Crossfit – lisää voimaa, kestävyyttä ja nopeutta

  • 25 901
  • 40

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Aloitin kesällä crossfitin harrastuksen ja tämä oli parasta, mitä minulle on tapahtunut urheilun saralla kahteenkymmeneen vuoteen. Harrastin ennen crossfit:iä kuntosaliharjoittelua sekä juoksin 2-3 kertaa viikossa. Nyt olen päättänyt, että vanha saa jäädä taakse ja yhdistän aerobisen sekä anaerobisen liikunnan.

Löysin crossfitin tavallaan vahingossa surffailessani ilta-päivälehden sivuilla, jossa oli tarina Mikko Salosta, porilaisesta palomiehestä, joka on kotimainen crossfitin pioneeri sekä hän on voittanut maailman kovakuntoisimman miehen tittelin.

Crossfit on kuntoilumuoto, jossa tavoitteena on kehittää tasaisesti kaikkia fyysisiä ominaisuuksia. Siihen kuuluu lihasvoima-, kestävyys-, nopeus- ja notkeusharjoitteita. Crossfitin alkuperäinen kehittäjä, entinen voimistelija Greg Glassman on todennut, että harjoitusohjelman päämääränä on luoda urheilijan perikuva, joka on ”samanveroisesti voimistelija, painonnostaja ja pikajuoksija”. Hänen mukaansa esimerkiksi kestävyysurheilijoilla kestävyyden parantaminen tapahtuu muiden kunto-ominaisuuksien, kuten voiman, nopeuden ja ketteryyden kustannuksella.

Suosittelen lajia oikeastaan kaikille, jotka haluavat parantaa lihasvoimaa, kestävyyttä, nopeutta sekä lisätä liikkuvuutta.

Kertokaa, jos olette löytäneet crossfitin ja jakakaa kokemuksenne. Te, jotka vielä mietitte, tässä linkki siitä, mitä crossfit on:http://www.youtube.com/watch?v=tzD9BkXGJ1M
 

Fordél

Jäsen
Mielenkiintoinen laji ja todella kovaa sekä arvostettavaa touhua. Mun silmiin on kuitenkin liiankin monipuolista ja yleispätevää treenausta, jossa ei päästä syvälle mihinkään yhteen juttuun. Toki kun tavoitteena on urheilijan perikuva niin tämä on ymmärrettävää. Itse kaipaan kuitenkin syventymistä siihen yhteen lajiin, kuten esimerkiksi juoksuun. Haluan päästä siinä mahdollisimman pitkälle ja syvälle enkä kehittyä miksikään urheilijan perikuvaksi. Hienoa kuitenkin jos porukka löytää tästä lajista itselleen tavan liikkua ja kehittää fyysistä kuntoaan.
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Mielenkiintoinen laji ja todella kovaa sekä arvostettavaa touhua. Mun silmiin on kuitenkin liiankin monipuolista ja yleispätevää treenausta, jossa ei päästä syvälle mihinkään yhteen juttuun. Toki kun tavoitteena on urheilijan perikuva niin tämä on ymmärrettävää. Itse kaipaan kuitenkin syventymistä siihen yhteen lajiin, kuten esimerkiksi juoksuun. Haluan päästä siinä mahdollisimman pitkälle ja syvälle enkä kehittyä miksikään urheilijan perikuvaksi. Hienoa kuitenkin jos porukka löytää tästä lajista itselleen tavan liikkua ja kehittää fyysistä kuntoaan.
Ihan hyvä pointti. Mutta mainitsen ehdottomasti yhden tärkeän nimittäjän, joka meidän porukassa on se, että joukossa on juoksijoita, kamppailulajien harrastajia, entisiä voimanostajia, jääkiekkoilijoita yms.

Näille on yhteistä se, että jokainen on syventynyt yhteen lajiin, mutta hakevat lisää näkökulmia omaan liikuntaharrastukseen sekä yrittävät avartaa henkilökohtaista ajattelua suhteessa omaan lajiinsa. Toisen vahvuus voi olla juokseminen, mutta hän ei ole koskenutkaan kertaakaan renkaisiin tai painonnosto tankoon. Tai entinen voimanostaja ei osaa juosta tai jopa inhoaa juokemista. Yhdistämällä useamman lajin, mukaan saadaan näkemystä eri lajeista, joissa jokainen voi omalla kokemuksellaan auttaa toinen toistaan.
 

Fordél

Jäsen
Ihan hyvä pointti. Mutta mainitsen ehdottomasti yhden tärkeän nimittäjän, joka meidän porukassa on se, että joukossa on juoksijoita, kamppailulajien harrastajia, entisiä voimanostajia, jääkiekkoilijoita yms.

Näille on yhteistä se, että jokainen on syventynyt yhteen lajiin, mutta hakevat lisää näkökulmia omaan liikuntaharrastukseen sekä yrittävät avartaa henkilökohtaista ajattelua suhteessa omaan lajiinsa. Toisen vahvuus voi olla juokseminen, mutta hän ei ole koskenutkaan kertaakaan renkaisiin tai painonnosto tankoon. Tai entinen voimanostaja ei osaa juosta tai jopa inhoaa juoksua. Yhdistämällä useamman lajian, mukaan saadaan näkemystä eri lajeista jossa jokainen voi omalla kokemuksellaan auttaa toinen toistaan.

Jep, noin se voi ehdottomasti mennäkin eli varmasti hiton hyvä sivulaji ja hyvää treeniä tukemaan muita lajeja. Hieno homma myös tuo, että pääsee treenaamaan porukassa, jossa on monipuolista osaamista. Siinä saa varmasti mukavasti oppia eri lajien edustajilta. Oma kirjoitukseni koskikin lähinnä tilannetta, jossa crossfit on päälaji. Sellaiseen ei mulla riittäisi mielenkiinto, mutta sivulajina voisi mennäkin. Tosin tavallaan tässä harrastetaan jo jonkinlaista crossfitiä, kun juoksua varten tulee tehtyä mm. pyörälenkkejä, lihaskuntoa ja kenties myöhemmin myös uintia. Toki lopputuloksena on tällä mun crossfitillä kaikkea muuta kuin urheilijan perikuva:)
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Muutama vuosi sitten tutustuin crossfit-harjoitteluun kaverin kautta. Sen jälkeen on omaan harjoitteluun tullut monipuolisuutta. HC-crossfittaajat siis katsovat crossfitin pääsivulta päivän treenin eli WODin ja tekevät sen. Tämän päivän WOD näyttää olevan nimeltään "Ship", ja se menee seuraavasti:

Nine rounds for time of:
185 pound Squat clean, 7 reps
8 Burpee box jumps, 36" box.

Tässä tuleekin samalla esille mielestäni crossfitin heikkous/vaarallisuus. Jos aikaa vastaan tehtäviin wodeihin sisältyy suuria määriä olympianostoja -- äärimmäisenä esimerkkinä tempaus -- niin loukkaantumisriski kasvaa. Pitää olla todella hyvä tekniikka, toisin sanoen vuosikausien kokemus, että näitä vaativimpia wodeja voi tehdä turvallisesti. Lisäksi lajiin liittyy asenteita, joista en lainkaan pidä. Yksi lajin maskoteista on nimeltään Uncle Rhabdo, joka viittaa rabdomyolyysiin, eli vaaralliseen lihaskudosvaurioon. Useimmilla cf-saleilla tosin tehdään varmasti hyvää työtä, ja ohjaajat opastavat ja korostavat turvallista harjoittelua, mutta tällaiset äärimmäiset asenteet pilaavat minun silmissäni lajin imagoa. Tässä The New York Timesin artikkeli aiheesta.

Turvallisempia wodeja ovat sellaiset, joissa vastuksena käytetään omaa kroppaa. Vaativat, voimaominaisuuksia kehittävät nostot voi tehdä vaikka omana harjoituksenaan. Crossfitin hyvä puoli on, että se kannustaa haastamaan itseään ja kokeilemaan uusia juttuja. Esimerkiksi erilaisten voimisteluelementtien sisällyttäminen harjoitteluun on todella hyödyllistä voiman, tasapainon ja koordinaation kannalta, ja samalla se tuo mielekkyyttä harjoitteluun.
 
Viimeksi muokattu:

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Tämä on kyllä kiistatta mielenkiintoinen laji mutta herättää edelleen kysymyksiä. Ensimmäinen on tietenkin se, että onko järkevää vetää jokaisen treenin aikana all-in. Itse olen enemmän harjoitellut voimapainotteisesti ja siinähän tärkeää on tehdä sarjat ns. comfortable stop-vaiheeseen asti ja vain satunnaisesti vedetään koneesta kaikki irti.

Juju on siinä, että voidaan harjoitella viikossa useammin ja tehokkaammin ja se lopulta tuo tuloksia, antaen kuitenkin kropalle aikaa levätä. Crossfit-treenejä olen tehnyt joskus ja kyllähän se varmasti pidemmän päälle hyvin pelaa. Ainoa mikä siinä mietityttää on vain se "perinteinen" crossfit-sykli eli 3 päivää treeniä ja yksi lepoa. Siinä vedetään aika tiukoilla, kun otetaan huomioon, että intensiteetti on aina korkea.

Toinen asia mikä lajissa vähän hämää on oikeastaan se, että miksi tehdään niin kuin tehdään. On varmasti hienoa saada kymmenen burpee-muscle-upia mutta välillä tulee sellainen olo, että mikä idea treeneissä on. Paitsi tietenkin se, että treenataan vaan kovaa.

Olympianostoissa on tosiaan vaara rikkoa paikkansa jos tekniikka ei ole tiptop ja sen lisäksi järki päässä. Katselin juuri viime viikolla tämän vuoden Reebok Gamesia ja siellähän yksi treeni oli tempaus x 30 aikaa vastaan. Yleensä tempaus on ajateltu räjähtävää voimaa harjoittavaksi liikkeeksi jossa pääasiallinen lihasryhmä ovat jalat. Miksi tehdä siis 30 tempausta putkeen? Mitä se antaa tavalliselle kuntoilijalle?

Mavea nuo tekivät joukkuekisassa muistaakseni 20 tai 30 toistoa ja painoa taisi olla joku 140kg. Taas kerran vähän hirvittää alaselkien puolesta, ei siinä, että heti pitää pelotella mutta alaselkä on todella herkkä ja kun noilla painoilla väsymys iskee mukaan niin ei tarvita kummoista asentovirhettä, kun vammaa jo tulee.

Laji on kuitenkin todella koukuttava ja ihan jo katsellessa tekee mieli lähteä kokeilemaan omia rajojaan. Ja kyllähän nuo maailman parhaat ovat aivan älyttömässä kunnossa. Toisaalta arvostan vielä enemmän vaikkapa kymmenottelijoita ja telinevoimistelijoita urheilullisessa mielessä.

Kovia treenejähän nuo vetävät ja kyllähän harjoituksia skaalaillaan sitten oman osaamisen mukaan. Tämä laji ei kuitenkaan sovi kaikille ihan vain siksi, että se vaatii ihan tietynlaisen mielen. Tässä jos jossain pätee se "no pain, no gain"-ajatus, jota bodarit jaksavat muistutella. Voimapuolella homma menee juuri päinvastoin, eli niitä happoja vältellään viimeiseen asti ja hermotus pyritään pitämään tuoreena.

Itse olen ajatellut niin, että crossfitiä voisi ottaa treeniohjelmaan aina pariksi kuukaudeksi ja tarkoituksena hapenottokyvyn parantaminen. Mutta jälleen kerran kysymys on jokaisen omista tavoitteista ja joillekin kaikki kerralla lähestymistapa sopii.

Tämähän on elämäntapa siinä missä joku bodaaminen on toisille ja crossfit-yhteisö tuntuu olevan aika tiivis. Paljon hyvää olen lajista kuullut ja aion sitä myös kokeilla jossain vaiheessa.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yllättävän vähällä tuossa on kuitenkin juoksu- ja muu varsinainen kestävyysurheilu. Innostuin katselemaan erilaisia pätkiä enemmänkin, ja juoksuosuudet tuntuivat olevan jotain parin sadan metrin pyrähdyksiä. Ei sillä etteikö sekin tuntuisi, jos ensin on vetänyt mavea 30 toistoa isoilla painoilla, mutta onko tosiaan niin, että mitään useamman kilometrin farstaa noissa ei vedetä?
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Yllättävän vähällä tuossa on kuitenkin juoksu- ja muu varsinainen kestävyysurheilu. Innostuin katselemaan erilaisia pätkiä enemmänkin, ja juoksuosuudet tuntuivat olevan jotain parin sadan metrin pyrähdyksiä. Ei sillä etteikö sekin tuntuisi, jos ensin on vetänyt mavea 30 toistoa isoilla painoilla, mutta onko tosiaan niin, että mitään useamman kilometrin farstaa noissa ei vedetä?
Eilinen treenini (WOD) oli: 400 m & Overhead squat (valakyykky) 15 toistoa, 5 kierrosta. Juoksua tuossa tulee 2 km. Ja tarkoitus on juosta mahdollisimman nopeasti. Linkki kyseiseen treeniin:http://www.youtube.com/watch?v=sOfGjPnKZUI

Edellisellä viikolla treeninä (WOD) oli 800 metrin juoksu X 5. Palautumisaikaa 3 min. Lisäksi otin ylimääräisenä treeninä 60km pyöräilyn.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Eilinen treenini (WOD) oli: 400 m & Overhead squat (valakyykky) 15 toistoa, 5 kierrosta. Juoksua tuossa tulee 2 km. Ja tarkoitus on juosta mahdollisimman nopeasti. Linkki kyseiseen treeniin:http://www.youtube.com/watch?v=sOfGjPnKZUI

Pieni ristiriita kyllä tuossa, sanot että on tarkoitus juosta mahdollisimman nopeasti mutta videossa jengi kyllä lyllertää sellaista vauhtia että Shakespearen monologien vetäminen onnistuu hengästymättä juoksun ohessa.

Vaikka nuo kovimmat lajin jätkät ovatkin ihan tolkuttomassa tikissä niin äkkiseltään katsottuna kyllä tuossa jää aerobisen peruskunnon nostatus aika vähiin jos vain seurailee noita WOD-treenejä eikä tee ylimääräistä (kuten sinun pyörälenkkisi).
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Crossfit on tehnyt tosiaan eräänlaisena muotilajina ainakin Suomessa vahvasti tuloaan ja suosio Suomessa nyt tuskin ei ainakaan ole laskemaan päin. Laji on tosiaan hyvä sellaisille, ketkä haluavat yhdistellä noita ominaisuuksia mahdollisimman paljon treenaamiseensa eli mm. lihasvoimaa, kestävyyttä, nopeutta, liikkuvuutta yms. Niin kuin yläpuolella linkitetyssä videossa hyvin on esillä, niin itse juoksut eivät ole pitkän matkan nylkkäämistä vieroksuvalle niin pahoja sillä esimerkiksi tuossa treenissä juostaan aina 400m kerrallaan. Toki nämäkin vaihtelevat paljon, mutta harjoituksia löytyy varmasti kaiken tasoisille. Suomessa tässäkin lajissa on paljon kovia tekijöitä ihan sellaisista kilpailijoista lähtien, jotka ovat mm. jenkeissä kilpailleet kovissa skaboissa.

Yksi vastaava harjoitus tuosta on mm. sellainen, jossa tehdään 50 kahvakuula etuheilautusta selkä suorana jalkojen välistä eteen ja siihen päälle 400 metriä eli ratakierros päälle. Tätä toistetaan 3 kierrosta. On muuten yksinkertainen, mutta raskas treeni.

Crossfitissä on paljon mahdollisuuksia normaaliin salilla vääntämiseen sijaan, joka voi välillä tuntua puuduttavalta, mutta toki riskinsä tässäkin lajissa on. Liian nopeasti ahnehteminen painoissa ja aikamääreitä vastaan kasvattaa loukkaantumisriskiä, joten järki pitää kyllä pitää vasta-alkajan tässä mielessä ja vaikka itse olen paljon rinnallevetoja sekä tempauksia omissa treeneissäni tehnyt, niin yritän kiinnittää niihin mahdollisimman paljon huomiota, koska väsyneenä tekniikka alkaa hajoamaan. Silti, tuloksia ja kehitystä voi tulla nopeastikin, jos vain jaksaa treenata kurinalaisesti ja sitkeästi.
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Pieni ristiriita kyllä tuossa, sanot että on tarkoitus juosta mahdollisimman nopeasti mutta videossa jengi kyllä lyllertää sellaista vauhtia että Shakespearen monologien vetäminen onnistuu hengästymättä juoksun ohessa.

Vaikka nuo kovimmat lajin jätkät ovatkin ihan tolkuttomassa tikissä niin äkkiseltään katsottuna kyllä tuossa jää aerobisen peruskunnon nostatus aika vähiin jos vain seurailee noita WOD-treenejä eikä tee ylimääräistä (kuten sinun pyörälenkkisi).
Niin no.. ei se minunkaan vauhtini päätä huimaa. Elopainoa on kuitenkin yli 100 kiloa. Crossfitissä on syytä muistaa yksi tärkeä asia. Jokainen käy samat maitohapot ja tuskat lävitse, on kyse sitten minkä kuntoisesta henkilöstä tahansa.

Eli lyhyesti selitettynä minulle, sinulle ja 400 metrin maailmanennätys miehelle 400 metrin juokseminen niin nopeasti kuin mahdollista tuntuu yhtä raskaalta. Jokainen voi kokeilla miltä se tuntee. Älkää miettikö miltä se näyttää.

Crossfit ei ole pohjimmiltaan mitään superurheilua jossa yritetään tehdä superihmisiä. Jokaisessa lajissa voi mennä äärimmäisyyksiin. On sitten kyseessä ultralajit tai kehonrakennus. Jokainen menee niillä rajoillaan, joihin kykenee.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli lyhyesti selitettynä minulle, sinulle ja 400 metrin maailmanennätys miehelle 400 metrin juokseminen niin nopeasti kuin mahdollista tuntuu yhtä raskaalta. Jokainen voi kokeilla miltä se tuntee. Älkää miettikö miltä se näyttää.

No ei se nyt ihan noinkaan mene. Suoritusten kestossa on kuitenkin aikamoinen ero ja on ihan päivänselvää, että 45 sekunnin maksimaalinen suoritus kuormittaa vähemmän kuin puolentoista minuutin täysvauhtinen rypistys. Tässähän tulee jo vastaan energian tuotannon lainalaisuudet.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Niin no.. ei se minunkaan vauhtini päätä huimaa. Elopainoa on kuitenkin yli 100 kiloa. Crossfitissä on syytä muistaa yksi tärkeä asia. Jokainen käy samat maitohapot ja tuskat lävitse, on kyse sitten minkä kuntoisesta henkilöstä tahansa.

Niin, kyse ei ollut nyt siitä mikä on kovaa kullekin vaan että tuossa videossa juoksuvauhti on kaukana maksimeista, hölkkävauhtia lähinnä ja askellus ihan hölkkää. Se nyt on vaan ristiriidassa sen kanssa että asiat tehdään "täysillä". Pikemminkin niin että lihaskuntoliikkeet tehdään täysillä ja juoksuosuudet sitten palaudutaan että jaksetaan tehdä ne uudet lihaskuntoliikkeet kunnolla...
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Niin, kyse ei ollut nyt siitä mikä on kovaa kullekin vaan että tuossa videossa juoksuvauhti on kaukana maksimeista, hölkkävauhtia lähinnä ja askellus ihan hölkkää. Se nyt on vaan ristiriidassa sen kanssa että asiat tehdään "täysillä". Pikemminkin niin että lihaskuntoliikkeet tehdään täysillä ja juoksuosuudet sitten palaudutaan että jaksetaan tehdä ne uudet lihaskuntoliikkeet kunnolla...
On varmaan mahdotonta fysiologisesti ja psykologisesti juosta 400 metriä täyttä vauhtia 5 kertaa. En osaa sanoa oikeaa termiä, mitä tarkoitetaan kun WOD tehdään niin kovalla teholla kuin vain voi. Ja nimenomaan koskien harjoitetta, joista yksi on juokseminen. Se on aika hankalaa. Idea on kuitenkin se, että kropasta otetaan lähes kaikki irti, kuin on vain mahdollista. Tuo postaamani video ei ole paras esimerkki. Paras esimerkki on kokeilla itse.
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
No ei se nyt ihan noinkaan mene. Suoritusten kestossa on kuitenkin aikamoinen ero ja on ihan päivänselvää, että 45 sekunnin maksimaalinen suoritus kuormittaa vähemmän kuin puolentoista minuutin täysvauhtinen rypistys. Tässähän tulee jo vastaan energian tuotannon lainalaisuudet.
Olet oikeassa. Parempi esimerkki olisi ollut käyttää esim. jos olisin käyttänyt mittarina esim. 1.30 min juoksua tai box-hyppyjä, joista jokaiselle määritetään se korkeus, johon pystyy maksimissaan hyppäämään 30 kertaa. Jokatapauksessa ajoin takaa käsitystä, että jokainen käy samat tuskat ja hapot läpi. Tasosta riippumatta.
 

hilapiste

Jäsen
Itsekin kokeilin lajia muutama vuosi sitten, kun sain lahjaksi kortin Crossfit-salille. Näin tavan kuntoilijalle hyvää vaihtelua normaali kuntosaliharjoitteluun ja lenkkeilyyn. Varsinkin nuo painonostoliikkeet ja niiden tekniikoiden harjoittelu oli piristävää siihen perinteiseen -tänään teen pohkeet ja selän-treeniin kuntosalilla. Salilla jossa kävin ohjaaja oli erittäin tarkka oikeiden painonostotekniiikoiden oppimisesta eikä liikkeitä sisällytetty crossfit-treeniin ennenkuin tekniikka oli hallussa. Lisäksi renkaat ja erilaiset treenit kehon painolla(esim."pystypunnerrus" käsillä seisonnasta jne...) oli ihan uutta itselle.

Itse en kuitenkaan jäänyt "koukkuun lajiin" vaan se jäi muutaman kk:n jälkeen. En oikein tykästynyt siihen crossfitin treenaustapaan, että treenit vedettiin aina ns. täysillä. Ja salikortti oli aika hintava tuolloin. Mutta hieno laji muuten kyllä ja kokeilemisen arvoinen.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Pieni ristiriita kyllä tuossa, sanot että on tarkoitus juosta mahdollisimman nopeasti mutta videossa jengi kyllä lyllertää sellaista vauhtia että Shakespearen monologien vetäminen onnistuu hengästymättä juoksun ohessa.

Vaikka nuo kovimmat lajin jätkät ovatkin ihan tolkuttomassa tikissä niin äkkiseltään katsottuna kyllä tuossa jää aerobisen peruskunnon nostatus aika vähiin jos vain seurailee noita WOD-treenejä eikä tee ylimääräistä (kuten sinun pyörälenkkisi).

Sykkeet merkitsevät eniten. Monelle tulee yllätyksenä se sykemittarin käyttöön oton jälkeen, että pk-juoksu on todellakin aivan mitätöntä lyllerrystä aloittelevalle hölkkääjälle. Sitten kun olet siellä anaerobisella puolella niin viides veto on todella hidas... mikäli ei katkea jo ennen.

Ts. jos joku näkee minun lyllertävän purtsilla niin se johtunee kahdesta syystä. 1. juoksen syketavoitteisesti ja 2. olen ihan paskassa kunnossa :D
 

hankipallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
E-P, Sport
Näkisin crossfitin hyvyytenä sen, että peruskuntoilija saattaa saada siinä itsestään enemmän irti kuin tavallisella kuntosali- tai muulla harjoittelulla. Wodeja löytyy lukematon määrä ja niitä on helppo toteuttaa, kunhan liiketekniikat hallitsee. Porukassa treenaaminen antaa lisäpotkua ja lisäksi ajatus, että crossfittaamalla muokkaudutaan ultimaattiseksi urheilijaksi, lisää harjoittelumotivaatiota lähemmäs maksimaalista.

Miten crossfit sitten harjoittajaansa kehittää? Oman käsitykseni mukaan tavallinen crossfit-harjoittelu on pääasiassa lihaskestävyysharjoittelua. Myös hapenottokykyä tällä harjoittelulla on mahdollista parantaa, kuten yleensäkin aerobista ja varsinkin anaerobista suorituskykyä.

Crossfit ei siis ole voiman osalta maksimi- tai nopeusvoimaharjoittelua, eikä myöskään juoksuharjoittelu tässä ole optimaalista nopeusharjoittelua. Näiden ominaisuuksien harjoittelu tehdään ainakin lähellä maksimaalista tehoa, eikä se ole väsyneenä mahdollista. Jos todella halutaan mahdollisimman nopeaksi, voimakkaaksi ja kestäväksi, olisi näiden ominaisuuksien harjoittelu varmasti optimaalisinta jaksottaa, eikä harjoitella kaikkia ominaisuuksia jokaisessa treenissä. Uskoisinkin, että ainakin varsinaiset crossfit-urheilijat näin tekevät ja sisällyttävät harjoitteluunsa myös mm. maksimivoimaharjoittelua. Maksimivoiman lisäyshän kasvattaa sarjapainoja myös pidemmissä sarjoissa. Eräs harjoittelun perussääntö on mielestäni aina hyvä muistaa: harjoittelu on hyvin spesifiä eli kehityt niissä ominaisuuksissa, joita harjoitat.

Tarkoitukseni ei ole väheksyä crosfittia lajina, mutta haluan tuoda esille yhden näkökulman. Itse en ole lajia harrastanut, mutta omalla treenisalilla olen sitäkin touhua seuraillut. Täytyy myös sanoa, että pääasiassa tämän lajin harrastajat ovat todella hyväkuntoista porukkaa. Tosin kaikilla näillä kovassa kunnossa olevilla on kyllä pitkä muiden lajien harrastustausta takanaan.
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Sykkeet merkitsevät eniten. Monelle tulee yllätyksenä se sykemittarin käyttöön oton jälkeen, että pk-juoksu on todellakin aivan mitätöntä lyllerrystä aloittelevalle hölkkääjälle. Sitten kun olet siellä anaerobisella puolella niin viides veto on todella hidas... mikäli ei katkea jo ennen.

Ts. jos joku näkee minun lyllertävän purtsilla niin se johtunee kahdesta syystä. 1. juoksen syketavoitteisesti ja 2. olen ihan paskassa kunnossa :D
Totta. Varsinkin Nancyssa huomaa, että viides veto menee hämärän rajamailla. Tuossa ketjun alussa on linkki, jossa tehdään Nancy, eli:
5 Rounds For Time
400m Run, 15 Overhead Squat 95lbs.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse en kuitenkaan jäänyt "koukkuun lajiin" vaan se jäi muutaman kk:n jälkeen. En oikein tykästynyt siihen crossfitin treenaustapaan, että treenit vedettiin aina ns. täysillä. Ja salikortti oli aika hintava tuolloin. Mutta hieno laji muuten kyllä ja kokeilemisen arvoinen.

Minusta olisi kiinnostava tietää, miten lajin huiput treenaavat. On nimittäin vaikea kuvitella, että tässäkään lajissa optimaalinen harjoittelu koostuisi enimmäkseen kilpailutilanteen simuloinnista, eli täysillä vetämisestä. Ja varsinkin, jos treenataan pari kertaa päivässä, kuten huippu-urheilussa usein tapana on, niin eihän sellaista täysillä vetämistä kukaan kestä loputtomiin.
 
Tätäkin lajia reenataan kuten niin monia muitakin. Tehdään voimaa, kestävyyttä, tekniikoita jne. Jos joku luulee, että hinkkaamalla niitä wodeja tulee autuaaksi, väärässä on. Kyllä siellä tehdään sitä ihan samaa perushommaa, toki lajin mukaisilla mausteilla. Jos reenataan kahta kertaa päivään, on usein toinen reeni tekniikkapainotteisempi.

Edit. Lisättäköön vielä, ettei nuo huiput kummoisia juoksijoita ole. Joukossa toki muutamia kovia menijöitä, mutta monilla esim. Cooperin tulos on vain vähän yli 3000m. Crossfit on oikeastaan voimakestävyyslaji, jossa on monenlaisia tekniikoita millä sitä mitataan.
 
Viimeksi muokattu:

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ihan mielenkiinnosta olisi mukava tietää onko täällä jatkoajassa kuinka paljon crossfit-harjoittelua säännöllisesti tekeviä? Ketjuhan on ollut pystyssä jo tovin, mutta mitään hurjaa keskustelua ei ole saatu aikaan. Olen vain huomannut, että nykyään kun kaiken maailman fitness-jutut tuntuvat olevan yhä enemmän ns. in, niin myös crossfit mainitaan yhä useammassa lause-yhteydessä myös. Onhan crossfit saanut paljon palstatilaa medioissa ja kylläpä lajille (voidaan siis puhua kilpatasolla lajista) on oma säännöllisesti ilmestyvä lehtikin. Luulenpa melkein, että crossfit on ainakin koko ajan haastamassa perinteistä saliharjoittelua koko ajan enemmän ja saa nähdä mihin kehitys menee. Se on varmaa, että niin perinteiselle saliharjoittelulle löytyy aina oma yhteisönsä, jotka vannovat raa`an raudan nimeen jättäen käsillä seisomiset ja askelkyykkykävelyt aivan muille. Toisaalta moni entinen salikarju on löytänyt lukemattomia mahdollisuuksia crossfitistä ja sen tuomista vaihtoehdoista juurikin kestävyyden, nopeuden ja muiden lajissa harjoitettavien ominaisuuksien myötä.

Omia mietteitä lajista löytyy tästäkin ketjusta ja olen pitkään harkinnut laajempaa perehtymistä lajiin ns. kurssityyppisesti. Toisaalta, tunnistan itsessäni aika perinteisen punttisali-miehen, joka viihtyy pelkkien levytankojen ja levypainojen seassa, vaikka uinti- ja juoksuharjoittelua teenkin mukavan säännöllisesti. Crossfit-ohjelmia saa nykypäivänä helposti netistä ja alan lehdistä käsiinsä ja onhan tuo tylyä hommaa, kun olen kesällä suorittanut kahvakuula + juoksu yhdistelmätreenejä. Kalorit palaa ja hiki haisee.

Mikäli joskus ihan ohjatulle kurssille päädyn, niin hyvä, mutta en ole ainakaan nyt suinpäin ryntäämässä melko kalliintuntuisille kursseille. Näen paljon mahdollisuuksia ja kehittymispotentiaalia myös perinteisessä saliharjoittelussa sisällyttäen treeneihin juuri rinnallevetoja ja tempauksiakin, jotka ovat avainasemassa crossfitissä. Tärkeäähän tuossa crossfitissä on juuri tekniikoiden puhtaus ja oikeanlainen suorittaminen, välillä aina mietityttää uutuuden viehätystä lajissa näkevät vasta-alkajat, joiden liikuntatausta voi olla jopa melko yksipuolinen tai vähäinen, menevät näille ohjatuille tunneille saadeen heti joka suunnasta vaikeasti suoritettavia liikkeitä tehtäväksi. Olen toisaalta ymmärtänyt, että näillä crossfit-saleilla on ammattimiehet kyllä ohjeistamassa tekniikat kuntoon eikä niistä tingitä yhtään, koska väsyneenäkin pitää pystyä tekemään näitä liikkeitä. Siinähän se haaste onkin ohjaajalle, kun metsässä rajusti juosseelle metsän mies-suunnistajalle ja aiemmin tasaisen varmaa tasavauhtista sauvakävelyä harrastaneelle jampalle pitäisi pystyä opettamaan rinnalleveto + työnty tismalleen samalla tavalla.

Anyway, onko jatkoajassa Crossfitin nimeen vannovia kuinka paljon ja onko määrä kenties lisääntynyt ketjun pystytyksestä lähtien?
 
... Olen toisaalta ymmärtänyt, että näillä crossfit-saleilla on ammattimiehet kyllä ohjeistamassa tekniikat kuntoon eikä niistä tingitä yhtään, koska väsyneenäkin pitää pystyä tekemään näitä liikkeitä. ...
En käy säännöllisesti, mutta olen tehnyt aika paljon noita harjoituksia.

Tuohon yllä olevaan miinaan ei kannata mennä. Ohjaajien taso vaihtelee radikaalisti salien välillä. Käsittääkseni monellakaan salilla ei ole ohjaajaa, joka oikeasti osaa a) tehdä olympianostoja b) opettaa niitä. Se yhden viikonlopun Cf -valmentajakurssi ei takaa muuta kuin sen, että kävijältä on löytynyt viikonloppu aikaa ja 1000$ rahaa. Ja monilla ohjaajista on netin esittelyjen mukaan jonkinmoinen liikunta/urheilutausta, ja sitten ovat "2010 hurahtaneet crossfitiin". Siitä on aika pitkä matka siihen, että osaa opettaa aloittelijalle olympianostojen tekniikat ja toisaalta jonkinmoisen tekniikan osaavalta katsoa pienemmät virheet ja harjoituttaa korjaavat tekniikat.
 

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Mä olen nyt vajaan vuoden käynyt ihan crossfit-salilla ja olen kyllä tykännyt. Pitkään etsi jotain sellaista urheiluharrastusta, mikä olisi raskaalle (henkisesti) työlle vastapainoa ja tuohon sopivasti lämpesin. Tosi mukavasti on tullut ulkoisia tuloksia ja muutenkin hyvä fiilis aina mennä salille. Sopii siis minulle.

Posipuolia itselleni ehdottomasti tuo treenien vaihtelevuus. Voi huoletta pistää aivot narikkaan ja tehdä vaan ohjelman mukaan (tietty itseään kuunnellen). Tykkään myös näistä varsinaisista treeneistä eli "wodeista", ollut aina vähän sellainen jätkä joka ei tykkää viedä itseään limiteille. Tuolla tullut silloin tällöin harrastettua. Omalla salilla posipuolia on myös aidosti hyvät koutsit, sen verran näistä hommista itsekin urheilun parissa työskentelevänä tietää. Toki, noihin kuuteen ohjaajaan mahtuu parempia ja vähän mutummalla vetäviä, mutta sen kun tietää niin hyvä.

Ehkä negapuolena mainittakoon se, että ainakin tuolla omalla salilla on aika paljon tuollaisia 19-23 -vuotiasta naisia (ja jokunen jamppakin), joille tuo on ehkä vähän liian kova juttu ja voin kuvitella että ovat niitä tyyppejä joiden takia joku ei halua salille tulla kokeilemaan ollenkaan. Vähän ikään kuin että crossfit on lopullinen totuus voimaharjoitteluun ja muut on ihan paskaa. Sitä se ei ole. Aika hyvää ja monipuolista kuntoilua kyllä.

Lisäksi jos oikein kunnolla tuolla treenaa, pitää itse huolehtia harjoittelun jaksottamisesta. Varsinaisessa ohjelmoinnissa sitä ei oteta huomioon. Tarkoitan nyt lähinnä sitä, että tulee sitä palauttavaa viikkoa myös välillä tehtyä.

Yhteenvetona, mulle toimiva harrastus ja hyvää vastapainoa. Ulkoisia tuloksia tullut kiitettävästi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös