Calgaryn Olympialaiset + AGPO Thayer Tutt Trophy – kiekkovuosi 1988 special

  • 26 799
  • 130

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Niin, Matikainen-Jortikka vastaehdokkaana oli kaksikko Nokelainen-Westerlund, joka olisi mieluisampi valinta suurimmalle osalle liiton johtoa.Kummola kuitenkin runnoi oman valintansa läpi ja näin Matikainen-Jortikka tuli valituksi. Tuohon aikaan liiton johto oli edelleen hieman epäyhtenäinen, kuten oli ollut jo pitkään.
Öö kertoisitko meille nuoremmille, että onko kyseessä siis Erkka Westerlund, ei kai sentään? ja kuka Nokelainen, Petterin isä, nimi?
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Esko Nokelainen(ei Petterin isä) ja tosiaan Erkka Westerlund. Silloin vielä kovin nuori valmentajan alku, joka toki oli niittänyt mainetta silloisessa JYP HT:ssa, kuten JYPin nimi silloin kuului.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Westerlund oli myös Sisu Teamin Varapäävalmentajanakin vuosina 1986-1988 ensin Juhani Tammisen päävalmennusvuotena 1986 ja vuosina 1987-1988 Kaj Matalamäen ollessa silloin Sisu Teamin päävalmentajana.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitan seuraavaksi vihdoin ja viimein kokonaan löytyneen Japanin maajoukkueen vuonna 1988. Mielenkiintoisesti maan maajoukkue oli tuona vuonna perinteikkyydestään huolimatta välillä hieman hukassa kuten aiemminkin olen jo asian todennut.

Toisaalta taas maan maajoukkueesta sai paikkansa oikeastaan kaikki Japanin Liigan parhaimmat pelaajat ja vain yhden seuran eli jatkuvasti käytännössä hävinneen Furukawan pelaajat jätettiin kylmästi Japanin Pääsarjan eli tavallaan Japanin 1-divisioonan parhaimpien seurapelaajien tapaan vain Japanin B-maajoukkueeseen eli Nippon All-Starsiin sinä vuonna.

Maajoukkueeseen pääsi myös vuosien 1984 ja 1985 Japanin maajoukkueenkin pelaajia vaikka pääpaino oli tuttuun tapaan vuosien 1986-1987 maajoukkueiden rungossa vuonna 1988.

Joukkue koottiin totta kai hyvin pitkälle maalivahtien Katsunori Hiranon, Takeshi Iwamoton ja kenttäpelaajista Norio Suzukin, Atsuo Kudon, Toshiyuki Sakain ja Kunio Takagin muodostaman nelikon varaan. Toisaalta taas hyvin monta muutakin pelaajaa ja nuorta lahjakkuutta oli tulossa maajoukkueeseen.

Säännölliset reservipelaajat Thayer Tutt Trophya 1988 varten olleella aikajaksolla olivat olleet Takayuki Miura, Tatsuya Hikigi ja aivan viime hetkillä maajoukkueesta ulosjäänyt ja vasta paljon, paljon myöhemmin MM-debyyttinsä aikuisten puolella tehnyt Hiroshi Matsuura joka yhden superjunnuvuoden pelattuaan käytännössä tuntui menettäneen vuosikausiksi otteensa jäällä jonnekin.

Lopulta huippuluokan nuorista lahjakkuuksista sen ajan jääkiekollisen taitotason vallitessa ja sen hetken tiedon perusteella Japanin maajoukkueeseen kiilasi hieman takaa ohimenemällä Kunion velipoika Hidekatsu josta tuli Japanille eräs tärkeimmistä pelaajista muutoin tuleville vuosille.

Vuoden 1984 Thayer Tutt Trophyn pelaajista Japanilla maajoukkueesta oli mukana ainakin Takeshi Azuma ja vuoden 1985 MM-kisojen B-sarjan pelaajista Japanin sen vuoden maajoukkueen osalta oli mukana ainakin Terao Kiyataka.

Erikoisin ja hauskin pelaajavalinta oli vahingossa tulleen ja väärin merkityn pelaajakutsun takia eräs Japanin legendaarisimmista sarjatason ja myöskin maajoukkueen pelaajista, tuolloin 45-vuotias Satoru Misawa joka kuitenkin kohteliaasti asian selvitettyään kieltäytyi tulemasta koska hän oli lopettanut melkein jo vuosikymmentä aiemmin Japanin maajoukkueessa pelaamisensa vaikka pelasi vielä Japanin Liigassa 1988 ja tämän jälkeen ainakin vielä 1989!

Misawa ei tietenkään siis tullut enää maajoukkueeseen joten vanhin pelaaja oli maalivahti Takeshi Iwamoto 39-vuotiaana ja toiseksi vanhin pelaaja samalla vanhimpana kenttäpelaajista oli Takeshi Azuma 35-vuotiaana.

Tässä kuitenkin vuoden 1988 Japanin maajoukkue vuoden 1988 Thayer Tutt Trophyn osalta:

Maalivahdit: Katsunori Hirano ja Takeshi Iwamoto

Puolustajat: Kunio Takagi, Atsuo Kudo, Koji Wakasa, Fumihiko Kajikawa, Masateru Chikamura, Terao Kiyataka, Fumihiko Kajikawa ja Hidekatsu Takagi

Hyökkääjät: Norio Suzuki, Toshiyuki Sakai, Toshiyuki Yajima, Yuji Iwamoto, Hikomi Senuma, Yuji Iga, Shinji Sawazaki, Michiaki Sekikawa, Tatsuya Nakamura, Takeshi Azuma, Masato Kodate, Mikiya Kurata ja Katsutoshi Kawamura

Päävalmentaja: Junji Masukawa
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitan tähän seuraavaksi aiemmin unohtuneen Japanin Talviolympialaisten 1988 Olympiakarsinnan ensimmäisen ottelun kokoonpanon. Ranskan vastaavia en näillä näkymin laita koska käytännössä Calgaryssa 1988 pelasi täysin sama joukkue kuin mikä pelasi vuoden 1988 Talviolympialaisten Olympiakarsinnassakin.

Ainoastaan joillakin Ranskan pelaajilla oli käytössä enemmän peliminuutteja Talviolympiakarsinassa kuin varsinaisessa Talviolympiaturnauksessa, mutta muutoin eroja ei ollut ja aluksi Ranska oli lähteä yhtä miestä vajaampana Calgaryyn, mutta Philippe Bozonin peliesitysten myötä Ranska otti sittemmin myös Bozonin Talviolympialaisiin. Japanilla tunnetusti vuoden 1988 Olympiakarsinta oli karmea.

Etenkin ensimmäisessä ottelussa mihin suurin osa parhaimmista pelaajista ei edes päässyt, jossa turvauduttiin vain muutamaan vuosien 1984-1985 Japanin MM-kisajoukkueen pelimiehiin, lukuisiin Japanin Liigan tai Japanin Pääsarjan pelaajiin ja kaiken lisäksi vielä Japanin Pääsarjan maalivahteihinkin mikä huipensi katastrofin ja vain ihme esti tappion olemasta suurempi kuin 7-3 Japanille.

Tässä kuitenkin Japanin ensimmäisen Olympiakarsinnan ottelun kokoonpano:

Maalivahdit: Yoshiharu Ohtaki, Miki Aizawa ja Naoki Mano

Puolustajat: Kimiyoshi Ohno, Kenichi Sohma, Junichi Kai, Kazuma Tonozaki, Hayato Aoyama, Toshihiro Kikuchi, Toshiyuki Saitoh, Hiroshi Hori, Tadamitsu Fuiji ja Tomohisa Kobori

Hyökkääjät: Noritsugu Saitoh, Chiyoki Konda, Hideo Tokuda, Keiji Takahashi, Hiroshi Hikigi, Tatsuya Nakamura, Hidesato Takahashi, Tsuyoshi Motomura, Masayuki Ikeda ja Shinji Sawazaki

Päävalmentaja: Junji Masukawa
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitan seuraavaksi vielä Japanin toisen Talviolympialaisten 1988 virallisen 1988 Olympiakarsinnan toisen ottelun pelimiehistön. Kyseiseen toiseen otteluun Japani sai sentään maalivahdikseen jo Takeshi Iwamoton vaikkakin Katsunori Hiranon toipuminen oli niin hidasta, että hän ei ehtinyt jolloin Japani joutui vielä turvautumaan muihin varamaalivahteihin.

Kenttäpuolellakin pahin kaaos rauhoittui vaikka Japani joutui edelleen turvautumaan aiempien vuosiensa pelaajiin ja todella kovia pelaajia ei vieläkään loukkaantumisten vaivaaman Japanin miehistön osalta nähty.

Lähinnä Kunio Takagi ja Norio Suzuki kuuluivat todella huippuluokan pelaajiin ja lisäksi vielä muutama todella hyvä Japanin Liigan pelimies nähtiin joukkueessa. Kuitenkin ensimmäisen Olympiakarsinnan otteluun nähden Japanin otteet olivat suhteellisista vaikeuksista ja ajoittaisesta koheltamisesta huolimatta jo paremmat. Paljon oli toki merkitystä sillä, että Kunio Takagi, Norio Suzuki ja Takeshi Iwamoto saatiin Olympiakarsinnan toiseen otteluun mukaan.

Tässä siis vuoden 1988 Japanin Talviolympiakarsinnan toisen ja lopulta hieman hiuksia nostattavan, pöyristyttävällä tavalla Japanin ulosjäämiseen Calgarysta 1988 päättyneestä ottelusta ja sen lopputuloksista huolimatta kokoonpano:

Maalivahdit: Takeshi Iwamoto, Yoshiharu Ohtaki ja Hideto Kikuya

Puolustajat: Kunio Takagi, Shuichi Nakazato, Kazuma Tonozaki, Hayato Aoyama, Toshihiro Kikuchi, Junichi Kai, Masateru Chikamura, Fumihiko Kajikawa, Terao Kiyataka ja Tadashi Haga

Hyökkääjät: Norio Suzuki, Koshi Kiyoe, Masahiro Ise, Hikomi Senuma, Yuji Iwamoto, Sadaki Honma, Shuji Momoi, Motoki Ebina, Fumihiro Takahashi ja Kenji Tanaka

Päävalmentaja: Junji Masukawa

PS. Olen merkinnyt vahingossa kahteen kertaan varsinaiseen Japanin 1988 Thayer Tutt Trophyn edustusjoukkueeseen Fumihiko Kajikawan joten poistan sen ylimääräisen Fumihiko Kajikawan puolustajista ja lisään siihen alun perin hyökkääjäksi tarkoitetun pelaajan, tuolloin Japanin Liigassa melko hyvän kauden pelanneen ja muutenkin varsin viime hetkellä maajoukkueeseen tulleen miehen eli Yoshitaka Kanon.

Laitan tilan ja ajan säästön nimissä korjatun Thayer Tutt Trophyssa 1988 pelanneen Japanin maajoukkueen tähän alle.

Japanin Maajoukkue 1988:

Maalivahdit: Katsunori Hirano ja Takeshi Iwamoto

Puolustajat: Kunio Takagi, Atsuo Kudo, Koji Wakasa, Masateru Chikamura, Terao Kiyataka, Fumihiko Kajikawa ja Hidekatsu Takagi

Hyökkääjät: Norio Suzuki, Toshiyuki Sakai, Toshiyuki Yajima, Yuji Iwamoto, Hikomi Senuma, Yuji Iga, Shinji Sawazaki, Michiaki Sekikawa, Tatsuya Nakamura, Takeshi Azuma, Masato Kodate, Mikiya Kurata, Katsutoshi Kawamura ja Yoshitaka Kano

Päävalmentaja: Junji Masukawa
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitetaan tähän toikkiin vielä sellainen pieni tiedotus, että Albertvillen Talviolympialaisten 1992 mahdollisesti tälle palstalle tulevan toikin osalta kaikki maat pelaajineen ovat nyt löytyneet. Tähän asti ainoa puuttunut maajoukkue oli vuoden 1992 virallisen Talviolympialaisten Karsijan eli Tanskan maajoukkue.

Tanska tosiaan pelasi karsintaottelut Puolaa vastaan ja niistäkin asiaa tulee riittämään mikäli tulee laitettua toikki tänne lähiaikoina. Tanskalla riitti tuttuja pelaajia ja jonkun verran lähdettiin hakemaan eri linjaa kuin varsinaisten B-sarjan MM-kisojen 1992 miehistöllä tuolloin.

Muun muassa pelaajien ketjutus ja rytmitys lähtökohtaisesti peleihin oli erilaisempi Talviolympiakarsinnan ja B-sarjan MM-kisoissa ja myös taktinen valmistautuminen erilaista.

Pelaajien näkökannat ratkaisijoina, taktisina tekijöinä jäällä ja ennen kaikkea myös tilannevalmiuden parantuminen olivat myös merkittävästi erilaisia Talviolympiakarsinnassa ja B-sarjan MM-kisoissa 1992 niitä verratessa.

Mikäli Tanska olisi jollakin ilveellä päässyt Talviolympialaisiin 1992 niin kyyti olisi lähtökohtaisesti ollut kyllä erittäin kylmää, mutta toisaalta taas tuolloinkin maa olisi voinut todella yllättää jonkun aivan todella paljon otteluun takki auki lähteneen maan tai sitten jonkun turnauksestaan täysin masentuneen joukkueen.

Ja välillä Puolan ainoa etu Tanskaan nähden Talviolympialaisten Karsinnassa oli taas kerran kuka muukaan kuin itse Mariusz Czerkawski joka vain energisyydellään piti Puolaa pinnalla kun veteraanipelaajien puhti tai taistelutahto loppui Tanskan pakkien ja äärimmäisen tehokkaaksi ennen pitkää muodostuvan tiukan nelikkopelaamisen ja viisikkopelaamisen muodostelmassa.

Per Holten Möller oli jo vuoteen 1992 mennessäkin päävalmentajana ehtinyt nostaa Tanskan maajoukkueen tasoa jääkiekossa paljon vaikka välillä Tanska tuntui lähtökohtaisesti pelaavan, varsinkin ennen tuon vuoden B-sarjan MM-kisoja lähinnä vain sarjapaikasta.

Toisaalta taas Tanska osoittautui jääkiekossa jo äärimmäisen hyväksi maajoukkueeksi ja mikäli ei niin hyväksi niin ainakin yllätysvalmiiksi jo 1990-luvun alussakin. Siitä oli jo Albertvillen 1992 Talviolympiakarsinnassa havaittavissa viitteitä.

Niistä sitten lisää kunhan mahdollisen Albertvillen 1992 Talviolympialaisten toikin osalta saan tarpeeksi aikaa sen tekemiseen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitankin tähän seuraavaksi sitten pitkästä aikaa myös löytyneitä Thayer Tutt Trophyn joukkueita kokonaisuudessaan pelaajien osalta. Tällä kertaa osansa saa tietenkin kisaisäntä eli Hollanti joka tosiaan Larry van Wierenin päävalmentajakauden alkajaisiksi yllätti kaikki ja van Wieren sai välittömästi Puheenjohtaja Frans van Erpiltä jatkosopimuksen Ijs-Leeuwin riveihin pakollisena vuoteen 1992 saakka ja ehdollisena aina vuoteen 1995 asti vuoden 1988 Thayer Tutt Trophyn onnistumisen myötä. Monia tuttuja pelimiehiä oli tosiaan joukossa ja oheishenkilöstökin pysyi melko lailla samana.

Fred Shiro tosin oli ollut vain alustava päävalmentaja ennen kuin Larry van Wierenin päävalmentajaksi tulo jo vuotta aikaisemmin aikaistettuna varmistui. Larry van Wierenin piti alun perin aloittaa päävalmentajana vasta 1989. Shiro tosin kuului Hollannin valmentajaporukkaan olemalla silti joukkueen Apulaispäävalmentaja kun Varapäävalmentajana jatkoi tuttuun tapaan Marie Saris.

Henk Hille voitti tietenkin joukkueen pistepörssin ja oli muutenkin yksi turnauksen parhaimpia pelaajia. Nyt tulevat kuitenkin muut pelaajat. Hollannin lisäksi kokonaisia uusia maajoukkueita en ole löytänyt joskin melko monta pelaajaa eri maajoukkueisiin kylläkin ja esimerkiksi Romanialla ja Bulgarialla hyvin monet olivat edellisiltä vuosilta tuttuja pelaajia vaikka lopettamisiakin oli. Italian miehistö löytyi myös melkein kokonaan, mutta ei aivan vielä.

Ainoa joukkue josta ei löytynyt ketään uutta pelaajaa oli Pohjois-Korean joukkue ja Kiinankaan joukkueeseen ei löytynyt toistaiseksi kuin vain kolme uutta nimeä.

Joukkuekapteenina toimi Tony Collard. Leimaamattomina reservipelaajina joukkueessa olivat turnaukseen Micheal Moons tai joissakin lähteissä myös Michael Moonsina tunnettu tuttu pelimies, Robert Herckenrath ja oman aikansa Jong Ijs-Oranjen tähtipelaaja Tom Tommie Speel.

Tässä kuitenkin Ijs-Oranje vuosimallia 1988 pelaajiston ja koko muun oheishenkilöstön osalta Thayer Tutt Trophy Ijshockeytoernooista vuodelta 1988:

Maalivahdit: Jan Brujisten, Rob Polmantuin ja Ed Nienhuis

Puolustajat: Fred Homburg, Bill Wensink, Evert Jan van der Werf, Antoine Geesink, Henk Hille, Nico Van Galen Last ja Robert Prick van Wely

Hyökkääjät: Tony Collard, Johan Toren, Gerard van Hunen, Theo van Gerwen, Ron Berteling, Mike Louwers, Risto Mollen, Bert Hille, Henry Stoer, Joep Franke, John Koren, Frank Janssen ja Harry van Heumen

Päävalmentaja: Larry van Wieren

Varapäävalmentaja: Marie Saris

Apulaispäävalmentaja: Fred Shiro

Joukkuelääkäri: Frank Baarveld

Kuntovalmentaja: Jan Rien De Bruyn

Varustehuoltaja: Mathieu Hautvast

Joukkueenjohtajat: Runo Jonkmans, Danny Smit ja Vack Ham

Varatoimitusjohtaja: Willem Louis Van Halem

Toimitusjohtaja: Dummy Smit
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitetaan seuraavaksi sitten pitkään etsitty ja vihdoin ja viimein löydetty Italian maajoukkue eli Sininen Kone vuosimallia 1988 jonka maajoukkuekapteenina toimi viimeistä vuotta aiemman maajoukkuekapteeni Michael Mike Mairin seuraaja Lodovico Migliore ja joka tietenkin voitti Thayer Tutt Trophyn ja joka olisi hyvin voinut menestyä myös Calgaryssa 1988 mikäli se vain Talviolympialaisiin olisi päässyt ilman vuoden 1987 MM-Kisojen B-Sarjan floppiaan:

La Macchina Blu 1988:

Maalivahti: James Jim Corsi

Puolustajat: Roberto Bob Manno, John Bellio, Michael Mike Mastrullo, Martin Crepaz, Erwin Kostner, Robert Oberrauch, Anthony Circelli, Daniel Fascinato, Giacinto Boni, David Joseph Dave Tomassoni ja Gaetano Miglioranzi

Hyökkääjät: Lucio Topatigh, Cesare Carlacci, Bruno Baseotto, Ivano Zanatta, Santino Pellegrino, Emilio Iovio, Tony Fiore, Constant Priondolo, Martin Pavlu, Lodovico Migliore ja Luigi Zandegiacomo Ganeva

Päävalmentaja: Barry Smith

Varapäävalmentaja ja Toimitusjohtaja: Gene Ubriaco

Joukkuelääkärit: Paolo Randone Bellando ja Cesare Ferrari

Varustehuoltaja: Bruno Frison

Joukkueenjohtaja: Marco Biasi
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuoden 1988 Bulgarian maajoukkue on nyt löytynyt kokonaisuudessaan vaikka kauan meni etsinnöissä ja varsin tuttu joukkue oli suurilta osin kuin ennenkin 1980-luvulla vaikka joitakin kokonaan uusiakin tuttavuuksia joukossa oli ja joita sai etsiä kauan jopa Bulgariankin lehdistä koska vaikka jääkiekko tuolloin oli Bulgariassa raportoidumpaa ja jopa suhteellisen paljonkin suosittua niin silti muutamat näistä tulevan listan pelaajista olivat silti kuin huomaamattomia aaveita niin peleissään kuin listoillakin.

Toisaalta taas maajoukkue Bulgarialla tarvitsi tuolloin jokaisen kaverin vaikka hyvin pitkälle lähes kaikki rakentui Konstantin Mihailovin eli hyvinkin tunnetun maalivahdin varaan. Toki muutamia muita erittäin hyviä pelaajia oli mukana kuten Konstantinin velipoika eli Borislav Boris Mihailov ja Georgievin veljekset Stefan, Pavel ja Alexander. Muita kyvykkäitä ja sittemmin melko tunnettujakin hyökkääjiä olivat Kiril Hodulov, Stoian Batchvarov ja Georgi Bangeev joista viimeksi mainittu henkilö tuntui olleen kuin hyökkäyspuolen Konstantin Mihailov moraalin nostattajana ja nuoruuden täydellä innollaan.

Toisaalta Bangeev ei onnistunut lähimainkaan yllättämään niin hyvin turnauksesta kuin sittemmin koko Bulgariankin kiekkopiireistä käytännössä lähes kokonaan hävinnyt ja tiettävästi jossain välillä taksialalla uransa jälkeen toiminut Alexander Boechov joka tuntui olevan jostakin kumman syystä turnauksessa olleesta pelillisestä näkymättömyydestään huolimatta yksi kovimpia maaliniskijöitä Bulgarialla turnauksessa.

Boechov teki ainakin kaksi ratkaisuottelujen maalia ja syötti kaksi Australiaa vastaan pelatun ottelun maalia. Puolustus oli silti joukkueelle valtava ongelma ja hyökkääjiä oli tavallaan aivan liikaa joukkueessa suhteessa turnaukseen ja yleensäkin koko käyttötarkoitukseen.

Lisäksi joukkueen ikäpresidentit Dimcho Tzonkov ja Atanas Todorov 37 vuoden iässä eivät oikein tuntuneet onnistuvan pelillisissä ratkaisuissaan ja olivat hyvin riippuvaisia siitä miten ketjukaverit pysyivät tilannepelin tasalla ja luistelunopeus ei ollut heillä nuorempanakaan mitenkään erityisen kehuttavaa luokkaa. Ja vielä vähemmän vanhempana.

Ainoa anteeksiannettava asia heidän kannaltaan oli se, että heidät nimettiin erittäin myöhään mukaan joukkueeseen ja Todorov oli viimeksi ylipäänsä pelannut vuoden 1985 Bulgarian maajoukkueessa muutenkin ja Tzonkovkin oli aivan uran lopettamisen kynnyksellä ja harjoitellut vain hyvin vähäisiä määriä ennen pelikautta.

Tässä kuitenkin itse joukkue Thayer Tutt Trophyn 1988 pohjalta valitettavasti ilman päävalmentajaa Bulgarialta, joka lähinnä oli koottu vuosien 1985-1987 aikaisten Bulgarian maajoukkueiden parhaista pelaajista lisättynä myös muutamalla muulla pelaajalla joita ei juuri oikein muutoin peleissä näkynyt oikein aina edes Bulgarian omissakaan kiekkosarjoissa:

Maalivahdit: Konstantin Konsta Mihailov ja Ivailo Asenov

Puolustajat: Dimcho Tzonkov, Ivo Stanchev, Christo Benchev, Ventzislav Venev, Stamen Ganchev ja Stefan Georgiev

Hyökkääjät: Boris Mihailov, Stoian Batchvarov, Kiril Hodulov, Alexander Alex Boechov, Pavel Georgiev, Alexander Georgiev, Kiril Buchkov, Valentin Dimov, Tsenko Simov, Yanko Yankov, Ruslan Khristov, Petar Khristov, Georgi Bangeev, Zlatko Zinoviev ja Atanas Todorov
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitetaan seuraavaksi tähän kokonaan vihdoin ja viimein löytynyt Tricolori Hochei eli Romanian maajoukkue Thayer Tutt Trophyn 1988 osalta. Tricolori Hochei oli joukkuetasoltaan varsin perinteikkään oloinen joukkue vaikkakin Doru Tureanun lopettaminen satutti sinänsä joukkuetta henkisesti ja kentälläkin.

Tricolori Hochei tuntui siten vain entisestäänkin olevan riippuvainen vain Gheorghe Hutanista maalin suulla ja Mihail Lucian Popescusta keskialueen tasalla ja Eliittipuolustajan tehokkuudella tiedetyn torjuntalinjan puhtaanapidosta ja vastustajan maalintekopaikkojen tyhjäksi tekijänä. Muutoin Tricolori Hochei tuntui olevan pahassa pulassa koska joukkueen pelaajien keski-ikä tuntui oli nousussa ja joukkue oli talousvaikeuksien takia harjoitellut ennen turnausta vähiten melkein yli 15 vuoteen ennen Thayer Tutt Trophya 1988.

Kuitenkin Tricolori Hochei onnistui vielä yllättämään ja kaikkiaan pitämään tasonsakin turnauksessa, mutta paljoa paremmin se ei olisi voinutkaan enää menestyä. Kaikkiaan joukkue oli koottu tutuista vuosien 1986-1987 joukkueiden yhdistelmästä lisättynä parilla vuoden 1985 Tricolori Hochein pelaajalla joilla ei olisi muutoin ollut asiaa joukkueeseen, mutta Tureanun lopettaminen jätti yhden paikan vapaaksi ja lisäksi vielä muutenkin yksi pelaaja perui tulonsa jolloin vapautui pari paikkaa joista yksi puolustukseen ja yksi hyökkäykseen.

Puolustajista tämän paikan sai Tricolori Hochein Kultaisen Sukupolven aikakaudella itseään tunnetuksi tehnyt Gheorghe Justinian ja hyökkääjistä tämän ylimääräisen paikan sai Vasile Hutanu joka myöskin oli melko terävä tekniikkapelaaja Tricolori Hochein Kultaisen Sukupolven aikakaudella joskin välillä oli valitettavan jäähyherkkä kaveri kuitenkin maajoukkuepeleissään ja ei ehkä aivan aina kyennyt vastaamaan pelitilanteiden muutoksiin oikein joskin osoitti yleisesti ottaen hyvää pelinlukutaitoa jäällä ja joka olisi kyllä kelvannut minkä tahansa paremmankin maan riveissä.

Ilman muuta olisi kaveri kuulunut aikanaan vaikka huippumaidenkin seuratason peleihin ilman Kylmää Sotaa ja muutoin ajoittain typerää jääkiekon huippumaiden ennakkoluuloisuutta.

Pelaajista tulonsa Thayer Tutt Trophyyn 1988 perui Miklos Ferenc ja valitettavasti Tricolori Hochein päävalmentajaa ei löytynyt pelaajalistan löydyttyä kokonaisuudessaan.

Tässä kuitenkin Tricolori Hochei vuodelta 1988:

Maalivahdit: Gheorghe Hutan, Valerian Netedu ja Csaba Barta

Puolustajat: Mihail Lucian Popescu, Christian Daia, Laszlo Horvath, Elöd Antal, Istvan Antal, Valentin Toader, Ion Dimache, Daniel Herlea, Danut Popovici ja Gheorghe Justinian

Hyökkääjät: Istvan Gereb, Paul Burada, Marius Gliga, Alexandru Halauca, Eras Erno, Andrei Petrus Nudu, Laszlo Solyom, Arpad Sofron, Cornel Chirita ja Vasile Hutanu
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vaikka ei sinänsä liity vuoden 1988 Talviolympialaisten tapahtumiin tämä seuraava pieni kysymys niin vastaus varmaankin löytyy tähänkin kuitenkin...

Kysymykseni koskee lähinnä vuosien 1971-1976 aikaisia Suomen voittoja nimenomaan Neuvostoliitosta jääkiekossa myös A-maajoukkuetasolta...

Mikä oli Suomen viimeisin voitto Neuvostoliitosta ennen vuotta 1986 ja ennen vuotta 1988 juuri nimenomaan vuonna 1976?

Suomihan voitti noina mainitseminani vuosina Neuvostoliiton vähintään ainakin kerran pari vuodessa ja ehkä useamminkin joskin ei paljoa enempää. Noin kymmenkunta kertaa ainakin Suomella oli voittoja Neuvostoliitosta jääkiekossa myös A-maajoukkuetasolla ennen vuotta 1986 ja 1988 ja ennen Neuvostoliiton romahdusta.

Lisäksi Suomi voitti ainakin kerran ja ehkä jopa pari-kolme kertaa Neuvostoliiton myös omalla kotikentällään. Omissa papereissani lukee Suomen mahdollisesti viimeiseksi jääneen voiton osalta ennen vuotta 1986 ja varmana ensimmäisenä ja ehkä ainoana kotivoittona Neuvostoliitosta päivämääränä 22.1.1976, paikkana Helsingin Jäähalli ja tuloksena Suomi-Neuvostoliitto 5-3.

Pelaajistosta ei harmittavasti paljonkaan tietoja ole vaikkakin Suomen joukkueessa oli ainakin Matti Hagman, Esa Ketonen, Hannu Kapanen, Henry Leppä, Pekka Marjamäki ja Timo Nummelin ja Neuvostoliiton puolella oli ainakin tutuista pelaajista Mihailov, Petrov, Harlamov ja Maltsev.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Toistaiseksi ei tullut löydettyä Suomen voitoista Neuvostoliittoa ja sen A-maajoukkueesta vastaan enempää tietoja juuri nimenomaan vuoden 1976 kohdalta, mutta joitakin tasapelejä löytyi 1970-luvulta ja 1980-luvulta.

Kaikkiaan 1970-luvulla muistaakseni pelattiin paljon enemmän tasapelejä kuin 1980-luvulla, mutta voi mennä sekin tieto hieman vääräksi tai nimenomaan toisin päin menneeksi eli siinä tapauksessa 1980-luvulla olisi jo pelattu enemmän tasapelejä kuin 1970-luvulla.

Tasapelejä pelattiin ainakin tiettävästi enemmän kuin voittoja Neuvostoliiton A-maajoukkuetta vastaan ja niitä välillä pidettiin jo kuin voittoina ja välillä niitä vähäteltiin huomattavasti joko onnenkantamoisina tai jonakin muuna ihmeellisenä sattumuksena...

Löytyneitä tasapelejä olivat ainakin seuraavat mikäli vuosien 1986-1987 Izvestian tasapelejä ja yhtä löytynyttä voittoa ei lasketa niiltä vuosilta ja tässä kyse on siis varmuudella löytyneistä ja pelatuista tasapeleistä Neuvostoliiton A-maajoukkuetta vastaan toistaiseksi ja niitä olivat ainakin seuraavat pelit:

3.11.1973 Tampereen Jäähallissa Suomi-Neuvostoliitto 4-4

20.3.1974 Tampereen Jäähallissa Suomi-Neuvostoliitto 4-4

9.2.1983 Joensuun Jäähallissa Suomi-Neuvostoliitto 3-3

17.12.1987-31.12.1987 välisenä aikana pelattu tasapeli Izvestian ulkopuolella ja ennen maajoukkuetaukoa Moskovassa Suomi-Neuvostoliitto 3-3

1.2.1988 Joensuun Jäähallissa Suomi-Neuvostoliitto 5-5
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Ja palatakseni takaisin ketjun varsinaiseen oikeaan aiheeseen voin ilmoittaa, että Pin Longin eli Jään Lohikäärmeiden kokoonpano vuodelta 1988 on löytynyt kokonaisuudessaan. Tämän jälkeen puuttuukin enää vain Pohjois-Korean kokoonpano mistä ei käytännössä ole löytynyt mitään uutta tietoa koko tänä aikana...

Jään Lohikäärmeiden eli Kiinan tuon ajan joukkue oli joka tapauksessa jälleen sekoitus omalla tavallaan teknisen vahvaa pelaajistoa. Joukkue kuitenkin oli välillä aivan liikaa Chunlin Gaon pelipäivän varassa ja muutenkin joukkueella oli Thayer Tutt Trophyssa 1988 omat ongelmansa minkä takia se ei ollut aivan parhaimmaksi luetuimpia joukkueita.

Thayer Tutt Trophyn onnistujiin voisi lukea Gaon lisäksi myös Wen Wu Liun josta tästä eteenpäin alettiin puhua Gaon aseman manttelinperijänä koska Liulla oli Gaon tapaan hyvää teknistä kiekkotaitoa ja voimaa enemmän pelissä kuin mitä keskivertokiinalaisella jääkiekkoilijalla keskimäärin, vielä yhteen turnaukseen maalivahdiksi jo aikaisemmasta pysyvästä lopettamisestaan huolimatta suostuneen Xiaojun Tianin jonka nuorempi veli Yujie Tian oli yksi Kiinan parhaimpia maalintekijöitä turnauksessa, Zhenhua Zhangin joka pystyi pelaamaan turnauksessa varsin huikeaakin alivoimalla tapahtunutta jäähyntappopeliä silloin kun Kiinalla oli muita vaikeuksia pelissään myös toki erittäin hyvän kiekonriistopelin ja syöttöpelaamisen ohella ja viimeisin onnistuja oli tietenkin Jään Lohikäärmeiden uusista pelaajista Dong Ren joka pystyi myös tekemään erittäin vikkeliä harhautuksia jäällä ja pelaamaan jopa Zhenhua Zhangia parempaa syöttöpeliä jäällä.

Epäonnistujia turnauksessa oli lähinnä liiallista sitoutumista Gaon kykyyn pyörittää muutoin hyvin ongelmallista keskialuepeliä, ajoittain liiallinen päätösten tekokyvyttömyyspelko melko hitaiden vaihtomääräysten ohella valmentajien osalta puhuttaessa ja viimeisin epäonnistuja käytännössä parista-kolmesta maalista huolimatta oli turnauksessa Zhinan Zhang joka kuului kyllä normaalisti yksiin lahjakkaimpiin ja välillä ehkä parhaisiin Kiinan jääkiekkoilijoiden kastiin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvullakin vielä pitkään. Zhinan Zhang yksinkertaisesti tuntui vain missaavan maalipaikkoja toisensa jälkeen ja nukkuvan onnensa ohi jäällä niin sanoakseni.

Kiinan osalta tuli löydettyä myös tietoa vuoden 1986 valmentajista ja oheishenkilöstöstä joka oli sama kuin myös vuonna 1985. Joukkuelääkärinä tosin toimi vuosien 1987-1988 tapaan myös vuosina 1985-1986 tutusti jo mainittu Qi Zhu. Kiinan Jääkiekkoliitto teki tuohon aikaan ilmeisesti kuitenkin tärkeimmille edustajilleen jäällä aition puolella aina selkeitä sopimuskausia joiden aikana valmentajat ja oheishenkilöstöt olivat sitoutuneita valmentamaan aina sopimuskausien ajan ja vasta Wu Keqiangin aikakaudella valmentajilla tai oheishenkilöstöllä oli hieman vapaammat kädet vaikuttaa asioihin oheistyössään kuten esimerkiksi sopimuskausiin, palkkoihin, selviin muihin kulukorvauksiin mitä liitolta tuli edustuksiin nähden ja muihinkin ratkaisuihin kulisseissa verrattuna aikaan ennen sitä.

Wu Keqiangin aikakaudella päävalmentajana ollessaan Kiinalla olisikin ollut hieman tehokkaammalla panostuksella voinut olla mahdollisuudet vaikka mihin jääkiekossa, mutta liittobyrokratia vei voiton. Puhumattakaan sitten koko lajin asemasta muutenkin siihen aikaan Kiinassa...

Keqiang oli itsekin entinen pelaaja ja hän muistaakseni lopetti uransa joko 1983 tai aivan 1984 alussa pelaten kuitenkin ehkä mahdollisesti vuoden 1984 Thayer Tutt Trophyssa. Keqiang ainakin oli yksi Sisu Teamia aikanaan 1970-luvulla vastaan pelanneista pelaajista ja tietenkin vuonna 1989 hän oli Lappeenrannassa Kiinan päävalmentajana Sisu Teamia vastaan.

Kiinalla oli mukana myös muutama vuoden 1985 C-sarjan MM-kisapelaajakin nimenomaan jo kerran uransa lopettanut ja vain vielä yhtä kertaa varten pitkän suostuttelun jälkeen paluun tehnyt Xiaojun Tian mukaan luettuna vaikka suurilta osin joukkue koostui vuosien 1986-1987 pelaajistosta tuttuun tapaan.

Tässä Jään Lohikäärmeet eli Pin Long vuodelta 1988 Thayer Tutt Trophysta:

Maalivahdit: Xiaojun Tian, Yan Zhang ja Yongjun Wang

Puolustajat: Zhinan Zhang, Zhenhua Zhang, Xiandong Sun, Hui Wang, Xing Wu, Dehong Sun, Xianjiu Jin, Jiaqing Sun, Xiaofang Guan ja Zhenjia Liang

Hyökkääjät: Chunlin Gao, Wen Wu Liu, Yujie Tian, Benyu Wang, Anfu Wang, Fuping Wang, Danshi Zhao, Zhimin Sun, Jingang Wang ja Dong Ren

Päävalmentaja: Ping Zheng Wang

Varapäävalmentaja: Zhongliang Chen

Joukkuelääkäri: Qi Zhu

Varatoimitusjohtajat ja Joukkueenjohtajat: Wanji Li ja Baoli Liu

Toimitusjohtaja: Yingfu Wang
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Pitkästä aikaa katsoessani vielä kerran suurimman osaa Thayer Tutt Trophyn 1988 joukkueista niiden joukkuetietoja tulikin sitten taas katsottua joidenkin joukkueiden osalta väärää vuotta, vääriä vuosia, väärää maajoukkuetta esimerkiksi nuorten maajoukkuepuolelta tai oikeaa maajoukkuetta, mutta valitettavasti vain alustavaa joukkuetta millä kyseessä ollut maajoukkue olisi osallistunut Thayer Tutt Trophyn 1988 turnaukseen.

Tanskalla esimerkiksi alustava maajoukkue oli täynnä Widenborgeja, Ellereitä ja kumppaneita jolloin sijoitus olisi ollut lievästi sanottuna toisenlainen mikäli vain olisi saanut kaikki kunnon pelimiehet mahtumaan kokoonpanoon ja muutenkin ilman loukkaantumisia.

Unkarin maajoukkueista puhuttaessa menivät taas esimerkiksi ns. Susi-veljekset eli Farkaksen Andras ja Joszef sekaisin kun veljekset pelasivat noihin aikoihin paljon Unkarin maajoukkueissa 1980-luvulla ja vuoden 1988 Unkarin kokoonpano oli hyvin samanlainen kuin vuosina 1983-1985 joten siinäkin mielessä sekaannusta tapahtui harmittavasti tälläkin kertaa.

Viime aikoina olen yrittänyt etsiä paljon hollantilaisista lehdistä myös mahdollisia yleisömääriä turnauksen otteluille joita Hollannissa seurattiin ainakin isäntäjoukkueen ollessa jäällä vaikkakin muiden joukkueiden katsojamäärät jäivät melko vaatimattomaksi turnauksen olemukseen nähden. Jonkin verran niitäkin on löytynyt vaikkakin ei kaikkia yleisömäärätietoja.

Seuraavasta viestistä eteenpäin aion päivittää 8 joukkuetta joiden tiedoissa on korjaamista ja niiden jälkeen laitan vielä tietenkin kokonaan uutena lopultakin löytyneen vuoden 1988 Pohjois-Korean maajoukkueen kokoonpanon. Ainoastaan Australian, Itä-Saksan ja Hollannin maajoukkueet ovat aivan täysin sellaiset kuin olen ne aikaisemmin tänne laittanut. Muista joukkueista on korjattavaa tietoa. Joistakin enemmän ja joistakin vähemmän.

Japanin maajoukkuepuolelta korjauksia on tulossa vuoden 1988 kokoonpanoon paljonkin kun osa pelaajista oli vain alustavia ja osa oli Thayer Tutt Trophyssa 1988 mukana olleita leimaamattomia reservipelaajia ja lähinnä loukkaantumisten varalta mukana olleita pelaajia tai niitä pelaajia jotka olivat olleet vuonna 1988 muissa Japanin maajoukkuepeleissä ja jotka olivat nimetty mukaan, mutta jotka eivät pelanneet. Pahoittelut aiemmista väärin menneistä tiedoista.

Seuraavaan viestiin aloitan korjattavat maajoukkueet Bulgariasta.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Bulgarian maajoukkueen korjattu kokoonpano tulee vuoden 1988 osalta nyt tässä kun osa aiemmista pelaajista pelasi osittain vääränä vuonna eli vuonna 1983 tai 1985 ja osa taas oli vain alustavia kokoonpanopelaajia ja virheistä pahin oli se, että todellisuudessa Dimcho Tzonkov ja Atanas Todorov pelasivat kyllä Bulgarian paidassa 1988, mutta vain harjoitusotteluita kieltäytyen muuten turnauksesta. Hehän kun olivat jo tuolloinkin eläkkeellä. Pahoittelut siitä.

Puhuin vahingossa heistä tarkoittaen aikanaan muita pelaajia tai jotka juuri tulevat listaan heidän tilalleen, mutta tässä tulee varsinainen Bulgarian maajoukkue pikaisten korjausten kera vuodelta 1988 ja jolloin myös vielä tänä vuonna pelannut Plamen Veselinov teki suuren turnausten debyyttinsä:

Maalivahdit: Konstantin Konsta Mihailov ja Ivailo Asenov

Puolustajat: Matiu Ilchev, Vasil Vezirov, Istilian Zarev, Ventzislav Venev, Stamen Ganchev ja Stefan Georgiev

Hyökkääjät: Boris Mihailov, Stoian Batchvarov, Kiril Hodulov, Alexander Alex Boechov, Pavel Georgiev, Alexander Georgiev, Kiril Buchkov, Valentin Dimov, Tsenko Simov, Serafim Simeonov, Ruslan Khristov, Emil Kyosev, Georgi Bangeev, Plamen Veselinov ja Domeniko Evtimov
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Kiinan korjaukset tulevat seuraavaksi tähän alle vuoden 1988 Thayer Tutt Trophyn osalta ja korjausten aikana mukaan mahtui yksi uusi maalivahti ja muutama uusi kenttäpelaaja kun muutama aiempi kaveri oli jälleen väärältä vuodelta tai lopettanut kokonaan uransa Jään Lohikäärmeissä:

Tässä Jään Lohikäärmeet eli Pin Long korjattuna vuodelta 1988 Thayer Tutt Trophysta:

Maalivahdit: Xiaojun Tian, Yan Zhang, Habo Zhang ja Yongjun Wang

Puolustajat: Zhinan Zhang, Zhenhua Zhang, Xiandong Sun, Hui Wang, Xing Wu, Dehong Sun, Xianjiu Jin ja Shijun Zhang

Hyökkääjät: Chunlin Gao, Wen Wu Liu, Yujie Tian, Benyu Wang, Ming Li, Hongjun Li, Zhiqiang Zhang, Weiguang Ji, Lingyuan Wei, Dayong Sun ja Dong Ren

Päävalmentaja: Ping Zheng Wang

Varapäävalmentaja: Zhongliang Chen

Joukkuelääkäri: Qi Zhu

Varatoimitusjohtajat ja Joukkueenjohtajat: Wanji Li ja Baoli Liu

Toimitusjohtaja: Yingfu Wang
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tricolori Hochein eli Romanian vuoden 1988 korjattu kokoonpano tulee seuraavaksi tässä kun Danut Popovicin tilalla pelasikin hänen veljensä Iulian Popovici ja Antaleja ei lopulta ollutkaan kuin yksi eli Csaba Antal sinä vuonna Tricolori Hocheissa ja muutama kokonaan alun perin alustavassa kokoonpanossa ollut pelaaja jäi pois jolloin sitten todellisuudessa heidän tilallaan turnauksessa pelasi sitten muita pelaajia.

Näiden lisäksi löytyi vielä yksi uusi maalivahtikin mukaan kokoonpanoon ja Gheorghe Justinian jäi lopulta olemaan yllättäen maajoukkueessa vain reservipelaajana loukkaannuttuaan turnauksen avauspäivänä muutoin ennen Romanian ensimmäistä pelaamaa ottelua jolloin Tricolori Hochein joukkue tavallaan ratkaisi muutenkin oman ongelmansa sopivista pelaajista kuten Antalin veljeksistä ja minkä takia Tricolori Hochei oli tavallaan niin täysi, mutta silti jotenkin vajavainen ensimmäisellä Doru Tureanun jälkeisellä kiekkoilun aikakaudella:

Maalivahdit: Gheorghe Hutan, Valerian Netedu, Jan Stanciu ja Csaba Barta

Puolustajat: Mihail Lucian Popescu, Christian Daia, Laszlo Horvath, Sandor Gall, Attila Nagy, Daniel Herlea ja Iulian Popovici

Hyökkääjät: Istvan Gereb, Paul Burada, Marius Gliga, Alexandru Halauca, Eras Erno, Zoltan Csiki, Alexe Nelu, Andrei Petrus Nudu, Laszlo Solyom, Arpad Sofron, Csaba Antal ja Vasile Hutanu
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitan tähän seuraavaksi Unkarin vuoden 1988 korjatun maajoukkueen kun vielä löytyi muut pelaajat joukkueesta ja lisäksi osa Unkarin maajoukkueen tuon ajan nk. Ukko-Klubista jäi vielä pelaamaan tuolloisen maajoukkueen riveihin. Miklos Eperjesikin oli maalivahtipuolella mukana vielä tämän kauden ajan ennen häviämistään käytännössä tuntemattomuuteen. Useat Ikämieskympin jäsenet Unkarilta myös jo lopettivat uransa. Sitten vuorostaan muun muassa György Buzasin sijaan maajoukkueessa vuonna 1988 pelasikin György Orban.

Tämä näin pieneksi korjaukseksi myöskin. Hajzerin veljeksistä vain Tibor Hajzer jäi pelaamaan kun Janos Hajzer pysyi lopettaneena edellisen vuoden vammojensa takia jotka estivät paluun myös vuosina 1988-1990 ennen lopullista lopettamista peliuransa osalta heti vuoden 1990 C-Sarjan MM-kotikisojen jälkeen. Loukkaantuneiden osalta puhuttaessa Gaspar Menyhartin ja Adam Kerezstyn sijaan jäällä vuonna 1988 Thayer Tutt Trophyssä Pohjois-Korean moukaroinnissa jäällä loukkaantuivat Zoltan Lelezsi ja Tamas Dobos.

Lelezsi ja Dobos kun pelasivat turnauksessa samoilla numeroilla kuin mitä Ukko-Klubin tai Ikämieskympin vakiojäsenet ja yleiset 1980-luvun Unkarin jääkiekkoilijat Menyhart ja Kerezsty olivat yleensä pelanneet joten ikävä juttu sen suhteen. Vuosi kun meni väärin. Vuonna 1985 kylläkin loukkaantuivatkin sitten Menyhart ja Kerezsty...

Kun tuossa lisäksi aiemmin puhuin Andras Farkaksen loukkaantumisesta niin tarkoitin hänen veljensä Joszefin loukkaantumista kun tosiaan tuo Unkarin kokoonpano oli jälleen kerran niin kovin samanlainen, että meni vieläkin sekaisin nuo vuosien 1983, 1985 ja 1988 kokoonpanot kun ne olivat noina vuonna kaikkiaan hyvin samanlaisia keskenään, mutta tässä kuitenkin korjattu kokoonpano vuoden 1988 Unkarin maajoukkueesta Thayer Tutt Trophyn osalta ja pahoittelut aiemmista virheistä:

Tässä kuitenkin vuoden 1988 korjattu Unkarin joukkue Thayer Tutt Trophyn osalta:

Maalivahdit: Peter Kovalcsik, Gabor Szadovsky, György Szuperman Poznik ja Miklos Eperjesi

Puolustajat: Imre Balogh, Zoltan Hegyi, Zoltan Scheiber, Tibor Hajzer, Csaba Kovacs Senior ja Balazs Bika Kangyal

Hyökkääjät: György Pek, György Orban, Zoltan Leleszi, Joszef Farkas, Gabor Hudak, Tibor Kiss, Zsolt Mayer, Tamas Dobos, Antal Palla, Laszlo Ancsin, Miklos Papai, Laszlo Szajlai ja Janos Jani Ancsin

Päävalmentaja: Laszlo Galabhazy
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitetaan seuraavaksi vain onneksi tällä erää hyvin pientä korjausta Italian maajoukkueeseen vuodelta 1988. Turnausvoittajilta vain toinen maalivahti eli Adriano Tancon puuttui kokonaan ja muutama kenttäpelaajakin löytyi uutena mukaan jotka tulivat korvaamaan listalta muutaman poisjääneen ja yhden lopettaneen pelaajan joista erikoisin maajoukkuepelaaja lähti jo tuolloin politiikkaan! Ei kuitenkaan Italiaan vaan Yhdysvaltoihin... Mahdollisilla väärillä pelaajilla pelitarinoissa olen yhtä mahdollisesti tarkoittanut jälleen kerran toisia pelaajia joita tulen tarvittaessa myöhemmin korjaamaan.

La Macchina Blu 1988 korjattuna:

Maalivahdit: James Jim Corsi ja Adriano Tancon (Tancon ei kuitenkaan käytännössä pelannut Thayer Tutt Trophyssa 1988 huolimatta siitä, että jälleen hänet oli kyllä merkitty joidenkin ottelujen pöytäkirjaan varalle mikäli Jim Corsi loukkaantuu, mutta ei kuitenkaan itse pelaavaan kokoonpanoon joten ihmekään ei ole kun ei ole yleensäkään miestä löytynyt juuri lainkaan näinä vuosina oikein minään Italian hienoinakaan jääkiekon vuosina.)

Puolustajat: Roberto Bob Manno, Michael Mike Mastrullo, Erwin Kostner, Robert Oberrauch, Anthony Circelli ja Daniel Fascinato

Hyökkääjät: Lucio Topatigh, Cesare Carlacci, Bruno Baseotto, Franco Nigro, Roberto Bob de Piero, Marco Endrizzi, Marco Scapinello, Ivano Zanatta, Santino Pellegrino, Emilio Iovio, Tony Fiore, Constant Priondolo, Martin Pavlu, Lodovico Migliore ja Luigi Zandegiacomo Ganeva

Päävalmentaja: Barry Smith

Varapäävalmentaja ja Toimitusjohtaja: Gene Ubriaco

Joukkuelääkärit: Paolo Randone Bellando ja Cesare Ferrari

Varustehuoltaja: Bruno Frison

Joukkueenjohtaja: Marco Biasi
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitan seuraavaksi tähän korjatun vuoden 1988 Crvena Zvezda na Hokej Ledun eli Jugoslavian maajoukkueen. Edellinen maajoukkuekokoonpano toki sisälsi monta tuttua nimeä, mutta valitettavasti mukana oli sekaisin vuoden 1985 C-Sarjan MM-kisojen miehistöä ja lisäksi myös vuoden 1988 Jugoslavian Nuorten Alle 20-Vuotiaiden maajoukkuetta ja vuoden 1988 Jugoslavian B-maajoukkuetta joten osa pelaajistosta menee ymmärrettävästi vaihtoon.

Yksi maalivahtikin löytyi jälleen uutena mukaan kun viimeinen varamaalivahti ei ollutkaan Klemen Ticar vaan Zvonimir Zvone Bolta joka nousi lopulta kolmosmaalivahdiksi kun ikämies Darko Dare Prusnikin jäi lopulta sittenkin vain pelaamattomaksi reservipelaajaksi turnaukseen huolimatta Prusnikin nimen esiintymisestä joissakin ottelujen pöytäkirjoissa ja ei kuitenkaan itse esiintyvässä kokoonpanossa, mutta entisissä kenttäpelaajissa oli virheitä joita pitää korjata. Smolejin veljesten sijaan Lepsan veljekset Dusan ja Tomaz pelasivat joukkueessa kun taas toiset veljekset jäivät rannalle.

Ales Kalanin sijaan Jugoslavian paidassa vuonna 1988 näin esimerkiksi pelasi valitettavasti jo 24-vuotiaana traagisen loppunsa onnettomuudessa kohdannut nuori ja elinvoimainen Ozren Almer joka pelasi Zagrebin Karhuissa eli paremmin Zagreb Medvescakin riveissä ja oli lupaavimpia kroaattipelaajia Jugoslavian paitaan. Hän oli tai olisi hyvin voinut olla jopa oman aikansa mahdollinen NHL-varauskin ja NHL-pelaajakin aivan samalla tapaa kuin eräs nykyinen kroaattipelaajakin...

Mielenkiintoista pelaajataustaa on nykyään myös yhdellä Slovenian Jääkiekkoliitossa nykyään tai ainakin viime vuosina työskennelleenä, yhtä nykyisin taustaltaan filosofian ja lääketieteen tohtorina, Slovenian nuorten pelaajavalmennuksen ohjaajana toimineena ja Slovenian valmennusjohtoakin usein avustaneella Tomaz Pavlinilla.

Pavlin tuli joukkueeseen mukaan aika viime kädessä vuonna 1988 eikä kyllä ollut sinä vuonna mitenkään erityisen vakuuttanut edes täynnä serbejä olleessa B-maajoukkueessakaan, mutta pelasi silti hyvän turnauksen koska Pavlin osasi ainakin luoda jugoslaaviksi harvinaisena teknisenä taitopelaajana paikkoja muille pelitovereilleen silloin kun ei muille se maittanut eikä kaverilta palanut myöskään pinna lähellekään niin usein toisin kun monilla muilla pelitovereilla Jugoslavian paidassa kävi.

No joka tapauksessa...

Tässä kuitenkin Crvena Zvezda na Hokej Ledu korjattuna vuosimallia 1988:

Maalivahdit: Cveto Pretnar, Dominik Domine Lomovsek ja Zvonimir Zvone Bolta (Darko Dare Prusnik oli turnauksessa mukana leimaamattomana reservipelaajana ja aiemmin olen yrittänyt tarkoittaa juurikin Boltaa tai sitten puhunut vain yleisestä Prusnikin pelaajatasosta ja ottelupäivästä sen ajan osalta. Pahoittelut näistä asioista kun ne ovat tuolloin väärin menneet.)

Puolustajat: Marjan Kozar, Bojan Kelih, Drago Mlinarec, Murajica Pajic, Dejan Burnik, Andrej Vidmar ja Boris Pajic

Hyökkääjät: Toni Tislar, Dusan Lepsa, Tomaz Lepsa, Tomaz Pavlin, Tomaz Bratina, Igor Beribak, Marjan Gorenc, Andrej Razinger, Edo Hafner, Zvone Zvonko Suvak, Matjaz Kopitar, Ozren Almer ja Mustafa Besic

Päävalmentaja: Urheiluintendentti K. Momcilo
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuoden 1988 Jään Valkoisten Leijonien tai Jään Punaisten Leijonien eli Tanskan maajoukkueen osalta tulee päivitystä korjauksen ja alustavan joukkueen muodossa eli sellaisen muodossa millaisen Tanska olisi halunnut saada Thayer Tutt Trophyyn vuodeksi 1988 mikäli kaikki olisi mennyt kuin miten Frank Barth ja Dana Barbin sen olisivat alun perin halunneet. Korvaajiksi nousseisiin pelaajiin lisään Thomas Thornbergin joka nykyään on ollut Tanskan maajoukkueen pelaaja-agentteja tai joukkueen kykyjenetsijöitä.

Ensiksi tulee alustava kokoonpano ennen vuoden 1988 Thayer Tutt Trophya ja sitten tulee hieman korjattu vuoden 1988 Thayer Tutt Trophyn toteutunut kokoonpano kun osa aiemmista pelaajista olivat väärältä vuodelta jälleen kerran vaikkakin koko vuoden 1988 toteutunut miehistö tuntui kyllä välillä ikävä kyllä enemmänkin Tanskan B-maajoukkueelta kuin oikealta Tanskalta, mutta aina ei voi voittaa ja ei tuon ajan Tanska mitenkään paljoa korkeammalla olisi ollut kuin miten oli.

Parhaimmillaan kaiken osuessa nappiin ja vastustajien mokatessa kuuden parhaan joukkoon Thayer Tutt Trophyssa olisi ollut mahdollisuuksia päästä. Tai olisi ollut jos jo tuolloin olisi ollut päävalmentajana Per Holten Möller, mutta happamia sanoi kettu ja jne...

Tässä alustava kokoonpano Tanskalta vuodelta 1988 ja sen jälkeen korjattu toteutunut kokoonpano vuodelta 1988 itse Thayer Tutt Trophysta:

Alustava kokoonpano ennen maajoukkueleirejä vuodeksi 1988 Thayer Tutt Trophya varten Jään Valkoisille Leijonille tai Jään Punaisille Leijonille:

Maalivahdit: Lars Pagh Kristensen, John Hansen ja George Galbraith

Puolustajat: Michael Faber, Hans Peter Hartzberg, Jesper Duus, Christian Juul-Jensen, Frederik Åkesson ja Sören Jensen

Hyökkääjät: Karsten Arvidsen, Michael Widenborg, Kenneth Henriksen, Anders Bach, Olaf Eller, Heinz Ehlers, Sören Huus, Leif Nielsen, Jan Larsen, Jens Nielsen, Kristian Bjerrum, Arne Schultz, Mogens Raae ja Sören Clausen

Päävalmentaja: Frank Barth

Varapäävalmentaja: Dana Barbin

Tässä sitten toteutunut vuoden 1988 Jään Valkoisten Leijonien tai Jään Punaisten Leijonien kokoonpano korjattuna Thayer Tutt Trophysta vuodelta 1988:

Maalivahdit: George Galbraith, Sandor Neumann ja Henrik Jensen

Puolustajat: Jesper Duus, Jesper Hille, Morten Kristensen, Thomas Thornberg, Arne Tranholm, Sören Jensen, Michael Faber, Flemming Christensen ja Christian Juul-Jensen

Hyökkääjät: Jens Nielsen, Kenneth Henriksen, Jan Larsen, Per Steffensen, Sören Clausen, Arne Schultz, Thorkild Christoffersen, Sören Tauson, Ivan Halberg, Bent Hansen ja Sören Huus

Päävalmentaja: Frank Barth

Varapäävalmentaja: Dana Barbin
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Seuraavaksi laitan tähän vielä viimeisen varsinaisen korjauksen ja päivityksen Japanin vuoden 1988 maajoukkueisiin sen eri vaiheissa. Aluksi Japani tietenkin karsi Virallisena Olympiakarsijana Ranskaa vastaan epäonnistuen tavoitteessaan päästä Vuoden 1988 Calgaryn Talviolympialaisiin ja myöhemmin tietenkin Japani pelasi Thayer Tutt Trophyssa vuonna 1988. Japanin osalta isoimmat korjaukset tulevat lähinnä varsinaiseen Thayer Tutt Trophyn kokoonpanoon vaikka pieniä korjauksia tulee myös Olympiakarsinnan ottelujenkin kokoonpanoihin.

Tässä tulee ensin Olympiakarsinnan ensimmäisen ottelun toteutunut ja korjattu kokoonpano ja tämän jälkeen vielä samassa viestissä ajansäästön nimissä Olympiakarsinnan toisen ottelun toteutunut ja korjattu kokoonpano ja sitten tietenkin varsinainen Japanin maajoukkue vuodelta 1988 nimenomaan Thayer Tutt Trophyn osalta johon tulee eniten tietenkin korjauksiakin vaikka enimmäkseen tuttuja pelaajia mukana olikin ja ylimääräinen pelaaja oli Yoshitaka Kanon sijaan lopulta sittenkin Takayuki Ueno joten pahoittelut tästä:

Tässä Japanin ensimmäisen Olympiakarsinnan marginaalisesti korjatun ottelun kokoonpano:

Maalivahdit: Yoshiharu Ohtaki, Miki Aizawa ja Naoki Mano

Puolustajat: Kimiyoshi Ohno, Kenichi Sohma, Junichi Kai, Kazuma Tonozaki, Hayato Aoyama, Homare Narita, Toshiyuki Saitoh, Hiroshi Hori, Tadamitsu Fuiji ja Tomohisa Kobori

Hyökkääjät: Noritsugu Saitoh, Chiyoki Konda, Koshi Kiyoe, Keiji Takahashi, Hiroshi Hikigi, Tatsuya Nakamura, Hidesato Takahashi, Tsuyoshi Motomura, Masayuki Ikeda ja Shinji Sawazaki

Päävalmentaja: Junji Masukawa

Tässä Japanin toisen Olympiakarsinnan hieman enemmän korjatun ottelun kokoonpano:

Maalivahdit: Takeshi Iwamoto, Yoshiharu Ohtaki ja Hideto Kikuya

Puolustajat: Kunio Takagi, Koji Wakasa, Kazuma Tonozaki, Hayato Aoyama, Kenichi Suzuki, Junichi Kai, Masateru Chikamura, Fumihiko Kajikawa, Terao Kiyataka ja Tadashi Haga

Hyökkääjät: Norio Suzuki, Shinji Sawazaki, Yoshitaka Kano, Hikomi Senuma, Yuji Iwamoto, Sadaki Honma, Shuji Momoi, Motoki Ebina, Fumihiro Takahashi ja Katsutoshi Kawamura

Päävalmentaja: Junji Masukawa

Japanin Maajoukkue toteutuneesti korjattuna ja päivitettynä vuodelta 1988:

Maalivahdit: Katsunori Hirano, Takeshi Iwamoto ja Masaki Hino

Puolustajat: Kunio Takagi, Atsuo Kudo, Tadashi Haga, Masateru Chikamura, Terao Kiyataka, Fumihiko Kajikawa ja Hidekatsu Takagi

Hyökkääjät: Norio Suzuki, Toshiyuki Sakai, Toshiyuki Yajima, Yuji Iwamoto, Hikomi Senuma, Yuji Iga, Hirotoshi Osawa, Hiroshi Hikigi, Takeshi Azuma, Motoki Ebina, Mikiya Kurata, Kenji Tanaka ja Takayuki Ueno

Päävalmentaja: Junji Masukawa
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Ja näin koko pitkän ajan jälkeen laitan näillä näkymin viimeisen joukkueen kokoonpanoltaan tähän muistojen toikkiin AGPO Thayer Tutt Trophyn ja Calgaryn Talviolympialaisten 1988 osalta eli Pohjois-Korean vuodelta 1988.

Vaikka harmittavasti kaikki pelaajat joukkueesta löytyivätkin niin valmentajia tai oheishenkilöstöä joukkueesta ei kokoonpanon lisäksi löytynyt. Pohjois-Korean maajoukkue rakentui edelleen Voimanelikon ja Punaisen Goljatin eli Chong Hon peliotteiden varaan vuonna 1988.

Joitakin pelaajia joukkueeseen tuli jälleen myös vanhemmilta vuosilta vaikkakin joukkue kärsi alustavasti myöhästymisten lisäksi myös riittävän taitavien pelaajien löytymisestä pelaamaan vaativaa kansainvälistä turnausta.

Joukkueen vanhin pelaaja ja yksi vanhimpia pelaajia ellei ehkä peräti vanhin pelaaja oli yksi 1980-luvun vanhimpia jääkiekkoilijoita maailmassa eli puolustajana toiminut Om Geung-Ung jonka järkevästä syntymäajasta ei ole juuri ollut yksimielisyyttä.

Nuorimmillaankin tämä jo mahdollisesti aivan 1960-luvun lopussa ja varmasti ainakin 1970-luvun jälkipuoliskosta lähtien Pohjois-Koreaa edustanut maajoukkueen ikämies oli 35 vuotta vanha Thayer Tutt Trophyn 1988 aikaan ja todennäköisesti oli vanhempikin iältään.

Hänen edellinen turnauksensa oli ollut vuoden 1985 C-Sarjan MM-kisoissa, mutta Pohjois-Korean joukkueen ollessa jäädä yhtä miestä vähemmäksi hänet päätettiin ottaa pelaamaan kun vielä yksi maalivahti eli Kim Chol-Sun ei päässyt turnaukseen eikä järkevää poissaolon selitystä tyypilliseen Konghwakuk Wonsun hallitseman nimikkomaan tyyliin annettu julkisuuteen...

Joka tapauksessa vaikka tähän topikkiin voi toki jatkaa muistelua niin osaltani heti Pohjois-Korean vuoden 1988 joukkueen laittamisen jälkeen aloitan tänään tai viimeistään aivan parin-kolmen päivän sisään Albertvillen 1992 Talviolympialaisten Muistojen toikkia tekemään joukkuearviointien osalta.

Niitä olisi tarkoitus tehdä lyhyemmiksi kuin normaaleja aiempia toikkeja pois lukien tietenkin Olympiakarsinnan otteita ja tietenkin itse Virallisen Talviolympiakarsijan vuodelta 1992 eli Tanskan otteita. Niitä käsitellään normaalia pidempään koska eihän siitä sitten enää asiaa tule muutoin koko toikissa...

Tässä kuitenkin Pohjois-Korean Maajoukkue vuodelta 1988:

Maalivahdit: Gil Nam-Kim ja Hyon Chol-Kim

Puolustajat: Chong Ho, Pak Chang Dok, Kim Du-Yong, Lim Yo-Il, Chu Song-Jun, Choe Yong-Gil, Chol Gyu-Kim, Li Yong-Gon, Li Jun-Choe, Kil Nam ja Om Geung-Ung

Hyökkääjät: Tae Gi Sol, Li Won Son, Li Song-Chol, Li Il-Nam, So Chang-Gol, Sim Chol, Kim Dong-Ha, Ko Yong-Nam, Kim Chol ja Kim Won-Chol
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuoden 1988 Thayer Tutt Trophysta puhuttaessa olen nyt saanut niiden katsojamäärät ottelujen osalta selville. Laitan ne seuraavaksi tähän ja samalla ilmoitan myös, että ainakin Jääkiekon MM-Kisoista 1992 tulee vielä oma katsaus Jatkoajalle.

Mikäli se vain onnistuu asiassaan ja kaiken kaikkiaan aiheena herättää riittävästi keskustelua niin sitten ehkä tulee vielä myös Jääkiekon MM-Kisoista 1993 oma katsaus ja muussa tapauksessa se menee vielä vuotta 1992 laajemman pelillisen yleiskuvansa takia omalle sivustolleen nettiin. Pitkään tuli harkittua myös molempien laittamista omalle sivulleen, mutta ajattelin vielä kerran ainakin laittaa ihan palstallekin kun tutumpi aihe ja vuosi varmasti kuin mitä esimerkiksi olisi ollut 1980-luvun alkupuolen vuoden tai 1985 MM-Kisojen katsaus.

Lyhentää tietysti pitää tekstiaiheita aiempiin vuosikatsauksiin nähden, mutta kattavasti lähes kaikista joukkueista asiaa on luvassa.

Tässä Thayer Tutt Trophyn 1988 katsojamäärät:

Kokonaiskatsojamäärät Thayer Tutt Trophyssa 1988: 49 500 katsojaa

Katsojia Eindhovenin Jäähallissa kokonaismäärän osalta: 30 000 katsojaa

Katsojia Tillburgin Jäähallissa kokonaismäärän osalta: 19 500 katsojaa

Katsojia Sijoitusottelujen, Pronssiottelun ja Loppuottelun osalta: 11 870 katsojaa

Ja seuraavaksi vielä tulevat maakohtaiset katsojaluvut eniten ja vähiten katsotuimman ottelun osalta:

Italia: Eniten katsottiin Loppuottelua 2800 katsojan voimin ja vähiten katsottiin Unkaria vastaan pelattua peliä 100 katsojan voimin

Japani: Eniten katsottiin Loppuottelua 2800 katsojan voimin ja vähiten katsottiin Australiaa vastaan pelattua peliä 75 katsojan voimin

Alankomaat: Eniten katsottiin Pronssiottelua 3000 katsojan voimin ja vähiten katsottiin Australiaa vastaan pelattua peliä 1400 katsojan voimin

Itä-Saksa: Eniten katsottiin Pronssiottelua 3000 katsojan voimin ja vähiten katsottiin Romaniaa vastaan pelattua peliä 75 katsojan voimin

Jugoslavia: Eniten katsottiin viimeistä Sijoitusottelua 2500 katsojan voimin ja vähiten katsottiin Tanskaa vastaan pelattua peliä 150 katsojan voimin

Kiina: Eniten katsottiin viimeistä Sijoitusottelua 2500 katsojan voimin ja vähiten katsottiin Bulgariaa vastaan pelattua peliä 125 katsojan voimin

Romania: Eniten katsottiin Sijoitusottelua Bulgarian kanssa 2000 katsojan voimin ja vähiten katsottiin Itä-Saksaa vastaan pelattua peliä 75 katsojan voimin

Bulgaria: Eniten katsottiin Sijoitusottelua Romanian kanssa 2000 katsojan voimin ja vähiten katsottiin Australiaa vastaan pelattua peliä 50 katsojan voimin

Pohjois-Korea: Eniten katsottiin Sijoitusottelua Unkarin kanssa 1500 katsojan voimin ja vähiten katsottiin Australiaa vastaan pelattua peliä 175 katsojan voimin

Unkari: Eniten katsottiin Sijoitusottelua Pohjois-Korean kanssa 1500 katsojan voimin ja vähiten katsottiin Italiaa vastaan pelattua peliä 100 katsojan voimin

Tanska: Eniten katsottiin Itä-Saksaa vastaan pelattua peliä 1200 katsojan voimin ja vähiten katsottiin Australiaa vastaan pelattua Sijoitusottelua 70 katsojan voimin

Australia: Eniten katsottiin Alankomaita vastaan pelattua peliä 1400 katsojan voimin ja vähiten katsottiin Bulgariaa vastaan pelattua peliä 50 katsojan voimin
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös