Boston Bruins 2020–2021

  • 64 099
  • 290

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Näyttäisi olevan 19 ottelua 0+5 tehoin. Yllättävän heikko saldo aiempaan tehokkuuteen nähden.

Paikkojahan miehellä on ollut aivan pirusti, mutta jokin kirous tuntuu välillä vaivaavan. Noh, jos nyt tällä kaudella edes saisi sen kuparisen rikki. Heti kun ei ole itse rikki.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Kase sai NJ:n Woodilta poikittaista naamaan. Pääsi omin voimin vaihtoaitioon mutta tarvitsi sitten kahden huoltajan apua että pääsi pukuhuoneeseen. Tällä hetkellä laittaisin roponi sen puolesta, että Kase ei tule tekemään maaleja enää millekään NHL-joukkueelle.

Tuo Barkov tulee olemaan kova vahvistus. muodostavat sitten Eichelin kanssa ehkä parhaan sentterikaksikon koko sarjassa. Ennen tätä pitäisi kuitenkin saada KIEKKO MAALIIN TASAVIISIKOIN vaikka kerran tai pari tälläkin kaudella. Veikataan ensimmäisen maalin tekijäksi Smithiä kunhan pääsee Krejcin vierelle.
 

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
Noniin, 5-4 voitto Flyersistä pilkuilla. Jotain palopuhetta Cassidy onnistuneesti pitänyt, sillä 5vs5 maalien tekemisen vaikeuden peikko karisi kertaheitolla harteilta. Huomattavaa on, että laukaukset vietiin 43-26. Lieneekö enemmän vetoja kun aiemmissa peleissä yhteensä. Philly toki blokkaili niitä kunnon taistelumeiningillä.

Raskille meni pari harmittavaa maalia, kuten Sanheimin luistimesta suuntaa muuttanut laukaus. Raivotti sitten jatkoajalla pari gamesaveria.

Plussia:
+Craig Smith on sitä mitä lääkärii määrännyt. Mies toimittaa kiekon tehtaan takuulla maalille ja silloin hyviä asioita tapahtuu.
+Nick Ritchien pisteputki jatkui tehoilla 1+1. Aivan eri mies kuin viime kaudella ja pakko kyllä pyörtää puheeni viime kaudelta kun vaadin ukon helvettiin kärräämistä vaikka säkilliseen kiekkoja ja väriliituihin.
+Studnickan maali.
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Jobinpostia: Matt Grzelcyk ei ole harjoituksissa tänään, ei pelannut yölläkään koko peliä. Cassidyn sanat menivät jotenkin niin, ettei olisi pystynyt jatkoajalla pitämään omaa aluettaan/miestään. Eli vammaa on, virallista tiedotetta odotellessa.

Ja niin, Pastrnak edelleen non-contact paita päällään. Paluu kuitenkin hyvällä mallilla.

Edit:


 
Viimeksi muokattu:

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Hyökkäys näyttää paperilla todella hyvältä. Ykköskenttä on vanha tuttu ja yksi koko sarjan parhaista, kun Pasta tulee pian takaisin. Kakkoseen ja kolmoseen on erinomaiset sentterit Krejci ja Coyle. Laidoille on todella kilpailu, kun DeBrusk, Studnicka, Ritchie, Smith, Bjork ja Kase taistelevat neljästä paikasta. Tuossa on kuitenkin tasonsa 40-50 pisteen miehinä osoittaneet DeBrusk ja Smith, itsensä kuntoon laittanut Ritchie, potentiaalia näyttäneet, mutta loukkaantumisten kanssa kamppailleet Bjork ja Kase sekä tuleva huippupelaaja Studnicka. Tuo kuusikko varmistaa sen, että löysäilemällä ei peliaikaa tule ja pieniä loukkaantumisia kestetään. Erityisesti Studnickan ja Ritchien otteita odotan tällä kaudella innolla.

Nelosessa Frederic vaikuttaa todella hyvältä pelaajalta, ja jos kaikki menee niin kuin nyt näyttää, niin Wagner-Kuraly-Frederic voisi olla sementoitu kolmikko neloseen. Big Bad Bruinsin ajat ovat valitettavasti takana ja esimerkiksi Tampa on jättänyt aiemmissa kohtaamisissa Brunsin fyysisyydellään jalkoihinsa. Tämän kauden hyökkäys on selvästi kovempi kuin aiemmin, kun mukaan ovat tulleet juuri Frederic sekä Smith ja uusi Ritchie. Mielestäni juuri sitä, mitä tarvittiin.

Vaikka tulokset ovat vain ok-tasoa, niin mielestäni peli on ollut ihan hyvää ja voitto olisi ollut ihan oikeutettu tulos jokaisesta pelistä. Ei ole vain ihan klikannut vielä, mutta uskon, että peli alkaa tästä rullamaan ja lätä menemään pussiin. Pakisto huolettaa entistä enemmän, jos Grzelcyk on poissa. Pahan näköisesti kyllä meni laitaan päin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Pica

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
(1)
  • Tykkää
Reactions: Pica

astraljava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Jyp
Kase sai NJ:n Woodilta poikittaista naamaan. Pääsi omin voimin vaihtoaitioon mutta tarvitsi sitten kahden huoltajan apua että pääsi pukuhuoneeseen. Tällä hetkellä laittaisin roponi sen puolesta, että Kase ei tule tekemään maaleja enää millekään NHL-joukkueelle.

Siis että ihan niin kova tälli ettei edes näe enää kiekkoa, vai mitä tässä tapahtui?

Tuo Barkov tulee olemaan kova vahvistus. muodostavat sitten Eichelin kanssa ehkä parhaan sentterikaksikon koko sarjassa.

Anteeks, mä taidan olla kännissä. Puhutaanks me vielä Bruinsista?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Pica

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Tärkeät pari Philly-matsia, tai siis lähinnä viimeiset neljä erää. Mahdoton tietää olematta kopissa, kuinka lähellä joukkueessa oli jonkinlainen tuskan syntyminen viimeistelyn suhteen, mutta nyt se on ainakin taakse jäänyttä elämää. Bergy ja Marchand johtavat edelleen edestä niin kuin pitääkin, mutta Coylellä myös peli kulkee ja kiekko pysyy lavassa parin tahmeahkon avauskierroksen jälkeen. Erittäin tärkeä asia joukkueen leveyden kannalta. Smithin kanssa muodostavat hyvän oloisen tutkaparin, ja saipa nyt Frederic siinä NHL-pistetilinsä auki hienolla syötöllä Coylen vähintään yhtä hienoon viimeistelyyn. Ja Smithille siis vastaavasti ensimmäinen maali Bruins-nutussa.

Hiukan menee toistoksi, mutta muiden (ja itseni aiemmassa viestissä) jatkoksi pitää kehua Ritchietä. Piste per peli tahti nuoressa kaudessa, mutta mikä tärkeintä, aiheuttaa tuossa yv:ssä jatkuvaa säpinää, joka paitsi suoraan johtaa hyviin asioihin, tuo tuohon hiukan erilaisen identiteetin Pastan tykin puuttuessa. Sitten kun vielä taidot riittävät siihen, että paikan tullessa laittaa läheltä ylös niin kuin Jari sanoo, ja toisaalta tilanteen sitä edellyttäessä syöttää tarpeeksi hyvin, ettei kiekonhallinta häneen kaadu. Toki tässä on menty vasta muutama peli, mutta kyllähän se innostaa - Bruinsissa on pitkään ollut tuon roolin osaajat vähissä.

Siis että ihan niin kova tälli ettei edes näe enää kiekkoa, vai mitä tässä tapahtui?

Veikkaan nimim. @Pica viittaavan siihen ilmiöön, että kun pelaajalla on liian kattava aivotärähdystausta, niin niitä aivotärähdyksiä alkaa tulla aina vain herkemmin. Kasen tilanne alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että on jatkuvasti nupistaan telakalla, eikä tarvitse enää kummoista osumaa siihen. Tuommoisessa tapauksessa jostain pikkutöytäisystäkin saattaa tulla erittäin vakavat ja pitkäkestoiset seuraukset. Jos kunto siis on se, miltä näyttää, niin kiekkokaukalo ei ole oikea paikka, mikäli mielii elää ihmisarvoisen loppuelämän. Toki kovasti olisi toiveissa, että tilanne ei noin paha olisi. Ja toisaalta mikäli se sitä on, niin että tilanne ymmärrettäisiin ja kaveri laittaisi hokkarit naulaan ennen kuin on liian myöhäistä.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Enpä olisi uskonut, että Grzelcyk oli noin vahva käsijarru Bruinsin maalinteolle.

Peli alkoi näyttämään hyvältä ja näiden Philly-matsien aikana menin ei-tästä-taaskaan-mitään-tule pettymyksestä suoraan varataan-mestaruuslippikset -moodiin. Tosin Philadelphia ei ole tätä kautta tainnut vielä aloittaa kun olivat niin vaisuja. Taisin jotain Gustafsson-juttua Flyersin ketjusta lukea ja ainakin tämän pelin perusteella on kyllä sellainen pakki jota ei selvin päin tahtoisi fanina katsella. Eiköhän sieltä nousta kun saavat Couturierin ja Gostisbeheren takaisin ja tämän vieraskiertueen lusittua.

Jatkan muiden kanssa Ritchien kehumista. Voisi luulla, että tuo ison miehen homma ylivoiman maskissa on helppo kun se ei näennäisesti paljoa vaadi mutta eihän se tietysti niin ole. Hyvä ajoitus ollut noissa maskiin menoissa ja aina vie yhden pakin sitomaan jolloin siinä taustalla on tilaa Marchand-Bergeronilla hieman enemmän tilaa touhuta. Lisäksi kuten mainittiin käsiä löytyy kuitenkin että pystyy toimimaan muuallakin hyökkäysalueella. Näinköhän veljen kanssa luovutettiin liian aikaisin? Tietysti ns. tupla-ritchiellä maskia olisi jo niin paljon, että kiekko ei enää mahtuisi läpi.

Veikkaan nimim. @Pica viittaavan siihen ilmiöön, että kun pelaajalla on liian kattava aivotärähdystausta, niin niitä aivotärähdyksiä alkaa tulla aina vain herkemmin. Kasen tilanne alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että on jatkuvasti nupistaan telakalla, eikä tarvitse enää kummoista osumaa siihen. Tuommoisessa tapauksessa jostain pikkutöytäisystäkin saattaa tulla erittäin vakavat ja pitkäkestoiset seuraukset. Jos kunto siis on se, miltä näyttää, niin kiekkokaukalo ei ole oikea paikka, mikäli mielii elää ihmisarvoisen loppuelämän. Toki kovasti olisi toiveissa, että tilanne ei noin paha olisi. Ja toisaalta mikäli se sitä on, niin että tilanne ymmärrettäisiin ja kaveri laittaisi hokkarit naulaan ennen kuin on liian myöhäistä.
Asiaa ei pysty tämän paremmin sanomaan.
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Freredicin otteet ovat miellyttäneet ja tuo kolmonen on aika helvetin kova. DeBrusk ei oikein sovi ykköseen eikä Bjork neloseen. Kyllä tässä vielä ideaalikoostumuksia haetaan. Toki Pastan tullessa takaisin, ongelma ykkösessä poistuu.
 

astraljava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Jyp
[...] Veikkaan nimim. @Pica viittaavan siihen ilmiöön, että kun pelaajalla on liian kattava aivotärähdystausta, niin niitä aivotärähdyksiä alkaa tulla aina vain herkemmin. Kasen tilanne alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että on jatkuvasti nupistaan telakalla, eikä tarvitse enää kummoista osumaa siihen. Tuommoisessa tapauksessa jostain pikkutöytäisystäkin saattaa tulla erittäin vakavat ja pitkäkestoiset seuraukset. Jos kunto siis on se, miltä näyttää, niin kiekkokaukalo ei ole oikea paikka, mikäli mielii elää ihmisarvoisen loppuelämän. Toki kovasti olisi toiveissa, että tilanne ei noin paha olisi. Ja toisaalta mikäli se sitä on, niin että tilanne ymmärrettäisiin ja kaveri laittaisi hokkarit naulaan ennen kuin on liian myöhäistä.

Jes, kiitos tarkennuksesta. Jotain tällaista osasinkin jo odottaa, mutta kun en Kasen historiaan ole niin perehtynyt, niin en tajunnut vakavuutta. Hurja homma, ja tosiaan toivotaan terveitä päiviä, on ne sit eläkkeellä tai kaukalossa. :(
 

Knap

Jäsen
Tuosta Ritchiestä itsekin tykännyt alkukauden otannalla. Ns. "raakaa" potentiaaliahan siellä on (josta varausnumerokin kertoo), jos jotenkin vielä tässä iässä (25) se onnistutaan louhimaan esiin ja tuosta miehestä saamaan vakiintuntu 50 pinnan mies, niin Heinen treidi kääntyy aika kivasti Bruinssille. Toinen kelle posia tahdon antaa, niin on ehdottomasti Coyle. Onneksi tuo Fredericin syöttö kimposi Coylen lavasta maalin tyhjään kohtaan ja Charlie sai palkinnon hyvästä pelistä sitä kautta.

Fantasia managerina vasemmalta ampuvaa pakkia kaipaileva Bruins ja sentteriä huutava Blue Jackets olisi mielenkiintoinen kauppapari. Pääpalasina Werenski ja Krejci. Kukaan tuota kauppaa ei tuollaisenaan tekisi, jos edes lisukkeineen. Krejci ajaisi vielä pari kautta middle table jengissä ykkössentterin asemaa oikein kivasti ja Laineelle saisi sentterin. Samalla tuo olisi loistava myyntipuhe Barkoville, että täällä olisi pöytä pedattuna enää sua varten. (Tosin itseäni ei hirveästi haittaisi vaikka ensiksi hommattaisiin treidillä Werenski ja sitten Barkov vapailta markkinoilta myöhemmin.)
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Nyt kun tätä kuviota on tullut enemmän mietittyä, niin DeBrusk on jotenkin ylimääräinen palanen, joka ei oikein sovi hyvin mihinkään. On kuitenkin vielä nuori ja tehnyt ihan hyviä tehoja, joten vaihtoarvoa luulisi jonkin verran olevan. Siksi toivoisin, että häntä käytettäisiin vaihdossa, jossa sisään tuotaisiin joku top 4 -puolustaja. En silti tiedä, kuka se voisi olla.
 

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
Fantasia managerina vasemmalta ampuvaa pakkia kaipaileva Bruins ja sentteriä huutava Blue Jackets olisi mielenkiintoinen kauppapari. Pääpalasina Werenski ja Krejci. Kukaan tuota kauppaa ei tuollaisenaan tekisi, jos edes lisukkeineen. Krejci ajaisi vielä pari kautta middle table jengissä ykkössentterin asemaa oikein kivasti ja Laineelle saisi sentterin. Samalla tuo olisi loistava myyntipuhe Barkoville, että täällä olisi pöytä pedattuna enää sua varten. (Tosin itseäni ei hirveästi haittaisi vaikka ensiksi hommattaisiin treidillä Werenski ja sitten Barkov vapailta markkinoilta myöhemmin.)

Tota Krejcin kauppaamista pakkiin olen itsekin pyöritellyt. Pelimies edelleen ja tuntuisi ikävältä luopua, mutta ennemmin tai myöhemmin sekin päivä koittaa. Soppari tosin voi karkottaa tiukassa palkkakattotilanteessa monia.

Viime yön pelistä onkin kaikki oleellinen sanottu muiden toimesta. Ritchie jatkoi hyviä otteitaan. Freddy oli hiton kova ja pelaamassa itseään yhdeksi Bruins-suosikeista. Oli hauska nähdä myös Zboril yyveessä viivamiehenä. Pieni otanta, mutta onko tosiaan niin, että Gryz siellä ollut maalikarkeloiden jarruna?

Kuten ylempänä mainittu, niin DeBrusk etsii vähän paikkaansa kokoonpanossa. Ykkösessä menee jotenkin hukkaan ja olennaisen kertoo alkukauden tehotkin. Viimeyönä taisi pistetili vasta aueta. Noh, eteenpäin.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Viime yön Pens-peliä katsellessa vakuuttaa kyllä tuo Raskin toiminta tuolla maalilla => ekan kahden erän aikana poiminut semmoiset 3-4 ”varmaa maalipaikkaa” pois... Toki tuossa oman pään pelaamisessa näkyy yhden ison stay-at-home pakin puuttuminen, mutta anyways ryhtiä kaipaa PAPP!
 

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
Noniin veljet, Pens lakaistu kahdessa pelissä putkeen. Tästä on hyvä jatkaa ja kone on käynnistymässä hyvissä ajoin. Itse en matsista nähnyt kuin pätkiä sieltä täältä, mitä tässä jälkilähetyksenä töiden lomassa ehti katsoa, joten joku matsin kyttäillyt osannee kertoa paremmin.

Pieniä huomioita:

-Kapteeni johtaa odotetusti edestä, kaksi todella tyylikästä rysää.
-Ritchie todella löytänyt paikkansa ylivoimakoostumuksesta, todella härkänen äijä maalin edessä ja varmasti todella lyijyinen vastustajana.
-McAvoyn peli-ilo ja itseluottamus kasvaa joka matsissa. Nyt nähtiin hieno coaat-to-coast nousu.
-Bjorkin peli-iloa ei ole syönyt se, että kärkikentissä ei toiminutkaan (ainakaan vielä). Tuo kivasti käsiä ja vauhtia tuonne Wagsin ja Kuralyn kenttään, ei sillä että pojat olisivat ihan täysiä turisteja kiekon kanssa itsekään. Bjork pisti komeat rallit Taneville ja siitä (takuu varmasti haki tätä :D) tyyliin jonkun Pensin kaverin perseen kautta Kuralyn jalkaan ja siitä verkkoon. Haluan uskoa, että Bjork pelaa 400IQ peliä ja osaa laskea sekunnin murto-osissa kiekon kulkuradan.
-Halakilta ihan hyvää suorittamista, äärimmilleen ei tarvinnut venyä missään vaiheesa mitä itse pelistä näin.

Pelin nähneet voinevat täydentää.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Capseja vastaan odottamat 4-1, tulos 3-4.

Raskille kolme helpohkoa. Halak on ollut (taas) alkukaudella parempi kassari, antaisin pelata.

Noin muuten näyttää hyvälle. Ihan uskomatonta oikeastaan, että Smithin hankinnan ja Ritchien tasonnoston myötä viime kaudella onnettoman kapea hyökkäys näyttää näinkin hyvälle. Junnuista kenelläkään ei ole liian isoja saappaita, niin suorituksetkin ovat parempia.
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Raskille kolme helpohkoa. Halak on ollut (taas) alkukaudella parempi kassari, antaisin pelata.

Ei ollut Raskilta mikään hyvä peli tosiaan, vaikka lopun tasoituksen jälkeen sen huippukopin ottikin. Olettaisin peluutuksen kuitenkin menevän jatkossakin vuorotahtiin, otteluita on kuitenkin sen verran tiuhaan. Niin kauan kun pisteitä joukkueelle sataa tasaiseen tahtiin, en näe tässä ongelmaa, sitten jos päälle iskee joku tappioputki niin kuumaa kassaria askiin vaan ilta toisensa jälkeen.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Raskille kolme helpohkoa. Halak on ollut (taas) alkukaudella parempi kassari, antaisin pelata.

Kyllä kaksi maalia tulee ainakin todella pahan maskin takaa, niin ei näe kiekkoa ollenkaan. Bäckströmin, vaikka huippulaukaus olikin, ja Ovechkinin maalit olisi pitänyt ottaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös