Calgary Flames (1.) – Dallas Stars (WC1.), Pacific 1. kierros

  • 23 036
  • 129

M10

Jäsen
Todella vahva peli Dallasilta kaksi erää. Sitten Suter ja Heiskanen juuttuu toisiinsa maalin takana ja Flames pääsee rauhassa tekemään tasoituksen. Momentum Flamesille ja peli kääntyy kotijoukkueelle. Ottelusarja Calgarylle 3-2 ja homma katkolla lauantai-aamuna.

Pitää kyllä nostaa hattua Flamesin alivoimapelille, puolustamiselle ja maalivahdille. Todella kovaa tekemistä. Oikeastaan aika hassua, että molemmilla joukkueilla tuo on todellista timanttia. Flamesilla sitten vaan muutamaa pykälää kovempi hyökkäys ja ylivoimapeli aivan eri planeetalta. Starsilla ei oikeastaan ole edes ylivoimaa. Eivät saa edes laukauksia aikaiseksi. Siinäkin yksi syy, miksi Bowness pitäisi kenkiä vittuun tuolta.

Hieno sarja ollut. Kaikki sarjoja seuranneena väitän, että tämä on ollut molempien joukkueiden viisikkopuolustamisen osalta laadukkain koko NHL:ssä. Pirun kovaa vääntöä, missä mitään ei saa ilmaiseksi. Tilaa ei yksinkertaisesti ole. Naurattaa katsoa jotain Florida-Washington tai Edmonton-Los Angeles -sarjojen honolulu hockey -matseja,
 

Pedretti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Sarjan paskinta ylivoimaa once again. Ei taidettu saada yhtään laukausta edes.

Kaksi ensinmäistä erää olivat ihan hyviä Dallasilta, mutta herää kysymys mitä tapahtu toisella erätauolla? Sen jälkeen jäällä pelasi ainoastaan toinen joukkue ja sillä ei ollut valkovihreä uniformu päällään. Enkä ymmärrä, miksi sitä aikalisää ei voida ottaa, kun nähdään selvästi jo, että minkälaisessa mankelissa ollaan. Sitten ollaankin tasoissa ja sitten takaaajo asemissa. Hyvä perkele sentään. Kolmannessa erässä paremmalla tahtotilalla ollut joukkue ja parempi joukkue voitti.

Se siitä pelit jatkuu pe-la yönä Dallasissa. Last chance. Saa suorittaa muutkin kuin Otter.
 

Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
42 Stars
3-1 kotijoukkuele ja voitot nyt 3-2 Flamesille.

Oli toivo ihmeeseen vielä kolmannen erän alkupuoleen mutta ei riittänyt Robertsonin maali ja Flames kinkesi tasoihin ja ohi..kova porukka

Starsin pakisto väsyi silminnähden tyystin. Se näkyi ihme peippailuna hyökkäyssinisellä ja töräilynä omissa. Oettinger oli hyvä ja oli myös toisen pään veskari.
Ihailtavaa kiekon eteen syöksymistä loppupuolen Pavelskin paikkaan joka aukeni hyvin yllättäen. Flamesin äijiä oli pinottain vedon edessä molarin lisäksi.

Jos Stars kairaa kotivoiton seuraavassa pelissä niin aika kova saavutus, ei kuitenkaan mahdoton.

Hakanpää oli näkyvä äijä Starsilla ja ei huono ollutkaan, rajoitteita toki on pelissä mutta sinnikkäästi välillä porhalteli vastustajan maalille asti tekopaikoille, normaalista suht passiivisesta tyylistä poiketen.
 
Viimeksi muokattu:

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Hakanpää oli näkyvä äijä Starsilla ja ei huono ollutkaan, rajoitteita toki on pelissä mutta sinnikkäästi välillä porhalteli vastustajan maalille asti tekopaikoille, normaalista suht passiivisesta tyylistä poiketen.

Oli mielestäni jopa Starsin paras pakki viime yönä. Vetänyt kyllä aika kovalla tasolla muutenkin, mutta varsinkin viime yönä näytti aika kovalta. Syötöt napsuu paineen alta aika kovalla prosentilla omille, ja omassa päässä tehnyt Flamesin maalilleajot ja maalinedustapelaamisen todella haastaviksi.

Tuskan kautta se kolmas kiinnitys lopulta tuli. Flames ei ole käytännössä tehnyt yhtäkään sellaista pomppumaalia tässä sarjassa. Suurimmaksi osaksi se on paskaa viimeistelyä & terävyyden puutetta Stars-maalilla sekä Starsin maalineduspelaamisen hyvyyttä, mutta nämä toffolit ja järnkrokit ynnä muut, joilla on apinaa selässä, niin tarvitsisivat nyt jonkun garbage goalin tai pompun, kun ei muuten tunnu uppoavan (ainoa vähän likaisempi maali oli se Lewisin ja Lucicin synnyttämä maali). Tällaisessa pelissä, jossa ensimmäisen maalin merkitys on todella suuri, niin kyllähän tuo todella kirpaisi, kun Robertson sen oman apinansa sai pois selästä Hanifinin perseen kautta. Tämä maalipaikka oli toki Flamesin huolimattomuuden seurausta, kun päästettiin noin hyvältä paikalta ampumaan.

Kaksi erää oli tosiaan aika "maalipaikatonta" peliä, mutta hattu nousee kyllä sille, miten Flames lopulta sai pelin käännettyä. Kiitos Sutterille, että vihdoinkin saatiin se alkukauden erittäin hyvin pelannut ketju Mangiapane - Backlund - Coleman takaisin kasaan, sillä jostain syystä tuo kolmikko pelaa paremmin kuin Mango ja Backlund Toffolin kanssa. Toki kun yhdellätoista hyökkääjällä tuossa taas mentiin, niin ketjut vaihtelivat pelin edetessä todella paljon. Toffoli sai itse asiassa enemmän ja enemmän vaihtoja Lindholmin ja Gaudreaun kanssa, joten saa nähdä, miten kutospelissä sitten. Joka tapauksessa kun nuo kolmannen erän maalit saatiin tehtyä, niin samalla Flames pystyi vihdoinkin osumaan tasakentällisin Heiskasen ollessa jäällä.

Flamesin alivoima on toiminut tässä playoff-sarjassa huomattavasti paremmin kuin runkosarjan lopulla, mikä on osaltaan ollut elinehto sille, että näin vähämaalisista peleistä on nyt voitettu 3/5. Toki samalla on myös sanottava, että myös Starsin alivoima on toiminut aika hyvin, joten todella tasaista on ollut myös erikoistilannerintamalla.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Maailman vaarallisin ylivoima. Kaikille kenkää. Kiekko lonnitaan keskialueelle omasta päästä ja sitten pakin räkäroiskaisu vastustajan päätyyn, mutta paljonpa auttaa, kun hyökkääjät on seisoneet 15s vastustajan sinisellä kuin kyrvät häissä. Helppo purku ja saman toistuminen.

Benn, missä sun jalat on? Ei vaan riitä vauhti näissä kisoissa. Secondary scoringin perään huutelisin, mutta eka pitäisi löytyä se primary. Oettinger antaa joka ilta mahiksen voittoon, mutta yhden maalin tekeminenkin on kovin tuskainen paikka. Jotain on pielessä, jos Raffeli on parhaiten erottunut tähtihyökkääjä tässä sarjassa. No, vielä yksi kotimatsi jäljellä. Pistäkäähän tölli kukkimaan vihreää.
 

Bawdy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Dallas Stars, JJK, Happee ja Vimpelin Veto.
Cmoon Stars. Nyt oli tunnetta pelissä. Samalla asenteella Game7:n niin tästähän tulee melkoinen kevät. Pakko antaa erikoismaininta. Michael Raffl, huikeaa playoffkiekkoa.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Flamesilta väkivahva ensimmäinen erä, mutta Oettinger seisoi jälleen päällään, ja kertaalleen myös tyhjistä tolppaan. Sitten Hintzin kuti meni tämän sarjan maalivahtitasoon nähden turhan helposti Markströmille, ja Stars pääsi kuskin paikalle. Flames nousi lopulta kahden maalin sillasta tasoihin, kun vihdoinkin saatiin myös pomppumaali, mutta sen jälkeen nähtiin sarjan paskinta Flamesia, jonka Stars hyödynsi kuittaamalla takaisin johtoon. Kolmannen erän kiri oli melkoisen torso, ja ihan lopussa ei ollutkaan enää mitään ihmeellistä.

Game seveniin mennään, ja toivottavasti Flamesin tärkein oman pään luuta Tanev pystyy pelaamaan (ei pelannut enää kolmannessa erässä). Kuten tässä sarjan mittaan on jo tullut sanottua, niin parempi tästä jatkoon menee, vaikka näyttäisi siltä, että toinen joukkue olisikin ollut hallitsevampi osapuoli. Best of 7 ei lopulta valehtele, ja pisimmän kaavan mukaan nyt mennään. Flamesin kannattajana tähän mennään pessimisti ei pety -asenteella, ja katsotaan sitten maanantaina, että miten käy.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Mirolta huikea peli, samoin Roope, Pave ja Robertson hienolla pelipäällä. Benniltä pleijareiden parasta peliä ja Otter tietysti huikea kuten muissakin peleissä. Siinä muutama voiton avaintekijä. Z joutaisi saada muikkarin liigalta, mutta tuskinpa tulee mitään. En ole kyl varma, oliko taklaus puhdas vai ei. Borderline.

Hauska oli kuunnella Pangerin ja Shane Hnidyn Heiskas-hehkutusta.
 

Pedretti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
GAME SEVEN BABY! Parasta Dallasia tämän kevään kisoissa. Ensinmäinen erä oli kyllä Calgaryn, mutta Hinen rannari Markströmin längistä käänsi momentumia Starsille. Oettinger oli jälleen Starsin paras pelaaja. Miro ja Hine taas kenttäpelaajista parhaimmistoa. Miro saisi laukoa vaan enemmän. Darren Pang sanoi myös samaa Heiskasen ja Robon ollessa 2v1 hyökkäyksessä.

Hakanpäältä tuli karmiva aivopieru Flamesin 2-1 kavennukseen johtaneessa maalissa. Jotenkin aivan käsittämättömästi Hakkis ryntäili vastapalloon aiheuttaen Calgarylle ylivoima hyökkäyksen, jonka päätteeksi Michael Stone pääsi laittamaan kiekon tyhjään rysään Gaudreaun tarjoilusta. Toinen tilanne on mistä kritisoin Hakkista oli se huolimaton syöttö Glendeningille, jonka jälkeen Zadorov ajoi Luken yli hiukka kyseenalaisesti. Mielestäni Hakanpään olisi tässä tilanteessa pitänyt puolustaa omiaan tai se olisi ollut vähintä mitä tehdä kyseisen syötön jälkeen.

En haluaisi nillittää, mutta tuomarilinja ei ole ollut kyllä tässä sarjassa (eikä kyllä muissakaan) riittävällä tasolla. Tässäkin tulee mieleen Suterin estämis jäähyä edeltänyt tilanne, jossa Coleman ajoi Klingbergin kiekottomana pystyyn. Tästä ei jäähyä ja heti perään Suterille estämis jäähy, jonka seurauksena Flames tasoihin (sekunti jäähyn päättymisen jälkeen).

Tässä kyseiset estämiset




Zadorovin taklausta en olis halunnut kommentoida, mutta pelin lopun teurailujen jälkeen pakko kyllä kommentoida. Itse taklaustahan ei olisi puhtaammin voinut suorittaa terät jäässä ja kädet kropassa kiinni, mutta kokoero Glendeningin kanssa teki sen pääosuman. Silti ihmettelen, että miksi ihmeessä se taklaus piti vetää täydellä teholla Glendeningiin, kun pelkällä pysäytyksellä olisi kaverin saanut kiekosta irti. Peliä kommentoimassa ollut entinen tuomari Don Kuharski sanoi heti taklauksen jälkeen, että liigan tulisi tutkia kyseinen taklaus. Tilanteen jälkeinen toiminta teki Zadorovista kyllä vähän pellen, kun huuteli Starsin penkille, että pidelkää päitä ylhäällä. Varsinkaan, kun ei sitten itse vastannut toisessa erässä Bennin tanssi kutsuun. Kolmannen erän lopussa pelin ratkettua Zadorov kruunasi iltansa yrittämällä aloittaa yksipuolisen tappelun Lindellin kanssa. No se tästä avautumisesta. Kyllä silti aina omaankin joukkueeseen mahtuisi yksi Zadorovi taklailemaan ja herättämään tunteita vastapuolessa ja tämän faneissa.

Glendening ei muuten pelannut vaihtoakaan kyseisen taklauksen jälkeen, vaikka palasi kolmantee erään penkille istumaan. Toivottovasti on seuraavassa pelissä kehissä.

Su-Ma yönä sitten jatketaan game seven hockey's heavenissa. Tiukka ja jännä peli tulossa.

edit. klippi lisätty
 
Viimeksi muokattu:

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Olin varma, että Flames veisi sarjan puhtaasti neljässä pelissä ja nyt mennäänkin seiskapeliin. En yhtään osannut odottaa näin tiukkaa sarjaa.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Olin varma, että Flames veisi sarjan puhtaasti neljässä pelissä ja nyt mennäänkin seiskapeliin. En yhtään osannut odottaa näin tiukkaa sarjaa.
En kyllä minäkään tällaista osannut odottaa, vaikka jossain syvällä pääni sisällä pelkäsin, että huolimatta hyvin menneestä runkosarjasta kone voi alkaa yskiä pudotuspeleissä. Flamesin täytyy seuraavassa pelissä suorittaa jonkinlainen pieni ihme, jotta pääsee toiselle kierrokselle. Joukkue on edelleen pienoinen suosikki, mutta Stars on onnistunut hyvin pimentämään ykköskentän.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
En haluaisi nillittää, mutta tuomarilinja ei ole ollut kyllä tässä sarjassa (eikä kyllä muissakaan) riittävällä tasolla. Tässäkin tulee mieleen Suterin estämis jäähyä edeltänyt tilanne, jossa Coleman ajoi Klingbergin kiekottomana pystyyn. Tästä ei jäähyä ja heti perään Suterille estämis jäähy, jonka seurauksena Flames tasoihin (sekunti jäähyn päättymisen jälkeen).

Tässä kyseiset estämiset



Menee kyllä todelliseksi nillittämiseksi. Suterin estäminen on aika klassista kärkikarvaajan blokkaamista pienellä maila-avulla vielä, hyvä että vihellettiin. Ensimmäisessä Coleman ja Klingberg kamppailevat kiekosta, eikä se missään nimessä ole jonkun toisen pelaajan hallussa vielä tuossa kohtaa. Ennemminkin Klingberg yllätettiin vastataklauksella.
 

Pedretti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Ensimmäisessä Coleman ja Klingberg kamppailevat kiekosta, eikä se missään nimessä ole jonkun toisen pelaajan hallussa vielä tuossa kohtaa. Ennemminkin Klingberg yllätettiin vastataklauksella.

Aina oppii uutta. Eli pystyt vastataklaamaan kaverin, joka ei taklaa sinua?

Itse ajattelin tuon tilanteen, niin että Coleman irrotti ensinmäisellä tönäisyllään Klingbergin jo kiekosta ja kiekon ollessa jo päädyssä Coleman taklasi kiekotonta Klingbergiä. Voin kyllä myöntää jälleen kerran olevani väärässä, mutta silti tuo tilanne näyttäyty jo itse peliä seuratessa noin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: M10

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Aina oppii uutta. Eli pystyt vastataklaamaan kaverin, joka ei taklaa sinua?

Just näin, Mikko Koivu näyttää mallia. Sitä kutsutaan yllättämiseksi. Toki voidaan saivarrella terminologiasta tässä kohtaa, eivätkä tilanteet aina vastaa 100% toisiaan, mutta tämä tuskin on hedelmällistä. Coleman pääsee kiekon ja Klingbergin väliin tässä tilanteessa ja nämä kaksi pelaajaa tavoittelevat kiekkoa. Zadorov tulee sitten haaskalle tilanteen ulkopuolelta.
 
Viimeksi muokattu:

M10

Jäsen
Sitkeä on Dallas. Vaikka toivon Bownessille edelleen potkuja monestakin syystä, niin täytyy antaa kehuja tuosta Starsin puolustus pelaamisesta ja tilan pois ottamisesta. Ei saa Flames kyllä mitään ilmaiseksi.

Oettinger on ollut pleijareiden paras maalivahti ja suurin syy siihen, että Stars on pärjännyt näinkin hyvin erinomaista ja vaarallista Flamesia vastaan. Silti isot krediitit joka ikiselle puolustajalle Dallasissa. Ei ole heikkoja lenkkejä tuossa kuusikossa, jopa Hanley pelaa todella luotettavasti illasta toiseen.

Heiskaselta yksi uran parhaista peleistä. On kyllä ihme mies, kun nostaa tasoaan aina kun panokset kovenee.

En ihmettelisi, jos mentäisiin jatkoajalle maanantai aamuna. Upea sarja ollut.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Huonosti olen pystynyt seuraamaan PO:ita, mutta tiukka on sarja. Dallasin ainoat ongelmat ovat olleet luokaton YV ja monen pelin maalinteon vaikeus. Plussia puolestaan ovat olleet maalivahtipeli, puolustuspeli, AV-pelaaminen ja aloitukset.

Erityismaininnat Dallasin pelaajista saavat Jake Oettinger, Michael Raffl ja Jani Hakanpää. Oettinger on pelannut Dallasin maalilla vakuuttavasti ja antanut jokaisessa pelissä Dallasille saumat voittoon. Raffl tehnyt loistavaa työtä hieroen kulmissa ja pitäen kiekkoa itsellään varsinkin edellisessä pelissä. Hakanpää on jaellut kovia taklauksia, etenkin pari nättiä pommia Mangiapaneen game 5:ssa.

Myös Heiskanen ja Hintz ovat pelanneet hyvin. Pientä heräämistä toivoisin Robertsonilta, Benniltä ja Seguinilta.
 

Pedretti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
jopa Hanley pelaa todella luotettavasti illasta toiseen.

Joel Hanley on pelannut tähän astisen Dallas uransa parasta jääkiekkoa läpi Flames sarjan. Todella positiivisesti yllättänyt näissä pleijareissa, vaikka ennen deadlinea penäsin puolustuspään hankinnan perään. Ei ole jäänyt eikä tule jäämään Hanleystä kiinni nämä tämän kevään karkelot.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Zadoroville tuli kuuleminen, joten taitaa olla pelikiellossa seiskapelistä. Eikä siinä, niin kuin edellä todettiin, niin NHL:n sääntöjen kannalta tuo oli aika "borderline". Tässä sarjassa ei vielä pelikieltoja ole nähty, ja ainoa rangaistu pelaaja tähän asti on ollut Benn (otti jo kahdet $5000 rapsut mailalla tökkimisestä vastustajan naamaan + sleewfootista). En tuomitse, jos Zadorov saa pelikiellon, mutta jos katsotaan, mikä linja on näissä playoffeissa tähän asti ollut (esim. Oshie ja Trouba selvisivät ilman sen kummempaa disciplineä päähän osuneista), niin eihän tässä mitään selvää linjaa mielestäni ole. Zadorovilla kun ei ole mitään tähtistatusta suojelemassa itseään pelikielloilta, ja on tuollainen ilkeä mulkku, niin varmaan sitten pienempi kynnys pistää istumaan. Tuohon vielä Tanevin puutos päälle, niin Flamesin pakisto olisi seuraavassa muodossa:

Hanifin - Andersson
Kylington - Gudbranson
Mackey - Stone

Menee kyllä todella haastavaksi, jos noin käy, kun tähän asti ollaan rullattu jo muutama peli putkeen seitsemällä pakilla. Mackey pelasi kyllä hyvin silloin kun pääsi NHL:ään kokeilemaan, mutta olisihan tuo aika raaka paikka debytoida NHL-playoff-ura seiskapelissä. Sikäli luottoa on ihan hyvin Mackeyn kohdalla, jos häntä vertaa Zadoroviin, mutta tuo Tanevin mahdollinen tippuminen kirpaisee kyllä. Tuskin sieltä nyt Välimäkeäkään lähdetään nostamaan ylös pelaavaan rosteriin asti, vaikka onkin ihan hyvässä pelituntumassa Stocktonin sweepattua Bakersfieldin.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: NIN

Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
42 Stars
Joel Hanley on pelannut tähän astisen Dallas uransa parasta jääkiekkoa läpi Flames sarjan. Todella positiivisesti yllättänyt näissä pleijareissa, vaikka ennen deadlinea penäsin puolustuspään hankinnan perään. Ei ole jäänyt eikä tule jäämään Hanleystä kiinni nämä tämän kevään karkelot.
Jotain on tehty oikein maalivahti/ puolustajien valmennuksessa, huikea mälli saatu aikaiseksi ja Jake keskiössä.

Keltanokka pitää Starsia vielä mukana, puolustajat ja alaketjut puhuu täysin samaa kieltä. Ei ole eka kerta kun Starsissa annetaan luottoa nuorille (kun tehottajat kyykkää) ja sitä myötä onnistuu tai ei.

Maanantai-aamuna Starsin paita päälle ja jännittään. Goljat pitäisi kaataa.
Tulee tiukka jatkoeriin menevä jännäri tai verilöyly.
 

Puliveivaamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Flyers & Barca
Neljännellä jatkoajalla Hintz taikoo voittomaalin 1-2. Heiskanen pelaa n. 60 minuuttia ja syö kolme perhepitsaa pelin aikana.

Edit. Ei niil olekaan peliä. No toi ennustus koskee sitä ratkaisevaa peliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös