Divisioonien MM-kisat

  • 207 647
  • 1 290

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioonan sarjalohkossa 2B ottelut viidennen päivän osalta päättyivät eilen seuraavasti:

Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona sarjalohko 2B

22.4.2022

Jään Ristiritarit-Bulgaria 10-3 (Tämä tuli helpoksi palaksi Ristiritareille. Etenkin kun Bulgaria oli väsynyt eilispäivän myllytyksestä. Tosin, pienen pieni yllätyksen mahdollisuus oli olemassa lähinnä synkkään historiaan vedoten tai sitten tietysti mikäli tuli erittäin epätavallisesti jälleen liikajäähyjä Ristiritareille.

Tietenkin Ristiritarit olivat jo voittaneet Bulgarian aiemmin joten se ei ollut mikään pelote toisin kuin mitä esimerkiksi Belgia oli ennen tätä turnausta. Erikoista kyllä oli se, että päätöserään asti Ristiritarit tekivät siitä voitosta itselleen käsittämättömän vaikeaa. 3-3 tasapelistä lähdettiin viimeiseen erään!

Myöskin poikkeuksellisen rajusti, ellei melkein peräti väkivaltaisestikin georgiaanit/grusiinit käyttäytyivät pelin aikana eikä bulgaaritkaan jääneet pekkaa pahemmaksi pelin aikana. Itse voitto täten lopuksi oli selvää ja nousu jää nyt tietenkin osin Jään Perkeleiden voitosta kiinni ja tietenkin vielä omana voittona Meksikostakin. Bulgarian turnaus päättyi ja sarjapaikka säilyy käytännössä varmasti.)

Islanti-Meksiko 7-1 (Tämä oli Tunturihaukoille läpihuutojuttu. Etenkin kun Meksiko oli väsynyt ja se ei ollut. Tietenkin historiallisesti arvioiden tämä parivaljakko oli ollut mielenkiintoisenkin ellei peräti Tunturihaukoillekin aikanaan kiusallisenkin tasainen vastuksena.

Tuolloin tosin välillä pelattiin vielä alemmassa MM-divisioonassa ja tilannekin oli kovin toinen, mutta myös tässäkin sarjassa oli pelattu ja hävittykin oli. Nyt linja oli edelliskerran eli ajalta ennen koronaa olleen 8-1 voiton mukainen. Nyt se oli maalilla vähemmän Islannin voimien säästöstä johtuen.

Täten Jäähaukoille kuumien lähteiden maahan riittää pistekin nousuun, mutta ikävä kyllä se on otettava Jään Perkeleistä. Se on kaikkea muuta kuin helppoa.

Meksiko taas on hengettömän turnauksen päätteeksi viittä vaille pudonnut ja päätöspeli on lähinnä sinnittelyä ellei sitten putoamiseenkin vielä jotakin takaporttia kyetä auki jättämään IIHF:n toimesta.)

Loppuun vielä pistetilanne:

Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona sarjalohko 2B Islannissa Pistetilanne

Islanti 9 pistettä

Georgia/Gruusia 6 pistettä

Belgia 6 pistettä

Bulgaria 3 pistettä

Meksiko 0 pistettä

Islannille tällä hetkellä riittää mikä tahansa piste nousuun ylemmän sarjalohkon puolelle ensi vuodeksi. Kuten myös mikäli Jään Ristiritarit vähänkin kompuroivat matkalla viimeiseen pakkovoittoonsa ja kunhan se ei itse häviä Jään Paholaisille varsinaisella peliajalla.

Tunturihaukat voivat saada ainoana täydet pisteet turnauksesta siitä puhuen.

Jään Paholaisia haittaa se seikka, että heillä on tappio Jään Ristiritareille ja lisäksi ikävä kyllä se nousu on päätöspäivän ottelusta kiinni.

Jään Ristiritareilla vuorostaan tilanne on nousun kannalta sinänsä vieläkin huonoin kolmikosta ja samalla ehkä helpoin. Sen on pakko voittaa jäljellä oleva Meksiko-ottelunsa kun pistemenetyksinkin ilman suoraakin tappiota nousu raukeaa siihen.

Huonoa on myös se seikka, että kiitos Tunturihaukoille kärsityn tappionsa se on edelleen riippuvainen Jään Paholaisten voitosta kisaisännistä. Senkin täytyy tulla suoralla peliajalla.

Pieni lisämurhe tulee myös edelleen melko huonosta maalisuhteesta tällä hetkellä. Tosin onneksi se on Bulgaria-voiton myötä vähän parantunut ja parantunee riittävästi Meksiko-ottelun jälkeen.

Parasta kuitenkin on se, että sillä onneksi on enää ottelu vain Meksikoa vastaan. Ikävä kyllä Islannilla on silti melkein kaikki voittokortit käsissään.

Peränpitäjä Meksikolle luvassa on edelleen hirvittävää kylvetystä luvassa kautta linjan. Tietenkin teoriassa se voisi vieläkin yllättää ja vielä varmistaa sarjapaikkansa kun Bulgarialla ei ole enää otteluja jäljellä, mutta se on hyvin epätodennäköistä tällä hetkellä ja se vaatisi uskomatonta venymistä kaiken jälkeen.

Lisäksi Meksikolla on keskinäinen tappio Bulgarialle.

Tämä olettaen mikäli kuitenkin yksi maa pudotetaan yhtä kenties kun Uusi-Seelanti säilyttää paikkansa koronaan vedoten joka tapauksessa.

Toisaalta tämä ei ole ole MM-kisojen 3. Divisioona epävarmoin muodoin tai MM-kisojen 4. Divisioona eli periaatteessa entinen MM-kisojen E-sarja jolloin pudottaminen ensi vuodeksi koronan jälkiajalle on todennäköisempää myös näin.

Tänään, päätöspäivän ottelut tulevat tässä:

Jään Ristiritarit-Meksiko (Tämä pitäisi hoitaa vieläkin helpommin kotiin kuin mitä kieltämättä ajoittain turhankin hankalaksi mennyt Bulgaria-ottelu. Georgialle se ikävä kyllä ei välttämättä ole riittävä kiitos Islanti-tappion aiemmin turnauksessa. Se jää kiinni päätösottelusta.

Kovasti kuitenkin nousua toivoisi ylempään sarjalohkoon, mutta mikäli kuitenkin joudutaan jäämään niin ei se häpeä ole. Ikävä kyllä tietenkin muutaman erinäisen ongelma-asenteen on hävittävä ensi vuoteen mennessä, yhteistyötä pitäisi yrittää ketjupäissä tiivistää ja ennen kaikkea ei saisi ruveta niin hirvittävästi jäähyilemään kun juurikin liikajäähyt todella typerään aikaan Tunturihaukkoja vastaan saattoivat maksaa nousun.

Mikäli nousu tulee niin tasokin jälleen kovenee. Sitten onkin kysymys, että onko ylempi sarjalohko ja ennen kaikkea lähivuosille nyt jo lähelläkin oleva MM-kisojen 1. Divisioona lopullisesti Jään Ristiritareiden tason korkein mahdollinen huippu jääkiekossa? Meksikolle ei ole mitään jäljellä kuin murhenäytelmä ja hyvin, hyvin teoreettinen pakkovoitto edes jonkin näköiseksi kunnian säilytykseksi. Joskin suuri ihme on kyllä myös jo pelkkä pisteriistokin. Meksikon jääkiekollinen tulevaisuus rippeineen maineeltaan on tämän hetken nuorten ja lasten käsissä maassa siitä puhuen.)

Jään Perkeleet-Tunturihaukat (Tämä onkin sitten tärkein ottelu turnauksessa sillä tämä määrää nousun kaikissa tapauksissa ja sitäkin selvemmin mikäli Jään Ristiritarit epäonnistuvat aiemmin illasta pelattavassa Meksiko-ottelussaan. Isännille riittää pistekin nousuun joten Perkeleiden täytyy sitten voittaa varsinaisella peliajalla voidakseen nousta eikä sekään riitä välttämättä kun sitten sen pohjalta voi taas nousta Georgia/Gruusia. Voimakkuus tasakentin puhuu edusta Paholaisille kun taas yleisyys erikoistilanteineen puhuu Tunturihaukkojen puolesta. Panokset ovat korkeat ja toivon mukaan nähdään hieno ottelu!)

Klo 16.30 Islannin aikaa ja Klo 20 Islannin aikaa eli Klo 19.30 Suomen aikaa ja Klo 23 Suomen aikaa nähdäänkin sitten päätöspäivän pelit!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Poikien MM-puolella eli tässä tapauksessa Alle 18-Vuotiaiden MM-kisojen 1. Divisioonan alempaan sarjalohkoon nähden Italian Asiagossa pelataan parin päivän kuluttua niiden sarjalohko 1B ja se kestää aikavälin 25.4-1.5.2022 verran.

Se on tietenkin se puoli missä Ukrainan pojat pelaavat.

Pitkään hekin olivat vetäytymisvaarassa, mutta näillä näkymin jäävät.

Heidän paikkansa oli tietenkin tarjonnassa poikien ikäryhmäluokissa niin Itävallalle, Iso-Britannialle kuin nyt lopulta tietenkin Liettuallekin.

Ikävä kyllä jälleen IIHF:n omien emmintöjen takia aika vähemmän yllättäen loppui kesken sarjalaajennusten osalta puhuen.

Lisäksi tietenkin Ukraina ei vetäytynyt mihinkään.

Täten sarjalohkoon 1B osallistuvat poikaikäryhmässä Itävalta, Unkari, kisaisäntä Italia, Slovenia, nousija ja täydennysjoukkue Puola tuon ikäryhmän MM-kisojen 2. Divisioonasta ja Ukraina mikäli se ei tietenkin vetäydy.

Mikäli Ukraina vetäytyy niin kenties sitten putoaa vitostilan joukkue eikä tänne voi enää ottaa nousupaikkaa silmällä aiemmin pitänyttä Liettuaa.

Tuohon poikaikäluokan sarjatasoon pääsee Eestin kanssa tasapeliin päätynyt, mutta keskinäisen voiton turvin noussut Etelä-Korea ensi vuodeksi. Etenkin kun ihan ei kotiyleisön edessä Eestin pojat nousuun kyenneet MM-kisojen 2. Divisioonan vastaavassa ikäluokassa.

Itse muista nousijoista puhuen poikien ikäryhmistä puhuen Jääkarhunpennut eli Norja ikäryhmineen ja Slovakia nousevat MM-kisojen varsinaiselle puolelle ensi vuodeksi, Japani putoaa MM-kisojen 1. Divisioonan alempaan sarjalohkoon, Serbian pojat putoaa MM-kisojen 2. Divisioonan alempaan lohkosarjaan ja vielä Kroatian pojat nousee saman sarjatason ylempään lohkosarjaan.

Sitten tuleekin kinkkisempää ensi vuodeksi siitä puhuen, että ketkä pelaavat missäkin.

Bulgaria voi pudota tai sitten kenties ei johtuen joukkuemäärän vähäisyydestä Australian ja Kiinan vetäydyttyä koronaan vedoten ja poikien MM-kisojen 3. Divisioonan ikäryhmästä puhuen Taiwan, Belgia ja Islanti päätyivät tasapisteisiin, mutta nousun MM-kisojen 2. Divisioonan puolelle vei Taiwan ja Turkki voi pudota tai sitten kenties ei johtuen joukkuemäärän vähäisyydestä alemmassa sarjalohkossa.

Poikien MM-kisojen 3. Divisioonan alempi sarjalohko kolmen maan tynkäturnauksena Sarajevossa päättyi Bosnian ja Hertsegovinan poikien ikäryhmässään suoritettuun nousuun ylempään sarjalohkoon ensi vuodeksi kun Uusi-Seelanti ja Hong Kong vetäytyivät koronaan vedoten ja kun kukaanhan ei putoa enää siitä mihinkään.

Poikien MM-kisojen 3. Divisioona saattaa vielä tosiaan yhdistyäkin ensi vuodeksi kun siitä tosiaan on käyty neuvotteluja ja kun hieman muutenkin eri koronavetäytyjien vuoksi tilanne on epäselvä vähän ylempänäkin.

Siten esimerkiksi vielä Jään Pahat Pojat eli Belgian poikaikäryhmä saattaa vielä myös nousta kun kieltämättä hieman hankalaksi voi mennä vielä nousutkin.

Tietenkin myös hyvin alustavia neuvotteluja on käyty jopa MM-kisojen 4. Divisioonankin perustamisesta pojille kun kuitenkin liikehdintää on tapahtunut hyvinkin heikoissa maissa jääkiekollisesti puhuen juurikin lasten ja nuorten parissa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Naisten MM-kisoissa on kieltämättä viimeisen 2-3 vuoden aikana ollut melkoisen paljon erinäistä liikehdintää.

Kiitos etenkin koronasta johtuen.

Tuolloin korona iski osin kesken vuoden mikä onkin johtanut siihen, että parin viime vuoden ajan alempien MM-kisojen puolella naisissa on välillä noudatettu vuoden 2019 tilannetta ja välillä vuoden 2020 tilannetta.

Viime vuonna ei pelattu mitään muuta kuin varsinaiset Naisten MM-kisat ja siitäkin juttua riitti kulissien takana.

Viime vuoden lopulla kuten tämän vuoden aikana alkupuolelta puhuen eri turnauksia meni lekkeripeliksi jolloin edelleen pelataan hyvinkin poikkeavin aikatauluin joitakin turnauksia.

Tietenkin jopa suurenakin helpotuksena joitakin yksittäisiä turnauksia on jo kyetty pelaamaan viivytettynä turnauksena vuoden alusta poiketen jolloin erinäisiä nousijoita ja mahdollisia putoajia on niihin selvillä.

IIHF on kuitenkin tämänkin osapuolen puolella saanut voimakastakin arvostelua jähmeydestään ja kyvyttömyydestään edes tilapäisiin sarjayhdistyksiin.

Lisäksi erinäiset tilanteet putoajin, putoamattomuuden ja 1-2 eri nousijaa sisältävinä ovat tuoneet harmaita hiuksia päättäjille.

Kun tietenkin erinäisiä turnauksia vielä on pelaamatta ja jäljellä varsin paljon niin käyn läpi vain ne turnaukset mitä on jo ennätetty pelata ja siihen päälle vielä hyvin lähiajoille tulevat turnaukset koronan jälkeen:

Naisten MM-kisojen 3. Divisioonan puolelta tai myös entisen MM-kisojen D-sarjan puolelta puhuen sieltä on saatu kyllä nousijat selville lähtökohtaisin osin pienen epäilyksen ollessa voimassa, mutta putoajat ovat epäselviä tai niitä ei ole kun niin moni vetäytyi koronaan tai erinäisiin muihin seikkoihin verraten.

Aluksi piti olla peräti 11 maan turnaus, mutta se jaettiin sarjalohkoiksi.

Ikävä kyllä ja hieman erikoisesti kun peruutuksia sitten alkoi tulla niin naisten puolella typerästi ei tehty yhdistymistä tai jatkettu.

Kun tilanne oli se mikä oli niin alemman sarjalohkon nousija Serbiassa pelatuissa kisoissa mikäli yhdistymistä ei ole tulossa niin on ensi vuodeksi Eestin naiset ja jääjä tai putoaja riippuen siitä, että tuleeko jopa MM-kisoihin naisille jälleen 4. Divisioona monen vuoden tauon jälkeen on Israel-vastaisuuden takia vetäytynyt Iran naisineen kuten kenties myös tietenkin viimeiseksi jäänyt Israel.

Mahdollinen lisänousija on Serbia naisineen.

Ylempi sarjalohko pelattiin Bulgariassa, mutta tässä vaiheessa ainut varma nousija ensi vuodeksi Naisten MM-kisojen 2. Divisioonan puolelle tai myös tavallaan entisen MM-kisojen C-sarjan puolelle on Jään Demonittaret eli Belgia naisineen ja mahdollinen toinen nousija olisi sitten Liettua naisineen.

Kukaan ei putoa emäntänä ollutta Bulgariaa myöten naisineen kun ylempi sarjalohko typerästi tänä vuonna oli kolmen maan tynkäturnaus ja yhdistymisessä olisi toteutuneesti tullut 7 maata 11:sta sijaan.

Vetäytyneet olivat Romania naisineen koronaan vedoten, Hong Kong naisineen koronaan vedoten ja Ukraina tietenkin sotansa takia naisineen.

Jääkiekon Naisten MM-kisojen 2. Divisioonan tai myös entisen Naisten MM-kisojen C-sarjan puolelta puhuen sen alempi sarjalohko on vielä pelaamatta kun se pelataan vasta toukokuussa Kroatiassa, mutta nousija Naisten MM-kisojen 1. Divisioonan puolelle tai myös entisen Naisten MM-kisojen B-sarjan puolelle on selvillä kuten myös putoajakin alempaan sarjalohkoon eli Iso-Britannia naisineen nousi Espanjassa pelatuissa kisoissa tietenkin sarjaa ylemmäksi ja Meksiko naisineen putosi alempaan sarjalohkoon ainakin alustavasti.

Pohjois-Korea naisineen vetäytyi, mutta säilyttää paikkansa koronaan vedoten kun mahdollinen lisänousija on Latvia naisineen.

Koronan puhjettua erikoista pari vuotta sitten oli se, että MM-kisojen 2. Divisioonan alempi lohkosarja ehdittiin pelata kun ylempää taas ei mistä sitten tietenkin oli omat ongelmansa.

Alempi lohkosarja tälle MM-kisojen sarjatasolle tällä hetkellä on kieltämättä melkoisen väittelyn alla kun sen keskiössä on tietenkin viime vuosina koronasuojatut maat eli Australia ja Uusi-Seelanti naisineen kun välillä Jään Kenguruttaret ja Jään Kiivittäret tai Ladies in Black/Ice Fernz/Jään Saniaiset haluaisivat tietysti pelata ja välillä eivät kun IIHF ei ole välillä pitänyt normaalina liikoja ilmoittautumisia ja välillä niistä liikoja vetäytymisiä.

Vapaapaikkalaisiakin on mietitty tilalle.

Välillä tietenkin pudotuksia on järjestetty näille automaattisina jolloin vastalauseetkin ovat olleet melkoista luokkaa.

Tietysti nyt kun onneksi turnausta kyettiin lykkäämään ja IIHF vähän sentään lauhtui lausunnoissaan niin ainakin Jään Kenguruttaret näyttäisivät pelaavan nyt vaikka ne voisivat jäädäkin pois.

Viimeinen sellaisenaan kerrottava turnaus on tietenkin Naisten MM-kisojen 1. Divisioonan eli entisen MM-kisojen B-sarjan tilanne, mutta vain alemmalta lohkosarjaltaan.

Siitä puhuen tietenkin voidaan kertoa Puolassa pelatun lohkosarjan puolelta se kun täydennyksiä ei tehty, että Jään Lohikäärmettäret eli Kiina naisineen nousi ensi vuodeksi ylemmän sarjalohkon puolelle ja Slovenian naiset putosivat MM-kisojen 2. Divisioonan puolelle kun Etelä-Korean naiset täpärästi voittivat maalein 2-1.

Mahdollisia lisänousuja ja putoamisia katsottaneen myöhemmin.

Täten jäljellä on vielä tietenkin varsinaiset Jääkiekon Naisten MM-kisat, mutta ne ovat vasta elokuussa.

Siksikin on vielä yksi muu turnaus jäljellä.

Jääkiekon Naisten MM-kisojen 1. Divisioonan ylempi sarjalohko käynnistyy huomenna Ranskassa ja ne kestävät 24.4.2022-30.4.2022 välisen ajan verran.

Damkronorna eli Ruotsi naisineen pääsi Venäjän jouduttua suljetuksi MM-kisoista takaisin MM-kisojen puolelle koskaan pelaamatta peliäkään hieman kuohuttavalla tavalla ja muutoin puhuen tähän turnaukseen kun sitä ei täydennetty osallistuvat kisaemäntä Ranska tai Jään Kanat/Jään Tipuset, Jääkarhumimmit eli Norjan naiset, Itävalta, Slovakia ja Hollanti naisineen.

Damkronornan pelaamattomuus tarkoittaa vain ikävä kyllä yhtä nousijaa kahden sijaan ja tietenkin putoajakin löytynee ellei sitten tietenkin vielä IIHF muuta päätä täydennyksineen.

Kieltämättä MM-kisojen naisten puolikin on kiehtovaa ja alemmillekin sarjatasoille uusia yrittäjiä on paljonkin luvassa lähivuosina!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Juniorien MM-kisojen eli Alle 20-Vuotiaiden MM-puolella tuleville miehille otettujen turnausten suhteen IIHF on ihme kyllä kyennyt tekemään sen mitä miehille tai muutoin pojille kuten ei osin naisillekaan ei kykene tekemään ei sitten millään jostakin kumman syystä.

Toisin sanoen puhutaan sarjojen tilapäisyhdistämisestä.

Myös tytöille näin on onneksi kyetty tekemään.

Ikävä kyllä yhdistäminen koskee jälleen vain alempia MM-kisojen puolia kuten tytöilläkin.

Yhdistäminen koskee MM-kisojen 3. Divisioonaa tai entistä MM-kisojen D-sarjaa junioreille.

Queretaron Jäähallissa Meksikossa pidetään nämä yhteiskisat.

Yhdistämiseen päädyttiin monistakin eri syistä viimein kieltämättä dramaattisesti, mutta yksi tärkeimpiä syitä oli tietenkin yksinkertaisesti erillisturnauksille/sarjalohkoille täysin sopimaton loppuvuosi, turnausta oli viivytetty kiitos koronan enemmän kuin tarpeeksi tätä ennenkin ja kun tammikuussa homma oli mennyt lekkeripeliksi.

Tuolloinhan se olisi pitänyt pelata ennen viime hetken perseilyä ja vetäytymistä melkoisen happamalla tavalla.

Juniorien, tyttöjen ja myös poikien eli esimerkiksi Alle 18-Vuotiaiden MM-kisojen puolella on ollut erittäin paljon erinäisiä viivytyksiä, peruutuksia ja tietenkin ylipäänsä keskustelua sarjamuodoista koronan jälkeisille ajoille.

Kuten naisillekin.

Koska tulevia turnauksia tytöille, naisille, pojille ja junioreille pelataan pitkin nyt kuluvaa kevättä, kesää ja syksyä niin ainoastaan tämän hetken Juniorien MM-kisojen 2. Divisioonan ylemmän sarjalohkon nousija on selvillä kuten myös koko Juniorien MM-kisojen 1. Divisioonan osalta putoajineen ja nousijoineen kun siitäkin on tullut kohua.

Valko-Venäjän nuoret ovat nousseet varsinaisiin Junioreiden MM-kisoihin sitten kun ne seuraavan kerran pelataan.

Näin piti tietenkin olla ennen kuin Ukrainan Sota sulki ulos niin Valko-Venäjän kuin Venäjänkin jolloin sen nousu peruttiin ja se hyllytettiin yhdessä koko järjestöstä ulos toistaiseksi.

Junioreiden MM-kisat on myös tuloksettomaksi julistetut ja alkavat elokuussa sitten uudelleen.

Täten tilalle nousee varmasti Latvia siirrettyihin Nuorten MM-kisoihin ja Unkari jää putoamatta Tanskassa pelatuista ikäryhmäkisoista puhuen. Lisätäydennystä voinee tulla tai voinee kenties olla tulematta Sloveniasta riippuen sitten myös MM-putoajasta/putoajistakin ennen pitkää.

MM-kisojen 1. Divisioonan ylempään sarjalohkoon ensi vuodeksi nousee jo nyt pelkästään Nuoret Jääkukot eli Ranska ikäryhmällään Eestissä pidetystä alemmasta sarjalohkosta ja mahdollisesti seuraa tulee juurikin jo mainitusta Sloveniasta ja Puola putoaa tai jäänee putoamatta ikäryhmällään MM-kisojen 2. Divisioonan puolelle ensi vuodeksi.

Juniorien MM-kisojen 2. Divisioonasta puhuen ainoastaan ylemmän lohkosarja nousija on selvillä eli Italia nousee MM-kisojen 1. Divisioonaan ja mahdollisesti täydennysjoukkue on ikäryhmäläiset Etelä-Korean nimissä ensi vuodeksi. Turnaus pelattiin Romaniassa ja tällä hetkellä Tricolori Hochein junioripuoli putoaa tai voinee olla putoamatta ensi vuodeksi alempaan lohkosarjaan kun se pelataan vasta syyskuussa Serbiassa.

Nuorten MM-kisat 3. Divisioonaan ei ollut helppoa järjestää yhteisinä, mutta siihen päädyttiin myös siksi kun MM-kisojen 4. Divisioonaa eli periaatteessa entistä MM-kisojen E-sarjaa kokonaan uutena ei sittenkään vielä tullut junioreille.

Mikäli olisi tullutkin niin maamäärä olisi ollut kovin pieni.

Junioreille MM-puolelle kokonaisuudessaankin viime aikoina on myös erillisesti muutosten myötä riitautettu päätöksiä joissa kukaan ei putoaisi.

Korona tietysti on tärkein pudottamattomuuden syy näinä päivinä.

Nousutkin ovat olleet ennen viime aikojen linjauksia melko hämäriä kun välillä kukaan ei nouse tai sitten nousee yksi tai jopa kaksikin maata kerralla.

MM-kisojen 3. Divisioonan yhdistämistä vaativat nuorille miesten aluille kieltämättä moni erikin maa, mutta eniten äänekkäimmät olivat koronan paljon runtelemat Australia ja Uusi-Seelanti.

He saivat tahtonsa läpi sillä ehdolla, että he sitten vastineeksi näillä näkymin hävitessään putoavat uuteen MM-kisojen 4. Divisioonaan.

Ilman yhdistystä ne olisivat säilyneet omille sarjalohkoilleen MM-kisojen 3. Divisioonaan sitten jatkettaessa ja kukaan kai ei olisi pudonnut tänä vuonna.

Pitkään Australia ja Uusi-Seelanti yrittivät taivutella IIHF:n herroja muuhun päätökseen etenkin kun koronapäätöksen piti suojata aiemman lupauksen mukaan joka tapauksessa, mutta siinä tapauksessa ne olisi pudotettu sitten MM-kisojen 4. Divisioonaan automaattisina kun herrapiirissä pidettiin kapinointia turhan kovana.

Nuorten MM-kisojen 3. Divisioona pelataan täten 10 maan yhteiskisoina 8 maan yhteiskisojen sijaan.

Yhdistäminenkin tietenkin aiheuttaa omat harminsa mahdollisten lisänousijoiden tai MM-kisojen 2. Divisioonan puolelta nuorille heistä puhuen sen vastaavien mahdollisten putoajien osalta.

On kuitenkin hyvä, että jotain edes kokeillaan eikä koko ajan pelata aikaa vaan sitten kieltäytymistä odotellen luvaten sitä ennen täysin turhaa sontaa!

Miehissä ja pojissa kuten osin naisissakin sitä jahkailua änkyröinteineen on nähnyt enemmän kuin tarpeeksi.

Nuorten MM-kisat pelattiin viimeksi pari vuotta sitten koko MM-ohjelman osalta, mutta vain juurikin ennen koronaa osin tuurillakin ja turnauksista taisi olla osa vielä aikaistettuja juuri sen vaaran takia.

Viime vuonna mitään ei pelattu koronan vuoksi ja tänä vuonnakin kauan näytti siltä, että mitään ei pelata.

Huonoa mainosta tuli myös joulukuun ja tammikuun eli vuodenvaihteen 2021-2022 erinäisistä MM-puolen turnausten perumisista ja tuloksettomaksi julistamisista niin junioreille, pojille, naisille kuin tytöillekin!

Tuossakin kieltämättä oli hieman väkipakon makua ilmassa kun puskettiin väkisin turnauksia turhan korona-alttiiseen aikaan pelattavaksi.

Nuorten MM-kisojen 3. Divisioonaan yhteiskisoihin niistä puhuen nähdään kaksi vasta-alkajaa joista molemmat etenkin MM-ohjelman osalta puhuen ovat kokonaan uusia maita.

Nuorten MM-ohjelmaan tulevat täten Bosnia ja Hertsegovina ja Kirgisia.

Ne olisivat osallistuneet myös MM-kisojen 4. Divisioonaan yhdessä kenties juurikin Australian, Uuden-Seelannin ja Turkmenistanin kanssa kuten myös kenties joidenkin muiden harvojen lähitulevaisuuden debytoivien maiden kanssa, mutta 2-4 maata kenties 1-2 muulla lisäten eli sen tilanteesta riippuen 3-6 maalla vain yhdelle vuodelle nähtiin liian pieneksi määräksi IIHF:n osalta vielä täksi vuodeksi järjestää.

Siten Bosnia ja Hertsegovina ja Kirgisia pelaavat täten sarjaa ylempänä sitten heti kättelyssä!

Yhteiskisat järjestetään seuraavaksi siten näin kun osallistujat ovat seuraavat ja kun Australian ja Uuden-Seelannin on palattava:

Nuorten MM-kisojen 3. Divisioona Meksikossa Queretaron Jäähallissa 22.7.2022-31.7.2022

Israel

Turkki

Meksiko

Bosnia ja Hertsegovina

Australia

Bulgaria

Taiwan

Kirgisia

Etelä-Afrikka

Uusi-Seelanti

Yhteisinä kisoina kahdessa eri lohkoissa Alkuerien jälkeen putoaa kunkin lohkon huonoimmat joukkueet tai niiden kohtalo jää kiinni MM-kisojen 4. Divisioonan perustamisesta nuorille miehille viimein sitten ensi vuodeksi tai hyvin lähivuosille.

Muutoin jatkettaessa lohkosarjoissa päätettäneen erikseen jääjä ja sijoittuja lohkosarjojen välille.

Tämän jälkeen siirrytään yhteiskisoissa toki aiemminkin kokeiltuihin pudotuspeleihin.

Sijoitusottelut muille kuin putoajille, Puolivälierät, Välierät, Pronssiottelu ja Finaali pelataan loppujärjestystä varten.

Viimeksi oli enintään pelattu vain Välierät, Pronssiottelu ja Finaali silloin kun pudotuspelejä kokeiltiin.

Finaalissa vain voittaja nousee täysin varmasti, mutta kenties myös sen häviäjä nousee pienellä poikkeuksella sitten ennen pitkää seuraavan vuoden Nuorten MM-kisojen 2. Divisioonan alempaan sarjalohkoon.

Syy siihen tietysti olisi siinä, että 1-2 maata tämän hetken tilannekuvan perusteella voi nousta ensi vuodeksi tai heti kun pelataan tietenkin IIHF:n linjausten mukaan.

Tarkemmat linjaukset junioreille kuten myös pojille, tytöille ja naisille selviävät sitten ajan mittaan kevään, kesän ja syksyn aikana kenties alkutalveenkin ulottuen mikäli viivytyksiä ilmenee.

Juniorien MM-puolikin on ollut erittäin kasvavaa luokkaa viime vuosina MM-ohjelman osalta.

Onkin mielenkiintoista nähdä, että miten näissä kisoissa edes esimerkiksi katsottaessa käy ja miten monta halukasta uutta maatakin tulee liittymään lähivuosille Juniorien MM-kisojen 3. Divisioonaan ennen pitkää!
 

Pardus

Jäsen
Toisessa harjoitusottelussa Liettua oli parempi lukemin 3-2.

Viron joukkue on nyt nimetty tiistaina alkaviin kisoihin:

Mv
Villem Koitmaa (HC Panter)
Henrik Virro (HIFK)

P
Silver Kerna (HC Panter)
Patrick Kookmaa (Prizma, LAT)
Daniil Kulintsev (JYP)
Lauri Lahesalu
Saveli Novikov (HC Panter)
Aleksandr Ossipov (Borås, SWE)
Eduard Slessarevski (Haukat)

H
Marcus Appelberg (Segeltorp, SWE)
Robert Arrak (Torun, POL)
Fabian Hast (Neuwied, GER)
Klaus Jõgi (KooKoo)
Kristofer Jõgi (Haukat)
Kristjan Kombe (Kiekko-Vantaa)
Andre Linde (Haukat)
Kevin Parras (HC Panter)
Nikita Puzakov (Haukat)
Robert Rooba (Severstal, KHL)
Andrei Rozinko (HC Everest)
Aleksei Sibirtsev (Borås, SWE)
Vadim Vasjonkin (Torun, POL)
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioonan sarjalohkossa 2B ottelut kuudennen ja viimeisen päivän osalta päättyivät seuraavasti eilen:

Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona sarjalohko 2B

Jään Ristiritarit-Meksiko 5-0 (Tämä hoidettiin vieläkin helpommin kotiin kuin mitä kieltämättä ajoittain turhankin hankalaksi mennyt Bulgaria-ottelu. Georgialle se ikävä kyllä ei riittänyt kiitos Islanti-tappion aiemmin turnauksessa. Se jäi kiinni päätösottelusta minkä isännät täpärästi voittivat.

Kovasti kuitenkin nousua toivoin ylempään sarjalohkoon, mutta nyt jouduttiin jäämään ja ei se häpeä ole. Ikävä kyllä tietenkin muutaman erinäisen ongelma-asenteen on hävittävä ensi vuoteen mennessä, yhteistyötä pitäisi yrittää ketjupäissä tiivistää ja ennen kaikkea ei saisi ruveta niin hirvittävästi jäähyilemään kun juurikin liikajäähyt todella typerään aikaan Tunturihaukkoja vastaan maksoi nousun.

Tavoitteessa eli nousussa tai varmuuden vuoksi hyvin lähellä nousua kuitenkin pysyttiin kiinni.

Mikäli nousu tulee ensi vuodeksi niin tasokin jälleen kovenee. Sitten onkin kysymys, että onko ylempi sarjalohko ja ennen kaikkea lähivuosille nyt jo niin kovin lähelläkin oleva MM-kisojen 1. Divisioona lopullisesti Jään Ristiritareiden tason korkein mahdollinen huippu jääkiekossa?

Ensi vuodeksi tosin Uusi-Seelanti palaa jäille ja Arabiemiraatit niin räikeästi esimerkiksi venäläisiä käyttäen eivät ole läpihuutojuttu Ristiritareille. Varsinkaan ei ensin mainittu kun taas emiirikuntalaiset riippuu täysin kaksoiskansalaistensa määristä kyvyiltään. Belgiakin on voitettu, mutta Tunturihaukkojen tapaan Perkeleet haluavat tasoitusvoittonsa sitten ensi vuonna.

Meksikolle ei ole mitään jäljellä puhumiseksi kun murhenäytelmä on ohi. Meksikon jääkiekollinen tulevaisuus rippeineen maineeltaan on tämän hetken nuorten ja lasten käsissä maassa siitä puhuen. Tosin voi pieneksi lohdutukseksi olla, että MM-kisojen 3. Divisioonassa sinne pudotetuksi tulleeksi niin pitkän ajan jälkeen puhuen se kyllä sieltä nousee sentään takaisin tänne.

Kenties ylivoimaisestikin, mutta Turkki, Turkmenistan ja Taiwan ovat kaikkea muuta kuin helppoja vastuksia. Taiwaninkin piti olla helppo, mutta heillekin Meksiko hävisi maalein 1-7 joten tämän hetken surkeudessa parasta saa pistää. Tosin alemmuustilan on jo nähnyt myös alemmista maajoukkueista Libanoneja, Brasilioita, Kolumbioita, Jamaikoja ynnä muita sellaisiakin maita vastaan joten tulevaisuus on maalle synkkä.)

Jään Perkeleet-Tunturihaukat 2-3 (Tämä olikin sitten tärkein ottelu turnauksessa sillä tämä määräsi nousun kaikissa tapauksissa. Isännille riitti pistekin nousuun joten Perkeleiden olisi täytynyt sitten voittaa varsinaisella peliajalla voidakseen nousta eikä sekään olisi riittänyt välttämättä kun sitten sen pohjalta olisi voinut taas nousta Georgia/Gruusia.

Voimakkuus tasakentin puhui edusta Paholaisille kun taas yleisyys erikoistilanteineen puhui Tunturihaukkojen puolesta. Panokset olivat korkeat ja toivon mukaan nähtiin hieno ottelu! Sitä se myös oli periaatteessa turnauksen parhaimpana.

Ikävä kyllä Perkeleet viime iltana/yönä olivat vähän jähmeitä eikä ensimmäisen erän jälkeen se saanut millään itsestään enää nousutunnetta kiinni toisin kuin aiemmin. Viimeinen erä olikin sitten taas parasta, mutta silloin oli liian myöhäistä. Jatkoaika olisi voitosta riippumattakin tarkoittanut nousua isännille.

Isännät voittivat täten nousten ylemmän sarjalohkon puolelle juhlavuoden kunniaksi, mutta ikävä kyllä pahaa pelkään tason polkevan paikoillaan siinä missä Jään Paholaisilla tai Jään Ristiritareilla tuskin olisi polkenut paikoillaan vastaavasti. Etenkin jälkimmäisellä on kyvykkyyttä vielä vaikka mihin mitä nyt tietenkin tilapäisesti taso pyörii vähän tämän valjakon yläpuolella enintään.)

Loppuun vielä lopullinen pistetilanne:

Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona sarjalohko 2B Islannissa Pistetilanne

Islanti 12 pistettä

Georgia/Gruusia 9 pistettä

Belgia 6 pistettä

Bulgaria 3 pistettä

Meksiko 0 pistettä

Islanti nousee ensi vuodeksi MM-kisojen tämän sarjan ylempään lohkosarjaan. Mahdollisesti Meksiko tulee putoamaan viidentenä joukkueena ensi vuodeksi MM-kisojen 3. Divisioonaan kun Uusi-Seelanti säilyttää paikkansa koronaan vedoten ja kun Arabiemiraatit tulee tähän sarjaan sen alempaan sarjalohkoon.

Muu tilapäislaajeneminen voi myös olla mahdollisuus, mutta sen osalta tilanne jää tulevaan.

Toisaalta tämä ei ole MM-kisojen 3. Divisioona epävarmoin muodoin tai MM-kisojen 4. Divisioona eli periaatteessa entinen MM-kisojen E-sarja jolloin pudottaminen ensi vuodeksi koronan jälkiajalle on todennäköisempää myös näin.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Divisioonien MM-kisoista puhuen erinäisten joukkueiden tulevaisuus on vielä hämärän peitossa kiitos koronan.

Sen jälkeiseen aikaan on kuitenkin jo varauduttu.

Mikäli se ei hetkeen häviä niin sen kanssa opitaan/on opittu elämään.

Myös erinäinen kattojärjestön eli IIHF:n konservatiivisuus erinäisiin tilapäisyhdistymisiin tai sarjalaajennuksiin edes vuodeksi tuntuu olevan tiukassa.

Mikäli kuitenkin mennään ikään kuin nyt olisi pudotuksia alempaan sarjaan tai lohkosarjaan niin tilanteet olisivat täten seuraavat ensi vuodeksi maiden suhteen päivitettynä:

Jääkiekon MM-kisat 3. Divisioonaan sarjalohkoihin A ja B vuodeksi 2023

3. Divisioona sarjalohko 3A

Meksiko (Putoaja MM-kisojen 2. Divisioonasta lähtökohtaisesti mikäli niin käy tässä kielteisemmässä näkemyksessä. Kuitenkin maamäärien ollessa pienempiä se voi säilyä vielä sarjassaan, mutta toisin kuin alimmissa mahdollisissa MM-kisojen sarjatasoissa ylemmillä tasoilla kuitenkin pudotuksia sellaisenaan on kerrottu harrastettavan heti kuin voidaan ellei maamäärä sitten ole liian pieni ja sitä se ei näillä näkymin viidellä maalla ole.)

Turkki

Turkmenistan

Taiwan

Pohjois-Korea (Säilytti paikkansa koronaan vedoten.)

Etelä-Afrikka (Nousija alemmasta sarjalohkosta.)

Luxemburg putoaisi tässä näkemyksessä pois, mutta edelleen muu tilapäislaajeneminen voi myös olla mahdollisuus.

Sen osalta tilanne jää tulevaan.

Kuten myös siihen, että jatketaanko MM-kisojen 3. Divisioonassa jaettuna, yhdistetäänkö sarja vai luodaanko vielä jokin karsintasarja-tyypin ratkaisu asiaan.

Ongelmia ei tuota välttämättä ylempi sarjalohko, mutta alempi tuottaa kun siinä pelasi tänä vuonna yleensäkin niin vähän maita kuin pelasi.

Tämä tilannekuva nojautuu seuraavaksi pessimistisempään näkemykseen kun se tuntuu olevan IIHF:n herrojen tavaramerkki näinä päivinä eli nyt sarjalohkon 3B:n tilanne olisi seuraava:

3. Divisioona sarjalohko 3B

Thaimaa

Hong Kong (Säilytti paikkansa koronaan vedoten.)

Luxemburg (Putoaja ylemmästä sarjalohkosta vain mikäli pudotetaan. Tiedä vielä pudotuksesta.)

Kirgisia (Nousija MM-kisojen 4. Divisioonan tai vanhempien aikojen nimensä mukaan Jääkiekon MM-kisojen E-sarjasta. Hyvin todennäköinen nousija ylempään sarjalohkoon tai koko ylempään sarjaan eli MM-kisojen 2. Divisioonaan mikäli yhdistys tapahtuu.)

Bosnia ja Hertsegovina putoaisi tässä näkemyksessä pois alempaan sarjaan, mutta edelleen muu tilapäislaajeneminen voi myös olla mahdollisuus.

Sen osalta tilanne jää tulevaan.

Kuten myös siihen, että jatketaanko MM-kisojen 3. Divisioonassa jaettuna, yhdistetäänkö sarja vai luodaanko vielä jokin karsintasarja-tyypin ratkaisu asiaan.

Tilaa muutenkin vielä olisi noin kahdelle eri maalle tai yhdelle alempaan sarjalohkoon mikäli se säilytetään.

Muutenkin erikoista kieltämättä olisi mennä noin kielteiselle puolelle asiaan kun MM-kisojen 3. Divisioonassa on aina ollut hieman vaihtelevia nuo kunkin eri vuosien sarjakäytännöt.

Periaatteessa näin oli jo MM-kisojen D-sarjan aikaan vanhempina päivinä.

Pieneen maamäärään vedoten bosniakkien tilanne on siten vähän valoisampi kuin Luxemburgin ainakin periaatteessa.

Loppuun vielä MM-kisojen 4. Divisioonan mahdollinen tilanne ensi vuodeksi kun näillä näkymin sarjaa ollaan kyllä jatkamassa ja ehkä kenties laajentamassakin riippuen maamääristä:

Jääkiekon MM-kisat 4. Divisioonaan vuodeksi 2023

4. Divisioona

Iran

Singapore

Malesia

Kuwait

Filippiinit (Ei osallistunut koronaan ja täysharjoittelemattomuuteen vedoten tänä vuonna. On paha sanoa, että miten käy ensi vuodeksi. Tässä näkemyksessä se osallistuisi ensi vuodeksi.)

Bosnia ja Hertsegovina (Putoaja MM-kisojen 3. Divisioonasta lähtökohtaisesti mikäli niin käy tässä kielteisemmässä näkemyksessä. Kuitenkin maamäärien ollessa pienempiä se voi säilyä vielä sarjassaan ja tietenkin sen tilalla voi olla joku muu maa.)

MM-kisojen 4. Divisioonan tai vanhempien aikojen mukaisesti MM-kisojen E-sarjan osalta puhuen paljonkin on auki.

Etenkin kun sarja on uusi tai melkein täysi uusi kiitos kahden viime vuoden peruutuksen ja vain kertaalleen vanhempina aikoina pelatun osin epävirallisen sellaisen kauden johdosta.

Halukkaita maita on tarjolla hyvinkin paljon pelkästään jo ensi vuodelle ja osin lähivuosillekin.

Kieltäytyjiäkin on eli seuraavat maat eivät osallistu lähtökohtaisella varmuudella ensi vuodeksi vaikka korona-aika päättyisikin:

Indonesia (Maa haluaa jatkaa ainakin vielä ensi vuoden ja kenties vähän sitä pidemmän aikaa Jääkiekon Aasian Haasteturnausta pelaten sitten siellä. On kuitenkin tulossa lähtökohtaisesti seuraavan 5 vuoden sisällä ja on käytännössä varma MM-ohjelmaan seuraavan 10 vuoden aikana.)

Macao (Maa haluaa jatkaa ainakin vielä ensi vuoden ja kenties vähän sitä pidemmän aikaa Jääkiekon Aasian Haasteturnausta pelaten sitten siellä. On kuitenkin tulossa lähtökohtaisesti seuraavan 5 vuoden sisällä ja on käytännössä varma MM-ohjelmaan seuraavan 10 vuoden aikana. Tosin Indonesiaan verrattuna innokkuus maan sisäisesti ajatellen on epävarmempaa ja kyvykkyys on ollut heikkoa siinä missä Indonesialla esikuvana on esimerkiksi Singaporen ja Thaimaan pelaamiset. Etenkin Thaimaan pelaaminen Olympiakarsinnoissa huomioitiin suuresti Indonesiassa lehdissäkin. Macaossa taas huomio jäi vähemmäksi. Osin ehkä siksi kun puhuttiin Pekingin Talviolympialaisistakin.)

Oman (Maa haluaa jatkaa ainakin vielä ensi vuoden ja kenties vähän sitä pidemmän aikaa Jääkiekon Aasian Haasteturnausta pelaten sitten siellä. Tosin Indonesiasta ja Macaosta poiketen MM-ohjelmaan tulo on mahdollisempaa jo vuosina 2024-2025. Oman lisäksi pelaa myös Jääkiekon Arabi Cupia mikäli sitä vain järjestetään. Pitkälti vielä ensi vuodeksi osallistumattomuus MM-ohjelmaan on lähinnä rahoituksen ja ajankohdan kysymys.)

Moldova (Ei kykene osallistumaan kun jääkiekollinen tilanne on heikolla pohjalla ja lisäksi myös poliittisen tilanteen vuoksi eli Ukraina-Venäjä-sodan vuoksi.)

Nepal (Ei kykene osallistumaan kun rahoitus on heikolla tolalla. Lähinnä olisi tarjolla joukkue ilman jäähallirahaa tai sitten rahat menisi Kathmandun Jäähalliin, mutta oikein mihinkään muuhun pyöritykseen ei sitten jäisikään varoja. Aasian Haasteturnaus kompromissin muodossa jäänee myös väliin kun ei ole rahoitusta.)

Azerbaidzhan (Ei kykene osallistumaan kun jääkiekollinen tilanne on heikolla pohjalla ja lisäksi myös poliittisen tilanteen vuoksi eli Ukraina-Venäjä-sodan vuoksi kuten myös Armenian Vuoristo-Karabahin kiistan takia. Herätti viimeksi muutenkin jääkiekkohuomiota lähinnä naurettavalla puhetason vuoden 2022 Talviolympiahakemuksellaan tietenkin jo kaikkiaan ajatellen jokunen vuosi sitten.)

Lisäksi on vielä kolme MM-ohjelman osalta kieltäytymisen ja tulemisen rajamailla olevaa maata jotka olisivat seuraavat:

Chile (Chilen tämän hetken tilanteen mukaan siellä on keskusteltu siitä, että jätettäisiinkö Jääkiekon LATAM Cup väliin tältä syksyltä ja yritettäisiin ensi kerran MM-ohjelmaan menemistäkin ensi vuodeksi. Jääkiekon LATAM Cup olisi tosin turvallisempi turnaus vielä muutaman vuoden ajan kenties, mutta siinä pysyminen on käytännössä pois sitten MM-ohjelman parista. Lisäksi olosuhteisiin pitäisi tulla parannuksia Chilessäkin Brasilian malliin, että MM-ohjelmaan tulosta olisi enemmän katetta.)

Mongolia (Viimeinkin tällä maalla on ollut jonkun aikaa sääntöjen mukainen, täysimittainen jäähalli jolloin se voisi palata yhtä viimein MM-ohjelman pariin. Tällä hetkellä MM-ohjelmaan paluu on keskustelun alla. Tosin voi olla myös, että se kieltäytyy vielä ainakin ensi vuodelle kuten myös kenties vuodeksi 2024. Silloin se vielä pysyisi Aasian Haasteturnauksessa. Tosin se on juurikin sen turnauksen hallitseva mestari yhtä juurikin ajalta ennen koronaa. Parikin kertaa jo peräkkäin. Mongolian jatkaessa tietään se on kuin muutaman vuoden takainen Taiwan joka ehkä turhan pitkään pitkitti paluutaan MM-ohjelman pariin voittamalla Aasian Haasteturnauksen jo vähän turhankin ylivoimaisella tavalla vuoden toisensa perään vuosina 2013-2016. Siten paluu MM-ohjelmaan voisi olla paras ratkaisu. Olympiakarsintakokeilu voisi myös käydä kompromissiksi.)

Intia (Tämän maan osalta se on juuri ennen koronaa ja korona-ajan luomalla tauolla harkinnut vakavasti osallistumista MM-ohjelman pariin. Mikäli se ei osallistu niin sillä kuitenkin on osallistumisoikeus Jääkiekon Aasian Haasteturnaukseen. Pitkälti viime vuosien MM-ohjelmainnokkuus on ollut kiinni sen kolmen vuoden takaisesta juhlavuodesta ja siitä lähtien seuranneesta melko positiivisestakin kehityksestä. Tosin tietenkin matka on vielä pitkä senkin osalta. Paljon riippuu siitä, että miten Aasian Haasteturnausta jatketaan koronan jälkeen. Olympiakarsintakokeilu voisi myös käydä kompromissiksi.)

Tulijoita olisikin sitten pieneksi virraksi asti nyt ensi vuodeksi tai lähivuosille näin esimerkiksi Jamaikaa, Kolumbiaa, Brasiliaa ja Egyptiä myöten.

MM-kisojen alemmat divisioonat täten voivat ylikuumentua tai sitten uusia sarjatasoja tulisi tulille eli jopa 5. Divisioona tai 6. Divisioona eivät ole täysiä mahdottomuuksia, mutta toki melko epätodennäköisiä sellaisenaan etenkin nyt ihan heti.

Ja etenkin kun ihan kaikki maat eivät niin taida päästä tulemaan.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
MM-kisojen 2. Divisioona tai myös entiseltä nimeltään MM-kisojen C-sarja on tietenkin päättynyt alemman sarjalohkonsa osalta, mutta nyt puhutaan hieman sen ylemmästä sarjalohkosta eli 2A:sta.

Siihen osallistuvat MM-kisojen 1. Divisioonan puolelta sinne pudonnut Ijs-Oranje eli Hollanti kun ikävä kyllä kiitos IIHF:n jähmeyden se ei saanut jäädä pelaamaan sinne putoamatta ja kun muun muassa Ukrainakaan ei vetäytynyt, Kroatia kisaisäntänä myöskin mahdollisesti Puolan noustessa sen tyhjäksi jättämää paikkaa kärkkyneenä MM-kisojen 1. Divisioonan puolelta ennen sitten tietenkin jäämistä, Seleccion Azul eli Espanja myös vähäisesti täydennyspaikoissa kiinni olleena, Jään Lohikäärmeet eli kieltämättä omissa Talviolympialaisissaan melkoisen nöyryytetty Kiina ja Israel.

Viiden maan turnauksena pelataan kun tietenkään pudonneet Jään Paholaiset eli Belgia ei saanut jäädä putoamatta alempaan sarjalohkoon ja kun muutakaan täydennystä ei ollut ajoissa.

Australia vetäytyi aiemmin koronaan vedoten ja saa säilyä ensi vuodeksi.

Ijs-Oranje eli Hollanti kieltämättä lähtee turnaukseen varmasti nousukykyisenä joukkueena ja tilannetta tietysti helpottaa 10 pelaajaa Tillburg Trappersista.

Ikävä kyllä Bartek Bisonia ei näkynyt listalla joten se voi kieltämättä olla ikävä juttu Ijs-Oranjen riveille.

Tosin onneksi muitakin nimimiehiä ja ratkaisijoita on tarjolla.

Seleccion Azul eli Espanja voi myös olla pirteällä päällä, mutta onko niinkään niin hyvin kuin mitä Talviolympiakarsinnoissa oli?

Kysymyksiä nousi sieltäkin ja huonoimmillaan murrosvaihettakin odotellaan.

Toisaalta parhaimmillaan mihin tahansa on mahdollisuuksia.

Jään Lohikäärmeillä eli Kiinalla onkin sitten melkoisen kiusalliset paineet kun Talviolympialaisiin taso ei kehittynyt tarpeeksi ja vain korona ja osin edes jonkunlainen sinnittely toki pieneksi ilmiöksi nousseen Saksa-taistelun imartelevuuden myötä esti välttymästä jotenkin täydellisimmäksi häpeäksi isäntänä aikoihin.

Myöskään sarjanousutavoitteesta ei tullut mitään siinä missä Etelä-Korea pysyi lupauksissaan kiinni vastoin järkyttäviäkin kokkapuheita ajallaan aina MM-kisoissakin pelaamista myöten.

Toisaalta sille eli Kiinalle tuli ne liian aikaisin muutenkin ja ennen kaikkea on vielä paljon edessä saada se tasokin juurtumaan jälleen paremmaksi tai edes maan omiin kaikkien aikojen parhaimpiin luokkiin.

MM-kisojen 1. Divisioonan puolelle voidaan kyllä nousta, mutta se vaatii sitten nappiin menemistä ja ikävä kyllä puhti ei taida riittää hyvä kun edes alempaan lohkosarjaan ja ylemmästä en edes aloita mainitsemista ellei sitten kehitystä vallan todella ole tapahtunut kaikkea lievästi sanoen hurjaa kuittailua vasten.

Kroatia on vahva kenties kotijäillään, mutta suoritus voi olla mitä tahansa mestarillisen ja katastrofin väliltä.

Etenkin kun kiehuvuus on suurta sisäisestikin välillä rajusti erimielisten kroaattien kesken jolloin sattuu ja tapahtuu monen moista.

Viimeinen ja käytännössä melkein varma putoaja kun todennäköisesti pudotuksia tällä tasolla tehdään Australian vetäydyttyä koronaan vedoten on tietenkin ilman helkkarin suuria ihmeitä Israel nuorukaisineen.

Mikäli vähänkin olisi vielä veteraaneja niin toivoa voisi olla, mutta nuorisolla sukupolven leikkauksin ei hyvä heilu.

Sen verran vaikeaa oli kyllä jo Talviolympiakarsinnoissakin, että on hyvin vaikeaa nähdä mitään erityisen hyvää turnausta heille.

MM-kisojen 2. Divisioonan ylempi sarjalohko eli 2A Kroatiassa pelataan 25.4-30.4.2022.

Itse ottelut huomenna kuitenkin menevät seuraavasti avauspäivälle kun kaksi ottelua pelataan:

Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona sarjalohko 2A

25.4.2022

Ijs-Oranje-Seleccion Azul (Voi pojat! Tästä ottelusta tuleekin jälleen jännittävä. Etenkin kun tämä parivaljakko otti yhteen ihan Uusintaottelua Nousemisesta myöten Talviolympiakarsinnoissakin! Hollanti on kyllä parempi sinänsä, mutta Espanja on täynnä hyvinkin vikkeläkinttuista luistelijaa ja hyviä syöttäjiä tasolleen. Tiedä tosin sitten, että miten koronakin lienee vaikuttanut lyhentynein harjoituskausin pelaamiseen. Sen näkee sitten.)

Israel-Kroatia (Tästä taitanee tulla ilman todellisia ihmeitä jälleen Israelin jääkiekollinen murhenäytelmä. Etenkin kun siihen lisää vielä päälle kroaattien varsin voimakastahtoisen kotiyleisön vaatimuksetkin päälle.)

Velesajamin Jäähallissa Zagrebissa ottelut pelataan.

Klo 16 ja Klo 19.45 Kroatian aikaa eli Klo 17 ja Klo 20.45 Suomen aikaa nähdäänkin sitten tämänkin tason karkeloiden alut!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
MM-kisojen 1. Divisioona tai myös entiseltä nimeltään MM-kisojen B-sarja on tietenkin ollut viime kuukausina puheenaihe.

Etenkin sen alemman sarjalohkonsa osalta eli 1B:stä puhuen.

Nyt tietenkin puhutaan siitä.

Sarjalohko tietenkin pelataan viiden joukkueen mittelönä kun Hollanti eli Ijs-Oranje ei saanut jäädä putoamatta sarjaan eikä täydennyksiä ehditty tehdä ajoissa.

Puola joutui ikävä kyllä jäämään ja isännöimään tätä sarjalohkoa, mutta lohdutuksena sen odotetaan kuitenkin kokonaisuutena olevan paras joukkue.

Etenkin kun viime vuosina taso on ollut nousussa ja huomattavasti surkeamminkin olisi voinut mennä puolalaisen jääkiekon uudelleen tulemisen etsikkovuosinakin.

Ikävä kyllä kilpailukin on koventunut ja jossain määrin ylempi sarjalohko olisi ollut tärkeämpi paikka odotusarvojen lunastukseen kotirintamalle.

Muista joukkueista puhuen asetelmat ovat hyvinkin mielenkiintoiset.

Paha on myös sanoa, että miten kaikki oikein menee.

Japani voi olla parempi kuin Puola, mutta se on myös kovin ailahteleva ja etenkin ihan nousupaikan mokia riittää vähän turhankin nöyryyttävästi välillä siitä puhuen.

Eesti vuorostaan etelänaapurina on taidokas, mutta pelaa joskus turhautuessaan liikaa nk. Pikkusikaa eikä ihan sellaisenaan välttämättä ole vielä nousukunnossa.

Tosin mikäli Eesti nousisi niin se olisi helskutin hieno juttu heillekin!

Sitten on tietysti joukkue jolle etenkin sodan myötä kuten sitä ilmankin toivoo kaikkea hyvää eli Ukraina.

Se pystyi pitämään sarjapaikkansa ja toisin kuin hyvinkin korkealle povattu maan tuleva poikien ikäluokka tasossaan niin tämän hetken maajoukkuepolvi ei oikein voi muuta kuin taistella.

Niin sarjapaikasta kuin rintamaltakin puhuen.

On hyvin paha sanoa, että mihin nyt kansainvälisen ja vapaan Ukrainan kansan tuella sini-keltaiset liitävät jäällä!

Sitten onkin vähän isompi taistelu kuin sarjapaikka vielä edessä.

Viimeinen onkin sitten lähtökohtainen, mutta ei välttämättä ihan niin selvä mahdollinen putoajaehdokas Beli Orlovi na Hokej Ledu eli Serbia.

Jään Valkokotkat Belgradista ovat viimeksi liihotelleet tällä MM-kisojen tasolla silloin kun pelattiin vielä yhteisessä sarjassa eli vuonna 2010.

Silloin kyse oli sarjatason vasta-alkajasta kyse ja kyyti oli hyvin kylmää jolloin putoaminen tuli tutulle MM-kisojen 2. Divisioonan tasolle.

Siellä niin yhteisesti kuin lohkosarjoissa pelaten Serbian taso oli kärkevän odottava tasolleen, eteenpäin mentiin hiljaa kulisseissa koko ajan ja olosuhdeparannuksia tehtiin koko ajan ja lopulta noustiin aikana ennen koronaa tälle tasolle sitten täydennysjoukkueeksi.

Tietysti kamppailut olivat hyvinkin tiukkoja, mutta olipa Serbiasta mitä mieltä tahansa jääkiekosta puhuen niin ei sitä kyvyttömäksikään voi sanoa kun muun muassa Talviolympialaisten isäntämaan eli Jään Lohikäärmeet tietenkin Kiinana voitettiin maalein 6-5 juurikin kolme vuotta sitten viimeksi pelatessa nousun yhteydessä MM-kisojen 2. Divisioonan puolella!

Serbia oli tietysti menettää nousunsa ihan päätöspäivänäkin Espanja-otteluun, mutta voittolaukauksin varmisti nousunsa viime tipassa ja hyvä kenties niin.

Tasoihin oli päätynyt Kroatian kanssa, mutta keskinäinen voitto ratkaisi ja kun Australia mokasi Belgia-ottelunsa viime hetkillä tappioon. Jatkoaika ausseille maksoi sarjanousun mitä nyt korona tietysti olisi sen tyhjäksi tehnyt varmaan muutenkin.

Täten asetelmat mielenkiintoiseen turnaukset ovat hyvät.

Mikäli Ukraina vielä kuitenkin vetäytyisi niin täten pelattaisiin neljällä joukkueella ja mahdollisesti putoaisi nelostilan joukkue tai kukaan ei putoaisi lainkaan.

Viiden joukkueen osalta puhuen putoaminen tietenkin on todennäköisempää viitostilan joukkueelle.

Tosin erinäiset putoamiset sellaisinaan ovat vielä vähän auki kokonaisuudessaan, mutta tällä tasolla toki selvempiä kuin alempana.

MM-kisojen 1. Divisioonan alempi sarjalohko eli 1B Puolassa pelataan 26.4-1.5.2022.

Itse ottelut ylihuomenna kuitenkin menevät seuraavasti avauspäivälle kun kaksi ottelua pelataan ja toivottavasti Ukraina ei vetäydy kun sillä ensimmäinen ottelu on 27.4 pelattava ottelu Serbiaa vastaan:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1B

26.4.2022

Serbia-Japani (Jään Valkokotkille onkin heti alkuun kuumat paikat. Toivottavasti siivet eivät käristy liikaa auringossa. Japanille tulee kyllä melkoiset maalikarkelot, mutta voi olla toki jotain pientä yllätystä tai sitten säästöä luvassa jolloin liian suuria lukemia ei nähdä.)

Puola-Eesti (Tämä onkin sitten toisille, isäntänä toimiville Jään Valkokotkille eli Bialo-Czerwoninkin nimellä tunnetulle maalle tärkeä paikka heti alkuun. Kotietu on puolella, mutta joskus Puolakin on ailahteleva ja riippuvainen erinäisistä vastustajiensa mokaamisesta. Toki yleensä se on sovitettu vain Puolaa parempiin maihin, ei pienempiin jääkiekossa joskin välillä niinkin on käynyt sille. Mikäli niin käy tässä pelissä niin se kieltämättä ei olisi hauska juttu kotiyleisön edessä. Eestillä vuorostaan voisi olla avaimet parempaan käsissä mikäli Puola olisi mennyt ylempään lohkosarjaan, mutta toisaalta taas parasta huonoimmillaan on kohdata pahin heti alkuun ja kerätä pisteet myöhemmin mikäli tappio tulee. Pisteryöstöllä tai voitolla Eesti tulee olemaan Jään Pääskysinä olon lisäksi tämän turnauksen nk. Musta Hevonen.)

Tychyn Talvistadionin Jäähallissa eli Tychyn Stadion Zimowyssa ottelut pelataan.

Klo 16.30 ja Klo 20 Puolan aikaa eli Klo 17.30 ja Klo 21 Suomen aikaa nähdään sitten toiseksi korkeimman sarjatason alemman lohkosarjan alku!

Hieman ikävämpänä asiana mikäli noita MM-kisojen 1. Divisioonan aikatauluja olisi jotenkin aiemmin siirretty kokonaisuutena hieman eteenpäin tai järkevämmäksi niin aikaa kenties olisi ollut niiden pelaamiseen täysinä tai edes erilaisille nousuillekin.

Ikävä kyllä nyt ei enää ole vaikka hieman erikoisesti kuitenkin ylempään lohkosarjaan olisi vieläkin 9 päivää aikaa sen alkuun jolloin vähän erilaisella aikataulutuksella tai lykkäyksin tilanne olisi vielä voinut olla toinen myös sinnekin.

Toivon mukaan osin tästäkin IIHF:n tempusta johtuen Puola veisi nousun edes näytiksi mikäli ei sitten muutoin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon MM-kisojen 2. Divisioonan ylempi sarjalohko eli 2A Kroatiassa pelataan 25.4-30.4.2022.

Itse ottelut tänään kuitenkin menevät seuraavasti avauspäivälle kun kaksi ottelua pelataan:

Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona sarjalohko 2A

25.4.2022

Ijs-Oranje-Seleccion Azul (Voi pojat! Tästä ottelusta tuleekin jälleen jännittävä. Etenkin kun tämä parivaljakko otti yhteen ihan Uusintaottelua Nousemisesta myöten Talviolympiakarsinnoissakin! Hollanti on kyllä parempi sinänsä, mutta Espanja on täynnä hyvinkin vikkeläkinttuista luistelijaa ja hyviä syöttäjiä tasolleen. Tiedä tosin sitten, että miten koronakin lienee vaikuttanut lyhentynein harjoituskausin pelaamiseen. Sen näkee sitten. Tosin mikäli vain näin oikein niin Espanjalla ei ole riveissään tärkeintä peluriaan vuosiin eli maalivahti Ander Alcainea näihin kisoihin. Enimmäkseen hyvin espanjalaisin sarjapelaajin mennään joskin pari pelaa Ranskassa ja Ruotsissakin pelaavaa löytyy.)

Israel-Kroatia (Tästä taitanee tulla ilman todellisia ihmeitä jälleen Israelin jääkiekollinen murhenäytelmä. Etenkin kun siihen lisää vielä päälle kroaattien varsin voimakastahtoisen kotiyleisön vaatimuksetkin päälle.)

Velesajamin Jäähallissa Zagrebissa ottelut pelataan.

Klo 16 ja Klo 19.45 Kroatian aikaa eli Klo 17 ja Klo 20.45 Suomen aikaa nähdäänkin sitten tämänkin tason karkeloiden alut!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
MM-kisojen 1. Divisioonan alempi sarjalohko eli 1B Puolassa pelataan 26.4-1.5.2022.

Itse ottelut huomenna kuitenkin menevät seuraavasti avauspäivälle kun kaksi ottelua pelataan ja toivottavasti Ukraina ei vetäydy kun sillä ensimmäinen ottelu on 27.4 pelattava ottelu Serbiaa vastaan eli ylihuomenna:

Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona sarjalohko 1B

26.4.2022

Serbia-Japani (Jään Valkokotkille onkin heti alkuun kuumat paikat. Toivottavasti siivet eivät käristy liikaa auringossa. Japanille tulee kyllä melkoiset maalikarkelot, mutta voi olla toki jotain pientä yllätystä tai sitten säästöä luvassa jolloin liian suuria lukemia ei nähdä.)

Puola-Eesti (Tämä onkin sitten toisille, isäntänä toimiville Jään Valkokotkille eli Bialo-Czerwoninkin nimellä tunnetulle maalle tärkeä paikka heti alkuun. Kotietu on puolella, mutta joskus Puolakin on ailahteleva ja riippuvainen erinäisistä vastustajiensa mokaamisesta. Toki yleensä se on sovitettu vain Puolaa parempiin maihin, ei pienempiin jääkiekossa joskin välillä niinkin on käynyt sille. Mikäli niin käy tässä pelissä niin se kieltämättä ei olisi hauska juttu kotiyleisön edessä. Eestillä vuorostaan voisi olla avaimet parempaan käsissä mikäli Puola olisi mennyt ylempään lohkosarjaan, mutta toisaalta taas parasta huonoimmillaan on kohdata pahin heti alkuun ja kerätä pisteet myöhemmin mikäli tappio tulee. Pisteryöstöllä tai voitolla Eesti tulee olemaan Jään Pääskysinä olon lisäksi tämän turnauksen nk. Musta Hevonen. Eestillä on myös melko monta tuttua nimeä ja olin näkevinäni aika monen olevan nk. Haukkojen miehiä.)

Tychyn Talvistadionin Jäähallissa eli Tychyn Stadion Zimowyssa ottelut pelataan.

Klo 16.30 ja Klo 20 Puolan aikaa eli Klo 17.30 ja Klo 21 Suomen aikaa nähdään sitten toiseksi korkeimman sarjatason alemman lohkosarjan alku!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
"Jään Ristiritarit" Jään Valkokotkat" "Ijs-Oranje " "Seleccion Azul" "Jään Lohikäärmeet" Jään Perkeleet" "Tunturihaukat"

Ei jumalauta että osaa olla raskasta luettavaa. Mitä helvettiä nuo nimet on tarkottavinaan, tai mitä ihmeen lisäarvoa tuo sekava sössötys tuo näihin.....

Ne ovat kyseisten eri maiden joukkueiden kutsumanimiä.

Toisin sanoen Georgian, Puolan tai myös Serbian, Hollannin, Espanjan, Kiinan, Belgian ja Islannin tässä tapauksessa.

Osa on helpompi puhua myös paikallisella kielellä ja osa ymmärrettävästi ei niin ole jolloin on pakko käyttää suomennettua nimeä kun muuten tulisi aika erikoisia nimiä vaikkapa ihan kiinankielisillä kirjaimillakin.

Eli muutakin on kuin pelkkä Leijonat, Tre Kronor ja Punakone eri jääkiekkojoukkueille nimeksi kertoa.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
"Jään Ristiritarit" Jään Valkokotkat" "Ijs-Oranje " "Seleccion Azul" "Jään Lohikäärmeet" Jään Perkeleet" "Tunturihaukat"

Ei jumalauta että osaa olla raskasta luettavaa. Mitä helvettiä nuo nimet on tarkottavinaan, tai mitä ihmeen lisäarvoa tuo sekava sössötys tuo näihin.....
Samaa mieltä.
Jää kyllä suurimmaksi osaksi lukematta noi sepustukset peleistä, kun ei tiedä noista hemmetin lempinimistä ketkä siellä nyt oikein on vastakkain. Jos lukisi ihan suoraan, että Hollanti - Espanja niin olisi paljon mukavampi lukea ja tietäisi kenestä puhutaan.
 

Snacilep

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Leijonat, Ukraina
IIHF:n YouTube-kanavalta on myös ainakin aikaisempina vuosina pystynyt katsomaan noita pelejä ilmaiseksi.
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Aijai, toivottavasti IIHF taas tarjoaa näitä, kun onhan näitä turnauksia taas odotettu. Ykkösen lohkot on taas niitä kiintoisimpia, vaikka alempiakin divareita on tullut seurattua.

1B on Puolan ja Japanin välinen taisto. Nyt kun pudota ei voi, niin muut pääsevät kisaamaan pronssista. Ukrainan veikkasin normiolosuhteissa vievän pronssit, tiedä sitten miten maailmantilanne näihin vaikuttaa. Täytyy käydä huomenissa rosterit tarkemmin läpi, mutta tietty Viron riveistä Rooba on suurennuslasin alla, alkaa olla jo tälle tasolle melko kova tekijä.

Jos kristallipalloa vähän hinkkailee, niin veikkaisin Puolan nousevan, Japanin jäävän kakkoseksi, Ukrainan viedessä pronssit.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tulee kyllä taas todella mielenkiintoiset pelit! Onkohan Liettualla tai Romanialla minkäänlaista mahdollisuutta yllättää, ja napata toista nousupaikkaa? Slovenian luulisi olevan se suurin suosikki nousemaan, mutta nää muut on tällä hetkellä itselle aikamoisia arvoituksia. Olisi kyllä hienoa nähdä esimerkiksi Liettua Suomen lohkossa ensivuonna
 

Pardus

Jäsen
Viron kokoonpano Puolaa vastaan:

Kombe - Arrak - Rooba
Vasjonkin - Sibirtsev - Puzakov
Hast - Parras - Linde
Jõgi - Appelberg - Jõgi
Rozinko

Slessarevski - Lahesalu
Kulintsev - Ossipov
Kerna - Novikov
Kookmaa

Koitmaa (Virro)
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
Viron kokoonpano Puolaa vastaan:

Kombe - Arrak - Rooba
Vasjonkin - Sibirtsev - Puzakov
Hast - Parras - Linde
Jõgi - Appelberg - Jõgi
Rozinko

Slessarevski - Lahesalu
Kulintsev - Ossipov
Kerna - Novikov
Kookmaa

Koitmaa (Virro)
Barkovkin mukana penkin takana. Paperilla Viro on aika hyvalla nipulla liikenteessa vrt vastustajat, Japani arvoitus nykytilanteessa, ei ole tullut seurattua
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Japani johtaa Serbiaa 1A divisioonan avausmatsissa ensimmäisen erän jälkeen 0-2. Serbia näytti tulleen maalin päähän erän lopulla, mutta maali hylättiin koska serbialaisen maila oli liian korkealla.
 

Kouhia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Ak13Ze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit, Ässät
Japani arvoitus nykytilanteessa, ei ole tullut seurattua

Japani on ainakin omissa papereissa tekemässä nousua tulevien vuosien aikana. Sukupolven vaihdos on hyvässä mallissa ja vuosikausia joukkueessa olleista konkareista mukana taitaa enää olla legendaarinen ikinuori maalivahti Yutaka Fukufuji. Sukupolven vaihdosta johtaa hyvin AHL:n puolella pelannut Yushiroh Hirano sekä Yuki Miura ECHL:n puolelta ja yliopistossa kiekkoillut Kohei Sato.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös