Colorado Avalanche 2018–2019

  • 124 393
  • 361

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Täytyy myös muistaa, ettei NMC/NTC-pykälät eivät taida voida astua voimaan, ennen kuin pelaajasta tulisi aikaisimillaan UFA. Eli kyllä siinä olisi useampi vuosi aikaa koittaa etsiä sopivaa kauppakumppania. Tai uudella seuralla tarvittaessa siirrellä tulevina vuosina eteenpäin.
 

Largo

Jäsen
Täytyy myös muistaa, ettei NMC/NTC-pykälät eivät taida voida astua voimaan, ennen kuin pelaajasta tulisi aikaisimillaan UFA. Eli kyllä siinä olisi useampi vuosi aikaa koittaa etsiä sopivaa kauppakumppania. Tai uudella seuralla tarvittaessa siirrellä tulevina vuosina eteenpäin.
No niin tietysti, enhän minä tätä muistanut.
 

rtZ47gh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Colorado Avalanche
Laitureiden viimeistelyvoima oli kysymysmerkki viime kaudella ja onhan se sitä edelleen. Landy nyt saattaa päätyä ihan kohtalaiseen maalimäärään, mutta tämä ei ole ratkaisu secondary scoring -haasteisiin. Ja vaikka organisaatiossa on hyviä nuoria pelaajia, niin onko siellä joukossa nimenomaa potentiaalista yli 30 maalin laituria? En toisaalta tiedä, että olisiko Nylander hyvä vastaus tähän tarpeeseen, arvaisin ettei ainakaan optimaalisin vaihtoehto. Ykkösketjun menon hyytymistä on jutuissa odoteltu jo suurin piirtein joulukuusta alkaen, mutta kovin pitkiä notkahduksia ei vaan ole tullut. Varlamov ja Grubauer ovat sellainen kaksikko, että tarjoavat mahdollisuuden voittaa omalla panoksellaan, vaikkei syömähampaalla aina kulkisikaan.

Hockey Newsin podcastissa hehkutettiin Cale Makarin alkukautta yliopistossa. Neljässä pelissä tehnyt 3 maalia ja syöttänyt 5.
 

Ralph

Jäsen
Yöllä kova Lightning. Semyon Varlamov jatkaa maalilla, jotta voi opettaa nuoremmalleen vastustajan paidassa, että miten paras venäläisvahti pelaa.

Ilmeisesti täysin samalla jatketaan. Nathan MacKinnon ja Mikko Rantanen jahtaa kympin saamista täyteen.
 

Kasinolla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Juu tosiaan yöllä väännettiin tuloksetta Tampaa vastaan, mutta jätän sen analysoinnit nyt sikseen.

Mutta

Aivan mahtava seurata nopeaa ja nuorta joukkuetta, joka on valmis yllätyksiin. Secondary scoringia vielä tämä soppa tarvitsee menestyäkseen, mutta tulevaisuutta ei paljain silmin kannata edes vilkaista. Ykkösvitjan veijareilla kattoa on vielä varmasti yksilöiden kehitellessä puutteitaan (Naten aloitukset yms.).

Puolustus: Tuo parin vuoden takainen vitsi, jota seurattiin pelonsekaisin tuntein kiekon kääntyessä oman pään viiksien välissä kohti Semyonia, onkin kääntynyt spin-o-ramoja vastustajan sinisellä onnistuneesti heitteleviin junnuihin. Girardia lähinnä tässä hehkutan, mutta melkein koko puolustuksen eteen voisi laittaa leiman "NHL compatible". Aivan mahtavaa. Toki tällä kaudella ei sieltäkään ole maalien muodossa nyt hirmuista tulitukea tullut, mutta Makarin ja Timminssin tullessa täydentämään tuota vielä tulevaisuudessa ei voi kuin hymyillä.

Jauhannat sikseen onhan minulla ihan aito kysymyskin. Onko kännykälle saatavissa joku aplikaatio tai jotain, josta tämän tuhlaajapoika Duchenen paluun Mile High Cityyn voisi seurata äänen muodossa? Altitude? Juurikin samoihin aikoihin olisi tarkoitus autoa lähteä ajamaan niin ihan oman kuin muiden tietä kuluttavien puolesta kyselen. Matsihan on kuitenkin kauden tärkeimpiä. Niin sanotusti neljän pisteen ottelu.

Kiitos ja anteeksi. Yleensä en pahemmin näppäimistöä palstoilla kuluta joten en vastaa tekstin luettavuudesta millään lailla.
 

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Oli kyllä hyvätasoista vääntöä. Maalijuhlat jäi näkemättä, mutta olihan molemmat maalivahdit vaan todella hyviä. Paikkojen puutteesta ei maalinteko kiinni jäänyt.
Hylätty maali oli toki oikea tuomio, mutta juuri nämä on niitä mitkä mielelläni näkisin maaleina urheilun kannalta. Jostilla ei varsinaisesti maalin syntymisen kanssa ollut mitään tekoa tilanteessa.
Pierrehan siellä jo aitioiden välissä julisti tämän parivaljakon tulevaksi SC-finaalipariksi.
Nyt ollaan 10 pelin jälkeen siinä 6-2-2, mitä aiemmin tuolla tuloskeskiarvoksi haaveilin. Toivottavasti sama tahti jatkuu, ja nimenomaan muutkin ketjut osallistuvat pisteiden tekemiseen.
Ottawaa ja Duchenen paluuta odotan itsekin. Saa nähdä miten yleisö reagoi. Ja yltyykö Matt hirmuiseen vireeseen ex-jengiään vastaan. Veikkaan että Ottawaan nuottaan tulee nollapelin jälkeen vähintään 4 maalia.
 

Ralph

Jäsen
Ottawaa ja Duchenen paluuta odotan itsekin. Saa nähdä miten yleisö reagoi.
Mulla on lauantaina pian puolenpäivän jälkeen töitä, enkä normaalisti katsoisi yöllä matsia ennen tuollaista työvuoroa, mutta nyt on pakko. Viimeksi ja sen ainoan kerran kun Duchene on kohdannut Avalanchen vierasottelussa, olin katsomassa paikanpäällä. Eli tietenkin Tukholma kyseessä. Nyt pakko nähdä, kun palaa Pepsi Centerille.

Toivottavasti niin Avalanche, sen pelaajat kuin myös kannattajat, ottavat Duchenen lämmöllä vastaan ja hän saa ansaitsemansa suosionosoitukset, lähti ovet paukkuen tai ei. Avalanchen melko lyhyen historian yksi suurimmista pelaajista, niin hassulta kuin jonkun korvaan saattaa kuulosaakin 26-vuotiaana lähteneestä.
 

Ralph

Jäsen
Taas pientä viilausta noihin kahteen ketjuun:

Andrighetto - Kerfoot - Dano
Kamenev - Jost - Wilson

Eli Bourque katsomoon ja Kamenev taas jahtaamaan uran ekaa pistettä NHL:ssä.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Hyvä vieraskiertue ja siihen päälle todella kovatempoinen ja tasainen ottelu Lightningia vastaan kotona, pelinopeus hieman eri tasolla kuin päiväpelissä Hurricanesia vastaan viime lauantaina. Girard pelasi hyvän ottelun muutaman heikomman jälkeen, hänelle tietysti isokokoiset ja fyysiset joukkueet tuottavat enemmän ongelmia. Myös Cole on sopeutunut joukkueeseen hyvin ja tuo joukkueeseen juuri sitä, mitä häneltä odotettiinkin. Landeskog on aina ollut hieman tavallista enemmän taipuvainen siihen, että pisteet tulevat ryppäissä, nyt on todella hyvä jakso menossa. Toivottavasti kapteeni pystyisi pitämään kiekollista peliään korkealla tasolla läpi kauden, kiekoton pelaaminen on aina huippuluokkaa. Andrighetto on ollut pirteä, viimeistely kuitenkin ontuu.

Maalivahtitilanne on organisaatiossa tällä hetkellä todella hyvä, kun Varlamovin ja Grubauerin huippuotteiden lisäksi myös Francouz on aloittanut AHL:ssä loistavasti. Toisaalta Varlamovin kohdalla on tehtävä joku ratkaisu tämän kauden aikana tai mies saattaa kävellä kesällä ilmaiseksi ulos. Treidi on tietysti yksi vaihtoehto, mutta hyvää vastinetta on vaikea saada rental-maalivahdista. Onhan NHL:ssä kuitenkin joukkueita, joissa maalivahtitilanne on melko kriittinen, joten joku niistä voisi hyvinkin olla valmis antamaan takaisin jotain mielenkiintoista. Jos nyt kuitenkin Bishop-treidiä pitää jonkinlaisena verrokkina, niin ennusmerkit eivät ole kovin hyvät.

Pari asiaa ehkä kuitenkin jonkinlaisina huolenaiheina tässä kohtaa kautta, esimerkiksi puolustajilta ei ole vielä nähty ainuttakaan maalia. Suurimpana tietenkin tuo viimeaikainen perisynti, eli ykkösketjun taustatuki ja etenkin Tyson Jost. Jostia kaavailtiin kakkossentteriksi ennen kautta, mutta ei se nyt oikein lupaavalta näytä. Puolustussuuntaan pelaaminen on ollut ihan hyvää, mutta hyökkäyssuuntaan Jost ei ole ollut yhtään Bourqueta hyödylisempi. Yhdeksän laukausta kymmeneen peliin kertoo paljon. Jost ei tunnu pääsevän hyökkäyspeliin mukaan ollenkaan, eikä varsinkaan maalipaikoille. Viime kaudella kritisoin hänen peluuttamistaan NHL:ssä alkukaudella, sillä mielestäni AHL olisi ollut hänelle sopivampi paikka kehittyä. Ehkä jopa vuosi lisää yliopistossa olisi voinut olla hyväksi. Kauden edetessä peli kuitenkin parantui, joten toivotaan sitä nytkin. Itseluottamus vain vaikuttaa olevan täysin nollissa, enkä oikein tiedä mikä tuohon tilanteeseen tällä hetkellä auttaisi. AHL alkaa olemaan tässä kohtaa jo vähän myöhäistä, tuskin farmikomennus itseluottamusta ainakaan nostaisi. Tehoja ja tuntumaa hyökkäyspeliin farmin puolelta voisi kyllä löytyä. Kovin kauaa tätä ei kuitenkaan enää voi katsella, jotain on tehtävä. Sens-ottelussa jälleen uusi ketju, jota sentteröi. Mikäli peli ei pian ala kulkemaan, täytyy varmaan kokeilla siirtoa laitaan ja/tai parin pelin pressiboksia herätyksenä. Ainakin ykkösylivoimasta hänet pitäisi mielestäni ottaa pois ja tilalle vaikka sitten Adrighetto, Wilson tai Söderberg. Ehkä kakkosylivoiman pyörittäminen toisi itseluottamusta takaisin, nyt Jost jää oikeastaan kokonaan kiekotta neliön keskellä.

Harmillinen tuo Compherin loukkaantuminen, eikä ilmeisesti oikein ole tietoa, milloin hän pystyy palaamaan. Compherin palatessa kuntoon Söderbergiä voisi koittaa hyökkäävämmässä roolissa, ellei Jost saa peliään kuntoon. Söderberg on osoittanut pystyvänsä pelaamaan melko tehokkaasti kakkossentterinä, vaikka nykyään onkin erikoistunut erilaiseen rooliin. Söderberg on kuitenkin tästä rosterista ainut, joka on ehkä lähimpänä kakkossentteriä, Kerfoot on toki pistepotentiaalinsa puolesta sellainen, mutta puolustuspelinkin vuoksi näkisin hänet ennemmin laiturina. Yksi vaihtoehto on nostaa Toninato Eaglesista selkeään shutdown-rooliin, ja laittaa hänen laidalleen Calvert ja Nieto tai Bourque, mikä mahdollistaisi Söderbergin peluuttamisen hyökkäävämpien laitureiden kanssa. No, katsellaan nyt nämä Senators- ja Wild-pelit ja katsotaan miten tilanne kehittyy.

Taas pientä viilausta noihin kahteen ketjuun:

Andrighetto - Kerfoot - Dano
Kamenev - Jost - Wilson

Eli Bourque katsomoon ja Kamenev taas jahtaamaan uran ekaa pistettä NHL:ssä.
Pidän siitä, että Kamenev pääsee takaisin pelaavaan kokoonpanoon. Ensimmäisessä ottelussaan hän pelasi mielestäni hyvin, toinen peli oli aika tasapaksu. Ei tässä kuitenkaan kokeilemalla mitään menetä, kun tehoja ei ole vielä löytynyt. Kamenevilla pitäisi top 9 -potentiaalia olla, joka toivottavasti saadaan realisoitua. Wilson on hyvän alun jälkeen vaipunut viime kauden tasolle, hmv-osastoa. Dano saa nyt näytön paikan kakkoskentässä hyökkääävämmässä roolissa, taitoa mieheltä löytyy fysiikan lisäksi, saa nähdä miten onnistuu.

Grubauerin vuoro aloittaa maalissa, eiköhän Duchene ole hyvä toivottaa tervetulleeksi takaisin vähintään kahden maalin voitolla.

Vielä sellainen huomio, että Makar on aloittanut NCAA:ssa toisen kautensa erittäin vahvasti, neljässä ottelussa tehopisteitä on syntynyt kahdeksan. Makar on myös valittu kaksi kertaa viikon parhaaksi pelaajaksi. Vuosi yliopistossa tekee varmasti kehitykselle hyvää, loppukaudesta sitten vielä Avalanchen mukaan ja ensi kaudella pelaamaan hyvä tulokaskausi. Isot odotukset hänen varalleen.
 

Ralph

Jäsen
Toivottavasti niin Avalanche, sen pelaajat kuin myös kannattajat, ottavat Duchenen lämmöllä vastaan ja hän saa ansaitsemansa suosionosoitukset, lähti ovet paukkuen tai ei.
Peukku pelaajille ja kannattajille, mutta miinusta itse Avalanchelle, kun ei voineet videota Matt Duchenea varten tehdä. Hieman jopa noloa, että esimerkiksi Kyle Turris sai palatessaan Ottawaan, mutta Duchene ei palatessaan Denveriin. Mutta tuli sieltä tilastot taululle ja yleisö antoi seisaaltaan suosiota, vaikka jotkut vihelsivätkin. Ja samoin teki pelaajat, toki pelaajista tuskin kukaan vihelsi. Ja tätä seurasi Duchenen maali. Ensimmäinen kahdesta. Illan maalihai.

Ykkösketju jatkoi liekeissä yhden ottelun tauon jälkeen ja hienoa nähdä Gabriel Landeskog tehoilemassa myös. Viime kaudella Nathan MacKinnon ja Mikko Rantanen painoi pisteitä kovaa tahtia, mutta Landeskog ei meinannut päästä osingoille. Nyt Landeskogillakin kova tahti ja nousi pistepörsissä hänkin kuudenneksi. Rantanen kärjessä, MacKinnon toisena.

Samuel Girardista tuli sitten kauden ensimmäinen Avalanche-pakki, joka onnistuu maalinteossa. Että jo oli aikakin. Missä Tyson Barrien maali? Nyt tuli kolme syöttöpinnaa ja on pelkillä syötöillään pakkipörsissä sijalla yksitoista, mutta maali ei ois huono. Sama koskee Erik Johnsonia.

Hirveästi ei ole aikaa miettiä, kun pitää pelata heti perään Wildiä vastaan Minnesotassa. Semyon Varlamov palaa maalille siihen otteluun.
 

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Hieno nousu kahden maalin takaa. Sehän meni aika lailla niinkuin mielessäni tämän näinkin menevän, Avalanche mätti maaleja ja Duchenekin teki pari.
Rantanen ja MacKinnon pistepörssin kärjessä.
Compheria kaipaan kyllä jo takaisin. Sekä Kerfoot että Jost eivät ole vielä riittävän hyviä tuohon kakkosketjun rooliin.
Wildia vastaan onkin sitten oikeasti sellanen neljän pisteen peli. Kohtuu tasainen on taas liiga, mikä on tietysti hyvä asia.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Hieno nousu heikon alun jälkeen voittoon, tutut miehet pisteillä. Rantaselta jälleen älytön ottelu ja nyt yksin pistepörssin kärjessä. Girard avasi puolustajien maalitilin, Barrien peli ei oikein kulje kolmesta syötöstä huolimatta. Toronton scoutteja ja itse Dubas on myös nähty paikalla Avalanchen viime otteluissa, tiedä sitten ovatko kenties Barrieta katselemassa?

Jost on nyt Compherin tapaan loukannut päänsä, ei todellakaan hyvä asia varsinkaan nyt, kun pelissä on muutenkin ollut suuria vaikeuksia. Bourque tulee siis takaisin kokoonpanoon, Danolta odotan parempaa peliä, eilinen ei ollut kovin kummoinen esitys.

Kohta Wild, saattaa olla jäähyrikas peli tiedossa. Toivottavasti fysiikka riittää Sens-ottelun jäljiltä, monta huilipäivää tämän jälkeen edessä.
 
Viimeksi muokattu:

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Wildiltä vieraissa tappio, ensimmäinen erä oli hyvä ja ottelu oli voitettavissa, mutta varsinkin ylivoimatehokkuus oli liian huonoa. Ottelun lopussa Bednar teki aika mielenkiintoisen vedon ottaessaan Varlamovin pois peliaikaa ollessa jäljellä yli kaksi minuuttia ennen hyökkäyspään aloitusta, jotta saatiin 6v4 tilanne. Brodin tappoi pelin heti aloituksen jälkeen, vaikka tilanteessa kyllä estettiin Kerfootia hänen yrittäessään luistella häiritsemään Brodinia. Olisihan tuo voinut valmennusjohdolta paremminkin mennä.

Andrighetto pelasi tervehdyttyään pirteästi, vain tehot puuttuivat. Nyt miehellä on jälleen alavartalovamma, heikko secondary scoring -osasto sen kuin vain heikentyy. Jost saattaa pystyä pelaamaan Flamesia vastaan, tosin sekään tuskin hyökkäyspelaamiseen vaikuttaa ainakaan pisteiden muodossa.

Dries ja Greer on nostettu ylös, Greer pääsee siis ensimmäistä kertaa tällä kaudella kokeilemaan NHL:ssä. Greer on pelannut piste per peli -tahtia kahdeksan ottelua, olisiko hän nyt kehittynyt pelaajana tarpeeksi, jotta hän olisi kentällä hyödyksi muutenkin, kuin marginaaliroolin rouhijana. Nyt olisi paikka näyttää, kilpailu ei ole kauhean kovaa, jos onnistuu pisteitäkin tekemään.
 

Ralph

Jäsen
Muutaman päivän huilin jälkeen taas back-to-back-pelit, nyt molemmat vieraissa. Eli tänään Flames ja huomenna Canucks. Tämän jälkeen taas muutaman päivän huili ja kotona vastassa Predators.

Wilson - Kamenev - Kerfoot
Greer - Dries - Dano

Siinä kaksi ketjua Flames-peliin, kun ketju Andrighetto - Jost - Compher on sairastuvan puolella. Maalissa taas Varlamov. Rantanen valittiiin kuukauden parhaaksi pelaajaksi NHL:ssä.

Jos Voynov on palaamassa NHL:ään, niin Avalanche voisi napata siitä itselleen uuden rightin pakin ja myydä tieltä Barrien Maple Leafsiin vaihdossa Nylanderiin. Noh, melkoista EA Sports -tason haaveilua. Vaikka Barriesta tykkäänkin, olisi tuo aika mehevä vaihto. Voynov olisi kuitenkin todennäköisesti Barrieta halvempi ja vain vuoden vanhempi sekä monipuolisempi. Girard ottaisi Barrien roolia kiekollisesti ja Nylander vahvistaisi isosti secondary scoring -osastoa.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Wilson - Kamenev - Kerfoot
Greer - Dries - Dano
Ei tuo kyllä mukavaa katseltavaa ole. Kamenev saa nyt hyvän mahdollisuuden, toivottavasti käyttää sen myös hyödykseen. Muuten tehoja voi odottaa Kerfootilta, jonka alkukausi ei ole sujunut kovin hyvin, Söderbergiltä ja jossain määrin myös Wilsonilta. Käytännössä 3/4 secondary scoringin tärkeintä palasta telakalla. Se olisi vaikea tilanne mille tahansa joukkueelle, mutta varsinkin Avalanchelle.

Dano ei ole mielestäni näyttänyt olevansa waivereista poiminnan arvoinen, vaikka olin kyllä toiveikas hänen suhteensa. Luistelu on melko kankeaa, eikä ole tuonut hyökkäyspeliin juuri mitään. Puolustussuuntaan ilme on ihan hyvä, mutta sen pitäisi olla itsestäänselvyys. En näkisi mitään käyttöä vähän paremmassa terveystilanteessa.

Barrie markkinahintaiseen Nylanderiin olisi kieltämättä mielenkiintoinen treidi. Onhan Torontosta oltu Avalanchen pelejä katsomassakin. Ongelmana tosiaan korvaajan hankinta, Makar se tulee toivottavasti olemaan, mutta häntä ei ennen loppukautta Avalanche-paidassa nähdä. Ylipäätään olisin valmis antamaan jo melko pian Girardille paikan ykkösylivoimasta, niin kuin olin viime vuonnakin. Viime kaudella Barrie osoitti olleeni väärässä, mutta Girardin kiekollinen pelaaminen kakkosylivoimassa on ollut tällä kaudella upeaa. Erityisesti pitkät läpisyötöt ovat tuottaneet monta läpiajoa. Olisi mielestäni ainakin kokeilun arvoinen vaihto.

Näistä kahdesta pelistä kaksi pistettä olisi hyvä tulos. Rosteritilanne on vaikea, mutta eiköhän ykköskenttä ja maalivahdit pysty toisen pelin ryöstämään.
 

Arkkienkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Nyt sitten vedettiin koko kauden huonoin erä ja sen takia hävittiin jälleen voitettavissa ollut ottelu. Tiedä sitten vaikuttiko Colen puuttuminen kolmannesta erästä vai mikä, mutta siinä petti kyllä jokainen osa-alue. Sen kerran kun tehoja tuli myös ykkösen ulkopuolelta, niin itse kärkitrio pelasi ehkä kokonaisuutena kauden huonoimman pelin. Kolmannen erän esitys oli niin aneeminen, että se jättää pienen kysymysmerkin jatkon ylle. Ensi yönä pitäisi löytyä virtaa ja asennetta kaata Vancouver ja kun sen jälkeen vastassa on Predators, niin erinomaisen alkukauden jälkeen on pieni tappioputki valitettavasti mahdollinen. Siksipä Vancouver-pelin tärkeys korostuu entisestään sössityn Calgary-pelin jälkeen. Nyt punnitaan pelaajat, mutta ennen kaikkea valmennus, joka ei sekään saa täysin puhtaita papereita parista viime matsista.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Vuorokauden sisään kaks matsia Kanadan puolella, joista olis ollut otettavissa täydet neljä, mutta käteen jäi yksi.

Toki Vancouverissa sellanen hurlumhei, ettei se ollut kenenkään kontrollissa. Paitsi Petterssonin. Kaks vikaa erää Mackinnonitkin oli asialla

Johtoasema Zadorovin maalilla 3. erän alkuun. Colen turhanaikanen poikkari ja maalille ajanut vastustaja rautoihin johti jäähyyn sekä 5-5 tasotukseen. Hieno tic-tac-toe yv-maali Isolta ketjulta 58.23 sai voiton maun jo makeaksi. Sitten Van veska pois, kiekko päätyyn ja Landeskog leipoo oman maalinsa takana jotain hiekkakakkuaan. Syöttö maalin takaa oikeaa kulmaa kohti silkkaa hasardia koska vastustaja väliin, kääntö keskelle ja peli tasan. Olis paiskannut vaikka silmät kiinni täpöt ränniin.

Zadorov, Barrie +3. Johnson -4.

Pitkän runkosarjan aikana sattuu yhtä ja toista. Nyt saattas olla kuitenkin aika tiivistää rivejä ennen kuin tilanne eskaloituu.

Hyökkäyssuuntaan aika ajoin ihan luovaa ja energistä, kolina omissa ja hävityt taistelut maalin edessä vaan kaikuu korvissa. Muutaman karkean virheen lisäksi.
 

Ralph

Jäsen
Back-to-back-peleissä yhteensä seitsemän maalia, joissa ykkösketju ei ole lainkaan mukana. Kameneville ja Driesille uran ensimmäiset maalit, Driesille perään toinen. Wilsonille ja Kerfootille pitkästä aikaa onnistumiset, puolustajista Cole ja Zadorov tekee kauden ekat. Voisi ajatella, että olisi tyytyväinen, mutta voi perkele kun yhtäkkiä omissa soi hullunlailla ja tuloksena vain yksi piste näistä peleistä. Maaliero 11-13.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Flames-pelistä en edes viitsi sanoa mitään muuta kuin, että luokatonta toimintaa sekä joukkueelta että tuomareilta. Ainoana positiivisena asiana ykköskentän ulkopuolelta tulleet tehot.

Vancouveriin Bednar sekoitti pakkaa melko isolla kädellä puolustuksen osalta. Parit olivat Nemeth-Johnson, Cole-Girard ja Zadorov-Barrie. Nemethin paluu pelaaviin oli hyvin odotettua Barberion esityksen jäljiltä, mutta eipä tuo nyt Nemethiltäkään oikein sujunut. Girard otti Barrien paikan ykkösylivoimassa. Greer tuli kokoonpanoon ja pelasi viisi minuuttia, eipä tuossa ajassa paljon ehdi näyttöjä antamaan. Kamenev pelasi Calvertin ja Nieton välissä, Söderberg nelosessa. Dries pelasi Kerfootin ja Wilsonin kanssa, jotka kaikki pelasivat hyvän pelin. Kerfootilta hieno soolomaali, Wilson pysyi hyvin kiekossa ja väänsi vahvasti kulmissa. Dries on tällä toisella stintillään kahdessa ottelussa esiintynyt pirteästi. Zadorov iski kauden ensimmäisensä, ja ykköskenttä jatkoi tutussa vireessä yhden ohipelin jälkeen. Varsinaisen maali-iloittelun jälkeen peli kuitenkin kääntyi jatkoajalla Canuckseille. Jatkoaikapelaamiseen tarvitaan jotain lisää, tuo osa-alue ei ole tällä kaudella oikein toiminut. Grubauer ei ollut parhaimmillaan.

Kahdessa ottelussa yhteensä 11 tehtyä maalia, mutta kummastakaan ei voittoa. Nämä molemmat ottelut olisi ilman muuta pitänyt voittaa, Canucks-ottelun lopussa Grubauer ja Landeskog saivat vielä puolisen minuuttia ennen summeria tunaroitua pisteen pois. Onneksi kumpikaan ottelu ei sentään ollut divisioonavastustajia vastaan.

Nyt täytyy kyllä heittää myös Johnsonin suuntaan vähän pyyhkeitä. Tällä kaudella ei olla vielä nähty häneltä tasoistaan tekemistä, täysin oikeutetusti peliaikakin jäi kuuteentoista minuuttiin Canucksia vastaan. Luotan kyllä, että mies tulee nousemaan takaisin tasolleen, mutta tekemisen taso ei tällä hetkellä riitä. Johnson ja Barrie ovat kuitenkin yhä puolustuksen kaksi tärkeintä palasta ja heiltä vaaditaan laadukasta tekemistä illasta toiseen. Barrie on jo alkanut esittää elonmerkkejä, seuraavaksi on Johnsonin vuoro. Cole on pelannut mielestäni hyvin turhista jäähyistään huolimatta ja tuonut varmuutta sekä kovuutta puolustukseen.

Matt Calvertista on sanottava, että näiden neljäntoista ottelun perusteella tuon 2.85 miljoonaa kaudessa olisi voinut sijoittaa vaikkapa Bednarin pukuihin. Calvert tuo ihan hyvin energiaa alempiin kenttiin, mutta tuon saman roolin täyttää Bourque kaksi miljoonaa halvemmalla. Calvert on toki nopea jaloistaan, mutta kädet ovat ehkä vielä vähän huonommat kuin Bourquella. Turhia kakkosia tulee myös joka väliin. Kaiken huippuna nykyinen rooli ykkösylivoiman keskellä, joka nyt on täysi vitsi. Tietysti on loukkaantumisia, mutta kyllä Matt Calvertin pitäisi olla viimeisiä miehiä, kun mietitään ykkösylivoiman koostumusta. Blue Jackets -aikoina pidin kyllä Calvertista, vaikka maalipaikkoja hukkasikin tiuhaan tahtiin. Jos Calvert pääsee takaisin tuolle tasolle, on joukkueelle hyödyksi, mutta tällä hetkellä hän toimii lähinnä kiekonmenetyskoneena.

Joukkuetilastoja katsellessa Avalanchen kohdalla silmiin pistää koko liigan huonoin aloitusprosentti. Viime kaudella lukema ei ollut paljonkaan parempi, mutta kyllä tuolle nyt jotain pitäisi tehdä, jotta prosenttia saisi hilattua lähemmäs viittäkymmentä. Liian usein ylivoimat alkavat kiekon haulla omasta päästä. Eritoten MacKinnonin .385 on yhdelle liigan parhaimmista senttereistä suorastaan surkea. Luulisi noin taitavan ja vahvan pelaajan pystyvän laittamaan aloituksensa kuntoon edes kelvolliselle tasolle. Landeskog ottaa nykyään suurimman osan ykkösen aloituksista, hänellä hyvä lukema .5413. Myös Kerfoot ja Kamenev ovat ottaneet aloituksia hyvillä prosenteilla, Kerfootilla jopa .5714. MacKinnonin lisäksi Söderbergillä on aloitusten kanssa tekemistä, hänellä .432. Söderberg ottaa alivoimilla paljon tärkeitä aloituksia, eikä tuo lukema ole riittävä.

Eagles on aloittanut kautensa AHL:ssä hyvin ja on tällä hetkellä divisioonansa toisena kymmen pelatun pelin jälkeen. Agozzino ja Greer ovat iskeneet tehoja piste per peli - tahtiin, mutta myös Kaut, Kosmachuk ja Lewis ovat olleet tehokkaita. Kaut on alkanut sopeutua Pohjois-Amerikkaan hyvin ja Lewis on pystynyt siirtämään peliään aikuisten sarjoihin. Lewis pelaa paljon kaikissa tilanteissa, hänestä voi tulevaisuudessa kehittyä hyvä osa Avalanchen middle sixiä. Warsofsky on odotetusti ollut tehokkain puolustaja, mitä hänen pitää AHL-tasolla ollakin. Boikov on pitkän loukkaantumisensa jälkeen pelannut melko vähän suojattuja minuutteja, tämä kausi on hänen osaltaan todella tärkeä, jos meinaa joskus vielä kehittyä NHL-pelaajaksi asti. Toninato ei ole ollut pelikuntoinen viime otteluissa. Justin Falk signattiin tuomaan leveyttä ja kokemusta puolustukseen, toistaiseksi hänellä vyöllään yksi ottelu. Saattaa olla merkki siitä, ettei Timmins ole vielä lähellä pelikuntoa. Francouzilla seitsemän ottelun jälkeen torjuntaprosentti .922, jonka lisäksi kuusi voittoa ja tukku hienoja torjuntoja. Vakuuttava aloitus, ensi kaudella todennäköisesti NHL-valmis. Eagles on kyllä todella mielenkiintoisella rosterilla liikenteessä verrattuna viime kauden Bluesin kanssa jaettuun Rampageen.

Pientä prospektikatsausta vielä loppuun. NCAA:ssa Bowersin kausi ei ole lähtenyt kovin hyvin uuden valmentajan alaisuudessa käyntiin toisella kaudellaan Bostonin yliopistossa. Kuudessa ottelussa tilille on tullut tehot 1+1, mutta toivon mukaan peli alkaa kulkemaan paremmin, kunhan joukkue pääsee paremmin sisälle uuteen pelisysteemiin. Makar sen sijaan on jatkanut upeaa peliään, nyt kasassa 13 pinnaa seitsemään otteluun. Isoa kehitystä viime kauteen verrattuna, liigan parhaita pelaajia. Denis Smirnov on jatkanut kolmannella kaudellaan siitä, mihin on viimeksi jäänyt ja nyt neljä pistettä tilillä viidessä ottelussa. Ei ole kuitenkaan pystynyt pelaamaan kaikissa seitsemässä ottelussa. Jokohan taitava venäläinen olisi ensi vuonna valmis AHL:ään? Notre Damen kolmikko Clurman-Leivermann-Morrison on esiintynyt vaihtelevasti, etenkin pienikokoisella Leivermannilla on ollut ongelmia sopeutua NCAA:n fyysisyyteen, eikä vastuuta ole tullut liikoja. Clurman pelaa myös ensimmäistä NCAA-kauttaan, kookkaampana pelaajana kuitenkin sopeutunut paremmin ja saanut enemmän vastuuta. Morrison pelaa kolmatta yliopistossa suurin piirtein 0.5 ppg -tahdissa. Sampo Ranta on aloittanut kautensa odotusten mukaisesti tehoin 2+1, Tyler Weiss on ollut koko alkukauden loukkaantuneena.

Kanadan junnuliigoissa Nicholas Henry WHL:än ja Brandon Saigeon OHL:än puolella ovat aloittaneet kautensa todella tehokkaasti. Henryn ensimmäinen kausi WHL:ssä oli hyvä, mutta viime kausi ei. Henry oli jonkun verran loukkaantuneena, eivätkä otteet olleet kovin lupaavia. Nyt Henry on pelannut 17 ottelua reilusti yli ppg-tahtia keräten 24 pistettä ja pistepörssissä hänen hallussaan on sija 10. Hyvin prospect campillakin esiintynyt tämän vuoden draftissa viidennellä kierroksella yli-ikäisenä varattu Saigeon on iskenyt 17 otteluun 28 pinnaa ja löytyy pistepörssin sijalta kuusi. Saigeonin varauksesta pidin heti, kehitys näyttää jatkuvan hienosti.

Euroopan puolella Nikolai Kovalenko on pelannut Lokomotiv Yaroslavlin nelosessa pienillä minuuteilla 17/26 ottelua. Maaleja on syntynyt neljä. Danila Zhuryavlov on siirtynyt täksi kaudeksi vakituisesti VHL:ään Kazanin riveihin, tilillä 17 ottelua ilman tehomerkintöjä. Alaketjujen jyrä Gustav Olhaver pelaa toista kauttaan Allsvenskania, 16 ottelua Tignsrydsin riveissä, joista saldona yksi syöttöpiste. Eurooppalaismaalivahdeista Petr Kvaca pelaa yhä Tsekin kakkosliigaa hyvin tilastoin, kunnon näytönpaikkaa ykköstasolla ei ole vielä tullut. Seitsemännen kierroksen isokokoinen maalivahtihaku Shamil Shmakov on kärsinyt loukkaantumisista ja tällä kaudella hän on pelannut vain yhden ottelun MHL:ää. Positiivisena asiana maalivahtiosastolta Adam Werner on päässyt ykkösmaalivahti Markus Svenssonin loukkaantumisen myötä pelaamaan seitsemän ottelua torjuntaprosentilla .923, tilillä myös yksi nollapeli 0-6-voitossa Brynäsin vieraana. Voittoja on vyöllä neljä.

Avalanchella on tällä viikolla edessä kaksi tärkeää divisioonapeliä Predatorsia vastaan kotona ja Jetsiä vastaan vieraissa, sunnuntaina vielä Oilers Edmontonissa. Oudon otteluohjelman myötä tässä on nyt ollut lyhyen ajan sisään kaksi pidempää taukoa, seuraava pidempi tauko on sen myötä vasta jouluna. Näistä otteluista toiveissa olisi neljä pistettä, etenkin Jets- ja Predators -otteluista olisi tärkeä saada vähintään piste molemmista, mutta noita joukkueita vastaan pisteet eivät tule helpolla. Pelin on pysyttävä kasassa koko 60 minuuttia, ja joukkuepuolustamisen on oltava parempaa.
 
Viimeksi muokattu:

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Canucks-peliin verrattuna ilmeisesti kaksi kokoonpanomuutosta. Dano tulee takaisin kokoonpanoon takaisin farmiin pudotetun Greerin tilalle, ja Varlamov aloittaa maalissa.

Andrighetto ja Jost ovat olleet jo mukana harjoituksissa normaalisti. Predatorsia vastaan kumpikaan ei vielä pelaa, mutta Kanadassa todennäköisesti molemmat ovat jo kokoonpanossa. Compher on harjoituksissa mukana ilman kontaktia, mutta pelikunto ei ole vielä kovin lähellä. Aivotärähdyksen oireita, eikä noista oikein osaa ikinä sanoa miten kauan kestävät.
 

Ralph

Jäsen
Ensimmäisessä 12 ottelussa 26 päästettyä maalia, kahdessa viime pelissä 13 päästettyä maalia. Ei pitäisi olla yllätys mitä muutaman taukopäivän aikana Avalanchen pukukopissa on painotettu.
 

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Voi varmaan nyt sanoa, että kuuman alun jälkeen tälläinen pelailu viiden päivän tauoilla ei toimi Avalanchelle. Ykkösketjun käsistä roikkuu sellaset jääpuikot että terve. Hyvä että se secondary scoring sentään toimii.
 

Arkkienkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Nyt ollaan sitten keskellä pientä kurimusta, joka olisi syytä saada katkaistua parilla voitolla mahdollisimman nopeasti. Periaatteessa kaksi edellistä peliä olivat pelillisesti ihan ok, mutta sitten kun pelejä aletaan ratkoa, niin osin jo ennestään tutut asiat nousevat esiin.

Aloitukset, etenkin erikoistilanteissa. Kaksi yv-maalia omiin Winnipegissä alle kymmenessä sekunnissa, kun oman pään aloitukset hävittiin. Ylivoimallakin ne useinmiten hävitään.

Erikoistilanteet ja etenkin ykkösylivoima aika kamalaa katsottavaa. Kiekkoa haetaan enenmmän omista, kuin pelataan vastustajan alueella ja silloinkin kun pelataan siellä, niin pyöritellään vaarattomasti ja täysin ennalta-arvattavasti kaukana maalintekopaikoista.

Hukatut käännekohdat. Sheldon Dries mm. tuhrinut kahdessa viime pelissä kaksi täysin puhdasta läpiajoa. Näistä vaan pitäisi pystyä viimeistelemään, etenkin kun ollaan tappiolla. Lisätään tähän samaan oman pään ja keskialueen huolimattomuusvirheet ja kiekonmenetykset, jotka ovat maksaneet kriittisiä maaleja. Mikä huolestuttavaa, niin näitä on sattunut esimerkiksi Landesgokille ja MacKinnonille ja muutoinkin ykkösketju taitaa olla tehotilastossa muutaman viimeisen pelin otannalla aika pahasti pakkasen puolella.

Maalivahtipelikin on viime peleissä ontunut. Vaikka Varlamov välillä esittääkin huippupelastuksia, niin nyt on alkanut myös menemään omituisen helppoja sisään, esimerkkinä vaikka Winnipegin 2-0 maali. Silläkään osastolla ei olisi yhtään varaa antaa puoli-ilmaisia vastustajalle.

Aika paljon on parannettavaa, mutta jos jotain positiivista pitää löytää, niin ei onneksi olla pelillisesti oltu täysin jyrän alla missään vaiheessa.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Predators- ja Jets-tappioiden jälkeen Avalanche palasi voittokantaan Oilersin vieraana. Predatorsia vastaan pari hylättyä maalia, eikä Jetsiäkään vastaan täysin jalkoihin jääty. Kyllä noista peleistä olisi ainakin yksi piste pitänyt saada raavittua, mutta ei tällä kertaa. Onneksi Oilers kaatui todella vakuuttavalla esityksellä, ehdottomasti yksi kauden tasapainoisimmista kuusikymppisistä. Peli pysyi hallussa oikeastaan koko ottelun ajan lukuun ottamatta Oilersin reilun viiden minuutin momentumia kolmannen erän alkupuoliskolla. Hyvät lähtökohdat ottelulle antoi ykköskentän värkkäämä salamamaali heti 26 sekunnin pelin jälkeen. Barrie pelasi selvästi kauden parhaan ottelunsa molempiin suuntiin, toivon mukaan pystyy jatkamaan viimeksi nähdyn kaltaisella tasolla. Pisteitähän on kertynyt huimalla tahdilla heikoista esityksistä huolimatta, tähän mennessä Barriella jo 14 pistettä kasassa. Söderberg pelasi vahvasti, kuten myös Varlamov, jolle Edmonton on perinteisesti ollut vaikea paikka. MacKinnonilla on ollut viime aikoina vähän vaikeaa, varsinkin Jets-ottelu oli sanalla sanoen huono. Kamenevin otteet ovat olleet lupauksia herättäviä, pitäisin hänet kokoonpanossa ennen Bourqueta, Nietoa ja Driesiä.

Tällä viikolla on edessä kolme ottelua, Bruins ja Caps kotona, sunnuntaina Ducks vieraissa. Varlamov aloittaa Bruinsia vastaan, Grubauer vähemmän yllättäen maalissa Capitals-ottelussa. Loukkaantumisrintamalta apua on todennäköisesti tulossa jos ei vielä tällä viikolla, niin viimeistään ensi viikolla. Compherin pitäisi olla vieraskiertueella mukana, Andrighetto saatetaan nähdä jäällä jo Pepsi Centerissä. Neljä pistettä on odotuksissa näistä kolmesta ottelusta nyt, kun tappioputken jälkeen on palattu voittokantaan.

Ensi yöksi ainut kokoonpanomuutos on Barberion paluu kolmospariin. Nemethin kanssa on tiukka kilpailu pystyssä, kumpi pelaa huonommin. Nyt olisi Barberiolla hyvä sauma lunastaa pelipaikka ainakin Ducks-otteluun saakka. Fyysinen ja hidas mutta kankea Ducks- ottelu sopisi varmasti Nemethille paremmin kuin Barberiolle.

AHL:ssä Eagles on tässä viikon aikana ehtinyt pelata kolme ottelua, saldona niistä yksi piste Stockton Heatin isäntänä. Travis Barron ja Caleb Herbert saivat kutsun ECHL:stä Grizzliesin riveistä Eaglesiin. Barron on pelannut nelosen keskellä, Herbert vuorostaan Avalanchen mukana olleen Greerin paikalla ykkösessä. Lindholm on ollut sivussa jo viiden ottelun ajan, tarkempaa tietoa syystä ei ole. Herbert lähetettiin jo takaisin Grizzliesiin, mutta Barron saa yhä jatkaa. Eagles aloitti molemmat ottelut Gullsia vastaan viikonloppuna heikosti, mutta pääsi myöhemmin paremmin mukaan. Murheenkryyninä on ollut Rangersista Bigrasia vastaan hankittu Ryan Graves, jonka esitykset eivät ole vakuuttaneet. Justin Falk pelasikin hänen paikallaan yhden ottelun, viime yönä kuitenkin Graves oli jälleen kehissä. Ehkä hieman yllättäen Mason Geertsen pelaa vahvaa alkukautta puolustuksessa. Puolustuskuusikossa olisi kuitenkin hieman viilattavaa, sillä Warsofsky-Alt, Graves-Geertsen ja Boikov-Meloche -parit eivät toimi kovin hyvin.

Agozzino jatkaa pistetehtailuaan ja on nyt Eaglesin pistepörssin kärkinimi tehoin 7+8. Martin Kautin viime otteluissa on näkynyt jatkuvasti kasvava itseluottamus, mieheltä on nähty pari hienoa maalia ja viime yönä tehot 1+2. Sydänvaivojen vuoksi pilalle mennyt kesäkausi on varmasti verottanut Kautin alkukautta, onneksi nyt on lähtenyt kulkemaan. Dominic Toninato palasi Heatia vastaan kokoonpanoon ja osui heti alivoimalla, tärkeä pelaaja joukkueelle. Mainitsen nyt vielä Logan O'Connorin, joka on onnistunut myös pisterintamalla todella hyvin, vaikkei NCAA:ssa ollut mikään varsinainen pistenikkari. Ammattilaistasolla tehoja on kuitenkin hyvän kahden suunnan pelin lisäksi tullut mukavasti. EIköhän hänetkin vielä Avalanchen paidassa nähdä tällä kaudella. Ensi yönä myös Eagles on jälleen kehissä, toinen perättäinen kotiottelu Stockton Heatia vastaan edessä.

Nick Henry mätti WHL:ssä viiden pisteen viikonlopun, eikä näillä otteilla ole epäilystäkään siitä, etteikö mies saisi Avalanchen kanssa ELC:tä maaliskuussa. Danila Zhuravlyov on Venäjän mukana CHL Canada Russia Seriesissä ja on nyt päässyt pelaamaan hyökkäävämmässä roolissa kuin seurajoukkueessa Kazanissa, missä on keskitytty enimmäkseen puolustuspelin kehitykseen tällä kaudella. Venäjällä on vielä yksi ottelu edessä tuolla kiertueella. Nikolai Kovalenko puolestaan pelasi Venäjän paidassa neljän maan turnauksessa Vitali Kravtsovin ja Grigori Denisenkon kanssa ykköskentässä varakapteenin roolissa hyvin tehoin. Molemmilla nuorilla venäläishauilla menee siis maajoukkueen paidassa hyvin. Toivottavasti ainakin toinen heistä nähdään U20-kisoissa vuodenvaihteessa. Brandon Saigeon jatkaa OHL:ssä Hamilton Bulldogsin paidassa hurjassa vireessä, viimeksi tänään päiväottelussa Barrie Coltsia vastaan Saigeon painoi hatullisen. Hieman väärässä sarjassa Saigeon kyllä pelaa, mutta AHL-pelipaikkaan ei vielä tänä vuonna ollut eväitä, joten tämä kausi menee vielä junnuissa. Seuraavan kerran Saigeonilla on mahdollisuus kasvattaa pistepottiaan to-pe-yönä Niagarassa IceDogsia vastaan. Bulldogs on divisioonansa toiseksi viimeisenä, mutta kakkossijaan on matkaa vain piste.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Yhden ketjun joukkueesta kun puhutaan, niin tein vertailua divisioonavastustaja Jetsiin. Eli alkukauden hyökkääjien pistevertailua, kun otetaan pois laskuista Avalanchen kärkikolmikko Landeskog, MacKinnon, Rantanen ja Jetsin kärkikolmikko Connor, Scheifele, Wheeler. Vertailussa pitää ottaa huomioon, että Jetsillä on yksi peli vähemmän pelattuna.

Avalanchen kolme tehokkaita "muuta" hyökkääjää:
1. Kerfoot, 4+10 = 14
2. Söderberg, 6+6 = 12
3. Wilson, 4+3 = 7

Jetsin kolme tehokkainta "muuta" hyökkääjää:
1. Laine, 8+2 = 10
2. Ehlers, 4+4 = 8
3. Little, 3+3 = 6

- Avalanchen "muiden" hyökkääjät yhteensä 28 maalia ja 59 tehopistettä
- Jetsin "muiden" hyökkääjät yhteensä 25 maalia ja 45 tehopistettä

- Avalanchen "muiden" hyökkääjien osuus kaikista Avalanche-hyökkääjien yhteistehopisteistä 44 prosenttia
- Jetsin "muiden" hyökkääjien osuus kaikista Jets-hyökkääjien yhteistehopisteistä 43,3 prosenttia

- Avalanchen "muiden" hyökkääjien loukkkaantumista johtuvat poissaolot yhteensä 29 ottelua
- Jetsin "muiden" hyökkääjien loukkantumista johtuvat poissaoloja ei ole

Eli suurin pensselin sanottuna Avalanchen muut hyökkääjät ovat olleet tehokkaampia sekä suoraan tilastollisesti että myös prosenttuaalisesti. Tämän lisäksi nimenomaan Avalanche on kärsinyt loukkaantumisista.

Vaikka Jetsillä Laine pystyykin maaleja enemmän tekemään, niin en väittäisi näiden Ehlersin, Littlen, Roslovicin, Perreaultin ja Lowryn olevan yhtään parempia kuin Söderbergin, Wilsonin, Jostin, Compherin ja Andrighetton.

Avalanchen hyökkäykseen ei olisi pahitteeksi joku neljäs isompi ja tasaisempi pistetykki, mutta väitetty "yhden joukkueen ketju" ei tilastollisesti mitenkään näytä pitävän paikkansa. Kaikista NHL:n neljänneksi tehokkaimmista hyökkääjistä Kerfoot on jaetulla kuudennela sijalla ja viidenneksi tehokkaimmista Söderberg jaetulla kolmannella sijalla. Tuossa vertailua tein divisioonavastustaja Jetsiin, mutta ihan koko NHL:n mittakaavassa Avalanchen secondary-scoring-ykköset Kerfoot ja Söderberg ovat NHL:n tehokkaimmasta päästä. Ja sitten voisi laskea miten paljon muissa joukkueessa on ketjuja kierrätetty, miten paljon on ykkösäijien kanssa on muut päässeet pelaamaan. Avalanchessa Kerfoot ja Söderberg eivät ole pelanneet kärkikolmikon kanssa käytännössä yhtään.

Ai niin, Avalanche on tehnyt eniten maaleja tällä kaudella. Rantanen ja MacKinnon ovat pistepörssin kärkikaksikko sekä Landeskog on huikea kolmas pelaaja tuossa ketjussa, mutta loppujen lopuksi tehokkaasti on pelannut muukin joukkue. Vaikka esimerkiksi Jostin alkukausi on ollut pettymys, Andrighetto kärsii jo toista vammansa ja oli siinä välissä pettymys sekä Compherin erinomaisesti alkanut kausi katkesi nopeasti loukkaantumiseen. Nietokin on ollut alavireinen, jos hänelle nyt merkittävää kiekollista roolia edes haluaa kaavailla.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös