Divisioonien MM-kisat

  • 207 640
  • 1 290

Pardus

Jäsen
Itse koin tuon illan paikan päällä. Melkoista moukan tuuria osua Budapestissa samaan juottolaan, jonne Unkarin pelaajat pelin jälkeen lähtivät tappiota nielemään.
Ohhoh! No olet kyllä ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Niin harvinaista, että pääsee tuollaista tilannetta paikan päällä todistamaan. Ja hyvä kuulla, ettei ole mennyt rähinöinniksi. Taitaa unkarilaisilla olla sitten hiukan erilainen mentaliteetti ja juomakulttuuri kuin suomalaisilla. Brittien omanarvontunto ei kauheasti yllätä.
 
Pardus

Jäsen
Kirgisia siis käytännössä jo varmisti nousunsa ensi kevääksi 3B-divisioonaan. Illalla toki vielä viimeinen ottelu pisteittä olevaa Kuwaitia vastaan.

Tämän kevään 3B:n kisat käynnistyvät sunnuntaina kolmen joukkueen voimin Kapkaupungissa. Isäntämää Etelä-Afrikasta mittaa ottavat Bosnia ja Thaimaa, joka pääsee kolmen vuoden odottelun jälkeen tekemään virallisen divaridebyyttinsä. Keväällä 2019 Thaimaa voitti kolmosdivarin karsinnoissa Bosnian rankkareilla 5-4, Kirgisian 5-0 ja Kuwaitin 9-1. Mukava nähdä mihin paukut riittävät Etelä-Afrikkaa vastaan.

Hong Kong peruutti osallistumisensa, joten tippunevatko sitten ensi vuodeksi neloseen?
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat

On paha sanoa, että miten erinäiset nousut ja pudotukset hoidetaan kun erinäisiä muita koronalainsäädännön tai matkustusrajoitusten syistä poisjääneitä maita on useampikin kappale.

Tästä MM-jääkiekon tasosta puhuen Hong Kong ja Pohjois-Korea ovat vetäytyneet ja tasoa ylempää Australia ja Uusi-Seelanti.

Alempaa tietysti Filippiinit vetäytyi myös pois.

Ikävää kyllä, että esimerkiksi Kirgisian ei sallittu esimerkiksi erikseen nousta vaikka tämän MM-kiekon tason alempaan sarjalohkoon.

Jään Elefantit eli Thaimaa pelasi ihan hyvin myös Olympiakarsinnoissa sellaisenaan joten voi noustakin kun Jään Sarvikuonoilla (Kiekko-Pantterit vanhempina päivinä.) eli Etelä-Afrikalla on ollut taantumasuuntaa pitkänkin aikaa.

Kotijää tuo toki jonkin verran etua, mutta enemmän olisi luottoa mikäli Thaimaa tulisi selvästi valmistautumattomampana näihin kisoihin.
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Thaimaa tosiaan on ollut melko hyvässä kehityksen suunnassa jääkiekossa.

Etenkin aikana ennen koronaa.

Olympiakarsinnoissa meno jäi lyhyeksi, mutta silloisen Thaimaan jääkiekon juhlavuoden kunniaksi meno oli vakuuttavaa.

Jään Elefantit olisivat olleet hienoteknisellä luistelullaan ja ajoittain hieman romuluisella jääkiekkoilullaan mukava nähdä jatkossakin Olympiakarsinnoissa, mutta aina ei voi voittaa ja tuolloin ei voitettu.

Ehkä ihan pientä rutiinia Jään Elefantit tarvitsisivat yleisestikin peleihinsä jotta ei tulisi niitä ratkaisevia viime hetken virheitä eri vastustajille.

Etenkin viime aikojen eräänlaiseen päävastustajaansa eli Taiwaniin nähden.

Taiwan onkin ollut Jään Elefanteille pieni pääkilpailija harjoituskauden otteluissa ja pieksipä kyseinen maa kaikkien aikojen (Tai pisimpään pitkään aikaan olleessa.) alennustilassa olevan Meksikon Olympiakarsinnoissa maalein 7-1!
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Mikäli seuraava juttu tämän jutun päätteeksi todellakin pitää paikkansa tai osoittautuu paikkansa pitäväksi niin Jääkukot eli Ranska ja Itävalta tulevat korvaamaan MM-kisoista pois suljetut/karkotetut Venäjän ja Valko-Venäjän niissä.

Tuota lienee pohdittu (En osaa sanoa kun en ole kristallipallon lukija näin Kekeä lainatakseni.) siitä asti kun Venäjä ja Valko-Venäjä heitettiin ulos MM-kisoista.

Jääkukot ja Itävalta tippuivat kolme vuotta sitten MM-kisoista MM-kisojen 1. Divisioonan ylempään sarjalohkoon, mutta kiitos koronan mitään erityistä ei tapahtunut kun alempia MM-kisoja ei pelattu näinä kahtena viime vuotena jolloin ne sitten olivat tauolla ja pääsivät pelaamaan nyt sitten hieman yllättäen.

Tiedä sitten, että miten tässä ketjureaktio käynnistyi ja mikäli erillistä muuta laajennusta/tilapäisyhdistämistä divisiooniin MM-tasolla ei tehdä tai yleisesti ottaen muut sarjat pelataan pienempinä niin maanostot lienevät tässä erikoistilanteessa seuraavat muihin sarjoihin:

MM-kisojen 1. Divisioona A-sarjalohko Sloveniaan: Etelä-Korea, Slovenia, Unkari ja Tricolori Hochei eli Romania jäävät pelaamaan, Liettua saa jäädä putoamatta ja Puola nousee myös sarjalohkon B:n puolelta.

MM-kisojen 1. Divisioona B-sarjalohko Puolaan: Tämä on/voi olla erikoinen tilanne mikäli Puola saa nousta ylempään sarjalohkoon täydennysjoukkueeksi jolloin kisaisäntä saatetaan vaihtaa.

Mikäli niin käy niin Japani, Eesti, Ukraina mikäli ei sota erittäin ymmärrettävästi pakota sitä vetäytymään niin jäävät pelaamaan, Hollanti saa jäädä putoamatta, Serbia nousee suoraan MM-kisojen 2. Divisioonan ylemmän sarjalohkon puolelta ja täydennyksenä vielä varmuudella Kroatia nousee myös alemman MM-kisojen tason sarjalohkon A:n puolelta. Hurjimmillaan Ukrainan sodan takia Espanjakin voi vielä nousta.

MM-kisojen 2. Divisioona A-sarjalohko Kroatiaan: Tämä on/voi olla erikoinen tilanne mikäli Kroatia saa nousta ylempään sarjalohkoon täydennysjoukkueeksi jolloin kisaisäntä saatetaan vaihtaa.

Mikäli niin käy niin Espanja, Kiina ja Israel jäävät pelaamaan suoraan, Belgia saa jäädä putoamatta, Islanti nousee suoraan sarjalohkon B:n puolelta ja täydennyksenä vielä myös tämän tason alemman sarjalohkon puolelta Gruusia voi nousta Uuden-Seelannin erillisvetäytymisen ja myös Australian erillisvetäytymisen takia tässä sarjalohkossa koronaan liittyvien syiden takia. Hurjimmillaan Ukrainan sodan takia Meksikokin voi vielä nousta tähän sarjalohkoon kun Espanja nousisi jo sarjaa ylemmäksikin.

MM-kisojen 2. Divisioona B-sarjalohko Islantiin: Tämä on/voi olla erikoinen tilanne mikäli Islanti saa nousta ylempään sarjalohkoon täydennysjoukkueeksi jolloin kisaisäntä saatetaan vaihtaa.

Kun Uusi-Seelanti on vetäytynyt tästä sarjalohkosta kuten myös Australia sarjalohkoa ylempää niin Gruusia voidaan kutsua täydennysjoukkueeksi ylempään sarjalohkoon.

Kun lisää vielä Pohjois-Korean vetäytymiseen koronaan liittyvien syiden takia sen todennäköisesti ollessa sitä päätöstä pyörtämättä vaikka pelipaikka voisi jäädä niin ainoat kaksi täysin varmaa pelaajamaata ovat Meksiko ja MM-kisojen 3. Divisioonasta kolme vuotta sitten noussut Bulgaria.

Tosin Ukrainan sodan takia sen vetäytyessä ja kaikkien täydennysten myötä mikäli mahdollista niin Meksikokin voi hurjimmillaan nousta ylempään sarjalohkoon ja siten täysin varma ainut selkeä joukkue olisi Bulgaria.

Muuten nousijoita MM-kisojen 3. Divisioonasta täydennysjoukkueina tulisivat olemaan Turkki, Turkmenistan, Luxemburg ja Taiwan. Ikävä kyllä MM-kisojen 3. Divisioonan ja etenkin sen alemman lohkosarjan eli B:n tilanteen osalta voi olla, että tämäkin turnaus saatetaan osin pelata hieman pienempänä kuin mitä piti pelata.

MM-kisojen 3. Divisioona A-sarjalohko Luxemburgiin: Tämä on viimeinen MM-kisojen taso sarjalohkoineen jota enää ehditään täydentää tai olla täydentämättä sillä alempi sarjalohko käynnistyy Etelä-Afrikassa kahden päivän kuluttua johon muutokset eivät enää ehdi tulla voimaan.

Esimerkiksi täten Jään Sarvikuonot ja vanhempien aikojen Kiekkopantterit eivät saa jäädä tasolle putoamatta kaiken jälkeen sittenkin pelattavalle alemman saman sarjan sarjalohkoon.

Itse nousut ja täydennykset voivat olla kinkkisiä tai sitten tätäkin sarjalohkoa pelataan hieman pienemmin joukkuemäärin.

Luxemburgin mahdollinen nosto MM-kisojen 2. Divisioonan alemman sarjalohkon puolelle tarkoittaa uutta kisaisäntää, mutta se ei välttämättä ole niin selvää kuin ylemmillä MM-kisojen divisioonien puolella.

Pohjois-Korea on vetäytynyt jolloin ainoa täysin varma pelaajamaa on aiemman karsinnan tälle MM-kisojen tasolle ennen tämän jakautumista eri sarjalohkoihin noussut Arabiemiraatit. Muut joukkueet ovatkin hieman epäselviä.

Todennäköisimmät nousijat MM-kisojen 2. Divisioonan alemman sarjalohkon puolelle täydennysjoukkueina voisivat olla Turkki ja Turkmenistan joskin hieman ikävästi vain myös toinen voi nousta yksinään eli tässä tapauksessa Turkki.

Taiwanin osuus on kysymysmerkki eli se voi nousta tai jäädä tasolle jossain määrin kun senkin asemaan voi vielä vaikuttaa myös ylempänä MM-kisojen tasolla olevan Ukrainan sotatilanne.

Mikäli täydennykset olisi tehty ajoissa niin esimerkiksi Etelä-Afrikka olisi saanut jäädä ja esimerkiksi Jään Elefantit eli Thaimaa ja Bosnia ja Hertsegovina olisi voitu nostaa helpommin tähän sarjaan.

Aivan kiveen hakattua esimerkiksi MM-kisojen 3. Divisioonan ylempi sarjalohko ei ihan vielä ole sillä Luxemburgissa tai muualla se pelataan vasta 3.4-9.4.2022 joten aikaa vielä on muutoksille ja voihan olla, että esimerkiksi tämän nyt kahden päivän kuluttua alkavan alemman sarjalohkon voittaja nähdään vielä sittenkin täydennysjoukkueena ylemmässä sarjalohkossa.

Itse viesti mikäli ei osoittaudu Heikki Hietasen omaksi Twitter-heitoksi niin on lyhyenä tässä:

Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tänään aiemmin illalla käynnistyi Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa pelattavat MM-kisojen 3. Divisioonan alemman sarjalohkon eli 3B:n kisat ottelulla Etelä-Afrikka-Bosnia ja Hertsegovina.

Kieltämättä jäähyherkän toisen erän myötä bosniakit nousivat lähemmäksi kohti voittoakin tai edes pisteryöstöä tilanteeseen 4-3, mutta Jään Sarvikuonot ja vanhempien aikojen nimeltään Kiekko-Pantterit nousivat lopulta kuitenkin voittoon maalein 8-3.

Eli hyvä aloitus, mutta ehkä vähän jäähyherkkyyttä pitäisi saada vähemmäksi.

Muutenkin tuntui vähän hakemista olevan vielä isännillä.

Kun Hong Kong meni perumaan tulonsa näihin kisoihin niin joka päivä kolmen maan turnauksessa on vain yksi ottelu.

Huomenna se ottelu on tietenkin Bosnia ja Hertsegovina-Thaimaa.

Klo 19 ottelu alkaa ajan ollessa sama kuin Suomessakin.

Veikkaan kyllä erittäin vahvasti ottelun menevän Jään Elefanttien eli Thaimaan voitoksi ilman melkoisen suurta ihmettä.
 
Pardus

Jäsen
1B-divarin MM-kisojen ajankohta on muutettu IIHF:n sivuilla TBA:ksi. Niiden piti alkaa reilun kuukauden kuluttua Puolan Katowicessa, mutta Ukrainan tilanteesta johtuen se ei ole nyt turvallisin paikka kisoille. Osallistujamaista Japani olisi kaikkein kauimpana Ukrainasta, joten siirretäneenkö kisat sinne?
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
1B-divarin MM-kisojen ajankohta on muutettu IIHF:n sivuilla TBA:ksi. Niiden piti alkaa reilun kuukauden kuluttua Puolan Katowicessa, mutta Ukrainan tilanteesta johtuen se ei ole nyt turvallisin paikka kisoille. Osallistujamaista Japani olisi kaikkein kauimpana Ukrainasta, joten siirretäneenkö kisat sinne?

Näin voi hyvinkin käydä.

Ei välttämättä, mutta voi hyvinkin.

Ukrainakin erittäin ymmärrettävästi vaikuttaa vetäytyneen joten täydennystäkin voi olla kenties luvassa.
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Eilen illalla jatkui Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa pelattavat MM-kisojen 3. Divisioonan alemman sarjalohkon eli 3B:n kisat ottelulla Bosnia ja Hertsegovina-Thaimaa.

Ottelu päättyi bosniakkien kannalta murheelliseen tappioon ja Jään Elefanttien eli jälkimmäisen maan lempinimen mukaisesti voittoon maalein 8-4 tai 4-8 näkökannasta riippuen.

Klo 19 eli 5 minuuttia vaille tunnin päästä vuorossa onkin tämän päivän ottelu kun Jään Sarvikuonot tai myös vanhempien aikojen Kiekko-Pantterit eli kisaisäntä itse kohtaakin Jään Elefantit tämän illan ottelussa.

Pitänee katsoa kun ratkaisuista nousun suhteen pelataan.

Vaikka kohtaavathan joukkueet vielä toistamiseenkin.

Toisin sanoen Etelä-Afrikka-Thaimaa on tänään ja huomenna samalla kellonajalla pelataan ottelu Bosnia ja Hertsegovina-Etelä-Afrikka.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Etelä-Afrikka voitti Thaimaan 5-2. Tuolla pelataan tällä kertaa kolmella joukkueella ja kaksinkertainen sarja, joten vielä Thaimaankin toivo elää, vaikka vahvan kiinnityksen turnausvoitosta Etelä-Afrikka ottikin.
 
Tekno-Kekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedote
Se oli värikäs ottelu. E-Afrikan neljännestä maalista, joka ronkittiin patjoista sisälle, syntyi sen verran suukopua että Thaimaan koutsi ajettiin suihkuun.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC

Liitteet

  • Screenshot_20220316-130431_YouTube.jpg
    Screenshot_20220316-130431_YouTube.jpg
    731,3 KB · kertaa luettu: 126

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tänään onkin jo ollut käynnissä ottelu Bosnia ja Hertsegovina-Etelä-Afrikka kun Kiekko-Pantterit tai nykyään myös Jään Sarvikuonot ovat johdossa ensimmäisessä erässä maalein 2-1.

Klo 19 huomenna pelataankin tämän ottelun jälkeen Thaimaa-Bosnia ja Hertsegovina.

Kieltämättä eilen jossain määrin yllätys oli Jään Elefanttien häviäminen Olympiakarsintojenkin tuomaan olemukseen nähden maalein 2-5 Kiekko-Panttereille.

Toisaalta Jään Elefantit tekivät voitettavissa olevassa ottelussa itsekin virheitä ja Jään Sarvikuonot ovat aina hyvin pelaavia kotijäillään!
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tänään onkin jo ohi ottelu Bosnia ja Hertsegovina-Etelä-Afrikka kun Kiekko-Pantterit tai nykyään myös Jään Sarvikuonot ovat voittaneet maalein 6-2.

Ensimmäisessä erässä tuntui hyvinkin paljon tulevan koti-isännille maaleja etenkin silloin kun bosniakeille tuli jäähyjä.
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Mikäli todellakin pitää paikkansa tai osoittautuu paikkansa pitäväksi ennen pitkää niin Jääkukot eli Ranska ja Itävalta tulevat korvaamaan MM-kisoista pois suljetut/karkotetut Venäjän ja Valko-Venäjän niissä.

Tuota lienee pohdittu (En osaa sanoa kun en ole kristallipallon lukija näin Kekeä lainatakseni.) siitä asti kun Venäjä ja Valko-Venäjä heitettiin ulos MM-kisoista.

Jääkukot ja Itävalta tippuivat kolme vuotta sitten MM-kisoista MM-kisojen 1. Divisioonan ylempään sarjalohkoon, mutta kiitos koronan mitään erityistä ei tapahtunut kun alempia MM-kisoja ei pelattu näinä kahtena viime vuotena jolloin ne sitten olivat tauolla ja pääsivät pelaamaan nyt sitten hieman yllättäen.

Tiedä sitten, että miten tässä ketjureaktio käynnistyi ja mikäli erillistä muuta laajennusta/tilapäisyhdistämistä divisiooniin MM-tasolla ei tehdä tai yleisesti ottaen muut sarjat pelataan pienempinä niin maanostot lienevät tässä erikoistilanteessa seuraavat muihin sarjoihin kun nyt päivityksenä aiempaan Ukrainakin on vetäytynyt pois kiitos sodan Venäjää vastaan:

MM-kisojen 1. Divisioona A-sarjalohko Sloveniaan: Etelä-Korea, Slovenia, Unkari ja Tricolori Hochei eli Romania jäävät pelaamaan, Liettua saa jäädä putoamatta ja Puola nousee myös sarjalohkon B:n puolelta.

MM-kisojen 1. Divisioona B-sarjalohko Puolaan: Tämä on/voi olla erikoinen tilanne mikäli Puola saa nousta ylempään sarjalohkoon täydennysjoukkueeksi jolloin kisaisäntä saatetaan vaihtaa.

Ukraina on vetäytynyt sitten viime päivityksen.

Kun näin kävi niin Japani ja Eesti jäävät pelaamaan ainoina varmoina joukkueina tässä vaiheessa, Hollanti saa jäädä putoamatta, Serbia nousee suoraan MM-kisojen 2. Divisioonan ylemmän sarjalohkon puolelta, täydennyksenä Kroatia nousee myös alemman MM-kisojen tason sarjalohkon A:n puolelta ja tämän jälkeen vielä Espanjakin voi nousta ellei muuta päätetä.

MM-kisojen 2. Divisioona A-sarjalohko Kroatiaan: Tämä on/voi olla erikoinen tilanne mikäli Kroatia saa nousta ylempään sarjalohkoon täydennysjoukkueeksi jolloin kisaisäntä saatetaan vaihtaa.

Ukraina vetäytyi pois 1. Divisioonan MM-kisojen alemman sarjalohkon puolelta.

Kun näin kävi niin tällä hetkellä täysin varmasti vain Kiina ja Israel jäävät pelaamaan suoraan, Belgia saa jäädä putoamatta, Islanti nousee suoraan sarjalohkon B:n puolelta, täydennyksenä vielä myös tämän tason alemman sarjalohkon puolelta Gruusia nousee Uuden-Seelannin erillisvetäytymisen ja myös Australian erillisvetäytymisen takia tässä sarjalohkossa koronaan liittyvien syiden takia. Tämän jälkeen Meksikokin voi vielä nousta tähän sarjalohkoon ellei muuta päätetä.

MM-kisojen 2. Divisioona B-sarjalohko Islantiin: Tämä on/voi olla erikoinen tilanne mikäli Islanti saa nousta ylempään sarjalohkoon täydennysjoukkueeksi jolloin kisaisäntä saatetaan vaihtaa.

Kun Uusi-Seelanti on vetäytynyt tästä sarjalohkosta kuten myös Australia sarjalohkoa ylempää niin Gruusia voidaan kutsua täydennysjoukkueeksi ylempään sarjalohkoon.

Kun lisää vielä Pohjois-Korean vetäytymiseen koronaan liittyvien syiden takia sen todennäköisesti ollessa sitä päätöstä pyörtämättä vaikka pelipaikka voisi jäädä niin ainoa täysin varma pelaajamaa on MM-kisojen 3. Divisioonasta kolme vuotta sitten noussut Bulgaria.

Ukrainan vetäytyminen usealla muulla vetäytymisellä kyyditettynä tekee tästä MM-kisojen 2. Divisioonan alemmasta sarjalohkosta hyvinkin kinkkisen ennustaa tarkoilta joukkuemääriltään ennen sen pelaamista.

Muuten nousijoita MM-kisojen 3. Divisioonasta täydennysjoukkueina tulisivat olemaan Turkki, Turkmenistan, Luxemburg ja Taiwan. Ikävä kyllä MM-kisojen 3. Divisioonan ja etenkin sen alemman lohkosarjan eli B:n tilanteen osalta voi olla, että tämäkin turnaus saatetaan osin pelata hieman pienempänä kuin mitä piti pelata.

MM-kisojen 3. Divisioona A-sarjalohko Luxemburgiin: Tämä on viimeinen MM-kisojen taso sarjalohkoineen jota enää ehditään täydentää tai olla täydentämättä sillä alempi sarjalohko on jo ollut käynnissä Etelä-Afrikassa johon muutokset eivät enää ehdi tulla voimaan.

Esimerkiksi täten Jään Sarvikuonot ja vanhempien aikojen Kiekkopantterit eivät saaneet jäädä tasolle putoamatta kaiken jälkeen sittenkin pelattavalle alemman saman sarjan sarjalohkoon.

Itse nousut ja täydennykset voivat olla kinkkisiä tai sitten tätäkin sarjalohkoa pelataan hieman pienemmin joukkuemäärin.

Luxemburgin mahdollinen nosto MM-kisojen 2. Divisioonan alemman sarjalohkon puolelle tarkoittaa uutta kisaisäntää, mutta se ei välttämättä ole niin selvää kuin ylemmillä MM-kisojen divisioonien puolella.

Pohjois-Korea on vetäytynyt jolloin ainoa täysin varma pelaajamaa on aiemman karsinnan tälle MM-kisojen tasolle ennen tämän jakautumista eri sarjalohkoihin noussut Arabiemiraatit. Muut joukkueet ovatkin hieman epäselviä.

Todennäköisimmät nousijat MM-kisojen 2. Divisioonan alemman sarjalohkon puolelle täydennysjoukkueina voisivat olla Turkki ja Turkmenistan joskin hieman ikävästi vain myös toinen voi nousta yksinään eli tässä tapauksessa Turkki.

Taiwanin osuus on kysymysmerkki eli se voi nousta tai jäädä tasolle jossain määrin kun senkin asemaan voi vielä vaikuttaa Ukrainan vetäytyminen huomattavasti ylempää.

Mikäli täydennykset olisi tehty ajoissa niin esimerkiksi Etelä-Afrikka olisi saanut jäädä ja esimerkiksi Jään Elefantit eli Thaimaa ja Bosnia ja Hertsegovina olisi voitu nostaa helpommin tähän sarjaan.

Aivan kiveen hakattua esimerkiksi MM-kisojen 3. Divisioonan ylempi sarjalohko ei ihan vielä ole sillä Luxemburgissa tai muualla se pelataan vasta 3.4-9.4.2022 joten aikaa vielä on muutoksille ja voihan olla, että esimerkiksi tämän nyt pelattavan alemman sarjalohkon voittaja nähdään vielä sittenkin täydennysjoukkueena ylemmässä sarjalohkossa.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuskinpa siellä jokaisella sarjatasolla aletaan joukkueita nostelemaan ylöspäin. Siellä on kuitenkin lennot ja hotellit ym. jo varailtu ja ne itsessään on jo isoja ponnistuksia köyhille liitoille. Eikä Venäjän ja Valko-Venäjän sulkeminen sinänsä vaikuta alemmille tasoille.

Yksi mahdollinen ajatus kisoihin liittyn. Jos Itävalta ja Ranska nousevat suoraan, niin yhdistetäänkö 1A ja 1B kisat yksiksi kisoiksi? Tätä puoltaisi myös 1B kisojen perään tullut TBA. Toki voi johtua ihan yleisestä maailmantilanteesta ja Puolan sijainnista myös. Kuitenkin tuollaiset yhdeksän joukkueen kisat voisi olla vielä helppoa järjestää.
 
No perhana, tämä ois kyllä kaikkein paras ja mielenkiintoisin ratkaisu. Paljon parempi kuin kahden tason tynkäkisat.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Vaikka tietenkin olisi kiva nähdä uudenlaisia ratkaisuja, niin tämä asia tulee kuitenkin hyvin lyhyellä varoitusajalla eteen. Eli jos sieltä tosiaan Ranska ja Itävalta nostetaan mm-kisoihin, niin menneeköhän tämän vuoden Div1a vain siten, että neljä joukkuetta ja kaikki pelaa toisiaan vastaan kaksi kertaa. Sillähän tulisi kuusi peliä kaikille, kun tavallisesti tulisi se viisi.
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Thaimaa-Bosnia ja Hertsegovina pelattiin eilen.

Jään Elefantit voittivat, mutta yllättävänkin niukasti eli vain maalein 4-3.

Siten ratkaisu jää päätöspäivään.

Klo 17 poikkeuksellisesti tänään päätöspäivänä Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa pelattavat MM-kisojen 3. Divisioonan alemman sarjalohkon eli 3B:n kisat päättyvät otteluun Thaimaa-Etelä-Afrikka.

Yllättävänkin jähmeää kieltämättä etenkin ajoittain on ollut suorittaminen Jään Elefanteilta tässä turnauksessa.

Lieneekö sittenkin ollut vähän liian vähän harjoitteluväliä kiitos koronan ja Olympiakarsintojen jälkiajalla vai missä sitten syy piilee jossain määrin?

Jään Sarvikuonoilla tai myös vanhempien aikojen Kiekko-Panttereilla on jo etenkin yhden voiton turvin vielä edellistä kertaa selvempi kyky hoitaa homma kotiin.

Ilman muuta mikäli Jään Elefantit terästäytyvät ja saavat jollakin tapaa muut osa-alueet kuntoon niin sitten tilanne muuttuu kenties hyvinkin äkkiä.

Voiton lisäksi saatetaan pelata kenties myös täydennyspaikoistakin ylempiin sarjoihin kiitos erinäisten vetäytymisten ja Ukrainan Sodan.

Joskin toki on mahdollista myös, että erinäiset laajennukset koskevat huonoimmillaan MM-kisojen 1. Divisioonaa eikä ehkä osin sitäkään jolloin muut turnaukset pelataan vain turhankin konservatiivisesti vähän pienemmällä joukkuemäärällä normaaliin tapaan.

Mikäli 'normaalitapa' kuitenkin säilyy ilman putoamista koronaan tai sotaan vedoten niin erinäiset muut nousut päätettäneen myöhemmin.

Mikäli kukaan edelleenkään ei putoaisi niin en ihmettelisi mahdollista hyvin tilapäistä yhdistämistä sitten ensi vuodelle siitä sitten seuraten hyvin laajoin pudotuksin sitä seuraavaksi vuodeksi.

Esimerkiksi välttämättä ei ole enää aikaa kiitos viime päivien odottelun esimerkiksi MM-kisojen 3. Divisioonan sarjalohkoon 3A tehdä muutoksia.

Aivan toki täysin kiveen hakattua esimerkiksi MM-kisojen 3. Divisioonan ylempi sarjalohko ei ihan vielä ole sillä Luxemburgissa tai muualla se pelataan vasta 3.4-9.4.2022.

Mikäli sinne ei ehditä muutoksia tekemään se on harmi, mutta MM-kisojen 2. Divisioonaan ja etenkin MM-kisojen 1. Divisioonaan on vielä vertailuksi erittäinkin hyvin aikaa tehdä päätöksiä.

IIHF kieltämättä on jahkaillut näiden pelitapojen kanssa ja varmaankin siellä sitä harrastetaan edelleenkin.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tuskinpa siellä jokaisella sarjatasolla aletaan joukkueita nostelemaan ylöspäin. Siellä on kuitenkin lennot ja hotellit ym. jo varailtu ja ne itsessään on jo isoja ponnistuksia köyhille liitoille. Eikä Venäjän ja Valko-Venäjän sulkeminen sinänsä vaikuta alemmille tasoille.

Yksi mahdollinen ajatus kisoihin liittyn. Jos Itävalta ja Ranska nousevat suoraan, niin yhdistetäänkö 1A ja 1B kisat yksiksi kisoiksi? Tätä puoltaisi myös 1B kisojen perään tullut TBA. Toki voi johtua ihan yleisestä maailmantilanteesta ja Puolan sijainnista myös. Kuitenkin tuollaiset yhdeksän joukkueen kisat voisi olla vielä helppoa järjestää.

Näinkin voi toki olla.

Etenkin mikäli IIHF kovin konservatiivisena pysyy edes tilapäislaajennuksille.

Osin tietysti toivoisi, että mikäli yhdistämiseen mennään tilapäisesti niin olisi 1. Divisioonassa kerrankin täydet 12 maata.

Kun erikoisesti kyllä silloinkin kun 1. Divisioonan MM-kisojen osalta oli yhteiskisoina sen ensimmäiset 10 vuotta 12 maata niin koskaan ei uskallettu pelata yhtenäisenä selvänä sarjana niin monella maalla.

Toisin kuin miten esimerkiksi MM-kisoja on pelattu 12 maan ja 16 maan kisoina.

Välillähän ihan alinta MM-kisojen tasoa ennen tätä vuotta ja osin poikkeuksella vuotta 1997 huomiomatta eli MM-kisojen 3. Divisioonaa tai myös MM-kisojen D-sarjaa pelattiinkin hyvinkin yhtenäisesti isoin joukkuemäärin vuosina 1999 ja 2000 ennen sitten tietenkin MM-kisojen sarjauudistusta divisiooniksi eli näkökannasta riippuen pelattiin 9-12 maan kisoina hurjimmillaan.

Vieläkin suurempia jo yllättävänkin varhain eri maamäärät olisivat olleet mikäli kaikki ilmoittautujat olisivat tulleet aina kisoihin tai ne olisi erikseen hyväksytty pelaamaan.

Toki rajansa varmasti olisi ollut silläkin.

Etenkin kun vuosien 1991-1995 aikaisen MM-kisojen D-sarjan poissa olemisen takia MM-kisojen C-sarja lievästi sanoen ylikuumeni ajoittain liikaa eikä IIHF sen uusintaa ole halunnut uudestaan siitä lähtien.
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vaikka tietenkin olisi kiva nähdä uudenlaisia ratkaisuja, niin tämä asia tulee kuitenkin hyvin lyhyellä varoitusajalla eteen. Eli jos sieltä tosiaan Ranska ja Itävalta nostetaan mm-kisoihin, niin menneeköhän tämän vuoden Div1a vain siten, että neljä joukkuetta ja kaikki pelaa toisiaan vastaan kaksi kertaa. Sillähän tulisi kuusi peliä kaikille, kun tavallisesti tulisi se viisi.

Huonoimmillaan voi olla näinkin.

Muutenkin esimerkiksi vaikka vielä joitain neuvotteluja saatetaan käydä pääsemisestä ylemmäksikin täydennysjoukkueeksi niin tällä hetkellä esimerkiksi ainoa varma juttu on vain Jään Sarvikuonojen tai vanhempien aikojen Kiekko-Panttereiden eli Etelä-Afrikan mahdollinen nousu.

Kuten myös Jään Elefanttien eli Thaimaan yhtä mahdollinen nousu tämän illan voiton suhteen MM-kisojen 3. Divisioonan ylempään lohkosarjan mikäli ne vain edelleen pidetään erillisinä ensi vuonnakin.

Voiton lisäksi saatetaan pelata kenties myös täydennyspaikoistakin ylempiin sarjoihin kiitos erinäisten vetäytymisten ja Ukrainan Sodan.

Joskin toki on mahdollista myös, että erinäiset laajennukset koskevat huonoimmillaan MM-kisojen 1. Divisioonaa eikä ehkä osin sitäkään jolloin muut turnaukset pelataan vain turhankin konservatiivisesti vähän pienemmällä joukkuemäärällä normaaliin tapaan.

Mikäli 'normaalitapa' kuitenkin säilyy ilman putoamista koronaan tai sotaan vedoten niin erinäiset muut nousut päätettäneen myöhemmin.

Mikäli kukaan edelleenkään ei putoaisi niin en ihmettelisi mahdollista hyvin tilapäistä yhdistämistä sitten ensi vuodelle siitä sitten seuraten hyvin laajoin pudotuksin sitä seuraavaksi vuodeksi.

Esimerkiksi välttämättä ei ole enää aikaa kiitos viime päivien odottelun esimerkiksi MM-kisojen 3. Divisioonan sarjalohkoon 3A tehdä muutoksia.

Aivan toki täysin kiveen hakattua esimerkiksi MM-kisojen 3. Divisioonan ylempi sarjalohko ei ihan vielä ole sillä Luxemburgissa tai muualla se pelataan vasta 3.4-9.4.2022.

Mikäli sinne ei ehditä muutoksia tekemään se on harmi, mutta MM-kisojen 2. Divisioonaan ja etenkin MM-kisojen 1. Divisioonaan on vielä vertailuksi erittäinkin hyvin aikaa tehdä päätöksiä.
 
Tekno-Kekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedote
Onpas E-Afrikka lapanen. Toinen erä ja Thaimaa helposti 4-0-johtoon.

Jinx: Nyt ne lapaset tasoitti 5-5:een. Hockey is a momentum game, take my word.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös