Columbus Blue Jackets 2020–2021 – ei tulta ilman savua

  • 424 715
  • 1 697

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Aki Berg huoltajaksi.
Tuohon asti kesti pokka.

Aika paljon uutisia joukkueeseen liittyen viime päivinä, mitähän siellä tapahtuu? Arvostan Koivun suoraselkäistä päätöstä, mielestäni antanut aina itsestään fiksun ja jämäkän kuvan, yhtä naissäätöä lukuunottamatta.
NYt ois sitten jo pakko hankkia senttereitä nopealla aikataululla. Veikkaan, että Keklu kyykyttää hankkimalla vähintään neljä.
 
" Haluan tehdä yhden asian selväksi: joukkuetoverini, valmennusjohto ja seurajohto ovat olleet ensiluokkaisia. Se tässä harmittaakin. Nautin tosi paljon ajastani täällä ja yhteisöstä pukukopissa sekä John Tortorellan valmennuksesta. Päätös johtui vain siitä, miltä minusta tuntui jäällä ja siitä, että en pystynyt auttamaan joukkuetta voittamaan, Koivu sanoi tiedotustilaisuudessaan.

KOIVU kertoi tehneensä lopettamispäätöksensä tiistaiaamuna. Hän oli puhunut asiasta isoveljensä Sakun ja muiden lähipiirinsä jäsenten kanssa ennen ratkaisuaan."

Tuossa pressitilaisuudessa myös sieltä jostain 40minuutin jälkeen suomeksi vastaa kysymykseen ja kertoo avoimesti miksi lopetti.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Varmaan Tortilla on kertonu et peliaika tulee olemaan hyvinkin pieni, niin Koivu teki omat johtopäätökset

Varmasti tuli yllätyksenä, että jos nelossentterin hinnalla signaat niin nelossentterin minuutteja pelaat. Ja ne minuutit on yleensä pienet.
 
Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eiköhän tuossa Koivulla tullut vaan seinä vastaan. Jos kroppa ei kestä niin paha on pelata ja fiksut osaa tehdä joukkuetta hyödyttäviä päätöksiä.
 
Jarmon Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Jes! Vihdoinkin tapahtumia Columbukseen liittyen.

Tynkäkausi kuitenkin liikaa Mikolle, toivottavasti jää mentorin rooliin ainakin tälle kaudelle organisaatioon, vaikka apukoutsiksi Larsenin paikalle kun Larsen kohta nousee interim päävalmentajaksi.

Nyt sitten ainakin pakko antaa Stenlundille peliaikaa (Y).
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Kiitos Koivu, kiva kun pistäydyit. Urat veljesi kanssa olivat melko samanlaiset ja harva suomalainen on ennen teitä vastaaviin yltänyt.
Vaikea vuosi varmasti ollut ja onhan siellä kaukalon ulkopuolella tapahtunut, toivottavasti asiat järjestyy ja varsinkin jälkikasvu saa rauhaisan median ulkopuolisen elämän.

Mitä peliotteisiin tulee niin kohtuullista neloskentän peliähän nähtiin, ei enempää. En tiedä odottiko joku enemmän, ilmeisesti ainakin Mikko itse.

Rehellisesti ennen kauden alkua pelattujen scrimmage-matsien jälkeen oli olo että pelaakohan Koivu peliäkään tällä kaudella, niin kauhealta tekeminen näytti puolta nuorempien seassa. Ihmisen kroppa on ihmeellinen, miten muutamassa vuodessa se kangistuminen tulee, odotin jo covid-listalle päätymisen myötä jos se ilmoitus olisi tullut.

Kauden aluttua tuli kuitenkin kuvia treeneistä missä Koivu veti privaa Texierille aloitusympyrässä ja alkoi näyttämään että Koivu lyhyestä ajastaan huolimatta on ottanut valmennuksellista otetta joukkueesta. Mieleen on myös jäänyt ainoan maalin tehtyään kävi nopeasti jokaisen kentällä olleen kanssa tilanteen läpi, jakoi kehut ja sitten kohti penkkiä.

Nyt kuitenkin kävi näin, tuskin kukaan olisi vastustellut uran lopetusta vasta kauden jälkeen mutta me kun ei Koivun pään sisään nähdä. Stenlund nyt kuitenkin ottaa paikkansa vakiokokoonpanosta tämän myötä, mihin mielestäni kuuluukin. Edelleen CBJ on kahta sentteriä vajaa, joten senkään myötä ei laiva keikkunut.

Ei muuta kuin seuraavaa uutisotsikkoa kohti. Pari päivää taukoa, sitten pelataan.
 
KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Kuinka tuossa mentiinkään nyt caphitin kanssa näissä tapauksissa? Katoaako vallan vai jääkö jotain rasitteeksi tälle kaudelle?
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kuinka tuossa mentiinkään nyt caphitin kanssa näissä tapauksissa? Katoaako vallan vai jääkö jotain rasitteeksi tälle kaudelle?

+35 ikäisenä tehty lappu, joten caphit jää voimaan vaikka lopettaisi. Palkkaa ei makseta, jos tulee virallinen lopetus.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Aika hurjia oli Columbuksen "insider" Aaron Portzline puhunut TSN 690 lähetyksessä. Oli siis heittänyt ilmoille ajatuksen, että Tortorella haluaa itse pihalle ja tästä syystä Laine olisi penkitetty noinkin helposti.
Nyt samainen toimittaja väittää että Pate Laine ois penkitetty sen takia että oli sanonut apuvalkku Larsenille jotain sopimatonta. Joka toki kuulostaa paljon fiksummalta syyltä kuin se että vikaa sopimuskautta ja mahdollisesti uran vikaa vuotta valmentava Tortorella haluis poistua kuvioista monon kuva pehvassa. Varsinkin kun Tortorella arvostaa rehellisyyttä, sitä että asiat sanotaan suoraan ja korkeaa työmoraalia yli kaiken niin toi Portzlinen heitto kuulostaa lähinnä vitsiltä. Vähän on nyt fiilistä että toi Portziline on huomannut että siellä on nyt savua ja koittaa keksiä mikä siellä oikein palaa.
 
astraljava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Jyp

Tässä vielä Dispatchin artikkeli aiheesta: John Tortorella benched Patrik Laine for off-ice interaction with assistant coach
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Bennett olisi hyvä haku tähän saumaan. Flamesiä kiinnostanee CBJ:n maalivahtiprospektit, onhan siellä putkessa odottamassa Veiniä ja Tarasovia.. Semmoinen + laituri kylkeen lienee sopiva hinta.
 
Viimeksi muokattu:

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Nyt samainen toimittaja väittää että Pate Laine ois penkitetty sen takia että oli sanonut apuvalkku Larsenille jotain sopimatonta. Joka toki kuulostaa paljon fiksummalta syyltä kuin se että vikaa sopimuskautta ja mahdollisesti uran vikaa vuotta valmentava Tortorella haluis poistua kuvioista monon kuva pehvassa. Varsinkin kun Tortorella arvostaa rehellisyyttä, sitä että asiat sanotaan suoraan ja korkeaa työmoraalia yli kaiken niin toi Portzlinen heitto kuulostaa lähinnä vitsiltä. Vähän on nyt fiilistä että toi Portziline on huomannut että siellä on nyt savua ja koittaa keksiä mikä siellä oikein palaa.
Uskon väitteen pitävän paikkaansa, ainakin sopisi Laineen persoonaan tuollainen. Junnumaajoukkueessahan oli vastaava, tosin hieman pahempi selkkaus. Impulsiivisuus ei ihmisestä mihinkään lopullisesti katoa, vaikka sitä pystyisikin vuosia pitämään piilossa..Ja ehkä siinä on muutakin kuin pelkkä impulsiivisuus.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Lähinnä tuntuu kaikille tulevan yllätyksenä että hiihtelyllä ja tilanteiden puolittaisella pelaamisella pääsee penkille.

Ei Tortorella penkitä sua jos kaadut alimpana kiekon kanssa ja vastustaja tekee tästä maalin. Tortorella penkittää silloin kun jätät tilanteet kesken ja laiskottelet. Ei virheet penkin päähän vie vaan asenne.
Kaikilla oli myös tiedossa Laineen asenneongelmat niin ei ihme että uutta lähtöä haetaan.
Pelikulttuuriin ja joukkueeseen sitoutuminen on ollut neljän edellisen kauden avain hyviin suorituksiin, joten muutoksen pitää syntyä Laineen päässä eikä organisaation.

Eri juttu on se että onko tämän kauden jälkeen aika Tortorellan eläköityä. Ainakin siihen saakka saa muovata materiaalin siihen muottiin jolla pärjätään. Onnistui se Panarininkin kanssa, joten onnistuu myös Laineen.

Tortorella itse näköjään eri mieltä:

-Halusin tehdä selväksi, että en pidä siitä sävystä, jolla monet mediat ovat kirjoittaneet, että hän ei tee tarpeeksi töitä. Hän on kilpailija ja on jatkossa valtava osa tätä joukkuetta, mutta en mene siihen, mitä on tapahtunut. Tällaista sattuu joka päivä, ja kuten sanoin, asia selvitettiin saman tien pukuhuoneessa, Tortorella sanoi.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tortorellan ketjuloton tulokset:

Laine - Roslovic - Atkinson
Domi - Stenlund - Bjorkstrand
Grigorenko - Jenner - Texier
Robinson - Nash - Foligno

Gavrikov - Jones
Harrington - Savard
Del Zotto - Peeke

Ykkösketju taitaa olla ainoa joka on pysynyt samana. Roslovic ja Atkinson on tainut olla tutkaparina kokoajan, joten nyt kun Roslovic on joukkueen ykkösena niin aika luonnolista että Laine on siinä rinnalla. Laine ei ole maailman nopein jätkä, joten ihan hyvä että vauhtia sitten löytyy edes rinnalta. Stenlund tais nousta nelosesta kakkosketjun sentteriksi. Laine, Domi ja Texier joiden jokaisen kehityskohde/heikkous on se puolustuspelaaminen on nyt pistetty eri ketjuihin joka on hyvä juttu.

Kyllä mä tossa kaipailisin edelleen Folignoa tohon ykkösen laitaan Atkinsonin tilalle, mutta selkeesti toi Nashin ketju on jarrkuketju joka saa pelata vastustajan ykköstä vastaan niin ymmärrän että pelaa sitten siinä.
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Tortorella itse näköjään eri mieltä:

-Halusin tehdä selväksi, että en pidä siitä sävystä, jolla monet mediat ovat kirjoittaneet, että hän ei tee tarpeeksi töitä. Hän on kilpailija ja on jatkossa valtava osa tätä joukkuetta, mutta en mene siihen, mitä on tapahtunut. Tällaista sattuu joka päivä, ja kuten sanoin, asia selvitettiin saman tien pukuhuoneessa, Tortorella sanoi.

Tässä Tortorellan sanat eivät kohtaa tekojen kanssa, muuten olisi Jones&Werenski viettäneet pidempiä aikoja penkin päässä. Myöskään vaihtoakaan eivät Gavy ja Savy eivät missanneet, puhumattakaan että olisi otettu Carlsson tai Peeke squadista näyttämään osaamistaa vaikka kauden alku ollut tälle pakkiparille vaikea.
Se, että muu joukkue osoittaa tukeaan Laineelle kertomalla että ollut heilläkin päiviä jolloin tullut hiihdeltyä jonka seurauksena on penkki tullut tutuksi, kertoo enemmän. Tuskin omat sanoisivat muuten näin suoraan Laineen olleen laiska ja vain työntekoon uskova Torts ei tätä muka näkisi.
 
Viimeksi muokattu:

Jarmon Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Tortorellan ketjuloton tulokset:

Laine - Roslovic - Atkinson
Domi - Stenlund - Bjorkstrand
Grigorenko - Jenner - Texier
Robinson - Nash - Foligno

Gavrikov - Jones
Harrington - Savard
Del Zotto - Peeke

Hyvältä näyttää! Kaikissa kolmessa ekassa hyökkäyspotentiaalia ja tosiaan jonkinlaista puolustustasapainoakin, nelonen sitten jarru + Robinson polkee karkuun. Josko se näillä lähtisi ja saataisiin edes tältä osin rauhoitettua tekemistä.

Pakkipareissa hyvää variaatiota myös, Peeken kausidebyytille iso plussa. Omasta mielestä pakistossa olisi kyllä potentiaalia siinä määrin, että sopivalla vastineella Werenski on treidattavissa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös