/on opittu elämään.

Silti etenkin nyt viime päivien uutisia luettuani kuten myös otettuani yhteyttä ulkomailla oleviin tuttuihin/yhteyshenkilöihin näyttää siltä, että nyt IIHF kerrankin yllättää ja tulee vastaan ongelmia vasten hyvin avokätisesti!

Kiitettävää kyllä, mutta osin pienesti muistuttaen näitä muutoksia olisi osin kannattanut hieman tehdä jo silloin ennen divisioonien pelikautta tai vielä silloin kun suurin osa ylemmistä sarjoista ei ollut vielä alkanut täksi vuodeksi.

En kuitenkaan marise enempää sillä odotin paljon huonompaakin päätöstä kuin mitä tuli nyt näillä näkymin olleissa istunnossa tai tulevissa istunnoissa.

Viimeksi 9.5 ja 27.5 käytyjen viestien pohjalta hahmottelen siis nyt ensi vuotta, millaiselta se voisi näyttää ja tietenkin tarpeen tullen kesken viestin tai loppuun lisään myös ne muut ylimäärälaajenemisen maat joiden asema on kiinni ikävä kyllä Ukrainan Sodasta.

Ensi vuodeksi tietenkin nyt ei korona enää pelasta vuosien 2020-2022 tapaan vaan nyt pudotaan jolloin ainoa vetäytyjä ilman putoamista on halutessaan sotaan vedoten on Ukraina.

Muuten kuten vaikka nyt koronan vuoksi poissa olleet Australia ja Uusi-Seelanti putoavat kyllä mikäli putoavat huonojen pelien päätteeksi.

Eli ensi vuodeksi MM-kisojen ohjelma divisiooniin näyttäisi siis tältä kun tietenkin Venäjä ja Valko-Venäjä eivät saa osallistua mitenkään ensi vuodeksi ja erikseen tulevan osallistumiskiellon myötä se sitten vie vielä vuoden/vuosia lisää siitäkin eteenpäin kiitos Ukrainaan kohdistuneen verisen sodan kun nyt Intia historiallisesti päättää liittyä pelaamaan MM-ohjelmaan, eri turnauksiin tulee nyt kaikki lähtökohtaisesti nimetyt isännät ja lisäksi pelipäivämäärätkin ennen muita muutoksia:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioonaan sarjalohkoihin A ja B vuodeksi 2023 Iso-Britannian Nottinghamiin 29.4.2023-5.5.2023 ja Eestin Tallinnaan 24.4.2023-29.4.2023

1. Divisioona sarjalohko 1A

Iso-Britannia (Putoaja MM-kisojen varsinaiselta puolelta.)

Italia (Putoaja MM-kisojen varsinaiselta puolelta.)

Liettua

Etelä-Korea

Romania (Olisi pudonnut alempaan lohkosarjaan, mutta säilyi putoamatta kun muutenkin hieman erikoisesti aina ollut viiden maan pelaamistapa täksi vuodeksi laajentui jo alkujaankin järkimitoin tarkoitetusti kuuden maan sellaiseksi mikä olisi pitänyt jälkisanoina olla nytkin käytössä.)

Puola (Nousija alemmasta sarjalohkosta joskin hieman toisella tavalla puhuen olisi IIHF:n herrojen kannattanut kuulla puolalaisten järkipuhetta jo ennen tätä erikoista jättämistä alempaan lohkosarjaan tänäkin vuonna.)

1. Divisioona sarjalohko 1B

Eesti

Japani

Ukraina (Tämä maa on sodassa. Lisäksi se on ainoa maa joka voi vetäytyä putoamatta koronan jälkeenkin juuri tästä syystä johtuen. Siten vetäytyessään kenties se voi luoda vielä mahdollisuuden joillekin maille.)

Serbia (Olisi pudonnut MM-kisojen 2. Divisioonaan, mutta säilyi putoamatta viiden maan laajentuessa kuuteen.)

Kiina (Nousija MM-kisojen 2. Divisioonan puolelta puhuen.)

Hollanti (Nousija MM-kisojen 2. Divisioonan puolelta puhuen, mutta vain laajennuspaikkalaisena. Oli tosin ennen pelikautta kiinni muuna nousijana Ukrainan tilanteen ja osin muutenkin ihan jäämisen muodossa putoamatta, mutta tuolloin tietysti IIHF päätti sitten erikoisesti sen jättää alempaan sarjaan pelaamaan. Toisin kuin esimerkiksi Liettua MM-kisojen 1. Divisioonan puolella tai Ranska ja Itävalta MM-kisojen varsinaisella puolella niin Hollanti ei hirveästi pelikaudella vakuuttanut välillä ja siten vaikka olenkin oikeuden sinänsä tapahduttua tyytyväinen niin todistettavaakin jää rutosti ensi vuodeksi pysymiseen nähden.)

Sitten MM-kisojen 2. Divisioonan mahdollinen tilanne ensi vuodeksi:

Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioonaan sarjalohkoihin A ja B vuodeksi 2023 Espanjan Madridiin 16.4.2023-22.4.2023 ja Turkin Istanbuliin 17.4.2023-23.4.2023

2. Divisioona sarjalohko 2A

Espanja (Oli viimeinen oman sarjansa tilapäislaajennusjoukkue MM-kisojen 1. Divisioonaan tälle vuodelle mikäli Ukraina olisi vetäytynyt. Ikävä kyllä ei vetäytynyt ja lisäksi Espanja pelasi melko huonosti muutenkin joten nyt jouduttiin jäämään tälle tasoryhmälle tässä sarjassa puhuen. Ensi vuosikaan ei välttämättä kovin hyvälle näytä.)

Kroatia (Oli myös kiinni tietenkin oman sarjansa tilapäislaajennusjoukkueeksi MM-kisojen 1. Divisioonaan tälle vuodelle mikäli Ukraina olisi vetäytynyt. Ikävä kyllä ei vetäytynyt ja tietenkin jouduttiin jäämään tälle tasoryhmälle tässä sarjassa puhuen. Ensi vuodeksi voi kyllä nousta, mutta mene ja tiedä.)

Israel (Olisi pudonnut alempaan lohkosarjaan, mutta säilyi putoamatta viiden maan laajentuessa kuuteen.)

Australia (Palaa MM-kisoihin tähän sarjaan koronan jälkiajalle tietenkin ylempään sarjalohkoon.)

Islanti (Nousija alemmasta sarjalohkosta.)

Georgia (Nousija MM-kisojen alemmasta sarjalohkosta puhuen, mutta vain laajennuspaikkalaisena. Osin ennen pelikautta oli kiinni paremmassa ennen IIHF:n asennetta. Nousu tuli pienenä lahjana ja nyt onkin sitten kovimmista kovin paikka edessä maalle. Tiedä sitten, että olisiko sittenkin ollut vielä 1-2 vuotta alempi sarjalohko parempi sijoituspaikka vai ei. Todennäköisesti olisi kyllä pelaamalla hoitanut nousun, mutta ensi vuonnahan sen sitten näkee. Siinä mielessä nyt viimein ehkä melko hyvin näkee, että mihin maasta jääkiekossa on. Vielä paremmin sen näkisi MM-kisojen 1. Divisioonassa, mutta hyvä näinkin.)

2. Divisioona sarjalohko 2B

Turkki (Nousija MM-kisojen 3. Divisioonan puolelta, mutta vain laajennuspaikkalaisena. Ennen pelikautta oli toki kiinni selvemminkin muuna tilapäislaajennusjoukkueena. Tiedä sitten miten kotijäillä kisat sujuvat ensi vuonna.)

Belgia (Täksi vuodeksi oli kiinni paikassa olla putoamatta ylempäänkin sarjalohkoon ennen kuin IIHF päätti toisin. Tässä sarjalohkossa Belgia ei Hollannin tapaan liikoja vakuuttanut ja Georgia-tappio kirvelee varmasti nyt pahemmin kuin muutoin kiitos nyt olleiden lisälaajennuksin. Todennäköisesti nousu tulee kyllä sitten ensi vuodeksi.)

Bulgaria

Meksiko (Piti olla putoaja MM-kisojen 2. Divisioonasta lähtökohtaisesti MM-kisojen 3. Divisioonaan ensi vuodeksi, mutta maamäärän laajennus pelasti kovia jääkiekossa kärsineen maan. Onko se ansaitsematon pelastus niin sen näkee sitten.)

Uusi-Seelanti (Palaa MM-kisoihin tähän sarjaan koronan jälkiajalle tietenkin alempaan sarjalohkoon.)

Arabiemiraatit (Nousija MM-kisojen 3. Divisioonan puolelta joskin kovin ansaitsemattoman tuntuisesti kiitos venäläispelaajiensa.)

Sitten MM-kisojen 3. Divisioonan mahdollinen tilanne ensi vuodeksi, mutta tähän yhteyteen totean ensi vuoden kisamaan ja paikkojen olevan enintään lähtökohtaisia kun tilapäisyhdistymisestäkin edelleen neuvotellaan joskin juuri tämän vuoksi vielä toistaiseksi käsittelen tätä kuin sitä pelattaisiin jaettuina tietenkin lohkosarjoihin ja kun se perustuu näiden pienempien kiekkomaiden lähtökohtaiseen ilmoitukseen edellyttäen tietenkin muiden maiden suostumattomuutta pitämään kisoja:

Jääkiekon MM-kisat 3. Divisioonaan sarjalohkoihin A ja B vuodeksi 2023 Etelä-Afrikassa todennäköisimmin Kapkaupungissa 17.4.2023-23.4.2023 ja Bosnia ja Hertsegovinassa todennäköisimmin Sarajevossa 14.4.2023-21.4.2023

3. Divisioona sarjalohko 3A

Turkmenistan (Oli etenkin ennen pelivuotta kiinni jopa MM-kisojen 2. Divisioonan paikassa tietysti laajennuksin, mutta joutui jäämään pelikauden päätteeksi tähän sarjaan yhteisesti tai erikseen Arabiemiraatien ja Turkin vietyä nousun. On kuitenkin nousussa kiinni ensi vuodeksi kuten pitääkin.)

Taiwan

Luxemburg (Olisi pudonnut alempaan lohkosarjaan, mutta säilyi putoamatta viiden maan laajentuessa kuuteen. Lisäksi olisi voinut säilyä mikäli sarja joka tapauksessa yhdistettäisiin.)

Pohjois-Korea (Palaa MM-kisoihin tähän sarjaan koronan jälkiajalle yhdessä tai erikseen lohkosarjoissa pelaten. Mikäli pelataan erikseen on sijoituspaikka ylempi lohkosarja.)

Etelä-Afrikka (Nousija alemmasta sarjalohkosta.)

Thaimaa (Nousija alemmasta sarjalohkosta, mutta vain laajennuspaikkalaisena. Mahdollisesti olisi pelannut ilman nousuakin mikäli sarja joka tapauksessa yhdistettäisiin.)

3. Divisioona sarjalohko 3B

Bosnia ja Hertsegovina (Piti olla putoaja jopa MM-kisojen 4. Divisioonaan asti mikäli se pelataan ensi vuonna, mutta täysin naurettavan tämän vuoden kolmen maan alemman lohkosarjan pelaamisen myötä tynkäturnauksen hännänhuippuna se ei silti putoa mihinkään joten se saa jäädä. Lisäksi olisi saanut jäädä muutenkin kun ja mikäli sarja yhdistettäisiin tilapäisesti.)

Hong Kong (Palaa MM-kisoihin tähän sarjaan koronan jälkiajalle yhdessä tai erikseen lohkosarjoissa pelaten. Mikäli pelataan erikseen on sijoituspaikka alempi lohkosarja.)

Kirgisia (Nousija MM-kisojen 4. Divisioonan tai vanhempien aikojen nimensä mukaan Jääkiekon MM-kisojen E-sarjasta. Hyvin todennäköinen nousija ylempään sarjalohkoon tai koko ylempään sarjaan eli MM-kisojen 2. Divisioonaan mikäli yhdistys tapahtuu.)

Iran (Nousija MM-kisojen 4. Divisioonan tai vanhempien aikojen nimensä mukaan Jääkiekon MM-kisojen E-sarjasta, mutta vain täydennyspaikkalaisena kun IIHF päätti avokätisesti ihan alimpiin sarjoihin niistä puhuen nostaa enemmänkin joukkueita. Voi yllättää, mutta olla tietenkin myös huono sitten yhteisesti tai erikseen pelattavassa ylemmässä sarjassa. Välillä tosin aiemminkin mietittiin kykytasojen pohjalta nostoa muutenkin ennen sitten suurempaa lisälaajennusta.)

Singapore (Nousija MM-kisojen 4. Divisioonan tai vanhempien aikojen nimensä mukaan Jääkiekon MM-kisojen E-sarjasta, mutta vain täydennyspaikkalaisena kun IIHF päätti avokätisesti ihan alimpiin sarjoihin niistä puhuen nostaa enemmänkin joukkueita. Tiedä sitten, että onko ratkaisu oikea.)

Malesia (Nousija MM-kisojen 4. Divisioonan tai vanhempien aikojen nimensä mukaan Jääkiekon MM-kisojen E-sarjasta, mutta vain täydennyspaikkalaisena kun IIHF päätti avokätisesti ihan alimpiin sarjoihin niistä puhuen nostaa enemmänkin joukkueita. Jään Tiikereille tämä on historiallinen hetki, mutta niin on haastekin ensi vuodeksi.)

Tähän tulee vielä MM-kisojen 4. Divisioonan mahdollinen tilanne ensi vuodeksi loppuun kun näillä näkymin sarjaa ollaan kyllä jatkamassa ja ehkä kenties laajentamassakin riippuen maamääristä, mutta kiitos nyt erittäinkin merkittävien lisälaajennusten tällä hetkellä isäntämaa kuten myös pitopaikka on enintään lähtökohtainen ja kun ei myös vielä juurikaan maamääriäkään täysin tiedeät joskin tässä niitä tulee ainakin kolme:

Jääkiekon MM-kisat 4. Divisioonaan vuodeksi 2023 Kuwaitissa todennäköisimmin Kuwait Cityssä Bayanin Jäähallissa 10.3.2023-16.3.2023

4. Divisioona

Kuwait

Filippiinit (Palaa MM-kisoihin tähän sarjaan koronan jälkiajalle osallistuen viimeinkin suoraan MM-jäille.)

Intia (Jääkiekon MM-ohjelmaan tämä maa viimeinkin liittyy kun Thaimaan tapaan tätäkin maata on odotettu MM-jäille enemmän tai vähemmän vuodesta 1989 lähtien. Thaimaa tekikin jo tempun kolme vuotta sitten omalle juhlavuodelleen ja mene ja tiedä, että olisiko Intia ehtinyt tehdä saman ennen koronaa? Ei kuitenkaan välttämättä kun maan jäähalliasiat nk. Olympiamittaisen sellaisen osalta olivat kesken. Joka tapauksessa tämä maa pitkään asiaa pohdittuaan liittyy mukaan jättäen muun muassa kuumaverisen kilpailijanaapurin eli Pakistanin taakseen liittymisestä puhuen.)

IIHF pitää tällä hetkellä paikkaa auki vielä kolmelle muulle maalle kun lisälaajennukset tulivat voimaan. Aiemmin oli enintään kaksi lisäpaikkaa halukkaille.

Lisäksi Ukrainan tilanne vaikuttaa kenties vielä seuraaviin maihin ellei sitten sen vetäytyessä pelata muutoin viidellä maalla jossa viitospaikkalainen putoaa ja muutoin nousu on normaali joskin Ukraina säilyisi vuodeksi 2024:

Kroatia (Pääsee MM-kisojen 1. Divisioonan puolelle mikäli Ukraina vetäytyy.)

Belgia (Pääsee MM-kisojen 2. Divisioonan ylemmän lohkosarjan puolelle mikäli Ukraina vetäytyy.)

Turkmenistan (Pääsee MM-kisojen 2. Divisioonan puolelle mikäli Ukraina vetäytyy.)

Bosnia ja Hertsegovina (Pääsee MM-kisojen 3. Divisioonan ylemmän lohkosarjan puolelle mikäli Ukraina vetäytyy ja mikäli sarjaa ei pelata yhteisenä kun muutoin yhdistyessä sillä ei ole merkitystä. Tosin erikseen pelaten täytyy löytää uusi isäntä peleille.)

Kuwait (Saattaa päästä vielä kiinni viimeiseen täydennyspaikkaan kiinni MM-kisojen 3. Divisioonan puolelle mikäli Ukraina vetäytyy jolloin erikseen pelatessa se joutuisi alempaan lohkosarjaan ja muutoin yhdistyessä sillä ei ole merkitystä. Tosin erikseen pelaten tai muutenkin viimeiseen täydennyspaikkaan kiinni päästessään täytyy löytää uusi isäntä peleille.)

IIHF tilanteesta riippuen voinee myöntää edelleen vielä yhden lisäpaikan sitten MM-kisojen 4. Divisioonan puolelle jollekin halukkaalle maalle kuin alkujaan oli kaksi lisäpaikkaa ja kolme mikäli Ukraina olisi vetäytynyt ensi vuodelle. Nyt tietenkin halukkaille tietyin ehdoin lisäpaikkoja voi olla viisikin ihan alimmalle tasolle, mutta nyt Intian liityttyä mukaan enintään neljä on jäljellä.

MM-kisojen 4. Divisioona onkin vielä avoin kun se voi laajentua hyvinkin paljon, siihen voi tulla lohkosarjat, alempiakin MM-divisioonia voi tulla tai sitten sitä ei pelata lainkaan ensi vuonna ja siinä tapauksessa Kuwait ja Filippiinit lienevät kiinni lähinnä erillisissä lisäpaikoissa muuten vain yhteiseen tai erilliseen MM-kisojen 3. Divisioonaan.

MM-kisojen alemmat divisioonat päätetään lopullisesti pelitavaltaan syksyllä eli syyskuussa, lokakuussa tai marraskuussa tilanteen mukaan.

Tosin pienenä huomautuksena ainakin tässä vaiheessa on niin, että MM-kisojen 4. Divisioona kyllä pidetään ja tietenkin MM-kisojen 3. Divisioona on lähtökohtaisesti erikseen pelattava muodoltaan kun laajennuksiin on suostuttu IIHF:n puolesta erittäinkin vahvasti puhuen kautta linjan.

Sikäli kun tietysti jostakin syystä MM-kisojen 4. Divisioonaa ei pidettäisi niin sen harvat muut maat pitänevät tauon tai ne liitetään hyvinkin laajaan alempaan lohkosarjaan MM-kisojen 3. Divisioonaan.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Tyttöjen MM-kisojen eli Alle 18-Vuotiaiden MM-puolella tuleville naisille otettujen turnausten suhteen IIHF oli ihme kyllä kyennyt tekemään sen mitä miehille tai pojille ei kyennyt tekemään ei sitten millään jostakin kumman syystä ainakin välillä.

Toisin sanoen puhutaan sarjojen tilapäisyhdistämisestä.

Yhdistäminen koskee MM-kisojen 2. Divisioonaa tai entistä MM-kisojen C-sarjaa tytöille.

Zeytinburnun Jäähallissa ja nyt muuttuneesti sen pienemmissä sisarhalleissa Turkissa Istanbulissa pidetään nämä yhteiskisat.

Nuorten naisten puolella ikävä kyllä hieman erikoisesti ja turhaan kauan paikastaan yhdessä Australian kanssa kulissien takana taistellut Uusi-Seelanti vetäytyi jo 22.4.2022 kerrotusti turnauksesta vedoten tietenkin jälleen koronaan, mutta myös riittämättömään harjoitteluaikaan vedoten.

Kieltämättä sen osalta puhuen näyttää nyt melko pahalta kun se ilman ihmeitä voi nyt pudota MM-kisojen 3. Divisioonaan ikäluokassaan mikäli se vain järjestetään.

Mikäli ei niin Uusi-Seelanti kieltämättä olisi voinut olla jäämässä, mutta tilanne olisi voinut olla kovin kiusallinen kattojärjestön eli IIHF:n suuntaan.

Uusi-Seelanti tyttöineen ei pyörtänyt päätöstään 31.5 mennessä joten se on nyt poissa.

Australia kuitenkin jäi.

Tämä ikävä tilanne olisi voinut olla myös hyvä uutinen mikäli vain joku muu riittävän rohkea jääkiekkomaa tyttöjä peluuttaen olisi uskaltanut tulla esiin kymmenenneksi joukkueeksi yhteisturnaukseen edelleenkin.

Ikävä kyllä nk. Kymppimaata ei tullut joten pelit pelataan tänään alkavissa otteluissa 9:llä maalla.

Yhteiskisat järjestetään seuraavaksi siten näin kun osallistujat ovat seuraavat kun Australia jäi Uuden-Seelannin jäätyä pois kuten myös nyt kun kahden lohkon sijaan nyt ottelut viedään läpi kolmessa pienlohkossa kolmen maan voimin lohkoa kohti Alkueriä 9:n maan mukaisesti kaikkiaan:

A-lohko

Iso-Britannia

Turkki

Meksiko

B-lohko

Kazakstan

Latvia

Hollanti

C-lohko

Espanja

Australia

Islanti

Itse turnaus pelataan nyt kaiken jälkeen Turkissa Istanbulissa Zeytinburnun Jäähallissa ja sen pienemmissä sisarhalleissa lohkomuutoksen jälkeen.

Uusi aikataulu tosin yhdeksälle maallekin on sama eli päivämäärät ovat siinä tapauksessa 27.6.2022-5.7.2022 eli turnaus on pari päivää lyhyempi kun nk. Kymppimaata ei porukkaan saatu.

Entiseen nähden kolmen lohkon pelaamisen myötä Alkuerätkin päättyvät jo 29.6 eli ylihuomiseen mennessä kun muuten kahdella lohkolla olisi pelattu vähän pidempään.

Saa nähdä, että miten tässä kesäturnauksessa sitten käy!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Tyttöjen MM-kisojen eli Alle 18-Vuotiaiden MM-puolella onkin ollut käynnissä Turkissa pelattava MM-kisojen 2. Divisioona eli vanhalta nimeltään entinen MM-kisojen C-sarja.

Yhteiskisoissa pelaten tulokset eri lohkoissa pelaten yhteisesti ovat menneet seuraavasti nyt kun kisoissa on välipäivä:

Jääkiekon Tyttöjen MM-kisat eli Alle 18-Vuotiaat Naiset 2. Divisioona 27.6.2022-5.7.2022 Turkissa Istanbulissa Zeytinburnussa

A-lohko

27.6.2022

Meksiko-Iso-Britannia 0-6

28.6.2022

Turkki-Meksiko 2-1 (Rangaistuslyöntilaukauskilpailu tarvittiin tähän otteluun voittajan selviämiseksi.)

29.6.2022

Iso-Britannia-Turkki 6-0

B-lohko

27.6.2022

Latvia-Hollanti 2-5

28.6.2022

Kazhakstan-Latvia 1-5

29.6.2022

Hollanti-Kazhakstan 6-0

C-lohko

27.6.2022

Islanti-Australia 1-5

28.6.2022

Espanja-Islanti 11-0

29.6.2022

Australia-Espanja 1-4

Näiden ottelujen jälkeen erikoista oli se, että selvemmistä pudotuspeleistä luovuttiin nähtävästi aiemmin ennen turnausta kun huomenna alkaa Puolivälieräsarja/Välieräsarja-nimellä kulkeva kokonaisuus jossa tietenkin nyt lohkot ovat nimiltään D-lohko, E-lohko ja F-Lohko.

Kun ne ottelut ovat ohi 3.7.2022 mennessä niin välipäivän jälkeen ovat vielä turnauksen Sijoitusottelut, Pronssiottelu ja Finaali sitten päätöspäivälle.

Huomisesta alkaen ottelut menevät noissa jatkolohkoissa seuraavasti aina 3.7.2022 asti:

D-lohko

1.7.2022

Espanja-Iso-Britannia

2.7.2022

Espanja-Hollanti

3.7.2022

Iso-Britannia-Hollanti

E-lohko

1.7.2022

Australia-Turkki

2.7.2022

Latvia-Australia

3.7.2022

Latvia-Turkki

F-lohko

1.7.2022

Meksiko-Islanti

2.7.2022

Kazhakstan-Islanti

3.7.2022

Meksiko-Kazhakstan

Saa nähdä, että miten niissä käy kun kesäturnaus tähän asti on ollut hyvinkin mielenkiintoinen. Melko paljon esimerkiksi Turkissa palstatilaa ja huomiota sai aiempi Turkin naisten mitalikin tänä keväänä omalla sarjatasollaan joten siksikin tyttöjen turnaukseen on kiinnitetty katseet ja satsattu paljon.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Tyttöjen MM-kisojen eli Alle 18-Vuotiaiden MM-puolella onkin edelleen ollut käynnissä Turkissa pelattava MM-kisojen 2. Divisioona eli vanhalta nimeltään entinen MM-kisojen C-sarja.

Yhteiskisoissa pelaten tulokset eri lohkoissa pelaten yhteisesti ovat menneet seuraavasti nyt kun kisoissa on välipäivä jatkolohkon ottelujen jälkeen niiden toimittaessa Puolivälieräsarjan/Välieräsarjan virkaa:

Jääkiekon Tyttöjen MM-kisat eli Alle 18-Vuotiaat Naiset 2. Divisioona 27.6.2022-5.7.2022 Turkissa Istanbulissa Zeytinburnussa

D-lohko

1.7.2022

Espanja-Iso-Britannia 4-0

2.7.2022

Espanja-Hollanti 4-0

3.7.2022

Iso-Britannia-Hollanti 2-1 (Jatkoaika tarvittiin voittajan selviämiseen.)

E-lohko

1.7.2022

Australia-Turkki 5-0

2.7.2022

Latvia-Australia 1-2

3.7.2022

Latvia-Turkki 5-1

F-lohko

1.7.2022

Meksiko-Islanti 5-2

2.7.2022

Kazhakstan-Islanti 2-0

3.7.2022

Meksiko-Kazhakstan 6-1

Ennen turnauksen päätöstä heikoin pistejoukkue on Islanti ja sen ottelut päättyvät tähän joten se jäi turnauksen viimeiseksi.

Muut päätösottelut määrittyvät mitä erinäisin yhteispistein kuten niiden erotuksin jatkolohkon ottelujen myötä.

Siten huonoin kakkostilan joukkue kuten myös huonoin lohkovoittaja eli Kazhakstan ja Meksiko pelaavat toiseksi viimeisen sijan sijoitusottelun ja toiseksi huonoin pistejoukkue muutoin kaikkiaan eli Turkki pelaa toiseksi huonointa kakkostilan joukkuetta vastaan kaikkiaan eli Latviaa vastaan ylemmän sijoitusottelun.

Mitaliottelut määrittyvät seuraavasti:

Pronssiotteluun pääsee toiseksi paras lohkovoittaja ja huonoin kärkijoukkue eli Australia ja Hollanti.

Finaaliin pääsevät jatkolohkojen kuten koko sarjan kaksi parasta yhteispistein ja erotuksin eli Iso-Britannia ja Espanja ensin mainitun ollessa toiseksi paras ja toisen voittaja aiemmin.

Ottelut menevät huomenna täten näin Sijoitusottelujen, Pronssiottelun ja Finaalin perusteella osapuolittain laskevassa järjestyksessä menestystä mitaten:

5.7.2022

Sijoitusottelut

Meksiko-Kazhakstan

Latvia-Turkki

Pronssiottelu

Hollanti-Australia

Finaali

Espanja-Iso-Britannia

Muutoin turnaus on mielestäni sujunut ihan hyvin mitä nyt ehkä tietyin ehdoin parempi olisi ollut pelata Puolivälierät suoraan heti Alkuerien jälkeen ja tuolloin Islanti tai erittäin heikosti Alkuerät pelannut Kazhakstan olisi ollut niistä ulkona kuten koko pelien päättyessäkin.

Tietyin ehdoin myös näihin muihin otteluihin olisi käyneet selkeät Välierät tai siten määrittely, että jatkolohkojen kaikki kolme voittajaa ja paras lohkokakkonen olisi päässeet mitalipeleihin.

Pitkälti selkeyden nimissä näin.

Jatkolohkojen voittajat tai myös selkeät Välieriin matkanneet joukkueet olisivat muuten tuolla määritelmällä olleet Espanja, Australia ja Meksiko lisäten sitten tilanteen pohjalta joko Latvialla tai Kazhakstanilla eli parhaalla kakkostilajoukkueella joista jälkimmäisellä pelit sujuivatkin näin paremmin kuin Alkuerissä.

Nyt kuitenkin meneteltiin näin ja ehkä tämä käy näin poikkeustyylin yhteiskisoissa, mutta tiedä sitten jatkosta onko tuo tyyli niin hyvä muutoin.

Finaalista puhuen brittien mimmit tuskin haluavat nähdä samaa jyräystä itselleen toisin kuin miten näissä kävi.

Espanjan mimmit ovat kuitenkin sähäköitä naisten alkuja ja osaavat luistella hyvin kuten hallita kiekkoa tarkoin syötön avauksin kuten katkaisuinkin.

Paljon on pelissä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Tyttöjen MM-kisojen eli Alle 18-Vuotiaiden MM-puolella päättyi eilen Turkissa pelattu MM-kisojen 2. Divisioona eli vanhalta nimeltään entinen MM-kisojen C-sarja.

Yhteiskisoissa pelaten tulokset ovat menneet seuraavasti nyt kun kisat päättyivät:

Jääkiekon Tyttöjen MM-kisat eli Alle 18-Vuotiaat Naiset 2. Divisioona 27.6.2022-5.7.2022 Turkissa Istanbulissa Zeytinburnussa

5.7.2022

Sijoitusottelut

Meksiko-Kazhakstan 2-0

Latvia-Turkki 5-1

Pronssiottelu

Hollanti-Australia 1-2

Finaali

Espanja-Iso-Britannia 3-1 (Ennen viimeistä 10 minuuttia Espanja ei kyennyt hallitsemaan peliä vaikka se oli toki tehnyt maalit ensin ja johto parhaimmillaan oli ollut kolme-nolla. Loppumetreille typerät jäähyt ja tietenkin brittien mimmien pelaaminen ilman maalivahtia oli luoda liiankin suurta jännitystä paljon myönteisyyttä herättäneille tuleville espanjalaisnaisille. Brittien lisämaalit eivät olleet kaukana, mutta nyt kävi näin. Tällä hetkellä Espanja nousee varmasti sarjatasoa ylemmäs ja ennen turnausta sovitusti osin koronasyistä johtuen brititkin voivat vielä nousta. Tosin täyden varmuuden siihen näkee vasta syksyllä tai talvella kun kaikista ensi vuoden asioista päätetään.)

Espanja siis voitti ja nousee täydellä varmuudella ensi vuodeksi Tyttöjen MM-kisojen 1. Divisioonan puolelle alempaan lohkosarjaan, Iso-Britannia oli toinen ja voi vielä nousta myöskin ensi vuodeksi sarjatasoa ylemmäksi ja mikäli ei nousisi niin ensi vuonna nousu kyllä pakostakin tulee tällä menolla ja Australian mimmit hienon paluun myötä koronan jälkeen olivat kolmansia täydentäen mitalijoukkueet.

Hollanti oli neljäs, Latvia oli viides myös vahvasti nousten ja kenties haastaen ensi vuodeksi ja hyvin lähivuosille britit tasolleen, neitien emännöitsijä Turkki oli kuudes, Meksiko oli seitsemäs, Kazhakstan oli kahdeksas ja toiseksi viimeinen ja yhdeksäs ja viimeinen oli Islanti turnauksessa.

Mahdollinen Tyttöjen MM-kisojen 3. Divisioona saattaa tullessaan pelatuksi ottaa tästä sarjasta mukaansa Kazhakstanin ja Islannin kahtena viimeisenä joukkueena lisäten tietenkin koronan myötä pois jääneellä Uudella-Seelannilla kuten myös muilla uusilla joukkueilla mikäli näin käy.

Sen näkee sitten ja yllättävänkin hyvät ja pirteät olivat nämä kisat etenkin yhteiskisoiksi.

Yhteiskisoja toivottavasti harkitaan enemmän jatkossakin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Juniorien MM-kisojen eli Alle 20-Vuotiaiden MM-puolella tuleville miehille otettujen turnausten suhteen IIHF on ihme kyllä kyennyt tekemään sen mitä miehille tai muutoin pojille kuten ei osin naisillekaan ei kykene tekemään ei sitten millään jostakin kumman syystä.

Toisin sanoen puhutaan sarjojen tilapäisyhdistämisestä.

Myös tytöille näin on onneksi kyetty tekemään kuten on tehty peleineen.

Ikävä kyllä yhdistäminen koskee jälleen vain alempia MM-kisojen puolia kuten tytöilläkin.

Yhdistäminen koskee MM-kisojen 3. Divisioonaa tai entistä MM-kisojen D-sarjaa junioreille.

Queretaron Jäähallissa Meksikossa pidetään nämä yhteiskisat.

Yhdistämiseen päädyttiin monistakin eri syistä viimein kieltämättä dramaattisesti, mutta yksi tärkeimpiä syitä oli tietenkin yksinkertaisesti erillisturnauksille/sarjalohkoille täysin sopimaton loppuvuosi, turnausta oli viivytetty kiitos koronan enemmän kuin tarpeeksi tätä ennenkin ja kun tammikuussa homma oli mennyt lekkeripeliksi.

Tuolloinhan se olisi pitänyt pelata ennen viime hetken perseilyä ja vetäytymistä melkoisen happamalla tavalla.

Juniorien, tyttöjen ja myös poikien eli esimerkiksi Alle 18-Vuotiaiden MM-kisojen puolella on ollut erittäin paljon erinäisiä viivytyksiä, peruutuksia ja tietenkin ylipäänsä keskustelua sarjamuodoista koronan jälkeisille ajoille.

Kuten naisillekin.

23.4.2022 olleen pitkän viestin nimissä eläen puhun nyt lyhyemmin kuin silloin.

Nuorten MM-kisat 3. Divisioonaan ei ollut helppoa järjestää yhteisinä, mutta siihen päädyttiin myös siksi kun MM-kisojen 4. Divisioonaa eli periaatteessa entistä MM-kisojen E-sarjaa kokonaan uutena ei sittenkään vielä tullut junioreille.

Mikäli olisi tullutkin niin maamäärä olisi ollut kovin pieni.

Junioreille MM-puolelle kokonaisuudessaankin viime aikoina on myös erillisesti muutosten myötä riitautettu päätöksiä joissa kukaan ei putoaisi.

Korona tietysti on tärkein pudottamattomuuden syy näinä päivinä.

Nousutkin ovat olleet ennen viime aikojen linjauksia melko hämäriä kun välillä kukaan ei nouse tai sitten nousee yksi tai jopa kaksikin maata kerralla.

MM-kisojen 3. Divisioonan yhdistämistä vaativat nuorille miesten aluille kieltämättä moni erikin maa, mutta eniten äänekkäimmät olivat koronan paljon runtelemat Australia ja Uusi-Seelanti.

He saivat tahtonsa läpi sillä ehdolla, että he sitten vastineeksi näillä näkymin hävitessään putoavat uuteen MM-kisojen 4. Divisioonaan.

Ilman yhdistystä ne olisivat säilyneet omille sarjalohkoilleen MM-kisojen 3. Divisioonaan sitten jatkettaessa ja kukaan kai ei olisi pudonnut tänä vuonna.

Pitkään Australia ja Uusi-Seelanti yrittivät taivutella IIHF:n herroja muuhun päätökseen etenkin kun koronapäätöksen piti suojata aiemman lupauksen mukaan joka tapauksessa, mutta siinä tapauksessa ne olisi pudotettu sitten MM-kisojen 4. Divisioonaan automaattisina kun herrapiirissä pidettiin kapinointia turhan kovana.

Yhdistäminenkin tietenkin aiheuttaa omat harminsa mahdollisten lisänousijoiden tai MM-kisojen 2. Divisioonan puolelta nuorille heistä puhuen sen vastaavien mahdollisten putoajien osalta.

On kuitenkin hyvä, että jotain edes kokeillaan eikä koko ajan pelata aikaa vaan sitten kieltäytymistä odotellen luvaten sitä ennen täysin turhaa sontaa!

Miehissä ja pojissa kuten osin naisissakin sitä jahkailua änkyröinteineen on nähnyt enemmän kuin tarpeeksi.

Nuorten MM-kisat pelattiin viimeksi pari vuotta sitten koko MM-ohjelman osalta, mutta vain juurikin ennen koronaa osin tuurillakin ja turnauksista taisi olla osa vielä aikaistettuja juuri sen vaaran takia.

Viime vuonna mitään ei pelattu koronan vuoksi ja tänä vuonnakin kauan näytti siltä, että mitään ei pelata.

Huonoa mainosta tuli myös joulukuun ja tammikuun eli vuodenvaihteen 2021-2022 erinäisistä MM-puolen turnausten perumisista ja tuloksettomaksi julistamisista niin junioreille, pojille, naisille kuin tytöillekin!

Tuossakin kieltämättä oli hieman väkipakon makua ilmassa kun puskettiin väkisin turnauksia turhan korona-alttiiseen aikaan pelattavaksi.

Nuorten MM-kisojen 3. Divisioonaan yhteiskisoihin niistä puhuen nähdään kaksi vasta-alkajaa joista molemmat etenkin MM-ohjelman osalta puhuen ovat kokonaan uusia maita.

Nuorten MM-ohjelmaan tulevat täten Bosnia ja Hertsegovina ja Kirgisia.

Ne olisivat osallistuneet myös MM-kisojen 4. Divisioonaan yhdessä kenties juurikin Australian, Uuden-Seelannin ja Turkmenistanin kanssa kuten myös kenties joidenkin muiden harvojen lähitulevaisuuden debytoivien maiden kanssa, mutta 2-4 maata kenties 1-2 muulla lisäten eli sen tilanteesta riippuen 3-6 maalla vain yhdelle vuodelle nähtiin liian pieneksi määräksi IIHF:n osalta vielä täksi vuodeksi järjestää.

Siten Bosnia ja Hertsegovina ja Kirgisia pelaavat täten sarjaa ylempänä sitten heti kättelyssä!

Ikävä kyllä alkujaan 10 maan turnauksesta on vetäytynyt kaksi maata jolloin turnauksessa on mukana täten enää 8 maata edelleen yhteisturnauksessa.

Vetäytymiset täten voivat lähtökohtaisesti tarkoittaa sitä, että kukaan ei nyt putoa mikäli uusi sarja tulee etenkin ensi vuodeksi.

Vetäytyneet maat olivat kieltämättä hyvinkin erikoisesti kaikkien väittelyjensä päätteeksi kesän aikana aiemmin Uusi-Seelanti ja muuten ikävällä tavalla sinällään koronaan vedoten, mutta osin oletetusti ihan vähävaraisuuden takia Bulgaria jolloin näitä enemmän tai vähemmän odottaa putoaminen ilman ihmeitä uuteen sarjaan.

Uusi-Seelanti saattaa joutua rangaistuksiinkin valitusvyöryistään.

Australia tietenkin jäi jatkamaan eikä vetäydy/ollut vetäytynyt tähän mennessä.

Yhteiskisat järjestetään seuraavaksi kun osallistujat ovat seuraavat, kun Australian on palattava ja Uuden-Seelannin oli palattava ennen sitten kohun päätteeksi muuta vetäytymistä Bulgarian vetäydyttyä myöskin ja kun aikataulu on lyhentynyt päivällä päätöksestä puhuen kuin miten piti olla eli ne päättyvät 31.7.2022 sijaan 30.7.2022:

Nuorten MM-kisojen 3. Divisioona Meksikossa Queretaron Jäähallissa eli sponsorinimellisesti Lakeside Ice Parkissa 22.7.2022-30.7.2022

Israel

Turkki

Meksiko

Bosnia ja Hertsegovina

Australia

Taiwan

Kirgisia

Etelä-Afrikka

Yhteisinä kisoina kahdessa eri lohkoissa Alkuerien jälkeen putoaa/piti pudota kunkin lohkon huonoimmat joukkueet tai niiden kohtalo jää kiinni MM-kisojen 4. Divisioonan perustamisesta nuorille miehille viimein sitten ensi vuodeksi tai hyvin lähivuosille.

Muutoin jatkettaessa lohkosarjoissa päätettäneen erikseen jääjä ja sijoittuja lohkosarjojen välille.

Tosin nyt kun Uusi-Seelanti ja Bulgaria ovat vetäytyneet niin käytännössä ilman todella laajoja muita tulijoita/uudistuksia alemmasta sarjasta kukaan ei putoa ensi vuodeksi mihinkään.

Tämän jälkeen siirrytään yhteiskisoissa toki aiemminkin kokeiltuihin pudotuspeleihin.

Sijoitusottelut muille kuin putoajille, Puolivälierät, Välierät, Pronssiottelu ja Finaali pelataan loppujärjestystä varten.

Viimeksi oli enintään pelattu vain Välierät, Pronssiottelu ja Finaali silloin kun pudotuspelejä kokeiltiin.

Finaalissa vain voittaja nousee täysin varmasti, mutta kenties myös sen häviäjä nousee pienellä poikkeuksella sitten ennen pitkää seuraavan vuoden Nuorten MM-kisojen 2. Divisioonan alempaan sarjalohkoon.

Syy siihen tietysti olisi siinä, että 1-2 maata tämän hetken tilannekuvan perusteella voi nousta ensi vuodeksi tai heti kun pelataan tietenkin IIHF:n linjausten mukaan.

Tarkemmat linjaukset junioreille kuten myös pojille, tytöille ja naisille selviävät sitten ajan mittaan loppukesän ja syksyn aikana kenties alkutalveenkin ulottuen mikäli viivytyksiä ilmenee.

Juniorien MM-puolikin on ollut erittäin kasvavaa luokkaa viime vuosina MM-ohjelman osalta.

Onkin mielenkiintoista nähdä, että miten näissä kisoissa edes esimerkiksi katsottaessa käy ja miten monta halukasta uutta maatakin tulee liittymään lähivuosille Juniorien MM-kisojen 3. Divisioonaan ennen pitkää!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Nuorten MM-kisojen 3. Divisioona Meksikossa Queretaron Jäähallissa eli sponsorinimellisesti Lakeside Ice Parkissa 22.7.2022-30.7.2022 tuolle välille käynnistyvät tänään ottelut seuraavasti eri lohkojen myötä ensin eri maat huomioiden ja sitten itse ottelut:

Nuorten MM-kisojen 3. Divisioona Meksikossa Queretarossa 22.7.2022-30.7.2022

A-lohko

Meksiko

Taiwan

Kirgisia

Israel

B-lohko

Bosnia ja Hertsegovina

Australia

Turkki

Etelä-Afrikka

Sitten ottelut tälle päivälle:

B-lohko

22.7.2022

Bosnia ja Hertsegovina-Australia

Turkki-Etelä-Afrikka

A-lohko

22.7.2022

Kirgisia-Israel

Meksiko-Taiwan

Onkin mielenkiintoista nähdä, että miten otteluissa käy sellaisenaan.

Etenkin Kirgisiaa pitääkin seurata silmä kovana kun kiekkoinnostus tuntuu olevan ihan nuortenkin osalta varsin voimakasta luokkaa ja taitotaso on erittäinkin hyvää kehityksen suuntineen huolimatta koronaviiveen myötä tulevasta ensiesiintymisestä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Nuorten MM-kisojen 3. Divisioona Meksikossa Queretaron Jäähallissa eli sponsorinimellisesti Lakeside Ice Parkissa 22.7.2022-30.7.2022 tuolle välille käynnistyi otteluineen toissa päivänä.

Tähän mennessä ottelut ovat päättyneet seuraavasti kieltämättä esimerkiksi Kirgisian nuorille murheellisinkin lukemin, mutta eihän vasta-alkajilla aina ole helppoa joskin ehkä vähän pienemmät tappiot olisivat olleet paremmat jatkon kannalta/tuleville vuosille puhuen:

Nuorten MM-kisojen 3. Divisioona Meksikossa Queretarossa 22.7.2022-30.7.2022

B-lohko

22.7.2022

Bosnia ja Hertsegovina-Australia 1-12

Turkki-Etelä-Afrikka 8-2

23.7.2022

Turkki-Bosnia ja Hertsegovina 6-4

Australia-Etelä-Afrikka 13-1

A-lohko

22.7.2022

Kirgisia-Israel 1-8

Meksiko-Taiwan 5-6 (Rangaistuslyöntilaukauskilpailu tarvittiin tähän otteluun voittajan selviämiseksi.)

23.7.2022

Israel-Taiwan 4-6

Meksiko-Kirgisia 4-1

Tänään näissä kisoissa on välipäivä. Kirgisialla oli tosiaan hyvinkin huonoa välillä meno, mutta jo Meksiko-otteluun nähden tilanne on parantunut ja toivottavasti jatko sujuisi paremmin.

Australia junnuineen näyttää välillä yllättävänkin hallitsevalta koronan jälkeisellekin ajalle siitä puhuen. Uusi-Seelanti nuorineen mielestäni teki kyllä virheen jäämällä pois kun lähtökohtainen taso ei paljon 'isoveljiä' eli ausseja huonompi ole nuorissakaan sellaisenaan.

Meksikolla sitten onkin tuntunut viime ajoille tulleen nk. Raha-Kiinan eli Taiwanin peikko niskaan kun melkein joka ikäluokassa nämä kaksi maata tuntuvat jääkiekossa ottavan yllättävänkin kiivaasti yhteen ja Meksiko tuntuu hieman nolon oloisesti sitten aina vähän häviävän.

Tosin näissä kohtaakin taantumuksessa oleva kiekkomaa ja nousussa oleva kiekkomaa.

Siten osumat on väistämättömiä.

Itsessään huomisen jälkeen tämä turnaus päättyykin Alkuerien osalta seuraaviin otteluihin:

B-lohko

25.7.2022

Etelä-Afrikka-Bosnia ja Hertsegovina

Australia-Turkki

A-lohko

25.7.2022

Taiwan-Kirgisia

Israel-Meksiko

Saa nähdä, että miten näissä otteluissa sitten käykään.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Pienenä välinumerona puhuen Kirgisian Nuorten Maajoukkue eli U20-ikäryhmä pelasi tosiaan vähän harjoitusottelujakin ennen näitä nyt käynnissä olevia ikäryhmänsä MM-kisojen 3. Divisioonan taistoja.

Harjoitusvastustajat olivat Iranin oma ikäryhmä eli Alle 20-Vuotiaat ja lisäksi lähtökohtaisesti kovempi vastus eli itse Iranin Maajoukkue.

Kirgisian nuorille heistä puhuen ottelut sujui hyvin mikä sitten nostikin osin odotuksia kenties nyt nähtyä vähän liiaksi.

Iranin nuoret muuten näin ohimennen puhuen olisivat halunneet tulla myöhäishakijoina nyt jo tähänkin Meksikon kiekkokarnevaaliin, mutta IIHF hylkäsi sitten hakemuksen kun se nähtiin liian myöhäisenä.

Iranin viime hetken hyväksytty tulo kisoihin olisi tarkoittanut 9 maan kisoja kun se olisi korvannut yhden Uuden-Seelannin ja Bulgarian tyhjäksi jättämän paikan kun nehän vetäytyivät.

Ensi vuodeksi voinee täten odottaa Iranin nuoria sitten MM-kisojen 4. Divisioonaan mikäli tulee se sarja ja muuten tietenkin tähän MM-kisojen 3. Divisioonaan.

Itse ottelut pelattiin Teheranin Jäähallissa joten siksi erikoisesti mainitsen Iranin joukkueiden tulokset ensin jolloin kirgiisijunnut tulevat niiden jälkeen:

Kirgiisinuoret Tulikasteessa Teheranissa

15.7.2022

Iran Nuoret-Kirgisia Nuoret 0-4 (Tämä oli hyvä juttu kirgiiseille ja ikävämpi isännille. Parempaa oli tulossa vierailijoille.)

17.7.2022

Iran-Kirgisia Nuoret 3-5 (Tämä oli kova paukku ja tämä huomioitiin laajasti etenkin Kirgisiassa tv-lähetysriemua myöten kuten yllättävänkin monessa pienemmän jääkiekkomaan lehdistössä. Tämä tosiaan nosti odotuksia korkealle ja oli nolaus tosiaan Iranin nk. Äijäryhmälle. Ehkä hieman tämän ottelun tuloksen myötä odotukset vähän nousivat itsellänikin ylöspäin. Ei liikaa, mutta ehkä vähän viileämpi suhtautuminen olisi ollut parempi tällä erää itsellekin.)

Kirgiisien nuorille tämä turnaus on vähän mennyt penkin alle. Ei liikaa, mutta esimerkiksi tappio Israelin nuorille heti alkuun ihan niin suurin lukemin pisti silmiin.

Etenkin kun osa Israelin nuorista pelaa myös taitotasoltaan aikoihin vaatimattomammassa Israelin yleismaajoukkueessa.

Jälkimmäisestä puhuen erinäinen nuorten pelaajien sisäänajo on aina ollut vaikeaa ja nyt etenkin erityisen vaikeaa kiitos eläköitymisten ja koronan.

Tosin nyt ihan kuluneen kiekkovuoden lopulla Israel sai kyllä vähän pelaamisesta kiinni, mutta kovaa työtä, ehkä kovinta koskaan saavat tehdä noustakseen edes parhaimpien nk. Pyhän Maan kiekkomiehistöjen tasolistalle.

Kirgiisinuorilla oli myös loukkaantumisia ja muita poisjättöjä jokusen lahjakkaamman pelaajan suhteen ennen kisoja jolloin sekin vähän voisi selittää, että miksi niin huonosti on sujunut etenkin ihan heti alkuun turnaus.

Ilman muuta toki Meksikollekin hävittiin, mutta tuolloin tietenkin oltiin jo sitä tasoa mitä odotettiin ihan Israel-peliinkin sellaisenaan kun ihan heti alkuun ei voittoon osin voitu mennä ongelmat tietäen ja pisteryöstökin olisi ollut bonusta kummasta vain tahansa.

Kirgiisinuoret aikuisiin nähden ovat ehkä hitusen maltillisempia, mutta eivät liian paljon kylläkään eli malttia pitäisi kyllä lisää saada.

Mikäli kuitenkin tämä turnaus meneekin huonosti niin viivästyneille vasta-alkajille tähtäin tosiaan on tulevaisuudessa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Nuorten MM-kisojen 3. Divisioona Meksikossa Queretaron Jäähallissa eli sponsorinimellisesti Lakeside Ice Parkissa 22.7.2022-30.7.2022 tuolle välille jatkui otteluineen eilen.

Alkuerien päätteeksi tulee myös pistetilanne ja nyt itse tulokset kuten vähän jälkikerrontaa nyt myös hienoin tuloksin etenkin vasta-alkajille!

Nuorten MM-kisojen 3. Divisioona Meksikossa Queretarossa 22.7.2022-30.7.2022

B-lohko

25.7.2022

Etelä-Afrikka-Bosnia ja Hertsegovina 4-5 (Jatkoaika tarvittiin voittajan selviämiseen. Tämä oli sensaatiomainen, juhlava onnistuminen bosniakkinuorille.)

Australia-Turkki 8-1

A-lohko

25.7.2022

Taiwan-Kirgisia 1-3 (Tämä oli viimein se onnistumisen osoitus mitä kirgiisinuoret palavasti janosivat sitä haluten ja mikä varmasti tuottaa jatkoon onnistumisen iloa. Ikävä kyllä se ilo on lähtökohtaisen lyhytaikaista pitkälti tulevaisuuteen keskittyen erään syyn vuoksi mistä tietenkin kerron kohta lisää ja mikä vähän toisenlaisin kuvioin olisi voinut vielä luoda mahdollisuudet johonkin erittäinkin hienoon tapahtumaan. Se ikävyys ei kuitenkaan ole pois tältä voitolta heille! Taiwanin tai myös nk. Raha-Kiinan nuorille tämä tietysti oli vähän ikävämpi juttu, mutta ei ole ylitsepääsemätön juttu jatkon kannalta. Lähinnä ei vain pitäisi joutua yllätetyksi ja pitäisi osata keskittyä paremmin.)

Israel-Meksiko 3-2 (Jatkoaika tarvittiin voittajan selviämiseen. Tämä päättyi mauttomasti meksikolaispelaajien ja etenkin Said Ayalan järjestämään tappeluun mistä hyvästä kuten yleensäkin epäurheilijamaisesta käytöksestä tuli pelikielto Ayalalle. Israelin nuorille tämäkin on elvyttävää kun muistaa tietenkin tämän hetken nk. Pyhän Maan kiekkoilun vaikeudet.)

Pistetilanne on seuraava:

Nuorten MM-kisojen 3. Divisioona Meksikossa Queretarossa Pistetilanne

A-lohko

Taiwan 5 pistettä

Israel 5 pistettä

Meksiko 5 pistettä

Kirgisia 3 pistettä

B-lohko

Australia 9 pistettä

Turkki 6 pistettä

Bosnia ja Hertsegovina 2 pistettä

Etelä-Afrikka 1 piste

Tänään on tietenkin välipäivä.

Puolivälierät alkavat huomenna välipäivän jälkeen kun kaikki niihin pääsevät Uuden-Seelannin ja Bulgarian vetäytymisen kuten myös Iranin hyväksymättömyyden myötä.

Sijoitusotteluista puhuen viimeisen sijan ottelu turnauksessa pelataan toiseksi viimeisenä päivänä heti välipäivän jälkeen ja ylempi sellainen eli viidennen sijan ottelu pelataan päätöspäivänä eli rytmitys on hieman erilainen kuin mitä alun perin kun alkujaan ne piti pelata heti Puolivälierien jälkeen erikseen ennen Välieriä.

Puolivälierissä ottelut ovat seuraavat:

Nuorten MM-kisojen 3. Divisioona Meksikossa Queretarossa 22.7.2022-30.7.2022

Puolivälierät

27.7.2022

Australia-Kirgisia (Tämä on juurikin se peli missä murheellisesti Kirgisian tie päättyy näissä kisoissa todennäköiseen alempaan sijoitusotteluun ellei muulla tavoin sijoitukseen kyetä vaikuttamaan jolloin ylempi sijoitusottelu on täten mahdollinen. Tätä peliä ajatellen verhosin sen tuon Taiwan-ottelun voittouutisen yhteyteen vastustajaa tosin mainitsematta.

Kirgisian osalta yksiselitteisesti puhuen aussien nuoret ovat hurjimmillaan tähtitieteellisen matkan verran heitä edellä tasoltaan ja huonoimmillaankin silti riittävästi edellä voittoa varten.

Ilman muuta kirgiisit voittivat turnauksesta puhuen käytännössä noususta pelaavan nk. Raha-Kiinan eli Taiwanin nuoret kun juuri heidän piti voittaa kirgiisinuoret mennen, tullen ja palatessa, mutta juuri tästäkin syystä johtuen aussien nuoret tuskin kerta kaikkiaan antavat yllättää itseään.

Melkein mikä tahansa muu vastustaja olisi voinut olla Kirgisian menolippu tähtiin menestyksestä puhuen. Välierien portti ilman muuta on nyt kiinni. Mikäli Kirgisian nuoret voittavat tämän ottelun jotenkin niin tulen kyllä pitämään sitä yhtenä tämän vuoden kovimmista näytöistä kuten myös kovimmista näytöistä pitkään aikaan yleisesti puhuen nuorten jääkiekossa!)

Turkki-Meksiko

Taiwan-Etelä-Afrikka

Israel-Bosnia ja Hertsegovina (Tämä on mielenkiintoinen siltä kannalta, että taipuuko Israelin nuorten välillä umpilaiska puolustus sähäköiden bosniakkinuorten satimeen ja ennen kaikkea avausmaali tähän peliin kummalle tahansa on tärkeä. Kirgisian nuorten kehumisen myötä varjoon jääneet bosniakkinuoret ansaitsevat silti kyllä itseltäni paljon kehuja.

Etenkin kun ovat rauhallisempia kuin kirgiisinuoret eivätkä ota turhia jäähyjä tai tappele liikaa. Tosin maalivahtien taitotaso vaihtelee kuten aikuisillakin kammottavankin rajusti ottelusta toiseen. Vakuuttavaa oli pysyä myös aiemmin turnauksessa Turkin nuorten kyydissä joten nyt nähdään, että pysytäänkö myös nk. Pyhän Maan nuorten kyydissä?)

Huomenna onkin sitten melkoinen jääkiekollinen ilotulitus toivottavasti luvassa Meksikosta!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Nuorten MM-kisojen 3. Divisioona Meksikossa Queretaron Jäähallissa eli sponsorinimellisesti Lakeside Ice Parkissa 22.7.2022-30.7.2022 tuolle välille jatkui otteluineen eilen.

Puolivälierät päättyivät seuraavasti:

Nuorten MM-kisojen 3. Divisioona Meksikossa Queretarossa 22.7.2022-30.7.2022

Puolivälierät

27.7.2022

Australia-Kirgisia 5-1 (Tämä oli lähtökohtaisesti läpihuutojuttu ausseille, mutta toisin kävi! Kirgiisinuoret menivät ensin peräti johtoonkin ja ilman ensimmäisen erän päätösminuutin sisällä tapahtuneita mokamaalien päästöjä koko ottelu yleensäkin olisi päättynyt vain 3-1 Australialle. Lisäksi päätöserässä etenkin jo siihen mennessä lopullisen oloisesti kirgiisit olivat yllättäenkin niskan päällä.

Ikävä kyllä juurikin ensimmäisen erän maalipäästöt niin loppumetreillä ja vähän myöhempi jäähyherkkyys maksoivat kirgiiseille mahdollisuuden todella kovaan yllätykseen tässä turnauksessa. Mikäli lähivuosina edes puolet tämän ottelun tasosta näyttävät ja vielä näin lyhyen ajan sisällä niin kirgiisit ohittavat kyllä aussinuoret taitotasossa pelata jääkiekkoa.

Tosin on vähän epäselvää, että paljonko on koronan luomaa 'tasoitusta' ja paljonko sitten oikeasti Australian nuorten mahdollista taantumaa niin se jäänee lähivuosien tulkinnan varaan. Kirgisia maksoi nuorissa kuten aikuisissa vähän sinällään kalliita oppirahoja, mutta tästä voi kylläkin nousta hyvin.

Tämän ottelun muuten häviämällä aussit olisi joutuneet tappion häpeän ohella nielemään pelaamisen viimeisestä sijasta. Nyt siihen peliin joutuvat murheellisen oloisesti tasoaan nostaneet kirgiisinuoret.

Mikäli muutama nyt loukkaantunut avainpelaaja olisi päässyt mukaan niin kirgiiseillä voisi nyt olla melkoinen julkisuuspaukku paistatella menestyksen valokeilassa. Ikävä kyllä näin kävi kuten kävi jolloin sitten ensi vuonna toivottavasti tästä opitaan. Tosin mikäli vastustaja olisi ollut mikä tahansa muu kuin Australia niin jatkossa oltaisiin nykyiselläkin pelillä.)

Turkki-Meksiko 2-5

Taiwan-Etelä-Afrikka 7-2

Israel-Bosnia ja Hertsegovina 7-3 (Kuten kirgiisinuoret niin myös bosniakkinuoret menivät ensin johtoon, mutta sitten nk. Pyhän Maan nuoret meni edelle. Toisin kuin hosuneet aussien nuoret olivat ensimmäisen erän niukan johdon jälkeen nk. Pyhän Maan nuoret karanneet taitotasossa horisonttiin. Tilannetta myös heille helpotti jälleen helskutin paljon ottelusta toiseen vaihteleva bosniakkinuorten maalivahtien torjuntakykytasokin. Bosniakkinuorille tosin erinäisten muiden ottelujen perusteella ne itse tosin pääsevät pelaamaan turnauksen ylemmän tason sijoitusottelun Turkin nuoria vastaan.)

Tänään on välipäivä, mutta huomenna on huonoimman sijan sijoitusottelu.

Välierät on myös huomenna.

Sijoitusotteluista ylempi, Pronssiottelu ja Finaali ovat ylihuomenna.

Tässä itse loppuohjelma turnaukseen:

Nuorten MM-kisojen 3. Divisioona Meksikossa Queretarossa 22.7.2022-30.7.2022

Sijoitusottelu

29.7.2022

Kirgisia-Etelä-Afrikka (Tämä hieman murheellisesti oli kyllä ennakkopuheiden sijoitus ennen turnausta, mutta vähän paremmalla onnella kirgiisinuoret pelaisivat paljon paremmasta tai edes bosniakkien mukaisessa asemassa parempaa sijoitusottelua. Tämä kun päättää viimeisen sijan turnauksessa vetäytyjiä huomioimatta.)

Välierät

29.7.2022

Australia-Meksiko (Australia tuskin mokailee tai perseilee siinä missä kirgiisejä vastaan teki. Finaaliin pitäisi kyllä mennä, mutta nuoret isännät varmasti yrittävät kaikkensa tehdä toisin.)

Taiwan-Israel (Taiwan menee nuorineen sarjanousun käytännössä takaavaan otteluun ilman ihmeitä. Israel oli vaikeuksissa jo bosniakkienkin kanssa jossain määrin joten vaikea nähdä sitä päätösottelussa. Finaaliin menemällä se olisi elintärkeä piristys Israelin koetuksilla olevalle jääkiekolle!)

30.7.2022

Sijoitusottelu

Turkki-Bosnia ja Hertsegovina (Tämä onkin viitospaikan ottelu turnauksessa. Turkki oli helisemässä Alkuerissä kyllä joten vaikea nähdä sitä uudelleen niin kovissa vaikeuksissa. Mikäli kuitenkin ovat saati sitten edes teoriassa häviävät niin se ilmentäisi jälleen Turkin surkeutta jääkiekossa kovista satsauksistakin huolimatta. Etenkin kun surkeus kuvastuisi siitä, että miten moni niin paljon Turkkiakin pienemmin varannoin jääkiekkoa pelaava pienempi maa menestyy niin paljon äkkiä yhtä paljon lyhyemmässä ajassa kuin se pidemmällä aikavälillä. Bosniakkien osalta täytyy todeta joukkueen kehittyneen piristävällä tavalla läpi turnauksen, mutta joukkueen pitäisi ihan oikeasti satsata maalivahtivalmennukseen kuten myös saada sitten jollakin tapaa selvää tasausta kulloisen maalivahdin kykytasoon tuleville vuosille jotta ei olisi niin paljon ottelujen tulokset sattumasta kiinni. Välillä joskus ja etenkin mikäli bosniakkitasolla yleensä olisi menty niin kirgiisinuoria olisi toivonut mieluummin tähän otteluun, mutta kuten todettua niin tasaisemmin yleensä suoriutuneina, selkeästi oppimishaluisempina bosniakkinuoret ovat ansainneet olonsa tähän otteluun.)

Pronssiottelu

30.7.2022

Finaali

30.7.2022

Tietenkin osapuolia ei vielä päätösotteluille ole tiedossa. Finaalissa sääntöjen mukaisesti voittaja nousee varmasti ja nyt tietenkin koronan valossa myös häviäjäkin voi nousta ensi vuodeksi ylemmän sarjatason alempaan lohkosarjaan riippuen myös tietysti erinäisistä IIHF:n muistakin päätöksistä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Nuorten MM-kisojen 3. Divisioona Meksikossa Queretaron Jäähallissa eli sponsorinimellisesti Lakeside Ice Parkissa 22.7.2022-30.7.2022 tuolle välille päättyi otteluineen eilen.

Sijoitusottelu viimeiselle sijalle, Välierät, Sijoitusottelu viidennestä tilasta, Pronssiottelu ja Finaali päättyivät seuraavasti eilisen ja toissa päiväisen jälkeen:

Nuorten MM-kisojen 3. Divisioona Meksikossa Queretarossa 22.7.2022-30.7.2022

Sijoitusottelu

29.7.2022

Kirgisia-Etelä-Afrikka 4-3 (Jatkoaika tarvittiin voittajan selviämiseen. Tämä oli sensaatiomainen, juhlava onnistuminen kirgiisinuorille. Täten he eivät olleet viimeisiä siinä missä Etelä-Afrikan nuoret olivat kun vetäytyjiä ei huomioida.)

Välierät

29.7.2022

Australia-Meksiko 2-3 (Näinhän tässä sitten kävi! Australia sittenkin mokaili ja perseili siinä missä kirgiisien suhteen niin ei tehnyt sentään liiallisesti. Finaaliin olisi pitänyt kyllä mennä, mutta nuoret isännät varmasti yrittivät kaikkensa tehdä toisin. Se palkittiin pääsyllä Finaaliin. Australia oli kyllä edellä kuten laukauksissa maaliakin kohti, mutta nuorten isäntien sitkein pyristelyin aussit menettivät malttinsa ja pelinsä. Lopullisesti pakka levisi kun Luis Valencia teki meksikolaisjunnujen päätösmaalin 1 minuutin ja 59 sekunnin ollessa jäljellä taulussa päätöserässä. Nuorille isännille temppu oli melkoinen seisautus sillä Finaaliinhan sen molemmat osapuolet kiitos koronan olivat lähtökohtaisesti nousukelpoisia! Australialle tämä tappio tiesi kylläkin jäämistä ensi vuodeksi sarjaan.)

Taiwan-Israel 6-5 (Jatkoaika tarvittiin voittajan selviämiseen! Taiwanin piti mennä nuorineen sarjanousun käytännössä takaavaan otteluun ilman ihmeitä. Israel oli vaikeuksissa jo bosniakkienkin kanssa jossain määrin joten vaikea olisi ollut nähdä sitä päätösottelussa. Finaaliin menemällä se olisi ollut elintärkeä piristys Israelin koetuksilla olevalle jääkiekolle! Ihan näin ei käynyt, mutta hyvin lähellä oli käydä. Uskomattomasti kiitos etenkin toisen eränsä nk. Raha-Kiinan nuoret oli tappiolla altavastaajalle jo maalein 2-4! Sitten kelkka kääntyi ja tasapeliin venyttiin kun venyttiin. Etenkin kun uskomattomasti Taiwan tasoitti pelin maalivahdin vetäyttämisen jälkeen 5 sekunnin sisällä. Miten olisi käynyt ilman Itay Bondarin typerää huitomisjäähyä niin se olisi ollut vielä sitäkin dramaattisempaa mietittävää. Israel menetti pelin siihen jäähyyn ja täten Taiwan meni Finaalin. Taiwan odotti pelaavan Australiaa vastaan siellä, mutta vastaan tulikin Meksiko nyt koronan myötä molemmille nousukelpoiseen otteluun.)

30.7.2022

Sijoitusottelu

Turkki-Bosnia ja Hertsegovina 5-1 (Toinen erä meni päin persettä, mutta muuten Turkin nuoret eivät antaneet enää yllättää itseään joten sen suhteen peli oli selvä. Bosniakkinuoret voivat kuitenkin olla ylpeitä siitä, että eivät olleet viimeisiä ja kunhan kokemusta paremman maalivahtipelaamisen osalta tulisi lisää niin taso voisi nousta jääkiekossa paremmaksikin kuin miten on.)

Pronssiottelu

30.7.2022

Australia-Israel 1-0 (Tässä ottelussa yllätti lähinnä lopputulos. Australia oli lyödä Israelin nuoret maanrakoon, mutta Daniel Kreiner nk. Pyhän Maan nuorten maalivahtina oli vankka kuin Jerikon Muuri eikä aussien nk. Torvet/Huudot riittäneet kyseistä muuria sortamaan kertaakaan käytännössä mitä nyt yksi maali viimein hyvin pitkän ja jatkuvan kiekkosateen päätteeksi löysi tiensä perille Israelin verkkoon! Nuoriherra Kreiner etenkin tämmöisten ottelujen jatkuessa näin voinee herättää puheita uudesta Amrominista Israelin maalilla ellei ehkä paremmasta kuin mitä edes Amromin ikinä oli! Neljäskin tila oli parhaimmillaan jo enemmän kuin mitä odotettiin turnaukseen. Australia lienee nyt tosin jälleen vahvin sitten ensi vuonna mikäli vain saisivat muun pelinsä kuntoon kuten ehkä olonsa jäiden ulkopuolella.)

Finaali

30.7.2022

Taiwan-Meksiko 5-4 (Jatkoaika tarvittiin voittajan selviämiseen! Jälleen tämä parivaljakko osoitti erittäin viihdyttävää jääkiekkoa tasolleen kun kilpailunhalu on kova ja kumpikaan ei halua hävitä. Tällä kertaa tosin nk. Raha-Kiinan toisen erän kirin jälkeen Ignacio Borja Soto isäntänuorten suhteen oli järjestää vielä suuremmat kotijuhlat yleisölle kun tasoitus tuli minuutti ja kuusi sekuntia ennen päätöstä. Sitten oli kiihkeää kamppailua, mutta jatkoille mentiin. Hung-Li Chou teki kuitenkin päätösmaalin. Tällä hetkellä Taiwan nousee varmasti sarjatasoa ylemmäs ja ennen turnausta sovitusti osin koronasyistä johtuen meksikolaisetkin voivat vielä nousta. Tosin täyden varmuuden siihen näkee vasta syksyllä tai talvella kun kaikista ensi vuoden asioista päätetään.)

Taiwan siis voitti ja nousee täydellä varmuudella ensi vuodeksi Nuorten MM-kisojen 2. Divisioonan puolelle alempaan lohkosarjaan, nuorten herrojen isäntä Meksiko oli toinen ja voi vielä nousta myöskin ensi vuodeksi sarjatasoa ylemmäksi ja mikäli ei nousisi niin se olisi ikävä juttu, kun ensi vuonna/lähivuosille keskitytään olosuhdevakautuksiin nousun jäädessä enemmän tulevaisuuteen mitä nyt ei tietysti sitä nousua aina voi kieltääkään ja Australian nuoret hienon paluun myötä koronan jälkeen olivat kolmansia täydentäen mitalijoukkueet.

Israel oli neljäs, Turkki oli viides, Bosnia ja Hertsegovina oli kuudes toivottavasti myönteisen kehityksen jatkuessa, Kirgisia oli ongelmiensa jälkeen jossain määrin pettymyksellisesti seitsemäs ja toiseksi viimeinen ja kahdeksas ja viimeinen oli Etelä-Afrikka turnauksessa.

Mahdollinen Nuorten MM-kisojen 4. Divisioona saattaa tullessaan pelatuksi ottaa tästä sarjasta mukaansa Kirgisian ja Etelä-Afrikan kahtena viimeisenä joukkueena lisäten tietenkin koronan myötä pois jääneellä Uudella-Seelannilla ja Bulgarialla vielä lisäten siihen liian myöhäisen hakemuksen takia pois jätetyllä Iranilla kuten myös muilla uusilla joukkueilla mikäli näin käy.

Joskin mikäli niin kävisi niin muutoin lisäjoukkueita ei oteta välttämättä kuin vielä yksi lisää.

Mahdollista on toki, että Kirgisia ja Etelä-Afrikka säilyttävät paikkansa tässä sarjassa kuten myös mikäli ei vielä sittenkään pelattaisi Nuorten MM-kisojen 4. Divisioonaa. Toisaalta etenkin kirgiisinuorille pudotus uuteen sarjaan olisi melko typerä juttu kun siellä se olisi myös melko ylivoimainen.

Ei ihan niin ylivoimainen kuin tämän hetken aikuisjoukkue omille tasoilleen, mutta kyllä aika ylivoimainen silti kuitenkin.

Mikäli kuitenkin Kirgisia ja Etelä-Afrikka säilyvät niin sitten uusille joukkueille tulisi enemmän paikkoja eli varmaankin kolme uuteen sarjaan.

Sen näkee sitten ja yllättävänkin hyvät ja pirteät olivat nämä kisat etenkin yhteiskisoiksi.

Yhteiskisoja toivottavasti harkitaan enemmän jatkossakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös