Boston Bruins 2019–2020

  • 80 942
  • 242

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
2010-luku piti sisällään kuitenkin 3 finaalipaikkaa, joista yhdessä nosteltiin Cuppia. Ei nyt hirveän pettynyt voi olla. NHL:stä ei kuitenkaan ihan hirveän montaa menestyneempää joukkuetta tältä vuosikymmeneltä löydy.

Haikeat fiilikset täälläkin, ja vaikka lainattu osa pitää paikkansa, niin jollain lailla tuntuu, että tuo keskeisin ydin Bergy, Chara ja Krejci olisi ihmisinä ja urheilijoina ansainnut toisenkin Cupin "perinnökseen". No, tulevaisuudessa siihen on ainakin Bergeronilla toki vielä harmaapartana pienemmässä roolissa mahdollisuus, tietty Krejcilläkin mutta se valitettavasti saattaa olla sitten jossain muualla.

Ja toisaalta, miksikäs ei tällaisenaan "one more year" muun rungon osalta, mikäli toimisto tekee onnistuneita päivityksiä, mutta Charan osalta alkaa kyllä jo sakata ja pahasti. En nyt tuolla historialla sano, että Chara pitäisi jättää ilman jatkosopimusta jos päätyykin sellaisen haluamaan, mutta rooli ei voi olla enää tasakentällisin ykkösparissa. Ja se, että tällä rungolla likimainkaan tällaisenaan vielä voisi kannusta edes haaveilla, melkeinpä edellyttää tuuria siinä, että tietyt joukkueet playoff-taipaleella vältettäisiin - "ihan sama kuka tulee vastaan, kaikki ne pitää voittaa" on huono asenne silloin, kun joitain joukkueita vastaan ei juurikaan ole mahdollisuuksia.
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Vaikea tästä on parantaa. Huippupelaajista monella alkaa valitettavasti alamäki tai sitten se on jo käynnissä. Mitä tapahtuu maalivahtirintamalla? Rask on 33, joten jokunen hyvä vuosi kaiketi vielä jäljellä, mutta halutaanko tällä rintamalla jo nyt tehdä muutoksia? Tuskin.

Pakistossa Carlo ($2,85m) ja McAvoy ($4,9m) ovat mielestäni hyvillä sopimuksilla. Samoin Lauzon ($0,85m) ja Clifton ($1,0m) ovat halpoja miehiä. Moore on vielä jokusen kauden 2,75 miljoonan lapulla, joten se ei ole hyvä. Grzelcyk on RFA, toivotaan että hänet saa jollain alle kakkosella pidettyä. Krug ($5,25m) ja Chara ($2,0m) ovat rajoittamattomia vapaita agentteja ja veikkaisin että molemmat lähtee. Charalla tulee vaan auttamatta ikä vastaan ja Krugin voi korvata halvemmilla vaihtoehdoilla, kun antaa ylivoima-ajat McAvoylle ja Grzelcykille. McAvoy on aika ristiriitainen pelaaja, kun välillä näyttää, että on ihan kunkku, mutta sitten tulee joku älytön aivopieru. Noista on vaikea päästä eroon, mutta toivotaan, että ikä tuo varmuutta.

Hyökkäyksessä ei sopimukset lopu kuin Nordströmillä ja DeBruskilla. Ensimmäinen näistä on UFA ja toinen RFA. DeBrusk ei vaan tule riittämään kakkoskentän rooliin. Jalat ja kädet käy, mutta pää ei toimi. En nyt tiedä miten hänen kanssa tulisi toimia, kun on RFA, mutta jos hänestä jotain arvokasta saa, niin laittaisin kaupaksi.

Krejcin sopimus loppuu ensi kauteen, mikä on hyvä asia. Bergeronilla loppuu vasta kauden sen jälkeen, mikä on mielestäni aika pitkällä, kun katsoo miehen peliä ja sitä, että ikää mittarissa on 35 vuotta. Ihan hyvin pelaa vielä, mutta alkaa seinä tulla vastaan, valitettavasti. Bergy on sellainen seuralegenda, että hänen siirto ei tule kysymykseen. Studnickasta olen innoissani. Ensi kausi kolmosessa Coylen laidalla ja sitten ykkös-/kakkossentteriksi. Voisiko olla jopa jo ensi kaudella valmis kakkosen keskelle? Kuraly on sarjan parhaita nelossenttereitä ja sopimus jatkuu vielä ensi kauden 1,275 miljoonalla.

Pastan lappu on halpa, 6,666 miljoonaa per kausi seuraavat kolme kautta. Häiritsiköhän Pastan aiempi vamma Tampaakin vastaan? Aika löysän näköistä peliä oli. Marchandin 6,125 miljoonan lappu on myös halpa, mutta jatkuu vielä viisi kautta, jolloin se enää tuskin on halpa. Kase ($2,6m) on mielestän ihan hyvällä lapulla. Kunhan pysyy ehjänä niin uskon olevan ihan hyvä kakkosen laita. Nick Ritchie oli mielestäni sitä mitä tarvittiin viime vuoden finaalitappion jälkeen, mutta sitä tuli vaan noin 20 kiloa liikaa. Käsittämätöntä, että ammattiurheilija voi olla tuossa kunnossa. Ensi kaudeksi on vielä sopimusta jäljellä ja sen arvo on 1,5 miljoonaa, joten aika maltillinen sopimus. Ritchiellä on ihan pelurin pää, mutta kuntoon tarvitsisi päästä. Jos ei ole tähän mennessä itseään kuntoon laittanut, niin miksi laittaisi nytkään? Bjork on vielä kolme kautta 1,6 miljoonan lapulla. Hänessäkin on kyllä aihioita, mutta ei ole vaan klikannut. Jos pysyy ehjänä ja rutinoituu NHL-tasolle, niin voi hänestäkin ihan peluri tulla. Loput laidat onkin sitten miljoonan pelaajia tai alle.

Tuskin tässä siis mitään isoja muutoksia ensi kauteen tapahtuu, mutta tulevaisuuteen olisi jo hyvä varautua. Krejcin voisi vaikka vaihtaa Barkoviin, niin olisi sentteriosasto kunnossa Bergyn lopettaessakin. Jostain syystä Krejcistä olisi helpompi luopua, vaikka aika moinen ratkaisija hänkin on karhuille ollut.
 
Viimeksi muokattu:

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Voishan tuolla rungolla vielä yrittää, ei tässä vielä tarvitse lotterysijoille haikailla. Itse olisin valmis ottamaan vielä pariksi kaudeksi aika paljon riskiä. Bruinsilla on kuitenkin kaikki avainpelaajat ihan riittäviä, vaikka Bergeron ja Krejci tietysti kohta/jo ikämiehiä. Puutteet ovat lähinnä tukiroolien pelaajissa. Jos kakkosketjun laiturit ovat lähtökohtaisesti DeBrusk ja Kase, kertoo ihan riittävästi hyökkäyksen laajuudesta.

Cap tietysti asettaa rajoitteita, kasvusta pitäisi osan olla orgaanista. Mahdollisuuksia kuitenkin on.

Samaa mieltä @ML17 kanssa Charasta ja Krugista. Chara alkaa olla jo melkoinen elefantti huoneessa, eikä kyse ole ensisijaisesti pelaajan tasosta, vaan siitä, miten paljon Charan ykkösparin 20 minuuttia rajoittavat Bruinsin (ja McAvoyn) pelaamista. Bruins pelaa omaa päätä alueena ja siinä on nähty ongelma, että modernia liikkuvaa hyökkäystä vastaan keskisektorilla on jatkuvasti epäselvyyttä, kenen mies kukakin on. Boltsin maaleista todella monet olivat ohjureita boksin keskeltä. Vastaavasti, kuten toisessa päässä nähtiin, Bruinpelaajilla oli suuria vaikeuksia päästä keskisektorille. Sinne saatiin kyllä syöttöjä, mutta mailat olivat poikkeuksetta sidottuja. Bolts pelaa alueensa miesvartiointina.

Lisäksi tuossa Bolts-sarjassa mielestäni tuli varsin hyvin esille, että McAvoy on oikeastaan ainoa Bruinspelaaja, jolla riittää eväät dominoida 5vs5 -peliä korkeimmalla mahdollisella tasolla. Pystyy pelaamaan kiekkoa omista vastustajan hyökkäysalueelle saakka. Kaikilla muilla loppui pakista työkalut Boltsin prässissä, myös Pastrnakilla ja Marchandilla. Mutta McAvoysta ei saada parasta irti, jos hän joutuu päivystämään koko ajan siltä varalta, ettei Chara joudu yksin ottamaan hyökkäystä avojäällä vastaan. Haluan nähdä McAvoyn pelaavan 25 minuuttia illassa sitä kiekkoa, jota hän pelaa tappioasemassa.

Krug todennäköisesti lähtee seiskavuotisen lapun perässä muualle. Tästä saatiin jo ennen kauden jatkumista vahva indikaatio, kun Krug itse totesi, että päätynee vapaille. Kaipaamaan jää ylivoima, missä Grzelcykillä tai McAvoylla on mahdollisuus ottaa roolia.

Hakusessa vasen pakki ja sitten esim Boltsista capdumppina joku Killorn/Gourde/Palat tyylinen työteliäs ja riittävän taitava kakkosketjun laituri. DeBruskia joutaa käyttää treidipalikkana, samaten toista maalivahtia. Maalivahtitandemi on lähtökohtaisesti runkosarjamenestykseen, mutta siinä on 3-6 miljoonaa hassattua capia, jos tähtäin on pudotuspeleissä.

Lisäksi toivotaan, että Studnicka, Bjork, Kuraly ja Kuhlman ottavat stepin ylöspäin. Se riittäisi pitkälle, että Studnicka breikkaisia hoitamaan keskikutosesta yhden roolin mallikkaasti.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Jotenkin oli sellainen fiilis, että tämä oli viimeinen kunnon mahdollisuus ydinryhmällä voittaa Cuppi. Nyt sitä ei tullut. Runkosarja oli erinomainen ja sen voitto tuli jopa melko helpon oloisesti. Korona keskeytti kuitenkin kauden ja se ei selkeästi tehnyt hyvää Bruinssille. Saa nähdä mitä Sweeney ja kumppanit keksii offseasonilla. Vai lasketellaanko nyt auringonlaskuun? Uskon, että kauden alkaessa (koska se sitten tapahtuukaan) meillä on ainakin uusi kapteeni ja hänen sukunimensä alkaa B:llä.

Toisaalta onko idässä kuinka monta Bruinsia parempaa jengiä, vaikka Tampa tuottaakin ongelmia? Esim. hypetetty Canes meni tyylipuhtaasti kanveesiin. Omasta divarista taas Toronto on ainakin ihan voitettavissa ja muita jengejä tuolta ei.löydykkään. Eli kannattaa käydä kauppaa Columbuksen kanssa ja toivoa viime vuoden toisintoa? Pasta sinne salaiseksi agentiksi. :)
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Meinasin juuri tulla kysymään mitä Krug meinaa tehdä. Eli lähdössä on?
 
Meinasin juuri tulla kysymään mitä Krug meinaa tehdä. Eli lähdössä on?
Tämä skenaario vaikuttaa viimeisten kommenttien perusteella todennäköisimmältä.
Bruins varmastikin haluaisi pitää miehen, mutta ei ole valmis maksamaan Erik Karlsson -liksoja (11,5mil), jos edes Ekman-Karlsson masseja (8,2milj). Vielä alkukaudesta Krug oli puheittensa mukaan valmis ottamaan jopa hieman palkanalennusta, mutta ei ilmeisesti riittävästi. Eiköhän siellä Krugin tiimi halua testata markkinan ja tehdä pitkän ja kalliin soppari jonnekin.

Palkkakatto-urheilussa on tärkeää osaa päästä pelaajista irti oikeaan aikaan ja Krugin/Bostonin osalta se hetki tulee todennäköisesti olemaan nyt.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Evolving-hockey ennusti Krugille 7.3M ja 7 vuotta.

Eikö tosiaan tuohon Bruins pysty?

En nyt oikeen usko että 11M mottipäisiä lähtee kukaan maksamaan.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Emt onko Krugin kohdalla niinkään Bruinsin pystymisestä kuin arvailuista, ettei vanhene kauniisti ja Bruins ei halua tulevaa sopimusta riesakseen. Vrt Lucic.

Toinen on sitten se, että Bruinsin toimistolla on syitä olettaa, että Krugin ydinosaaminen on vähintään kohtalaisesti korvattavissa joukkueen sisältä ja Krugin muu pelaaminen ihan täysimääräisesti.

Siinähän sitä sitten alkaakin olla syitä päästää pelaaja menemään. Toki mulla on pelko perseessä, että Sweeney pitää Krugin ja ratsastaa nykyrungolla kunnianhimottomasti auringonlaskuun päästen parina vuonna mukaan ja saaden (näennäisen) mahdollisuuden.
 

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
Tänään sitten huhujen mukaan myydään Krugin neuvotteluoikeudet. Ihan järkevää, jotta miehestä jotain irti saadaan kun selvää on, että ei ole meille jäämässä. Muistaako kukaan, että minkälaisia vastineita neuvotteluoikeuksista on yleensä saanut? Mitään isoahan sieltä nyt ei luonnollisesti tule.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tänään sitten huhujen mukaan myydään Krugin neuvotteluoikeudet. Ihan järkevää, jotta miehestä jotain irti saadaan kun selvää on, että ei ole meille jäämässä. Muistaako kukaan, että minkälaisia vastineita neuvotteluoikeuksista on yleensä saanut? Mitään isoahan sieltä nyt ei luonnollisesti tule.

4.kiekkaa tai alempaa.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Estävätkö säännöt jotenkin sen, että nuo Krugin oikeudet myydään ehtojen kera..? Siis tyyliin Krug vaikkapa Wingsiin seiskakieppiä vastaan, ja conditional-pickeinä sitten 1st ja 2nd, jos signaa Detroitiin..?
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Eiköhän noissa neuvotteluoikeuksissa puhuta niin pienistä korvauksista että sinne ei enää mitään ehdollisia varauksia lisätä. Yksi hieno tarina ja pelaaja jatkaa B-nutusta eteenpäin Krugin myötä. Pienikokoinen varaamaton pelaaja joka pelasi tiensä kokoonpanoon taidolla, asenteella ja taistelulla. Kiekkofanina nämä kehityskaaret ja niiden seuraaminen on minulle yksi hienoimmista asioista fanittamisessa.
 

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
TSN:n Frank Seravallin mukaan Bruins tehnyt viimeisen tarjouksensa Krugille. Seravallin mukaan Bruinsin viimeinen tarjous olisi kuusivuotinen ja sisältäisi 6,6 miljoonan dollarin vuosipalkan.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Estävätkö säännöt jotenkin sen, että nuo Krugin oikeudet myydään ehtojen kera..? Siis tyyliin Krug vaikkapa Wingsiin seiskakieppiä vastaan, ja conditional-pickeinä sitten 1st ja 2nd, jos signaa Detroitiin..?

Estävät tämän kesällä solmitun uuden työehtosopimuksen myötä. Siinä tuo muokattiin niin että jatkossa treideissä ei saa olla mitään ehtoja sen suhteen että tekeekö pelaaja jatkosopimusta* vai ei tee (koskee myös edelleen kauppaamista koskevia ehtoja). NHLPA käsittääkseni tahtoi tämän muutoksen koska noiden ehtojen katsottiin asettavan pelaajia epäedulliseen asemaan. Esimerkkinä nyt vaikkapa Kyle Clifford jonka kaupassa oli ehto siitä että Kings saa kolmoskierroksen sijasta 2.kierroksen jos tämä tekee jatkosopimuksen Torontoon. No eihän Toronton tuollaista ollut järkeä lähteä nyt enää tekemään Cliffordille joten päästävät ihan suosiolla vapaaksi agentiksi. Tämä kaupassa ollut ehto siten laittoi pelaajan epäedulliseen asemaan jatkosopimusneuvotteluissa Toronton kanssa ja tuollaisista tilanteista haluttiin eroon, ja sen myös saivat sitten sovittua uuteen työehtosopimukseen. Eli ei siis onnistu tuollainen kauppa enää.

*Kyse nimenomaan jatkosopimusten tekemisestä. Eli signaamattoman prospectin pelaajaoikeuksien myyntiin tuollaisen ehdon voi jatkossakin laittaa (esim. viime kesältä John Marino-kauppa esimerkkinä siitä mikä on jatkossakin sallittua).*
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Krug vaihtoi maisemaa ja suuntana siis St. Louis Blues. Summa oli linjassa mitä Bostonista tarjottiin mutta ilmeisesti tuo ylimääräinen vuosi ratkaisi asian. Tietysti myös tarjouksen tehnyt joukkue vaikutti ja mukava nähdä Krug lännen powerhousen takalinjoilla. Eiköhän sieltä ainakin pariin kertaan painella finaaliin asti tuo sopparin aikana.

Jäi vähän sellainen vaikutelma, että Bruins ei kynsin ja hampain pitänyt Krugista kiinni. Eiköhän toimistolla uskota, että nuoret kiekolliset pakit korvaavat Krugin jättämän aukon muutaman kauden perspektiivillä. Taitaa olla niin, että tämä on McAvoyn joukkue nyt mutta mietityttää tuleeko tämä vastuu kuitenkin liian aikaisin? Toisaalta olisi hienoa nähdä miten McAvoy tilanteeseen suhtautuisi ja homman hoitaisi ja tämä voi olla se viimeinen sysäys kohti tähteyttä.

Ufa-markkinat on heikohkot puolustajien osalta jollei sitten lähdetä Pietrangeloa tavoittelemaan. Listalla on muutama sellainen pelaaja joista ajatus Bruins-paidassa saa puistatuksen aikaan. Toivottavasti hankinnassa yritetään kunnaria tai sitten pelataan omilla pojilla.
 
Krug vaihtoi maisemaa ja suuntana siis St. Louis Blues. Summa oli linjassa mitä Bostonista tarjottiin mutta ilmeisesti tuo ylimääräinen vuosi ratkaisi asian. Tietysti myös tarjouksen tehnyt joukkue vaikutti ja mukava nähdä Krug lännen powerhousen takalinjoilla. Eiköhän sieltä ainakin pariin kertaan painella finaaliin asti tuo sopparin aikana.

Jäi vähän sellainen vaikutelma, että Bruins ei kynsin ja hampain pitänyt Krugista kiinni. Eiköhän toimistolla uskota, että nuoret kiekolliset pakit korvaavat Krugin jättämän aukon muutaman kauden perspektiivillä. Taitaa olla niin, että tämä on McAvoyn joukkue nyt mutta mietityttää tuleeko tämä vastuu kuitenkin liian aikaisin? Toisaalta olisi hienoa nähdä miten McAvoy tilanteeseen suhtautuisi ja homman hoitaisi ja tämä voi olla se viimeinen sysäys kohti tähteyttä.

Ufa-markkinat on heikohkot puolustajien osalta jollei sitten lähdetä Pietrangeloa tavoittelemaan. Listalla on muutama sellainen pelaaja joista ajatus Bruins-paidassa saa puistatuksen aikaan. Toivottavasti hankinnassa yritetään kunnaria tai sitten pelataan omilla pojilla.
Eikös Krug ollut sanonut että Boston vain veti oman sopimuksensa pois yllättäen mitä aiemmin oli tarjonnut hänelle?
 

Knap

Jäsen
Ufa-markkinat on heikohkot puolustajien osalta jollei sitten lähdetä Pietrangeloa tavoittelemaan. Listalla on muutama sellainen pelaaja joista ajatus Bruins-paidassa saa puistatuksen aikaan. Toivottavasti hankinnassa yritetään kunnaria tai sitten pelataan omilla pojilla.
En pistäisi hirveästi vastaan, jos tuolta UFA-markkinoilta napattaisiin Tyson Barrie Krugin korvikkeeksi. Capissa tilaa 15 miljoonaa, joten tuohon mahtuisi kyllä DeBrusk, Chara ja Grzelcyk hyvin. Sopimusta en tekisi, jos vaatii samoja lukemia kuin Krug (ja miksei vaatisi), mutta jos suostuisi jatkamaan edellisellä sopparillaan (5,5m), niin välittömästi toimisin. Nyt olisi kyllä syytä toimia, ikkuna on auki ihan maksimissaan enää 2 kautta ja sekin vaatii joitain sopeuttamistoimia mahdollisesti.
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
En pistäisi hirveästi vastaan, jos tuolta UFA-markkinoilta napattaisiin Tyson Barrie Krugin korvikkeeksi.

Bruinsissa on aivan riittämiin rightin pakkeja, Barrie ei mitenkään auttaisi tätä asiaa. Sama homma toki Pietrangelon kanssa, mutta mies on kuitenkin profiililtaan hieman kovemman tason pelaaja.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Eikös Krug ollut sanonut että Boston vain veti oman sopimuksensa pois yllättäen mitä aiemmin oli tarjonnut hänelle?
Pakko myöntää, että vierottauduin tästä Bruinsin seuraamisesta ja kiekosta ylipäätään kun korona iski. Elin onnellisena bunkkerissani säilykkeitä syöden ja vanhoja Tekniikan Maailmoja lukien. Tämä Krugin määränpään jännääminen näköjään toi minut takaisin mutta en voi väittää seuranneena älyttömän tarkasti noita neuvottelun eri vaiheita. Voi olla, että toimisto oli päättänyt Krugin ajan Bostonista olleen tässä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Onhan tuo puolustuksen vasen puoli vähän huolestuttava. Grzelcyk on ainoa varma tapaus ja hänkin pysyisi varmiten pinnalla, jos edellä olisi kovempi kaveri. OEL ei tullut, Charan jatko on seuran kannalta kyseenalainen, vaikka sedällä itsellään pelihaluja olisi. Taso ei enää ykköspariin riitä ja voi olla, että joukkueen kannalta olisi jo parempi siirtyä Charasta eteenpäin kuin että roikottavat kolmosparissa ja av:aa pelaamassa. C-kirjainta Bergeronin rintaan.

Craig Smith sitten tulee Bruinsiin. Tilastoväen lemmikki, kova kiekonhallintapelaaja ja kovempi luomaan hyökkäystä, mitä pelkästä maali- ja syöttösarakkeesta voisi päätellä. Jos hankittiin Krejcin laidalle, tykkään!
 

Burgerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara, Boston Bruins
Smith on todella hyvä haku loistavalla sopimuksella! Olin toivonut koko kes...öö siis syksyn off-seasonin ajan 1-2 vahvistusta Bruinsin middle sixiin, ja eritoten Smith tuntui pelityyliltään ja potentiaaliselta hinnaltaan järkevältä kohteelta. En pahastuisi jos Sweeney löytäisi vielä kelvollisen leftin laiturin markkinoilta, Debruskille tekisi ihan hyvää jos Krejcin laidalta putoaminen olisi ihan aito mahdollisuus. Bjorkeista ja vastaavista ei siihen ole. Edelleenkin kismittää Heinenin kauppaaminen.

Drafti menikin aika tyypilliseen tapaan, Sweeney naaraa kukavittuja ja työntekijöiden poikia konsensusten ulkopuolelta. Yleisimmät arviot myös tutusti "hyvä character" ja "olisi ollut saatavilla myöhemminkin". Rehellisyyden nimissä ei Sweeneylla ollut varausvuorojen suhteen kovin erityisiä työkalujakaan, mutta yrittäisi nyt edes treidata alaspäin ja poimia ylimääräisiä varausvuoroja samalla jos kerran aikoo napata kunnon reachin (joku kommentoi Athleticilla hyvin että edelliset reachit kuten Senyshyn, Frederic, Olson ym on tuoneet melkoista valueta). Mutta ei, sen sijaan haetaan kakkoskiepin lopussa Pohjois-Amerikan 134. sijoitettu pelaaja. Lupaan vetää sitten aasinhatun päähäni kun Lohrei luutii Charlien rinnalla ykkösparissa 25 minuuttia illassa.

Todella mielenkiintoista nähdä, miten puolustuksen tilanteeseen reagoidaan. Oli valtava helpotus ettei Krugille laitettu mitään mottipäistä, nyt oli oikea hetki luopua. Iso peukku Sweeneylle siitä.
 
Toivottavasti ei pidempään. Eikös Bergeron ole myös käynyt operoitavana vai muistanko väärin lukeneeni?
Saapa nähdä millaisella kokoonpanolla Boston lähtee kauteen kun sen aika koittaa. Toivottavasti Raskin ympäriltä on vihdoin siinä vaiheessa tuomitsijat kaikonneet ja antaa rauhan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös