Continental Cup

  • 39 815
  • 97

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Tän illan pelit meni seuraavasti:

Neman Grodno - Krakova 2-0
Sönderjyske - Notthingham 2-1 VL

Eli ekan päivän jälkeen valko-venäläiset johtaa kilpailua. Huomenna kohtaakin sitten jo tämän illan voittajat, joten turnaus voitto voi ratketa jo huomenna, vaikka turnaus kestää sunnuntaihin asti
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Lauantaina pelattiin ensin Nottinghamin ja Krakovan välinen ottelu ja siinä puolalaiset pääsivät ensin kolmella maalilla johtoon, mutta lopulta englantilaiset saivat tasoitettua pelin noin viisi minuuttia ennen loppua. En oikein tiedä miksi, mutta puolalaiset vetivät veskansa pois maalista lopussa, pelin ollessa tasan ja niin vain engelsmannit saivat tehtyä voittomaalin sekunttia, ennen peliajan loppumista. Ottelu siis 4-3 Nottinghamille

Toisessa ottelussa Sönderjyske isännöi Neman Grodnoa ja ottelu eteni aika tasaisissa merkeissä ja lopulta jatkoajalle mentiin lukemissa 3-3. Siinä tanskalaiset sitten onnistuivat maalinteossa ja ottelu meni heille lukemin 4-3

Joten kahden pelipäivän jälkeen puolalaiset ovat nollassa pisteessä, mutta kaikki muut neljässä. Eli turnausvoitto on vielä kolmen kauppaa huomenna. Tosin sillä huomiolla, että jos isäntäjoukkue Sönderjyske voittaa oman pelinsä huomenna, niin he voittavat turnauksen, koska ovat voittaneet normiajan jälkeen sekä englesmannit, että valko-venäläiset.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Tänään sitten ekassa ottelussa Sönderjyske voitti Krakovan joukkueen, kun puolalaisilla kiri alkoi liian myöhään. Lopputulos 3-1 ja Sönderjyske voittaa turnauksen, ennen illan viimeistä ottelua. Siinä siis Nottingham ja Neman Grodno ottavat mittaa toisistaan ja tokan eän lopussa jälkimmäinen johtaa lukemin 3-2.

Sönderjysken voitto tarkoittanee sitä, että ensi kauden ensimmäinen CHL joukkue on selvillä vai onkohan jossain perustajaliigassa jo runkosarja voittaja selvä?
 

Pardus

Jäsen
Tänään alkaa Continental Cupin kolmas kierros, jossa ratkotaan tammikuussa pelattavaan finaaliturnaukseen pääsijät. Lohko E pelataan Krakovassa, jossa isäntäjoukkue kohtaa Saryarkan Kazakstanista, HK Popradin Slovakiasta ja Asiagon Italiasta. Aalborgiin matkaavat lohko F:n merkeissä EIHL:ää johtava Sheffield Steelers, Valko-Venäjän HK Gomel sekä Latvian liigan Olimp Riga.

Tiukkoja vääntöjä luvassa ja mielenkiintoista nähdä etenkin slovakialaisten taso.

Sheffieldin fanit puhuivat Facebookissa ilmaisista striimeistä Aalborgin taholta, mutta en ole ainakaan vielä niitä löytänyt.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Matias Sointu syöttää ja Martin Latal laukoo Steelersin 2-1 johtoon. Sikäli kun maali videotarkistuksen läpäisee.

Steelersin maalia vartioi näköjään vanha kunnon sekopää Barry Brust.
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
No eipä ole Slovakian liigan edustaja kummoinen edes Continental Cupiin, kun hävisi Krakovalle rankkareilla 4-3.

Neljä kertaa ovat historiassa voittaneet slovakit tuon turnauksen(vrt. Suomen yksi voitto). Toisaalta eipä ole slovakkeja näkynyt vuosiin turnauksessa ja Poprad taitaa olla ensimmäinen yli kymmeneen vuoteen. Ja tuo heidän liigansa tasokin on laskenut.
 

Pardus

Jäsen
Krakova voitti myös turnauksen isäntäjoukkue Aalborgin lukemin 0-4. Näin ollen heistä tuli Continental Cupin ensimmäinen puolalaismestari. Samalla varmistivat myös paikkansa ensi kauden CHL:ssä. Aalborg ja Saryarka pelaavat tänään vielä himmeimmistä mitaleista.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Siellä on muuten tämän vuotinen Continental Cupin lopputurnaus menossa. Pelipaikkana Ranskan Angers, ja osallistuvat joukkueet isäntäjoukkue Ducsin lisäksi ovat HK Nitra Slovakiasta, Cardiff Devils Britanniasta ja Asiago Italiasta.

Perjantaina aloitettiin. Nitra-Asiago 5-3 ja Cardiff-Angers 1-2 rangaistuslaukausten jälkeen.

Lauantaina jatkettiin. Cardiff-Asiago 7-1 ja Angers-Nitra 2-3 rangaistuslaukausten jälkeen.

Tänään pelataan loput pelit. Nitra-Cardiff ja Asiago-Angers.

Sarjataulukko:

Nitra 5 p
Cardiff 4 p
Angers 3 p
Asiago 0 p
 

Pardus

Jäsen
Cardiff sai yrittää pelin lopussa tasoitusta vielä 5min ylivoimalla, mutta CHL-paikka ja cupin voitto matkasi Slovakiaan lukemin 3-2. Cardiffin viimeistely oli luokkaa Kärpät 22-23.
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Eikö tuonne continental cupiin voisi saada tulevaisuudessa vaikka jonkun Suomijoukkueen? Ei tuo CHL pääsääntöisesti mene niin vahvasti suomalaisten suhteen joten josko tässä turnauksessa tulisi parempaa menestystä.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Eikö tuonne continental cupiin voisi saada tulevaisuudessa vaikka jonkun Suomijoukkueen? Ei tuo CHL pääsääntöisesti mene niin vahvasti suomalaisten suhteen joten josko tässä turnauksessa tulisi parempaa menestystä.

Ennen pääsi Mestiksen voittaja. Nykyään kun CHL paikan saa Continentalin voittaja, niin se eväsi mahdollisuuden osallistua maiden kakkossarjan joukkueilta.

Kai tuo Continental Cup pyritään pitämään pikkumaiden seurajoukkueiden sarjana.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Siellä on ilmeisesti Continental Cup pyörähtänyt tänään käyntiin (wikipedia) ja ensimmäinen kierros pelataan kahdessa lohkossa.

Jaca:ssa Espanjassa pelattavassa lohkossa pelaa paikallinen CH Jaca, belgialainen Bulldogs Liege ja bulgarialainen Irbis-Skate Sofia. Ilmeisesti mukaan olisi päässyt myös turkkilainen Buzadam Istanbul, mutta eivät syystä tai toisesta ole mukana.

Toinen lohko pelataan Kaunasissa Liettuassa. Siellä Kaunas City niminen joukkue isännöi HC Panter:ia Virosta, Skautafelag Reykjavikur:ia Islannista ja KHL Zagreb:ia Kroatiasta.

Livetulokset.comin mukaan siellä on jo HC Panter ja Kaunas City ottaneet isonumeroiset voitot tänään.
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Tämä kun on vähän tällainen alemman tason turnaus niin osaako joku tietäjä kertoa minkä vuoksi slovakialainen Nitra osallistui viime vuonna(ja voitti koko roskan). Eikös tuo ole kuitenkin vähän väärä paikka slovakialaisjoukkueelle vaikkeivat nuo nyt ihan euroopan kärkeen kuulukaan? Olisihan tuolla toki mukava nähdä joku keskikastin liigajoukkuekin joskus voittamassa.
 

Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Tämä kun on vähän tällainen alemman tason turnaus niin osaako joku tietäjä kertoa minkä vuoksi slovakialainen Nitra osallistui viime vuonna(ja voitti koko roskan). Eikös tuo ole kuitenkin vähän väärä paikka slovakialaisjoukkueelle vaikkeivat nuo nyt ihan euroopan kärkeen kuulukaan? Olisihan tuolla toki mukava nähdä joku keskikastin liigajoukkuekin joskus voittamassa.
Eikö tässä mennä ihan vaan jonkun ranking mukaan. Nitra oli Slovakian kakkosena tuolla siinä missä esimerkiksi ruotsin suomen jne seurat olivat kaikki chl kelpoisia kuten myös Slovakian mestari chl
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Continental cupin toinen kierros pelattiin tänä viikonloppuna.

Lohkossa C pelasi Zemgale Latviasta, Brasov Romaniasta, Celje Sloveniasta ja Liege Bulldogs Belgiasta.

Lohkossa D pelasi Ferencvaros Unkarista, Kaunas City Liettuasta, Sokil Kyiv Ukrainasta ja Crvena Zvezda Serbiasta.

Lohkonsa voittivat Zemgale ja Ferencvaros ja nuo joukkueet jatkavat siis kilpailun kolmannelle kierrokselle (livetulokset.com).

Kolmas kierros pelataan marraskuun 17.-19. päivä viikonloppuna ja pelipaikkoina ovat Grenoble Ranskassa ja Cortina d'Ampezzo Italiassa (wikipedia.org).

Kahden nyt jatkoon menneen lisäksi kolmannella kierroksella kilpailuun tulee mukaan GKS Katowice Puolasta, Nomad Astana Kazakstanista, Cardiff Devils Walesista, SG Cortina Italiasta, Bruleurs de Lours Ranskasta ja Herning Blue Fox Tanskasta.

Kun tuota listausta nyt katsoo, niin silmään pistää ainakin se, että näköjään norjalaiset ja slovakialaiset jättivät tällä kaudella osallistumasta tämän kauden kisaan.

Tämä kun on vähän tällainen alemman tason turnaus niin osaako joku tietäjä kertoa minkä vuoksi slovakialainen Nitra osallistui viime vuonna(ja voitti koko roskan). Eikös tuo ole kuitenkin vähän väärä paikka slovakialaisjoukkueelle vaikkeivat nuo nyt ihan euroopan kärkeen kuulukaan? Olisihan tuolla toki mukava nähdä joku keskikastin liigajoukkuekin joskus voittamassa.

Aikaisemmin Continental Cupin ja CHL:n välillä on ollut sopimus, että Continental Cupin voittaja saa paikan CHL:stä ja koska CHL:llä on ollut omat liiga kohtaiset rajoituksensa, niin tuossa sopimuksessa ilmeisesti seisoo, ettei Continental Cupiin voi osallistua CHL:n perustajaliigojen maista joukkueita. Ja nuo perustajaliigojen maathan ovat Ruotsi, Suomi, Saksa, Sveitsi, Tshekki ja Itävalta. Muista Euroopan maista voi siis sitten ilmoittautua tähän kisaan.
 

Pardus

Jäsen
Zemgalen cup-taival jatkuu huomenna Ranskassa, jossa se kohtaa turnausisäntien lisäksi Kazakstanin ja Iso-Britannian edustajan. Latvian/Baltian liigassa Zemgale on sarjakärjessä vakuuttavan alkukauden jälkeen, joten mukava nähdä mihin paukut riittävät tällä kierroksella.

Pe 17.11. klo 21.15 Grenoble - Zemgale
La 18.11. klo 17.00 Zemgale - Cardiff Devils
Su 19.11. klo 16.00 Nomad Astana - Zemgale
 

Pardus

Jäsen
Zemgale voitti eilen 3-1 Grenoblen, joka on pelannut kolmena vuonna myös CHL:ää. Kova sana, jos Zemgale voittaa tänään myös Cardiffin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös