Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 405 577
  • 11 221

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Varmaan riippuu vähän keneltä tuota kysyy. Sipilän ja Orpon mukaan PS:n arvopohja muuttui radikaalisti puheenjohtajiston vaihdon myötä vaikka puolueen hallitusohjelmaan ei mitään muutosta tehty eikä virallinen linja ainakaan sillä sekunnilla muuttunut.
Kyllä se oikeastaan muuttui. JHA ilmoitti että haluaa tulkita hallitusohjelmaa maahanmuuton osalta eri tavalla kuin Soini.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mutta Rinne on leikkinyt tekopyhää arvopohjillaan, ja jatkaa samaa leikkiään yhä. Samanlaisia pellejä löytyy demareista, persuista ja muistakin ryhmistä, joten turha on Rinteen jeesustella.
Mulle Rinne on kykenemätön pääministeriksi, tai edes hallitusneuvotteluihin.
Niin ehkä turha murehtia tulevia hallitusmokia vielä, mutta pahalta näyttää jo nyt.

Juuri näin. Eikä Rinteen tarvitse edes etsiä niitä samanlaisia pellejä kovin kaukaa, riittää kun tilaa otteen omasta rikosrekisteristään.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eipä ilmoittanut. Hän ilmoitti että haluaa hallitusohjelmaa noudatettavan siten kun se alunperin kirjattiin. Mielestäni aika suuri ero.
Soini tulkitsi hallitusohjelmaa eri tavoin eli kyse on ninenomaan eri tavalla tulkitsemisesta. Tomatoe - tomatoe.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No jaa, menee turhaksi vänkäämiseksi. Ei maksa vaivaa.
Haluatko kuitenkin pitää kiinni siitä että mikään persujen politiikassa ei mikään muuttunut? Haluttiin vain toimia ero tavalla kuin aiemmin? Mutta sehän on tietenkin ihan eri asia?
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Nuorena voi ajautua huonoihin porukoihin, varsinkin Lapissa kun ei oikein ole valinnanvaraa. Mutta sama homma jatkuu näköjään, kun nytkin on demarijengissä.

Virheistä pitäisi osata ottaa oppia.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Haluatko itse pitää kiinni tästä turhanpäiväisestä venkoilusta? Kuten jo sanoin, ei maksa vaivaa asiasta keskustella.
Hyväksyn tämän myöntymisenä että muuttui. Thats fine
 

teppana

Jäsen
Hyväksyn tämän myöntymisenä että muuttui. Thats fine

En sanonut niin, enkä koe tarpeen asiaa enempää tarkentaa tai vatvoa. Keskustelun lopettaminen turhanpäiväisenä ei ole merkki myöntymisestä eikä myöskään kasvata virtuaalista penistäsi. Jos kaupungilla teinipoika huutelee että et pysty minulle antamaan turpiin, pois kävely ei ole merkki myöntymisestä.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nuorena voi ajautua huonoihin porukoihin, varsinkin Lapissa kun ei oikein ole valinnanvaraa. Mutta sama homma jatkuu näköjään, kun nytkin on demarijengissä.

Virheistä pitäisi osata ottaa oppia.


Jep. Sitkeän eduskuntahuhun mukaan rikollisjärjestöön kuulumisen kriminalisoiminen (case moottoripyöräjengit) kaatui aikoinaan siihen, että demariedustajat alkoivat pelkäämään oman persuksensa puolesta....
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Tuon Mikkelin "kohdudemarin" kommentti oli paras: "En ollut sen enempää humalassa kuin kukaan muukaan osallistunut".

Mutta sieltä se pienessä känössä demarien totuus tuli esiin, ja tätä totuuttahan ajetaan nyt ihan hallitusneuvotteluissa. AY on sytostaatti, yrittäjät syöpä ja verot vitaaminia.

Sosialistin humalatilahan lasketaan niin, että kaikkien läsnäolijoiden päihtymys lasketaan yhteen ja jaetaan kaikille tasan. Näin se demarihengessä kuuluukin mennä ja firma maksaa laskun.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
On kyllä erikoista sakkia nämä demarit moraalin venyttelyineen.

Eikös se niiden espoolainen kunnallispoliitikkokin(Abdifitah Ali Abdi)väittänyt luulleensa että raahasi Suomeen matkalaukkukaupalla henna väriainetta eikä suinkaan khat-huumetta? Vaikea käsittää miten Rinne edes kehtaa nostaa itseään ja puoluettaan muita ylemmäs arvopohja/moraali-bullshitteineen. Toivottavasti ei saa hallitusta kasaan.
 
Viimeksi muokattu:

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
On kyllä erikoista sakkia nämä demarit moraalin venyttelyineen.

Eikös se niiden espoolainen kunnallispoliitikkokin(Abdifitah Ali Abdi)väittänyt luulleensa että raahasi Suomeen matkalaukkukaupalla henna väriainetta eikä suinkaan khat-huumetta? Vaikea käsittää miten Rinne edes kehtaa nostaa itseään ja puoluettaan muita ylemmäs arvopohja/moraali-bullshitteineen. Toivottavasti ei saa hallitusta kasaan.
Demarien rikokset ovat erilaisia ja parempia, ne eivät kohdistu koneistoon ja valtarakenteisiin, vaan eläimiin, ihmisiin ja ihmisryhmiin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Myös Seiska on tuosta Näkkäläjärven ja hänen kaveriporukkansa harrastamasta kissojen taposta ja kidutuksesta sekä mökin tuhoamisesta kertoillut. Yksityiskohdat ovat todella karua luettavaa:
Seiska kirjoitti:
- He ruiskuttivat spraymaalia nukkuvien kissanpentujen silmiin ja juoksivat niiden perässä metsään. Sitten he teloivat kissat kituviksi. Sen jälkeen he sytyttivät risuilla nuotion ja ryhtyivät polttamaan pentuja. Lopulta he heittivät spraymaalipulloja tuleen, niin että kissat räjähtivät.

Ritva kertoo soittaneensa itse poliisit paikalle.

- Sitten minä vasta tajusin, että mitä oli tapahtunut, kun löysin emokissan kituvana palavasta nuotiosta. Siinä vaiheessa soitin poliisit paikalle. Silloin oli minun 50-vuotissyntymäpäiväni. Siitä tuli surujuhla – otin sen todella raskaasti.
Rouvan mukaan mökki oli myös tuhottu. Saman todistavat poliisin kuvat rikospaikalta.

- Astiakaappi oli vedetty alas sekä uuni oli laitettu päälle, jotta mökki palaisi. Onneksi olin katkaissut sähköt ukkosen takia edellisenä iltana.

Seiskan lähdeartikkeli: Tapaus Mikkel Näkkäläjärvi: Nyt puhuu kissansa menettänyt demarimummo – Eläimet räjäytettiin, syntymäpäivästä tuli surujuhla!

Tässä ketjussa on paljon keskusteltu menneisyyden töppäilyiden anteeksiantamisesta. Ja itsekin olen sitä mieltä, että menneisyyden virheiden ei pitäisi määritellä ihmistä koko loppuelämäänsä. Väkisinkin vaan hiipii mieleen ajatus kun noista Näkkäläjärven menneisyyden teoista lukee, että kuinka paljon mies on niistä ajoista lopulta pohjimmiltaan muuttunut ihmisenä. Aivan jokaiselta 15-vuotiaalta ei tuollaisiin julmuuksiin osallistuminen onnistuisi oli sitten kuinka hukassa omassa elämäntilanteessaan hyvänsä. Ja vaikutti miehelle tuntuvan vielä aivan hiljattain tuottavan vaikeuksia kertoa totuutta tuomioistaan, siitä päätellen että allekirjoitti ehdolle asettuessaan suostumuslomakkeen, jossa valheellisesti vannoi kertoneensa puolueelle mahdollisista rikostuomioista.

Medialle kuitenkin siitä propsit, että kertoo näistä asioista puoluekantaan katsomatta.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Vastikään olin Näkkäläjärven tilaisuudessa hakemassa ilmaiset kahvit. Kunnon poliitikon äänihän hänellä on, joten ymmärsin miksi häntä demareiden tulevaisuudentoivona pidetään (vaiko pidettiin?). Enpä olisi osannut arvata, missä yhteydessä seuraavan kerran miehestä kuulen...

Rattijuopumuksen vielä joten kuten ymmärrän, sillä niin vitun typerä ja vaarallinen teko se on, voi humalassa ajamisen vielä pistää "nuoruuden hölmöilyjen" piikkiin, kun kerran mitään ei ollut sattunut. Näkkäläjärvi sentään vaikuttaa oppineen kerrasta, toisin kuin monet muut jotka kokeilevat toistuvasti onneaan lähtemällä Kossu sylissä rattiin.

Sen sijaan kissantappo on jo sen verran extremeä, että vähän arvelluttaa.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielestäni sadistinen kidutus on vielä tappoakin pahempi teko.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Nuorisoporukan dynamiikka, johtavaksi persoonaksi pyrkimys? Kuka oli älyttömyyden moottori, kuka halusi siirtyä tabujen rikkomiseen?? Kuka on kova jätkä??? Kissunpentujen tappaminen ei kaikilta luonnistu, varsinkaan koska eivät olleet oman tilan omien kissojen liikapoikasia.
Kuka oli kova jätkä? Oliko Näkkäläjärvi vain se kolmas poikanen joka halusi kuulua jengiin? Vai oliko hän se suupää radikaali, joka halusi saada porukan tekemään radikaaliuden, tunsi vallan rikkoessaan tabun?

Luonteenpiirre?
No ei tietenkään ihmisillä ole luonteenpiirteitä: on historia eli koettu elämän epäreiluus, yleensä opettajat tai vanhemmat tähän syyllisiä.
Ryhmäpaine eli oikeastaan psyyken kehittymättömyys, asema jengissä, hyväksyntä eli nuoruus johtaa tollontekoihin.
Kysymys on pohjimmiltaan aina eriarvoistumisesta, resurssien epätasaisesta jakautumisesta. Ei luonteella ole mitään merkitystä, tai jos joku on jotenkin narsistinen niin se tod.näk. rikas kuspää alunperinkin, syntyessään.
Demarit ovat söpöjä teineinäkin, vassarit ja vihreät toki vielä siitäkin ihqumpia, hieman niinku älykkäämpinä ja myös herkempinä. Huippubambeja ovat he.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Rattijuopumuksen vielä joten kuten ymmärrän, sillä niin vitun typerä ja vaarallinen teko se on, voi humalassa ajamisen vielä pistää "nuoruuden hölmöilyjen" piikkiin, kun kerran mitään ei ollut sattunut. Näkkäläjärvi sentään vaikuttaa oppineen kerrasta, toisin kuin monet muut jotka kokeilevat toistuvasti onneaan lähtemällä Kossu sylissä rattiin.

Se, että on kerran jäänyt kiinni, ei tarkoita sitä etteikö olisi ajanut useammin kännissä jäämättä kiinni. Ihan vain näin huomautuksena.
 

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
...Näkkäläjärven...

Nuoruuden hölmöilyt, anteeksianto, oppiminen ja valinnanvara.

Kaikkihan me on hölmöilty. Opiksikin otettu. Kaverini ajoi mopolla kännissä pahan kolarin, vastapuolena ollut jalankulkija halvautui. Fiksu kaveri, yksittäinen hölmöilu. Fiksu kaverini otti siitä opikseen, ei hölmöillyt myöhemmin. Harmi kyllä polku unelma-ammattiin hävittäjälentäjäksi umpeutui. Koska hävittäjälentäjäksi haki yli sata muuta yhtä fiksua kaveria, joilla ei ollut taustalla mopolla tehtyä pahaa kännikolaria. Oli helppo valita niiden joukosta ne, joilla ei ollut typeriä tekoja nuoruudessa.

Tässä on Näkkäläjärven kanssa sama tilanne. Äänestäjänä voin äänestää nuorta ja fiksua ehdokasta, vaihtoehtoja on kymmeniä. Voin valita ehdokkaan, jolla ei ole kissantappohölmöilyä ja rattijuoppoutta taustalla. Ehdokkaan, jonka ei ole tarvinnut valehdella puolueelleen rikosmenneisyydestään...
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Puolustelematta mitenkään herraa, ainakin lukemistani jutuista on saanut käsityksen, ettei ollut paikalla kun noita kissanpentuja kidutettiin. Seuraavana päivänä oli hakannut lapiolla emoa, jos nyt oikein asian käsitin.
Noin itsekkin käsitin. Mutta jos Seiskaan on uskominen (en uskonut noin sanovani), niin oli mukana heittämässä elävää emokissaa nuotioon sekä tuhoamassa asuntoa. Tietysti voi myös pohtia että jos inarilaisnaisen kertomus siitä että kissoja tapettiin joka kesä, niin onko Näkkäläjärvi ollut kuinka montaa kertaa mukana aiemmin. Toki syytön kunnes toisin todistetaan, mutta kyllä epäilys herää. Eivät nuo sadistiset teot kuitenkaan joka teinin elämään kuulu ja toivon ettei ihan jokainen teinipoika tuollaisiin pysty. Lisäksi valehtelu taustastaan omalle puolueelleen, vastuun pakoilu/siirto (vaikea lapsuus, nyyh nyyh) ja teon vähättely (löin kissaa lapiolla&ajoin auton ojaan vs nyt esiin tulleet seikat) antavat kyllä kuvan täysin selkärangattomasta narsistisesta mätisäkistä, joka himoitsee valtaa, hinnalla millä hyvänsä.

Asia on yllättävä nyt demarien kannalta, kaksi tulevaisuuden lupaavaa johtotähteä ovat perseilleet asiat pahasti ja toinen on valehdellut siinä hakemuksessaan. Ovatko kumpikaan enää kelvollisia tuleviksi johtajiksi? Antaako kansa anteeksi? Somehan on (varsinkin) Näkkäläjärven tuominnut ja tälläisessä tunteita herättävässä asiassa, puolueen kannalta järkevintä olisi saattanut olla heittää Näkkäläjärvi kylmästi bussin alle eli potkia puolueesta.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Antti Rinne vastailee aamuisin ja iltaisin Säätytalolla toimittajien kysymyksiin. Hänellä on vierellä joku nainen, joka aina keskeyttää hetken. Onko hän joku kummelihahmo, joka aina unohti pääministerin vastailemaan toimittajalle. Tämä nainen on paremmin kartalla siinä suhteessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös