Buffalo Sabres 2020–2021

  • 64 748
  • 233

Riittääkö Sabresilla tällä kaudella pudotuspeleihin?

  • Kyllä

    Ääniä: 25 16,4%
  • Ei

    Ääniä: 127 83,6%

  • Äänestäjiä
    152
  • Poll closed .

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Pettymystä toisensa perään on aikalailla se, mitä Buffalo on niittänyt viime vuosina ja onhan organisaatiosta tullut jo jonkinlainen naurunaihe. Henkilöt vaihtuu penkin takana ja kabinetissa isolla kädellä, mutta tulosta ei synny haluamalla tavalla. Peguloihin on helppo lähteä aina syyttävä sormi osoittamaan, mutta loppupeleissä he ovat mahdollistaneet paljon organisaatiolle, vaikkei sitä kruunua sieltä ole tullutkaan. Vaikka tätä korpivaellusta on tullut seurattua parhailta paikoilta jo vuosia, on mielessä edelleen se optimisti joka toivoo menestystä mahdollisimman äkkiä. Erikoisesti sitä vaan ajelehtii vuosi toisensa jälkeen mukana remmissä ja katsellen otteluita intohimolla, toivoen voittoja ja menestystä.

Edes laajempi pudotuspeli mahdollisuus ei riittänyt Sabresille tänäkään vuonna olla mukana paremmissa kinkereissä, vaikka aihioita oli kauden aikana taas paremmasta, ennen odotettua sulamista. Joukkueella on ollut tarvittavaa kunnianhimoa ja taistelutahtoa, mutta eväät on silti syöty ennen tärkeitä pelejä. Sabres laittoi jälleen pakan sekaisin GM:stä saakka ja valmentajia AHL:ää myöten sai poistua isoista ovista. Tulosta ei ole näillä siirroilla aiemminkaan tullut, mutta housuihin paskominen alkoi näkymään mantereen toiselle puolelle saakka, joten Botterillin poislähtö oli otollinen. Olin hieman pettynyt näistä AHL:ään liittyvistä siirroista, jossa mm. Chris Taylor sai lähteä hyvän työnsä jälkeen. Annettavaa olisi ollut varmasti. Kai tällä nyt sitten haluttiin putsata koko pöytä ja aloittaa ns. "alusta".

Se isoin muutos tietysti näkyi Sabresin GM:n pestissä, kun JB:n tilalle nostettiin Kevyn Adams, jolla on jo 10 vuotta takana Buffalon organisaatiossa. Hän on toiminut suurimman osan ajastaan nuorten pelaajien kanssa ja auttanut heidän kehityksessään. Oikeastaan siis Adams siirtyi näihin hommiin, hänen pelaajauransa jälkeen. Adamsille tarttui mukaan Canesissa pelatessaan myös Stanley Cup, joten on sitä voittamisen kulttuuria nähty pukukopissa. Moni tietenkin epäili ja epäilee edelleen tätä valintaa, kun keltanokka otetaan sekaisin olevan joukkueen alaisuuteen, mutta eipä tässä enää hävittävää ole. Mielestäni noilla vuosilla mitä on kuitenkin Buffaloa edustanut, on hänelle hyvä antaa mahdollisuus.

Adams teki myös viime yönä ensimmäisen siirtonsa ja se oli Staal <--> Johansson. Vanha seurakaveri Canes ajalta sisään ja Marcus Johansson ulos. Loistava treidi ja hyvä haku Adamsilta. Eric Staal tuo joukkueeseen voittavaa ilmapiiriä, hyvän johtajan kentälle ja sen ulkopuolella, kykenee edelleen tekemään pisteitä ja olla auttamassa joukkuetta keskikaistalla. Täytyy silti toivoa että tämä konkreettisesti toteutuu ja voisi samalla ottaa vaikka Cozensin siipiensä alle. Johansson oli ihan hyvä, mutta laitureita seurassa riittää eikä hänestä ollut täyttämään tuota keskikaistaa. Myös rahallisesti säästettiin tässä siirrossa.

Sopimustilanne ei ole näin hyvä ollu aikoihin ja Adamsilla on ainakin hyvä lähteä rakentamaan joukkuetta. Tärkeimpinä aihioina lienee sopimusten uusimiset ja kuinka niissä onnistuu. Tärkeimpinä näistä kuitenkin ovat Montour, Reinhart sekä Olofsson.

Hyökkääjät:
Jack Eichel 10 milj. / UFA 2026
Jeff Skinner 9 milj. / UFA 2027
Kyle Okposo 6 milj. /UFA 2023
Eric Staal 3,25 milj. / UFA 2021
Curtis Lazar RFA
Dominik Kahun RFA
Tage Thompson RFA
Sam Reinhart RFA
Victor Olofsson RFA

Puolustajat:
Rasmus Ristolainen 5,4milj. / UFA 2022
Colin Miller 3,875milj. / UFA 2022
Jake McCabe 2,85milj. / UFA 2021
Rasmus Dahlin 0,925 milj. / RFA 2021
Henri Jokiharju 0,925 milj. / RFA 2021
Lawrence Pilut RFA
Brandon Montour RFA

Maalivahdit:
Carter Hutton 2,75milj. / UFA 2021
Linus Ullmark RFA

UFA: Simmonds, Larsson, Girgensons, Sobotka, Frolik, Vesey ja Hunwick.

Hieman oksennusta suuhun aiheuttaa tietysti tuo Skinnerin sopimus edelleen ja jatkossakin, mutta näillä mennään mitä on. Eipä sitä silloin liiemmin vaihtoehtoja ollut pitää kaveri, joka painoi kiekkoja uuniin hyvällä prosentilla. Toivotaan että on jatkossa samassa vireessä. Okposoa saatetaan lähteä tarjoamaan sitten Seattlelle. Hänen panoksensa on ollut nelosketjussa kyllä erinomainen, mutta kun ei "ihan" tienaa sitä määrää, mitä sillä paikalla kuuluisi. Ehkä se tuossa nyt menee vielä pakon sanelemana, kun ei ole suurimpaa hätää palkkojen suhteen. RFA -pelaajat tulevat kyllä diilinsä saamaan ja mielenkiinnolla odotan, millaisia sopimuksia ukot oikein saavat. Mitä tehdään puolustuksen suhteen, vellovatko vuosittaiset Ristolais -huhut? Vai olisiko Miller tai Montour kauppatavaraa? Pilut kuitenkin jo ansaitsisi sen avauspaikkansa, joten tunkua on.

UFA -pelaajista oikeastaan Larsson voisi olla sellainen, jonka pitäisi mukana rosterissa edelleen. Hyvin aliarvostettu, mutta fanien keskuudessa pidetty pelaaja. Loistava alivoimalla ja tekee oman ruutunsa mallikkaasti. Simmondsista jäi vähän välttävä arvosana eikä hänelle taida käyttöä olla, lienee myös Girgensonsin aika katsella muualle? Tekisi hyvää paikata nuo nyt myös uudella ilmeellä. Luulen että tuosta saattaa Adams treidata yhden puolustajista laituriin ja kiinnostaisiko hommata maalivahtia vai luotetaanko nykyisiin?

Suurin kysymysmerkki on nuoriso ja kuinka he nyt nostavat tasoaan vai onko heistä kirkkaisiin valoihin? Tässä sormi näyttää Mittelstadtia, Cozensia sekä Thompsonia. Jos kaikki menee niin kuin elokuvissa, voi koostumukset näyttää omaan silmään tältä:

Olofsson - Eichel - Reinhart
Skinner - Staal - X
Kahun - Cozens - X
X - Larsson - Okposo

Dahlin - Jokiharju
Pilut - Ristolainen
McCabe - Montour/Miller

Leirityksen jälkeen osaa sanoa hieman nykykuntoa, onko Cozensista ylipäätään johtamaan omaa ketjuaan vai olisiko vaikka Staalin rinnalla laidassa alkuun. Onko Mittsistä NHL:ään vai aloittaako hän AHL:ssä? Miten Thompson on parantunut loukistaan ja riittääkö eväät? Täytyy toivoa että nämä nuoret ottaisi tarvittavat askeleet ja auttaisivat Eichelin takana.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
10 vuotta takana Buffalon organisaatiossa. Hän on toiminut suurimman osan ajastaan nuorten pelaajien kanssa ja auttanut heidän kehityksessään. Oikeastaan siis Adams siirtyi näihin hommiin, hänen pelaajauransa jälkeen. Adamsille tarttui mukaan Canesissa pelatessaan myös Stanley Cup, joten on sitä voittamisen kulttuuria

Ei sitten mitenkään voi kirjoittaa samaan kappaleeseen boldattuja asioita. Nuoria pelaajiakin kehitetty ihan loistavasti. Luottaisin siihen narratiiviin, että Adams on Peguloiden luottopakki. Never stop the madness.

Sopimustilannekin on loistava, lähtihän kirjoilta kuusi huonoa jääkiekkoilijaa. Oksennus vaan silti nousee kurkkuun, kun 15 miljoonaa kaudessa maksetaan Skinnerille ja Okposolle.

Joukkueesta puuttuu vähintään ykkösmolari, pari kärkihyökkääjää, pari luotettavaa puolustavaa hyökkääjää, ykkösparin isot minuutit pelaava yleispuolustaja ja yksi omiin varma peruspuolustaja. Nyt ainakin. Eiköhän sieltä taas löydy mattmoulsoneja ja andrejmeszaroksia, niin päästään keräämään assetteja ja jälleenrakentamaan.
 

Caniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers / Carolina Hurricanes
Olofsson - Eichel - Reinhart
Skinner - Staal - X
Kahun - Cozens - X
X - Larsson - Okposo

Muistikuvat Staalin ja Skinnerin yhteispelistä Carolinan ajoilta ovat aika karmeaa muisteltavaa. Organisaatiossa toivottiin Skinneristä vihdoin pätevää laituria Staalin rinnalle. Ja paperilla kaksikko olikin lähes täydellinen match, mutta kentällä herrojen yhteispeli ei koskaan toiminut. Jos samaan ketjuun laitetaan, niin mielenkiintoista kyllä nähdä onko kokemus tuonut jostain yhteistä säveltä.
 
Muistikuvat Staalin ja Skinnerin yhteispelistä Carolinan ajoilta ovat aika karmeaa muisteltavaa. Organisaatiossa toivottiin Skinneristä vihdoin pätevää laituria Staalin rinnalle. Ja paperilla kaksikko olikin lähes täydellinen match, mutta kentällä herrojen yhteispeli ei koskaan toiminut. Jos samaan ketjuun laitetaan, niin mielenkiintoista kyllä nähdä onko kokemus tuonut jostain yhteistä säveltä.

Skinner on muutenkin tullut tutuksi pelaajana, jolle on vaikea löytää sopivia ketjukavereita. Carolinassa ei tainnut missään vaiheessa löytyä sopivia miehiä rinnalle. Buffalossa homma toimi Eichelin kanssa, mutta ei ilmeisesti oikein muiden.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Muistikuvat Staalin ja Skinnerin yhteispelistä Carolinan ajoilta ovat aika karmeaa muisteltavaa. Organisaatiossa toivottiin Skinneristä vihdoin pätevää laituria Staalin rinnalle. Ja paperilla kaksikko olikin lähes täydellinen match, mutta kentällä herrojen yhteispeli ei koskaan toiminut. Jos samaan ketjuun laitetaan, niin mielenkiintoista kyllä nähdä onko kokemus tuonut jostain yhteistä säveltä.

Kannataiskohan se Skinner laittaa Eichelin laidalle, jossa se 40 maalia?

Jos kerran Staalin kanssa ei toimi.
 

EP34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Outis
Joo, jotain kannattaa Sabresin keksiä. Ei tuollainen Skinner ainakaan toimi, jonka yksi maali maksaa melkein miljoonan.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Hyviä pohdintoja palstaveljiltä. En itse ottanut taustatietoja siitä, kuinka Staal ja Skinner ovat aiemmin pelanneet, mutta koen että sitä lähdetään kokeilemaan. Tietysti Skinner painoi kaappeja miljoonien arvoisesti Eichelin rinnalla, mutta tuolla palkalla toivoisin hänelle "oman" ketjunsa. Onhan se kiva laittaa lapa jäähän ja painaa maaleja, mutta Skinnerin tyylisen pelaajan täytyisi pärjätä ilman. Oikeastaan se riittää että keskellä on sellainen pelaaja, joka on tunnollinen omiin koska hän ei puolustaa osaa ja sellainen joka voisi niitä kiekkoja toiselta puolelta tarjoilla. Reinhart olisi siinä loistava kolmas lenkki, mutta en edelleen usko että häntä Eichelin rinnalta pois otetaan.

Tosiasiassa toivoisin että siellä olisi sellainen "Wilson" ykkösessä prässäämässä kiekkoja, ettei Eichelin tarvitse käyttää kaikkea energiaa ensin kiekonriistoon ja sen jälkeen kiekon tarjoiluun. Reinhart kun on aina ollut kontakteja välttävä pelaaja ja Olofssonin kuuluu kuumalla mailallaan olla vain sektoreilla laukomassa. Loppupeleissä se on ihan sama ketä Eichelin vierellä on, suvereeni se oli Pominvillenkin kanssa.

Jos/kun joukkue haluaa pelata turvallisesti, annettaisiin Cozensin kasvaa laidalla ensin NHL:ään ja hommattaisiin luotettava sentteri. Maalivahdin hankkiminen olisi aika tärkeä Huttonin tilalle. Mainittu yleispuolustaja olisi hyvä, mutta epäilen tällä leveydellä sellaisen hankkimista ja kuka olisi sitten sellainen, joka olisi mahdollista hankkia. Myös ensi kauden joukkuetta täytyy miettiä jo valmiiksi, koska meidän täytyy suojata tietyt pelaajat ja jo tällä hetkellä puolustuksesta lähtisi ilmaiseksi yksi kelpo kaveri. UFA -markkinoilta kun ei saada vuoden mittaisia sopimuksia tehtyä kelvollisille puolustajille.

Energiaa kaipaisin yhdeksi lenkiksi neloseen ja sellainen voisi olla Buffalon oma, Miles Wood. Nyt kun tuo "luottopakki" on tuossa gm:n tontilla, niin pelkään eniten sitä että Pegulalla on enempi näppinsä välissä tässä touhussa kun aletaan olemaan kärsimättömiä. Eli käytännössä vedetään homma läskiksi ja laitetaan rahaa palamaan, kun nyt on jälleen tilaa raivattu. Toivon tietenkin olevani väärässä, mutta kun noita markkinoita katselee, niin kyllä siinä joillakin saattaa kieli poskelle sujahtaa. Kuinka yleistä lienee se että uusi GM kysyy omistajalta vahvistusta siirtoihin, mutta Adams ainakin huhujen mukaan tätä Staalin siirtoa olisi kysellyt. Tai ennemminkin vahvistusta tälle.
 
Dahlin - Jokiharju
Pilut - Ristolainen
McCabe - Montour/Miller

Unohtuiko, että Pilut meni 2-vuotisella sopimuksella Venäjälle? Hyvä puolustaja, ei siinä mitään ja itse harmittelen monen Buffalo-fanin tavoin, ettei ruotsalaiselle löytynyt sitä tonttia lopulta.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Kuinka yleistä lienee se että uusi GM kysyy omistajalta vahvistusta siirtoihin, mutta Adams ainakin huhujen mukaan tätä Staalin siirtoa olisi kysellyt. Tai ennemminkin vahvistusta tälle.

NHL-hockey on bisnestä, joten yleinen käytäntö taitaa olla, että isoihin siirtoihin ( = joissa menot kasvavat selvästi) on saatava omistajien hyväksyntä. Mutta Staalin hankkinen ei ollut sellainen, joten hiukan kummastuttaa, jos tuollaiseen pikkudiiliinkin pitää saada omistajan suostumus.

Toivon ja odotan Dylan Cozensin olevan organisaation jokerikortti, joka yhdessä Eichelin ja toivottavasti Dahlinin kanssa pystyy muuttamaan seuran henkisen kulttuurin. Sisäänajo NHL:ään laiturina, sitten siirto keskelle. Staalin lisäksi hyvää voisi tehdä toinenkin veteraani, joka omistaa ainakin yhden Stanley Cup-sormuksen.
 
Staalin lisäksi hyvää voisi tehdä toinenkin veteraani, joka omistaa ainakin yhden Stanley Cup-sormuksen.

Alex Killorn olisi aivan erinomainen lisä juuri tuohon slottiin. Toki varmasti monia muitakin on, mutta tässä kohtaa ostajan ja myyjän intressit osuisivat. Eri asia sitten osuuko Buffalo Killornin listalle. Kenties on ajatellut samalla tavoin kuin Staal, jonka listalla Buffalo oli paikkana, johon siirron hyväksyy.

Pelillisesti Killorn korvaisi helposti juuri treidatun Johanssonin ja toisi paljon paljon muutakin kokeneena pelaajana. Adams, saa suorittaa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Hyvä idea kyllä tuo Killorn. Liian mukavuusalueen meininkiä ollut tuo Buffalon touhu muuten.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Kiitokset @adetti ketjun avauksesta ja pitkän tauon jälkeen innosti taas itsekkin avata ja lukea kun näki lempiketjussa kirjoittelua.

mutta tosiaan paljon asiaa oli edellisissä viesteissä mitä komppaan, mutta muutaman noston haluan nostaa esille. Ensiksi paljon parjattu Skinner, no joo osin syystä kun löi masseiksi, mutta onhan hän näyttöjäkin antanut ja vielä yhden heikon kauden en antaisi liikaa hämätä. Taitaa kaverilla kuitenkin viimeiseltä 5 vuodelta olla NHL top 10 eniten riistoja, maaliensa lisäksi. Eli kyllä siellä ihan potentiaalia kaverissa on. Itse olen livenäkin nähnyt kaverin pelaavan ja kyllähän tuo kaveri on erottuvan nopea jäällä myös ja sitä nyky NHLssä kaivataan.

Staalin treidistä en oikein osaa olla mitään muuta mieltä kuin, että pieni hätäpaskominen, toki tarpeeseen. Eli joo kakkos senaa kaivattiin, saatiinko sellainen? Kaveri allekirjoittaneen ikäluokkaa ja kyllä vaan alkaa treeneissä nuoremmat mennä ohi vasemmalta ja oikealta, eli oli vähä jo Minnesotassa ihme, että pelasi noinkin hyvin, mutta mitä tuo Buffaloon? Parhaimmillaan kokemusta, voittamiskulttuuria ja suuntaa tuleville polville. Pahimmassa tapauksessa vauhti jo hiipunut ja pelaa tuossa kauden kuten monet muutkin ja hieman tuollainen Moulsonmainen haku pahimmillaan.

joku mainitsi mitä Buffalo vielä tarvitsisi, niin heitän oman ajatuksen, että tarvittaisiin tuonne Trotzin tyylinen koutsi ja kehitystä nuorille kavereille, jotta saataisiin pysyvyyttä, nöyryyttä ja voittoja.

Jos kääntää katseen naapuriin Torontoon ni siellä on niin mahtavaa miljoona miestä moneen lähtöön viiksiensä kanssa, niin vain heidätkin kyykytettiin ja Tavaresin vanha seurakin pääsi pidemmälle, vaikkei niitä nimikavereita överisti löytynytkään. Eli kun perusrunko on hyvässä kasassa niin ei sota yhtä miestä kaipaa ja pitkälle päästään pelitavalla ja hyvällä organisaatiolla. Nyt vaikka meillä on yritetty kaikenlaista ja ehkä syystäkin pistetty porukkaa kiertoon niin sinne pitäisi tällaisten kokeilijoiden sijaan saada sellaista osaamista, että jengi tietää että jos me perseillään niin me ollaan SE joka lähtee ei koutsit.

esim Lamouriello, Yzerman ja kumppanit joooosta voi olla aika varma, että saa pari ekstra kautta rakentaa, vaikkei heti lähde lentoon ja lisäksi pelaajata myös kunnioittavat vastaavaa johtamista. Pelityyliä joka sopii Buffaloon voisi taas opetalla Trotzilta ja Columbukselta. No tämä nyt mun mielipide ja saatan olla väärässä, mutta edelleen siis mielestäni seura kaipaa sen johtamisen kulttuurin muuallekkin kuin ”Staalien” muodossa kakkosen keskelle.

ei muuta jatkakaa :D
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Staalin treidistä en oikein osaa olla mitään muuta mieltä kuin, että pieni hätäpaskominen, toki tarpeeseen. Eli joo kakkos senaa kaivattiin, saatiinko sellainen? Kaveri allekirjoittaneen ikäluokkaa ja kyllä vaan alkaa treeneissä nuoremmat mennä ohi vasemmalta ja oikealta, eli oli vähä jo Minnesotassa ihme, että pelasi noinkin hyvin, mutta mitä tuo Buffaloon? Parhaimmillaan kokemusta, voittamiskulttuuri ja suuntaa tuleville polville. Pahimmassa tapauksessa vauhti jo hiipunut ja pelaa tuossa kauden kuten monet muutkin ja hieman tuollainen Moulson mainen haku pahimmillaan.
Saadaan ihan oikea kakkossentteri joka on halvempi kuin Marcus Johansson. Tuohan on lähtökohtaisesti pelkkää profittia kun tulee parempi pelaaja halvemmalla. Molemmilla kausi jäljellä sopimusta niin jos ei onnistukaan täysin niin halvalla pääsee. Parhaassa tapauksessa kelvollinen kakkossentteri joka ottaa Mittelstadin ja Cozensin vähän siipiensä alle ja tuo johtajuutta pukuhuoneeseen.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Saadaan ihan oikea kakkossentteri joka on halvempi kuin Marcus Johansson. Tuohan on lähtökohtaisesti pelkkää profittia kun tulee parempi pelaaja halvemmalla. Molemmilla kausi jäljellä sopimusta niin jos ei onnistukaan täysin niin halvalla pääsee. Parhaassa tapauksessa kelvollinen kakkossentteri joka ottaa Mittelstadin ja Cozensin vähän siipiensä alle ja tuo johtajuutta pukuhuoneeseen.
No tuota meinaan juuri parhaimmillaan, mutta meneekö käytännössä noin? Eli sitä juuri meinasin, että kuitenkin ikääkin alkaa olla niin itse veikkaan, että saadaan Moulson tai Pominville 2.0, eli laastari josta ei pitkässä juoksussa tule olemaan yhtään mitään hyötyä, Johanssonia parempi ehkä, mutta edukseen hän tuosta viime kaudella mielestäni silti esiintyi ja kaveri kuitenkin parhaassa peli-iässä ja esim. Jos Wildia katsoo niin miljoona kertaa paremmin siellä tuntuu jo uudelleen rakennus menneen, vaikka osa treideistä tuntuikin käsittämättömiltä aikanaan.

eli saatiin kakkossena joka puoliksi eläkkeellä ei sateentekijää tai laastaria enempää.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jos Wildia katsoo niin miljoona kertaa paremmin siellä tuntuu jo uudelleen rakennus menneen, vaikka osa treideistä tuntuikin käsittämättömiltä aikanaan.
No ei siellä senttereitä ole kärkiletjuihin vieläkään kun Rask, Bjugstad, Johansson ja Eriksson-Ek taitavat olla ne neljä pelaavaa sentteriä. Eikä vapailla ole oikeastaan ketään sinne. Mutta joo muutenhan tuo menee hyvin.
 
No tuota meinaan juuri parhaimmillaan, mutta meneekö käytännössä noin? Eli sitä juuri meinasin, että kuitenkin ikääkin alkaa olla niin itse veikkaan, että saadaan Moulson tai Pominville 2.0, eli laastari josta ei pitkässä juoksussa tule olemaan yhtään mitään hyötyä, Johanssonia parempi ehkä, mutta edukseen hän tuosta viime kaudella mielestäni silti esiintyi ja kaveri kuitenkin parhaassa peli-iässä ja esim. Jos Wildia katsoo niin miljoona kertaa paremmin siellä tuntuu jo uudelleen rakennus menneen, vaikka osa treideistä tuntuikin käsittämättömiltä aikanaan.

eli saatiin kakkossena joka puoliksi eläkkeellä ei sateentekijää tai laastaria enempää.

Tuollainen laastari on juuri sitä mitä Buffalo kaipaakin. Kokenut kakkossentteri, jonka tulo antaa arvokasta aikaa organisaation nuoremmille lupauksille kasvaa tuohon rooliin.

Ei Staalista tarvitse ollakaan pitkässä juoksussa muuta hyötyä kuin tuo lyhyen ajan paikkaus ja nuorempien mentorointi.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
No ei siellä senttereitä ole kärkiletjuihin vieläkään kun Rask, Bjugstad, Johansson ja Eriksson-Ek taitavat olla ne neljä pelaavaa sentteriä. Eikä vapailla ole oikeastaan ketään sinne. Mutta joo muutenhan tuo menee hyvin.
Niin ymmärrän sen, mutta kokonaiskuvaa tässä katsotaan eikä senttereitä. Buffalo on hei ollut pleijarien ulkopuolella jo aika kauan, että jos se yhteen veteraanisentteriin ratkeaa tämä homma no pienestä se on ollu sitte kiinni!
Nyt kuitenkin pointtina se, että meillä on ollut siinä kakkosen keskellä O’Reillystä lähtien kaveria ja joukkue sitten sen ajan tuntuu vaan heikentyneen, joten onko todelliset mahkut pleijareihin nyt tän laastarin jälkeen!? Sitähän en missään vaiheessa kiistänyt, että eikö kakkossenaa tarvittu.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Tuollainen laastari on juuri sitä mitä Buffalo kaipaakin. Kokenut kakkossentteri, jonka tulo antaa arvokasta aikaa organisaation nuoremmille lupauksille kasvaa tuohon rooliin.

Ei Staalista tarvitse ollakaan pitkässä juoksussa muuta hyötyä kuin tuo lyhyen ajan paikkaus ja nuorempien mentorointi.
Niin tuossahan se ongelma kiteytettynä onkin... tai mikä itseäni tuossa rassaa. Eli tuo on mentori Cozensille ja kumppaneille ei mitään muuta. Alkaa vaan kärsivällisyys loppua ja haluaisi jo muutakin kuin mentoreita joukkueeseen.

Olisi kiva saada sellaisia treidejä ja tason nostoja, että voisi jo pikkuhiljaa odottaa joukkueelta parempia esityksiä.
Sitähän tuossa jo alustinkin siinä alkuperäisessä viestissä.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Unohtuiko, että Pilut meni 2-vuotisella sopimuksella Venäjälle? Hyvä puolustaja, ei siinä mitään ja itse harmittelen monen Buffalo-fanin tavoin, ettei ruotsalaiselle löytynyt sitä tonttia lopulta.
Tämä meni tosiaan ohitse.

Komppailen aikalailla samaa mitä muutkin, että tässä kohtaa Staalin hankinta on pätevä tuohon Eichelin taakse ja tämä on osittain nyt sitä suuntaa mitä joukkueeseen vaaditaan. Ei voisi parempaa löytyä tuolla hinnalla pönkittämään Cozensia eteenpäin ja miksei Mittsiä. Staal on myös sanonut että vaikka ikää on tullut niin henkinen ikä lienee siellä parikymppisten joukossa eli remmiin pääsee helposti myös sillä puolella. Toivottavasti tuohon saadaan nyt nuo pari täsmähankintaa ja sitten toivoa kipeästi sitä, että nuoret nostavat tasoaan napsauksen ylöspäin. Eikä tuo Staalin hankinta nyt ole millään sektorilla verrattavissa Moulsoniin tai Pommeriin. Moulsonilla oli surkuhupaisa sopimus löysällä jalalla ja Pommeria vedettiin pulkassa, kun oli nimeä tullut seurassa.

Otetaan myös huomioon sitten myös osa pelaajista, joilla on nyt alla kausi uudessa joukkueessa ja kuten myös valmentajilla. Ollaan saatu tuotua pelikirjaa jäälle ja eikä tarvitse koko palettia lähteä rakentamaan ensi kaudeksi.
 
Olisi kiva saada sellaisia treidejä ja tason nostoja, että voisi jo pikkuhiljaa odottaa joukkueelta parempia esityksiä.
Sitähän tuossa jo alustinkin siinä alkuperäisessä viestissä.

Siis onhan tuo pelillisestikin hyvä treidi ja paransi joukkuetta välittömästi. Luulin, että oltiin yhtä mieltä tästä. Ei pelkkä Staalin hankinta Buffalosta playoff-joukkuetta tee, mutta Johanssonin vaihtaminen Staaliin teki kyllä joukkueesta paremman.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Siis onhan tuo pelillisestikin hyvä treidi ja paransi joukkuetta välittömästi. Luulin, että oltiin yhtä mieltä tästä. Ei pelkkä Staalin hankinta Buffalosta playoff-joukkuetta tee, mutta Johanssonin vaihtaminen Staaliin teki kyllä joukkueesta paremman.
No joo se ny meni suurimmalta osalta ohi mitä tarkoitin, mutta huomaa myös kuinka ristiriitaiset fiilikset täs alkaa ku haluais jo joukkueen menestystä ja sitä kautta oma sanoma on sekava.

Tiedän missä tilanteessa ollaan ja toivon, että nyt sitä menestystä alkaa tulla ja annetaan luottoa johdolle, että nyt onnistuu.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Hyvä homma, että saatu taas uusi kausiketju pystyyn!

Jos lyhkäisesti jotain hajatelmia.

Ylipäänsä tästä koronatilanteesta johtuen oma kiinnostus esimerkiksi playoffeja kohtaan on ollut totaalisen nolla. En ole jaksanut katsoa edes ainuttakaan playoff-matsia nyt syksyllä. Varmaan olisi tullut katsottua, jos Buffalo olisi pelannut, mutta kyllähän nyt nämä playoffit sekä todennäköisesti seuraava kausi on tällainen "korona-playoffit/koronakausi". Nytkin playoffeissa käsitykseni mukaan on hakattu ennätyksiä oikein olan takaa, mistä jokainen voinee vetää omat johtopäätökset sen osalta, onko kyse nyt ollut vain poikkeuksellisista suorituksista vai jostain muusta.

Joka tapauksessa off-season on oven takana. Adamsin merkittävin liike toistaiseksi on ollut tuo Staal-kauppa, josta täälläkin on jo lausuttu pitkälti olennainen. Johansonin kykyä viedä kiekko kontrolloidusti ryhmittyneen viisikon lävitse tullaan kaipaamaan, mutta ei niin paljoa kuin sitä puutetta viimeiset kaudet, jota Staal toivottavasti nyt pystyy täyttämään. Tuo sentteriosasto oli ylivoimaisesti se akuutein parannuksen kohde (on edelleen, ja siitä vähän myöhemmin) ja Staal oli erittäin hyvä hankinta siihen. Itseäni ei niin paljoa jaksa kiinnostaa se, tuoko pelaaja jotain mystistä "voittamisen kulttuuria" (tätä tunnutaan yliarvostavan aivan helvetisti, eikä Buffalossa kukaan tällaista väitetysti omaava ole pystynyt tuomaan mitään lisäarvoa, jos ei pelillinen taso ole riittänyt), vaan se, että riittääkö pelillinen taso. Staalin osalta ikääntymisestä huolimatta pitäisi odotusarvo olla ihan mitat täyttävä top-6-sentteri, joka ei ole ainakaan ihan älytön riippakivi omaan päähän. Tässä treidissä ilahdutti myös se, että Adams kertoi treidillä halunneensa varmistaa se, ettei Cozens joudu heti liian vaikeaan paikkaan. Itselläni oli nimittäin hieman pelko perseessä, että mennään tällä Botterillin linjalla, jossa sokeasti uskotaan, että joukkueen sisältä saman tien nuoret täyttävät avainpaikat. Näiltä osin Adams näyttää omaavan parempaa arvostelukykyä kuin Botterill (vaatiiko se sitten paljoa, on oma asiansa).

Staalin hankinta ei vielä kuitenkaan todellakaan riitä, jos joukkueesta halutaan kilpailukykyinen ensi kaudeksi. Myös nuo bottom-6-sentteripaikat täytyisi pystyä täyttämään mitat täyttävillä kavereilla. Larsson olisi riittävä kaveri kyllä neloseen, mutta vaikuttaa vähän siltä, että suuntaa muualle. Noiden paikkojen täyttäminen ei pitäisi olla ihan mahdotonta, vaikkakaan ei aivan helppoa. Se on lienee varmaa, että yksi puolustaja oikealta puolelta lähtee ja tällä hetkellä se vaikuttaa olevan Montour. Adamsina ehkä lähtisin kyselemään Tampan suunnalta, että olisiko siellä halua rakentaa kauppaa Montourin ja Cirellin ympärille. Mielestäni Cirelli ei ole aivan niin hyvä pelaaja kuin ehkä numerot Tampassa antavat ymmärtää, mutta olisi kuitenkin sellainen pelaaja, joka pystynee stunttailemaan kakkosen keskellä ja olisi erittäin laadukas ratkaisu kolmosenkin keskelle pidemmällä aikavälillä, mikäli Cozens/Mittelstadt pystyy paikan kakkosen keskeltä ottamaan. Muitakin vaihtoehtoja toki on, ja Staalin hankinnalla Adams varmisti sen, ettei aja itseänsä nurkkaan treidineuvotteluissa niin kuin Botteril tuntui aivan jatkuvasti tekevän.

Toiseksi merkittävin vahvistuskohde on puolustuksen vasen puoli. Sinne täytyisi saada sellainen puolustuspäähän varmaotteinen ja top-4-minuutteja kohtuudella pelaamaan kykenevä kaveri. Mikäli Dahlin nyt ei ensi kaudella ota askelta isoihin minuutteihin, tilanne ei taas saisi olla se, että McCabe ui siellä syvässä päässä. Muutenkin ensi kauden jälkeen siellä osastolla ei varmuudella ole kuin Dahlin ja vaikka prospecteissa on juuri sillä osastolla tunkua, niin kukaan niistä ei ole ensi kauden jälkeen valmis top-4-rooliin.

Lockoutin aikana myös tuli selvyyttä siihen, miksi Hutton pelasi sysipaskan kauden. Hänellä oli ilmeisesti näön kanssa ongelmia ja saa nähdä, onko pelikunnossa nyt tulevalla kaudella. Voi olla, että Hutton on LTIR:ssä ja Ullmarkille hankitaan tandem-pari. Mitään Holtbya tai Markströmiä en haluaisi nähdä isolla sopimuksella, mutta joku Greiss/Khudobin lyhkäisellä sopimuksella voisi olla ihan hyvä hankinta. Maalivahtien osalta on onneksi ostajan markkinat.

Joukkue ei nähdäkseni tarvitse mitään blockbuster-liikkeitä vaan lähinnä keskustan ja vasemman puolen puolustuksen syvyyden vahvistamista. Lazarin jatkosopimus oli hyvä juttu ja pidin hänestä syvyyspelaajana, mutta toivottavasti hän nyt ei ole se ratkaisu yhdeksi vakituisesti bottom-6-sentteriksi. Cozens tulee todennäköisesti aloittamaan ylhäällä ja uskon hänen aloittavan laidalla. Näin ollen pakottavaa tarvetta laituriosaston parantamisellekkaan ei taida olla, kun Kahunkin todennäköisesti siellä tulee pelaamaan.

Koronatilanteesta johtuen voi hyvinkin olla, että joukkue ei tule ensi kaudeksi täyttämään cappia edes lähelle maksimia. Toisaalta tilaa tullaan tarvitsemaan runsaasti Dahlinin jatkosopimukselle joka tapauksessa, joten asialla ei liene suurta merkitystä.

Odotukset nyt offseasonilla ei ole kovin korkeat, mutta ehkä Adams pystyy jatkamaan positiivisten yllätysten tekemistä.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Varaustilaisuuden varaukset tehty ja itse en ole kyllä kiekkoa seuraillut kovinkaan aktiivisesti, joten olisi kiva kuulla jos tovereilla on jotain näkemyksiä pickeistä!?
En ole ehtinyt edes analyyseja lukemaan, mutta itseäni yllätti, että Rossi skipattiin ja saman joukkueen Quinn varattiin. Quinn tehny maalit, mutta pisteissä Rossi useampi kymmennen pistettä edellä.

Rossia huhuttiin tulevan muutenkin, mutta en tiedä oliko tuo nyt sitten hyvä vai huono veto.

kokonaisuudessaan varaukset siis tässä:

Nro. 8. Jack Quinn, Hyökkääjä, Kanada
Nro. 34. John-Jason Peterka, Hyökkääjä, Saksa (tämä taas yllätti positiivisesti, että oli vielä meidän vuorolla tarjolla)
Nro. 131. Matteo Constantini, Kanada
Nro. 193. Albert Lyckåsen, Puolustaja, Ruotsi
Nro. 216. Jakub Konecny, Hyökkääjä, Tsekki

Taas vipoilla rundeilla täyte tsekki, kuten viime vuosina ollut tapana, mutta jos jotain tarinaa kavereista kerrottavana tai joku yksittäinen sattunut omaan silmään peleissä niin kertokaahan rohkeasti.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
En ole ehtinyt edes analyyseja lukemaan, mutta itseäni yllätti, että Rossi skipattiin ja saman joukkueen Quinn varattiin. Quinn tehny maalit, mutta pisteissä Rossi useampi kymmennen pistettä edellä.

Rossia huhuttiin tulevan muutenkin, mutta en tiedä oliko tuo nyt sitten hyvä vai huono veto.

Typerä varaus ja reach mielestäni, ei antanyt Kevyn Adamsin touhusta mitenkään pätevää kuvaa draftaajana ens alkuun.

Quinn oli koko draftin yksi yli-ikäisimpiä pelaajia, hyötynyt siitä junioreita pyörittäessään.

Muut tiimit kiskoi nyt aika lailla sitä mitä pitkin tuossa Top10:ssä, mutta Buffalolta höntyilyä. Ei siinä, voihan tämäkin varaus onnistua.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Typerä varaus ja reach mielestäni, ei antanyt Kevyn Adamsin touhusta mitenkään pätevää kuvaa draftaajana ens alkuun.

Quinn oli koko draftin yksi yli-ikäisimpiä pelaajia, hyötynyt siitä junioreita pyörittäessään.

Muut tiimit kiskoi nyt aika lailla sitä mitä pitkin tuossa Top10:ssä, mutta Buffalolta höntyilyä. Ei siinä, voihan tämäkin varaus onnistua.
Okei, kuten sanoin niin itse en ole yhtään tutustunut kaveriin ja harvoin on vuosia, että kahdella ekalla kierroksella, saati ekalla kierroksella itselle joku vieras nimi, saati vielä top kympissä. Kertoo siis paljonko tullut sohva skoutattua.

Itsellä eka reaktio oli, että mitä hittoa, miksei Rossia, mutta kun en ole kaveriin tutustunut niin pakko ensin tutkia vielä ja tutustua ennen tuomiota omalta osalta!

äkkiseltään lueskelin Buffalon uutisia niin siellä sai kyllä hyvääkin kuvaa kaverista, sniper taitojen lisäksi kaveria verrattiin kovasti Sebastian Ahoon ja se itselle kyllä ehkä paras vertaus, koska Aho ollut yksi silmääni eniten miellyttävistä pelaajista. Tai pidin Ahosta huomattavasti enemmän jo junnukisoissa mitä esim. Laineesta.

Siksi tuo vertaus nyt ainakin oli todella miellyttävä. No täytyy katsoa mitä videoita ja matseja kaverista löytää ja pakko hieman tutustua.

Lisää vain viestiä, jos joku jo ehtinyt kaveriin tai muihin varauksiin tutustua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös