Buffalo Sabres 2021–2022 – jälleen jälleenrakennukseen!?

  • 55 365
  • 178

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Ei ole tunkua ollut Buffalon kannattajista avaamaan ketjua ja syy on varsin ilmeinen. Ei ole kyllä eletty jääkiekko fanin tai Buffalo fanin kulta-aikaa, siten myöskään pelit ei ole pahemmin kiinnostaneet kuin lähinnä toivona paremmasta. Toivotaan, että valoa tunnelissa näkyisi ja valo ei olisi juuri kuolemassa olevan näkemää valoa, vaan sitä uudelleen syntymän valoa.

En todellakaan ole paras tätä tekemään ja aiemmin ketjun avanneet olisivat paljon paremmin analyyttisiä ja parempia arvioimaan joukkueen tulevaa, mutta saahan tähän jatkettua aina ensimmäisen viestin jälkeen mitä kukakin sitten haluaa lisätä.

Sopimus tilanteella nyt ei paljoa väliä ole kun kuitenkin tuosta on odotettavissa vielä muutoksia ja valitettavia sellaisia ainakin poistuneen Riston lisäksi kovasti huhuja on Reinhartin ja Eichelin poistumiselle. Itselle niin hyvässä kuin pahassa pitämäni pelaaja Risto on nyt siis poistunut ja jos sinivalkoisin lasein kaiholla muistelin kun Armia lähti niin kyllähän tämä vielä enemmän kolahti.

No tässä tämän hetkinen runko/sopimustilanne:

Hyökkääjät:
Jack Eichel 10 milj. / UFA 26/27
Jeff Skinner 9 milj. / UFA 27/28
Kyle Okposo 6 milj. / UFA 23/24
Victor Olofsson 3,05 milj. / RFA 22/23
Cody Eakin 2,25 milj. / UFA 22/23
Zemgus Girgensons 2,2 milj. / UFA 23/24
Ander Bjork 1,6 milj. / RFA 23/24
Tage Thompson 1,4 milj. / RFA 23/24
Dylan Cozens 0,895 milj./ RFA 23/24
Sam Reinhart RFA
Rasmus Asplund RFA
Casey Mittelstadt RFA
Tobias Rieder UFA
Drake Caggiula UFA

Puolustajat:
Colin Miller 3,875milj. / UFA 21/22
Robert Hägg 1,6 milj. / UFA 22/23
Jakob Bryson 0,89 milj. / RFA 22/23
Rasmus Dahlin RFA
Henri Jokiharju RFA
Jake McCabe UFA
Matt Irwin UFA

Maalivahdit:
Carter Hutton UFA
Linus Ullmark UFA

Sopimuksen alaisia ja osa jo viime kaudella nähtiin ylhäällä eli Bubbling under:

Hyökkääjät:
Arttu Ruotsalainen
Brandon Biron
Jack Quinn
John-Jason Peterka
Linus Weissbach
Lukas Rousek
Brett Murray
Matej Pekar
Andrew Oglevie

Puolustajat:
Mattias Samuelsson
Oskari Laaksonen
Casey Fitzgerald (RFA)

Maalivahdit:
Ukko-Pekka Luukkonen
Dustin Tokarski

Jatkan myöhemmin nyt loppuu akku ja ketju saadaan avatuksi. Toivottavasti asiallista keskustelua löytyy.

Edit. Jatkan vielä puhelimella hieman ketjukoostumuksia mitä näistä voisi saada kasaan, jos Eichelja Reinhart tuosta poistuu ja jos vastine ei ole suoraan kokoonpanoon nousevia pelaajia.

Olofsson-Cozens-Bjork
Asplund-Mittelstadt-Thompson
Skinner-Girgensons-Ruotsalainen
X-Eakin-Okposo

Dahlin-Jokiharju
Bryson-Miller
Samuelsson-Hägg
McCabe tuohon kun kuntoutuu

Ullmark (toivottavasti saadaan sopimukseen)
Luukkonen
 
Viimeksi muokattu:

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Jatketaas hetkinen ja tosiaan Reinhart sieltä lähti, kuten odotettua, kuten aiemmin mainittu Risto.

Vastine oli Reinosta Devin Levi ja 1 rd pick 2022. Kiitos vuosista ja onnea Floridaan. Aika vähän mun mielestä saatiin, kaks arpaa hyvästä pelaajasta eli voi olla ettei saatu mitään vastinetta.

Ristosta onkin paljon kirjoiteltu tuonne Philadelphian ketjuun ja mun mielipiteen treidistä löytää sieltä. Vastine oli tosiaan Hägg, 1rd pick 2021 ja 2round pick 2023.

no varauksista meillä jäi käteen seuraava lista;
(Nimen linkki vie pelaajan omille eliteprospectsin sivuille)

Kivahan se on toistaa historian virheitä, en ota kantaa varauksiin ja voi olla, että pullat on paremmin ku koskaan uunis, mutta itsellä fiilis, että samanlainen kasa varauksia oli viimeksi paskimpana varausvuotena ja nyt sama homma, satsataan varauksilla kun siellä ei pitäisi mitään isoa määrää laatua taida olla tarjolla.

edit. Niinja unohdin mainita laajennusdraftissa tosiaan menetettiin Will Borgen, kaverilla alkoi olla jo ikää eikä näyttänyt mitään korvaamatonta ollessaan ylhäällä, mutta itse pidin silti pelaajasta ja toivoin, että valinta olisi osunut muuhun.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Ensi kaudesta sellainen analyysi, että rosteri on jopa paskempi kuin 14-15. Ainakin on saatu kerättyä hyviä assettejä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tulipa havahduttua, kuinka hirvittävä Skinnerin soppari taas onkaan... Jotenkin mielesssä ajattelin sen olevan jossain 2024-2025 päättyvä, mutta mitä vielä! Jep.Hutisainauksista vapaata jengiä liigassa ei olekaan (Seattle?), mutta olkoonkin rakkaalla Red Wingsillä omat "abdelgaderinsa", on toi diili ihan käsittämätön tässä vaiheessa, ellei Skinner jotain totaalista retoolia uralleen löydä.
 
Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Lähtijöitä löytyy nyt alkuperäiseen lisää, eli McCabe lähti Chigagoon, Ullmark teki sopparin Bostoniin, Hutton jolla nyt ei väliä ole, teki sopparin Arizonaan.

yhtäkkiä ei tule muita lähtijöitä mieleen, jota ei olisi jo mainittu. Kyllähän joukkue heikko on ja tietää, että tulevaisuudessa taas kynnetään ja opetaan vähä Cozensille ja kumppaneille häviämisen mallia oikein isänkädellä.

Tulijoina oli todella umpisurkea maalivahtikaksikko Anderson, Dell. pakkeja on tullut Butcher ja Pysyk. Hyökkääjiä taas Caggiula ja Hinostroza.

Kiinnostaa tietää kyllä yritetäänkö UK Luukkonen ajaa maalille ensi kaudella vai annetaanko armahdus ja pelata farmissa.
 
Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Ehkä eniten harmittaa, että ei niitä assetteja kyllä kovin paljoa ole ja aika ilmaiseksi on joukkue tyhjennetty. Miksi ei viime kaudella jo yritetty sitten lopussa saada Ullmarkista, McCabesta jotain? Joo loukkaantuneena taisivat jonkun verran olla molemmat, en muista toki deadlinen aikaan mikä oli tilanne, mutta kyllähän tuo kirpaisee, että ei mitään saatu.

Ei se Reinon hintakaan kovin korkea ollut lopulta.
 
I

Ice-Cold

Onnittelut vaan kaikille Buffalon kannattajille että lopultakin häviämisen kulttuurin edelläkävijä Katastrofilainen lopultakin saatiin ulostettua pois joukkueesta Philadelphiaan ja paraneminen voi alkaa. Voittaminen on käytännössä mahdotonta tällaisten pelaajien kanssa.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ei se Reinon hintakaan kovin korkea ollut lopulta.

No jaa, ykköskieppi pelaajasta joka on RFA ja haluaa pois. En kyllä tiedä mikä olisi mielestäsi ollut sopiva hinta, jos tuo oli huono kauppa.
 
Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
No jaa, ykköskieppi pelaajasta joka on RFA ja haluaa pois. En kyllä tiedä mikä olisi mielestäsi ollut sopiva hinta, jos tuo oli huono kauppa.
Niin ensinnäkin itse aiheutettiin se miksi ylipäätään sopimus oli katkolla ja on ykkönen hyvä ja ehkä Levi. Mutta tuntien Buffalon skouttauksen niin ei kovin hyvällä prosentilla ole osunut, joten hieman odotin tulevan jotain päälle. Jos mietit, että saatiin ehkä ensi vuoden sijoilta 25-30 varattavan pelaajan ja seitsemänneltä kierrokselta varatun pelaajan (ottamatta huomioon, että ihan potentiaalinen mokke on, mutta niin oli Justin Pogge aikanaan myös, eli täys arpa).
 
miski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres
Tankkausvuodet alkaa siis taas. Ihan kuin olisin kokenut tämän tuskaisen konttaamisen 7-8 vuotta sitten. Tosiaan nuoret oppii häviämiseen tottumiseen ja voittaminen jää taka-alalle. Tuolla kokoonpanolla jäädään auttamatta viimeiseksi tässä sarjassa. Tuosta vielä ulostetaan Eichel pois ja saadaan sama kasa p%¤&aa kuin ROR-kaupassa. Mitähän mahtaa Girgensons napsia aamulääkkeiksi, että pysyy järjissään? Taitaa olla ainoa pelajaa rosterissa, joka oli 2013-15 osana tankkausta. Ei mutta tulihan joukkueeseen Mark Pysyk muistelemaan kuinka hienosti tuolloin pelattiin. Tästähän on tulossa tämmönen jonkinasteinen päättymätön tarina pohjilla.
 
Jotenkin tuo edellinen rebuild-jakso lähti aivan vikasuuntaan siitä Kanen ja Bogosianin tuoneesta treidistä ja ROR-kauppa oli sitten kuolinisku. Tilanne on nyt todella lohduton ja näillä omistajilla ei oikein ole uskoa tulevaisuuteen. Adams on toki tehnyt "ihan ok" duunia kaupparintamalla ja Buffalolla on sentään nyt jonkunlaista logiikkaa toiminnassaan toisin kuin Coyotesilla jonka sekoilut ovat jatkuneet (pahentuneet?) Chaykan lähdön jälkeenkin. Sabresin pelaajistossa on sentään lahjakkuutta, että kolmen-neljän vuoden päästä voisi taas yrittää saada kilpailukykyisen joukkueen jalkeille. Tai kaupata pois Dahlinin, Jokiharjun ja kumppanit.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
On tuo kieltämättä melko kaamea tuo rosteri.. Tulee mieleen ne Leafs-ajat, kun kärkisenttereinä olivat Tyler Bozak ja John Mitchell... No, ainakin Shane Wright-lottoon on hyvät saumat tällä nipulla!

Jotenkin tuo edellinen rebuild-jakso lähti aivan vikasuuntaan siitä Kanen ja Bogosianin tuoneesta treidistä

Tuo kauppahan oli vuosisadan ryöstö, jos silloista Sabres-ketjun äänitorvea oli uskominen...
 
adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Myydään, rakennetaan, varataan, myydään, rakennetaan... Sama show jatkuu edelleen ja oravanpyörä on valmis. Nyt ollaan sitten myyty näitä palasia pois, joiden piti olla sitä tulevaa runkoa. No, tulosta ei syntynyt joten parempihan niitä on sitten kiertoon laittaa. Enkä ihmettele McCaben ja Ullmarkin päätöksiä jatkaa muualla, kun siihen mahdollisuus tuli. Toivottavasti Eichelista saataisi jotain järkevää takaisinkin, vaikka tämän viivähdyksen johdosta alkaa arvo tippumaan. Seurataan sivusta ja katsotaan kuinka käy.

Kiitos ketjun avauksesta.
 
Eihän siitä montaa vuotta ole kun yksikään UFA-mies ei halunnut Buffalosta pois, ainakaan tämän yhden palstan sankarin mukaan. Ja nyt ollaan tilanteessa, jossa yksikään UFA ei halua jäädä. Hieman surullista jopa.
 
Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
On tuo kieltämättä melko kaamea tuo rosteri.. Tulee mieleen ne Leafs-ajat, kun kärkisenttereinä olivat Tyler Bozak ja John Mitchell... No, ainakin Shane Wright-lottoon on hyvät saumat tällä nipulla!

Tuo kauppahan oli vuosisadan ryöstö, jos silloista Sabres-ketjun äänitorvea oli uskominen...
Niin en tiedä onko edes niin hyvä rosteri kun ja jos Eichel tuosta poistuu enemmän tulee mieleen Chigagon Tyler Arnasonin ”johtama” joukkue, jossa ainoa hyvä pelaaja taisi olla Daze ja meillä se on Olofsson. Toki junnuja tulee kunhan ei vaan kävisi kuten viimeksi.

Jos torontosta pitää vetää vertaus niin se aika kun Antropov oli kärkihevonen on ehkä jotain vastaavaa.

Siis eihän meillä ole edes maalivahtia, yks eläkeläinen ja toinen AHL tai NHL backupien backup maalivahti, no Luukkonen sieltä puskee, mutta silti.

Jos vähä veistelee niin ykkössena on joko Skinner tai Hinostroza, että repikää siitä iloa. Wright arpa on ostettu.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Vituiksihan se rebuild meni, mutta parempihan se on nyt vain myöntää ja aloittaa homma taas alusta. Oikotietä onneen ei ole tarjolla. Mun mielestä Adams on tehnyt kelpo duunia tähän alkuun, tosin Reinhartista olisin odottanut vastineeksi myös prospektia/toisen kierroksen varausvuoroa, mutta olihan nähdäkseni parempi vastine kuin mitä Rangers sai Buchnevichista, vaikka Blaisista tykkäänkin.
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Wright arpa on ostettu.

Kyllä tällä kokoonpanolla on myös Connor Bedard/Matvei Michkov -arpa ostettu. Niin paljoa porukkaa ei pysty vuodessa vaihtamaan, että Sabres vielä 2022-23 kaudellakaan kamppailisi pääsystä pudotuspeleihin.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kun puhutaan tosta Reinhart vastineesta niin onhan toi Devon Levi todella kova veskariprospecti. U20-kisoissa 7 pelattua peliä, torjuntaprossa 96,4% ja päästettyjen maalien keskiarvo 0,75. Onhan se pienikokoinen veskariksi 183 cm, mutta kuitenkin pidempi kuin Saros ja se on nyt pärjännyt ihan ok. Kyllä tossa Ukko-Pekka Luukkonen sai kovan kirittäjän.

Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kyllä tällä kokoonpanolla on myös Connor Bedard/Matvei Michkov -arpa ostettu. Niin paljoa porukkaa ei pysty vuodessa vaihtamaan, että Sabres vielä 2022-23 kaudellakaan kamppailisi pääsystä pudotuspeleihin.

Ties vaikka saataisiin A. Kiviharju RR55:n manttelinperijäksi.
 
miski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres
Kovasti saavat harjoitella ennen kauden alkua varsinkin maalineduspeliä omalla maalilla. Kiitettävästi katosi se viimeinenkin kovuus Ristolaisen ja McCaben myötä joukkueesta. Esimerkiksi Wayne Simmonds iskee maalin edestä hattutemppuja, kun Dahlin ja kumppanit katsoo vierestä, ajatellen että ei vaan pysty, ei pysty. Toivottavasti joukkueeseen hankitaan vielä sitä santapaperi osastoa, ettei ihan alennushintaan vastustajat tee maaleja.
Muutama näistä 2-3 vuodeksi hiukan normaalia hinnakkaammilla sopimuksilla tietenkin: Jani Hakanpää, Casey Cizikas, Riley Nash, Nick Ritchie ja Jordie Benn.
 
Viimeksi muokattu:

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Kovasti saavat harjoitella ennen kauden alkua varsinkin maalineduspeliä omalla maalilla. Kiitettävästi katosi se viimeinenkin kovuus Ristolaisen ja McCaben myötä joukkueesta. Esimerkiksi Wayne Simmonds iskee maalin edestä hattutemppuja, kun Dahlin ja kumppanit katsoo vierestä, ajatellen että ei vaan pysty, ei pysty. Toivottavasti joukkueeseen hankitaan vielä sitä santapaperi osastoa, ettei ihan alennushintaan vastustajat tee maaleja.
Muutama näistä 2-3 vuodeksi hiukan normaalia hinnakkaammilla sopimuksilla tietenkin: Jani Hakanpää, Casey Cizikas, Riley Nash, Nick Ritchie ja Jordie Benn.
Hakanpää onneksi jo väisti tämän luodin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EP34

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Vituiksihan se rebuild meni, mutta parempihan se on nyt vain myöntää ja aloittaa homma taas alusta. Oikotietä onneen ei ole tarjolla. Mun mielestä Adams on tehnyt kelpo duunia tähän alkuun, tosin Reinhartista olisin odottanut vastineeksi myös prospektia/toisen kierroksen varausvuoroa, mutta olihan nähdäkseni parempi vastine kuin mitä Rangers sai Buchnevichista, vaikka Blaisista tykkäänkin.
Se olis jossain kohtaa pitäny onnistua niissä omissa varauksissa, että oltaisiin saatu tukea kohtuu hyvälle rungolle. Ei kuitenkaan Eichel, ROR, Okposo, Ristolainen, Lehner ja ketä lie nyt huono runko ole. Ja samaa mieltä Reinon diilistä, ja tuo @Barcelona mainitsema Levi on kyllä hyvä prossu, mutta se on vielä juuri sitä, siksi otin aiemmin Justin Pogge vertauksen josta odotettiin kovaa veskaa ja taisi vetää junnukisat samaan tyyliin jne jne. Eli vielä katsomaton kortti ja voi olla vielä tulevaisuudessa aivan turha kaveri. Siksi niitä arpoja pitää valmiista pelaajista saada enemmän, että niistä voisi tulla edes kohtuullinen vastine.
Historiasta jos katsoo lähes minkä tähänsä seuran treidejä, jossa varaukset ovat vaihtaneet pelkästään seuraa ja/tai myös joku junnu prospect niin aika usein on jäänyt vain paha mieli, että miksi noin hyvä pelaaja parhaassa iässä treidattiin
 
Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Itse toivoisin nyt joukkueelta ns hakuja tuonne, eli pelaajia joilla voisi olla vielä tulevaisuutta ja näyttöhaluja. Vaikea selittää, mutta tarkoitan sitä, että turha sitä on pitää ns välivuosia, vaikka väistämättä sellainen on tulossa. Joten miksi hitossa sinne raijataan Andersonia ja kumppaneita? Eikö voisi vaikka katsoa jotain hakua maalille Chigagon tyyliin Raanta/Niemi, eli varmaan löytyisi liigasta,SHL tai jopa KHL pelaajia jotka voisi näyttöpaikan saada nyt parrasvaloista ja jopa olla hyvällä tuurilla pala tulevaisuutta. Ainakin todennäköisyys on hieman isompi kuin hätäpaskotulla Graig Andersonilla, joka 40v!
Joo on näyttänyt tasonsa NHLssä, mutta eipä tuo meille varmaan montaa voittoa enempää tuo mitä jos vaikka kysyttäis Lassi Lehtistä kiinnostaisko 3 miljoonaa ja ykköstontti. Tai vaikka Rögle Rifalk jne., vaihtoehtoja olisi.

Samalla antais mahdollisuuden junnujen olla junnuja, löytää sattumia ja pitää kilpailua yllä.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Itse toivoisin nyt joukkueelta ns hakuja tuonne, eli pelaajia joilla voisi olla vielä tulevaisuutta ja näyttöhaluja. Vaikea selittää, mutta tarkoitan sitä, että turha sitä on pitää ns välivuosia, vaikka väistämättä sellainen on tulossa. Joten miksi hitossa sinne raijataan Andersonia ja kumppaneita? Eikö voisi vaikka katsoa jotain hakua maalille Chigagon tyyliin Raanta/Niemi, eli varmaan löytyisi liigasta,SHL tai jopa KHL pelaajia jotka voisi näyttöpaikan saada nyt parrasvaloista ja jopa olla hyvällä tuurilla pala tulevaisuutta. Ainakin todennäköisyys on hieman isompi kuin hätäpaskotulla Graig Andersonilla, joka 40v!
Joo on näyttänyt tasonsa NHLssä, mutta eipä tuo meille varmaan montaa voittoa enempää tuo mitä jos vaikka kysyttäis Lassi Lehtistä kiinnostaisko 3 miljoonaa ja ykköstontti.

No mut entäs jos Lassi Lehtinen vetäisikin ihan jumalmoodissa ja torjuisi Buffalon MELKEIN playoffseihin (joo, tiedän, aika epätodennäköistä)? Se on käytännössä goodbye Shane Wright silloin. Kyllähän Buffalon etu tällä rosterilla on mahdollisimman huono veskari sinne maalinsuulle heilumaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös