Pitkään tämä uusi versio + Phantom Liberty odotti pleikkarin kovalevyllä, kunnes viimein uskalsin aloittaa. Alkuun tuntui, että pelissä on aivan luotaantyöntävän paljon kaikkea ja tuli kyllä irvisteltyä miten tälläinen putkijuoksujen ystävä jaksaa painaa.
Nyt kun on reilu 16 tuntia takana, niin oliko pelistä lopulta niin hankala saada otetta? En vielä ehkä ymmärrä kaikkea, mutta mielestäni ei ole vaikeaa. Kun vähän keskittyy valikkoihin, niin ei se hahmon kehittäminen olekaan mitään rakettitiedettä. Inventaario aiheutti myös pakokauhua pitkään, mutta siellähän näyttäisi suurin osa olevan sellaista mitä ei tarvitse ja ne voi myydä pois.
Visuaalisesti Night City on hieno, mutta itselläni ei tule sellaista "pakko käydä koluamassa joka nurkka" -fiilistä. Pääosin sen vuoksi, että kun katsot mihin tahansa, niin kovin samanlaiselta se näyttää. Realistista toki, sillä harvemmin futuristisissa kaupunkialueissa mitään sademetsiäkään on. Olen edennyt lähinnä kartalla vaan tehtävistä ja keikoista toiseen hyvin putkijuoksumaisesti. Tämä ei välttämättä ole se paras tapa pelata ja immersoitua.
Minua tässä koukuttaa eniten tarina ja hyvin kirjoitetut hahmot. Olen pelannut tunnin seteissä ja aina tuntuu vähän siltä, kun olisi katsonut yhden jakson jotain tv-sarjaa. Todella tyylikkäitä kohtauksia tullut vastaan ja peli koukuttaa jatkamaan.
Jotenkin hienoa, että nykypäivänä kun keskivertoihmisen keskittyminen riittää max. 10 sekunnin tiktok-videoon, tehdään tälläinen hidastempoinen keskittymistä vaativa peli täynnä pienen pieniä yksityiskohtia ja se vielä myy miljoonia ja miljoonia. Peliala antaa toivoa, että ihmiskunta ei ole ihan menetetty.