Carolina Hurricanes 2009-2010

  • 175 423
  • 567

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Jaahas, uusi kausi lähestyy jo kovaa vauhtia. Tähän alkuun pientä pohjustusta Carolinan tilanteesta.

Valmennuspuolella Paul Maurice hoiti hommansa uuden sopimuksen arvoisesti, ja uskon vahvasti, että Mo myös jatkaa valmennustehtävissä Carolinassa. JR totesi myös, että Ronnie Francis puntaroi edelleen vaihtoehtojaan pysyä joko valmentajana tai palata apulaismanageriksi tai nuorten pelaajien kehittämistehtäviin. Ja koska Francis tulee aina olemaan iso osa koko organisaatiota, niin Ronnie saa itse tehdä päätöksensä aivan rauhassa. Maurice&Francis oli kyllä kieltämättä hyvä parivaljakko, mutta Francisin tekemä työ nuorten pelaajien kehityspuolella olisi myös todella tärkeää tulevaisuutta ajatellen.

En pitäisi mitenkään mahdottomana, että ensi kaudella kapteenin C:tä kantaisi muuan Eric Staal. Brindyn tilanne on muutoinkin mielenkiintoinen, sillä Staal, Cullen, Jokinen ja Sutter olisi jo ihan hyvä nelikko. Eli nykyisen kapteenin peliaika ja vastuu tulee todennäköisesti tippumaan entisestään. Mutta koska kyseessä on kuitenkin Rod Brind'Amour, niin ei varmasti kannata vielä alkaa suuremmalti spekuloimaan. JR totesi jälleen, että ainoastaan Staal ja Wardo ovat täysin varmasti mukana kun kausi alkaa. Kyseinen kaksikko on joukkueen perusta.

Sopimustilanteisiin vaikuttaa jälleen suurelta osin se, kuinka suuren budjetin Mr. Karmonos päättää antaa JR:lle käytettäväksi. Viime kaudella mentiin hieman ylitse oman palkkakaton, joten tuskin käytettävissä oleva rahamäärä ainakaan kovin paljon tulee nousemaan. JR haluaa jälleen (aivan kuin viime kesänäkin) tehdä joukkueesta isomman kooltaan. Saa nähdä onnistuuko se tällä kertaa, viime vuonna ei ainakaan. Draftista pyritään varmaankin hakemaan sitä kokoa ja Matthew Pistillin hankkiminen toi osaltaan sitä jo Albanyyn. Draftin 1.kierroksen varausvuoro siirtyi lukemaan 27, eli sieltä ei nyt ensi kaudeksi apua ole tulossa.

(Laitoin pelaajien palkat ainoastaan koko viime kauden NHL:ssä pelanneisiin pelaajiin. Ja luvut ovat sitten ensi kauden palkkoja, koska 'Canesin kohdalla se taitaa edelleen olla se tärkeämpi luku kuin caphit.)

Maalivahdit:

Cam Ward - 3.500
Michael Leighton - 0.600
Mike Murphy

Justin Peters - RFA
Daniel Manzato - RFA


Maalivahtitilanne on kunnossa. Wardo jatkaa ykkösenä ja Leighton on ihan hyvä kakkosmolari. Peters jatkanee Albanyn ykkösenä, sillä tuskin Murphyä halutaan heti kuormittaa AHL:ssä. Manzaton jatko on myös mahdollinen, jos Murphy laitetaan hakemaan ensin kokemusta Floridasta (ECHL).

Puolustajat:

Joni Pitkänen - 4.000
Joe Corvo - 2.750
Tim Gleason - 2.500
Frantisek Kaberle - 2.200
Niclas Wallin - 1.725
Jamie McBain
Brett Bellemore

Dennis Seidenberg - UFA
Anton Babchuk - RFA
Bryan Rodney - RFA
Brett Carson - RFA
Casey Borer - RFA
Noah Babin - RFA
Mark Flood - RFA


Pitkänen, Gleason ja Corvo...ihan hyvä kolmikko. Wallin jatkanee NTC:n turvin, mutta Kaberle pitäisi saada jotenkin ulostettua joko kauppaamalla tai sitten ostamalla sopimus ulos. Seidenbergin kohdalla mietteet ovat aika kaksijakoiset. Välillä Seids oli kentän paras pelaaja, mutta ajoittain saksalainen oli suoraan sanoen hieman hukassa. Ja 'Canesin ongelmana on ollut juuri tämä ailahtelevuus. Joten Seidsin jatkaminen on aika epävarmaa, varsinkin jos Babchuk jatkaa. Niin...Babs oli runkosarjan loppupuolella todella hyvä ja harvoin kukaan pakki mättää 16 maalia (alkukauden peliaika huomioiden). Mutta playoffit menivät päin sitä itseään. Babs joko hyväksyy 'Canesin tarjoaman sopimuksen tai lähtee jälleen takaisin Venäjälle. Ota tai jätä. JR lupaili jo aiemmin kauden aikana yhtä NHL-paikkaa Bryan Rodneyn haltuun. Rodney olisi kyllä ihan hyvä 7.puolustaja, mutta TOP6-paikka tuntuu ainakin vielä epäilyttävältä. Muista AHL-pakeista ainakin Carson ja loukkaantumisista kärsinyt Borer pitäisi saada mukaan myös ensi kaudeksi. Laitoin lisäksi Tim Conboyn hyökkääjien puolelle, sillä sieltä se paikka NHL:ssä löytyy. Yhtenä kysymyksenä on myös, että siirtyykö Kyle Lawson jo ammattilaiseksi vai jatkaako edelleen yliopistossa. Jos Kaberle ja Wallin saataisiin pois, niin ehkäpä Nashvillen Greg Zanon voisi herättää kiinnostusta.

Hyökkääjät:

Eric Staal - 6.000
Ray Whitney - 3.550
Rod Brind'Amour - 3.000
Matt Cullen - 2.800
Sergei Samsonov - 2.500
Scott Walker - 2.500
Patrick Eaves - 1.400
Tim Conboy - 0.500
Brandon Sutter
Zach Boychuk
Drayson Bowman
Matthew Pistilli
Stefan Chaput
Harrison Reed
Nick Dodge
Bobby Hughes
Jerome Samson
Nicolas Blanchard

Erik Cole - UFA
Chad LaRose - UFA
Ryan Bayda - UFA

Tuomo Ruutu - RFA
Jussi Jokinen - RFA

Michael Ryan - UFA
Trevor Gillies - UFA

Patrick Dwyer - RFA
Dwight Helminen - RFA
Joe Jensen - RFA
Mike Angelidis - RFA


Hyökkäykseen näyttäisi olevan jo 8 NHL-sopimusta sekä kolmikko Brandon Sutter, Zach Boychuk, Drayson Bowman. En myöskään unohtaisi hyvän AHL-tulokaskauden pelannutta Nick Dodgea. Chad LaRose on tällä hetkellä ehkä se tärkein kiinnitettävä. Rosie on ollut jo niin pitkään mukana organisaatiossa (Plymouth (OHL), Florida (ECHL), Lowell (AHL), Carolina (NHL)), että tietty lojaalisuus on molempien osapuolten kohdalla tosiasia. LaRose on myös fanien suuri suosikki, aivan kuten Ruutukin. Rosie on kuitenkin ansainnut isohkon palkankorotuksen (0.875) ja sen myös kaveri saa. Toivottavasti 'Canes maksaa Rosien palkan myös ensi kaudella ja siitäkin eteenpäin, sillä tätä kaveria ei saa menettää. Carolina on puolestaan Erik Colen koti, joten uskon JR:n tarjoavan sopimusta tietyllä palkanalennuksella. Jää nähtäväksi hyväksyykö Cole sen, mutta uskoisin näin tapahtuvan. Ryan Bayda oli hyvä omassa tehtävässään, mutta paikkaa pelaavaan kokoonpanoon ei todennäköisesti enää ensi kaudeksi löydy. Ruutu jatkaa, siitä ainakin lähdetään, toivottavasti neuvotteluissa löytyy molempia osapuolia miellyttävä sopimus. Jokinen on playoffien pelillään ansainnut jatkon, mutta toivoisin kyllä mieluusti myös nuoremmille näyttöpaikkoja. Rohkeasti vaan Sutterin, Boychukin ja Bowmanin sisäänajamista. Ja ainahan sitä saa toivoa Staalille tasokkaampaa laituria. Albanyyn on ainakin luvassa tasokkampien nuorten pelaajien esimarssia, mutta muista omista vapaista agenteista tahtoisin jatkavan ainakin Dwyerin, Helmisen ja Angelidisin. Chris Neil on edelleen myöskin omalla toivelistalla.
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Hieno alustus Canes83:lta kohta alkavaan kauteen. Hienosta viime kaudesta on hyvä lähteä jatkamaan. Maalivahtikaksikko Wardo-Leighton on ehdottomasti hyvää tasoa, eikä siinä pitäisi olla mitään sen kummempaa spekuloitavaa. Puolustuksessa suurin mielenkiinto kohdistuu tällä hetkellä Seidenbergiin ja siihen saadaanko Kaberlea pois joukkoeesta. Seids oli alkukauden suosikkejani, mutta loukkaantumisen jälkimainingeissa alkoi miestä vaivata ailahtelu. Kiinnostusta luulisi miehen suhteen löytyvän joka tapauksessa muittenkin NHL-seurojen tahoilta. Wallin on kohtuullinen peruspakki, mutta hänen pitämistään en näkisi mitenkään välttämättömänä, mutta mitenpä häntä saisi uloskaan joukkoeesta. Wallinista ja Seidsistä pitäisin kuitenkin mielummin Seidsin, mutta palkkakatto tulee näissä sopimusasioissa aina vastaan. Babsista, Jonista, Joesta ja Timistä muodostuu kuitenkin hyvä runko puolustukseen, ja siitä on hyvä lähtä, että tuo nelikko saataisiin joukkoeessa pysymään, ja sehän on ainakin näillä näkymin pysymässä.

Hyökkäyksestä Cole ei vielä loppukaudesta ja varsinkaan pleijareissa päässyt ihan odotetulle tasolle, mutta lienee sopimus hänellekin halutaan. Whitneyn, Staalin, Ruudun ja hänen päälleen on kuitenkin hyvä lähtä rakentamaan ensi kauden kokoonpanoja. Whitneyllä oli pientä hyytymistä viimeisillä kierroksilla, mutta eiköhän tähän tasaisuuden perikuvaan luottoa seurassa löydy kuten aina. Rosie oli viime kaudella perikuva Canesin sydämestä ja hänen on ehdotonta saada sopimus. Tälläisiä pelaajia ei ole koskaan liikaa. Jokinen vakuutti loppukaudesta, ja ansaitsee sopimuksen. Kuten Canes83 mainitsi myös omia junioreita olisi kiva nähdä kentillä.

Luottavaisin mielin lähden kuitenkin, vielä monen kysymysmerkinkin keskellä,
odottamaan ensi kautta.... Kunha nyt vanha kausikin loppuu.
 
Viimeksi muokattu:

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Päivitystä eiliseen aloitukseen...

Jälleen yksi uusi ja todella mielenkiintoinen pelaaja Albanyyn, kun 'Canes teki odotetun sopimuksen OHL:n viime kauden toiseksi parhaimman pistemiehen Chris Terryn kanssa. 53 ottelussa syntyi mukavat 94 pistettä (39+55). Plymouthissa pelannut Terry on 'Canesin 5.kierroksen varaus vuodelta 2007.
http://hurricanes.nhl.com/team/app/?service=page&page=NewsPage&articleid=424245

Näköjään 'Canesin kaikki tulevat vapaat agentit haluaisivat jatkaa pelaamista Carolinassa myös ensi kaudella. Tosin Babchukin kohdalla tilanteesta ei taida vielä olla tarkaa tietoa. Oma mielipide on, että Rosien ja Tuomon nimi papereihin ja katsotaan sitten kenelle riittää vielä rahaa ja kuinka paljon. Kannattaa myös muistaa, että Wardo tulee saamaan vuoden kuluttua isohkon palkankorotuksen.

Uusin huhu on, että Frank Kaberle olisi siirtymässä pelaamaan KHL:ään. Toivottavasti se toteutuu...
http://www.japersrink.com/2009/5/29/892091/circular-reasoning-the-nylander-to
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Oma mielipide on, että Rosien ja Tuomon nimi papereihin ja katsotaan sitten kenelle riittää vielä rahaa ja kuinka paljon.

Lisäisin pakkosopimusten joukkoon vielä Jussi Jokisen, joka lähtee seuraavaan kauteen valtavan itseluottamusbuustin saaneena ja on ilmeisen tyytyväinen Carolinan organisaatioon ja jopa kiitoksen velkaa uransa pelastamisesta. Ei varmasti ole liian kallis mies. Tuomolle ehdottomasti sopparia kouraan ja LaRoselle myös. Jälkimmäisen kanssa pitää kuitenkin sorvata riittävän halpa sopimus, sillä ~40 pisteen miehestä ei kuitenkaan kovin monia miljoonia kannata maksaa, vaikka Rosien arvo ei pelkästään pisteissä olekaan mitattavissa. Toivottavasti saadaan järkevä soppari muokattua.

Eric Cole itseäni hieman turhauttaa. Miehen status on turhan korkea siihen nähden, minkä verran hänessä on tällä hetkellä pelaajaa. Itse tuskin pääsisin minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen sen suhteen paljonko Erkki seuraavasta kaudesta saa massia. Reilun palkanalennuksen hän on ainakin "ansainnut" ja toivottavasti sellaiseen suostuu.

Babchukin toivon playoff-alisuorittamisesta huolimatta jatkavan, sillä Pitkäsen oltua yllättävän vaisu YV:llä 'Canesille on käyttöä viivapelotteelle vähintään kakkosylivoimaan. Ja eiköhän se Antonin peli sieltä löydy, sen verran hyvin peli kulki runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla.

Kaiken kaikkiaan aika turvallisin mielin lähden itse seuraavaa kautta odottamaan. Tuomon sopparin julkaisemisen jälkeen viimeistään ;)
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Lisäisin pakkosopimusten joukkoon vielä Jussi Jokisen, joka lähtee seuraavaan kauteen valtavan itseluottamusbuustin saaneena ja on ilmeisen tyytyväinen Carolinan organisaatioon ja jopa kiitoksen velkaa uransa pelastamisesta. Ei varmasti ole liian kallis mies.

Eiköhän Jokinen jatka. Eilisessä videohaastattelussa Jussi taisi ehtiä tosiaan kehua kaikkia mahdollisia henkilöitä. Käyttökelpoinen kaveri, joka varmasti taistelee Brindyn ja Sutterin kanssa 3.kentän sentteripaikasta, mutta saattaa siis myös pelata laidassa. Vuoden, maksimissaan kahden sopimus mahdollisimman halvalla (eli alle 2 miljoonaa)?

Eric Cole itseäni hieman turhauttaa. Miehen status on turhan korkea siihen nähden, minkä verran hänessä on tällä hetkellä pelaajaa. Itse tuskin pääsisin minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen sen suhteen paljonko Erkki seuraavasta kaudesta saa massia. Reilun palkanalennuksen hän on ainakin "ansainnut" ja toivottavasti sellaiseen suostuu.

Cole saisi varmasti vapailta markkinoilta paljon enemmän kuin mitä 'Canes on valmis maksamaan. Mutta kaikki yli 3 miljoonaa on minun mielestä liikaa. Unelmissa olisi sellainen kolme vuotta ja about 2.5 miljoonaa kaudesta. Mutta saa nyt nähdä, millaisen sopimuksen JR vanhalle tutulle kasaa. Ainakin eilen JR vaikutti todella pettyneeltä Colen panokseen playoffeissa. Ja täysin oikeassahan mies on.

Tuo Kaberlen mahdollinen lähtö olisi kyllä todella tervetullut. Nyt kun 'Canesin kausikin on päättynyt, niin jospa sieltä Venäjältä kuuluisi pian jotain tietoa.
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Tuo Kaberlen mahdollinen lähtö olisi kyllä todella tervetullut. Nyt kun 'Canesin kausikin on päättynyt, niin jospa sieltä Venäjältä kuuluisi pian jotain tietoa.

Tätä olen itsekin odotellut. Venäjää veikkailinkin Frankin seuraavaksi osoitteeksi, kun NHL:stä ei kiinnostusta tuntunut kirveeläkään löytyvän. Venäjällehän nämä NHL:n "ylijäämäpelaajat" tuntuu nykyään menevän. Toivottavasti tästä aiheesta saa kuulla pian lisää.

Brindyn tilanne mietityttää, koska senttereistä Sutterille haluaisin antaa NHL-joukkoeen puolella ensi kaudeksi vastuuta ja Staal ja Cullen vallannee kaksi ensimmäistä ketjua. Jokisen peluuttaminen laidassa avaisi erilaisia mahdollisuuksia, tosin Jokinenkin vakuutti loppukaudella puolustavana sentterinä. Brindyn viime kausi oli vaikea, mutta kun mies selvisi mystisten vaivojensa yli alkoi homma pelata taas hyvään malliin.
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Tällä hetkellä 'Canesin suunnalla varmaankin odotetaan ensiksi päätöstä ensi kauden valmennustiimistä. Joten nyt on aikaa pohtia omassa päässä ensi kauden kokoonpanoa tarkemmin. Tuleva kausi tulee olemaan ehkäpä viimeinen "tutulla" kokoonpanolla, sillä ilman mitään siirtoja vuoden päästä liittyvät UFA-osastolle mm. Corvo, Wallin, Kaberle, Leighton, Whitney, Cullen, Walker ja Conboy. Ja tuleva kausi kertoo myös paljon, jatkaako Brind'Amour pelejään enää viimeiseen sopimusvuoteen. Voisikin päätellä, että hyvin menneen 08-09 kauden jälkeen muutokset siirtyvät juuri ensi kesään tai kevääseen trade deadlinen aikaan. Mutta koska kausi päättyi ennen Stanley Cupin finaaleja, niin pitäisihän joukkuetta ainakin pyrkiä parantamaan.

Nyt tulee sitten myös cap hitit (täältä) mukaan laskelmiin, niin ilmestyy ainakin molemmat lukemat tällekin sivustolle.

Maalivahdit (CapHit: 3.267)
Tällä osastolla ei ole mitään yllättävää, Wardo ja Leighton jatkavat maalivahtikaksikkona.

Ward (2.667)
Leighton (0.600)


Puolustus (CapHit: 11.100)
Puolustuksen osalta on aika vaikea lähteä kertomaan mitään varmaa. Toivotaan kuitenkin heti alkuun, että Kaberle (2.200) lähtisi tosiaan Venäjälle. Jotenkin en myöskään jaksa uskoa Seidenbergin jatkavan enää ensi kaudella. Ja tavallaan herää kysymys myös Babchukin jatkosta. Toisaalta tuollaista nuorta kovaa laukovaa pakkia ei tule heti eteen, mutta samalla Babsin kauppa-arvokin saattaisi olla oikeassa paikassa ihan mukavaa luokkaa. Lopulta juuri Babchuk ja hänen tilanteensa tulee ratkaisemaan yllättävän paljonkin. Sehän on kuitenkin aika selvää, että 'Canes tarvitsee myös toisen puolustavan puolustajan Gleasonin kaveriksi. AHL:stä löytyy mm. Bryan Rodney (RFA), Brett Carson (RFA) ja Jamie McBain, joille jossakin vaiheessa pitää myös uskaltaa antaa vastuuta NHL:n puolella.

Gleason (2.750) - Corvo (2.625)
Pitkänen (4.000) - ???
Wallin (1.725) - ???


Jos noihin kysymysmerkkien kohdalle laitetaan Babchuk ja Rodney, niin siinähän se puolustus sitten jo onkin. Ja se siitä pakiston parannuksesta.

Hyökkäys (CapHit: 25.933)
Hyökkäykseen näyttäisi siis jälleen kerran olevan tulossa ylitarjontaa, koska jokainen oma "vapaa agentti" haluaisi jatkaa myös ensi kaudella. Sentteriosasto vaikuttaa tällä hetkellä aika vahvalta, sillä Staal, Cullen, Brind'Amour ja Sutter saavat vielä hyvin todennäköisesti seuraansa vakuuttavat playoffit pelanneen Jokisen. Heitin tuossa jossakin vaiheessa kautta, että Brindy tulee ensi kaudella näyttämään kaikille epäilijöille, että kyllä vanhus vielä jaksaa. No onneksi Jussi voidaan tarvittaessa laittaa pelaamaan myös laitaan. Ja kyllähän joukkueesta löytyy myös näitä 2.-3. kentän laitureita ihan riittämiin. Ongelmaksi nouseekin, että mistä Staal saisi itselleen tasokkaamman laitahyökkääjän. Se ei vielä ensi kaudella taida löytyä omista nuorista, mutta laitetaanpas tähän kokoonpanon arvuutteluun pienoinen yllätys. Ja kyllähän koolla on väliä, ainakin tässä tilanteessa, koska joukkueen hyökkäys on edelleen liian pienikokoinen. JR yritti kyllä muuttaa sitä jo viime kesänä ilman tulosta, joten sama tahti kaiketi jatkuu tänäkin kesänä.

1.kenttä (9.475 + 1 UFA)
Boychuk (1.225)/Bowman (0.875)/??? - Staal (8.250) - Cole (UFA)
Cole pelasi usemman loukkaantumisen rasittamana, joten sen piikkiin toivottavasti voidaan laittaa osa playoffien ongelmista. Ja kukaanhan ei voi kieltää, etteikö Staalin ja Colen peli ole ajoittain ollut yhdessä todella sujuvaa. (Vaikka Stillman taisi olla se ratkaiseva tekijä tässä kentässä silloin aikoinaan.) Kaikki tietysti riippuu siitä, että jatkaako Cole Carolinassa. Uskon kuitenkin niin tapahtuvan. Drayson Bowman on ollut WHL:n parhaita maalintekijöitä kahden edellisen kauden aikana, joten tämä nopea ja hyvän laukauksen omaava amerikkalainen voisi onnistuessaan olla hyvinkin tehokas Staalin rinnalla. Zach Boychuk on puolestaan todella ainutlaatuinen pelaaja. Pienen koon lisäksi Boychukista ei todellakaan löydy muuta valittamista. On toki pelannut keskushyökkääjänä, mutta se tuskin haittaisi tässä tapauksessa. En kuitenkaan kiellä, etteikö molemmille nuorukaisille yksi kausi AHL:ssä olisi todella tervetullut, varsinkin Bowmanille. Ja ainahan tuohon vasempaan laitaan voidaan laittaa Whitney, Samsonov tai Ruutu. Ja parhaimmassa tapauksessa siihen hankitaan se tasokkaampi kaveri.

2.kenttä (6.425 + 1 UFA)
Whitney (3.550) - Cullen (2.875) - LaRose (UFA)
Tämä kenttä oli yhdessä ollessaan 'Canesin parasta osaa. Matt Cullenin runkosarjan loppupuoli ennen loukkaantumistaan oli todella hyvä, ja näin ollen Cullen on ansainnut paikkansa 2.kentän sentterinä. Whitney pelasi loppukauden sormivammaisena, mutta oli siltä joukkueen tehokkain pelaaja. Wizardissa on myös se hyvä puoli, että hän tekee aina ketjukavereistaan parempia pelaajia. Tähän voidaan kai lisätä, että toivon Wizardin jatkavan Carolinassa aina uran loppuun asti. Sitten olisi vielä Chad LaRose. En tiedä onko LaRose sitten 2.kentän tasoinen, mutta yrittämisen puutteesta ei ainakaan voida syyttää. Rosie teki kuitenkin 19 maalia ilman yv-aikaa ja muodosti Cullenin kanssa hyvän av-kaksikon. Rosielle useamman vuoden sopimus ja sellainen vajaa 2 miljoonaa kaudesta, niin hyvältä näyttäisi. Mutta tyytyykö LaRose tuohon?

3.kenttä (2.533 + 2 RFA)
Samsonov (2.533) - Jokinen (RFA) - Ruutu (RFA)
Laitoin tähän nyt Jokisen, vaikkakin paikan saattaa myös napata Brind'Amour. Kaksi suomalaista RFA-pelaajaa ja hyvät playoffit pelannut Samsonov. Tällä tavalla ainakin Ruutu ja Sammy saisivat vastaansa "heikompia" vastustajia/puolustajia. Lisäksi koko kolmikolle riittäisi myös yv-aikaa, sillä Cole ja LaRose, miksei myös Brindy, siirtyisivät syrjään.

4.kenttä (7.500)
Eaves (1.400) - Brind'Amour (3.600) - Walker (2.500)
No nyt alkaa näkymään se, että joukkueessa todella on liikaa 3.kentän miehiä. Hurjaa laittaa kapteeni 4.kenttään, mutta sellaista se elämä ja jääkiekko on. Walkerin palkkakin on liian suuri tuloksiin nähden, mutta terveenä ollessaan Scott on ihan käyttökelpoinen kaveri. Sen sijaan Eavesille ei taida Carolinasta löytyä enää sitä näyttöpaikkaa. Ennen viime kautta odotin Eavesilta läpimurtoa, joten nyt kaiketi Pat iskee seuraavalla 30 maalia, kun kukaan ei odota mitään. Sanoisin kuitenkin, että Eaves kaupataan, jos joku vain miehen huolii.

Lisäksi joukkueeseen ovat tyrkyllä myös yhdensuunnan sopimuksella Tim Conboy (0.488) sekä tietysti Brandon Sutter (1.225).

Eli cap hit olisi nyt about 40 miljoonaa, varsinainen kauden palkkatilanne taitaa olla muutaman miljoonan pienempi. Tähän meikäläisen joukkueeseen pitäisi siis vielä jollain 10 miljoonalla saada 2 pakkia ja 4 hyökkääjää lisää. (Cole 2.5, Ruutu 3, LaRose 2, Jokinen 2, Babchuk 1.5, Rodney 0.5...) Eli todella vaikeaa (ellei jopa mahdotonta) on kaikkien vapaiden agenttien pitäminen, vaikka siis Kaberle lähtisikin Venäjälle, Seids jonnekin muualle ja ketään vahvistusta ei hankittaisi. Toivottavasti edes Cole ja Rosie hyväksyvät kotipaikka-alennuksen. Näyttäisi tulevan JR:lle aika mielenkiintoinen kesä. Paitsi jos Mr.Karmonos yllättää ja antaa rahat koko palkkakaton täyttämiseen. Okei, nyt menee jo unelmoinnin puolelle.

Sellaista pientä tällä kertaa...
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Eipä tuohon Canesin kokoonpanopohdintaan paljoa lisättävää löydy. Whitney, Cullen ja Rosie olisi tietysti hienoa saada pidettyä kasassa, koska heidän yhteispelinsä toimi aivan mainiosti viime kaudella. Cullenin loukkaantumiset pilasivat tätä osin ja pleijareissa ketjut alkoivat sekoittua herätyksen toivolla näennäisesti. Canesin uskoisin Colen pitävän, mikä lienee tarkoittaisi miehen peluuttamista Staalin vierellä. Canes harvemmin mellastaa siirtomarkkinoilla, joten nuorista Boychuk olisi mielenkiintoinen nimi. Nuorella kaverilla on täysi potentiaali pelata NHL-tasolla enkä usko hänellä pään pettävän ja hyvien miesten vieressä on helppo pelata hyvin, kuten mm. Leino on osoittanut Detroitissa pelatessaan. Colelle sorvatessa jatkosopimuksen miehen on kyllä nostettava tasoaan viime kaudesta. Sitten löytyy nykyinen Canesfanien suosikki Ruutu, uuden kevään löytänyt Jokinen ja tasapaksun kauden pelannut Samsonov. Eavesin toivoisin kaupattavan jonnekin päin maailmaa ja Brindystä on vielä vaikea sanoa mitään. Kaikenkaikkiaan hyökkäyksestä pitäisi löytyä monenlaisia variaatioita ensi kauden varalle.

Gleason, Corvo ja Pitkänen muodostavat jo hyvän perustan rakentaa puolustusta. Gleason tuo fyysisyyttä joukkoeen puolustuspäähän, Pitkäsen monipuolisuus jopa yllätti hieman viime kaudella. Varsinkin suhteellisen hyvä pelaaminen puolustuspäähän oli positiivinen asia. Eikä mikään näytä pysäyttävän jatkumoa ensi kaudeksi. Corvo oli viime kaudella tasapaksu puolustaja hyvine ja heikkoine hetkineen. Babsin jatkon puolesta liputan vahvasti. Miehen laukausta tulisi kovasti ikävä. Mies muodosti mainion parin Pitkäsen kanssa. Hänen jatkonsa myötä olisi ensimmäiset pakkiparit hyvin kasassa. Seids lienee lähtökuopissa, joten AHL-miehiä voinee nostaa änärin puolelle. Nici näemmä joukkoeeseen jää, vaikkei hän se kaikkein välttämättömin miehistä olisi. Kai hän sen kolmosparin pakin paikan täyttänee, missä tosin mielummin antaisin vastuuta Rodneylle ja kumppaneille.
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Hiljaista on ollut viime viikot myös Carolinassa.

JR kertoili maanantaina, että 'Canes ilmoittanee lähiaikoina odotetun uutisen. Eli hyvin todennäköisesti ensi kauden valmennustiimissä jatkavat Paul Maurice, Ron Francis, Tom Rowe, Kevin McCarthy ja Tom Barrasso. Toki Francisin jatkosta penkin takana JR totesi vain: "I believe so." Valitettavasti yksi Ronnie Francis ei ehdi kaikkiin tarvittaviin tehtäviin, joten onko kloonaus ainoa vaihtoehto...

JR on myöskin aloittanut keskustelut kaikkien 'Canesin vapaiden agenttien sekä heidän sopimusasioista vastaavien henkilöiden kanssa. JR on tarkkana miehenä huomannut saman kuin me täällä, eli todella vaikeaa tulee olemaan saada kaikki sopimaan siihen omaan "49 miljoonan" palkkakattoon.

Samaa settiä ameriikan omalla kielellä löytyy: http://www.newsobserver.com/sports/story/1561491.html
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Nyt se on sitten virallista, että Paul Maurice jatkaa Carolinan päävalmentajana seuraavat 3 vuotta (siis jos kaikki menee hyvin). Myös Ron Francis ja Tom Barrasso saivat samanlaisen jatkon.

Maurice on todella tuttu mies Carolinassa ja samalla kohtalaisen kokenut valmentaja, vaikka ikää ei ole vieläkään kuin 42 vuotta. Valmennusura NHL:ssä alkoi Hartfordin päävalmentajana vain 28-vuotiaana vuonna 1995. Uran kohokohtana on tähän asti ollut Stanley Cupin finaalit 2002. Seuraavilla kausilla joukkueella ei kuitenkaan oikeastaan mikään sujunut ja Peter Laviolette korvasikin Mauricen Carolinan päävalmentajana loppuvuodesta 2003. Osat kuitenkin vaihtuivat viiden vuoden kuluttua ja nyt Mo on jälleen Carolinan päävalmentaja.

Ronnie Francis jatkaa puolestaan apulaispäävalmentajana ja hoitaa samalla paljon muitakin töitä organisaation sisällä. Vaikka sopimus onkin ne kolme vuotta, niin JR totesi, että Ronnie on valmennuspuolella niin kauan kuin itse haluaa. Tom Barrasso puolestaan jatkaa maalivahtipuolella, mutta virallisesti Barrasso nousi myöskin yhdeksi apuvalmentajista.

Lisäksi Tom Rowe ja Kevin McCarthy pysyvät edelleen mukana valmennustiimissä apuvalmentajina. Rowe peluttaa kaiketi jälleen puolustajia. McCarthy puolestaan ottanee Francisin paikan penkin takana niiden pelien aikana, kun Ronnie päättää tehdä jotain muuta työtä organisaatiossa. Jeff Daniels jatkaa Albanyn päävalmentajana.

Olen tyytyväinen näihin jatkoihin, sillä tuon viisikon yhteistyö tuntui toimivan todella hyvin loppukaudesta. Seuraavaksi olisi sitten edessä FA-pelaajien sopimusneuvottelut. JR toivoi, että saisi tehtyä ennen heinäkuuta sopimukset ainakin Chad LaRosella ja Erik Colelle.

-----

Kotisivuilla on myöskin pientä alustusta tulevaan draftiin. Paul Branecky heitti mahdolliset 10 nimeä, joista 'Canes saattaisi olla kiinnostunut. Osa saattaa mennä jo ennen 'Canesin vuoroa (27) ja osa saattaa olla vapaana vielä toisellakin kierroksella, kun 'Canes varaa vähän aiemmin eli jo Calgaryn vuorolla. Pääasia tänä vuonna taitaa olla koko...

RW - Landon Ferraro (6-0, 170)
RW - Zack Kassian (6-3, 210)
LW - Carter Ashton (6-3, 205)
C - Jordan Caron (6-2, 202)
LW - Chris Kreider (6-2, 201)
LW - Carl Klingberg (6-3, 205)
D - Dylan Olsen (6-2, 195)
C - Zach Budish (6-3, 225)
D - Seth Helgeson (6-5, 220)
D - Eric Gelinas (6-4, 185)


Viime vuonna kävi säkä, kun arvasin ja toivoin 'Canesin varaavan Zach Boychukin. Vaikka tietysti kannattaisi lopettaa arvailut oikeaan aikaan, niin heitetään nyt edes toive siitä, että 1.kierroksella 'Canes varaa Boychukin seurakaveri Carter Ashtonin ja 2.kierroksella haaviin tarttuisi Zach Budish.
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Juu Mauricen jatkosoppariin olen ehdottoman tyytyväinen enkä näe esteitä miksei nuo seuraavat kolme vuotta mies seuran penkin takana häärisi. Toivottavasti mies myös samaan aikaan kehittää itseään valmentajana ja myös pelikirjaansa. Kunnianhimoa luulisi ainakin löytyvän kuulemani perusteella.

Ikijaksaja Francisin jatko on erittäin hyvä asia. Työsarkaa miehellä tietysti piisaa, mutta eipä väsymyksen merkkejäkään miehellä ole ainakaan vielä ollut havaittavissa.

Nyt vaan odottelemaan jatkosoppareita Rosielle ja kumppaneille....
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Hiljaista on ollut. Vielä olisi viikko aikaa ennen heinäkuun alkamista, joten toivottavasti LaRosen ja Colen nimet ilmestyisivät sopimuspapereihin ennen sitä. Ja jos nämä kaksi herraa jatkavat, niin 'Canes tuskin tulee olemaan kovinkaan aktiivinen UFA-markkinoilla.

Viimeisin JR:n suusta tullut uutinen koski Dennis Seidenbergia. Mikään suuri yllätys se ei tietysti ole, ettei Seids tule jatkamaan Carolinassa. Lisäksi JR puheli, että Frank Kaberle saattaa ottaa Seidsin paikan top6:ssa. No voe helvatta!! Sehän tästä nyt enää sitten puuttuisikin. Kaberleko se on se tarvittava fyysinen pelote? Ei kiitos!

Seidsin poistuminen tarkoittanee myös Babchukin jatkoa. Babs kaiketi haluaa pysyä NHL:ssä...
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Tältä suunnalta myös kielteinen kannatus Franin jatkolle Canes-paidassa. Jo miehelle itselleenkin tekisi hyvää, vaikkapa juuri tuo siirto Venäjälle. Babsin jatkoon olisin tyytyväinen. Pitkänen-Babs kaksikko oli viime kauden runkosarjassakin Canesin taatuinta laatua, joten jatkumoa vaan ensi kaudelle ja homma pyörimään myöspudotuspeleissä. Niissä Babs oli jonkinsortin . pettymys viime kaudella. Seidsin lähtö on ollut pitkään jo tiedossa. Kaikkea hyvää vain miehen uralle ja kiitos kausista CarolinassaVarsinkin viime kausi oli suht hieno, vaikkakin loppuun kohti mentäessä hieman ailahtelevainen.

Rosien jatkohan lienee järjellä ajateltuna selvää ja Cole jatkanee kotona viime kauden harharetkien jälkeen. Jokinen vakuutti sen verran hyvin loppukaudesta ja oli toiseksi paras pistemies pleijareissa, joten eiköhän häneltäkin nimeä paperiin haluta.

Mitens Brindy? Miehen rooli jää ensi kaudeksi hieman hämärän peittoon itselleni. Suostuuko mies pienempään rooliin mukisematta. Sentterikalusto näyttänee kuitenkin suht vahvalta Canesin osalta. Ja onko Staalille soviteltavissa jo C:tä rintaan ensi kaudeksi?

No, vastauksia odotellessa....
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Ikävä homma tuo Seidenbergin siirtyminen muualle, mies ehti kuitenkin aikansa pyöriä ympäri liigaa jämäpakkina ja nyt kun nosti tasoaan ja profiiliaan joutuu/pääsee taas aloittamaan alusta. Olisi suonut jatkavan seurassa jossa kehittyi.

Malttaisi vaan samaan sykkyyn Ruutu tehdä tuollaisen Samsonovin hintaisen jatkosopimuksen niin pääsisi jatkamaan siitä mihin viime vuonna jäi, tässä on aineksia edelleen yllätysvalmiiseen ja hyvään joukkueeseen kuten tämä vuosi osoitti.
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Ikävä homma tuo Seidenbergin siirtyminen muualle, mies ehti kuitenkin aikansa pyöriä ympäri liigaa jämäpakkina ja nyt kun nosti tasoaan ja profiiliaan joutuu/pääsee taas aloittamaan alusta. Olisi suonut jatkavan seurassa jossa kehittyi.

Seidsin jatko olisi toki ollut toivottavaa, mutta valitettavasti hinta sopimuslapussa tulee olemaan liian korkea. Toivottavasti saksalainen pääsee edes joukkueeseen, jossa myös tulisi peliaikaa ne reilut 20 minuuttia eikä sitä taistelua pakiston kuudennesta paikasta. Seids on hyvä yleispakki, jota kuitenkin veilä vaivaa liiallinen ailahtelevuus.

----

Viimeisten tietojen mukaan JR ei välttämättä saa yhdenkään oman UFA-pelaajansa nimeä sopimuspaperiin ennen heinäkuuta. http://hurricanes.nhl.com/team/app/?service=page&page=NewsPage&articleid=431678
The FAN 590:n haastattelussa JR totesi jälleen, että olisi halunnut pitää koko joukkueen kasassa, mutta kuulemma "agents are throwing goofy numbers around". Ei Colesta niin väliä, mutta LaRose pitäisi saada pidettyä. Ja miten käy sitten RFA-pelaajien kanssa? Carolinan oma palkkakatto kun sijoittuu ensi kaudella noin 50 miljoonaan. Carolina ei myöskään lähde mukaan UFA-pelaajien metsästykseen heti heinäkuun alussa, vaan elokuu on sopivin ajankohta. Okei..? Kauppoja sen sijaan saattaa olla tulossa, varsinkin jos Cole ja LaRose lähtevät rahakkaimmille laiduinmaille. Lisäksi Boychuk ja Bowman pääsevät leirityksen alkaessa näillä näkymin loistavaan näyttöpaikkaan.

Mielenkiintoisia aikoja edessäpäin...
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
1-27 Philippe Paradis

Ensimmäisenä tuli mieleen: Kuka??

Kun 'Canesin vuoro tuli, niin vapaina olivat mm. Carter Ashton, Drew Shore, Landon Ferraro tai Jeremy Morin. Mutta Ronnie Francis kuuluttikin lavalle Shawiniganin hyökkääjä Philippe Paradisin. Kieltämättä pienoinen yllätys, sillä en todellakaan laskenut miestä 1.kierrokselle. Carolina olisi varmasti voinut kaupata vuoroa jopa alaspäin ja saada silti Paradisin. Ei sinänsä, kyllähän tämäkin kaveri täyttää kaikki ne toivotut vaatimukset. Paradis on isohko, fyysinen, taitava ja omaa hurjan laukauksen. Lisäksi 'Canes teki jo aiemmin sopimuksen toisen Shawiniganin hyökkääjän, Matthew Pistillin, kanssa.

Eli Paradis oli kyllä yllätysvalinta, mutta silti varsin mielenkiintoinen pelaaja ja hyvä lisä koko ajan paranevaan listaan 'Canesin hyökkäyslupauksista. Nyt pitää vain toivoa, että 'Canesin draft-ryhmä on todella osannut asiansa. Mikä taas ei tietysti ole ollenkaan varmaa...
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Omat tuntemuksenikin olivat hieman yllättyneet. Itse odotin hieman kuultavan Carter Ashtonin nimen, mutta mikäpä tässä. Saattaahan tämä mies osoittautua kultakimpaleeksikin. Toivoa sopii että miehen hurja kuti tulee hamassa tulevaisuudessa tekemään vastustajille tuhoa NHL:ssäkin. Pehmeäkätinen mies, jolla olisi taitojensa puolesta mahdollisuuksia parempiinkin tehoihin. Kehittymistä miehellä on vielä paljon, mutta mahdollisuus pelata NHL:ssä lienee riittävä motivaationlähde työhön.
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Suomalaisittain Canes meni sitten varaamaan draftin toisena päivänä Rasmus Rissasen ja Tommi Kivistön. Ensimmäisen kuudennella ja jälkimmäisen seitsemännellä kierroksella. Rissanen on Kuopiosta kotoisin oleva puolustaja ja Kivistö taassen Helsingistä maailmalle lähtenyt puolustaja.

Kivistöstä osaan sanoa sen verran, että mies pelasi viime kauden WHL:ssä, mutta kausi ei mennyt aivan odotusten mukaan. Miehen vahvuutena on erinomainen luistelu. Pelinluvussa on vielä kehitettävää ja paljon on vielä työtä päästä NHL-tasolle, mutta mukavaa silti nähdä Canesin varauksissa potentiaalista suomalaisväriäkin.

Muita toiselta draft-päivältä Canesiin varattuja ovat mm. toisella kierroksella napattu Brian Dumoulin, joka on myöskin puolustaja ja kolmannella kierroksella varattu ruotsalainen laitahyökkääjä Matias Lindström.

Kirjoitelkoot muut varauksista laajemmin. Tuossa jotain pientä näin alustavasti parhaan tiedon mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Nythän Canes teki kahden vuoden jatkosopimuksen kesken viime kauden Tamba Baysta saapuneen suomalaisvahvistuksen Jussi Jokisen kanssa. Sopimuksen arvo on yhteensä 3.4 miljoonaa dollaria.

Jokisen jatkosopimukseen olen ainakin henkilökohtaisesti tyytyväinen. Mies nousi vaikean alkukauden jälkeen Canesissa ratkaisijaksi ja hänen panoksensa oli erittäin suuri pleijareissa. Monikäyttöinen mies voi kaikenlisäksi pelata sentterinä että laidassa. Canesissa sopeutui hyvin kolmosketjun rooliin ja teki hyvää työtä molempiin suuntiin sekä jo niitä mainittuja arvokkaita voittomaaleja.

Seuraava pelaaja kenen nimen haluaisin nähdä lapulla on minusta Rosie, mutta saa nähdä mitä JR saa aikaan.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Canesissa sopeutui hyvin kolmosketjun rooliin ja teki hyvää työtä molempiin suuntiin sekä jo niitä mainittuja arvokkaita voittomaaleja.

Toivottavasti Jokinen on nyt löytänyt kotinsa. 1.-2.-ketjujen sniperia hänestä ei tule, eikä ole mikään varsinainen kaappi, mutta hyvin klikkaavassa kolmosketjun hommassa voi olla arvokas kuten pleijareissa näki. Toivomuksissa vielä jatkoa Ruudulle.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Erittäin hyvä diili Jokisesta, tuntuva palkanalennus loistavien playoffien jälkeen tarkoittaa sitä, että Jussi tunsi olevansa uransa velkaa 'Canesille. Varmasti sitoutunut pelaaja pitkälle tulevaisuuteen. Toivottavasti jatkaa nousukiitoaan käyttökelpoisena 1-4. ketjujen laita-/keskushyökkääjänä. Tehojakin on odotettavissa ainakin ylivoimalla!

Nyt Ruudun nimeä soppariin äkkiä!
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Kun UFA-rintama alkoi tökkia, niin JR päätti suunnata katseensa RFA-miehiin. Jokisen kaksivuotinen jatko (1.5+1.9) oli aika odotettu ja vaikuttaa tällä hetkellä todella hyvältä sopimukselta molemmille osapuolille.

JR:n kommentit muista pelaajista:

Ruutu: Qualifying offer annettu. Draftin yhteydessä pidetty tapaaminen Ruudun agentin kanssa meni hyvin, joten JR vaikuttaa olevan optimistinen jatkoneuvotteluista.

Babchuk: Qualifying offer annettu ja Babsilla ei ole oikein muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä se tai palata Venäjälle. 'Canes haluaa Babsin takaisin Pitkäsen pariksi ja näin ollen täydentämään top4-osaston.

Ryan: 'Canes on lähellä kahdensuunnan sopimusta Ryanin kanssa.

Seidenberg: Siirtyy muualle.

Bayda: 'Canes on tarjonnut kahdensuunnan sopimusta, mutta Bayda haluaa katsastaa UFA-markkinat.

Cole: Alunperin JR tarjosi vuoden sopimusta, mutta nyt olisi tarjolla kahden vuoden jatko. Saa nähdä miten käy. Colen agentti arveli kuitenkin, ettei sopimusta synny ennen heinäkuuta. Joten Cole saattaa siirtyä huomenna myös muiden saataville. JR ei ole kovin optimistinen ja kello käy uhkaavasti kohti loppua.

LaRose: Useamman vuoden jatkoa on tarjottu, mutta Rosie kaiketi tarkastaa myöskin UFA-markkinat. Kuten Colen kohdallakin, eli JR ei ole kovin optimistinen ja kello tikittää uhkaavasti.

Kaberle: Ottanee todellakin Seidsin paikan Wallinin pakkiparina. Toivottavasti tilanne vielä muuttuu.

Pitänee heittää vielä jossakin vaiheessa muutamat kommentit draftistä. Kokoa haettiin ja sitä myös saatiin. Kolme hyökkääjää ja kolme puolustajaa, sekä kaikki kuusi vähintään 6'1" pitkiä.

-----

EDIT: Cole testaa markkinat. Mutta LaRosen kohdalla on menty eteenpäin (eli 'Canesin suuntaan) ja nyt JR odottelee Rosien agentin soittoa tilanteesta. Toivottavasti nyt edes Rosie jatkaisi...

EDIT2: Ei onnistunut kolmen vuoden sopimus. Rosie testaa myöskin markkinat. Jokainen UFA-pelaaja halusi takaisin vielä kuukausi sitten, mutta nyt kukaan ei olekaan jatkamassa. Ja eiköhän sieltä joku "idiootti" lyö sellaiset rahasummat eteen, ettei kyseisten herrojen tarvitse enää Carolinaan tulla pelailemaan.
 
Viimeksi muokattu:

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Toivottavasti Colen sopimus ei tarkoita Rosien tai Ruudun ulostamista joukkueesta. Sopimus sinänsä on ihan OK, ei liikaa ylihintaa (2,8M, 3M).

Aika malttamattomana tässä odottaa noiden kahden edellämainitun herran sopimuksia... Jatkaisi nyt edes Ruutu!
 

settingsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
No, ihan hyvä että Cole jäi kotiin. Ensi kausi alusta lähtien vanhan tutun Staalin vieressä niin jälki voi olla erittäin kovaa ja niin sen pitääkin olla.

Fanien suosikki Ruutu ja aina kaikkensa antava Rosie ovat ne joille vielä haluaisi sopparit käteen. Rosien tilanteesta on jostain syystä paha pelko kädessä, mutta annetaan ajan näyttää ja toivotaan parasta...
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Näköjään JR sai jotakin aikaiseksi tänäkin kesänä...

Erik Cole - 2v (2.8+3.0)
Michael Ryan - 1v (0.5) two-way
Patrick Dwyer - 1v (0.5) two-way


Ryanin ja Dwyerin jatkoihin olen tyytyväinen. Todella hyviä AHL-pelaajia, jotka tarvittaessa myös kykenevät tuuraamaan NHL:n puolella.

Cole ja hänen agenttinsa huomasivat nopeasti, ettei se ruoho välttämättä ole sen vihreämpää siellä aidan toisella puolella. Kuten kaikki minun kirjoituksia lukeneet tietävät, niin Cole kuuluu suosikkipelaajiini, joten miehen jatko tuntuu tietysti hienolta uutiselta. Kaksi vuotta on mittana ihan ok, mutta hintalappu nousi hieman korkeaksi (ja jälleen palkan osalta "nouseva" sopimus!). Kyseessä toki selvä palkanalennus edellisen 4 miljoonan jälkeen. Ja ainakin Staal, muut pelaajat ja monet fanit ovat iloisia Colesyn jatkosta.

Chad LaRose ei näillä näkymin ole hyväksymässä Carolinan tarjoamaa kolmen vuoden sopimusta, mutta tilanne voi tietysti muuttua nopeastikin, kuten ollaan huomattu. Epäilen kuitenkin Rosien jatkamista. Harmittava juttu!
N&O:ssa JR kertoili tällaista eilen illalla:
"It's not going to happen. I informed (Morris) that we had another deal we were working on, that I was giving him a courtesy call. He said he would run everything by Chad and call back in an hour. I waited but they never called back."
Joten johtopäätöksenä:
"Obviously they have a deal somewhere else. So we're working on signing another free agent. It's time to move on."

Kukahan on tämä mainittu free agent? Se selvinnee tänään...

Anton Babchuk ei kuulemma tule pelaamaan qualifying offer-tarjouksella. JR:n sanoin: "We have an issue with Babchuk." Eli jos 'Canes ei tarjoa enempää, niin Babs joko palaa takaisin Venäjälle tai sitten 'Canes kauppaa ukrainalaisen muualle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös