Counter-Strike 2 (CS2)

  • 1 021 309
  • 7 232

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Aina voi jossitella huonosti menneellä map-vedolla tai missatuilla shoteilla, mutta tuolla pelillä tie olisi kuitenkin noussut vastaan viimeistään välierissä. En jaksa uskoa, että Carlos ja Kovacit malttaisi odottaa seuraaville majoreille. Jos peli ei ala kulkemaan ennen kesätaukoa niin Aleksi saa kyllä pelätä paikkansa puolesta.
Jotenkin vaan tuntuu ettei IGL ole sellainen palanen vaihdettavaksi, että ennen seuraavia majoreita saat voittavaa linaria kasaan. Toki olisihan se aikasta karua lähteä seuraavia majoreita kohti veitsi kurkulla, mutta harvemmin suomalainen pääsee voitosta pelaamaan.

Ei tuon joukkueen formi nyt muutenkaan näyttänyt siltä että voittoa olisi ollut tulossa. Nuhaista oli peli Hunterilla ja Nikollakin.
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Toki selvää G2:n kohdalla on, että myös Aleksin on alettava ampumaan takaisin, muuten tuossa vaikuttaisi olevan riittävät palikat kasassa. Itse mietin että kauanko Monesyllä menee, että pystyy tekemään merkittävää impactia tier1 -tasolla, mutta kyllähän tuo superlupaukselta näyttää ja toimittaa jo nyt. Hunter on hätyyttelee tällä hetkellä top5 -pelaajan tasoa parhaimmillaan, eikä tuo Jackz ole sellainen verkonpaino kuin jossain pelättiin. Sanoisin että Nikon on saatava pelinsä kasaan, jos siellä on kemiat Aleksin kanssa ristissä, niin se on sitten huonompi homma. Kun ongelmat on CT puolilla ja Niko ne callaa, niin kaikista helpointahan olisi heittää ne toiselle pelaajalle, mutta ei tuossa taida Aleksin lisäksi olla toista joka sen pystyy tekemään.

Pahinta mitä Carlos voi tuolla rosterille tehdä on laittaa se IGL limboon. Karrigan ei ole tulossa, eikä Astralis varmasti päästä Gla1vesta irti, sen jälkeen on aika ohuesti tarjontaa markkinoilla. Fnatic menee nippuun samantien, jos Alex sieltä myytäisiin ja sama homma ENCEn kohdalla. Hankala myös nähdä, että Snappi edes kiinnostaisi. Tuoko nippuun mitään sellaista mitä Aleksib ei tässä kohdin toisi ja jopa paremmin. Ei tämä toki Aleksin kohdalla kovin hyvältä näytä, jos tulee taas ongelmia joukkueen sisällä.

Toivottavasti malttavat nyt ottaa askeleen taaksepäin ja toivottavasti seuraavilla majoreilla kaksi eteenpäin. Luulisi että tuolla taitotasolla nuo CT puolet on helpompi korjata, kuin sakkaavat teropuolet.

Nyt Karriganilla on kyllä erinomainen mahdollisuus ottaa Majori, toisaalta onhan tuossa NaVi ja NIP myös kilpailussa mukana. Ikävästi NIP ja FaZe vastassa heti ekalla kierroksella. En tiedä miten nuo seedit menee, kun tuntuu että ottelupareissa ei ole mitään järkeä. Lähtökohtaisesti viidestä kovimmasta neljä vastakkain heti alussa. NaVi ja Heroic tulee olemaan myös mielenkiintoinen ottelupari ja pakko toivoa, että ENCE ottaisi voiton Köpiksen liekittäjistä. Mielenkiintoinen jengi kun toisaalta on niin hmv, mutta siellä ne vaan 8 parhaan joukossa porskuttaa. Suomi CS:n kannalta kiva että ENCE takoo tulosta, toivottavasti sieltä rahavirtoja ohjaantuu tuon akatemiatoiminnan kautta myös pikku hiljaa kotimaiseenkin toimintaan.
 

Mastokaupunki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jotenkin vaan tuntuu ettei IGL ole sellainen palanen vaihdettavaksi, että ennen seuraavia majoreita saat voittavaa linaria kasaan. Toki olisihan se aikasta karua lähteä seuraavia majoreita kohti veitsi kurkulla, mutta harvemmin suomalainen pääsee voitosta pelaamaan.

Ei tuon joukkueen formi nyt muutenkaan näyttänyt siltä että voittoa olisi ollut tulossa. Nuhaista oli peli Hunterilla ja Nikollakin.
Olen täysin samaa mieltä. Parasta olisi antaa pojille täysi työrauha sekä aikaa korjata ongelmat. Tuolla linarilla on kuitenkin teoriassa kaikki, mitä voittavalta joukkueelta vaaditaan.

G2:n kaliiberin jengiltä odotetaan kuitenkin tulosta jokaisessa turnauksessa. Pari heikkoa turnausta nyt major-pettymyksen jälkeen ja paska onkin enemmän tai vähemmän tuulettimessa. Tilannetta ei ainakaan helpota se, että pelaajamuutoksista vaikuttaisi päättävän kaiken järjen vastaisesti joukkueen tähtipelaajat sekä yleisenä puuhamiehenä hääräävä pääomistaja. Tuohon kun lisätään NiKon, Hunterin sekä Monesyn koskemattomuus ja Aleksin heikohko individual formi, tulee igl:stä helposti syntipukki, vaikka ongelmat olisivat jossain muualla.

Aleksi on edelleen maailmanluokan igl, jolla on ensimmäistä kertaa oikeasti tulivoimainen joukkue johdettavanaan. Mulla on ainakin täysi luotto siihen, että homma lähtee vielä rokkaamaan. Muutama voitto alle niin alkaa se omakin formi löytymään. Kohta 30pommit Nukessa on taas arkipäivää :)
 

Taavitheman

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Vielä lisäkommentina, että Nikon rating koko turnauksessa 1.13 (9 karttaa) kun se Tukholman majoreilla oli 1.37 (11 karttaa) eli G2n taso Tukholmassakaan ei ollut järin kummoinen, mutta Nikon godmode peitti tämän seikan alleen tyystin.

1.13 on edelleen kovaa tekemistä rifle-pelaajalta tier 1 tasolla, mutta ei missään nimessä sitä, mitä supertähdeltä odotetaan ja vaaditaan. Kyseessä käytännössä maailman paras riflepelaaja jo useamman vuoden ajan, joten toivottavasti ainakin itse katsoo peiliin ja kysyy itseltään, että oliko tämä kaikki vaan pelinjohtajan, valmentajan tai support pelaajan vika vai olisiko myös peiliin katsomisen paikka.

Toinen kysymysmerkki on monesy sikäli, että vaikka scene rakastaa jo tätä nuorta kloppia (hyvästä syystä) niin tason pitää parantua entisestään jos meinataan nostella pokaaleja. Siellä sun täällä tulee heitettyä kierroksia roskiin ihan kokemuksen puutteesta, mikä voi maksaa isosti näissä kekkereissä. Varsinkin jos Niko alisuorittaa, niin taakka monesyn harteilla on valtava ja silti pitäisi pystyä toimittamaan. Eihän tuo ole nuorelle klopille helppo paikka ollenkaan.

Kyllähän siellä on aleksi ja jackz liipaisimella, jos muutoksia ruvetaan tekemään, kun muut on ns. "unkickable" statuksella. Ei vaan noita hyviä IGL pelaajia kasva puissa, että soisi nyt ihan joukkueenkin kannalta ettei tarvitse epätoivoisia liikkeitä ruveta tekemään. Toki jos luotto aleksiin menee, niin sitten on pakko vaikka tilalle tulisi puhtaasti kyvyiltään jonkinlainen downgrade kyseiseen rooliin.
 

MrTriangle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Yekindar kertoi haastattelussa G2 olevan ennustettava kuin Cloud9, mutta tulivoimaisempi. Boombl4 taas ei nähnyt tippumista yllätyksenä vaan odotettuna, kun IGL ja AWP ovat hiljattain vaihtuneet.

En oikein itsekään osaa vielä painaa paniikkinappulaa, mutta kieltämättä mietityttää miten organ sisällä riittää kärsivällisyys. Eikä ainoastaan Carlosilla tai Nikolla, vaan myös Bobilla itsellään. Pieni huili, virkeänä takaisin servulle ja IEM Dallas on taas uusi tilaisuus. Nämä palaset kun saadaan loksahtamaan, niin mikä vaan on mahdollista. Toivottavasti tekijät G2 sisällä näkevät asian myös näin.
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Noinko se ENCE näytti G2:lle ja muille että tää on tiimi, ei yksilölaji. Onko ENCE tässä kokoonpanossa olleet kuinka kauan?
Joukkuepelihän se on ja ENCEä on kyllä fiksusti rakennettu. Täytyy antaa Willkeylle ja sawille krediitit tuosta nipusta, jotain on ENCEssä tehty oikein sen puppeloinnin jälkeen. Willkey toki ei ole siihen syyllinen ja taisi jo suomilinarin aikaan korostaa IGL:n merkitystä. Tietää toki itse kun sai aikanaan IGL:n tontilta potkut Rainbow Sixin puolella ja oma joukkue sukelsi. Toki tuolla Snappikin ampuu tällä hetkellä yllättävän äkäisesti takaisinpäin. Ollut koko majorit kovassa vireessä ja kun siihen vielä lisää tuon Spinxin + Dychan vireen, niin hyvältähän tuo näyttää. Taitaa seuraavassa tulla sitten jo taso vastaan. Yllättävät majorit olleet tähän asti.
 

Taavitheman

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Noinko se ENCE näytti G2:lle ja muille että tää on tiimi, ei yksilölaji. Onko ENCE tässä kokoonpanossa olleet kuinka kauan?

Jos niko ja hunter tajuavat tämän, niin kyllä G2 nousee todennäköisesti ENCEn edelle rankingeissa jne, mutta tällä hetkellä ENCEllä menee lujaa ja on niillä mahkut viedä vaikka koko paska. En osaa juhlia tätä niin paljon kun fanitan enemmän suomalaispelaajia kuin organisaatioita ainakin noin tunnetasolla.

Hienoa kuitenkin nähdä, että ENCE on organisaationa saanut pakkansa kasaan niiden suomijengi-perseilyiden jälkeen. Ehkä joinain päivänä saa taas suomijengi mahdollisuuden mennä noissa kekkereissä pitkälle.
 

Brejk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, ENCE
Noinko se ENCE näytti G2:lle ja muille että tää on tiimi, ei yksilölaji. Onko ENCE tässä kokoonpanossa olleet kuinka kauan?
Sama core ollut vajaa 1.5 vuotta. Alkuvaiheessa vaihtui allu -> hades ja puolisen vuotta sitten doto -> Maden.

Pitkän ja kärsivällisen työn tulosta tuo nykyinen hyvä taso. Auttaa varmasti se, että joukkueessa ei ole ollut mitään isoja tähtiä, vaan pelaajat on tasavertaisina yhdessä mennyt eteenpäin ja joukkue on saanut rauhassa kehittää peliään.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Jos niko ja hunter tajuavat tämän, niin kyllä G2 nousee todennäköisesti ENCEn edelle rankingeissa jne, mutta tällä hetkellä ENCEllä menee lujaa ja on niillä mahkut viedä vaikka koko paska.

Niko jäänyt vähän kysymysmerkiksi, mutta mitä olen ymmärtänyt hunter kyllä ostaa ja yrittää parhaansa pelata tiiminä.

Vähän mitä olen kuullut, niin olisikohan voinut G2:lla mennä "yli" lataus ennen Majoreita? Ladottiin kauheat paineet, että nyt on tultava se pysti. Siellä oli ilmeisesti jokaisella ukolla ollut ennen Majoreita +120 tuntia mittarissa. Ei noilla luvuilla toki degsterin aivan järjettömiä +180h lukemia, mutta silti. Virheitä tehtiin kuulemma jo ennen Majoreita. Oletan tällä tarkoitettavan sitä, että juuri majoreita ennen ei ollut bootcamppia? Jostain haastattelusta luin, että monesy halusi käydä kotona RMR ja Majoreiden välissä ja tämän takia ei pidetty uutta bootcamppia. Tämä toki omaa mutua.

Dallasiin monesy pääsee mukaan (olisiko saanut Serbian kansalaisuuden tms?) ja sinne mennään kahta kovempaa. Tuolle poppoolle olisi kyllä todella tärkeää saada onnistumisia ennemmin kuin myöhemmin. Jos saavat jostain momentumin päälle, niin eihän paperilla tuota linaria voita kukaan. Dallasista pysti voisi olla hyvä alku.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura




Carlos meinaa tosissaan pistää ranttaliksi? Hunter, Niko, Monesy ja Yekindar olisi tulivoimaisin linari IKINÄ. En tiedä miten toimisi oikeasti käytännössä, mutta paperilla kyllä olisi jotain uskomatonta. Lisäksi ihmetyttää mitä OG tekee? Voisi luulla, että jks ja yekindar ei ihan mitään alelaarin pelaajia ole (ok jks kauan ilman orgaa). Mielenkiintoista kyllä. Tässähän toki voi käydä vielä niin, että Aleksille näytetään ovea ja Niko ottaa IGL ohjat.

No, aika näyttää. En jaksa uskoa, että mitään peliliikkeitä ainakaan ennen Dallasia tapahtuu.
 

Taavitheman

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo




Carlos meinaa tosissaan pistää ranttaliksi? Hunter, Niko, Monesy ja Yekindar olisi tulivoimaisin linari IKINÄ. En tiedä miten toimisi oikeasti käytännössä, mutta paperilla kyllä olisi jotain uskomatonta. Lisäksi ihmetyttää mitä OG tekee? Voisi luulla, että jks ja yekindar ei ihan mitään alelaarin pelaajia ole (ok jks kauan ilman orgaa). Mielenkiintoista kyllä. Tässähän toki voi käydä vielä niin, että Aleksille näytetään ovea ja Niko ottaa IGL ohjat.

No, aika näyttää. En jaksa uskoa, että mitään peliliikkeitä ainakaan ennen Dallasia tapahtuu.


OGta ei kiinnosta (eikä ole kykyäkään) laittaa haisemaan, että saisivat tier 1 linaria kasaan. Senhän takia Valdekin lähti ihan sopuisasti penkille, kun haluaa urallaan vielä voittaa oikeasti jotain.

Mitä taas G2 tulee, niin on huomioitava, että sekä Xtqzzzlla (valmentaja) että Niakilla (manageri) on ilmeisesti aika paljon valtaa siihen, että kuka rosterissa pelaa ja ovat niitä harvoja henkilöitä, joita Carlos tuolla kuuntelee CS-asioissa. Niko ei voi tehdä niinkuin fazessa, että päättää itse tuosta vaan rupeavansa peliä johtamaan. Unohdettiinko me jo, kuinka EPLssä peli oli vielä hirveämmän näköistä, kuin Aleksin kanssa?

Joukkuuen ongelma numero yksi näyttää olevan juuri se, että Niko ei näköjään pysty pelaamaan systeemissä, jossa joukkuetta yritetään tehdä paremmaksi kuin osiensa summa. Vähän sama ongelma muuten Eligellä liquidissa. Vaatii sen Tukholman majorin godmoden, että saisi jostain ison pokaalin, mutta edes Niko ei tuolla tasolla pysty tasaisesti suorittamaan.

En tuudittaudu vielä siihen ihan 100% että Aleksi/Jackz on seuraavia lähtijöitä. Esim. Xtqzzz voi ihan hyvin suositella, että laitetaankin tylysti Niko penkille (jopa sopparin uusimisesta huolimatta) jos superstara ei suorita sillä tasolla, mitä superstaralta odotetaan. Carlos on ennenkin penkittänyt alisuorittavia tähtipelaajia (vrt. League of Legends rosterit). Siinä olisi sitten Hunterillakin miettimistä, että jos esim Yekindar tulee tilalle ja joukkue klikkaakin paremmin kuin Nikon kanssa, niin pitääkö lähteä penkittämään itseään tunnesyistä ja heittämään isoja pokaaleja roskiin.
 
Viimeksi muokattu:

Taavitheman

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Lisäyksenä vielä, että Niko ja Elige on molemmat pelaajia, jotka on kaiken näkemäni ja kuulemani perusteella ERITTÄIN vaikeita (ellei jopa mahdottomia) johdettavia ja valmennettavia tapauksia. Tosi huono juttu jos joukkue yrittää nousta top1 jengiksi CSGOssa vuonna 2022. Liquid ei edes yritä, mutta G2 yrittää.

Juuri yllämainitusta syystä pidätän ainakin varauman, että edes Niko ei ole suojassa, jos yksilötaso ei vastaa sitä, mitä ykköspyssyltä aina vaaditaan. Toki voidaan tehdä se sama temppu mitä yleensä ja heitetään ne IGL- ja support pelaajat susille, mutta pieni varauma G2 kohdalla, että näin ei välttämättä automaattisesti käy.
 
Viimeksi muokattu:

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
En usko, itsekkään että Aleksibn palli olisi horjumassa. Jos sieltä joku lähtee niin se on Jaska tai NiKo

Jaska nyt on vain uhrattava jos sieltä olisi Yekindar tulossa. Mistä saada parempi IGL? Cloud9 nafany? NiPstä penkitetty alex? Astraliksesta glaive? Tai sitten ottaa NiKo IGL ja säilyttää Jaska. Jotenkin en usko, että G2 näin tekisi. Imo heidän on pakko katsoa Aleksib kortti nyt loppuun asti. Eli seuraaville Majoreille asti.

Yekindar hard entry
NiKo entry/clutchaaja
hunter lurker
Aleksib IGL / syötti
M0nesy AWP

Olisihan tuo aika älytön. Etenkin jos viime vuoden NiKo saadaan nykyisen Ch0K0 tilalle takaisin.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Olisihan se hauska että potkisivat aleksin hittoon ja niko ottaisi taas IGL hommat harteilleen ja sitten ihmettelisivät kun ei tulosta tule.
 

Taavitheman

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
En usko, itsekkään että Aleksibn palli olisi horjumassa. Jos sieltä joku lähtee niin se on Jaska tai NiKo

Jaska nyt on vain uhrattava jos sieltä olisi Yekindar tulossa. Mistä saada parempi IGL? Cloud9 nafany? NiPstä penkitetty alex? Astraliksesta glaive? Tai sitten ottaa NiKo IGL ja säilyttää Jaska. Jotenkin en usko, että G2 näin tekisi. Imo heidän on pakko katsoa Aleksib kortti nyt loppuun asti. Eli seuraaville Majoreille asti.

Yekindar hard entry
NiKo entry/clutchaaja
hunter lurker
Aleksib IGL / syötti
M0nesy AWP

Olisihan tuo aika älytön. Etenkin jos viime vuoden NiKo saadaan nykyisen Ch0K0 tilalle takaisin.

ALEX voisi olla hyvä vaihtoehto, kun on repinyt paskoista linareista irti viime pari vuoden aikana jopa enemmän kuin Aleksi. Ongelmaksi kuitenkin muodostuisi se, että mitä sitten kun joukkue alisuorittaa jossain isossa turnauksessa ja taas pitää laittaa se IGL syntipukiksi? Tabsen seuraavaksi kehiin (jos saadaan)? Tuossa on toki paljon tuurista kiinni, että mitä jos Niko olisi osunut paremmin katowicessä ja olisi heti tullut pokaali kotiin. Olisiko suunta ollut parempi? Se voi olla ihan juuri yhdestä OT kierroksesta tai lutsista kiinni mihin suuntaan tämä G2 linari menee, jos muutoksista ei ole jo päätetty.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
En usko että ALEXlla on enää paljon arvoa. Saanut jo 3x fudut viime projekteistaan. Vaikka oli kiinkitetty useammaksi vuodeksi. Kyllä sekin jotain herrasta kertoo. 2020-2022 3 isoa jengiä ja kaikista laitettu penkille/ulos.
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
ALEX voisi olla hyvä vaihtoehto, kun on repinyt paskoista linareista irti viime pari vuoden aikana jopa enemmän kuin Aleksi. Ongelmaksi kuitenkin muodostuisi se, että mitä sitten kun joukkue alisuorittaa jossain isossa turnauksessa ja taas pitää laittaa se IGL syntipukiksi? Tabsen seuraavaksi kehiin (jos saadaan)? Tuossa on toki paljon tuurista kiinni, että mitä jos Niko olisi osunut paremmin katowicessä ja olisi heti tullut pokaali kotiin. Olisiko suunta ollut parempi? Se voi olla ihan juuri yhdestä OT kierroksesta tai lutsista kiinni mihin suuntaan tämä G2 linari menee, jos muutoksista ei ole jo päätetty.
ALEXilla kuitenkin kaksi pahaa floppia takana, jos Aleksib:n tausta olisi sama, niin varmaan täällä aika harva haaveilisi mistään G2 pestistä. Toki tarjonta tuolla markkinalla on niin ohut, että mikä vain on mahdollista ja eiköhän Aleksikin saa vielä toisen mahdollisuuden jossain muualla, vaikka tästä lentäisi ulos. IGL roolissa voi vetää tuonne +30v kuten Karrigan ja Snappi ovat näyttäneet. Eikä noita KV-linareita pysty kovin moni johtamaan.

G2:n kohdalla nyt oikeastaan kaikki tiivistyy minusta NiKon ympärille, jos siellä teropuolet toimii Aleksin johtamana ja CT sakkaa NiKon ohjauksessa, niin kyllähän siinä voi laskeskella että mistä se parannus on helpoiten otettavissa. Toki jos yksi pelaaja pelaa ne keskeiset paikat, joista luontaisesti johtaa peliä, niin aika paljon pitää laittaa uusiksi. Ei Nuken rampilta tai Miragen B saitilta johdeta CT puolta. Saitteina myös sellaisia, että hankala päästä kunnolliseen pelirytmiin käsiksi.

Ainahan tuossa on tosiaan "ENCE patentti" mahdollinen ja Aleksib -> Yekindar ja sitten NiKo johtaa, se toimii niin kauan kun tuo teropuoli pyörii, sen jälkeen taas ihmetellään että mutta kun tulivoima! En toki oleta että Aleksib:n kanssa tuo joukkue ratsastaa varmaan menestykseen, mutta jos tuo joukkue tänä vuonna haluaa voittaa jotain, niin hieman enemmän olisi aikaa annettava.

NaVi sitten eilen näytti ENCElle mitä se tulivoima tarkoittaa ja kun joukkue muutenkin pelaa hyvin yhteen, niin ei paljon Snappin porukalla ollut sanomista. Olisi pitänyt Nuken alussa käyttää paikka ja ottaa tarvittavat terorundit, kun oli mahdollisuus.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Kauheat spekulaatiot, kun jo ennestään sanottiin, että nämä Majorit tulevat liian aikaisin G2:lle.
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Kauheat spekulaatiot, kun jo ennestään sanottiin, että nämä Majorit tulevat liian aikaisin G2:lle.
Ei kukaan G2:lta odottanut voittoa, mutta se että joukkue pelaa epävarmasti ja ei pääse edes playoffeihin, niin sieltähän nämä spekulaatiot syntyvät. Olisi ihan ymmärrettävää hävitä NaVille ihan missä tahansa vaiheessa playoffeja tai tiukka peli muulle huippujoukkueelle, mutta se että joukkue nilkuttaa kaikissa vaiheissa ja ei pääse edes sinne playoffeihin.

Typerää olisi lähteä nyt kokoonpanoa muuttelemaan, mutta organisaatio ei ole tunnettu kärsivällisyydestä ja odotuksena on aina voitto. Ei välttämättä paras resepti voittamista ajatellen.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Karrigania voi tietyssä mielessä pitää jo GOAT pelinjohtajana tässä lajissa, kun otetaan oikea konteksti huomioon.

On kyllä hienosti kasvanut etenkin Bostonin jälkeen ja oikein näpäyttänyt Nikoa sormille. Faze on mielestäni hyvä vertailukohta G2:lle. Tuollaiselta se G2:n peli voisi myös ja toivottavasti joskus näyttää. Molemmat vastikään koottuja, todella tulivoimaisia jengejä.

Oli kyllä hienoa katseltavaa finaali. Navilta todella heikot alut molempiin karttoihin ja ne rokotti armottomasti. Ansaittu Major carrygunille ja sateelle!
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Olin 100 varma et NaVi vie finaalin. Sen verran oli kylmää kyytiä ENCEllä.

Mitä vielä. FaZe voitti kaikki 4 pislaa ja sai sitä mukaa lentävät lähdöt aina osioihin. 8-2 johto molemmissa kartoissa? Jos joku nuista nousee niin NaVi. Tällä kertaa takamatka oli vain liikaa.

Karrigan vei Boombl44 kuin litranmittaa. Takujen että impactin osalta.

rain. MVP ja syystä. Playoffeissa hurjana ja tuo nuken pelaaminen silkkaa seksiä. CTllä lukotti pihan. Ja teroilla teki tilaa joukkueelle + aiheutti hämmennystä. Vihdoin ja viimein sai ansaitsemansa kunnian

-rain
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös