Chicago Blackhawks 2022–2023

  • 191 901
  • 1 030

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Selkeästi Richardson on saanut joukkueeseen hyvää kulttuuria luotua ja kaikki taistelevat kuin rakkikoirat. Aivan hirvittävä ero esim. Columbuksen, Anaheimin ja San Josen löysäkulleihin. Melkein jokaisessa pelissä ollaan umpisurkealla rosterilla kilpailukykyisiä. Älyttömän kovaa valmentamista.

Suuntahan on sinänsä oikea, sillä oikeanlaista kulttuuria ja mentaliteettia on hyvä luoda, eikä se välttämättä hyvää tee jos vaan alistutaan häviämään. Rosteri kuitenkin on nyt sellainen, että tästä ei moni pelaaja tule olemaan mukana sitten kun pitäisi alkaa taas pärjätä. Joten kuinka paljon tästä puolesta sitten hyödytään, en tiedä. Jäänee nähtäväksi.

Validi kysymys myös on, onko tämä loppujen lopuksi hyvä asia organisaatiolle, jos tästä aivan päivänselvästä ja tarkoituksellisesta tankkauskaudesta jääkin käteen vain esimerkiksi 5. varausvuoro? Ei se kyllä vaan mun mielestä ole. Selkeää johtotähteä ja keulavaa tuohon nyt kaivattaisiin. Yleensä ne vaan menee tuossa ihan draftin kärkipäässä. Tästä draftista niitä olisi lähes varmuudella Bedard ja Fantilli. Pelitaitojen puolesta myös Michkov, mutta hänen kohdallaan painaa moni muukin asia. Leo Carlsson on sitten jo mielestäni hitusen epävarmempi tapaus, mutta toki hänetkin tuohon vielä ottaisi ilomielin. Näiden jälkeenkin tuossa voi olla vielä ihan tähtiluokan pelaajaa, mutta luonnollisesti sitten mennään kokoajan vaan epävarmempaan suuntaan.

Todennäköisyyksien valossa viimeisenä oleminen antaisi sen merkittävimmän edun ja ennen kaikkea takuun Top 3 pickistä. Sen jälkeen erot todennäköisyyksissä eivät ole enää niin suuria. Se vaan, että riski pudota entistä korkeammalle numerolle nousee. Se mitä myös pohdin, että olisi parempi, että tuo valinta olisi omissa käsissä. Jos jäädään vaikka neljänneksi, niin sitten on otettava vain se, kuka jäi jäljelle.

Ideaalitilanne siis varmaan mun silmissä olisi, että loppupelit oltaisiin jossain määrin kilpailukykyisiä, mutta hävittäisiin. Noh, tuo nyt ei liene mahdollista. Ja Columbuksen menoa kun katsoo, niin tuo 5 pistettä taitaa olla jo ratkaiseva kaula.

Sekavia fiiliksiä aiheuttaa tämäkin sirkus, ei kuitenkaan onneksi ihan samanlaisia kuin tuolla kotimaisen Liigan puolella. :)
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
GM:n osaamattomuuteenko tämä totaalinen rysäytysyritys kaatuu juuri kauden tärkeimmällä hetkellä. Joukkue vetää kahdella kolmoskentällä ja kahdella neloskentällä ja pystyy näköjään horjuttamaan ketä tahansa vastustajaa ja nappailemaan liikaa voittojakin. Joukkue taistelee, puolustaa, roikkuu, repii ja ratkaisijoitakin löytyy liikaa illasta toiseen.
GM:n pahin moka alkaa paljastua ja se on Luke Richardsonin palkkaaminen vuotta liian aikaisin. Nerokas GM olisi sotkenut pakan kunnolla ja loihtinut tähän hommaan meritoituneen Collitonin takaisin penkin päähän.
Nyt tämä tohelointi sataa kuningas-GM Jampen piikkiin. Hänestä tehdään sankari draftin tärpätessa Columbukselle.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Onneksi Davidson ei ole niin tyhmä, että lataa tämän uudelleenrakennuksen yhden varausvuoron varaan. Nyt on hyvä muistaa, että vaikka joukkue häviäisi kaikki 82 runkosarjan ottelua niin mahdollisuudet saada ykkösvuoro olisivat noin 25%. Eli noin 75% todennäköisyydellä sieltä tulisi joku muu kuin Bedard. Tietenkin tuossa tapauksessa olisi vähintään kolmosvuoro taattu, mutta edelleen on tärkeämpää nyt osua sillä varausvuorolla varausvuorosta riippumatta. Bedard antaisi rebuildingiin boostia, mutta menestyvä joukkue tarvitsee syvyyttä.

Chicagolla on kesän draftissa seitsemän tai kahdeksan vuoroa kolmen ensimmäisen kierroksen sisällä riippuen Rangersin menestyksestä. Näiden lisäksi 24 ja 25 ykkös- ja kakkoskierroksella tuplavuorot. Luotan täysin Davidsonin ja kumppaneiden suunnitelmaan tai ainakin allekirjoitan sen. Miten se lopulta onnistuu jää nähtäväksi, mutta ei se kaadu siihen mikäli Bedard tai Fantilli jää tänä kesänä saamatta.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Joo, ei tämä yhden varausvuoron rakennu. Yhdellä Bedardilla ei tee vielä mitään, jos ei syvyyttä ja muitakin tähtipelaajia saada ympärille. Silti mieluummin se "Bedard" + muut tulevat ykkös- ja kakkoskiekan pickit kuin "Benson" + samat pickit.

Jotenkin sitä siis vain toivoisi, että tästä kaudesta ja koko rosterin alasajosta palkinto olisi paras mahdollinen. Ja kyllä tuo organisaatiokin sitä keulakuvaa kaipaa. Onhan tuo toki mahdollista vieläkin, vaikka odotettua parempi sijoitus olisikin. Mutta se mikä varausnumero sitten sieltä tuleekaan, ei tietenkään koko uudelleenrakennusta pelasta tai pilaa. Sen mukaan sitten jatkosuunnitelmat.

Myös tulevat kaudet Hawks lienee pohjajengi ja on tulevillekin vuosille oikein kivoja prospekteja tuloillaan. Kärkipäässä päästäneen varaamaan vielä jatkossakin.

Edelleen kyllä luotan Davidsoniin, ei siinä. Ja onhan se toki hienoa, että noin hieno valmentaja on Hawksiin saatu. Epäilin aika paljonkin Richardsonia alkuun, mutta osoittanut luuloni vääriksi.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Silti mieluummin se "Bedard" + muut tulevat ykkös- ja kakkoskiekan pickit kuin "Benson" + samat pickit.

Tietenkin sitä toivoo Bedardia ei siitä ole kahta sanaa ja tuokin voi vielä toteutua, vaikka joukkue olisikin lopulta muutaman sijan ylempänä. Toki todennäköisyydet pienenevät tähän skenaarioon. Pidän kuitenkin hieman omituisena lähestymistapana tässä vaiheessa olla maansa myynyt, kun niin moni asia on vielä auki. Bedardiin kohdistuva (tosin ansaittu) huomio on jättänyt varjoonsa sen, että tähänkin draftiin mahtuu muita huippulupaavia pelaajia. Tuo Benson esimerkiksi voi lopulta kehittyä ja päätyä olemaan tämän vuoden varauksista aivan hyvin toiseksi paras pelaaja. Yritän ainakin itse nauttia tästä prosessista ja sen seuraamisesta sekä ajatella lasin olevan ennemmin puoliksi täynnä kuin tyhjä.

Yhtenä esimerkkinä voimme ottaa vaikkapa vuoden 2016 draftin, jossa ennakkoon pidettiin Matthewsia, Lainetta, Puljujärveä sekä Duboista lahjakkaimpina pelaajina. Ja näin varmasti tuolloin olikin. Lopputulema näyttää, että Matthews tosiaan oli sadon kirkkain helmi, mutta tuon kolmikon jälkeen varattiin pelaajia joista kasvoi lopulta parempia ammattilaisia. Aivan samalla tavalla voi käydä nytkin.
 
Bedard antaisi rebuildingiin boostia, mutta menestyvä joukkue tarvitsee syvyyttä.

Itse näen, että Bedardin saaminen lotolla voisi jopa muuttaa joukkueen suunnitelmia ja saada nopeuttamaan rebuildia, mikä ei sitten kuitenkaan isossa kuvassa ole välttämättä hyvä juttu.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Pidän kuitenkin hieman omituisena lähestymistapana tässä vaiheessa olla maansa myynyt, kun niin moni asia on vielä auki. Bedardiin kohdistuva (tosin ansaittu) huomio on jättänyt varjoonsa sen, että tähänkin draftiin mahtuu muita huippulupaavia pelaajia. Tuo Benson esimerkiksi voi lopulta kehittyä ja päätyä olemaan tämän vuoden varauksista aivan hyvin toiseksi paras pelaaja. Yritän ainakin itse nauttia tästä prosessista ja sen seuraamisesta sekä ajatella lasin olevan ennemmin puoliksi täynnä kuin tyhjä.

Maansa myynyt on ehkä vähän liian vahva kuvaus, mutta kieltämättä harmitusta aiheuttaisi, jos noihin ihan kärkipickeihin ei päästäisi kiinni kaikkien tehtyjen liikkeiden jälkeen. Sen verran kovia prospekteja ovat ja kaiken datan perusteella melko varmojakin tapauksia, mutta ikinähän näiden kanssa ei pitäisi olla liian varma. On todellakin täysin mahdollista myös kuvaamasi skenaario esim. Bensonista. Fantillin, Michkovin ja Carlssonin pelaamisessakin on omat kehityskohteensa. Miksei Bedardillakin, vaikka kyllähän tuo n. 99 %:n varmuudella on supertähti.

Toki omiin lätkäfiiliksiin on nyt tänään vaikuttanut Kärppienkin suorittama fiasko. Varsinkin aamulla fiilis oli erittäinkin vittuuntunut, että ei nyt oikein lähde. Mutta onhan se tämänkin takia näitä hieno seurata - menestys sitten joskus tuntuu vaan entistä paremmalta.

Yhtenä esimerkkinä voimme ottaa vaikkapa vuoden 2016 draftin, jossa ennakkoon pidettiin Matthewsia, Lainetta, Puljujärveä sekä Duboista lahjakkaimpina pelaajina. Ja näin varmasti tuolloin olikin. Lopputulema näyttää, että Matthews tosiaan oli sadon kirkkain helmi, mutta tuon kolmikon jälkeen varattiin pelaajia joista kasvoi lopulta parempia ammattilaisia. Aivan samalla tavalla voi käydä nytkin.

Jotain samaa näissä on ja paljon olisi vastaavia esimerkkejä muistakin drafteista. Tuossakin, kuten sanoit, kuitenkin se ykköspick sitten päätyi näistä olemaan aika selvästikin paras pelaaja. Tässä vaiheessa voisi nostaa omaa häntää ja sanoa, että Puljujärven suhteen olin Kärpissä nähdyn perusteella varsin varautunut. Noiden jälkeisia kun katsoo, niin jos tästä draftista löytyy "Tkachuk" niin voi olla helvetin tyytyväinen.

Paljonhan tässä ehtii vielä tapahtua ja sijoituksetkin muuttua. Toukokuun 8. odotellessa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Maansa myynyt on ehkä vähän liian vahva kuvaus, mutta kieltämättä harmitusta aiheuttaisi, jos noihin ihan kärkipickeihin ei päästäisi kiinni kaikkien tehtyjen liikkeiden jälkeen.

En tarkoittanut nimenomaan sinua, mutta osalla faneista ympäri maailmaa tuntuu kaikki sortuvan mikäli ei olla viimeisiä tällä kaudella.

Itse näen, että Bedardin saaminen lotolla voisi jopa muuttaa joukkueen suunnitelmia ja saada nopeuttamaan rebuildia, mikä ei sitten kuitenkaan isossa kuvassa ole välttämättä hyvä juttu.

Kenties näin, jos gm olisi vielä Stan Bowman. Davidsonin en usko tuohon miinaan lankeavan. Toki tuo väistämättä vauhdittaisi rebuildia, mutta en usko isoa kuvaa muuttavan Davidsonin papereissa. Pr-osastolle tuo olisikin jo melkoinen lottovoitto.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Joo vika sija takaa vähintään numeron kolme tälle vuodelle ja sanoisin että se nopeuttaisi merkittävästi haudasta nousua jos joku noista saataisiin. Ja tietty 1. tai 2. vielä parempi. On hyvä muistaa että tämä vuosi on special ja tulevaisuuden numerot mitä meillä on tiedossa ovat enemmän arpoja ellei kynnetä useita vuosia pohjalla.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Joo vika sija takaa vähintään numeron kolme tälle vuodelle ja sanoisin että se nopeuttaisi merkittävästi haudasta nousua jos joku noista saataisiin. Ja tietty 1. tai 2. vielä parempi. On hyvä muistaa että tämä vuosi on special ja tulevaisuuden numerot mitä meillä on tiedossa ovat enemmän arpoja ellei kynnetä useita vuosia pohjalla.

No siis edelleen ei ole mitään takeita, että nuo kolme ensimmäistä Bedardia lukuunottamatta ovat lopulta draftin parhaat pelaajat. Tämä vuosi on special kärjen osalta, mutta myös muutenkin laadukkaan tarjonnan vuoksi. Ja kyllä tämän vuoden jälkeenkin on luvassa huippulahjakkaita pelaajia kuten nyt vaikkapa Macklin Celebrini (2024), joka on USHL:ssä tehnyt Fantillia kovemmat tehot tai Jenkkien kehitysohjelman Cole Eiserman (2024). 2025 on sentterit Michael Misa ja James Hagens sekä 2026 ja nyt jo WHL:ssä 12 peliä 1+9 tehoilla pelannut Gavin McKenna ja niin edelleen. Eivät ne lahjakkuudet tähän vuoteen lopu.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kevin Korchinski teki kauden yhdeksännen maalinsa ja syötti toisen Seattlen päihittäessä tällä kertaa Portlandin 5-2. Korchinksilla on nyt 50 ottelua pelattuna ja 9+59=68 pistettä koossa sekä +50 lukemat.

Gavin Hayes jatkaa myös kovassa myötätuulessa tehden nyt kaksi maalia Flintille 3-1 päättyneessä ottelussa Hamiltonia vastaan. Viimeiset neljä peliä 7+2 tehoin ja Hayes on enää kahden maalin päässä 40 rysän rajapyykistä.

Yliopistokiekon puolella Drew Commesso torjui 37 kertaa ja Ryan Greene syötti molemmat Boston Universityn maalit 2-1 Bostonin voittoon päättyneessä Hockey Eastin semifinaalissa Providenceä vastaan.

IceHogsin peli on mennyt kyllä melko sekaisin ja en tiedä kuinka paljon siihen vaikuttaa, että pelaajia on palloteltu farmin ja NHL:n välillä tämän tästä. Viime yöltäkin rumat 6-2 lukemat Coloradoa Eaglesia vastaan. Teply ja Seney IceHogsin maalintekijät ja Stauberille merkittiin 28 torjuntaa.

Vaikka vielä on liian aikaista antaa lopullista arvioita, niin viime kesän draft näyttää tällä hetkellä erittäin onnistuneelta Chicagon näkökulmasta. Korchinski vetää aivan hirmukautta WHL:n puolella ja näyttää tällä hetkellä olevan hyvällä tiellä kohti Blackhawksin alakerran kiekollista liideriä. Frank Nazarin loukkaantuminen oli tietenkin valitettava ja laittoi kehitykselle pari taka-askelta, mutta potentiaali ei ole kadonnut mihinkään. Ryan Greene, Aidan Thompson sekä Dominic James ovat kaikki pelanneet hienot tulokaskaudet NCAA:ssa. Sam Rinzel on pidempi projekti, mutta hänenkin otteensa ovat olleet lupaavia ja seuraava askel on astetta kovempaan sarjaan Minnesotan yliopistojoukkueessa. Gavin Hayes sylkee maaleja kovaan tahtiin OHL:ssä, Paul Ludwinskin kausi on ollut vaikea Kingstonissa eikä peli ole ehkä muutenkaan lähtenyt aivan odotetunlaisesti liikkeelle, mutta taas Samuel Savoie on ollut vähintään positiivinen yllätys QMJHL:ssä.

Sanotaanko, että Davidsonin ja Doneghey saivat kohtalaisen kuivan prospect poolin aivan uuteen kukoistukseen viime kesän draftissa ja seuraavina vuosina on luvassa vain lisää hedelmiä tuohon koriin. On selvää ettei kaikista kasva NHL-tason pelaajia eikä varsinkaan huippupelaajia, mutta melkein jo vahingossakin tuosta määrästä, kun otetaan huomioon tulevat vuorot muutama pelimanni tuolta haukkanuttuun kehittyy. Hyvällä tiellä tässä ollaan.

Loppuun ja lisäykseksi vielä tyylinäyte maalinteosta by K.Korchinski:

 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
No siis edelleen ei ole mitään takeita, että nuo kolme ensimmäistä Bedardia lukuunottamatta ovat lopulta draftin parhaat pelaajat. Tämä vuosi on special kärjen osalta, mutta myös muutenkin laadukkaan tarjonnan vuoksi. Ja kyllä tämän vuoden jälkeenkin on luvassa huippulahjakkaita pelaajia kuten nyt vaikkapa Macklin Celebrini (2024), joka on USHL:ssä tehnyt Fantillia kovemmat tehot tai Jenkkien kehitysohjelman Cole Eiserman (2024). 2025 on sentterit Michael Misa ja James Hagens sekä 2026 ja nyt jo WHL:ssä 12 peliä 1+9 tehoilla pelannut Gavin McKenna ja niin edelleen. Eivät ne lahjakkuudet tähän vuoteen lopu.
Joo mutta näen nyt tilanteen niin että meidän joukkue tarvitsee selkeän kiiltokuvapojan uutta nousua kohden ja niitä saadaan harvemmin isommilla numeroilla.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
joo mutta näen nyt tilanteen niin että meidän joukkue tarvitsee selkeän kiiltokuvapojan uutta nousua kohden ja niitä saadaan harvemmin isommilla numeroilla.
Noo eiköhän Chicago varaa tuolla top 10:n sakissa vielä pari seuraavaakin vuotta, että sieltä on ihan hyvät mahdollisuudet sellainen jo saada. Tällä hetkelläkin tilanne on se, että sieltä olisi tulossa varausvuoro väliltä 1-5.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks

Mitenkään yllättävää ei ole, jos kapteeni päättää ripustaa hokkarit kattoon tämän kauden päätteeksi. Toewsin kohdalla tavallaan kävi jo niin, että osa hänestä ei enää palannut jäälle koskaan väliin jääneen kauden 20-21 jälkeen. Jonathan on saavuttanut lähes kaiken, mitä kiekkoilija voi urallaan saavuttaa. Sitä terveyttä tarvitaan vielä vuosikymmeniksi uran jälkeenkin. Olisi varmasti ihan viisasta jättäytyä sivuun ja mikäs sen parempaa kuin vain yhtä seuraa edustaneena ja siellä historian pisimpään kapteeniina toimineena.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Tasainen vääntö aavikolla, jonka kumpi tahansa olisi voinut voittaa. Isossa kuvassa ehkä kuitenkin hyvä, että kojootit tämän veivät. Wyatt Kaiser debytoi siniviivalla. 16 minuuttia peliaikaa ja -1 tauluun. Ihan mallikas ensiesiintyminen. Oli ymmärrettävästi vähän pulassa oman pään väännöissä, mutta kiekollisesti näytti lupaavia merkkejä. Caleb Jonesille kauden toinen pakin yv-maali.

Kausi kuitenkin saisi jo loppua. Mielenkiinto on nyt aivan muualla kuin näissä jäljellä olevissa peleissä. Reichelin ja nyt Kaiserin kehitystä sekä nelosketjun dominanssia on toki kiva seurata, mutta kuumeisesti jo odottaa toukokuun kahdeksatta. Vaikka Bedard näyttää peli peliltä päätyvän sinitakkeihin tai haitankkiin, niin lupaava kaveri sieltä kuitenkin saadaan, josta voi hyvinkin kehittyä se @reme kaipaama kiiltokuvapoika. Olen vähän tullut vastaan siitä, että olisi katastrofi, jos Bedard tai Fantilli eivät meille päädy. Bedard tietenkin nopeuttaisi rebuildia, kun saataisiin joukkueeseen valmis tähti, mutta toisaalta ilman Bedardia joukkue saisi kehittyä rauhassa, kunnes se on taas valmis voittamaan.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Arizona on voittanut viimeisestä seitsemästä pelistään kuusi ja yksi tappio tuli Coloradolle jatkoajalla. Kovassa vireessä on kojootit kyllä tällä hetkellä. Ei kuitenkaan olisi ollut vääryys, vaikka tämän väännön olisi haukatkin vieneet. Kenties se yksilötaidon puuttuminen viimeistelyssä jne. näkyy nyt. Reichelista on vielä paljon iloa haukoille. Saksalaiselle kun saadaan keskialueella kiekko täyteen vauhtiin, niin siinä saa vastustajat olla tarkkana. Montakohan pistettä Lukasilla olisi tällä hetkellä, jos ketjukaverit laittaisivat vähän paremmalla prosentilla tarjoilusta sisään? Tasoitusmaali oli Reichelin päättäväisen maalille syöksymisen ansiota, vaikka tuosta ei syöttöpistettä herunutkaan.

Hieman harmittaa, että Davidson ei lähtenyt kokeilemaan arpoja waiverissa Välimäen ja Tolvasen kohdalla. Molemmille olisi slotit kokoonpanosta kyllä löytynyt. No täytyy olla toisaalta tyytyväisiä, että molemmilla kulkee nyt ja välttämättä Chicagossa kumpikaan ei olisi samanlaiseen iskuun päässyt.

Wyatt Kaiserin debyytti oli mielestäni vähintäänkin kelvollinen.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Jokin näissä peleissä vielä vetää puoleensa, kun tuli taas herättyä ihan suorana katsomaan. Eipä tuo silti pahemmin haittaisi, vaikka kausi olisi jo ohi ja tiedettäisiin, millä oddseilla lähdetään lottoon.

Jälleen kerran Hawks oli mielestäni hyvä, ihan tuota loppua lukuun ottamatta. Joukkue puolustaa viisikkona hemmetin hyvin materiaalinsa nähden. Eihän Arizonalla ollut pitkään edes kunnollisia maalipaikkoja. Mutta maalintekovoimaa tässä rosterissa ei sitten enää olekaan. Montaa maalia eivät yleensä voi päästää, jos meinaavat voittaa.

Reichelilla on kyllä tosiaan ihan kaikki ominaisuudet nousta tähtipelaajaksi. Massaa voisi vielä vähän tulla lisää, mutta ei hän mitään sen kummempaa bulkkaamista tarvitse. Erinomainen luistelija, hyvä peliäly, hyvät kiekonkäsittelytaidot ja laukauskin vähintään kohtuullinen. Pystyy ihan älyttömän hyvin tuomaan kiekkoa kuljettamalla keskialueen yli ja hyökkäysalueelle. Joissakin zone entry -tilastoissa voi olla tulevaisuudessa ihan kärkipään pelaajia.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Rockford voitti tällä kertaa Colorado Eaglesin jatkoajalle venyneen ottelun 3-2. IceHogsin pelit ovat tämän vuoden puolella venyneet jatkoille tai rankkareihin varmaan toistakymmentä kertaa. Zach Jordan, Luke Philp sekä jatkoajalla David Gust vastasivat karjujen kaapeista. Arvid Söderblomille 33 torjuntaa.

Gavin Hayes jatkoi maalitehtailua parilla maalilla ja nyt on kasassa jo 40 rysää tähän kauteen. Viimeiseen kahdeksaan peliin 12 maalia. Del Mastro on kenties jäänyt vähän vähälle huomiolle, mutta hänkin on yli ppg-tahdilla vedellyt tuolla OHL:ssä ja varsinkin Sarniaan siirryttyään on pisteitä ropissut mukavaan tahtiin (28gp 5+32=37). Del Mastron tulevaisuus NHL:ssä, jos sellaista on löytyy varmasti enemmän puolustavammasta roolista, mutta jotain hän osaa kiekonkin kanssa sentään tehdä.

NCAA:ssa pelattiin divarien mestaruuksista ja Boston University voitti Hockey Eastin mestaruuden. Takuumiehenä hääri mm. Drew Commesso 22 torjunnallaan Merrimackin kaaduttua 3-2 ja Ryan Greene saalisti nyt yhden syöttöpisteen. Frank Nazarin edustama Michigan puolestaan voitti Big Tenin pystin Minnesotaa vastaan. Nazar jäi ottelussa ilman pisteitä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
En katsonut ottelusta kuin kohokohdat, joten ei siitä sen enempää. Niiden ja aikasempien otteiden perusteella Ian Mitchell on kyllä valahtamassa isojen pettymysten kategoriaan. Oli edellisen johdon hehkuttama talentti ja kaikki vaikutti lupaavalta. Vielä viime kaudella näytti farmissa hyvältä, kun otti siellä ykköspakin tontin haltuunsa. Nyt näyttää jotenkin keskivertoa hitaammalta ja heikommalta puolustajalta. Coloradoa vastaan reilulla 14 minuutin peliajalla -3 yhdessä pakkipari Zaitsevin kanssa. Viimeisessä maalissa puolusti taas niin löysästi maalinedustaa ettei ole tosikaan. Ei jatkoon.

12 ottelua enää jäljellä tätä kautta (halleluja!). Vieraskiertue jatkuu vielä torstaina Capitalseja ja lauantaina Wildia vastaan. Näiden jälkeen neljän kotipelin putki (Van, Dal, Stl ja Nj). Jaksaa jaksaa.
 

skuuran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Kärpät, Hurricanes

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks

However, conversations with security officials about the uncertain implications of a new Russian law banning “gay propaganda” prompted the Hawks to make an organizational decision to scrap the Pride jersey plans this year, per sources.


The homophobic law, enacted in December, makes it illegal for Russians to promote or “praise” LGBTQ relationships or suggest they are “normal,” CNN reported.

The Hawks currently have at least three players on their NHL roster — Russian defenseman Nikita Zaitsev, Swiss forward Philipp Kurashev and Kazakh goaltender Anton Khudobin — who are of Russian heritage or have family in Russia.



The decision was made by the front office rather than by the players, per sources.

Pride jerseys have been a hot-button topic around the NHL this season since January, when Flyers defenseman Ivan Provorov refused to wear a Pride jersey — while every other Flyers player did so — for the Flyers’ Pride Night. Provorov cited his Russian Orthodox religious beliefs.

Since then, the Rangers, Islanders and Wild also have scrapped plans to wear Pride jerseys. Wild star Kirill Kaprizov had a difficult time leaving Russia for the U.S. at the start of the season, eventually spending two weeks in Turkey in order to receive a visa, The Athletic reported.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Edellisestä skandaalista on vissiin jo tarpeeksi aikaa, kun organisaatiolla on taas varaa ottaa tällä tavalla tyhmästi iskua. Hawksilla on niin tärkeitä pisteitäkin pelissä, että näitä sateenkaaripaidoilla henkensä vaarantavia venäläisiä ei vaan mitenkään pysty pitämään teemapelissä kokoonpanon ulkopuolella.

Brent Sopel vei 2010 Stanley Cupin Pride-kulkueeseen. Oliko sekin vain jokin markkinointitempaus ja helppojen irtopisteiden keräämistä vai aikooko Hawks oikeasti seistä näiden arvojen takana silloinkin, kun joudutaan tekemään ikäviäkin valintoja?

Blackhawksia en ole vielä hylkäämässä, mutta koko NHL on alkanut vaikuttaa entistäkin oksettavammalta sarjalta, jossa vain rahalla on merkitystä. Ihmisoikeuksilla, kansanmurhilla ja pelaajien terveydelläkään ei ole mitään merkitystä, kunhan vain kassakone laulaa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kuten tuossa Sun Timesin jutussa todetaan ei Chicago ole ainoa joukkue, joka on päätynyt tähän ratkaisuun. Eikä tässä ole kyse liikkeen hylkäämisestä vaan osan pelaajien sekä heidän perheiden turvallisuudesta.

Mutta siitä voi olla samaa mieltä, että NHL on business ja tuskin nämä pride etc. tempaukset ovat mitään pyyteettömiä hankkeita hyvän asian puolesta. Mun puolesta näistä voisi ihan hyvin luopuakin.

Lisätään vielä tämä:
Sunday night’s game will still be “Pride Night,” which includes the front office working with the You Can Play team, a Chicago Gay Hockey Association family skate at the team’s practice facility, and a “fireside chat” with assistant general manager Meghan Hunter and Alphabet Sports Alliance activist Brock McGillis. Before the game, there will be an event in the United Center atrium featuring LGBTQIA+ entertainers and small businesses, and an in-game performance from the Chicago Gay Men’s Chorus.

“We do not condone anti-LGBTQIA+ rhetoric, and we stand firmly with the community,” the team said in a released statement. “While we know gameday celebrations like these are an important way we can use our platform to bring visibility, it is the work we do together 365 days a year that can create true impact in ensuring all of our colleagues, fans and communities feel welcomed and safe within our sport.”

Eli mikään muu ei muutu kuin se, että alkulämmöissä ei vedetä sateenkaariväreissä. Olen varmaan jo sen verran vanha, että en osaa tästä menettää yöuniani?
 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Kuten tuossa Sun Timesin jutussa todetaan ei Chicago ole ainoa joukkue, joka on päätynyt tähän ratkaisuun. Eikä tässä ole kyse liikkeen hylkäämisestä vaan osan pelaajien sekä heidän perheiden turvallisuudesta.

Mutta siitä voi olla samaa mieltä, että NHL on business ja tuskin nämä pride etc. tempaukset ovat mitään pyyteettömiä hankkeita hyvän asian puolesta. Mun puolesta näistä voisi ihan hyvin luopuakin.

Lisätään vielä tämä:


Eli mikään muu ei muutu kuin se, että alkulämmöissä ei vedetä sateenkaariväreissä. Olen varmaan jo sen verran vanha, että en osaa tästä menettää yöuniani?
Toinen vanhus komppaa tämän kohun osalta. Vaikuttavuus mitätön lämppäreiden osalta.

Mutta Venäläisille haluaisin jyrkempiä pakotteita läpi urheilukentän kansainvälisesti että alettais saada oikeaa vaikuttavuutta ja painetta heidänkin toimesta tuon älyttömän kansanmurhan lopettamiseksi Ukrainassa syyttömiä ihmisiä kohtaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Duke

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Wanhahan minäkin olen.

Minäkin olen sitä mieltä, että konkreettisesti maailmassa ei tapahdu suurta muutosta riippumatta siitä, pukeeko juuri Blackhawks Pride-paidat lämmittelyssä vai ei. Kyse on symbolista. Se tekee pienen asia merkityksestä kuitenkin ison.

Tuo on totta, että jotkut muutkin joukkueet, kuten Rangers ovat tehneet saman ratkaisun. Toiset joukkueet, kuten Canucks ovat tehneet päinvastaisen ratkaisun, jossa ymmärtääkseni myös venäläiset pelaajat ovat pukeneet sateenkaaripaidan päälle. Blackhawks ei voi mennä tässä asiassa muiden selän taakse tai ei ainakaan pitäisi.

Jos paidat on ongelma venäläisille, niin sitten he olisivat voineet jäädä pelistä sivuun. Se voisi olla Hawksin tankkaamiselle jopa hyvä asia. En ymmärrä, miksi vapaan maailman lippulaivassa Yhdysvalloissa pitää tanssia jonkun roistovaltion paskalakien mukaan. Kukaan ei pakota venäläisiä pelaamaan irstaassa NHL:ssä, jonka ei pitäisi mennä myymään arvojaan tuollaisen vuoksi. Jos siis liigassa on mitään muita arvoja kuin raha.

Blackhawks voi järjestää ottelutapahtumaan vaikka mitä keskutelutilaisuutta ja seksuaalivähemmistöjen kuoroja laulamaan, mutta tästä tapahtumasta muistetaan kuitenkin se, että joukkue päätti olla pukematta Pride-paitoja kehnon tekosyyltä haisevan selityksen vuoksi. Seura, jolla on suuri tarve aloittaa puhtaalta pöydältä edellisen johdon skandaalien jäljiltä.

Tuo on joko idioottimaista julkisuuskuvan hallintaa tai sitten olen aivan pihalla Yhdysvaltojen poliittisista oloista ja jopa ymmärtääkseni liberaaleimpiin alueisiin kuuluva Chicago edustaakin todellisuudessa trumpilaista konservatismia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös