Mainos

Christian Heljanko & Iida Vainio

  • 139 597
  • 525

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Toki Tappara voisi kommentoida, että ei hyväksy minkäänlaista seksuaalista häirintää ja seuran mahdollisten jatkotoimien suhteen odottaa mihin poliisi omissa selvityksissään päätyy.
Tappara ei ole tunnettu kovinkaan vahvana esiintyjänä vakavissa asioissa, vai onko porukalta jo unohtunut Rautakorven koronatouhut Tapparan UTJna ollessaan. Mikäli organisaatio on sisältä mätä, edes tietyissä genreissä niin kyllä se sieltä aina päätään nostaan. Niin myös tässä tapauksessa.

En silti lähtisi Heljankoa lynkkäämaan ennenkuin on juttu tutkittu, tapausta tai Vainiota vähättelemättä nainen on jo aiemmin jäänyt kiinni valheistaan. Mikäli Heljanko on syyllistynyt seksuaaliseen väkivaltaan niin rangaistukset tottakai kuuluu asiaan ja mielellään ankarat.

Nyt Tapparan pitäisi julkaista päivitys jossa ei hyväksy mitään seksuaalista väkivaltaa ja hyllyttää Heljanko joukkueen toiminnasta tutkinnan ajaksi.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Nythän on taas ero sillä onko joku sopimatonta käytöstä tai rikos. Ei tarvitse olla tehnyt rikosta aiheuttaakseen itselleen sellaisen mainehaitan, että se vaikeuttaa esim. omassa ammatissa toimimista. Julkisuuden henkilöiden, joita urheilijatkin ovat, pitää tämä huomioida omassa elämässään.

Toisin sanoen, ei sekään jos tutkintaa ei aloiteta, ole mikään vapaudut kaikesta -kortti. Tietämättä nyt yhtään mitä on tapahtunut.

Sitten JOS Heljangon voidaan epäillä syyllistyneen rikokseen, ei tutkintaa aloiteta jos tapahtuneesta on kulunut yli kaksi vuotta ja teko ei ole sellainen, josta voitaisiin antaa yli vuosi vankeutta. Toisin sanoen mistään häirinnästä tai kunnianloukkauksesta ei syytettä nosteta jos aikaa on kulunut yli 2 vuotta. Raiskaus olisi sitten asia erikseen.
 

Hirvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ensireaktioni oli, että mitä tää bimbo yrittää veivata, mutta kun asiaa vähän sulattelee niin ainoan virheen tässä on tehnyt Heljanko ja ei yhtä tai kahta kertaa. Hän on tietoisesti kuitenkin käyttänyt asemaansa väärin alaikäiseen.
Ei Heljanko ole Iidan missään valta- tai auktoriteettiasemassa, eli sellaista asemaa hän ei myöskään voi väärinkäyttää. Kyseessä on 23-vuotias Liigakiekkoilija, eli täysin rinnastettavissa normaaliin pulliaiseen. Auktoriteettiasemasta voidaan puhua esimerkiksi opettajan kohdalla, joka on seksuaalisesti tekemisissä oppilaansa kanssa. Sillä ei ole mitään merkitystä vaikka Iida sanookin olevansa yleisesti "kova kiekkofani".
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Nyt Tapparan pitäisi julkaista päivitys jossa ei hyväksy mitään seksuaalista väkivaltaa ja hyllyttää Heljanko joukkueen toiminnasta tutkinnan ajaksi.

Ongelma vain on siinä ettei Heljankoa ole syytetty seksuaalisesta väkivallasta, vaan siitä että hän on harrastanut seksiä 22-23 vuotiaana 17 vuotiaan kanssa, mikä ei oikein lähtökohtaisesti täytä rikoksen(tässä tapauksessa seksuaalinen hyväksikäyttö) tunnusmerkkejä, koska syytetty ei ollut uhrin opettaja, uhrin ja syytetyn ikäero ei ollut "merkittävä", uhri ei ollut tiettävästi sairas tai muuten kykenemätön ilmaisemaan tahtoaan eikä uhri oikein ollut sellaisessa riippuvuussuhteessa syytettyyn jota syytetty olisi voinut käyttää hyväkseen.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Seiskan tietoihin sinänsä uskon, vaikkakin varmaan valikoiden on tietoa julkaistu. JOS kyseessä olisi vihamielinen motiivi, niin en usko Ilves-fanitukseen motiivina pätkääkään. Sen sijaan voisi kiinnostaa, onko ulkomaisten vedonlyöntifirmojen kumppanuuksia jossain muodossa, sillä siellä suunnalla tällaiset vaikuttamiset ratkaisupelien alkaessa voisi löytyäkin kikkakopasta.
Tämä on itse asiassa aika mielenkiintoinenkin näkökulma, jota en itse edes ajatellut. Vähän ehkä menee foliohattuilun puolelle, mutta onhan Vainiokin tehnyt "urheilutoimittajaurallaan" yhteistyötä erilaisissa vedonlyöntikuvioissa pyörivän hyväntekeväisyyshiihtäjän kanssa. Ajatuksena kyllä kutkuttava. En kuitenkaan tosissani väitä, että tässä olisi oikeasti kyse tuosta.
 

Kukko

Jäsen
Ei Heljanko ole Iidan missään valta- tai auktoriteettiasemassa, eli sellaista asemaa hän ei myöskään voi väärinkäyttää. Kyseessä on 23-vuotias Liigakiekkoilija, eli täysin rinnastettavissa normaaliin pulliaiseen. Auktoriteettiasemasta voidaan puhua esimerkiksi opettajan kohdalla, joka on seksuaalisesti tekemisissä oppilaansa kanssa. Sillä ei ole mitään merkitystä vaikka Iida sanookin olevansa yleisesti "kova kiekkofani".
Hetkinen nyt ei joku täsmää. Eikö kovan Ilvesfanin pitäisi nimenomaan kiertää Tapparan pelaajat mahdollisimman kaukaa? Vai eikö olekaan niin kova fani? Tai sitten Tapparalaisetkin käy paremman puutteessa.
 

Duke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Oulun Kärpät, ManU, AC Oulu
En ole koko ketjua lukenut läpi, mutta mietin miksi tämä ikäasia on tässä keskustelussa näin kovasti pinnalla. Onko jossain tullut ilmi, että Vainio perustaa syytteen juuri tähän ikäkysymykseen? Voisiko olla, että hän tietääkin tämän suojaikäraja/valta-asema -asian eikä se olisi hänellä tässä se ongelma ja syytteen aihe? Ehkä hän perustaakin syytteen siihen suostutteluun, joka olisi hänen mielestä mennyt jonkin rajan yli. Kuten joku täällä ketjussa aiemmin sanoi, myös aikuista voidaan hyväksikäyttää.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ei tuossa muovibimbon tilanteessa oikein mikään puhu hänen puolestaan (paitsi somen naiset ovat häntä puolustamassa ja haukkumassa Heljankoa puolustavat misogyyneiksi).

En mä ainakaan näe tuossa mitään auktoriteettiasemaa. Suojaikäraja on täyttynyt. Ihan sama vaikka 23v autonasentaja bimmerimies houkuttelisi 17v pönttöpääblondia ajelulle ja sitten yhdessä tuumin harrastaisivat seksiä. Raiskauksestahan Iida ei ketään syytä, vaikka ihme ettei ole tehnyt niin koska olisi varmasti saanut isomman kohun aikaan. Miten tuo hyväksikäyttö on todistettavissa, kun on sana sanaa vastaan.

Ja se mikä myös tässä asiassa ihmetyttää, että jos tämä on tapahtunut jo vuosi sitten miksi helvetissä bimbo oli Tapparan mestaruusjuhlissa mukana? Saatikka jos oli vielä CHL -mestaruuden jälkeen mukana myös.

Taisi ainakin laittaa pisteen haaveilleen urheilutoimittajuudesta. Eiköhän Tapparan peleihin ainakin tullut porttikielto tämän jälkeen.
 

ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Tappara ei ole tunnettu kovinkaan vahvana esiintyjänä vakavissa asioissa, vai onko porukalta jo unohtunut Rautakorven koronatouhut Tapparan UTJna ollessaan. Mikäli organisaatio on sisältä mätä, edes tietyissä genreissä niin kyllä se sieltä aina päätään nostaan. Niin myös tässä tapauksessa.

En silti lähtisi Heljankoa lynkkäämaan ennenkuin on juttu tutkittu, tapausta tai Vainiota vähättelemättä nainen on jo aiemmin jäänyt kiinni valheistaan. Mikäli Heljanko on syyllistynyt seksuaaliseen väkivaltaan niin rangaistukset tottakai kuuluu asiaan ja mielellään ankarat.

Nyt Tapparan pitäisi julkaista päivitys jossa ei hyväksy mitään seksuaalista väkivaltaa ja hyllyttää Heljanko joukkueen toiminnasta tutkinnan ajaksi.

Et ole lynkkaamassa Heljankoa, mutta mielestäsi häneltä tulisi kieltää ammattinsa harjoittaminen määrittelemättömäksi ajaksi tutkinnan ollessa käynnissä? Itse laskisin tuon jo melkoiseksi lynkkaukseksi, koska tähän mennessä mitään rikokseen viittaavaa ei julkisuuteen ole tullut.

Rautakorpi kelpasi seuraavalle läpimädälle organisaatiolle kolmen vuoden sopimuksella, joten kovin suurta kuprua ei hänen uraansa koronatoilailuista tullut.
 
Viimeksi muokattu:

Duke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Oulun Kärpät, ManU, AC Oulu
Raiskauksestahan Iida ei ketään syytä, vaikka ihme ettei ole tehnyt niin koska olisi varmasti saanut isomman kohun aikaan. Miten tuo hyväksikäyttö on todistettavissa, kun on sana sanaa vastaan.
No ei varmaan raiskauksesta syytä, jos raiskausta ei ole tapahtunut. Sehän riittää, että luvatta taputtaa takapuolelle, niin olet seksuaalinen hyväksikäyttäjä. Raflaavat otsikot ja maine pilalle. Seksuaalinen hyväksikäyttö on lievä sakoilla rangaistava asia.
 

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Wikipediasta:

Laki tunne käsitteitä tutkintapyyntö tai rikosilmoitus, vaan poliisille voi tehdä ainoastaan ilmoituksen mahdollisesta rikoksesta. Ilmoituksen pohjalta poliisi kirjaa sen rikosilmoituksena eli niin sanottuna R-ilmoituksena, jos on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen. Jos selvää syytä epäillä ei ole, poliisi kirjaa ilmoituksen sekailmoituksena eli niin sanottuna S-ilmoituksena.

Eli naisen ilmoitus rikoksesta on poliisin sähköpostivastauksesta päätellen käsitykseni mukaan kirjattu S-ilmoituksena.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Iltapulusta luin että on tehty rikosilmoitus seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mielenkiintoista sinänsä jos on käynyt niin että Heljanko olisikin pyytänyt hotelliin ja Iida on suostunut... Kuka tahansa nainen tietää mitä tuollainen pyyntö tuossa tilanteessa silloin meinaa...
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Nyt Tapparan pitäisi julkaista päivitys jossa ei hyväksy mitään seksuaalista väkivaltaa ja hyllyttää Heljanko joukkueen toiminnasta tutkinnan ajaksi.
Siis mitä helvettiä. Ei todellakaan kuulu estää harjoittamasta ammattia näillä nykyisillä tiedoilla. Tuksu vol. 2 saisi avata vähän enemmän mistä miestä syyttää, että hyllytys olisi ajankohtaista, koska iän puolesta ei ole mitään laitonta tapahtunut.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt Tapparan pitäisi julkaista päivitys jossa ei hyväksy mitään seksuaalista väkivaltaa ja hyllyttää Heljanko joukkueen toiminnasta tutkinnan ajaksi.
Tuossa viimeisessä lauseessa (boldaus allekirjoittaneen) tuodaan hyvin ilmi, miksi tämä kohu nostettiin julkisuuteen juuri nyt...
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Nyt Tapparan pitäisi julkaista päivitys jossa ei hyväksy mitään seksuaalista väkivaltaa ja hyllyttää Heljanko joukkueen toiminnasta tutkinnan ajaksi.
Näissä puhutaan helposti vuodesta tai pidemmästäkin ajasta. Ei todellakaan ole mitään syytä hyllyttää ketään mistään tusinablondin jutuista.
 
Nyt Tapparan pitäisi julkaista päivitys jossa ei hyväksy mitään seksuaalista väkivaltaa ja hyllyttää Heljanko joukkueen toiminnasta tutkinnan ajaksi.
Tämähän on helppoa:
Mää syytän somessa kaikkien joukkueiden ykkösketjua hyväksikäytöstä, niin Tapparalla on helppo tie mestaruuteen kun kaikki on hyllyllä.

Nyt vähän valoja päälle.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Niin ja kumpihan on se joka on houkutellut toista?

Heljanko on varmaan ihmeissään kysynyt tätä numeron tarjoamista, mutta vaihtanut silti :)

Onneksi Iida on tehnyt jo itselleen moottoritien mitä kulkea, niin pahimmat mielensä pahoittajatkin osaa katsoa tätä oikeasta kulmasta.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
KooKoon ykkösvahti Oskari Setäsellä on ollut myös omat Seiska-lehden sivuilla käsitellyt sekoilunsa Fia Nyholmin kanssa. Joten eiköhän tässä lähdetä puolivälieriin ihan samalta viivalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös