Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 404 908
  • 11 218

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei todettu. Itseasiassa hallitus saavutti paljonkin hyvää ja sen merkittävimmät saavutukset saivat alkunsa juuri silloin, kun puolueesa oli mukana Perussuomalaiset eikä Siniset
Ensin persut potkittiin pois hallituksesta kesken kauden ja lopulta hallitus kaatui kokonaan. Ei tuota voi millään mittarilla pitää toimivana kokoonpanona.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Väärin saavutettuja asioita?
No otetaan tämä "kilpailukykysopimus" esimerkiksi. Yksi toteutustapa, johon olen törmännyt, on se että työporukka käy pubissa pelaamassa bilistä kerran viikossa ja se on sitten kilpailukyky nostettu ylös sen sakin osalta.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus

No sehän on tyhytoimintaa. Ja lisää selvästi kotimaista kysyntää.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö tämä kokoonpano juurikin viimeisen neljän vuoden aikana todettu ei-toimivaksi? Aika outoa olisi jos ne lähtisivät uudestaan jotain sote-sotkua rakentamaan.

Sellaista se valtakunnan politiikka voi toisinaan olla. Siinä olisi Persu-Kokkari-Kepu triolla uusi mahdollisuus kun ei Sippe ei olisi Kepun vankkureissa ja Halla-Aholla olisi PM salkku. Voi sitä parkumisen määrää.

Eihän demarit sitä tuohon pisteeseen päästä. Mielummin ottavat Kok-PS duon vankkureihinsa ja sitten Vappu-Antti pääsisi sanomaan PM:n paikalta ”Giddeeyap!”

Kepusta on paljon kiinni ja erityisesti siitä mitä Demarit uskaltaa heille luvata.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No otetaan tämä "kilpailukykysopimus" esimerkiksi. Yksi toteutustapa, johon olen törmännyt, on se että työporukka käy pubissa pelaamassa bilistä kerran viikossa ja se on sitten kilpailukyky nostettu ylös sen sakin osalta.
Ei kiky ollut pelkkä työajan pidennys. Se piti sisällään myös palkkojen jäädytystä, lomarahojen leikkauksia, työnantajamaksujen vähennyksiä ja veronalennuksia. On ihan absurdia väittää etteikö noilla olisi ollut vaikutusta kilpailukykyyn.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kepusta on paljon kiinni ja erityisesti siitä mitä Demarit uskaltaa heille luvata.
No, minusta Sipilä on jo osoittanut toimintaperiaatteitaan sen verran, että kun hän sanoo että me ei lähdetä hallitukseen, niin keskusta ei silloin lähde hallitukseen.
On ihan absurdia väittää etteikö noilla olisi ollut vaikutusta kilpailukykyyn.
Kuka väitti?
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Minä todella toivon ettei kepua nähdä hallituksessa suhmuroimassa maakuntahallintohimmeliään. Mielummin sinipuna kuin punamulta.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Minä todella toivon ettei kepua nähdä hallituksessa suhmuroimassa maakuntahallintohimmeliään. Mielummin sinipuna kuin punamulta.

Maakuntahallintohimmeli on isänmaalle vähemmän haitallinen kuin kokoomuksen pakkomielle siirtää veronmaksajien rahoja terveysjättien taskuun.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Maakuntahallintohimmeli on isänmaalle vähemmän haitallinen kuin kokoomuksen pakkomielle siirtää veronmaksajien rahoja terveysjättien taskuun.

Ja kumpikin paljon vähemmän haitallinen kuin Teollisuusliitto, AKT ja Kojamo.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Maakuntahimmeli on isänmaalle haitallisempi kuin SDP:n pakkomielle hassata veronmaksajien rahoja tehottomaan julkiseen sektoriin.

Ei sillä, että valinnanvapausmallikaan olisi ongelmaton ollut mutta se ei Kokoomuksen kynnyskysymys ollut toisin kuin Kepulla maakuntahimmeli. Toisinsanottuna siitä voisi neuvotella paremman.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No, minusta Sipilä on jo osoittanut toimintaperiaatteitaan sen verran, että kun hän sanoo että me ei lähdetä hallitukseen, niin keskusta ei silloin lähde hallitukseen.

Niin että Sippe on vielä päättävä taho Kepussa ilmoitettuaan erosta, ’tulos tai ulos’? Kaikkonen höpisee omiaan kun sanoo että ovi on auki mutta tarkkaan katotaan eikö ole kiire mihinkään?

Sipen päivät on jo lueteltu Kepussa. Tai voi se korkeintaan sanoa ’en kannata’ kun tulee puhe hallitukseen menosta.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Maakuntahallintohimmeli on isänmaalle vähemmän haitallinen kuin kokoomuksen pakkomielle siirtää veronmaksajien rahoja terveysjättien taskuun.
Väitteesi ei perustu mihinkään. Ylimääräinen hallinnontaso on paitsi kallis, ja ihan eri kokoluokan asia kuin yksityisten terveysasemien hinta, niin myös poliittinen. Se on demokratian vastainen vallansiirtoyritys kepulta. Ilman yksityisiä palveluntarjoajia Suomen terveydenhuolto olisi täysin retuperällä.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikkonen höpisee omiaan kun sanoo että ovi on auki mutta tarkkaan katotaan eikö ole kiire mihinkään?
Tällaista toimintaa kuvataan usein yksinkertaisella termillä "poliittinen teatteri".
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Maakuntahimmeli on isänmaalle haitallisempi kuin SDP:n pakkomielle hassata veronmaksajien rahoja tehottomaan julkiseen sektoriin.

Ei sillä, että valinnanvapausmallikaan olisi ongelmaton ollut mutta se ei Kokoomuksen kynnyskysymys ollut toisin kuin Kepulla maakuntahimmeli. Toisinsanottuna siitä voisi neuvotella paremman.

Näistä kaikista valitsisin oman ja rakkaimpien ihmisten kokemusten perusteella silmää räpäyttämättä valinnanvapauden. Sillä olisi lähes täydellä varmuudella myös aidosti hyvinvointia parantavia vaikutuksia, kun lääkäriin pääsyä ei tarvitsisi odottaa viikko- tai jopa kuukausikaupalla ja kenenkään ei tarvitsisi vähävaraisuuttaan tyytyä lääkäriin johon ei syystä tai toisesta luota.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Maakuntahallintohimmeli on isänmaalle vähemmän haitallinen kuin kokoomuksen pakkomielle siirtää veronmaksajien rahoja terveysjättien taskuun.

Onneksi tuo pakkomielle törmää kerta toisensa jälkeen perustuslakiin. :D Sote-uudistus on välttämätön, maakuntahimmeli ei.
 
BaronFIN

Jäsen
SoTe uudistukaan ei ole välttämätön, mutta 90-luvun lamaa edeltävät resurssit voisi palauttaa leikkauksia edeltävälle tasolle, niin kummallisesti natina riittämättömistä resursseista loppuisi toistaiseksi. Toki väestö on siinä sivussa vanhentunut ja samalla perussairastuvuus joten pieni lisä reusrssointiin ei varmaan pahaa tekisi.

Valtio ja kunnat kun ovat edelleen kansalaisia varten eikö toisin päin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Sote-uudistus on välttämätön, koska nykyiseen soteen ei ole varaa. Sote-uudistuksen alkuperäinen tarkoitus oli säästää 3 miljardia. Ehdotuksesi vain pahentaa ongelmaa.

Noh, eiköhän ongelma ”ratkaista” demareiden toimesta ehdottamallasi mallilla. Itsekin julkisen sektorin työntekijänä saan varmaan ”ansaitun” palkankorotuksen. Kiitos demarit.
 
stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Maakuntahallintohimmeli on isänmaalle vähemmän haitallinen kuin kokoomuksen pakkomielle siirtää veronmaksajien rahoja terveysjättien taskuun.
Ei kai tuo ole kokoomuksen tavoite? Poliittisessa propagandassa toki yksityisen sektorin kehittäminen on helppo leimata nykyisen terveyden hoitomallin muuttamiseksi jenkkien tyyliseen järjestelmään. Jo nykyisellään esimerkiksi pohjolan laajalla terveysvakuutuksella saa paljon parempaa terveydenhoitoa, kuin pelkästään julkisen varassa. Nähdäkseni valinnan vapaus ei ole lainkaan huono vaihtoehto mallin kehittämiseksi. Pelisäännöt toki pitää tehdä sellaisiksi, että kehitys ohjataan haluttuun suuntaan. Pakonomainen hirttäytyminen nykytilaan ei ole hyvä vaihtoehto, kun tilanne selvästi vaatii kustannustehokkuuden ja laadun parantamista.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Ei kai tuo ole kokoomuksen tavoite? Poliittisessa propagandassa toki yksityisen sektorin kehittäminen on helppo leimata nykyisen terveyden hoitomallin muuttamiseksi jenkkien tyyliseen järjestelmään..
Ei ole tuo kokoomuksen tavoite.

Jenkkien malli on se jossa kuluttajat itse maksavat fyrkkaa terveysvakuutuksista yksityisille firmoille. Kokoomus on fiksumpi ja haluaa siirtää julkissektorilta rahaa yksityisille firmoille. Koska kuluttajat kuluttavat omaa rahaansa niin satunnainen keskiluokkainen voisi olla aika tarkka mihin rahansa laittaa, niin julkissektorin kautta pumpattuna isännätön raha löytää varmasti tiensä palveluntarjoajien taskuun.

Palvelusetelit on ensiaste tälläiselle kehitykselle ja asia ei voi koskaan parantua ennenkuin julkissektori opettelee ostamaan ja ulkoistamaan.

Äänestäjänä ei ole kuin paskoja vaihtoehtoja. Joko voi äänestää turpean ja tehottoman julkissektorin puolesta tai sitten voi äänestää sen puolesta että valtion rahat siirretään Mehiläis-konsernille.
 
teppana

Perusterveydenhuolto pitäisi nyt ensimmäisenä päivittää sieltä 80-luvulta tänne 2020-luvun taitteeseen. Sieltä on paljon resursseja säästettävissä sama millä mallilla edetään. Erikoissairaanhoito tulee vain kallistumaan sitä mukaa kun lääketiede kehittyy. Perusterveydenhuollossa voidaan säästää nyt alkuun organisaatiomuutoksilla ja toiminnan tehostamisella. Eroja yksiköiden välillä johtamistavasta aina perus toimintaohjeisiin on aivan älyttömästi.
 
stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Perusterveydenhuollossa voidaan säästää nyt alkuun organisaatiomuutoksilla ja toiminnan tehostamisella. Eroja yksiköiden välillä johtamistavasta aina perus toimintaohjeisiin on aivan älyttömästi.
En ole asiantuntija terveydenhoitoalalla, mutta työelämäkokemuksen mukaan organisaatiomuksilla ja toiminnan tehostamisella usein vain lisätään työmäärää ja heikennetään tuottavuutta. Vaikka pyrkimykset ovat hyvät, usein tulokset ovat huonot. Yleensä vielä "asiantuntijat" ovat niitä, joilla on kaikista heikoin kokonaiskuva aisoita.

Tämä ei toki tarkoita kehittämistoimet olisivat typeriä, vaan sitä, että fokus ja päämäärä niissä pitää olla selvä. Jos näyttää siltä, että uudistuksen seurauksena syntyy uusia raportteja, suunnitelmia ja muuta yms. paperityötä työn tehostamiseksi, pitää funtisia että lisääntyykö tuottavuus oikeasti näiden tuotoksien seurauksena. Maltti ja ns. maalaisjärki ovat hyviä ominaisuuksia uudistuksia rakennettaessa.
 
Ihan oikeassa olet. Perusterveydenhuollossa ongelmana on se, että yksiköt toimivat vieläkin vuosikymmeniä vanhoilla kaavioilla joita ei ole välttämättä kehitetty lainkaan tai hyvin vähän. Organisaatioiden sisäinen esimiestyö on kankeaa ja esim. tietojärjestelmät voivat olla täysin erilaisia. Erikoissairaanhoidossa organisaatioiden sisällä on tapahtunut kehitystä ja siellä tehokkuus on aivan toisella tasolla. Perheenjäseneni työskentelevät niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossa.

Tämä kaikki on siis toisen käden tietoa omilta perheenjäseniltäni. Itse en toimi terveydenhoidon alalla enkä siis ensikätisesti tiedä. Selvää kuitenkin on, että nykyinen järjestelmä tulee tiensä päähän ellei kulujen kasvamista saada hillittyä. Erikoissairaanhoidossa kulujen karsiminen on hankalaa, vaikkakaan ei mahdotonta. "Helpompaa" (suluissa siksi koska aidosti helppoa ratkaisua tässä ei ole) on etsiä säästöjä perusterveydenhuollon puolelta. Niin tehokkuuden kuin potilaiden omavastuun lisäämisen kautta. Erikoissairaanhoidossa lähtökohtaisesti kaikki korvattavat hoidot ovat a) kriittisiä hengen/terveyden turvaamiseksi ja b) niin kalliita ettei niitä realistisesti kykene kuin promille väestöstä itse maksamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös