Colorado Avalanche 2021–2022

  • 248 604
  • 891

Ralph

Jäsen
Avalanchen historian kolmanteen President’s Trophyyn päättyneen runkosarjan jälkeen odotukset pudotuspeleihin olivat tynkäkaudella kovat ja alkukin oli kova, mutta pudotus sen jälkeen raju. Ensimmäisellä kierroksella Blues jäi Avalanchen jalkoihin suoraan neljässä ottelussa ja toisella kierroksella Golden Knightsia vastaan Avalanche venytti voittoputken kuuteen otteluun, mutta hävisi sitten neljästi putkeen pudoten kolmantena vuotena putkeen jatkosta toisella kierroksella.

Kesä ei ole ollut Joe Sakicille ja Avalanchen isoille herroille helppo. Muutamalla isolla kärkinimellä päättyi sopimus ja palkkakaton jäädessä samaan kuin viime kaudella, ei kaikille ole ollut varaa tehdä jatkosopimuksia. Samaan aikaan vaikeuksia on tuottanut lähteneiden pelaajien paikkaaminen ja tämä prosessi lienee edelleen kesken.

Varaustilaisuudesta Avalanche poimi ensimmäisellä kierroksella numerolla 28 monipuolisen ruotsalaislaiturin Oskar Olaussonin. Tämän lisäksi matkaan tarttui kiekollinen puolustaja Sean Behrens, Avalanche-historian ensimmäisenä kazakstanilaisvarauksena keskushyökkääjä Andrei Buyalsky ja viimeisellä vuorolla Avalanche nappasi Cale Makarin pikkuveljen Taylorin, joka pelaa sentterinä.

Maalivahdit:

Darcy Kuemper, 3 500 000 $ (UFA 2022)
Pavel Francouz, 2 000 000 $ (UFA 2022)

Jonas Johansson, 750 000 $ (RFA 2022)
Hunter Miska, 725 000 $ (RFA 2022)

Maalivahtiosastolla nähtiin Avalanchen merkittävin muutos uuteen kauteen, kun viime kauden NHL:n kolmanneksi paras maalivahti, Philipp Grubauer, ja Avalanche eivät päässeet yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta ja Grubauer siirtyi vapaana agenttina Krakeniin. Tilalle hommattiin Coyotesista tuore maailmanmestari Darcy Kuemper. Ero Grubaueriin on hiuksenhieno ja vaikka Kuemper onkin pieni askel Grubauerista alaspäin, ei tämä muutos kaada Avalanchen menestysmahdollisuuksia ensi kaudella.

Kakkosmokeksi palaa viime kauden kokonaan alavartalovamman vuoksi sivussa ollut Pavel Francouz. Viime kaudella Grubauer joutui pelaamaan liikaa, kun huonot kakkosmaalivahdit eivät pystyneet tarjoamaan hänelle tarvittavia huilivuoroja, mutta ensi kaudella Francouzin myötä Avalanchella on taas hyvä maalivahtikaksikko, mikä helpottaa Kuemperin työskentelyä.

Viime kaudella Sabresista saapunut Jonas Johansson ja viime kauden alkupuoliskon Avalanchen kakkosmaalivahtina toiminut Hunter Miska paikkailevat mahdollisia loukkaantumisia.

Puolustajat:

Cale Makar, 9 000 000 $ (UFA 2027)
Erik Johnson, 6 000 000 $ (UFA 2023)
Sam Girard, 5 000 000 $ (UFA 2027)
Devon Toews, 4 100 000 $ (UFA 2024)
Bowen Byram, 894 167 $ (RFA 2023)
Kurtis MacDermid, 875 000 $ (UFA 2022)

Jordan Gross, 750 000 $ (UFA 2022)
Keaton Middleton, 742 500 $ (RFA 2022)
Jacob MacDonald, 725 000 $ (UFA 2022)
Dennis Gilbert, RFA

Puolustuksessa muutokset ovat jääneet pieneen ja niin jää vuoden päästäkin, kun kaikilla viidellä parhaalla puolustajalla sopimus jatkuu vähintään kesälle 2023 asti. Nyt muutos on ollut se, että parin vuoden luotettava alivoimapuolustaja Ryan Graves kaupattiin Devilsiin. Siirto vapautti palkkakattoon tilaa ja sen mahdollisti Erik Johnsonin toipumusennuste ensi kaudelle. Johnsonin pelattua viime kaudella vain pari hassua peliä, hänen voidaan sanoa olevan muutos viime kauteen ja vahvistus Gravesiin nähden, kunhan Johnson vihdoinkin pysyisi ehjänä.

Cale Makar otti viime kaudella jälleen kehitysaskeleita ja oli voittaa jopa parhaan puolustajan palkinnon. Makarin kanssa solmittiin kuuden vuoden ja 54 miljoonan dollarin jatkosopimus. Makar muodosti hyvän ja vahvasti kiekollisen pakkiparin viime kesän hankinnan Devon Toewsin kanssa. Toews osoittautuikin isoksi palaksi Avalanchen alakertaa. Kolmas kiekollinen kärkipakki Sam Girard saanee nyt pakkiparikseen taas Johnsonin, jonka kanssa peli on toiminut. Johnsonin rooli puolustuspäässä ja alivoimalla on todella iso, kun muutoin Avalanchen puolustus on hyökkäyspäähän kallellaan.

Parikymppinen Bowen Byram väläytteli ensimmäisellä NHL-kaudellaan, mutta lopulta se oli todella rikkonainen loukkaantumisten ja koronan kiusatessa. Hyvä kesä alle ja Byram on valmis haastamaan puolustuksen kärkinelikkoa. Mutta mistä Byramille pakkipari? Conor Timmins olisi ollut mielekiintoinen sellainen, mutta hänet kaupattiin yllättäen maalivahtikaupassa Coyotesiin, mikä jätti aukon puolustuksen kärkikuusikkoon. Krakenista saapui treidillä isokokoinen ja fyysinen Kurtis MacDermid. Myös tarvittaessa laiturina pelaava fyysinen pelote ei kuulosta pelkkänä pommikoneena Jared Bednarin joukkueen jäseneltä, joten voisi olettaa hänen olevan katsomopelaajan roolissa kaikkien ollessa terveenä. Eikä hänen muutenkaan pitäisi olla pelaavassa kuusikossa, joten joku kunnon NHL-puolustaja tuolle tontille pitäisi löytyä.

Loukkaantumisten häiritessä viime kautta, Jacob MacDonald pelasi yllättävän paljon ja oli hyvä, joten tason pitäisi olla kunnossa vakituiseksi seiskapakiksi. Toki MacDermidin hankinta vesittää tätä ajatusta. Blackhawksista hankittu potentiaalinen Dennis Gilbert ei ensimmäisellä kaudellaan Avalanchessa ollut erikoinen, mutta on vaihtoehto myös seiskapakin paikalle. Jordan Gross ja Keaton Middleton muita vähän NHL-kokemusta omaavia pakkeja organisaatiossa haastamassa edellä mainittuja.

Hyökkääjät:

Mikko Rantanen, 9 250 000 $ (UFA 2025)
Gabriel Landeskog, 7 000 000 $ (UFA 2029)
Nathan MacKinnon, 6 300 000 $ (UFA 2023)
Andre Burakovsky, 4 900 000 $ (UFA 2022)
Nazem Kadri, 4 500 000 $ (UFA 2022)
J.T. Compher, 3 500 000 $ (UFA 2023)
Valeri Nichushkin, 2 500 000 $ (UFA 2022)
Tyson Jost, 2 000 000 $ (RFA 2023)
Darren Helm, 1 000 000 $ (UFA 2022)
Alex Newhook, 908 333 $ (RFA 2023)
Mikhail Maltsev, 809 167 $ (RFA 2022)
Logan O’Connor, 725 000 $ (RFA 2022)

Sampo Ranta, 925 000 $ (RFA 2023)
Martin Kaut, 863 333 $ (RFA 2023)
Andreas Wingerli, 842 500 $ (RFA 2022)
Dylan Sikura, 800 000 $ (UFA 2022)
Stefan Matteau, 750 000 $ (UFA 2022)
Jayson Megna, 750 000 $ (UFA 2023)
Kiefer Sherwood, 750 000 $ (UFA 2022)

Hyökkäyksen odotetuin uutinen oli kapteeni Gabriel Landeskogin pitkä jatkosopimus, joten Avalanchen kova kolmikko Landeskogin, Nathan MacKinnonin ja Mikko Rantasen muodossa pysyy ennallaan. Tässä on kolmikko, johon Avalanche nojaa ja syystäkin nojaa. Sekä yksilöinä että yhdessä NHL:n parasta antia hyökkäjäosastolla. MacKinnon oli jälleen Hart-finalisti ja Rantanen pääsi kakkostähdistöön.

Keskiketjuissa suunta on ollut vain ulospäin, kun Brandon Saad lähti vapaana agenttina Bluesiin ja Joonas Donskoi varattiin Avalanchesta Krakeniin laajennusdraftissa. Uusia hankintoja heidän rooliinsa ei ole tehty, mutta viime kaudella NHL-debyytinsä tehneeltä Alex Newhookilta on lupa odottaa vakituista roolia keskiketjuissa ja hän pystyy paikkaamaan kiekollisesti lähteneitä pelaajia, vaikka kokonaisvaltaisesti onkin vielä paljon perässä.

Nazem Kadrin pitäisi parantaa viime kaudesta ollakseen taas hyvä kakkossentteri Avalanchelle. Andre Burakovsky ei onnistunut oikein pudotuspeleissä, mutta muutoin toinen vahva kausi Burakovskyltä Avalanchen paidassa. Burakovsky-Kadri-kaksikko on selkeä kakkosviulu Avalanchen hyökkäyksessä, mutta kaipaisi vielä apuja Donskoin ja Saadin lähdön myötä.

Tyson Jostin viime kausi ei ollut erikoisen tehokas, mutta kehittyi muuten pelaajana ja on hyvä kolmossentteri, vaikka edelleen potentiaalia on kakkosketjuun asti. Valeri Nichushkin ja J.T. Compher painaa duunia sekä loistaa alivoimalla, mutta kiekollinen potentiaali ei yllä kakkosketjun tasolle. Compher onkin lähtökohtaisesti erinomainen nelossentteri, joka paikkaa loukkaantumisia ylempänä, jos joukkueeseen vielä yksi keskiketjujen pistemies hommataan.

Matt Calvertin lopetettua ja Pierre-Edouard Bellemaren siirryttyä muualle selkeään nelosketjun rooliin hommattiin Darren Helm. Kokenut ja luotettava alivoimantappaja ei enää ole pisteillä loistanut, mutta oikeassa roolissa eli nelosketjussa on erinomainen hankinta Avalanchelle. Helm on muokkautunut melko puhtaaksi laituriksi, joten Avalanche tarvitsee vielä vitossentterin paikkaamaan Compheria, kun tätä tarvitaan ylemmissä ketjuissa. Nelosketjun laiturin paikasta taistelee Logan O’Connor sekä Mikhail Maltsev, joka saapui Ryan Graves -kaupassa Devilsistä. O’Connor on tuttu kaveri ja hyväksi huomattu, joten Maltsev lienee lähtökohtaisesti 13. hyökkääjä, mutta peliaikaa on varmasti tulossa paljon.

Sähäkkä laituri Kiefer Sherwood pääsi viime kaudella pelaamaan yllättävän paljon ja on isomman loukkaantumissuman jälkeen jälleen käytettävissä NHL:ään. Sampo Ranta teki debyyttinsä pudotuspeleissä, mutta nuori mies tarvinnee vielä vakituista peliaikaa AHL:stä. Jayson Megna sekä nyt kesällä hankitut Stefan Matteau ja Dylan Sikura ovat vähän kokeneempia kavereita, jotka pystyvät pelaamaan toistakymmentä ottelua NHL:ssä kauden aikana. Martin Kaut ei ole vielä lunastanut potentiaaliaan. Andreas Wingerli saapui Ruotsista ja hänen tasonsa Pohjois-Amerikan kaukaloissa on arvoitus, mutta hänessä piilee yllättäjän vikaa.

Kokoonpanosommitelmat:

Tietenkään mitään varmuutta ei ole, että joukkueeseen pyritään hommaamaan enää uusia pelaajia ennen kauden alkua, joten tältä voisi näyttää kokoonpano siinä tilanteessa:

Gabriel Landeskog - Nathan MacKinnon - Mikko Rantanen
Andre Burakovsky - Nazem Kadri - Valeri Nichushkin
Alex Newhook - Tyson Jost - J.T. Compher
Mikhail Maltsev - Darren Helm - Logan O’Connor
+ Kiefer Sherwood, Andreas Wingerli

Devon Toews - Cale Makar
Sam Girard - Erik Johnson
Bowen Byram - Jacob MacDonald
+ Kurtis MacDermid

Darcy Kuemper
Pavel Francouz

Mutta kun lähteneitä pelaajia ja ylipäänsä joukkueen puutteita ynnäillessä voisi kolmen vahvistuksen olettavan olevan tulossa. Hyökkäykseen tarvitaan kakkosketjuun varmempi kiekollinen suorittaja ja luotettava, kokenut vitossentteri. Puolustuskin huutaa sitä varmaa pelaavan kuusikon puolustajaa, puolustusvoittoista sellaista.

Gabriel Landeskog - Nathan MacKinnon - Mikko Rantanen
Andre Burakovsky - Nazem Kadri - XXX
Alex Newhook - Tyson Jost - Valeri Nichushkin
Darren Helm - J.T. Compher - Logan O’Connor
+ Mikhail Maltsev, XXX

Devon Toews - Cale Makar
Sam Girard - Erik Johnson
Bowen Byram - XXX
+ Kurtis MacDermid

Darcy Kuemper
Pavel Francouz

Markkinoilta ei vapaana agenttina enää löydy hirveästi tarjontaa. Keskiketjujen pistepotentiaalin pelaajista Tomas Tatar ja Kyle Palmieri olisivat kakkosketjun kamaa, Alex Galchenyuk ja Marcus Johansson ennemmin kolmosketjua. Vitossentterin paikalle on vielä paljon vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi Travis Boyd, Mark Jankowski tai vaikka Valtteri Filppula. Puolustukseen, kun puolustustaitoisia pelaajia mietitään, niin löytyisi tarjolla vielä ikämies Zdeno Charan lisäksi Ryan Murray, Jordie Benn ja Jason Demers.

Loppukaneetti:

Vaikka Avalanche on paperilla heikentynyt kesällä, on se edelleen mestarisuosikkeja myös alkavalla kaudella. Kärkipelaajien taso, hyvin roolitettu syvä materiaali ja toimiva valmennus riittää, mutta jotta kolmen vuoden putki toisen kierroksen tappioissa tulisi päätökseen, pitäisi muutamaan kysymykseen saada plusmerkkinen vastaus.

1. Miten Darcy Kuemper pärjää uudessa ympäristössä?
2. Pysyykö Erik Johnson terveenä ja kenestä hän saa taustatukea alivoimapuolustukseen?
3. Löytyykö Avalanchelle hyvä ja toimiva kakkosketju koko kaudeksi?
4. Nouseeko Alex Newhook ja Tyson Jost isompaan kiekolliseen rooliin?
 

foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikäs 2017 ykköskiekan varaus Shane Bowersin tilanne on? Ilmeisesti pelannut AHL:ää pari vuotta. Onko kehitys tyssännyt vai voidaanko ajatella että alettaisiin tuomaan isoihin valoihin pikkuhiljaa?
 

Ralph

Jäsen
Viimeinen pakkihankita nähty, kun Ryan Murray liittyy Avalancheen kahden miljoonan sopparilla. Ei mikään täysi puolustavan puolustajan prototyyppi, mutta tottunut pelaamaan alivoimaa. Kakkosvarauksella loukkaantumiset vaivanneet ja pistepotentiaalia on edelleen, vaikka Avalanchessa ei kiekollista roolia olekaan tarjota. Sopii kuitenkin Avalanchen pelityyliin ja ikääkin alkavalla kaudella vasta se 28 vuotta eli kaikkea muuta kuin ikäloppu.

Mutta entä hyökkääjät?
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Hyvä hankinta. Aika paljon lasketaan pakistossa ja maalivahtipelissä sen varaan että palikat pysyvät ehjänä, mutta jos pysyvät niin näiltä osin kokoonpano on parempi kuin viime kaudella.

Hyökkäyksestä onkin sitten edelleen korvaamatta Donskoi ja Saad. Newhookin varaan laskettu varmaan toisen korvaaminen, ja lisähankintoihin ei taida olla nyt enää varaa ellei joku Tatar tulisi ihan minimisopparilla (en usko, luulisi ottajia olevan muuallakin). Sakic voisi tehdä taikoja ja treidata Compherin helvettihin jotain fiksua vastinetta vastaan.
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Hyvä hankinta. Aika paljon lasketaan pakistossa ja maalivahtipelissä sen varaan että palikat pysyvät ehjänä, mutta jos pysyvät niin näiltä osin kokoonpano on parempi kuin viime kaudella.

Hyökkäyksestä onkin sitten edelleen korvaamatta Donskoi ja Saad. Newhookin varaan laskettu varmaan toisen korvaaminen, ja lisähankintoihin ei taida olla nyt enää varaa ellei joku Tatar tulisi ihan minimisopparilla (en usko, luulisi ottajia olevan muuallakin). Sakic voisi tehdä taikoja ja treidata Compherin helvettihin jotain fiksua vastinetta vastaan.

Eikös capissa ole yli 4,5M vielä tilaa? Kyllä siihen yksi top 6 hyökkääjä mahtuu.

Murrayn hankinnalle peukkua
 
Niin joo en ottanut Helmin palkkaa huomioon. Silti muistelin, että siellä olisi reilu miljoona ollut vielä enemmän. Hankalaksi menee

Nykyisellä voi hyvin lähteä kauteen. Siirtorajalla tuolla tilalla saa jo palkanpidätyksineen laatupelaajan sinne hyökkäyksen top kutoseen.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Nykyisellä voi hyvin lähteä kauteen. Siirtorajalla tuolla tilalla saa jo palkanpidätyksineen laatupelaajan sinne hyökkäyksen top kutoseen.
Tässä tosin ongelmaa hankaloittaa se että millä valuutalla sitä kauppaa sitten tehdään. Ensi kesänä olisi vissiin laadukas drafti, ja Avsilta puuttuu jo sekä ykkös- että kakkoskiekan varaukset.
 

Ralph

Jäsen
Nykyisellä voi hyvin lähteä kauteen.
Darren Helm palaa muutaman vuoden tauon jälkeen sentteriksi vai kuka toimisi nelossentterinä, jos nykyisellä lähdetään kauteen? Shane Bowers? Andreas Wingerli? Jos nykyisillä lähdetään, niin J.T. Compher menee keskiketjuihin ja näin jättää nelossentterin aukon tyhjäksi.

Kyllä tuonne vähintään yksi puolustava sentteri tarvitaan ja miksei myös se keskiketjujen laiturikin. Alex Galchenyuk tuskin olisi kallis kokeilu, jossa ei menetä mitään. Vitossentteriksi vaikkapa Travis Boyd.
 
Darren Helm palaa muutaman vuoden tauon jälkeen sentteriksi vai kuka toimisi nelossentterinä, jos nykyisellä lähdetään kauteen? Shane Bowers? Andreas Wingerli?

Tunnet luultavasti omasi paremmin, joten en lähde edes arvailemaan nelossentteriä.

Tuossa puhuttiin kuitenkin top 6 hyökkääjästä, jonka perään haikailtiin ja jota kommentoin.
 

Ralph

Jäsen
Tunnet luultavasti omasi paremmin, joten en lähde edes arvailemaan nelossentteriä.

Tuossa puhuttiin kuitenkin top 6 hyökkääjästä, jonka perään haikailtiin ja jota kommentoin.
J.T. Compher on nelossentteri, jos joukkueeseen hommataan keskiketjuihin uusi hyökkääjä. Jos ei hommata, Compher siirtyy keskiketjuihin siihen tyhjälle paikalle ja jättää näin nelosketjun sentterinpaikan tyhjäksi. Siihen ei ole ketään laittaa, kun kaikki nämä NHL-AHL-välimaaston tyypit ovat laiturieta ja tosiaan Darren Helm ei ole pelannut hetkeen enää sentterinä. Toki voihan se olla, että Helm on itse lupautunut pelaamaan taas sentterinä, joten se olisi sillä ratkaistu.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Hurjan lasisia ovat uudet hankinnat Kuemper ja Murray. Pahoin pelkään, että Miska tai Johansson huinii maalissa ensi kaudella aivan liian monta ottelua, lisäksi kolmospari tulee olemaan aivan AHL-osastoa Murrayn ja Johnsonin ollessa lasaretissa.
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Eipä mitään uutta. Pitkiä sopimuksia karsastan, mutta MacKinnonille sen vois antaa. Ikä plus jutut mitä oon lukenu voi antaa. Landylle 8v oli liikaa mutta en valita. Vuodet vaati.
Oli tiedossa Mackinnonin omat ruokailut ja millainen kaveri on pukukopissa. Mutta oli yllätys, jos vaatii tyyliin samaa ruokaympyrää joka pelaajalta, siltä toi kuulosti. Kivahan päästä vähän joukkueen ja pelaajien rutiinien sisään.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Mäkkäri on päättänyt kääntää jokaisen kiven uransa aikana. Eipähän tarvitse sitten vanhana harmitella, että jotain jäi tekemättä.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Suht toksisen oloista meininkiä pakottaa jengi syömään samalla dieetillä ja tiimikavereille huutaminen harjoituksissa.

Toki sen nyt on nähnyt jo pelejä katsomalla, että joku pieni psyko MacKinkussa elää.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Suht toksisen oloista meininkiä pakottaa jengi syömään samalla dieetillä ja tiimikavereille huutaminen harjoituksissa.

Toki sen nyt on nähnyt jo pelejä katsomalla, että joku pieni psyko MacKinkussa elää.

Ihan pirun toksista juu. Kaikkia varmaan vitutti ihan simona, kun pelasivat paremmin kuin aikoihin ja söivät terveellisesti. En usko, että seurankaan puolesta on tuossa touhussa mitään ongelmaa, että pelajaat syövät ihmisiksi sinä aikana, kun rahaa tulee tilille Avalanchelta.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Ihan pirun toksista juu. Kaikkia varmaan vitutti ihan simona, kun pelasivat paremmin kuin aikoihin ja söivät terveellisesti. En usko, että seurankaan puolesta on tuossa touhussa mitään ongelmaa, että pelajaat syövät ihmisiksi sinä aikana, kun rahaa tulee tilille Avalanchelta.
Ihmisiksi syöminen ja MacKinnonin touhu on kaksi eri asiaa. Pitäisi varmaan haastatella Tampan pelaajia, onko niilläkin kastike -kielto Carbonaraa syödessä ja huutaako Stamkos treeneissä jos syöttö menee pari senttiä väärään kohtaan harkoissa. Pakko olla, ei ne muuten olis kahta Cuppia voittaneet peräkkäin.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Pari Cupia kotio, niin McKinnonin touhu perustelee itsensä. Siihen saakka tuo touhu näyttäytyy kieltämättä hieman ylimielisenä ja jopa pakkomielteisenä. Ei siinä, eliittijätkä kyseessä ja varmasti jalo aikomus, mutta voi vaan kuvitella että mitä ne pelaajat hiljaa päässään ajattelevat, jotka eivät ole asioista aivan samaa mieltä. Jos touhu on pelkkää toisten kyttäämistä ja virheistä karjumista, ei se voi tehdä hyvää yhteishengelle.

Tämä tällaisen peruspulliaisen vinkkelistä tuumittuna siis.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Ihmisiksi syöminen ja MacKinnonin touhu on kaksi eri asiaa. Pitäisi varmaan haastatella Tampan pelaajia, onko niilläkin kastike -kielto Carbonaraa syödessä ja huutaako Stamkos treeneissä jos syöttö menee pari senttiä väärään kohtaan harkoissa. Pakko olla, ei ne muuten olis kahta Cuppia voittaneet peräkkäin.

Kannattaa ehkä lukea vielä kerran ajatuksella se juttu läpi, jos sieltä saa tuollaisia tulkintoja luettua. MacKinnon siis poistatutti valkoisen kastikkeen pastasta, mikä on siis pelkästään tyyliin maitoa, voita ja jauhoa eli ei siis mitään kastikekieltoa. Muutenkin nuo herkkujen poistot taisi pitkälti koskea joukkueen tarjoamia syötäviä eli ei siellä MacKinnon seuraa mitä pelajaat omalla ajallaan syövät, mutta joukkueen tiloissa ei herkkuja ole tarjolla.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kannattaa ehkä lukea vielä kerran ajatuksella se juttu läpi, jos sieltä saa tuollaisia tulkintoja luettua. MacKinnon siis poistatutti valkoisen kastikkeen pastasta, mikä on siis pelkästään tyyliin maitoa, voita ja jauhoa eli ei siis mitään kastikekieltoa. Muutenkin nuo herkkujen poistot taisi pitkälti koskea joukkueen tarjoamia syötäviä eli ei siellä MacKinnon seuraa mitä pelajaat omalla ajallaan syövät, mutta joukkueen tiloissa ei herkkuja ole tarjolla.

Kyllä tämä siltä kuulostaa, että jos Makar tulee jäätelötötterö kädessä kadulla vastaan, niin Mäkkäri vetää herneen nenään.

Ollaan vaan suosiolla eri mieltä. Eri tulkinnat. Totuus on tuolla jossakin.
 

Liitteet

  • 1628073196760.png
    1628073196760.png
    43,9 KB · kertaa luettu: 342
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös