Cunnilingus-harrastajat keskuudessamme (K-18)

  • 10 238
  • 66

Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten suhdettasi cunnilingukseen?

  • Olen mies, pidän todella paljon ja tätä lystiä saa olla vaikka aina!

  • Olen mies, ok ja menettelee yhtenä mausteena muiden joukossa

  • Olen mies, olen joskus kokeillut, mutta ei ole minun juttuni

  • Olen mies, en ole koskaan moista kokeillut

  • Olen nainen, pidän todella paljon ja tätä lystiä saa olla vaikka aina!

  • Olen nainen, ok ja menettelee yhtenä mausteena muiden joukossa

  • Olen nainen, olen joskus kokeillut, mutta ei ole minun juttuni

  • Olen nainen, en ole koskaan moista kokeillut

  • Asia ei ole minulle sukupuoleni, seksuaalisen suuntautumiseni tai muun syyn takia olennainen

Tulokset ovat nähtävissä vain äänestämisen jälkeen.
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tavanomaisen sukupuolielämän erilaisia piirteitä käsitellään tänä päivänä hyvin avoimesti eri medioissa. Parissa sukupolvessa on tapahtunut valtava muutos. Jos puolisen vuosisataa sitten seksistä kirjoittaminen muutoin kuin lisääntymiseen välttämättömästi kuuluvana toimituksena oli jotensakin tuomittavaa, on tilanne tänä päivänä tyystin toinen. Joka ainoa ajanvietelukemisto ja naistenlehti palvelee lukijoitaan julkaisemalla sisältöä esimerkiksi jokanaisen orgasminikseistä, peppuseksin iloista, sooloseksin nautinnoista ja takuuvarman tyydytyksen tuottamisesta omalle kumppanille. Ihan tavallinen heterojen vaniljaseksi ei aina riitä klikkiotsikoiden aineistoksi, vaan välillä pitää hieman räväyttää vähintään pikkutuhmilla piiskaleikeillä. Vaan eipä noilla jutuilla taida enää vuonna 2020 saada yhtäkään Annan lukijaa hämmennyksiin.

Laitoin joka tapauksessa otsikkoon tuon K-18 -merkinnän, jotta nuorimpien palstalaisten äidit ja isät eivät hermostu. Sen verran kuitenkin teille vanhemmille terveisiä, että jos tästä aiheesta heilahtaa viisari punaiselle, on teillä ihan vitun (sic) iso työ varjella jälkikasvuanne cunnilinguksen perkeleeltä.

Myös Jatkoajan keskustelupalstalla on käsitelty seksiä ja seksuaalisuutta monet kerrat. Usein tämä on tapahtunut sanoisinko hieman kansanomaisesti tai keskenkasvuisessa hengessä. On tiedusteltu kirjoittajien kantoja naisten alapään karvoituksiin, ja on tiedusteltu löytyykö täältä mälläreitä. Eipä noissa aiheissa sinänsä mitään, karvakysymys on varmasti ihmiskuntaa suuresti liikuttava mielipideasia, ja masturbaatio on juurikin edellä mainittua nykyviestimien vakiosisältöä (olettaen että olet nainen, miespuolisena masturbaation harrastajana olet joillekin säälittävä runkkari ja varsinkin ikääntyessäsi olet heille likainen poplariäijä, jolle pitäisi kiireen vilkkaa tehdä kastraatio - toki tilanne on mielestäni selvästi paranemaan päin).

En nyt etsi tähän mitään tausta-aineistoja tueksi, mutta cunnilingus eli naisen sukuelinten suun avulla tapahtuva hyväileminen kuuluu vähintään satunnaisesti todella monen seksiä harrastavan ihmisen elämään jossakin muodossa. Suomessa mm. Elina Haavio-Mannila ja Osmo Kontula ovat tutkineet suomalaisten seksuaalisuutta jo vuosikymmeniä, ja toki myös suuseksiä koskevat mieltymykset ovat olleet pitkään eri tutkimusten kohteena. Emme ole siis menossa kieli pitkällä aivan uusia ja tutkimattomia asioita kohti!

Mutta asiaan: tykkäätkö cunnilinguksesta joko antajana tai vastaanottajana? Oletko ylipäätään kokeillut cunnilingusta? Oletko peräti innostunut piparinmaistelija (tai maistattaja) ja ehkäpä aina valmis pikkuisen lipaisemaan (tai ottamaan lipaisun vastaan) tilaisuuden tullen? Mies - maistoitko kerran, maistui vesielävälle, et tykännyt, ja se oli sitten siinä? Pitääkö cunnilingukseen ryhtyä vain suihkusaippuan tuoksuisena, vai saavatko naisen luonnolliset aromit päästä oikeutetusti esiin? Ja kai niillä karvoilla tai karvattomuudellakin jotain väliä on. Sana olkoon vapaa.

Tein oheen myös äänestyksen. En edes pyrkinyt miettimään sitä niin, että kaikki mahdolliset mieltymysten variaatiot ja ihmisryhmät olisivat tarkoin huomioituja. Äänestys tarjotkoon lähinnä viitetietoa ajatuksistamme.

Voihan sitä suulla toki harrastaa muutakin, esimerkiksi fellaatiota ja anilingusta, mutta eipä nyt tyhjennetä koko pajatsoa kerralla. Jos tykkäät nuolla ihan kaikenlaiset pannut, kattilat ja vispilät, niin saat toki kertoa täällä mieltymyksistäsi, mutta ensisijaisesti keskustelemme täällä cunnilinguksesta.

Ja jotta pienemmilläkin mestispaikkakunnilla varmasti oivalletaan, niin tässä on siis kyse pillun, pimpan, vitun, römpelin, syntymäviivan, römpsän, rönserin, pimpetin tai riemurasian nuolemisesta, noin suppeasti tiivistettynä.
 
Viimeksi muokattu:

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Olen nuori mies enkä ole vielä päässyt kokeilemaan. Sitä odotellessa. Kiitoksia ketjun avaajalle tekstinsä viimeisestä kappaleesta, jolle repesin nauramaan.​
 
Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Olen harrastaja. Nyt menee humble bragin puolelle, mutta minun antamassa suuseksissä on naiselle orgasmitakuu. Tästä syystä olen myös aikanaan saanut tittelin PPPPPN. PohjoisenPallonPuoliskonParasPillunNuolija.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Olen harrastaja. Nyt menee humble bragin puolelle, mutta minun antamassa suuseksissä on naiselle orgasmitakuu.
Samat sanat. Ajatuskin tästä saanut seisomaan jo ennen kun olen päässyt edes kosketusetäisyydelle. On hyvä kieliä mimmille eka huutovuoro niin sitten voi koiranpentukatseella pyytää kaikkea kivaa itelle.
 
Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
On hyvä kieliä mimmille eka huutovuoro niin sitten voi koiranpentukatseella pyytää kaikkea kivaa itelle.
Tämä on juurikin se pointti. Toinen on sitten se, että hävettää jättää nainen ilman minkäänlaista nautintoa kun itse akti kestää sen 15sek.

Vanhoina hyvinä sinkkuaikoina orgasmin tuottaminen naiselle suun avulla oli myös tärkeä taktinen veto jos halusi jättää hyvän muistikuvan itsestään ja saada sama leidi paremman puutteessa vaikka uudestaan hommiin myöhempinä ajankohtina. Moninaiset on ne kerrat kun herättyään krapulapanetuksissa on sille yölliselle uudelle tuttavuudelle nuollut orgasmin ja sanonut moimoi. Kovasti jäi housuihin kiristämään mutta erittäin suurella todennäköisyydellä jopa jo samana iltana on tullut kutsu takaisin ja sitten on kyyti ollut sellaista että aamuinen kiristys on haalea muisto vain ja maksanut itsensä monta kertaa takaisin.
 
Kyllähän tässä alkaa ihan epäillä että sukulaispoikia ollaan. Niin väkevästi veli julistaa ettei voi kuin nyökätä että eeeeimen. Eint tät tö truuth. Aaha, aaha.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Vastasin ”pidän todella paljon”. Onhan tuo mukavaa, kun lähes poikkeuksetta kohtaamani naiset ovat tykänneet tällaisesta huomiosta. Toki jotkut ovat pitäneet erityisen paljon, mutta en ole vielä tähän päivään mennessä tavannut naista, joka kieltäytyisi kategorisesti oraalisista iloista.

Sellaisen kommentin olen kyllä kuullut, ettei pesemätöntä pimppaa oikein kehtaisi tarjota maisteltavaksi, jopa jyrkän EI-komennon saattelemana, kun olen ollut menossa klyyvari edellä päin pelimestoja. Minusta tuollainen on hivenen ylihäveliästä tai jopa turhanpäiväistä. Sitten on tietysti eri, jos pillu on ollut päiväkausia pesemättä, etenkin jos karvoitustyyppi on naturel. Tosin enpä muista nuoruudessanikaan törmänneeni kovin marinoituun karvakolmioon, sen verran hyvää huolta ainakin kotimaiset naiset tuntuvat pitävän intiimihygieniastaan.

Sinänsä kyllä tykkään käydä cunnilingustelemassa, vaikka pipari ei olisi ihan juuri käväissyt pyykillä. Kyllä terve pimpsa on vielä illalla tai yöllä ihan loistavassa lipaisukunnossa, jos se on päässyt aamulla pesulle, ja on sen jälkeen saanut oleilla puhtaissa pikkupöksyissä. Itse asiassa, sehän maistuu tuolloin paljon paremmalta kuin suoraan suihkusta lakanoiden väliin saapuneena, enemmän oikealle naiselle kuin suihkusaippualle!
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Ensimmäistä vaihtoehtoa äänestin. Vaikka nykyisin nuo naiset tuntuvat saavan orgasmin jo minun katsoessa heitä tarpeeksi syvälle silmiin. Kielellä kun lipaisen, niin naapurin kuuromykätkin hakkaa seinään ja huutaa, että nyt saatana hiljempaa siellä. Pidempi lipsuttelu ja jos maltan pidemmälle mennä, vaatii naiselle palloa suuhun. Itsehän en meinaa tulla sitten millään, mutta kyllä mäkin kerran kaks viikossa urahtelen.
 
Viimeksi muokattu:

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Sellaisen kommentin olen kyllä kuullut, ettei pesemätöntä pimppaa oikein kehtaisi tarjota maisteltavaksi, jopa jyrkän EI-komennon saattelemana, kun olen ollut menossa klyyvari edellä päin pelimestoja. Minusta tuollainen on hivenen ylihäveliästä tai jopa turhanpäiväistä. Sitten on tietysti eri, jos pillu on ollut päiväkausia pesemättä, etenkin jos karvoitustyyppi on naturel. Tosin enpä muista nuoruudessanikaan törmänneeni kovin marinoituun karvakolmioon, sen verran hyvää huolta ainakin kotimaiset naiset tuntuvat pitävän intiimihygieniastaan.
Tässähän puhutaan selvästi ilmiöstä nimeltä "festaripillu". Rohkeasti sinne vaan. Jos ei maistu, niin kyllä sen vastaan ottaa sen varjolla että kohta teltta rytkyy.
Enemmän haittaa aiheuttavat nämä frigidit naikkoset jotka eivät päästä miestä sinne nenineen minne muut menevät munineen. Luulevat että toosa on mukamas niin homeinen ettei ketään kiinnosta vaikka se on ainoa kiinnostava asia.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tässähän puhutaan selvästi ilmiöstä nimeltä "festaripillu". Rohkeasti sinne vaan. Jos ei maistu, niin kyllä sen vastaan ottaa sen varjolla että kohta teltta rytkyy.
Enemmän haittaa aiheuttavat nämä frigidit naikkoset jotka eivät päästä miestä sinne nenineen minne muut menevät munineen. Luulevat että toosa on mukamas niin homeinen ettei ketään kiinnosta vaikka se on ainoa kiinnostava asia.
Mielestäni ehta festaripillu confit, varsinkin satunnaisempi tapaus, on eritoten nuorempien tieteenharjoittajien syytä nauttia pukeutuneena kortonkiin. Ynnä varoa menemästä nenineen sinne, missä yksi jos toinenkin on äsken käväissyt munineen. Reissussa maturoitunut ja kenties sitten viime pesun jo useampaankin kertaan hyvänä pidetty aromipesä kertoo yleensä jotakin omistajansa elämänasenteesta tai -hallinnasta. En minä sillä että ryhtyisin moralisoimaan, mutta jonkinmoinen kiusa se on tippurikin, ja mitä näitä muita neekerisankkereita(*) nyt onkaan.

Toisaalta, pillussa on se hieno puoli, että värkki osaa itse pitää sangen hyvää huolta omasta puhtaudestaan. Ihan törkeät laiminlyönnit eivät kyllä passaa, mutta ei pimpsaa nyt ihan joka käänteessä tarvitse olla pesemässä ja sukimassa. Vaan ”festarisävyisen” piparin tapauksessa uskon, että useimmilla kielimiehillä tulee jossakin kohden raja vastaan. Mutta makuasioita nämä. Yksi tykkää vain suihkunraikkasta posliinista, kun toiselle käy mainiosti navasta persreikään ulottuva ja liemiä tihkuva karvamatto, jonka tuoreus ja aromit ovat kuin nummirokin bajamajassa sunnuntaiaamuna.

(*) Neekerisankkeri-nimellä tunnettu sukupuolitauti on latinankieliseltä nimeltään Lymphogranuloma venereum eli LGV. Suomessa se on harvinainen, ja eri lähteiden mukaan tautia esiintyy jonkin verran mm. Afrikassa, Kaakkois-Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Muuta nimeä taudille ei toistaiseksi ole, joten sitä kutsutaan siis joko nimityksellä Lymphogranuloma venereum tai neekerisankkeri. Sievistelijät ovat neekeri-etuliitteen käytön nihkeilyssään kyllä sikäli oikeassa, että tauti tarttuu vallan hyvin kaikenvärisiin ihmisiin, olipa sen alkuperä kuinka paljon tai vähän negroidisten seutujen peruja tahansa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Tässähän puhutaan selvästi ilmiöstä nimeltä "festaripillu". Rohkeasti sinne vaan.
Tämähän on vähän sama kun jos kulliin on kertynyt vähän maustetta. Kutsutaan "sissijuustoksi" ja kyllähän kunnon nainen ymmärtää että se on kaikki kotiopäin. Useimmat ottaa snägärilläkin kyrsänsä ns. "kaikilla."
 
Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Yksi tykkää vain suihkunraikkasta posliinista, kun toiselle käy mainiosti navasta persreikään ulottuva ja liemiä tihkuva karvamatto, jonka tuoreus ja aromit ovat kuin nummirokin bajamajassa sunnuntaiaamuna.
Olisipa @Musta Nuoli vielä palstalla ja tulisi avaamaan tätä kohtaa vähän enemmän.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Onhan tuo mukavaa, kun lähes poikkeuksetta kohtaamani naiset ovat tykänneet tällaisesta huomiosta. Toki jotkut ovat pitäneet erityisen paljon, mutta en ole vielä tähän päivään mennessä tavannut naista, joka kieltäytyisi kategorisesti oraalisista iloista.

Minulle tämmöinenkin erikoisuus tuli opiskeluaikoina vastaan. Ihana nainen ja mukava kaveri hänestä tuli opintojen aikana. En tiedä mikä moiseen jyrkkään kieltäytymiseen on hänet ajanut tai onko mieli muuttunut sittemmin, mutta silloin oli ehdoton ei kielikylvyille.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Minulle tämmöinenkin erikoisuus tuli opiskeluaikoina vastaan. Ihana nainen ja mukava kaveri hänestä tuli opintojen aikana. En tiedä mikä moiseen jyrkkään kieltäytymiseen on hänet ajanut tai onko mieli muuttunut sittemmin, mutta silloin oli ehdoton ei kielikylvyille.
Olitko opiskeluaikoina tunnettu ns. perseennuolijana? Voi johtua tästäkin.
 
Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Minulle tämmöinenkin erikoisuus tuli opiskeluaikoina vastaan. Ihana nainen ja mukava kaveri hänestä tuli opintojen aikana. En tiedä mikä moiseen jyrkkään kieltäytymiseen on hänet ajanut tai onko mieli muuttunut sittemmin, mutta silloin oli ehdoton ei kielikylvyille.
Kyllä naisessa on jotain vikaa jos ei rönttöstään kehtaa kielikylvylle altistaa. Minulle ainakin tämä on huonon itsetunnon merkki. Nämä on varmaan samoja tapauksia jotka käyttävät vaginaansa ainoastaan virtsaamiseen. Kyllä siinä itseltäkin fiilis lopahtaa kun tulee jyrkkä kieltäytyminen cunnilinguksen iloille. Ei jatkoon nämä tämmöiset.
 
Rannelaukaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Harrastuksen ääriltä juuri lopetelleena ei toki voi vastata kuin ensimmäisen.

Siis paitsi että harrastus on mitä mainioin, on se edellä kerrotun mukaisesti myös mitä mainioin ohituskaista käytännössä mihin tahansa kuviteltavissa oleviin muihin lihallisiin riemuihin. Kakkospesästä haaveilevillekin se on lähes varma tapa hankkia pääsylippu, kenties lyhyen kotipesävierailun kautta sellaisenaan ilman turhia teollisia kemikaaleja.

Koska foorumilla pyörii nuorempaakin kolleegaa mainittakoon, että jonkin ajan kuluttua helmisimpukan lipityksen aloittamisesta voi saattaa sormensa alakerran tuuletusluukuille ja alkaa kiusallisen pitkällisesti tunnustelemaan murtokohtia malttaen etenemättä varsinaiseen läpimurtoon ennen varsinaista H-hetkeä. Äänimerkin tihennyttyä jatkuvaksi voi viimein syöttää taisteluosaston tiedusteluosat täysimääräiseen rynnäkköön jatkaen silti kielellistä stimulointia kramppaavan keskivartalon mukana pakenevalla helmellä. Liki tajuntansa menettänyt naaras on näiden valmistelujen jälkeen valmis hyväksymään kaikki likaisen mielesi sairaimmatkin fantasiat, joiden eteen joutuisit muuten kustantamaan viikonloppureissun pariisilaiseen luksushotelliin tarjoamaan tuhansien eurojen sormusta samalla sitoutuen vuosikymmenten tuskaiseen avioliittoon.
 
Nyt oli hieno viesti. Kyynel vierähti poskelleni tämän lukiessani.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Minulle tämmöinenkin erikoisuus tuli opiskeluaikoina vastaan. Ihana nainen ja mukava kaveri hänestä tuli opintojen aikana. En tiedä mikä moiseen jyrkkään kieltäytymiseen on hänet ajanut tai onko mieli muuttunut sittemmin, mutta silloin oli ehdoton ei kielikylvyille.
No sen olen kyllä naisista matkan varrella oppinut, että monenlaisia patoutumia, komplekseja, päähänpinttymiä ja psykologisia lukkoja voi muutamilla riesoinaan olla. Ja noiden korjaaminen on sulhoehdokkaalle tuloksellisuudessaan yhtä todennäköistä kuin se, että hoivaviettinen nainen tekisi juopporentusta sällistä kunnon miehen.

Eipä silti, jos nainen on muuten ihana ja homma toimii muilta osin loistavasti, niin onhan se sääli, jos suhde kyrvähtää cunnilinguksen puutteeseen. Noissa oloissa en välttämättä pitäisi kielihoitoja minään kynnyskysymyksenä, mutta en myöskään jättäisi asiasta keskustelua ihan alkuunsa. Cunnilinguksella kun ei juuri tule toista satuttaneeksi, ellei ihan täysi tonttu ole.

Ymmärrän kyllä paremmin niitä naisia, joilla on ehdoton ei-kanta anaaliseksiin. Ei liene niin harvinaista, että nainen on joskus nuorella iällä saatu suostuteltua perspanoon, jossa penetraatiota on ollut toimittamassa joku toinen teinisankari. Siinä on sitten survaistu meisseli klaavapuolelta sisään huonosti tai olemattomasti rasvattuna, ja juuri mitenkään valmitelematta neidon pyllyä luvassa olevaan venytykseen. Vähemmästäkin kypsyy johtopäätökseen, että anaalileikit on syytä jättää pois ohjelmasta.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Harrastuksen ääriltä juuri lopetelleena ei toki voi vastata kuin ensimmäisen.

Mutta entä jos olisi työ. Kai niitä gigoloita on? En kuitenkaan suunnittele alan vaihtoa, vaikka gigolona saattaisikin tienata hyvin.

Sitä vielä, että ikää kun on tullut niin kyseinen harrastus on jotenkin menettänyt mahtiaan. Ei jaksa.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Olitko opiskeluaikoina tunnettu ns. perseennuolijana? Voi johtua tästäkin.

En. Tämä nainen oli tosiaan samassa opiskelijaporukassa jossa kyllä puhuttiin erittäin avoimesti erinäisistä asioista. Hieman siinä parinmuodostuksellista kulmaa sitten eräänä iltana meidän välillemme syntyi, mutta hommahan kaatui tuohon sitten kun alettiin puhua mitä tykkäämme sielä punkassa puuhata ja kävi ilmi että ei koskaan ikinä missään eikä kenellekkään sitä lupaa myönnetty. Emme olleet yhteensopivia. Muistaakseni hänellä oli hakusessa mies joka kykenis mahdollisimman pitkään piikkaustyöhön. Minusta taas ei siihen hommaan fyysisiltä avuiltani ollut.

Kyllä naisessa on jotain vikaa jos ei rönttöstään kehtaa kielikylvylle altistaa. Minulle ainakin tämä on huonon itsetunnon merkki. Nämä on varmaan samoja tapauksia jotka käyttävät vaginaansa ainoastaan virtsaamiseen. Kyllä siinä itseltäkin fiilis lopahtaa kun tulee jyrkkä kieltäytyminen cunnilinguksen iloille. Ei jatkoon nämä tämmöiset.

Kyllähän minä sitä hieman outona pidin, mutta oma oli asiansa. Ehkä hänellä oli jotain huonoja kokemuksia asiasta ja kenties hän on sittemmin vapautunut kahleestaan vakiintuneemmassa parisuhteessaan. Enpä tosin aio aiheesta kysellä...

PS. Voi perkele. Olisin tätä mimmiä halunnut silloin aikanaan niin kovasti että pakottaa ajatuskin näin vuosien jälkeenkin. Oli (ja toki on edelleen) itsäni hieman vanhempi iältään vaikka olikin nuorempi tieteenharjoittaja silloin. Ns. kyydit siltä naaraalta olisi varmasti olleet takuulaatua...
 
Rannelaukaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mutta entä jos olisi työ. Kai niitä gigoloita on? En kuitenkaan suunnittele alan vaihtoa, vaikka gigolona saattaisikin tienata hyvin.

Sitä vielä, että ikää kun on tullut niin kyseinen harrastus on jotenkin menettänyt mahtiaan. Ei jaksa.
En osaa työn tekemiseen ottaa kantaa, mutta 10 vuotta on nyt tullut samalla järvellä soudeltua ja katiska tuli eilen tarkistettua kaksi kertaa ja tänään olen kalalle ehtinyt kerran.

Covid-19 mahdollistaa nähdäkseni kieliopintojen pariharjoittelun aivan uudessa mittakaavassa. Suosittelen kaikille kielikurssille osallistumista!
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Muistaakseni hänellä oli hakusessa mies joka kykenis mahdollisimman pitkään piikkaustyöhön. Minusta taas ei siihen hommaan fyysisiltä avuiltani ollut.
Erikoista, jos nyt ymmärsin ao. toiveen oikealla tavalla, mutta jokaisella on omat mieltymyksensä. Yleensähän se menee niin, että pitkä jyystäminen ja varsinkin pitkään jatkuva tiheä tikkaaminen eivät oikein ole naisten suosiossa. Pimpsa tulee araksi, lonkkaansa alkaa sattua, ja muutenkin tekisi mieli jotain vaihtelua.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Ihan jees, siinä menee missä muutkin, mutta on vähän kun hernekeittoa että hyvää on mutta jos on liian pitkään ilman niin tulee himo.
Mutta mites on perseen nuoleminen? Itellä on muutama kaveri joille se on ehdottomasti EI, mutta kun sekin on aika mukavaa, on sitten antava tai ottava osapuoli. Ja väitän että sillä saa vielä enemmän boostia jatkotapahtumiin kuin römpsykän lipomisella.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Tämä kyllä karkoittaa useamman normaalimiehen oitis! Järkyttävä ajatus.
Arvaa miksi aloitin kuntoilun? Nyt jaksaa tikata helposti 30 sekuntia.
Ihan jees, siinä menee missä muutkin, mutta on vähän kun hernekeittoa että hyvää on mutta jos on liian pitkään niin tulee himo.
Mutta mites on perseen nuoleminen? Itellä on muutama kaveri joille se on ehdottomasti EI, mutta kun sekin on aika mukavaa, on sitten antava tai ottava osapuoli. Ja väitän että sillä saa vielä enemmän boostia jatkotapahtumiin kuin römpsykän lipomisella.
Koska tällä tarkoitetaan itse sitä rusinaa, niin mukavaa han se on, jos ryppy on pesty ja nainen halukas. Muuten perseen nuoleminen ja rinkirunkkaaminen on aika syvältä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös