Calgary Flames 2019–2020

  • 102 183
  • 383

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Coyotesia vastaan pelattiin paremmin kuin Jacketsia vs, ja se riitti 3-2 -voittoon. Flames tavoilleen uskollisena päästi kaverin taas heti johtoon, ja sen Hallin maalin myötä tulikin uumoiltua jälleen kerran vaikeaa takaa-ajopeliä. Noh mitä vielä, Flames pelasi ekan erän todella hyvin ja nousi ekalla puoliskolla johtoon Gaudreaun ja Brodien maaleilla. Koko loppueräkin oli Flamesin hallintaa ja hyvältä sektorilta päästiin useamman kerran ampumaan, mutta Kuemper kesti + kertaalleen Hanifin kilautti tolppaan. Paikoista huolimatta siis maalin johdossa erätauolle.

Toinen erä olikin sitten ylivoimaisesti ja selkeästi Flamesin huonoin erä, ja vastaavasti Coyotes painoi kovaa päälle. Tuon Backlundin 3-1 -maalin jälkeen Flamesin peli loppui jollain tapaa siihen, ja Coyotes rupesi virittelemään kiriä. Forbort pelasti yhden tilanteen maaliviivapuolustuksensa ansiosta, mutta lopulta, jälleen paskan omalta alueelta ulospyrkimisen jälkeen Coyotes kavensi, kun Söderberg nuiji maalinedustalta kiekon viivan yli. Coyotes jatkoi hallintaa, mutta onneksi siihen tuli tuo Goligosken tyhmä kiekon sulkemisjäähy, joka rauhoitti loppuerää. Talbotille erässä peräti 20 torjuntaa, mutta suurin osa oli loppujen lopuksi aika helppoja.

Kolmanteen erään Flames tuli huomattavasti paremmin, ja Coyotes pidettiin pois maalipaikoilta. Gustafsson täräytti kerran ylärimaan tuossa erän puolenvälin paikkeilla, joka olisi kyllä saanut upota sisään. Noh, hetki sen jälkeen Coyotes pääsi myös ylivoimalle, mutta se tapettiin, ja oikeastaan ihan pelin lopussa ei ollut mitään hätää. Toki Scmaltzilla oli hyvä paikka tasoittaa siinä 3-4 min ennen loppua, mutta se jäi viimeiseksi tontiksi.

Kolmas erä jätti hyvän maun tästä esityksestä, vaikka toisessa erässä oltiin ajoittain pesukoneessa. Isona posina se, että yv-hyökkäyksiä ei pahemmin kaverille annettu, mikä on varsinkin näissä kotipeleissä ollut murheenkryyninä. Nuo oman pään lähdöt paineen alla vastustajan aluepainostuksen jälkeen ovat sellaisia, että parempaan pitäisi pystyä. Pääasia kuitenkin, että tällaisesta pelistä otettiin se voitto varsinaisella peliajalla. Seuraavaksi sitten Golden Knightsia vastaan, joka ei näköjään viime yönä ilmoittautunut lainkaan paikalle Jetsiä vastaan. Luulisi siis olevan kova peli tulossa.
 
Viimeksi muokattu:

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
AHL-puolesta ei ole paljon juttua ollut, joten kirjoitellaas siitäkin pieni värssy. Kovan alkukauden jälkeen Heatin vire on hieman rauhoittunut, ja esim. viimeisestä 15 pelistä voittoja on kuusi. Playoffeihin ollaan kuitenkin näillä näkymin menossa. Viime yönä Oilersin farmi otti rankkarivoiton Stocktonista lukemin 4-3, mutta edellisen yön pelin Heat voitti 3-2. Näin suomalaisittain on ollut positiivista huomata, että Tuulolan Eetu on nostanut pelaamisen tasoa, ja viimeiseen viiteen peliin Tuulola onkin painanut tehot 3+3 (ja viimeiseen 9 peliin 4+6). Viime ja edellisyönä 1+1, ja Eetu on päässyt pelaamaan hyvässä ketjussa Byron Froesen ja Austin Czarnikin kanssa. Ylivoima-aikaakin on ruvennut ropisemaan. Tuulola valittiin viime yönä ottelun kakkostähdeksi ja kotipelissä ykköstähdeksi.

Tuulolan viime yön maali:



Ja tässä viime viikonlopulta Eetun av-osuma:



Pelejä ei ole AHL-puolelta nähtynä, joten vaikea lähteä sen tarkemmin arvioimaan Tuulolan otteita muihin verrattuna, mutta tilastojen valoissa ainakin kausi on ollut nousujohteinen. Raamit ja pelitapa ovat kyllä sellaisia, jotka puhuvat sen puolesta, että Tuulolalla olisi saumaa nousta NHL:ään bottom-6-rooliinkin, kunhan jalkanopeus riittää. Highlightsien perusteella on ehkä saanut hiukan lisää potkua viime Liiga-kauteen nähden, ja toivotaan, että esim. ensi kaudella pystyisi jo tekemään debyytin isoissa valoissa. Pelaajatyypiltään on ainakin sellainen, että niitä ei ihan ruuhkaksi asti ylhäällä ole, kun pelaa vielä oikea käsi alhaalla. Buddy Robinson on farmin puolelta se pelaajatyyppi, jonka kanssa Tuulola kilpailee samasta roolista, ja voisi olettaa, että lähes seitsemän vuotta nuorempana omaa hyvät tsäänssit nousta nokkimisjärjestyksessä Buddyn ohi lähiaikoina. Robinsonilla toki loppuu myös sopimus tähän kauteen, joten saa nähdä, jatkaako täällä vai ei.

Tuulolan ohella mm. Adam Rucizka on pelannut nousujohteisesti AHL:ssä, ja Ruzickan ketjukaveri Matthew Phillips on tietysti tehojen valossa nuoriso-osaston kovin pelaten lähes piste per peli -tahdilla. Tuo kolmikko onkin tulevan kauden training campia ajatellen mielenkiintoisinta seurattavaa. Näillä ketjuilla on menty viime pelit:

Czarnik-Froese-Tuulola
Phillips-Ruzicka-Pospisil
Kirkland-Gawdin-Robinson
Gallant-Marcinew-McCarron

Leslie-Yelesin
Schueneman-Valiev
Hamilton-Lancaster

Alan Quine on ollut alavartalovamman myötä sivussa (day-to-day) ja Ryan Lomberg myös alavartalovamman takia (month-to-month). Luke Philp puolestaan sairaana sivussa.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Se oli niitä matseja, jossa käytännössä kaikki mahdollinen tuntui olevan Flamesia vastaan. Joukkue pelasi kyllä kokonaisuutena heikon ottelun, mutta yksi jäätävä pomppumaali teki lopulta sen hienon nousun kolmen maalin takaa täysin turhaksi. Loistavasti pelannut Lucic taklasi Pirrin kautta Hanifinin ulos ottelusta. Se on toki täysin normaalia, että kaikki nuo kolikonheitto-haastot tuomitaan vastustajille, mutta siinä ei sitten nähty mitään maalivahdin estämistä, kun Rittich kaadettiin kaksi kertaa.

Kaikki 1-ketjun pelaajat pelasivat yli 20 minuuttia ja saivat aikaan yhteensä vain yhden vedon enemmän kuin pelkkä Backlund. Gaudreau hukkasi taas vaihteeksi yhden läpiajon ja tällä kertaa ei saanut aikaan edes laukausta. Gio pelasi yhden kauden heikoimmista peleistään ja varsinkin se sekoilu omalla alueella ilman mailaa oli jotain sellaista, jota ei ole totuttu näkemään.

Rittich on aina varma valinta näihin kotipeleihin, ettei homma vaan menisi liian helpoksi. Kahdeksan edellistä kotipeliä ja 31 päästettyä maalia. Siinä tulee jo mukavasti painetta pelaajille, kun pitäisi tehdä aina vähintään viisi maalia, jotta olisi mahdollisuus voittaa ottelu. Täytyy kyllä olla erittäin tyytyväinen siihen, että Rittich sai vain kahden vuoden pituisen sopparin.

Jos nyt loppuun vielä jotain positiivista, niin onneksi myös Nucks hävisi ottelunsa.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Jäi itseäkin harmittamaan vanha tuttu DeBoer onnistuneine haastoineen, Rittichin kaatamiset sekä tuo voittomaali, mutta taas voi peiliinkin katsoa. Miksi joka kerta pitää nukkua pelin alussa? Nyt oli vielä napsua kovempi porukka vastassa, joten kirin virittäminen on sikäli aina vaikeampaa. Teki ihan pikkuisen gutaa, kun Tkachuk löi pelin tasoihin, mutta tosiaan loppu oli sitten slap in the face -kamaa.

Milan Lucic oli melkoinen elukka viime yönä, ja pelin paras Flamesin pelaaja, ja tehot 1+1 siitä hyvästä. Pari mukavaa niittiä myös siihen päälle. Hanifin tosiaan loukkaantui ekassa erässä, ja ei ole vielä tietoa vamman vakavuudesta.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Korona on hiljentänyt homman, mutta otetaas positiivisia uutisia tähän väliin:




Eli sekä Mackey että Poolman Entry Level -soppareihin 1v pahveilla. Colton Poolman on Jets-pakistossa pelaavan Tuckerin pikkuveli, ja ilmeisesti vähän sellainen oma pää ensin -kaveri. Asennetta ja työmoraalia myös kehuttu Poolmanin kohdalla, ja hänestä Flames oli ollut kiinnostunut jo viime syksystä alkaen.

Connor Mackey on Poolmanin tavoin vasen käsi alhaalla pelaava pakki, jolla on hyvät raamit ja Dregerin mukaan potentiaalia kehittyä top4-pakiksi. Mackeyn kohdalla huomion arvoista on erityisesti se, että hän oli TSN:n draftaamattomien vapaiden agenttien listan numero uno. Frank Seravallin mukaan 28/31 NHL-jengiä osoitti Mackeyta kohtaan kiinnostusta. Flames harvoin juhlii näissä kilpailuissa, joten tästä tuli ihan mukava fiilis. Ilmeisesti se auttoi asiaa, että Mackey oli Flamesin dev campilla vuonna 2017, joten siitä on varmaan jäänyt kaverille positiiviset kokemukset, ja varmaan myös jonkinlainen yhteys seuran ja pelaajan välille.

Flamesin viime vuosien vähäisistä varausvuoroista johtuen prospect pool on aika kapea, ja sanoisin, että Mackey ja Poolman menevät ainakin pakkien rankingissa heti sinne TOP5:een.

E: Mackeyn suusta vielä tuon v. 2017 leirin vaikutus:

“I got a little taste there,” he said. “That started the whole process.”

Mackey, 23. could have turned pro following his sophomore season but, after taking a week to think about it, opted to return to Minnesota State for another year. Prior to his junior season, he met with representatives with seven teams, including Calgary.

“I had built a relationship with them and was comfortable with them,” Mackey said. “That hasn’t changed since Day 1. When I made my decision to come back to school, they respected that. …

“I wanted to be part of that organization. I’m pumped.”
 

Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Äkkiä aika rientää. Moni varmasti muistaa kun kymmenen vuotta sitten kohistiin norjalaisesta Gretzkystä. 10-vuotias junnu peippaili youtube-videolla vastustajiaan miten tahtoi. Nyt tämä kundi on 20-vuotta ja juuri kirjoittanut sopimuksen Flamesin kanssa. Ei ihan Gretzkyä tullut, mutta aika näyttää millainen pelaaja miehestä kehkeytyy.

ONE STEP CLOSER - linkki vie Flamesin sivuilta löytyvään uutiseen.

 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern

Kuhta#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä, Liverpool, Sympatiat Saipalle

Eli Hamonic ei pelaa, jos playoffit nyt edes kokonaan koskaan loppuun saakka pelataan. Välimäki ei pelaa myöskään, koska siten saadaan suojaus expansion draftiin.
Hieno mies, ei voi kun arvostaa tuollaista päätöstä. Kyllähän jokaisen vastuullisen vanhemman tulee ajatella lastensa hyvinvointia.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Eipä tällaisista päätöksistä voi kauhean vihainen tai pettynyt olla. Rohkea, mutta myös ymmärrettävä päätös. Hammer oli nyt ensimmäinen pelaaja, joka tällaisen päätöksen kanssa tuli julki, ja ilmeisesti maanantaihin asti on muilla NHL-pelaajilla aikaa tehdä vastaavat, joten katsotaan, kuinka moni seuraa perässä. Hamonicin pelit lienevät UFA-statuksen myötä Calgaryssä pelattu. Hieno mies, kiitokset peleistä. Tuskinpa tällä päätöksellä miehen offseason-neuvotteluihin voi olla loppujen lopuksi kauhean negatiivista vaikutusta.

Jos tämän päätöksen vaikutusta miettii pelilliseltä kannalta, eikä Flames-pelaajilta tule lisää vastaavia päätöksiä, niin Forbortin ja Gustafssonin deadline-hankinnat olivat tähän peilaten ihan jees, kun Välimäenkin kanssa annetaan tämän kauden mennä loppuun ilman pelejä. Nyt siellä on selkeähkö tilanne, kun Gio-Brodie, Hanifin-Andersson sekä Forbort-Gustafsson muodostanevat kärkikuusikon, ja Kylington on sitten ensimmäisenä varalla Stone vanavedessään. Täten pakiston pitäisi olla vähän dynaamisempi ja parempi viime kauden playoffeihin nähden, kun Fantenberg ja Hamonic vaihtuu tuohon edellä mainittuun kolmospariin.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Voiko tästä päätellä, että Välimäen toipuminen on edennyt hyvin ja hän on/olisi jo pelikunnossa? Hienoa jos näin on.

Oli ainakin jäällä käynyt jo hiukan ennen kuin kausi laitettiin pauselle. Siitäkin on jo useampi kuukausi, eikä mitään ihmeellistä ole kuulunut, joten eiköhän Juuso ihan hyvin ole kuntoutunut.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Treeneissä ollaan siirrytty isommasta porukasta sellaiseen jakaumaan, että alkavat nuo pelaavat pelaajat erottua. 2+8+12 - setissä oli tällainen rakenne viimeisimpien uutisten mukaan:

Gaudreau - Monahan - Lindholm
Tkachuk - Backlund - Mangiapane
Lucic - Bennett - Dubé
Rinaldo - Jankowski - Rieder

Giordano - Brodie
Hanifin - Andersson
Forbort - Gustafsson
Kylington - Stone

Rittich
Talbot

Ryan tuosta tosiaan uupuu, ja tulee sieltä kyllä myös kehiin, mutta oli nyt poissa. Bennett on ilmeisesti ollut sellainen vakavampi kokeilu tuossa Loochin ja Dubsin välissä, ja scrimmage-matsissa ainakin se ketju oli vahva. Noista nyt ei tarvitse mitään suurempia johtopäätöksiä tehdä, kun pelaavat omiaan vastaan, mutta tosiaan Ryania ollaan ilmeisesti sovittamassa mahdollisesti neloseen. Oilers-harkkapeli on sitten tosissaan aikaa testata vielä, mutta sitten pitää olla jo valmiina. Bennettille playoff-moodi ei ole ikinä ollut ongelma, ja Ryanin rooli aloitus- ja av-spesialistina tulee varmaan esille post-seasonille mentäessä. Sanottakoon Ryanista kuitenkin se, että on tuosta bottom-6-hyökkääjistöstä Dubén ohella varmin kiekollinen onnistuja, mutta monikäyttöisyytensä ansiosta näitä kokeiluja on varaa tehdä. Ja varmasti halutaan saada se sama vanha playoff-Bennett esille, eikä tuo kokeilu nyt hassummalta kuulosta.

Tämän myötä viimeistään voidaan myös todeta se, että Välimäen soppareita ei aleta polttamaan pitkän ja vaikean vamman jäljiltä, mutta mukava oli nähdä Juuson naamaa noissa harkkapeleissä ym. Kuntoutusprosessi on edennyt ilmeisesti hyvin, ja Calgarylle todella arvokasta on saada Välimäki pidettyä joukkueessa laajennusdraftiin mentäessä ilman, että yksi suojaamisslotti uhrataan nokialaiseen.

Tästä camp-rosterista mielenkiintoinen havainto on myös se, että pakiston puolelta porukkaan nostettiin hiljakkoin NCAA:sta signattu Connor Mackey. Hänen sopimuksensa alkaa vasta ensi kaudella, joten Mackey ei ole edustuskelpoinen näihin peleihin, mutta siitä huolimatta hänet haluttiin ottaa jo tähän vaiheeseen mukaan. Mackeysta olikin luettavissa mielenkiintoinen juttu Athleticissa, ja avattu sitä, miten kaveri oli vielä jokunen vuosi sitten mitäänsanomaton junnu, mutta pikku hiljaa on ruvennut tapahtumaan. Kuulemma silloin, kun vuonna 2017 Mackey sai kutsun varaamattomana pelaajana Flamesin campille, miehelle valkeni ensimmäistä kertaa kunnolla ajatus siitä, että NHL voisi kutsua. Alla Mackeyn mietteitä tämän training campin osalta:

“I feel that I belong here,” Mackey said. “I know I still have a lot to prove. It’s only been a few days. As every day goes by, I get a little more comfortable. I’m learning things. I feel fine out there, but I know I can do better.”

Hyväraaminen lupaus kieltämättä, ja toisin kuin Eliteprospects kertoo Connorin painoksi 83 kg, niin Athleticin jutun mukaan päälle 90 kg on varteen kumminkin jo otettu. Minnesota-aikainen yliopistovalmentaja Mike Hastings kuvailee Mackeyta pakiksi, jolla ei ole pahemmin heikkouksia. Ns. hiljainen johtajatyyppi, joka ei pidä pukukopissa mekkalaa, mutta näyttää esimerkkiä kentän puolella. Työmoraalista ei jää kiinni.

Jos vielä camp-asioista jotain kommentoi, niin viime viikolla rapakon takana oli vissiin hieman sensaationhakuista uutisointia liittyen tuohon Flamesin campin alkupuoliskon ryhmäjakoon. Suurin osa ydinryhmästä oli ensin kehissä, ja sitten oli reilu kymmenen jätkää, jossa oli mukana myös Johnny Hockey. Eric Francis Sportsnetillä oli ruvennut spekuloimaan, että onko tämä joku rangaistus ja liittyykö se jotenkin mahdollisesti siihen, että Gaudreau olisi huonossa kunnossa. Noh, GM Treliving oli nähnyt tarpeelliseksi ottaa tuosta kiinni, ja siitä statetementista kommentit alla...:

“I think it’s unfair,” said Treliving. “Professional sports isn’t fair. But when it gets to a level where a guy has done absolutely nothing to get … criticism, when it (should be) the absolute opposite. He looks phenomenal.

“Johnny Gaudreau has never looked better. For those in attendance at the practices, he’s absolutely flying out there. He’s in a great frame of mind. I’m totally ecstatic where Johnny Gaudreau is right now.”

...Gaudrean oma kommentti...:

“Yeah, I don’t listen too much to that kind of stuff,” he said. “As long as I’m prepared and ready to go when Aug. 1 comes around … I know I will be. I’ve never had a problem being ready for the start of a season or anything like that.”

...ja vielä koutsi-Ward:

“I’ve liked him. I like a lot about him,” said Ward. “He’s got a lot of jump. He’s come back in great shape. He’s working extremely hard. He’s having fun out there. He’s got a smile on his face. Which is extremely important. This is a time of year you have to enjoy. Everything we’ve wanted out of Johnny right now, he’s checked all the boxes. We’re real, real pleased.”

Jo viime kauden pettymyksen jälkeen tätä ajankohtaa on odoteltu. Eli playoffien alkua. Kuten jo kausitopicin avauksessa taisin jotain sanoa, niin runkosarjailmeellä ei viime vuoden jälkeen ole suurempaa merkitystä, kunhan playoffeihin mennään. Siellä saadaan uusi mittaus kärkihyökkääjistä, joista etenkin Gaudreau, ja myös Monahan ovat sen edessä, että pitää ruveta tapahtumaan. Jos Jetsille tiputaan, ja siellä ollaan esim. alle puoli pinnaa per peli -tahdissa pelattu, niin uskoisin Gaudreaun olevan trade blockissa jo tulevana offseasonina. Gaudreau on Flamesin paras esimerkki pelaajasta, jonka arvoa ja tekemisen tasoa mitataan nimenomaan tehopisteissä. Toiveissa toki olisi se, että nämä kaverit pelaavat nyt tykkiloppukauden, mutta odotellaan ja katsellaan, ja sen jälkeen muodostetaan uusia mielipiteitä ja ajatuksia.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Ryan tullut reeneihin takaisin, ja kokoonpanon osalta on palattu siihen tuttuun:

Gaudreau - Monahan - Lindholm
Tkachuk - Backlund - Mangiapane
Lucic - Ryan - Dubé
Bennett- Jankowski - Rieder - Rinaldo

Giordano - Brodie
Hanifin - Andersson
Forbort - Gustafsson
Kylington - Stone

Rittich
Talbot

Eli Ryan löysi paikkansa jälleen hyvin toimineesta ketjusta Loochin ja Dubsin välistä. Bennettin kannalta tilanne on harmillinen. Toisaalta kaveri on kyllä selkeästi Flamesin kymmenen parhaan hyökkääjän joukossa, mutta toisaalta nuo kolme ekaa ketjua olivat ennen koronaa aika pitkään muuttumattomat ja ihan hyvin toimivat. Se tuossa neljännen vitjan kasaamisessa on Bennettin kohdalla myös ikävää, että kiekollista tukea ei tämän kauden Jankowskilta tai Rinaldo-Rieder -akselilta voi kauheasti odottaa, ilman tasonnostoja. Toisaalta siellä on viimeisen parin kauden aikana Mangiapane sekä Dubé ottaneet tonttinsa kakkos- ja kolmosketjuista hyvien otteiden kautta, mutta vastaavanlainen tasaisuus on Bennettiltä puuttunut.

Toisaalta ongelmaa voi pitää myös positiivisena, koska playoff-Bennettiin kohdistuu paremmat odotusarvot mitä runkosarja-Bennettiin. Ja muutenkin kun miettii tätä Flamesin middle- tai bottom-six -osastoa, niin niistä en ole huolissani, pikemminkin noiden kärkinimien pärjäämisestä Jetsin Connor-Scheifele-Wheeler -osastoa vastaan. Jos kolme ekaa ketjua ovat jo nyt selkeät, niin nelosessa käydään sitten kilpailua peliajasta Jankowsin, Riederin, Rinaldon sekä ehkä myös Czarnikin kohdalla, vaikka viimeisenä mainittu sopii huonoiten tähän rooliin. Pitäisin tällä hetkellä jopa Rhinoa hyvänä vaihtoehtona toiseen laitaan, koska ennakkoajatuksiin nähden Rinaldo on ollut jopa kohtuullisen käyttökelpoinen pelaaja Flames-nutussa. Kaverin asennetta ei voi kuin ihailla, ja suurimmaksi osaksi siellä on pystytty keskittymään ihan olennaiseen. Jankowskin laittaisin ehkäpä herkimmin poppareille, jos yhtään jatkaa sitä tämän kauden runkosarjaesiintymistään. Eiköhän nelonen ole kuitenkin lopulta muodossa Bennett - Jankowski - Rinaldo/Rieder, joska Jankowski on saanut jonkin verran av-vastuuta.
 

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
En nyt oo flames fani joten en oo seurannut näitä pelaajia oikeen highlightsien lisäksi mutta onko Backlund muka niin hyvä että kelpaa kakkos sentteriksi?
Jotenkin ite nähnyt kyseisen pelaajan ehkä kolmosen sentterinä taitojen perusteella. Olisikohan kenelläkään kertoa esim vahvuuksista ja heikkouksista tarkemmin?
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
En nyt oo flames fani joten en oo seurannut näitä pelaajia oikeen highlightsien lisäksi mutta onko Backlund muka niin hyvä että kelpaa kakkos sentteriksi?
Jotenkin ite nähnyt kyseisen pelaajan ehkä kolmosen sentterinä taitojen perusteella. Olisikohan kenelläkään kertoa esim vahvuuksista ja heikkouksista tarkemmin?

Tämän ketjun viime vuoden huhtikuussa avattuani kommentoin sentteritilannetta tuoreeltaan pettymyksen jälkeen seuraavasti:

Senttereitä on määrällisesti suht paljon, mutta sinne kyllä toivoo selvää vahvistusta, koska oikeasti kovassa joukkueessa näkisin Backlundin kolmosena ja Monahanin mieluummin kakkosena kuin ykkösenä. Todellista ykkössentteriä tuo eniten varmaan kaipaa. Siksi en yllättyisi, jos esimerkiksi Duchene herättäisi Trelivingissä kiinnostusta (näissä kovemmissa nimissä tulee kuitenkin capit vastaan, joten treidejä pidän todennäköisempinä vaihtoehtoina). Pitää kuitenkin pysyä realistina, ja ymmärtää, että puhtaan ykkössentterin hankkiminen yhden offseasonin aikana on miltei mahdotonta.

Jos Backlundin hyvyyttä kakkossentterinä miettii, niin riippuu varmaan siitä, mihin sitä suhteuttaa. Esim. avauskierroksella vastaantulevalla Jetsillä on kakkosen keskellä Cody Eakin, ja näistä kahdesta otan Backlundin mieluummin. Vastaavasti jos mennään vertailemaan noihin kovimpiin contendereihin, niin ei taida ainakaan paremmalla puoliskolla kakkossenavertailussa Backlund olla. Näkisin kuitenkin suuremmaksi ongelmaksi sen, että tämä franchise ei ole lähihistoriassaan ikinä päässyt käsiksi sellaiseen oikeaan ykkösketjun huippusentteriin á la Joe Nieuwendyk. Suurimpana syynä siihen on tuo, että ikinä ei olla päästy siellä TOP3:ssa varaamaan, ja treideissä/free agent frenzyissä nämä oikeasti kovat nimet ovat olleet aika utopiaa (mitä nyt Ryan O'Reillyä yritettiin aikoinaan offer sheetata Avsista Calgaryyn, mutta se ei onnistunut).

Tämä viesti lähtee nyt kunnolla rönsyilemään, ja menee osittain ohi laamiksen kysymyksen. Flamesin sentteripuolta miettiessä nimenomaan varausten kautta on ollut aika lailla mahdotonta saada selkeää ykkössenaa joukkueeseen (tai jos jälkiviisauteen lähdetään, niin v. 2014 olisi pitänyt draftata Point ennen kuin Bennett). Tämän kauden runkosarjasta jos katsoo NHL-senttereiden pistekeskiarvon top20-listaa, niin siellä on seuraavilla varausvuoroilla kyseiset pelaajat napattu drafteissa: 3, 1, 1, 2, 6, 1, 2, 1, 1, 7, 35, 5, 79, 1, 2, 1, 45, 11, 4, 16. Ainoastaan Sebastian Aho, Brayden Point ja Patrice Bergeron ovat sellaisia nimiä, jotka Hurricanes, Lightning sekä Bruins ovat onnistuneet ykköskierrokselta kauempaa nappaamaan ja sentteröimään tulosyksiköitään tuosta top-listasta.

Jos nyt vastataan vielä siihen varsinaiseen kysymykseen, niin... Backlundia pitäisin aika suoritusvarmana kaverina, kuten viime kausien tilastojakin katsomalla käy ilmi. Joku MacKinnonin piteleminen viime keväänä ei oikein onnistunut, mutta taitaa olla yhden käden sormilla laskettavissa ne sentterit, joilta sellaista voisi viimeisen päälle odottaa. Sanoisin ehkä niin, että Backlund on NHL:ään playoff-tason, muttei contender-tason kakkossentteri, ja vastaavasti erittäin hyvä kolmossentteri mille tahansa nipulle nykykunnossaan. Suht luotettava pelaaja suoritusvarmuudeltaan ainakin kiekottomana ja omaan päähän, mutta kiekollisena on välillä tullut kirottua hänen maalintekotehottomuuttaan. Parhaimmillaan pystyy kuitenkin väläyttelemään kiekonkin kanssa, ja ainakin tuossa Mangiapanen ja Tkachukin vierellä on ollut hieman pirteämpää kuin se loppuajan tehoton Frolik-Backlund -tutkapareilu, jossa Tkachuk jäi aika yksin kiekollisen vastuun puolella. Haastehan tulee jälleen olemaan ihan kohtuullinen, kun Mark Scheifelen vitjaa vastaan päässee Backlund ketjuineen vääntämään ainakin noissa kotipeleissä. Haasteen ei pitäisi olla aivan yhtä kova kuin viime keväänä, mutta ei tämäkään sieltä helpoimmasta päästä ole.
 
Lisäisin tuohon edelliseen viestiin vielä Backlundista sen, että hän on erinomainen puolustava (tai no kahden suunnan) sentteri, yksi koko liigan parhaista. Hän taisi kerätä 7. eniten ääniä viime kauden Selke-äänestyksessä. Vaikea tuollaista kaveria on nähdä ainakaan minään ongelmana kakkossentterin roolissa. Jos ykkössentterinä häärivän Monahanin kehitys olisi ollut parempaa (nopeampaa), niin kukaan ei pitäisi Backlundia riittämättömänä kakkossentteriksi. Nyt kun se todellinen eliittisentteri puuttuu, niin on kenties helppo nähdä kärkisentterit tasapaksuina.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
En nyt oo flames fani joten en oo seurannut näitä pelaajia oikeen highlightsien lisäksi mutta onko Backlund muka niin hyvä että kelpaa kakkos sentteriksi?
Jotenkin ite nähnyt kyseisen pelaajan ehkä kolmosen sentterinä taitojen perusteella. Olisikohan kenelläkään kertoa esim vahvuuksista ja heikkouksista tarkemmin?
Hyvä kakkos sentteri olisi ideaalissa tilanteessa kolmosen keskellä. Aika monella joukkueella vöhön sama tilanne (esim. Kadri olisi varmaan esimerkiksi parempi kolmosketjun keskellä kuin kakkosen).
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Lisäisin tuohon edelliseen viestiin vielä Backlundista sen, että hän on erinomainen puolustava (tai no kahden suunnan) sentteri, yksi koko liigan parhaista. Hän taisi kerätä 7. eniten ääniä viime kauden Selke-äänestyksessä. Vaikea tuollaista kaveria on nähdä ainakaan minään ongelmana kakkossentterin roolissa.
Kyse on tosiaan yhdestä liigan viime kausien parhaista kahden suunnan senttereistä jos mietitään tuota puolustuspeliä ja tullut monta kertaa ihailtua näin vihollisen riveissä esimerkiksi hänen kykyään rosvota kiekkoja. Kaudella 2016-17 hän oli Selke-äänestyksessä neljäs. Finalistikolmikossa hän ei ole ollut ja tuo saattaa omalta osaltaan syödä vähän yleistä arvostusta.

Tehoja Backlund on tuottanut ihan normaalin kakkossentterin tavoin (noin 45-50 pisteen tahtia). Hyökkäyspäässä hän ei ole kuitenkaan ihan parhaita kakkossenttereitä, mutta puolustuspeli ja kokemus nostaa hänen merkitystään merkittävästi. Ihan turhasta hän ei ole tainnut saanut kirjaintakaan rintaan. Backlund pelaa suunnilleen samoja minuutteja kuin Monahan enkä ihmettele miksi valmennus luottaa häneen. Yleisesti hän taitaa olla aika aliarvostettu pelaaja NHL:ssä.
 

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Hyvä perkaus ja vastaus @Uniquewn ja hyvä lisäys @Mängimies
Tosiaan nyt kun luin tuon selityksen niin joutuu vetämään takaisin sanoja. Olen kyllä pitänyt puolustussuuntaan hyvänä, mutta en ehkä tarpeeksi hyvänä. Lisäksi jotenkin vieläkin ajattelen (virheellisesti) että tehoja on oikeasti tultava tyyliin 1ppg
Lyhyesti, aina pitänyt ripauksen huonompana kuin mitä itseasiassa on.
Lisäkysymys, onko totta että on johtajana myös kova? Muistelisin että olisi ollut kapteenina, en muista joukkuetta ehkä tre kronor-paidassa?

@nuck mainitsikin jo kirjaimesta joten en usko olevani aivan hukassa.
Ehkä yleinen ja minunkin vähäinen arvostus johtuu ns näkymättömästä arvosta eikä pelaajasta itsestään.
 
Viimeksi muokattu:

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Lisäkysymys, onko totta että on johtajana myös kova? Muistelisin että olisi ollut kapteenina, en muista joukkuetta ehkä tre kronor-paidassa?

17/18 -MM-kisoissa Tanskassa Backlund oli Ruotsin kapteeni käsittääkseni ensimmäistä kertaa urallaan. Joukkue oli pullollaan kokeneempiakin NHL-pelaajia, mutta Backlundille se C rintaan annettiin, ja lopussahan Backlund pääsi nostamaan mestaruuskannua ilmaan, kun voittivat tuolloin kultaa.
 

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
@Uniquewn
Olin lähes varma että oli C rinnassa maajoukkueessa mutta kun lähes aina olen väärässä kun täällä jotain sanon niin pistin kysymyksen muodossa. Kiitos varmistuksesta.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Ainoa harkkapeli takana, ja 1-4 Edmontonille. Lukemista huolimatta matsi oli Calgaryltä nousujohteinen, ja näyttikin ihan jääkiekolta, eikä miltään läpsyttelyltä. Ensimmäisessä erässä oltiin tosin heti alkuun melkoisen pihalla (ei näköjään olla siitä päästy eroon tämän pitkän koronatauon myötä, vaan samaa vanhaa tuttua...), mutta toisessa ja kolmannessa erässä mentiin selkeässä Flamesin komennossa tuohon Oilersin varsin erikoiseen kolmanteen maaliin asti.

Maalivahtipuolella molempien selän taa meni kaksi kiekkoa, mutta esitykset ja pelin kuva Talbotille ja Rittichille oli melkoisen erilainen. Talbot sai heti hien päälle ja torjui lopulta 19/21 vetoa. Maaleja ei Camin piikkiin voi pistää, ja pari ihan hyvää koppia, joten jätti positiivisen kuvan itsestään. Rittichille sen sijaan tuli aivan erilainen peli, kun kunnon vetoja sinne ei oikeastaan tullut, kunnes sitten tuo RNH:n lähettämä kaarikiekko pomppasi erikoisesti ihan eri suuntaan kuin näytti, ja P.Russell pääsi sitten lyömään irtokiekon sisään. Tuota en tilanteen erikoisuuden takia naulitsisi BSD:n kontolle, mutta heti perään tuo jälkimmäinen takaisku meni kyllä suht helposti puikoista (siinä Hanifin sekoili myös osaltaan). Torjunnat Rittichille lopulta 7/9. Pelkästään tämän ottelun perusteella, mutta myös aikaisempien spekulaatioiden kautta veikkaisin, että Talbot aloittaa Jets-sarjan, koska sitä puoltavia asioita on yksinkertaisesti enemmän. Pari ekaa peliä Camille ja siihen ensimmäiseen back-to-backiin näytönhaluinen ja hyvätasoinen Big Save Dave?

Kenttäpelaajien puolelta erityisen positiivisessa valossa mieleen jäi ainakin Dubé ja Bennett, joista jälkimmäinen näyttää taas löytävän paremman grooven tosipeleihin suunnattaessa. Kolmannessa erässä Bennett löysi paikkansa tuosta Lucicin ja Dubén välistä, ja pari aika hyvää tonttia saivat aikaiseksi. Bennett oli toisaalta se Flamesin tuhlaajapoika myös (ainakin pari maalia olisi voinut noista paikoista laittaa), mutta kokonaiskuva miehestä ehdottomasti positiivinen. Dubé painoi todella kovalla temmolla vaihdosta toiseen, hankki ylivoimaa ja oli muutenkin näkyvä.

Ehkä mielenkiintoisin asia playoffeihin lähdettäessä onkin nähdä noiden kahden alemman ketjun muotoutuminen. Tuo Looch-Benny-Dubs näytti sen verran freshiltä, että pitäisin sen kasassa ja neloseen sitten vaikkapa Rinaldo - Ryan - Rieder. Tosin tänäänkin Jankowskin alivoimavastuu oli hyökkääjistä isoin, joten tuskin on viltissä, vaikka se meininki kentällä onkin niin HMV:tä kaikin puolin. Se luo kuitenkin uskoa, että oli kolmannen erän penkitettynä... Ehkä näkyvimpänä "miten vitussa tuo tuolla pelaa" -hetkenä oli se alivoimalla läpiajolta näyttänyt tilanne, jossa Jankowski painoi eteenpäin kuin täi tervassa, eikä se mikään läpiajo lopulta ollutkaan. Noh, Bennett saa pelata sentterinä ja Ryan on itsestään selvä sena myös, joten Jankowskilla ei pitäisi olla tilaa. Faktaa tosin sekin on, että Jankowskin ohella noiden riederien ja rinaldojen tilalla saisi olla joku vähän parempaan pelaamiseen pystyvä syvyyspelaaja tai pari. Saattaa hyvinkin olla, että Robinsonille tai Czarnikille aukeaa paikka kesken Jets-sarjan.

Harjoituspelin myötä kokoonpanossa sai olla 13 H + 7 P, ja tuosta otettiinkin sillä tavalla ilo irti, että eniten pelanneen pakin (Giordano) peliaika jäi lukemiin 20:16, ja hyökkääjäpuolella (Backlund) 17:51. Se oli myös ihan positiivista, että sekä yli- että alivoimaa päästiin pyörittämään useamman kerran. Kakkosyv:lle kaipailisin kyllä Anderssonia tuomaan rightin uhan vasemmalle, kun nyt se on tuollainen viiden leftin muodostama kokonaisuus.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Liiga päätti sittenkin antaa Flamesille sen Neal/Lucic-treidin ehtona olleen 3. kierroksen varausvuoron. Oilers voi sitten päättää, että onko se vuoro 2020 vai 2021. Mielestäni aika erikoinen ratkaisu, mutta otetaan tietysti ilolla vastaan. Flamesin kannalta tuon treidin seuraukset ovat siis käytännössä: Neal ulos, Lucic+Gustafsson sisään ja vielä palkkakattoon tilaa. Siihen on aika helppoa olla tyytyväinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös