Calgary Flames 2021–2022

  • 71 045
  • 329
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Jetsillä oli alla viiden ottelun tappioputki ja näissä yhteensä vain viisi tehtyä maalia. Sen lisäksi pelasivat kolmannen matsinsa neljään päivään. Flamesilla oli alla kolme välipäivää. Ei olisi uskonut ottelun perusteella. Itse en ainakaan nähnyt Flamesin pelaamisessa juuri mitään hyvää sen ekan kahdeksan minuutin jälkeen. Helle oli toki ottelun paras maalivahti, mutta sylki myös todella paljon kiekkoja, mutta eipä niitä ollut kukaan laittamassa sisään. Toivottavasti Zadon esitys riitti poppari-osastolle.

Backlund ja Coleman ovat menossa kohti 31 ja 24 pisteen kausia. Ei ihan riitä tuossa roolissa ja noilla soppareilla.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Täydet pisteet pitkän kaavan mukaan. Kokonaisuutena Flamesin osalta oikein hyvä esitys ja ainoastaan Jarry+tolpat olivat murskavoiton tiellä. Backlundin jäähy maksoi kovaa hintaa, mutta kuittasi sitten virheensä rankkareilla. Lucicille kauden kuudes maali ja ne kaikki syntyneet tasakentällisin. Vertailun vuoksi voisi mainita, että Dube-Monahan-Pitlick on saanut tasakentällisin aikaan yhteensä kaksi maalia. On kyllä vahva ehdokas koko liigan huonoimmaksi 3-ketjuksi.

Todetaan nyt taas kerran, että toivottavasti Tre tosiaan tietää mitä on tekemässä tuon Gaudreaun tilanteen suhteen. Jos kävelee ilmaiseksi pois, niin sitä pelillistä aukkoa ei kyllä tulla mitenkään paikkaamaan.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Juuso Välimäki lähetettiin AHL:ään, ja hieno homma, että Juike saadaan ylös ja alas NHL:n ja AHL:n välillä ilman waiverseja. Tuon suhteen olikin aika epäselvä tilanne, että onko tosiaan näin, mutta aikaisemmin tällä viikolla Flamesnation.comissa avattiin, miksi Välimäki on "waiver exempt": Jusso Välimäki is waiver exempt this season

Eli tiivistettynä: vaikka Välimäellä on yksisuuntainen soppari, niin koska Välimäki ei pelannut peliäkään kaudella 19/20, liikkuu hän ilman waiverseja NHL:n ja AHL:n välillä näillä näkymin ensi kauden alkuun asti. Ei muuta kun iso ruutu AHL:stä joksikin aikaa, ja heti kun yksikin loukki tulee NHL:n puolella pakistoon, niin Välimäki on jälleen kehissä. Toivottavasti tämä tilanne ei vaikuttaisi negatiivisesti Juuson Olympiaunelmaan, mutta siihenkin saadaan pienen ajan päästä vastauksia. Minun papereissani on kyllä kisapelaaja, vaikkei olekaan Flamesissa mahtunut pelaavaan kuusikkoon. Yan Kuznetsov lähetettiinkin AHL:stä Välimäen tieltä QMJHL:ään, joka lienee Kuznetsoville paras paikka muutenkin kehittyä, kun peliaika jäi vielä tässä kohtaa pieneksi AHL:ssä.

Kingsistä tuollainen rutiininomainen voitto. Ei mitään ihmeellistä esitystä, ja aika paljon Kings sai laukoa Flames-maalia kohti, mutta todelliset vaaranpaikat saatiin minimoitua johtoasemassa pelatessa.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Eepi
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Aika hankala ottelu, mutta onneksi kakkos-yv hoiti homman kotiin. Varsinaisen peliajan voitto saman divarin joukkueesta on kuitenkin se täydellinen lopputulos, joten ei voi moittia. Doughtyn ja Tkachukin vääntöä on aina kiva katsoa. Ensin Doughty sai Tkachukin ottamaan kakkosen ja myöhemmin Tkachuk kuittasi käyttämällä Doughtyä maskimiehenä voittomaalissaan.

Ilmeisesti tuo Välimäen tilanne tuli yllätyksenä myös Flamesille, koska eiköhän tuo siirto olisi toteutettu muutoin jo aiemmin. Ainakin Välimäelle on enemmän hyötyä farmin isoista minuuteista, kuin poppareilla olosta. Sutterilla on ainakin selvästi enemmän luottoa Zadoon. Andersson ja Kylington saivat isompaa roolia, kun olivat valmiita siihen. Eiköhän sama toimi myös Välimäen kohdalla.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Rupesikohan Flamesin pakkeja laiskottamaan, kun Välimäki lähetettiin AHL:ään ja täten kilpailu peliajasta väheni ainakin väliaikaisesti? Siltä se ainakin näytti etenkin kolmosparin osalta. Voisihan sitä varmaan selitellä back-to-back -pelilläkin, mutta sitä selitystä ei voi täysin ostaa, koska pidempienkin vieraskiertueiden rasituksen alla taso on ollut korkeampi. Zadorov nyt on muutenkin ollut yleensä se huonoin pelaava pakki, mutta kyllä Gudbansonkin kunnostautui enemmän negatiivisessa kuin positiivisessa mielessä, enkä tarkoita pelkästään sitä huolimatonta purkua katsomoon, jonka kautta Ducks pääsi pelissä ylivoimalla tasoihin. Aika paljon omissa oltiin, kun tuo pakkipari oli kentällä. Ei nyt mikään umpihuono peli kumminkaan, mutta parannettavaa ehdottomasti. Välimäen tämän kauden debyyttipeli AHL:ssä päättyi Stocktonin 4-1 -voittoon, ja Juusolle 0+1, +1.

Takaisin NHL:ään. Ducksia vastaan siis 4-3 -voitto rankkareilla. Eka erä oli aika huono (toki maalipaikkoja tuli luotua, mutta enemmän niitä taisi olla Ducksilla). Tolpat taisivat mennä Flamesille ekaan erään 3-2, joten se kertoo aika paljon siitä, että 0-0 oli aika erikoinen lopputulos siitä. Toisen erän alun Ducks-maali herätti sitten joukkueen, ja 3 kpl unanswered. Toisen erän loppuun pukukoppimaali Ducksille, ja tosiaan kolmannessa erässä sitten pahin mahdollinen alku tuolla Gudbransonin turhalla huolimattomuusjäähyllä. 3-3 -maalin jälkeen peli ei ollut kovinkaan avointa, ja jatkoajalta rupesi taas haisemaan siinä viimeisen kympin aikana. Tasuri oli varmaan ihan oikeutettukin tulos, sillä aika tasainen kuusikymppinen nähtiin. Jatkoilla sitten todella tarkkaa pelaamista, eikä mitään huippupaikkoja tullut ollenkaan, Ducksin ollessa lievästi niskan päällä. Ja rankeilla sitten näin päin tällä kertaa. Vladarille uran eka rankkarikisa, ja tyylikkäät torjunnat. Tkachukin Foppa-rankkarilla saatiin hieno päätös tälle matsille.

Flamesin ketjuja oli vähän sekoiteltu, ja yllättäen Flamesin paras ketju oli Coleman-Monahan-Lewis, joka viimeisteli pari maalia, ja loi tukun muitakin maalipaikkoja. Eli jos jotain positiivista tästä pelistä haetaan, niin ainakin Monahanin sekä Colemanin osumat, koska kumpikaan ei ole viime aikoina verkkoa liikaa heiluttanut. Noin yleisessä mielessä ei kovinkaan energinen peli Calgarylta, mutta eipä ne kaikki sellaista sata lasissa -menoa olekaan. Tähän asti Kaliforniasta 4/4 pistettä, mikä on hyvä siihen nähden, ettei peli ole ihan yhtä hyvää ollut kuin aikaisemmilla vieraskiertueilla parhaimmillaan.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames

Tuossa ihan hyvä yhteenveto Välimäen tilanteesta Sutterin kommenteilla höystettynä. Sutterin kommentit vielä alla quotena.

He’s a young guy, he’s gotta play,” Flames head coach Darryl Sutter said from Anaheim on Friday (via Flames TV). “Just very clear, he’s gotta play lots.

“Quite honestly, he got beat out in training camp by (Kylington), not by Zadorov. He got beat out by Shill,” Sutter said. He’s got to get back to earning it and showing it rather than bestowed upon him.

He probably got ahead of the curve a little bit. Heck, I think there’s four guys older than him in Stockton, too, on defence. He’s the youngest defenceman here and it doesn’t serve any purpose to …

“I don’t have any timeline,” Sutter said when asked when we might see Valimaki back with the Calgary Flames. “Brad (Treliving) and I talked about it. I just want him to go and play lots. The foundation of his game, he’s got to get that in order in terms of how you have to play in the NHL to be successful.

“I explained to all these defencemen last year at the end of last year. There’s 32 teams, there’s 250 defencemen. Are you going to be six, seven, eight or are you going to be three, four, five? If you’re just six, seven, eight, then you’re down into that 250 group and there’s somebody else that wants to take your place. So you’ve gotta take the next step to be in that group where you’re looked upon as a valuable player to your team.”

Aika samaa mieltä pitää kyllä olla Sutterin kanssa. Hän se oli, joka viime kaudella hyppäsi kesken kaiken puikkoihin, ja on tämän orkesterin saanut tällaiseen iskuun, Kylingtonin ottamaan stepin eteenpäin jne., joten kyllä siinä saa koko muu organisaatio kuunnella ja seurata sitä, mitä ja miten Sutter haluaa asioiden hoituvan.

Tässä Välimäen mietteitä ekan Stockton-pelin jäljiltä:


 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Eipä Sutter pystynyt muuttamaan sitä tosiasiaa mihinkään suuntaan, että Flames on edelleen pelkkä pisteautomaatti T-Mobile Arenalla. Kolmannessa erässä vähän parempaa yritystä, mutta eihän siinä ekan 40 minuutin aikana ollut oikeastaan muita kunnon maalipaikkoja, kuin se Kylingtonin tolppa. Markströmiltä yksi paha ripari, mutta muuten teki sen mitä oli tehtävissä.

Seuraavaksi vuorossa Särjet ja jos siitä tulisi voitto, niin vieraskiertue olisi erittäin onnistunut.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Se oli varmaan kauden huonointa peliä. Osa toki myös vastustajan hyvyyttä, mutta ei ollut missään nimessä Flames terävimmillään. Ihme koomailua omassa päässä, kiekon kanssa oltiin huolimattomia, ja hyökkäyspäässä luotiin vain hyppysillinen maaliodottamaa. Lopussa toki ihan hyvä kiri, mutta "too little too late". Molemmat tolpat ja rima kilautettiin kertaalleen, mutta sanoisin silti, että ansaittu tappio. Sharksia vastaan täytyy kyllä odottaa tasonnostoa, ja ihan luottavaisin mielin pitää sen suhteen olla, koska homma on isossa kuvassa ollut kuitenkin ihan hyvässä kunnossa.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Välimäki nostettu takaisin NHL:ään, ja eiköhän matka vie suorilta pelaavaan kokoonpanoon, koska erikoistilannepelaamisen ja maalivahtibattletappion ohella kolmospakkiparin herrat kunnostautuivat jälleen sen verran negatiivisessa mielessä, että jos tappion syitä lähdetään etsimään, niin sinne suuntaan kääntyy vahvasti katseet. Poikkarijäähyt Zadoroville ja Gudbransonille mieheen, joista molemmat kostautuivat, ja kaiken huipuksi olivat paraatipaikoilla todistamassa Sharksin voittomaalia. Eli hyvä homma Juuson kannalta.

Pelihän oli täysin voitettavissa, mutta edellä mainitut syyt sekä suoraan sanottuna myös aika vaisu kirivaihde johtivat sitten tappioon. No, nyt on kautta takana 26 peliä, joista peräti 17 on ollut vieraspelejä, joten joulukuun lopuista yhdeksästä pelistä pelataankin 7 kpl kotona. Seuraavat pari kotipeliä tosin ihan kovia jengejä vastaan, joten ryhtiliikettä kaivataan.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Aika karu tappio, kun täysin hallussa ollut matsi päätettiin sitten lahjoittaa vastustajalle. Edellä mainittujen syiden lisäksi voisi mainita Backlundin valinnan lähteä hakemaan uutta mailaa siinä av-maalissa. Yksi asia, joka on jo pitkään pistänyt silmään, niin liigasta tuskin löytyy toista sentteriä, jota vaihdettaisiin yhtä usein pois aloituksesta, kuin Backlundia. Se vaan yleensä tarkoittaa silloin melko varmaa aloitustappiota. Backlund wide on jo pitkään kuulunut selostajien vakiokalustoon. Jos pitäisi keksiä jotain hyvää sanottavaa Backlundin ja Colemanin sopimuksista, niin niiden rinnalla Lucicin soppari vaikuttaa oikein hyvältä.

Sutter vaikutti olevan sen verran pettynyt puolustukseen, että toivottavasti jotain isompaa muutosta olisi tulossa. Välimäki-Stone tuskin pelaisi ainakaan huonommin kolmosparissa. Toivottavasti myös Mackey saisi tällä kaudella peliaikaa, kun kerran Välimäkeä voi siirrellä vapaasti.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Jaaha, no ei pelaakaan Välimäki ensi yönä, koska lähetettiin heti uudelleen alas. Ainoa järkiselitys on, että hyökkäyspäässä jollain janarilla on vammaa, koska Byron Froese nostettiin samassa rytäkässä ylös. Eli taitaa se Zado-Gudi olla myös ensi yönä kehissä, elleivät sitten heitä Stonea pelaavaan kuusikkoon.

E:


 
Viimeksi muokattu:

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
No nyt oli kyllä hyvää peliä, pois lukien ylivoimapeli. Ei vaan millään pomppinut, vaikka pariin otteeseen kiekko kävi Canes-maalin maaliviivalla. Voihan tuon niinkin päin kääntää, että viimeistelyn olisi pitänyt olla parempaa. Tuohon tekemiseen voi kuitenkin olla tyytyväinen, sillä vastassa oli kova joukkue, ja aika hyvin Flames pärjäsi 5vs5-pelissä. Jatkoajat ovat olleet myrkkyä, joten jatkossa sitten vaan jäädytystä koko jatkoaika ja ratkotaan sitten rankkareilla....
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Se oli varmaan koko kauden turhauttavin ottelu. Pelillisesti suhteessa vastustajan tasoon yksi kauden parhaita esityksiä, mutta sen ainoan asian suhteen, jolla on mitään merkitystä, niin iso pettymys. On oikeastaan aika uskomatonta, että kaikista noista paikoista kiekko saatiin vain kerran maaliin saakka. Tkachuk esimerkiksi tuhlasi muutaman loistavan paikan, jossa ei saanut aikaan edes laukausta kohti maalia. Ylivoimaa ja jatkoaikaa lukuunottamatta siis hyvää tekemistä, mutta hukattu mahdollisuus.

Seuraavaksi vuorossa Bruins ja toivottavasti kolmen ottelun tappioputki ei saa silloin jatkoa.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames



Jakob Pelletier painoi viime yönä AHL:ssä tehot 2+1, ja nousi koko sarjan pistepörssikakkoseksi (19gp, 9+16=25p). Niin ikään 20-vuotias Dustin Wolf on vähintään 5 peliä pelanneista veskareista GAA:ssa mitattuna kolmantena (1.98) ja torjuntaprosentissa toisena (93,7 %). Wolf ei ole hävinnyt peliäkään varsinaisella peliajalla. Eli vuoden 2019 ensimmäisen ja seitsemännen kierroksen varaukset ovat saaneet hienon lähdön uralle myös AHL:ssä. Heat on AHL:n kakkosena pistekeskiarvossa mitattuna, ja Pelletier'n ohella yli piste per peli -vauhdissa ovat Glenn Gawdin (pistepörssin 6.) Matthew Phillips (13.) sekä NHL:n puolella tällä hetkellä oleva Ruzicka (33.). Toki Välimäelläkin on yli pinna per peli -tahti, mutta vasta kaksi matsia vyöllä. Hyvä kilpailutilanne päällä seuraavia NHL-nostoja ajatellen, ja esimerkiksi näiden pitlickien, joiden alkukausi ei ole ollut mitenkään häävi, ei voida olettaa saavan automaattipaikkaa pelaavasta rosterista, kun painetta on näin paljon alhaaltakin päin. Ns. isoista nimistä Connor Zarylla on ollut vähän hiljaisempaa (11 peliä, 3+0 ja -7), mutta hän pääsi remmiin vasta kesken kauden sen campilla tulleen loukkaantumisen takia, joten josko se siitä pikku hiljaa.

Nostetaan vielä lopuksi myös Rory Kerinsin nimi esille uudelleen, koska OHL:ssä on syntynyt kuuteentoista peliin 13+29=42p. On pörssikolmonen, tosin hänellä on vähemmän pelattuja matseja kuin muilla kärkiviisikossa. Kerins on ollut aika pahastikin piilossa ennen tätä kautta, kun hänet varattiin v. 2020 kuudennella kierroksella, ja viime kaudella OHL:ää ei pelattu, joten Kerinsinkin viime kauden ainoiksi näytöiksi jäi AHL:ssä pelatut neljä peliä. Osakkeet kuitenkin nousee tuollaisen startin myötä, joten seuraillaan, miten homma etenee.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Ja sama tarina sen kuin jatkuu, tosin ei tuo peli ihan yhtä hyvää ollut kuin Hurricanesia vastaan. Järkyttävä määrä pitää tehdä töitä maalin eteen, ja sitten melkein joka töppäys omassa päässä kostautuu. Hyökkäysalueaikaa Flamesilla oli yli puolet enemmän kuin Bruinsilla, mutta kun tehottomuus jatkuu. Erinomaisena esimerkkinä vaikkapa Bruinsin neljäs maali, joka oli ensimmäinen kunnon hyökkäys Flamesin alueelle kolmannessa erässä. Maaliinhan se päättyi. Siihen vielä päälle Markströmin tämän kauden pahin imurointi pelin avausmaaliin, jonka merkitystä ei tässä maalintekovaikeussyklissä voi liikaa korostaa, niin vaikeaa on voittaa. Ylivoima näytti näennäisesti hiukan paremmalta kuin Hurricanesia vastaan, ja sieltä sentään saatiin loppujen lopuksi onnistuminenkin aikaiseksi, kun synttärisankari Tkachuk vippasi maalinedustalta kiekkoa uuniin. Bruinsin tasoista joukkuetta vastaan kolme maalia eteen oli kuitenkin liikaa, ja oikeastaan tuon Bruinsin neljännen maalin jälkeen peli oli paketissa.

Sikäli pelin rakenteesta ei voi olla kauhean huolestunut (mitään ylivoimahyökkäyksiä ei anneta, joten peli ei sikäli vuoda), ja hyvä homma, että kauden alusta on tienattu kunnon kasa pisteitä, mutta ei tässä silti ole varaa kauheasti enempää kyntää, sillä vaikka peli olisi formissaan, niin lopputulokset ja pisteet merkitsevät eniten. Toki Pacificin muutkin kärkijoukkueet ovat nyt hävinneet ihan kohtuullisesti matseja, joten piikkipaikka divisioonassa on säilynyt. Otteluohjelma on jälleen aika kiivas tuonne joulun nurkille asti, mutta kuten hyvin tiedetään, kotiotteluita on selvästi enemmän pelaamatta kuin noita kovempia vierasgrindauksia (Itä on jo aika hyvin kierretty läpi), joten senkin osalta voi olla optimistinen, kunhan maalipaikkojen hyödyntäminen saadaan lähemmäs kauden alun tasoa. Seuraavana on B2B-vieraspelit Hawksia ja Predatorsia vastaan, ja vähimmäisvaatimuksena on päättää tappioputki tähän settiin.

Edit: Jos jokin osa-alue huolestuttaa eniten, niin tappioasemasta nouseminen kiinni ja ohi. On nimittäin vaikeaa ollut. Tässä puhutaan mielestäni ainakin osittain mentaalipuolen asioista, joten tätä tulee kyllä seurattua myös loppukauden osalta tarkasti. Jos pääsisivät edes lähelle sitä Bob Hartleyn "Comeback Kids" -kauden intensiivisyyttä ja nälkää pelien lopuissa, niin kelpaisi kyllä. Ehkä tässä näkyy henkisen puolen osalta myös se, että sitä todellista high end talenttia ei rosterissa liikaa ole.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Hyvää näennäistä hallintaa, mutta mielestäni Flamesin todelliset maalipaikat olivat aika vähissä. Huono maalivahtipeli ja yv eivät ainakaan helpota pelaamista. Ylivoima on nyt ollut viimeiseen viiteen peliin 1/16. Itse ainakin toivoisin näkeväni ylivoimalla jotain muitakin ratkaisuja, kuin Gaudreaun lämärit, joilla on noin 2% mahdollisuus päätyä maaliin.

Ei tässä nyt tietenkään ole vielä mitään syytä panikoida, mutta divarin taso on yllättävän kova ja kauden lopussa jokainen menetetty piste voi maksaa kovaa hintaa. Saas nähdä koska häviävän joukkueen rosteriin tehdään vihdoin jotain muutoksia.

Markström aloitti ja lopetti viime kauden hyvin, mutta välissä oli erittäin vaikeaa. Toivottavasti tällä kaudella ei nähdä samaa.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Ei tule kolme ottelusiirtoa riittämään Flamesin osalta. Tai sitten pelataan AHL-valtaisella rosterilla + valmennuksella la-su -yönä, mutta kaiken järjen mukaan tulee valitettavasti lisää ottelusiirtoja. Flamesilla on siis jo 16 pelaajaa COVID-protokollassa + lukuisia valmentajia ja taustaporukkaa, muiden muassa Darryl Sutter.


 

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Protokollan ulkopuolella siis ilmeisesti enää Oliver Kylington, Dan Vladar, Blake Coleman, Mikael Backlund, Matthew Tkachuk ja Dillon Dubé. Paskalta näyttää koko liigan osalta tällä hetkellä, Kiinan kisoista nyt turha enää puhuakaan.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Siinä vähän juttua Flamesin koronatilanteesta. Sellainen koelaboratoriohan tuo tietyllä tapaa on, kun käytännössä melkeinpä joka pelaaja sai taudin, ja nyt sitten ollaan saatu seurata, miten homma etenee. Ihan ymmärrettävääkin, että NHL tiukensi ja tarkensi koronaohjeistusta, kun huomaa, miten ärhäkästi tämä variantti leviää. Calgaryssa ei juurikaan mitään isompia oireita kenelläkään, joten hyvä homma tietenkin.
The NHL has been trying to get as many games completed as possible prior to Christmas. But it’s becoming more and more difficult to do so because of the rapid spread. For the Calgary Flames, it quickly became impossible.

“We had a pretty good three-on-three team. They might have been tired after it was all said and done, but there comes a point where you don’t have any guys left,” Treliving joked on Zoom. “I joked with (head coach Darryl Sutter) it’s probably the only time players wouldn’t have bitched about ice time.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern

Heat painaa hyvässä vireessä. Wolf on pelannut todella hyvän alkukauden. (Viimeiseen 18 otteluun ei ole yhtään varsinaisen peliajan tappiota!!) Tuulola sai myös onnistumisia viimeisissä kahdessa pelissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Eepi

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Flamesin otteluohjelmasta pari huomiota:

- vaikka mm. Olympiatauko käytetään korvaamaan siirrettyjä pelejä, tietää se siitäkin huolimatta Flamesille yhtä rajuimmista pelitahdeista koko NHL:ssä loppurunkosarjan osalta, mikäli koko 82 pelin runkosarja tosiaan viedään/saadaan vietyä läpi.
- Koska Kanadassa ollaan koronan suhteen tiukemmilla linjoilla, siirsi se Flamesin kahta joulunjälkeistä kotipeliä tulevaisuuteen, joten näillä näkymin sitten uuden vuoden yönä seuraava viiden matsin vieraskiertue käyntiin.
- Tuon seuraavan vieraskiertueen jälkeen (jos ei tule ottelusiirtoja) Flames on pelannut yhteensä 33 runkosarjapeliä, joista peräti 22 kpl on ollut vieraspelejä. Kotipelejä on siis ollut vain 11 kpl, joten loppuohjelma tulee olemaan selkeästi kotipainoitteisin koko NHL:ssä.
- Jos pandemia sekoittaa kautta, ja esim. Flamesille jäisi selkeä epäsuhta koti- ja vieraspelien välillä, niin olisi mielenkiintoista tietää, onko mahdollisen lyhennetyn runkosarjan tulokset kuitenkin siinä (kaiketi näin, tuskin tällaisia voi mitenkään oikeudenmukaisesti tasapainoittaakaan, vaikkakin toki nämä vieraspainoitteiset siitä hieman kärsivätkin). Lisäksi se on tietysti mielenkiintoista, että tässä skenaariossa Calgary olisi myös lipputulojen osalta yksi eniten kärsineistä, joten tiedä sitten, voidaanko tuollaistakaan mitenkään liigan osalta kompensoida. Toiveissa on toki, että saataisiin täysi setti vietyä läpi, mutta saa nähdä.

Pääasia on se, että joukkue-epidemia on takanapäin, ja kaikki pelaajat ja koutsit ym. ovat olleet jo jonkin aikaa terveinä treeneissä.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Flamesin otteissa oli odotetusti vähän ruostetta pitkän tauon jälkeen, mutta mielestäni kokonaisuutena ihan ok ottelu. Markström ei nyt päästänyt mitään helppoja maaleja, mutta kuitenkin lähes jokainen Krakenin kunnollinen tilanne päätyi maaliin. Wolf oli 2-maalivahtina ja saa nähdä, että pääseekö pelaamaan ennen kuin Vladar palaa kokoonpanoon. Zado teki hyvän esityön Gaudreaun ekaan maaliin, mutta muuten kolmospari oli taas vähän ongelmissa.

Jets-matsi on ainakin siirretty eli ilmeisesti seuraavaksi vuorossa Hawks.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Hyvä, että saatiin näistä ns. kevyemmistä vastustajista vieraskiertueen alkajaisiksi voitot, kun seuraavat kolme ovat sitten vähän kovempaa sorttia Idän puolelta. Vähän hankalaa oli Hawksia vastaan aluksi, mutta loppujen lopuksi ihan rutiininomainen voitto. Paremmalla viimeistelyllä olisi voinut tulla jokunen maali lisää, ja sama homma myös toiseen suuntaan. Loppulukemat ehkä turhankin selkeät. Markströmillä vähän pomppi pelin alkajaisiksi, mutta loppujen lopuksi sielläkin osastolla parempaa tekemistä kuin tauon jälkeisessä pelissä Seattlea vastaan. Ei missään nimessä siis mikään huikea esitys Calgarylta, mutta riittävä.

Brett Ritchie ja Dan Vladar ovat taas käytettävissä, ja heikoista kiekollisista avuista huolimatta laittaisin kyllä Ritchien kehiin Pitlickin tilalle, joka ei ole kyllä sen 4th rounderin arvoinen hankinta ollut. Wolf palasi Vladarin paluun myötä farmiin, ja pisti Heatin takaisin raiteilleen yhden tappion jälkeen, kun koppi tarttui iltapuhteen ykköstähdelle 33/34 kertaa. Statsit tällä erää 15-0-2, 94,2%, 1.79.

Vieraskiertueen kolme seuraavaa sitten Panthersia, Lightningia ja Hurricanesia vastaan. Siinä tulee myös 3 matsia 4 päivään, joten mielenkiinnolla odotellaan tätä mittaria!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös