Hyvä tietysti jälkikäteen päteä, mutta runkosarjan aikana mulle särähti puheet siitä pakosta, mikä tuli erinäisissä jutuissa ja haastatteluissa ilmi. Eli tämä on se vuosi ja nyt on pakko menestyä, ikkuna on auki ja draivi on kova. Erityisesti MacKinnon mua on mietityttänyt, hänestä on jäänyt hiukan sellainen yksitotisen suorittajan fiilis. Ratkaisupelaaja, mutta onko sitten liikaakin menestyspaineensa vanki ja sitä kautta sitoo myös joukkuetta.
Landeskog käsittääkseni kapteenina on ihan avoin ja reilu tapaus, mutta MacKinnon on jengin ylivoimainen ykkösnimi, ja jos hänen kauttaan välittyy pakonomaisuus - varsinkin kun eri haastiksissa on naureskeltu, miten hän antaa omilleenkin kuulua virheistä yms. - ei se spiritille tiukoissa paikoissa tee hyvää. Runkkarissa on helppo rallatella voitosta voittoon, kun liideri näyttää esimerkkiä, mutta tiukoissa paikoissa voi vanne alkaa kiristää liikaa ohimoilta.
En siis väitä, että Avsin kopissa olisi huono henki, varsinkaan kun olen lukenut lähinnä positiivista siitä meiningistä. Enemmän haen sitä johtavan ja vaikutusvaltaisen pelaajan maanisen voitontahdon kanavoitumista vääriin juttuihin silloin, kun pitäisi luottaa omaan ja muiden tekemiseen. Crosby ja Toews ovat jengiensä ratkaisupelaajina kyenneet myös hyvään johtamiseen, vaikka eivät varmasti sen vähemmän kunnianhimoisia ja voitonnälkäisiä ole. Ehkä MacKinnoninkin täytyy kasvaa tuohon rooliin näin täysin keittiöstä psykologisoiden.