Chicago Blackhawks 2021–2022

  • 218 619
  • 981

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Vieraskiertueen viimeisessä pelissä turpaan Flamesilta. Täysin voitettavissa ollut peli mentiin sitten häviämään. Fleury imuroi pari maalia ja toisessa päässä jatkui tuttu tehottomuus. Odotin vähän enemmän luistelua ja vääntövoimaa, kun Calgary oli juuri lentänyt pitkän matkan Bostonista, mutta ilmeisesti oma vierasrundi oli vienyt mehut haukoilta. Hagelille kuitenkin taas maali ja Reese Johnson teki uransa ensimmäisen.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Bluesilta loppui lopulta bensa ja meille maistuva voitto jatkoajalla. Tehottomuus vaivaa kuitenkin ja jotenkin ironista että Toewsiltä vietiin lopulta se kauden avausmaali, tilanteen ollessa aiemmin paitsio. Kubalik koohottaa menemään ja meidän maaleista vastaa tyyliin Cat, Hagel & Khaira. Periksi ei annettu, siitä tulee plussaa.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Sanoisin, että kauden paras peli. Voitettiin vihdoinkin hyvä joukkue, vaikka Bluesin nykyvire onkin vähän heikompi. Vastustajan hyvästä alusta toivuttiin pelin edetessä ja siipirikkoinen Blues painettiin ahtaalle. Toewsia ja Kubalikia yritettiin herätellä ketjumuutoksilla ja kapteeni pelasikin pirteästi. Harmi, kun Kanen steppailu viivalla vei kauden avausmaalin.

Kokonaisuutena uusilla ketjuilla näytti olevan kemiaa. Borgströmin ketju toimi hienosti ja kaksi kärkiketjua näytti yhtenäisiltä. Ylivoiman kun saisi vielä toimimaan.
 

letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Edelleen ihmettelen Jonesin pelaamista 2vs1 tilanteissa. Se otti taas kiekollisen ja Lankisenhan on tietysti otettava myös kiekollinen. Siinähän syötön jälkeen putattiin tyhjiin vihulaisen avausmaali, mä vaan en ymmärrä. Hyvä matsi, Dach saisi laittaa nyt isompaa vaihdetta silmään. Hieman oli laiskan puoleista häneltä, myös yv oli heikkoa.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Tehottomuus maksoi nyt kaksi pistettä. Tasainen peli, jossa molemmilla oli kuumia ja kylmiä hetkiä. Sharks sai lopulta kuparisen rikki ja peli oli siinä. Harmillinen tulos, kun ajattelee että Hawks lähtee taas tien päälle ja vastaan tulee tulikuuma Caps ja myös hyvävireinen Rangers. Tästä olisi voitu ottaa itseluottamusta niihin peleihin, mutta nyt pitää pärjätä ilman.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Kurashev tiputettu Rockfordiin ja Josiah Slavin nostettu ylös. Kurashevin alkukausi on ollut melkoisen epätasainen eikä pisteitä ole tullut odotetusti. Ehkä farmikomennus saa homman taas raiteilleen. Rockfordissa on ainakin peliaikaa luvassa, kun Reichelkin meni loukkaantumaan.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Nyt tuli kova päänahka Washingtonista. Kubalikille äärimmäisen tärkeä maali ja saatiin ylivoimakin pyörimään paremmin. Slavinille mallikas debyytti ja heti pisteille.

Huoli Toewsista sen sijaan kasvaa. Taas oli paikkoja, mutta ei uponnut ja elekieli on todella vaisu. Myös Dach surffailee liikaa selkä suorana ja yrittää kikkailla, kun yksinkertainen syöttö olisi parempi. Nämä kaksi herraa kun saisi hereille. Muutenkin sentteripelissä on puutteita. Borgström yrittää kovasti, mutta ei ehdi tehdä mitään kun ei osaa luistella. Huhut vievätkin häntä jo muualle. Kumma juttu, kun suomalaiset ei pitkään Chicagossa pysy.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Upea yllätys vierasvoiton merkeissä Washingtonissa. Jotenkin näytti että meidän kaverit eivät edes yritä laittaa kaikkia tehoja toimittaesaan kiekkoa maalille kun vertasi Owien vastaavaan työskentelyyn jossa kiekko oikeesti lähtee kohti osoitetta.
Yksi positiivisimmisista esityksistä nähtiin debytantilta nimeltä Josiah Slavin.

Plussat
+ upea taistelu ja voitto vieraissa hyvää jengiä vastaan
+ Alex jatkaa lentoaan
+ Kubalik osui
+ Gustafsson on pelannut viime aikoina parempaa kiekkoa ja saa nyt kovasti vastuuta
+ Slavin positiivinen esitys, loi myös mm. Hardmanille avokädet, vaan ei Hardmanin kädet käyneet
+ Tolpat olivat puolellamme tässä matsissa
+ Seth Jones (1+1) toi meidät mukaan taisteluun hienolla rannevedollaan ja muutenkin hän pelaa hyvää kiekkoa

Miikat
- Murphy loukkaantui Owien taklauksesta ja näytti jotenkin sekavalta, siihen vielä DeHaanin selkävaivat niin pakisto on kovilla
- Toews ei satu millään, tänään kilautti sentään tolppaan. King nöyryytti häntä vielä laittamalla ranareille ekana vetäjänä vakavan.
- Liian monta kaveria rosterissa joilla ei vaan nyt tekeminen riitä esim. Dach, Borg, Strome, Toews
- Hyökkäyspelaaminen ja maalipaikkojen luominen on vaan vaikeaa
- Khairan pelipaikka olisi mun rosterissa nelosessa

Washingtonissa ei ole voittojen kanssa juhlittu " first win in washington in 15 years "
 
Viimeksi muokattu:

letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Taisi olla kauden parasta, edellisiin viesteihin on helppo yhtyä. Ok, Toewsilla oli myös huonoa tuuria, mutta missä 0-maalin mies joulukuussa saisi edelleen vetää 3-4. eniten yv aikaa + vajaa 20min /peli tulosketjussa ? Rankkari oli tuomittu jo ekasta luistimen piirrosta lähtien. S. Jones jatkaa parantuvia otteitaan, hieno matsi. Sen sijaan C Jones oli kyllä turhan usein vaikeuksissa omissa. Pakko vielä ottaa Ovechkinista kiinni, kaikki tuntee hyökkäyspään taidot, mutta kaveri vielä 800 nyytin jälkeen 36v? jaksaa sähistä myös omissa ja fyysinen peli rautaa. Murphyn kanssa aika puhdas 1vs1 laidassa ja isoista ovista Murphy ulos, puhtaasti. MAF laittoi taas pöytään kattauksen, joka ei Lankiselle varsinaisesti lupaa lisää peliaikaa. Upea peli !
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Eli Tyler Johnson saadaan pleijareihin takaisin:)
 

letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Ei ollut Rangers erityinen, joten mahikset oli ottaa mitä vain. Ei maistunut, kesk7nkertainen peli meiltä ei riittänyt. Toews ei tosta nouse, kerrassaan heikko ja haluton. Dachista samat sanat, mutta nuoren miehen kohdalla haluan uskoa, että tulee vielä. Borgström on viime ajat ollut näkymätön, ei ollut nyt. Typerä 2min+2min ja omissa soi, tokaa vihulaisen häkkiä todisti aitiopaikalta ja kumia ei saanut omille koko iltana. Mitchell oli oikein hyvä, myös S Jones jatkoi hyviä otteitaan. Lankinen teki mitä pystyi hyvä peli. Onko Kingillä habaa leikata Toewsin peliaikaa ja tiputtaa ketjuissa alemmas ? Toi hiihtely Kanen rinnalla syö meidän ohutta kärkeä entisestään. Yksi juttu tuli vielä mieleen eli meiltä puuttuu fyysinen uhka lähes kokonaan.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei ollut Rangers erityinen, joten mahikset oli ottaa mitä vain. Ei maistunut, kesk7nkertainen peli meiltä ei riittänyt.

Kausi pilattiin heti alusssa ja vaikka valmentajan vaihdolla saatiinkin voittoputki aikaiseksi, niin pudotuspeliviiva ehti karkaamaan liian kauaksi, kun ei lähtökohtaisestikaan oltu mikään varma pudotuspelijoukkue. Vaikea keksiä millä porukkaa voisi motivoida antamaan kaikkensa tällaisella kaudella.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siis joulukuussa vaikea motivoida pelaajia, koska PO viiva karannut ? Kaiken ammattilaisurheilun pohjanoteeraus, jos näin on.

Näin se sitten varmaan on, mutta jos joukkue lähtee lähtökohtaisesti taistelemaan viimeisestä pudotuspelipaikasta ennen kauden alkua, niin pariakymmentä pistettä ei vaan voi antaa tasoitusta muille joukkueille. Mutta ehkä olen väärässä…
 
Vaikea keksiä millä porukkaa voisi motivoida antamaan kaikkensa tällaisella kaudella.

Minä keksin monen miljoonan taalan edestä syitä. Jos laskin oikein niin viime pelin kokoonpanosta 11 Chicagon pelaajalla loppuu sopimus tähän kauteen. Toiset antavat näyttöjä rahakkaaseen jatkosopimukseen, toiset siihen, että ylipäätään saavat vielä jatkaa NHL:ssä, Chicagossa tai muualla. Sitten on vielä suoritusbonukset, tämän talven Olympialaiset ja niin edelleen ja niin edelleen.

Ja tuon monen pelaajien henkilökohtaisten morivaationlähteiden lisäksi on sitten vielä se legendaarinen logo rinnassa. Jos se ei sytytä pelaamaan, niin kenties pelaajan paikka ei ole maailman kovimmassa liigassa.

Joo pudotuspeliviiva on kaukana, muttei tavoittamattomissa. Itsensä huijaamista sanoa, että eihän tästä kaudesta mitään olisi tullutkaan.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Paljon poissaoloja pakistossa, joten ymmärrettävästi lähdettiin puolustuksen kautta pelaamaan ja Rangers pidettiinkin pääosin kurissa. Borgströmille harmittava korkea maila, jolla isännät pääsivät peliin mukaan. Toews vaelteli taas varjojen mailla ja vaihtopenkillä nähdyt eleet kertovat isosta tuskasta.

Pleijareihin ei kyllä enää riitä, mutta motivaatiota tosiaan pitäisi riittää muista syistä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kun ei tuosta näytä mitään tulevan, niin urheilullisessa mielessä Chicagon kannattaisi tällä kaudella kaupata Kane ja Fleury pois. Molempiin joutuu käyttämään palkanpidätystä, ensiksi mainittuun ihan vain siksi ettei tuollaista palkkaa mahduteta yhteenkään contenderiin tuollaisenaan. Jälkimmäinen tuolla palkalla ei ole riittävän kiinnostava kohde kenellekään. Toews kannattaisi kaupata vasta ensi kaudella. Nyt kauppa-arvo on matalalla ja edes palkanpidätyksellä olisi tuskin mitään kummoista luvassa takaisinpäin. Ensi kaudella Toewsiin voi tarvittaessa käyttää palkanpidätystä kun Fleuryn sopimus kestää vain tämän kauden ja eihän sitä tiedä, jos tuokin saisi tässä jossain vaiheessa vielä paremmin pelistä kiinni ja sitä kautta herättäisi enemmän kiinnostusta muissa seuroissa.

Ymmärrän kuitenkin sen, että urheiluromantiikan puolesta tätä tuskin nähtäneen, mutta urheilullisessa mielessä olen todella sitä mieltä, että Chicagon kannattaisi hyödyntää Kane ja Toews pelaajamarkkinoilla. Kun ei se meno noidenkaan kanssa tuota yhtään mitään, niin miksi ei siirtyisi ajassa eteenpäin uuteen aikakauteen uusilla yrittäjillä? DeBrincatin, Jonesin ja Lankisen johdolla rakentamaan jotakin uutta...
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Fleury kyllä treidataan heti kun pleijaripaikka katoaa ulottumattomiin. Voisi kuvitella, että Edmontonissa ainakin olisi kiinnostusta ja tuttu kauppakumppani.

Toews ja Kane on sitten eri asia. Toewsin alakulo ja palkka alentavat vaihtoarvoa, joten mahdollinen siirto tapahtuu luultavimmin ensi kaudella. Kanea olen ollut treidaamassa jo parina viime kautena, koska hänen kohdallaan vaihtoarvo on vielä korkealla ja kunhan palkka saadaan sovitettua, niin kiinnostuneita pitäisi löytyä. Olisihan se urheiluromantiikan kannalta hienoa, että he pelaisivat koko uran Chicagossa, mutta seuran tulevaisuuden kannalta heistä pitäisi joku hyöty hakea markkinoilta.
 

letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
En tiedä näyttikö vain omaan silmään, mutta olin näkevinäni Dachilta jos ei nyt nappipeliä, niin ainakin kadoksissa ollutta taistelua. Tämä mun mielestä leimasi isossa kuvassa koko nippua. Stillmanin kapun puolustaminen, heittäytymisiä ja Kanen omiin juokseminen päälimmäisinä jäi mieleen Dachin parantuneen ilmeen ohella. MAF taas omalla hyvällä tasollaan. Harvoin jaksan nostaa raitapaitoja tikunnokkaan, mutta tässä matsissa oltiin hampaissa. 3 reissupelin putkessa jo 4p ja toivonkipinä kytee edelleen....
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Tästä pelistä jäi mieleen juuri tuo uhrautuva puolustaminen ja joukkuekavereiden puolesta taisteleminen. Fleury oli taas hyvä ja on nyt yhden pelin päässä 500 voitosta.

Islanders oli pääosin aktiivisempi joukkue, mutta meidän onneksi siellä ei juuri nyt osata tehdä maaleja. MSGn pääkamera sai lisäksi aikaan melkein migreenin, joten onnea vain Islanders-faneille, jotka joutuvat huonon joukkueen lisäksi katsomaan tuollaista adhd-kuvaa.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Tuloksellisesti hyvän itärannikon visiitin jälkeen sitten huonompi peli kotona. Rangers oli fyysinen ja hieman rottamainenkin, kun taas kotijoukkue oli pehmeä ja aneeminen. Khairan loukkaantuminen tietenkin vaikutti kolmannen erän romahdukseen, mutta olisi toivonut haukoilta vähän enemmän luonnetta. Yv ja av molemmat kasa höyryävää paskaa tässä pelissä. Dachille sentään maali.

Saa nähdä miten Khairan uralle kävi. Aikaisemminkin ottanut iskuja päähän ja nyt sammui kaikki valot todella pahasti.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Pohjimmiltaan hyvä taistelu ja peli pysyi pitkään tasaisena kovaa Rangersia vastaan.
Ehkäpä tärkeimpinä tekijöinä joukkueiden ykköskenttien tasoero oli erittäin raju. Ja erikoistilannepelaaminen lopulta ratkaisi ottelun vihulaisille.

Plussat:
  • Nelonen sai suoraviivaisuudellaan paikkoja maalille
  • Pakit olivat aktiisia hyökkäyssuuntaan, DeHaan ja Gustafsson etenkin toimittivat kiekkoa maalille, jälkimmäisen onnistuessakin puuhissaan
  • Stillmanin joukkueteko muistutuksesta Trouballe

Miinukset:
  • Erikoistilannepelaaminen
  • Kärkimiesten pelaamisen taso
  • Panarin pelaa aivan eri tasolla kuin meidän kärkimiehet, teki 6-pistettä kahdessa kohtaamisessa meitä vastaan
  • Valmentajalla ei ole munaa ottaa Toewsia pois ykkösylivoimasta
  • Ian Mitchell tänään -4
  • Khairan erittäin pahan näköinen loukkaantuminen
  • Kyllä sieltä alhaalta voisi jonkun kädellisen hyökkääjän tuoda testiin
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös