Canal+ pelit 2006-07

  • 207 398
  • 1 294

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
kilonkingi kirjoitti:
Nyt olen itse aivan eri linjoilla, ennen kolme alkavat matsit ovat juuri niitä pahimpia, etenkin viikolla. Näitä matseja ennen on pakko nukkua jonkin verran, mikäli aikoo olla seuraavana päivänä olla yhtään hereillä. Täytyykin nostaa hattua, mikäli valvot yhtäsoittoa tuonne viiden kieppeille, kun matsi päättyy. Siinä jäävät nimittäin yöunet vähäiseksi, mikäli aamulla on herätys.

Jees, voisi hiukan olla väsy jos pitäisi seiskalta pompata ylös :) Itse olen vuorotöissä, joten toisinaan sitä voi torkkua iltapäiväänkin. Tarkoitin viestilläni lähinnä sitä että myöhään valvominen on itselleni huomattavasti helpompaa kuin aikaisin herääminen.
 
Baawo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Väliaikatietoja

Canal+:lle lähettämääni kyselyyn vastattiin näin, nimettömänä pysyvänä haluavan henkilön taholta näin:

"Hei,Kävin juuri itsekin Jatkoajan sivustolla toteamassa, että spekulaatiot ja arvuuttelut NHL:n televisioinnista ovat jo kovassa vauhdissa.
CANAL+:n osalta voin todeta, että viime kaudeksi tehty NHL-sopimus oli yksivuotinen. Neuvottelut uuden sopimuksen osalta ovat käynnissä ja NHL-sopimuksen jatkaminen on yhtiöllemme ensiarvoisen tärkeää ja tavoitteenamme on sen uusiminen. Luonnollisesti emme voi kommentoida keskeneräisiä neuvotteluita, vaan joudumme odottamaan kunnes uusi sopimus on allekirjoitettu.

Viime vuonna sopimuksen julkistaminen venyi valitettavasti aivan sarjan alkamishetkiin. Toivotaan, että tänä vuonna tieto tulisi nopeammin. Tosiasia on kuitenkin se, että neuvotteluissa on useita osapuolia ja monia haasteita. Siksi tarvitsemme kärsivällisyyttä niin meidän yhtiön kuin katsojiemmekin osalta.

Mukavaa syksyn alkua ja SM-liigaotteluthan alkavat kanavallamme 14.9. Toivottavasti kotimaisen jääkiekon seuraaminen hieman hellittää pahinta odotusta.

ps.Toivon, ettet laittaisi yhteystietojani Jatkoaika.comiin. Informaation välittäminen on tietenkin hyvä asia ja palvelee niin CANAL+:aa kuin sen tilaajia"

Eli näyttää tälläkin kertaa siltä¨, että pitkäksi menee tieto tälläkin kaudella, koska viestin perusteella SM-liigakin ehtii alkaa ennen sitä, toivoa sopii!
 
Mr Scarface

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Baawo kirjoitti: "Neuvottelut uuden sopimuksen osalta ovat käynnissä ja NHL-sopimuksen jatkaminen on yhtiöllemme ensiarvoisen tärkeää ja tavoitteenamme on sen uusiminen."

Kuullostaa hyvältä. Mutta tuo ensisijaisen tärkeää pistää miettimään, onko todellakin näin? Toivottavasti, moni muu kanava osaisi tunaroida NHL:n esittämisen vielä pahemmin kuin Canal+. Ja edelleen esimerkiksi netissä Canalin sivuilla mainostetaan aivan selvästi NHL.n esittämisestä ja näkymisestä heidän kauttaan, harhaan johtava mainonta on rikos. Ehkä Canal neuvottelee nyt viisaasti pidemmästä sopimuksesta, kuin tämä vuoden kestänyt, sekin saattaa venyttää neuvotteluita. Baawo laittoi kuitenkin asiallisesti tietoa nyt tänne jatkoaikaankin, kiitokset Baawolle.
 
Baawo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Canalin sivut

Canalin sivuthan uudistettiin, mutta ei se kyllä näy todellakaan kaikessa, varsinkaan urheilupuolella. Toivoa tuo kuitenkin herättää, ja kun ajattelee NHL:n katsojalukuja USA:ssa, niin taatusti NHL:kin haluaa, että mahdollisimman moni näkisi liigaa euroopassa,unohtamatta pohjoismaita, että jonkinlainen katsojamäärä pysyy.

Canal+ pystynee tarjoamaan paremman ja kattavamman ottelutarjonnan kuin mikään muu pohjoismaissa toimiva operaattori..No ehkä viasat pystyisi tarjoamaan lähestulkoon yhtä kattavasti, mutta esim maanpäällisellä verkolla viasatilla ei ole kanavia, kuten canalilla. En tiedä miten tilanne lienee esim. ruotsissa..

Ja siitä että haluaako Canal+ todella NHL:n panostaa, sitähän emme tiedä onko ne kaunopuheita, mutta toivon mukaan panostus olisi eri luokkaa kuin viime vuonna, ei niinkään ottelumäärien suhteen, sehän oli loistava.. mutta tasapuolisuuden, ja lähetystoteutuksen osalta(niiltä osin, mikä on canalin käsissä,pohjois-amerikan ongelmiinhan ei voi mitään) .. Näihin päätöksiin ei todetusti suomessa voine vaikuttaa Ruotsia pienempien markkinoiden suhteen..mutta ainahan asiallinen ja rakentava kritiikki on sallittua ja toivottavaa, sitä on kyllä tullut laitettua canalinkin suuntaan.
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Baawo kirjoitti:
Ja siitä että haluaako Canal+ todella NHL:n panostaa, sitähän emme tiedä onko ne kaunopuheita, mutta toivon mukaan panostus olisi eri luokkaa kuin viime vuonna, ei niinkään ottelumäärien suhteen, sehän oli loistava.

Ei tässä tietenkään voi kuin arvailla, mutta uskon kyllä että Canalilla on hommaan halua panostaa. Siellä ei kuitenkaan noita liigoja niin paljon ole, SM-Liiga toki on ja Ruotsissa Elitserien ja Valioliiga mutta Seria A alkaa olla vähän mitä sattuu nykyisin ja heillä ei siihen enää yksinoikeuksia ole.

NHL on kuitenkin sarja joka kestää melko kauan, eli jos sen haluaa kokonaan seurata on sidottu melko pitkän aikaa kerrallaan kanaviin. Myöskin siitä on tarjolla paljon pelejä näytettäväksi, toki ajankohta ei ole aina paras mahdollinen mutta pelejä kuitenkin voi paljon näyttää. Tuotteesta on mahdollista tehdä sellainen että vaikka ei muita lajeja seuraisi niin kanavat kannattaa pelkän NHL:llän takia hankkia melko suureksi osaksi vuotta.

Itse kyllä toivon että niemenomaan uusi panostus olisi niissä merkeissä että pelejä näytettäisiin enemmän, näin monipuolisuuskin kasvaisi mutta tiettyjä joukkueita pystyisi edelleen paljon näyttämään. En usko että nämä tietyt joukkueet, Philly, Detroit, Toronto sieltä katoavat Canalin listoilta.
 
Baawo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
steepler kirjoitti:
Ei tässä tietenkään voi kuin arvailla, mutta uskon kyllä että Canalilla on hommaan halua panostaa. Siellä ei kuitenkaan noita liigoja niin paljon ole, SM-Liiga toki on ja Ruotsissa Elitserien ja Valioliiga mutta Seria A alkaa olla vähän mitä sattuu nykyisin ja heillä ei siihen enää yksinoikeuksia ole.

Valioliigan panostus kanavalla on kyllä kiitettävää suomalaisestakin näkökannasta studioineen yms..Serie A:ta en juuri koskaan ole seurannut, vaikka huippunimiä ja varmaan huippuotteluitakin tulee kaiken sopuilun ja heittäytymisten seassakin.. Siitä huolimatta katson mieluummin valioliigan lisäksi Englannin Championshipia (viasatilta), siinä on upea, raskas ja fyysinen sarja..ei sovi neitipalloilijoille...No tää meni jo vähä aiheesta...

steepler kirjoitti:
Itse kyllä toivon että niemenomaan uusi panostus olisi niissä merkeissä että pelejä näytettäisiin enemmän, näin monipuolisuuskin kasvaisi mutta tiettyjä joukkueita pystyisi edelleen paljon näyttämään. En usko että nämä tietyt joukkueet, Philly, Detroit, Toronto sieltä katoavat Canalin listoilta.

Jo pelkästään sillä, että näytettäisiin vaikka idän ottelun perään lännen ottelu toisi minua tyydyttävää vaihtelua...No täytyy jaksaa odotella, onhan tuohon kauden alkuun sen verran aikaa, että eiköhän sieltä jotain tiedotusta tule...
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Baawo kirjoitti:
Valioliigan panostus kanavalla on kyllä kiitettävää suomalaisestakin näkökannasta studioineen yms..Serie A:ta en juuri koskaan ole seurannut, vaikka huippunimiä ja varmaan huippuotteluitakin tulee kaiken sopuilun ja heittäytymisten seassakin..

Täytyy muistaa että Valioliigan sopimus loppuu tämän kauden jälkeen ja veikkaan että siitä voi tulla jonkun tason kilpailua, Viasat saattaa hyvinkin olla haaskalla ensi vuonna. Briteissä myös ei enää saa myydä yksinoikeuksia yhdelle kanavalle, en sitten tiedä sovelletaanko tätä ulkomaiden oikeuksiin. Serie A on varmasti Ruotsissa tärkeä sarja, mutta siinäkään ei enää ole yksinoikeuksia ole ja Italian pelejäkin myydään hieman erikoisesti joukkuekohtaisesti. Uskoisin että nyt Canal+ haluaisi varmistaa NHL:llän itselleen vähän pidemmäksi aikaa, mutta tietenkin joku kipupiste sielläkin on mitä voidaan maksaa.
 
Baawo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
steepler kirjoitti:
Täytyy muistaa että Valioliigan sopimus loppuu tämän kauden jälkeen ja veikkaan että siitä voi tulla jonkun tason kilpailua, Viasat saattaa hyvinkin olla haaskalla ensi vuonna. Briteissä myös ei enää saa myydä yksinoikeuksia yhdelle kanavalle, en sitten tiedä sovelletaanko tätä ulkomaiden oikeuksiin. Serie A on varmasti Ruotsissa tärkeä sarja, mutta siinäkään ei enää ole yksinoikeuksia ole ja Italian pelejäkin myydään hieman erikoisesti joukkuekohtaisesti. Uskoisin että nyt Canal+ haluaisi varmistaa NHL:llän itselleen vähän pidemmäksi aikaa, mutta tietenkin joku kipupiste sielläkin on mitä voidaan maksaa.

Viasat ainakin yrittää saada jonkinlaista arvonnousua suomessa juuri senkin vuoksi että levittivät kaksi urheilukanavaansa kaapeliinkin, ja aloittaavat myös suomenkieliset selostukset ainakin mestareiden liigasta.. Jos ne saisivat jonkun pohjoismaalaisittaan kiinnostavan todella suositun liigan, se voisi olla läpimurto heille...aika näyttää..
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Baawo kirjoitti:
Viasat ainakin yrittää saada jonkinlaista arvonnousua suomessa juuri senkin vuoksi että levittivät kaksi urheilukanavaansa kaapeliinkin, ja aloittaavat myös suomenkieliset selostukset ainakin mestareiden liigasta.. Jos ne saisivat jonkun pohjoismaalaisittaan kiinnostavan todella suositun liigan, se voisi olla läpimurto heille...aika näyttää..

Todellakin Viasat tekee tulemistaa kaapeliverkkoihin ja Welholla Helsingissä ainakin jo on. Tämän takia juuri ennakoin että tulevat olemaan Valioliigasta kiinnostuneita koska Valioliigalla varustettu Viast olisi kyllä todella kova futis kanava. Canal+ taas esim ilman Valioliigaa tai NHL:llää olisi aika vaisu. Itsekin ajettelin Viasatin kanavat kohta tilata ja tämän kauden kumpaakin pakettia pitää, enski kesä voikin sitten olla aika vedenjakaja riippuen mitä liigoja milläkin kanavalla näytetään. Canalin tilausta kyllä jatkasin vaikka Valioliiga puuttuisikin jos kattavasti tarjoavat NHL:llää.
 
Stomper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Capitals, Liverpool

Omasta mielestäni sekä Valioliigaa että NHL:ää seuraavana pahin mahdollinen skenaario olisi näiden kahden sarjan jakautuminen eri kanaville, koska tuo noin 30 euroa kuukaudessa Canal+:n nykytarjonnasta (itseäni kiinnostavia Valioliiga+NHL+SM-liiga+futismaajoukkueen pelit) on passeli hinta. Jos esim. Valioliiga siirtyisi Viasatille ja Canal+ säilyttäisi muuten nykyiset sarjansa, joutuisi samasta paketista (+Mestareiden liigaa ekstramäärä Viasatilta) maksamaan varmasti ainakin sen noin 50-55 euroa. Tällaisessa tilanteessa itse tekisin jonkinlaisen valinnan kanavien välillä.

Omalta kohdaltani nykyinen Canal+ on paras vaihtoehto.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Liekö mitään vaikutusta pelien televisioinneille Euroopassa, mutta TSN on hankkinut oikeudet näyttää valtakunnallisesti 70 runkosarjapeliä ensi kaudella. Ehkä näiden asioiden pitää selvitä ensin rapakon toisella puolella, jotta voidaan lyödä sopimuksia Euroopassa lukkoon, enpä tiedä.
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Maaginen mailavirtuoosi kirjoitti:
Liekö mitään vaikutusta pelien televisioinneille Euroopassa, mutta TSN on hankkinut oikeudet näyttää valtakunnallisesti 70 runkosarjapeliä ensi kaudella. Ehkä näiden asioiden pitää selvitä ensin rapakon toisella puolella, jotta voidaan lyödä sopimuksia Euroopassa lukkoon, enpä tiedä.

Tuskin tällä on mitään tekemistä Euroopan oikeuksien kanssa. TSN nyt muutenkin käsittää vain Kanadan kaapelin ja ei TSN käsittääkseni nyt niitä oikeuksia hankkinut vaan sopimus on tehty aiemmin, nyt vain julkaistiin näytettävät ottelut.

Tätä kyllä kaipaisin Canaliltakin, eli julkaistaisiin koko kauden pelit kerralla. Olisi parempi asiakkaidenkin kannalta koska tietäisi mitä sieltä tulisi ja näin pystyisi paremmin tekemään päätöksiä kanavan hankinnasta, mutta tälläistä palvelua nyt on varmasti turha odottaa.
 
Baawo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
steepler kirjoitti:
Tätä kyllä kaipaisin Canaliltakin, eli julkaistaisiin koko kauden pelit kerralla. Olisi parempi asiakkaidenkin kannalta koska tietäisi mitä sieltä tulisi ja näin pystyisi paremmin tekemään päätöksiä kanavan hankinnasta, mutta tälläistä palvelua nyt on varmasti turha odottaa.

Tämä olis minustakin hyvä, tai ainakin sillä tapaa, että esim La-illan prime time ottelut(ongelmana se että itäiset joukkueet esiintyis poikkeuksetta) tai jokin tietty otteluaika/päivä jonka ottelut lyötäis koko kaudelta lukkoon.. Kun taas viikon muut ottelut kiinnostavuuden, sarjan tilanteen kaikki mahdolliset asiat huomioon ottaen...
 
Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
kilonkingi kirjoitti:
Nyt olen itse aivan eri linjoilla, ennen kolme alkavat matsit ovat juuri niitä pahimpia, etenkin viikolla. Näitä matseja ennen on pakko nukkua jonkin verran, mikäli aikoo olla seuraavana päivänä olla yhtään hereillä. Täytyykin nostaa hattua, mikäli valvot yhtäsoittoa tuonne viiden kieppeille, kun matsi päättyy. Siinä jäävät nimittäin yöunet vähäiseksi, mikäli aamulla on herätys.

Mikäli kukkaro kestää, niin tallentava digiboksi on aika huippu apuväline. Olen yleensä itse mennyt nukkumaan normisti ja herännyt siinä viiden paikkeilla. Matsi saa jatkua vaikka livenä kun voi aloittaa katsomisen alkupäästä. Mainoskatkot saa hyvin myös ohitettua ja koko jutun saa katsottua ennen kuin pitää lähteä töihin.

Mitä otteluvalintoihin tulee, siinä voisi käyttää myös jonkin verran pelisilmää eli näyttää oletettavan tiukkoja pelejä (MON-TOR) tai kuumia joukkueita. Silloin tosin otteluita ei voi hakata kiveen ennen kauden alkua. JP:n listaa lukiessa esim. alkukauden Carolina olisi voinut olla kahta matsia kovempi juttu. Philadelphian näkyvyys alkoi olla jo lähes naurettavaa, varsinkin kun se niiden foppeli taisi olla puolet matseissa katsomon puolella. On the fly´t olivat hyvä veto erätauoille.
 
Sudden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Adler Mannheim
steepler kirjoitti:
En usko että nämä tietyt joukkueet, Philly, Detroit, Toronto sieltä katoavat Canalin listoilta.

Niin, eikö Phillyä näytetty viime kaudella siksi että Forsberg pelasi siellä, Torontoa Sundinin vuoksi ja Detroitia niiden muiden ruotsalaisten?
 
Mr. Penguin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Blues, Kärpät, Leksand
Sudden kirjoitti:
Niin, eikö Phillyä näytetty viime kaudella siksi että Forsberg pelasi siellä, Torontoa Sundinin vuoksi ja Detroitia niiden muiden ruotsalaisten?

Aivan. Juuri näin. Viime kaudella nämä "ruotsalaisjoukkueet" olivat melkein koko ajan ruudussa, ja sekös harmitti mm. minua ja montaa muuta jääkiekon ystävää. Jospa tulevalla kaudella saataisiin edes kaikkia joukkueita näytettyä niin sekin olisi edistystä, mutta kun Canal+ on kyseessä, en ala asettamaan toiveitani ja odotuksiani liian korkeiksi. Pettyä saa kuitenkin.
Mutta kaikkein tärkeintähän on että jollain kanavalla tuleva NHL-kausi näkyy, oli se sitten vaikka juuri tämä mielestäni asiat todella huonosti/epäreilusti hoitava Canal+. Vaikka joskus hyviä elokuvia Canalilta tulee, on NHL ainoa syy tilata koko kanavaa. Ei siis paljoa haittaisi jos joku muu kanava ne oikeudet saisi.
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Sudden kirjoitti:
Niin, eikö Phillyä näytetty viime kaudella siksi että Forsberg pelasi siellä, Torontoa Sundinin vuoksi ja Detroitia niiden muiden ruotsalaisten?

Ruotsalaisuuden takia kyllä varsinkin Phillya. Detroit ja Toronto uskon ovat sellaisia joukkueita joita nyt suhteellisen paljon näytettäisiin joka tapauksessa. Perinteisinä joukkueina heilä on kuitenkin enemmän faneja kuin sarjalla Columbus, Nashville, Florida ja vastaavilla.
 
M10

Jäsen
Luulisin, että Dallasia näytetään ensi kaudella paljon, kun siellä pelaa Mathias Tjärnqvist.

Olen jo valmiiksi iloinen.
 
Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Morrow10 kirjoitti:
Luulisin, että Dallasia näytetään ensi kaudella paljon, kun siellä pelaa Mathias Tjärnqvist.

Olen jo valmiiksi iloinen.

Tuon logiikan mukaan pitäisi Ducksin pelejäkin näyttää paljon. Pelaahan siellä Samuel Påhlsson. Ankkojen pelit alkavat tosin suomen aikaa 5.30, mikä ei taida olla ihan optimaalisin aika näytettäville NHL-peleille canalin mielestä.
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Mr. Penguin kirjoitti:
Mutta kaikkein tärkeintähän on että jollain kanavalla tuleva NHL-kausi näkyy, oli se sitten vaikka juuri tämä mielestäni asiat todella huonosti/epäreilusti hoitava Canal+. Vaikka joskus hyviä elokuvia Canalilta tulee, on NHL ainoa syy tilata koko kanavaa. Ei siis paljoa haittaisi jos joku muu kanava ne oikeudet saisi.

Näitä juttuja nyt on jauhettu ennenkin, mutta edelleenkään Canalin toiminnassa ollut mitään epäreilua ainakaan joukkueiden valinnan suhteen. Ennen kauden alkua selväsi ilmoitettiin että tiettyjä joukkueita näytetään ennemmän ja muutenkin tilauksen voi aina katkaista jos tuote ei miellytä. En minäkään väitä että Canal asioita mitenkään täydellisesti hoitaisi, kaukana siitä ,muillakin alueilla kuin NHL:llän kanssa moni asia syö, mutta hintansa väärti kuitenkin paketti minulle helposti ainakin vielä on.

Kannattaa kuitenkin huomioida että juurikaan kanavia ei ole jotka enemmän NHL:llään haluaisivat satsata, tai en ainakaan usko. Viasat olisi sellainen millä saattaisi olla haluja.
 
Viimeksi muokattu:

Mäyris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Ikijokeri kirjoitti:
Tuon logiikan mukaan pitäisi Ducksin pelejäkin näyttää paljon. Pelaahan siellä Samuel Påhlsson. Ankkojen pelit alkavat tosin suomen aikaa 5.30, mikä ei taida olla ihan optimaalisin aika näytettäville NHL-peleille canalin mielestä.

Niinpä.. Canalin mielestä! Omasta mielestäni klo 3.30 ja siitä eteenpäin alkavat pelit ovat parhaita katselun kannalta. Ehtii jopa nukkumaan ennen peliä ja sitten pelin jälkeen voi suunnistaa töihin suoraan tai kuka mihinkin menee.. Mutta kun peli alkaakin esim. 1.30 tai 2.00, ei ennen ottelua tule nukuttua ja pelin jälkeen on pari tuntia aikaa nukkua koiran unta ennen töitä. Ja se taas ei toimi omalla kohdallani mitenkään. Paras tilannehan olisi että Canal, tai mikä kanava pelejä ensi kaudella näyttääkään, lähettäisi kaksi ottelua/yö. Ensin tulisi jokin idän matsi ja perään sitten Anaheimia=) No kyllä lännestä kelpaa kaikki matsit.. Mutta tämähän olisi liian hyvää palvelua ja sitä on turha odottaa. Toivottavasti tulisi lännestä edes yksi peli viikolla ja toinen viikonloppuna, mutta sekin taitaa olla vain kaukainen haave...
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Itsellä Canal+ keväällä vasta hankittuna ja nimenomaan lätkän takia, joten. Milloinkahan Canal mahollisesti ilmoittaa miten pelejä näytetään? Miten aikasempina vuosina on toimittu?
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Nässe kirjoitti:
Itsellä Canal+ keväällä vasta hankittuna ja nimenomaan lätkän takia, joten. Milloinkahan Canal mahollisesti ilmoittaa miten pelejä näytetään? Miten aikasempina vuosina on toimittu?

Viime vuonna ilmoitus tuli mielestäni lokakuun 4., päivää ennen kauden alkua. Ei välttämättä ihan heti kannata ilmoitusta odotella, sitä ennen Canalilla olikin kolmen vuoden sopimus mutta sitä en tarkasti muista mihin vuodenaikaan siitä edellisestä ilmoiteltiin, eli vuonna 2002 tehdystä sopimuksesta. Silloin kyllä oli aiemmin ja hyvissä ajoin, mutta ihan tarkkaan en kyllä muista.
 
Baawo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Nässe kirjoitti:
Itsellä Canal+ keväällä vasta hankittuna ja nimenomaan lätkän takia, joten. Milloinkahan Canal mahollisesti ilmoittaa miten pelejä näytetään? Miten aikasempina vuosina on toimittu?

Melkein kannattaa seurata myös canal+ ruotsin nettisivuja mahdollisen sopimuksen synnystä, suomen nettisivuilla on sopimustilanteesta tälläinen tieto, ei kovin ajankohtainen http://press.canalplus.fi/page.asp?guid=411329C0-2BE7-4A02-A1A5-A3B3FE866321
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Baawo kirjoitti:
Melkein kannattaa seurata myös canal+ ruotsin nettisivuja mahdollisen sopimuksen synnystä, suomen nettisivuilla on sopimustilanteesta tälläinen tieto, ei kovin ajankohtainen http://press.canalplus.fi/page.asp?guid=411329C0-2BE7-4A02-A1A5-A3B3FE866321

Ruotsin sivut kyllä usein ilmoittavat asioista ennen Suomea, mutta tässä tilanteessa ero on ehkä tunneissa jopa minuuteissa, tai ainkin viime vuonna oli. Myöskin muut mediat ilmoittelivat sopimuksesta viime vuonna muutaman tunnin sisiällä Canalin jälkeen, joten tämän varmasti huomaa nopeasti sen jälkeen kun se Canalin puolelta vahvistetaan monestakin paikasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös