Jahans, nuori mies nimeltä Carlo Grunn, joka osaa soittaa myös harmonikkaa, on aloittelemassa ensimmäistä koko kauttaan Matti Nykäsen ja Raimo Summasen kotikaupungissa. Siis paikassa, jonka juomavedessä on kenties ollut jotain kokeiluntyyppistä 60-luvun loppupuolella em. herrojen ollessa kasvuiässä? Silloin siellä olisi kasvanut kosolti HIFKin näköisiä tyyppejä!
Muistan itse taittaneeni peistä CG:stä HIFKin osiossa ennen syksyä -02, kun raportoin Capon saaneen massaa ja meininkiä. Mulle naurettiin, varsinkin Kempes (lällällää), ja kuinka ollakaan; kultakypärä oli pian Capon kuupassa. Grunnin lento katkesi oikeastaan vasta joulukuussa omissa treeneissä, kun hyvänä joukkuepelaajana ja rentona kaverina tunnettu armoitettu avojääpommittaja Robert Kantor "törmäsi vahingossa" noin 10 kiloa kevyempään Grunniin. Jalka meni, pitkä sairasloma tuli ja sen myötä pikkuhiljaa lähtö HIFKistä.
Huomasin Capon ensimmäistä kertaa kunnolla HIFKin A:ssa ja mielestäni hän oli ärsyttävä hahmo. Taitava, mutta itsekäs. Pelaaminen Ilkka Pikkaraisen kanssa samassa ketjussa olikin hyvää koulua Capolle, joka ei voinut itsekään välttää monia Pikun aloittamia kahakoita. Capo oppi syöttelemäänkin.
Jääkiekkoilijaksi Capolla on kaksi oivallista avua: jalat ja kädet. Kun hän saa ne synkkaan, maaleja tulee pomminvarmasti. Sen sijaan peliätekeväksi laituriksi, sentteristä puhumattakaan, Caposta ei ole, joten hyvä sentteri ja mielellään iso toinen laituri kuuluvat hänen rinnalleen saumattomasti kuin Nykänen lusimaan.
Capoa on verrattu, osin aiheestakin, Joonas Vihkoon. Molemmat ovat pirunmoisia luistelijoita. Mutta heissä on yksi aivan selkeä ero: Vihko on paljon suoraviivaisempi ja tyyliltään pohjoisamerikkalaisempi. Ei pahemmin liiku poikittain, haastaa kaksinkamppailuihin ja koettaa rynniä aina suoraa kaistaa maalia päin. Capo on kenties tsekkiläisin nuori suomalaiskiekkoilija, jonka tiedän, on ollut aina. Hän kaartelee, hidastaa ja kiihdyttää, liikkuu paljon poikittain ja on huonona päivänään raivostuttavan tehoton. Lisäksi hän pitää kiekkoa suhteessa pelisilmäänsä liian paljon, mutta toisaalta; hänellä on kädet, millä kiekkoa pitää. Voihan sen yrittää hakea poiskin. Tässä on myös se miinuspuoli, että varsinkin kultakypäränä Capo ajoi usein miinoihin, ei tarkkaillut ympäristöään tarpeeksi ja piti kiekkoa liian kauan. Siitä ei tykätä varsinkaan silloin, kun kaverilla on kultakuuppa. Capo keräilikin kamojaan ajoittain oikein urakalla jään pinnasta, mutta ei hirveämmin valittanut tai itkenyt tuomareille. Capo tarvitsee nimenomaan mielellään pohjoisamerikkalaista taustaa / tyyliä omaavia pelikavereita ja koutsausta, joka tähtää turhien riplailujen karsimiseen. Lisää suoraviivaisuutta ja lisää oman roolin sisäistämistä, niin kyllä niitä pinnoja tulee, niitä Capo on aina osannut tehdä terveenä ollessaan. Ei se kyky ole minnekään kadonnut. Toivon Capolle menestystä ja jos hän ei ole rikkonut itseään kesän aikana, sitä lienee tulossa sitten tällä kaudella.
Muistan itse taittaneeni peistä CG:stä HIFKin osiossa ennen syksyä -02, kun raportoin Capon saaneen massaa ja meininkiä. Mulle naurettiin, varsinkin Kempes (lällällää), ja kuinka ollakaan; kultakypärä oli pian Capon kuupassa. Grunnin lento katkesi oikeastaan vasta joulukuussa omissa treeneissä, kun hyvänä joukkuepelaajana ja rentona kaverina tunnettu armoitettu avojääpommittaja Robert Kantor "törmäsi vahingossa" noin 10 kiloa kevyempään Grunniin. Jalka meni, pitkä sairasloma tuli ja sen myötä pikkuhiljaa lähtö HIFKistä.
Huomasin Capon ensimmäistä kertaa kunnolla HIFKin A:ssa ja mielestäni hän oli ärsyttävä hahmo. Taitava, mutta itsekäs. Pelaaminen Ilkka Pikkaraisen kanssa samassa ketjussa olikin hyvää koulua Capolle, joka ei voinut itsekään välttää monia Pikun aloittamia kahakoita. Capo oppi syöttelemäänkin.
Jääkiekkoilijaksi Capolla on kaksi oivallista avua: jalat ja kädet. Kun hän saa ne synkkaan, maaleja tulee pomminvarmasti. Sen sijaan peliätekeväksi laituriksi, sentteristä puhumattakaan, Caposta ei ole, joten hyvä sentteri ja mielellään iso toinen laituri kuuluvat hänen rinnalleen saumattomasti kuin Nykänen lusimaan.
Capoa on verrattu, osin aiheestakin, Joonas Vihkoon. Molemmat ovat pirunmoisia luistelijoita. Mutta heissä on yksi aivan selkeä ero: Vihko on paljon suoraviivaisempi ja tyyliltään pohjoisamerikkalaisempi. Ei pahemmin liiku poikittain, haastaa kaksinkamppailuihin ja koettaa rynniä aina suoraa kaistaa maalia päin. Capo on kenties tsekkiläisin nuori suomalaiskiekkoilija, jonka tiedän, on ollut aina. Hän kaartelee, hidastaa ja kiihdyttää, liikkuu paljon poikittain ja on huonona päivänään raivostuttavan tehoton. Lisäksi hän pitää kiekkoa suhteessa pelisilmäänsä liian paljon, mutta toisaalta; hänellä on kädet, millä kiekkoa pitää. Voihan sen yrittää hakea poiskin. Tässä on myös se miinuspuoli, että varsinkin kultakypäränä Capo ajoi usein miinoihin, ei tarkkaillut ympäristöään tarpeeksi ja piti kiekkoa liian kauan. Siitä ei tykätä varsinkaan silloin, kun kaverilla on kultakuuppa. Capo keräilikin kamojaan ajoittain oikein urakalla jään pinnasta, mutta ei hirveämmin valittanut tai itkenyt tuomareille. Capo tarvitsee nimenomaan mielellään pohjoisamerikkalaista taustaa / tyyliä omaavia pelikavereita ja koutsausta, joka tähtää turhien riplailujen karsimiseen. Lisää suoraviivaisuutta ja lisää oman roolin sisäistämistä, niin kyllä niitä pinnoja tulee, niitä Capo on aina osannut tehdä terveenä ollessaan. Ei se kyky ole minnekään kadonnut. Toivon Capolle menestystä ja jos hän ei ole rikkonut itseään kesän aikana, sitä lienee tulossa sitten tällä kaudella.