Christian Heljanko ja Iida Vainio

  • 123 252
  • 511

Jaakko81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,JYP
Lähtökohtaisesti näyttäisi siltä, että vahvassa auktoriteettiasemassa oletettuun uhriinsa oleva henkilö on groomannut alaikäisen tytön. Tyttö on tehnyt rikosilmoituksen tapahtuneesta, mikä viittaa siihen, että hän ei ole ollut myöntyväinen hotellihuoneen tapahtumiin. Onko kyseessä uhrin mielestä seksuaalinen hyväksikäyttö vai raiskaus?

Me emme voi leimata mahdollista uhria hänen taustansa vuoksi, oli jonkun mielestä kuinka tyrkky hyvänsä. Emme toki voi leimata ko. maalivahtiakaan ilman pitäviä todisteita. Nyt olisi äärimmäisen tärkeää, että viranomaiset selvittäisivät tämän tapauksen mahdollisimman nopeasti.

Sanotaan tähän vielä se, että itse en hyväksyisi HIFK:n pelaajilta minkäänlaisia alaikäisten groomauksia. Meillä on arvoina toisten kunnioittaminen, myös naisten. Olen myös ylpeä siitä, että HIFK:n peleissä ei ole enää cheerleadereita.
Heti 2 vuoden jälkeen playoffien kynnyksellä huomasi että vittu sehän raiskas, ekana heti kirjoittanut siitä seiskaan silloin ja nyt jo muisti tehdä rikosilmoituksen.
 

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voisi sitten esittää kysymyksen, että miksi tätä keissiä on Seiskassa pimitetty 2 vuotta. Miksi ei tuotu julki jo vuosi sitten kun Tappara veti finaaleita? Luulisi, että keissi olisi myynyt....
Iidan omien sanojen mukaan juttu ei aikoinaan Seiskaa kiinnostanut koska Iida oli "nobody".

Ehkä tämä on juurikin tuon Iidan vastikään tekemän rikosilmoituksen / tutkintapyynnön takia tullut Seiskalle esiin uusiksi ja juttu päätetty sen takia julkaista.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Heljanko osoitti heti alkuun, että hänen paras ominaisuutensa on tallella. Pää on kunnossa eikä keskittyminen herpaannu epäolennaisuuksiin.

Vainiolle edelleen voimia toipumiseen, vaikka elämä ei olekaan mennyt kuten toiveunissa. Nuorena kaikki mahdollisuudet ovat vielä auki.

Nämä itsensä tyrkyttämiset pystyy tekemään fiksumminkin kun kyseinen naikkonen. Heljanko pelasi ehkä kauden parhaan pelinsä tänään joten siinä vastaus.

Mut olen 20 vuotta sitten joutunut itse samaan tilanteeseen missä 17v jätkä halus välttämättä mun kanssa säätöö. Tiesin nämä jutut silloin että silloin 'pitää olla tietty käytäntö'. No sai jätkä mitä halusi eikä vielä ole virkavalta lähestynyt.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Iidan omien sanojen mukaan juttu ei aikoinaan Seiskaa kiinnostanut koska Iida oli "nobody".

Ehkä tämä on juurikin tuon Iidan vastikään tekemän rikosilmoituksen / tutkintapyynnön takia tullut Seiskalle esiin uusiksi ja juttu päätetty sen takia julkaista.

Kertoo varmaan henkilöstä "jotain" jos soittaa lehteen, että mulle kävi näin. Etenkin jos olet median mielestä ollu "nobody"...

Kyseinen henkilöhän oli aika usein Saipan kotipeleissä ja todella usein bongattiin televisioon, eikä siinä ole mitään hassua. Osa jengistä varmaan muistaa, että hänet mainittiin useasti otteluseurantaketjuissa... Sitä kautta sai julkisuutta ja helmikuun lentoasemakeissi oli lopullinen "läpimurto"...

Eiköhän tähän keissiin saada ratkaisu ja mahdolliset tuomiot sitten sen mukaan kun virkavalta ym. tahot asiat oikein näkevät
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Heti 2 vuoden jälkeen playoffien kynnyksellä huomasi että vittu sehän raiskas, ekana heti kirjoittanut siitä seiskaan silloin ja nyt jo muisti tehdä rikosilmoituksen.
Voidaanhan tässä ajatella niinkin, että tämä tapaus on johdatellut tämän mahdollisen uhrin elämää tähän pisteeseen.

En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta olen kiitollinen siitä, että HIFK:n seurakulttuuriin kuuluu olennaisena osana naisten kunnioittaminen, Suoraan sanottuna en voisi ikimaailmassa kuvitella, että HIFK:n pelaaja toimisi tällä tavoin. Annan tästä ison sulan Valtasen ym. hattuun. Heidän työnsä kautta on myös rakennettu nykyinen Gimmojen menestys. Ottakaa mallia, Tappara!
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ei kai kukaan kuitenkaan syytä ketään raiskauksesta. Jos niin olisi niin tuskin Heljanko olisi ollut käytettävissä tänään pelissä vaan istuisi Sorinkadulla kopissa. Eikä tässä kyllä ole mitään auktoriteettiasemaakaan. Lue nyt Åke noita aikaisempia viestejä niin pääset tapahtumiin sisälle paremmin.
 

Jaakko81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,JYP
Voidaanhan tässä ajatella niinkin, että tämä tapaus on johdatellut tämän mahdollisen uhrin elämää tähän pisteeseen.

En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta olen kiitollinen siitä, että HIFK:n seurakulttuuriin kuuluu olennaisena osana naisten kunnioittaminen, Suoraan sanottuna en voisi ikimaailmassa kuvitella, että HIFK:n pelaaja toimisi tällä tavoin. Annan tästä ison sulan Valtasen ym. hattuun. Heidän työnsä kautta on myös rakennettu nykyinen Gimmojen menestys. Ottakaa mallia, Tappara!
Mikä saa ajattelemaan että tapparaan ei kuuluisi tuollainen seurakulttuuri?
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Sanotaan tähän vielä se, että itse en hyväksyisi HIFK:n pelaajilta minkäänlaisia alaikäisten groomauksia. Meillä on arvoina toisten kunnioittaminen, myös naisten. Olen myös ylpeä siitä, että HIFK:n peleissä ei ole enää cheerleadereita.

Mitä tekemistä sillä on tämän tapauksen kanssa, että onko joukkueella cheerleadereita vai ei. Meinaatko että ne seurat joilla niitä on, pitävät naisia "objekteina" tai alistavat naisia? Eivät kunniota naisia?
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Siitä on melkein päivälleen 15 vuotta, kun Johanna Tukiainen pomppasi otsikoihin. Tässä on samanlaisia viboja. Veikkaan että lähivuosina Iidasta tullaan kuulemaan mitä kummallisemmissa yhteyksissä - enkä tarkoita urheilutoimittajan tehtäviä.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En minäkään tuosta kovin isoa skandaalia saa rakennettua, ellei jotai asiattomuuksia ole sattunut tuolla kerralla. Ja se selviää sitten myöhemmin, kun asiaa on tutkittu.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Voidaanhan tässä ajatella niinkin, että tämä tapaus on johdatellut tämän mahdollisen uhrin elämää tähän pisteeseen.

En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta olen kiitollinen siitä, että HIFK:n seurakulttuuriin kuuluu olennaisena osana naisten kunnioittaminen, Suoraan sanottuna en voisi ikimaailmassa kuvitella, että HIFK:n pelaaja toimisi tällä tavoin. Annan tästä ison sulan Valtasen ym. hattuun. Heidän työnsä kautta on myös rakennettu nykyinen Gimmojen menestys. Ottakaa mallia, Tappara!

”Kuka pani Suskia?”
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: S.T.

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)

– Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että hän käytti asemaansa hyväksi niin nuoreen tyttöön kuin silloin olin. Luulin, että kyseessä olisi ollut seurustelua edeltävä tapailu, sillä hän antoi odottaa paljon enemmän, Iida tilittää nyt.

Nyt alkaa Vainiokin olemaan jo heikoilla jäillä, mahtaako itse edes tietää mitä lainmukaan seksuaalinen hyväksikäyttö tarkoittaa. Ei mikään ihan penaalin terävin kynä ole tämä Vainio. Heljanko voikin alkaa tihrustamaan jo kunnianloukkaus syytettä.

Edit : kirjoitusvirhe.
 
Viimeksi muokattu:

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Luulin, että kyseessä olisi ollut seurustelua edeltävä tapailu, sillä hän antoi odottaa paljon enemmän, Iida tilittää nyt.
Eli seksi olisi ollut ok jos siitä olisi seurannut seurustelusuhde? Nyt, kun Heljanko ei heti ensimmäisellä tapaamisella kosinutkaan Iidaa niin se olikin seksuaalinen hyväksikäyttö?

Yllättävän nopeasti tämäkin selvisi ja totuus tuli itse ”uhrin” suusta. Nolo tapaus kyllä kaikkinensa ja kaikki hävisivät taas. Eniten varmaan Iida itse. Toimittajan urahaaveet taisivat mennä siinä ja onneksi tulee tämän myötä häviämään kiekkokartalta kokonaan. En edes viitsi miettiä, että mitä sivuvaikutuksia tästä keissistä aiheutuu nuorelle naiselle. Jonkun olisi pitänyt takoa järkeä päähän, mutta nyt meni vituiksi oikein huolella.

Joku voisi myös niiltä twitterin teppolaaksosilta kysyä, että jos Heljanko nyt kosii Iidaa niin onko homma eettisesti, moraalisesti ja laillisesti sillä taputeltu?
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Kovastihan tuon kolmannen jutun perusteella näyttäisi vahvistuvan ennakkoonkin vahvana pidetty mahdollinen Vainion motiivi eli jonkinlainen kosto, kun yhden illan juttu ei johtanutkaan mihinkään muuhun.

Ei mitään herrasmiehen käytöstä tuossa tapauksessa Heljangolta, mutta ei myöskään mitään, mistä pitäisi jotain lopputilejä alkaa jaella. Ikäväähän tuo on ja harmillista, että Vainio joutui nyt kantapään kautta oppimaan, että kaikki unelmavävyt eivät olekaan välttämättä sitä.

Tähän asti on jotenkin huvittanut tuo jutuissa alleviivattu sinisilmäisyys, kun Vainion julkisuusuran aikana on piirtynyt kuva kaikesta muusta kuin sinisilmäisyydestä. Vaikuttaa pikemminkin häikäilemättömältä pyrkyriltä. Toki onhan 16- ja 17-vuotias helposti vielä sinisilmäinen, mutta eiköhän tuonikäinen ole jo tasan tarkkaan tiennyt, mitä hotellihuoneessa voi tapahtua ja osittain varmaan on sitä tavoitellutkin.

Joka tapauksessa hyvä oppitunti varmasti näille pelaajien ympärillä pyöriville "bändäreille", mutta myöskin pelaajille, miten asioita ei kannata hoitaa.

Jos Seiskalla ei riitä tässä ilmeisessä juttusarjassa seuraavaan juttuun enää mitään merkittävää uutta tietoa, niin jokohan asia alkaisi olla taputeltu?

Joku taisi kirjoittaa, että Vainio on ilmeisesti poistanut sometilinsä. Karu oppitunti hänellekin tämä tapaus. Toivottavasti haavat nuoltuaan sekä tilannetta mietittyään pääsee jaloilleen ja katkeroitumisen sijaan saa käännettyä kokemuksen rakentavalla tavalla edukseen tulevaisuutta ajatellen. Kyseessä on kuitenkin nuori ihminen, jolla on vielä elämä edessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös