Chelsea FC 2020–2021 – Timo ja Kai seikkailee Lontoossa

  • 67 076
  • 683

Kuinka korkealle Lampardin toisella kaudella ylletään?


  • Äänestäjiä
    54
  • Poll closed .
Itsellä oli pönttö sen verran jumissa, etten jaksanut kovinkaan keskittyneesti eilistä matsia seurata. Koosteen toki katsoin tänään ja voitto sekä jatkopaikan varmistuminen on tottakai hieno asia.

Eniten lämmittää silti onnistumiset maalien muodossa ja nimenomaan kenelle ne osuivat. Ensimmäinen maali oli upea Mountin riisto ja vapauttava syöttö, josta Hudson-Odoin oli helppo laittaa pallo maaliin. Tai no helppo ja helppo. Esimerkiksi Wernerin Timppa on missannut aika monta vastaavaa paikkaa. Ja eilenkin Werner olisi voinut terävämmällä viimeistelyllä tehdä ainakin kaksi maalia. Niin kauan kun paikkoja syntyy tuohon tahtiin, niin en ole ollenkaan huolissani. Onhan se silti jopa hämmentävää miten nimenomaan kliinisyydestä tunnettu Werner on epäonnistunut helpoissa paikoissa. Eilisestä lopun epäonnistumisesta seurasi sentään maali Giroud hienon tilanteeseen reagoinnin seurauksena. Enpä voisi olla tyytyväisempi Giroud’n onnistumiseen. Harmi ettei peliaikaa ole tarjolla tuon enempää ja ymmärrän sen, mutta toivotaan, että minuutteja kuitenkin tulee jatkossakin.

Mendyn selän taakse meni pitkästä aikaa maali, mutta tappioton putki kuitenkin jatkuu. Siis se, mikä jo maaliskuussa alkoi eikä loppua näy (toivottavasti).
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Chelsea ollut sen verran tyytyväinen Thiago Silvan tekemiseen, että neuvottelut sopimuksen option käytöstä ovat jo aloitettu. Ja kyllähän tämän pelaajan tekemisestä huokuu kokemus, joka on saanut myös Zouman suorittamaan ihan eri levelillä. Tähän vielä Chilwell ja Mendy luukulla, niin palaset ovat kohdillaan. James sementoi omaa paikkaansa oikealla laidalla ja oikeastaan Azpi ei enää edes kilpaile samoista peliminuuteista, vaan tulee olemaan vain rotaatiopelaaja tarvittaessa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Conor Gallagher teki tänään Valioliigauransa ensimmäisen maalin ja samalla tämä oli myös pelin voittomaali, joka toi WBA:n kauden ensimmäinen voiton. Gallagher on ollut muutenkin yksi joukkueen parhaimmista alkukauden aikana.
 

DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Conor Gallagher teki tänään Valioliigauransa ensimmäisen maalin ja samalla tämä oli myös pelin voittomaali, joka toi WBA:n kauden ensimmäinen voiton. Gallagher on ollut muutenkin yksi joukkueen parhaimmista alkukauden aikana.
Pelasi muutenkin vahvan ottelun ja oli myös viikko sitten ManU:a vastaan joukkueen parhaita. Hankki rankkarinkin, joka kuitenkin Var-tarkistuksen jälkeen peruttiin. Todella lupaava talentti.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Hankki rankkarinkin, joka kuitenkin Var-tarkistuksen jälkeen peruttiin.
Tarkoitit varmaan sanoa, että kaatui kun Bruno otti häneltä pallon jalasta?

No virheitä sattuu kaikille ja sitä varten se VARkin on tehty.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Tänään oli tosiaan Abran ajan 1000:s ottelu. Tuona aikana Chelsea on ollut Englannin menestynein seura.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Eipä tullut Abralle palkintoa joukkueelta juhlaottelussa, ei oikeastaan ollut edes lähellä. Kokonaisuudessaan hyökkäyksissä ei ollut oikein edes yritystä, kun joukkue lähti pelaamaan tavanomaista varovaisemmin. Tämä oli tietysti ymmärrettävää, kun Moukan joukkue elää vain vastahyökkäyksistä. Olisin silti halunnut nähdä hiukan rohkeampaa pelaamista ja väleihin yrittämistä. Muutama tällainen hyökkäys saatiin luotua, mutta ne vesittyivät viimeistä Abrahamin huonoon pelaamiseen. Abrahamin pitää olla reippaasti parempi, mikäli mielii pelata piikissä. Giroudille olisi tällaisissa peleissä tilausta. Jo pelkästään sen takia, että on isompi pelote pääpelaamisen osalta ja on tietysti myös kaksinkamppailuissa kovempi luu. Noh, yksi piste tuli joka tapauksessa ja Mendy piti vaihteeksi nollat taulussa, niin sen puolesta peli meni nappiin ja sarjassa joukkue on hyvissä asetelmissa.

Keskiviikkona sitten UCL-peli Sevillan vieraana. Tästä voitto tai vähintään tasuri, niin kierroksen viimeiseen peliin voi ottaa isosti rotaatiota.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Varsin positiivista tuo, että Silva ja Zouma jätettiin Lontooseen ja Chilwell ja Werner aloittavat penkillä. Toivottavasti jälkimmäiset pysyvät siellä penkillä myös koko pelin, niin saavat edes hiukan lepuutettua, kun molemmilla noita minuutteja on kertynyt. Zoumakin pelannut jo niin paljon tällä kaudella, että ainoa oikea ratkaisu oli antaa kaverin huilata, kun mitään pakkoa voitolle ei ole.

Toiveissa Havertzille ja CHO:lle onnistunut ilta ja koko nipun toivoisi välttävän loukkaantumiset. Tuloksella ei sinänsä ole väliä, mutta toki lohkovoitolla olisi teoriassa tarjolla vähän helpompi vastus, mutta kaikki ne kuitenkin täytyy voittaa mikäli menestyä haluaa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Chelsean materiaalin leveys kyllä pistää hymyilyttämään, vakuuttava esitys ja Giroudin neljä maalia oli kaunista katseltavaa. Mendylle vaihteeksi nollapeli. Paljon peliaikaa saaneet huilasivat koko pelin ja sitä tarvitsevat pääsivät antamaan hyviä näyttöjä. Samalla sapluunalla voi lähteä myös viikon päästä ja silloin Mendyllekin voi antaa jo huilivuoron.
 
Ei lisättävää edelliseen. Joukkue on kovassa iskussa ja puolustus rautaa. Rotaatio toimii ja loukkaantumislista alkaa olla tyhjä.

Laitetaan nyt kuitenkin päivän #mendyfakta:
Edouard Mendy nyt 19 ottelua ilman tappiota ja noissa viisi päästettyä maalia. The Beast.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Itseasiassa, joukkueessa ei ole tällä hetkellä yhtään pelaajaa loukkaantuneena, joten nyt pystyy hyödyntämään koko leveyttä. Seuraavassa UCL-pelissä voi Tomorikin päästä jo kentälle.

Lampard oli muuten edellinen Chelsea pelaaja joka on tehnyt neljä maalia yhdessä pelissä ja vuosi oli 2010.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
David Alabaa rummutetaan nyt isosti Chelsean paitaan jo tammikuussa. Mikä mahtaisi olla pelaajan pääasiallinen pelipaikka joukkueessa, keskuspuolustaja?
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
David Alabaa rummutetaan nyt isosti Chelsean paitaan jo tammikuussa. Mikä mahtaisi olla pelaajan pääasiallinen pelipaikka joukkueessa, keskuspuolustaja?
No huh huh siinä olisi kyllä todella kova haku. Toppariksi asettaisin itse lähinnä tuohon Chelsean palettiin, koska siellä se tarve on kovin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
No huh huh siinä olisi kyllä todella kova haku. Toppariksi asettaisin itse lähinnä tuohon Chelsean palettiin, koska siellä se tarve on kovin.

Jees, tällöin joukkueesta lähtisi pois todennäköisesti Rüdiger, jota on huhuttu mm. Barcan paitaan. Lisäksi myös Tomori saattaisi lähteä lainalle. Alaban siirtohan ei todennäköisesti maksaisi paljon nallekarkkeja enempää, kun sopimus on päättymässä ensi kesänä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Giroud kiitti luottamuksesta ja rikkoi maalillaan myös Valioliigan ennätyksiä -> vanhin pelaaja joka on onnistunut tekemään kuudessa peräkkäisessä aloittamassaan pelissä maalin. Zouman maali oli jo aika tuttu näky tältä kaudelta ja maaleja on nyt enemmän kasassa kuin Auballa ja Martialilla yhteensä. Pulisicin kolmas maali oli sitten kosmetiikkaa, mutta hyvin nättiä sekin... Wernerillä oli taas tonttia kerrakseen, mutta kun ei uppoa, niin ei uppoa. Juoksuvoima on kuitenkin sitä luokkaa, että aiheuttaa jo pelkästään sillä vaikeuksia vastustajalle ja eilisessä pelissä kuitenkin hyvä alustus Pulisicin maaliin.

Illan parasta antia oli kuitenkin ehdottomasti yleisön paluu lehtereille ja heidän pitämä tunnelma läpi ottelun. Koko joukkue oli silminnähden onnellinen tästä ja he tarjosivat katsojille parhaan palkinnon. Lampard kiitti yleisöä pelin jälkeen kiertämällä kentän, hieno ele.

Negatiivisena asiana jäi eiliseltä Ziyechin takareisivamma, joka ei taida olla kuitenkaan kovin paha. Lisäksi Silvalla tuli jotain krampin tapaista pelin loppupuolella, mutta hän pääsee lepäämään nyt viikon. Tiistain Krasnodar peliin on tiedossa jälleen isosti rotaatiota ja ehkä jopa Kepa maalilla? Ensi viikon Everton pelistä alkaa tiukka ja ehkä jopa vähän ratkaiseva jakso Valioliigassa, otteluohjelma on kuukauden aikana tiukka.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Alkaa kyllä Chelsean pelaaminen olemaan ihan hyvällä tasolla. Varsinkin prässääminen on mennyt huomattavasti eteenpäin viime kauteen verrattuna. Viimeistely ei ole mitään kliinistä, mutta näitä keskikastin ja peräpään jengejä vastaan kuitenkin paikkoja siunaantuu sen verran, että tuhnuilemallakin on voittoja raavittu.

Mason Mount ja Reece James olivat kyllä molemmat hyvässä iskussa eilen. Hienoa nähdä näitä akatemian läpi tulleita pelaajia jotka onnistuvat ottamaan paikan avauksesta ja ovat vielä isoja palasia joukkueessa. Wernerin selkään kyllä kiipeää pikkuhiljaa sellainen apina, että se olisi hyvä tiputtaa sieltä mahdollisimman nopeasti. Havertzin kohdalla taitaa vielä hiukan se karanteeni vaikuttaa, kun ei oikein näytä olevan täydessä iskussa. Luonnollista tuo toki on, mutta tuohon hintaan hankittu pelaaja ei vaan saa rauhassa totutella uuteen sarjaan, joten eiköhän media ala kohta huutelemaan floppia. Parannettava toki on, mutta ottaen kaiken huomioon, niin aika rauhallisin mielin voi seurata nuoren miehen edesottamuksia. Ziyech ei toivottavasti missaa liian pitkää pätkää, kun kysessä on ollut oikein oiva vahvistus oikealle laidalle.

Everton on jostain syystä viime kausina ollut varsinkin vieraissa melko haastava vastus, joten ei tuostakaan mitään helppoa peliä ole tulossa. Tuo mahdollisuus lepuuttaa avauksen ukkoja viimeissä sieniliigan pelissä on kyllä mukava bonus. Eiköhän siellä nähdä myös joku uusi nimi kentällä. Toki koronan takia on vähän hankalampi antaa niitä debyyttejä nuorisolle, mutta Henry Lawrence oli mukana Espanjassa, joten ei se mahdoton ajatus ole, että nähtäisiin kentällä tiistaina yksi tai kaksi debytanttia.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Huomisessa pelissä Kepa aloittaa maalilla ja myös Gilmour pääsee aloitukseen. Lampard kertoi, että Kepa on treenannut hyvin viime aikoina. Veikkaan aloituskokoonpanon olevan seuraava: Kepa, Emerson, Rüdiger, Christensen, Azpi, Jorginho, Gilmour, Kovacic, Pulisic, Werner ja Abraham.

Ziyech ja CHO ovat takareisi vammojen takia pois, CHO oli loukkaantunut harjoituksissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös