David Tomášek – läpimurtoa tekemässä

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Avataan prahalaiselle oma ketjunsa. Orastavaa "man crushia" pukkaa, kun on päässyt seuraamaan harjoitus- ja CHL-kauden otteita. Vaikka harjoituspelien tähdet eivät välttämättä tuiki enää marraskuussa Vaasassa tai Lappeenrannassa kaamosarjen tappaessa peli-ilon, niin toivottavasti vuonna 1996 syntyneen keskushyökkääjän kohdalla ei käy näin.

Tausta näyttää lupaavalta: ex-JYP Petr Hubacek on kertonut miehelle JYPistä ja Jyväskylästä kaiken, joten ympäristön ja elon ei pitäisi yllättää. Pelikokemusta löytyy junnusarjasta Amerikasta - nyt ei olla ensimmäistä kertaa poissa kotikonnuilta äidin pöperöiden ääreltä. Koska pelejä on kertynyt vyölle Tsekin junnu- ja aikuismaajoukkueista, sopisi olettaa hänen olevan JYPille vahvistus myös pelitaitojen osalta. Tavoitteekseen Tomasek on kertonut pelata NHL:ssä, joten motivaationkin pitäisi olla kunnossa. Pelottavan hyvältä siis näyttää taustojen osalta.

Mitä olen nähnyt pari peliä livenä (huima otos, joten lukekaa varauksella!), Tomasek on näppäräkätinen sentteri, jolla on raameja (187 cm, 85 kg) suojata kiekkoa. Liikenopeus riittää liigaan hyvin ja tasapainoinen luisteluasento takaa vastustajalle ikäviä hetkiä laillisia pysäytyskeinoja miettiessä. Syöttötaito on tsekkitapaan hyvä, mutta mikään lättymaakari Tomasek ei näytä olevan. Laukauksen kovuudesta ja nopeudesta en ole nähnyt tarpeeksi esimerkkejä, joten siitä pidän suuni supussa. Ei klassinen playmaker, vaan yllättävän maaliahne kaveri.

Heikkona kohtana nähdyissä peleissä on ollut lievä itsekkyys ja yliyrittäminen. Johtuuko näyttämisen tarpeesta vai mistä, mutta Tomasek näyttäisi kuumentuvan suht' nopsaan? Lisäksi voisi käyttää pelissä kokoaan enemmän hyödyksi ja pakottaa vastustaja virheisiin. Puolustuspelin ja -aloitusten osalta en painanut mieleeni erityisiä asioita, joku muu voi jatkaa niistä.

No niin, nyt on saatu avauslainit tehtyä. Laittakaa omat näkemyksenne, vaikka (ja todennäköisesti) ne eroaisivat omistani. Kuten sanottu, otanta on pieni ja kausi vielä lähtötelineissä. Mutta jostain pitää aloittaa.

Viskellään vielä ennustuksena, että kauden lopussa maalimäärä on 15-20 kaapin välillä ja syöttöjä on kasassa suunnilleen sama määrä. Ennuste sillä oletuksella, ettei Tomasek ole mukana ykkösylivoimassa.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Kiitokset ketjusta! Tomasek ansaitsee todellakin sen. Mitä olen pelejä nähnyt, niin tässä tulee olemaan tämän kauden positiivinen yllättäjä.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mielenkiintoisena taustana vielä, että - jos nyt kuulin tuon jonkun harkkapelin selostajan antaman taustoituksen oikein - Tomasek pelasi vielä muutama vuosi sitten pakkina. Korjatkaa jos olen kuullut väärin.
 
Eduuz21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Winnipeg Jets

Kyllä Tomasek on aiemmin pakkina pelannut. Aikuisiällä on pelipaikka vaihtunut ja nyt hakemassa läpimurtoa sentterinä.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit Red Wings
Pakkina tosiaan pelannu junnuna, tais olla puolustaja kun amerikan junnusarjoihin belleville bullsiin lähti.. jännä että ei oo alivoimaan ollu asiaa.

Ps. Henkilökohtaisesti tullu paljon KHL:n lähtenyt Joonas Nättinen mieleen. Tunnollinen, hyvä kaikessa, ei niin säväyttävä poislukien viime pelin maali.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
1923 (1897), Suomalaiset (TML, VGK) & Kummitus
Kyllä Tomasek on aiemmin pakkina pelannut. Aikuisiällä on pelipaikka vaihtunut ja nyt hakemassa läpimurtoa sentterinä.
Juurikin näin, sinänsä harvinainen tapaus että vaihtaa pakista hyökkääjäksi, toisten päin noita nyt on useampia tapauksia.

Viimeksi pohjoisamerikkaan lähtiessään oli vielä puolustaja, nyt tavoitteena tosiaan pelata hyvä kausi ja päästä ison veden toiselle puolelle uudestaan.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä Tomasek on aiemmin pakkina pelannut. Aikuisiällä on pelipaikka vaihtunut ja nyt hakemassa läpimurtoa sentterinä.
Milloinkohan tämä vaihdos on tapahtunut? Eliteprospectsin mukaan on pelannut sentterinä ainakin vuodesta 2010 lähtien, mutta toki siellä voi olla väärää tietoa. Tai sitten on pelannut jossain vaiheessa molempia paikkoja, mutta sentteri on merkattu papereihin kauden osalta.
 
Tuo on huhu, jonka olen kuullut. Ilmeisesti Pohjois-Amerikan keikallaan ollut pakki ja Eurooppaan palatessaan siirtynyt sentteriksi. Pääpointti kuitenkin pelipaikan vaihdos eikä vuosiluvut.
 
Kyllä sillä on iso merkitys, että missä vaiheessa muutos on tapahtunut. Jos vaihdos on tapahtunut 10 vuotta sitten, niin se on ihan eri asia, kuin pari vuotta sitten tapahtunut vaihdos.

Pohjois-Amerikan ajaltakin EP väittää, että olisi jokaisella kaudella pelannut sentterinä. Siksi tätä kysyn, jos jollain sattuu olemaan tarkempaa tietoa.
 
Janders

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pakkina tosiaan pelannu junnuna, tais olla puolustaja kun amerikan junnusarjoihin belleville bullsiin lähti.. jännä että ei oo alivoimaan ollu asiaa.
Näköjään Tomasek pelasi jenkkien junnusarjoja jo ennen Kanadaan siirtymistä. Bellevillessä ainakin on jo ollut hyökkääjä. Siis viimeistään kaudesta 13/14. Nuo muidenkin junnusarjojen tehot näyttävät tarkempaa tutkimusta tekemättä enemmän hyökkääjän tehoilta.

Kyllä Tomasek on aiemmin pakkina pelannut. Aikuisiällä on pelipaikka vaihtunut ja nyt hakemassa läpimurtoa sentterinä.
Ei nyt varsinaisesti aikuisiällä, jos on kuitenkin vähintään 5 kautta pelannut hyökkääjänä ja ikää on vasta 22. Aikuisiän kynnyksellä ehkä.
 
RaakaSamppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän JYP, Blaugrana, VGK, Bulls & Raiders
Tykkään. Erittäin hyvä peliäly ja pelaa hyvin yhteen ketjun muiden kundien kanssa. Mainio korvaamaan Suomelan.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Tomasekilla on sitä juonikkuutta ja yllätyksellisyyttä jota tarvitaan. Pappakerho menee vähän turhankin ennalta-arvattavia latuja, mutta jospa David ja Jerry saisivat annettua hyvää taustatukea. Aijai kun siihen saisi kolmanneksi jonkun fyysisen laiturin joka osaisi pistää kiekkoa paikasta sisään.
 
Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Edelleen turhauttaa, että ykkösvalinta yvlle on Immoset. Papat liikuttaa kiekkoo samalla ulkokolmiolla ja sitten Immonen tai Eki vetää. Karmeeta paskaa. Toki maali tuli nyt alussa. Ja sehän ei Immoseen osunut. Pari kertaa nähtiin että kakkos yv aloitti, johtuen varmaan ykkösen väsystä. Mutta olis ihan mahtava nähdä joskus kakkos-yv vetämässä ilman kiirettä, koska siltä se tuntuu. Huomattavasti luovempaa peliä ja kiekko liikkuu kuin kulli rasvaisessa kämmenessä. Ja Tomasek on selkeä johtaja siinä.

Ykkös-yv kun saa vetää sen koko yv:n jos haluaa..
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ravens
Tomasekilla on sitä juonikkuutta ja yllätyksellisyyttä jota tarvitaan. Pappakerho menee vähän turhankin ennalta-arvattavia latuja, mutta jospa David ja Jerry saisivat annettua hyvää taustatukea. Aijai kun siihen saisi kolmanneksi jonkun fyysisen laiturin joka osaisi pistää kiekkoa paikasta sisään.
Joonas Nättinen olisi tuohon ketjuun kyllä täydellinen. Jokinen on nyt ketjuhierarkiassa ainakin sen yhden ketjun verran liian korkealla.
Tomasek on kyllä osoittanut olevansa hyvä haku Holtarilta. Lisää näitä kiitos :)
 
Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Hommasin Tomasekin paidan jo kesällä. Siinä oli numero 11. Sain sen vaihdettua veloituksetta kasipaitaan kyllä, mutta yksi harvinainen paita on jossain toimistolla.

Tomasek voittaa liigan maalipörssin. Tämä mies ei yleensä syötä.
Minulla tulee nuori Joni Lius mieleen.
 
Shakesbeers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Boston Bruins ja NhlÄn suomalaiset.
Yhden pelin tv:stä ja kaikki kotona pelatut nähtynä sanoisin, että jotain poikkeuksellisen lupaavaa on ilmassa! Röyhkeä, juonikas, ulottuva, taitava luistelija ja mailan käsittelijä. Erinomainen sijoittuminen ja maalivainu. Tässä voi olla mies joka on keväällä ratkaisija.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tomasek voittaa liigan maalipörssin. Tämä mies ei yleensä syötä.
Minulla tulee nuori Joni Lius mieleen.
Tomasek on todellakin lupaavalta vaikuttaja tekijä hyökkäyspäässä ja maalinteko tuntuu sujuvan. Ihmettelen kyllä vertausta Liukseen, joka ei koskaan ollut erityisen profiloitunut maalintekijä.
 
Suosikkijoukkue
JYP, pukukoppien hikoileva osasto
Yhden pelin tv:stä ja kaikki kotona pelatut nähtynä sanoisin, että jotain poikkeuksellisen lupaavaa on ilmassa! Röyhkeä, juonikas, ulottuva, taitava luistelija ja mailan käsittelijä. Erinomainen sijoittuminen ja maalivainu. Tässä voi olla mies joka on keväällä ratkaisija.
Vielä kun saa Kannisen samalle kartalle, niin on kyllä ehdottomasti JYPin paras tuloskenttä, YV aikaa toivoisin lisää. Tomasekin ollessa jäällä on jatkuvasti tunne että oikeita asioita tapahtuu, jos vertailla pitää niin astetta vaarallisempi pelaaja hyökkäyspäässä, kuin Joonas Nättinen.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
1923 (1897), Suomalaiset (TML, VGK) & Kummitus
Vielä kun saa Kannisen samalle kartalle, niin on kyllä ehdottomasti JYPin paras tuloskenttä, YV aikaa toivoisin lisää. Tomasekin ollessa jäällä on jatkuvasti tunne että oikeita asioita tapahtuu, jos vertailla pitää niin astetta vaarallisempi pelaaja hyökkäyspäässä, kuin Joonas Nättinen.
Ei Kanninen ole tainnut pelata yhtään matsia Tomasekin rinnalla.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
1923 (1897), Suomalaiset (TML, VGK) & Kummitus
Pelasi kotimatsin Pilseniä vastaan. Jokinen palasi Banska-peliin kuitenkin siihen laidalle.
Seison korjattuna, tuo matsi meni itseltä muutenkin aikalailla ohi.
 
Eduuz21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Winnipeg Jets
Kanninen oli Tomasekin ketjussa aika vaisu Pilsen-pelissä. Toki moni muukin alisuoritti siinä pelissä. Mielellään näkisin Kannisen tuossa uudestaan, jos vaikka löytäisi hyvän vireen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös