Boston Bruins (2.) – Toronto Maple Leafs (3.), Atlantic 1. kierros

  • 43 078
  • 183

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Tähän tietysti sama, mutta onhan se absurdia, että ensiksi pelataan 82 peliä erilaisilla säännöillä ja sitten arvotaan pelistä ja sarjasta toiseen millä säännöillä pelataan.
Totta, runkosarjan ja pudotuspelien välillä on valtava kuilu säännöissä ja linjan liukumisessa, mutta toisaalta ihan jokainen joukkue huoltohenkilökunnasta lähtien tietää sen, että pudotuspeleissä linja venyy. En näe ongelmaa linjan muuttumisen suhteen. Voi sen ajatella vaikka niin, että runkosarja on pakollinen paha jonka aikana luodaan olosuhteet missä tärkeimmät pelaajat selviävät ehjin nahoin tärkeimpiin peleihin joilla oikeasti alkaa olla merkitystä ja sitten pidetään se linja jota yleisö rakastaa ja on valmiita maksamaan valtavia summia päästäkseen katsomaan sitä.

Se, että linja sitten vaihtelee pudotuspeleissäkin on varmaan osaksi inhimillistä ja toisekseen hyvin valitettavaa. Hyvä tuomari tietysti osoittaa pelin alussa mikä on se linja millä ottelu viedään läpi ja jos se alkaa riistäytymään käsistä sitten sitä on luonnollista tiukentaa, että homma pysyy hanskassa.

Näin taannoin jonkun postauksen, jossa tilastojen valossa pohdittiin Herra Selken (Bergeron) onnistumista tasakentällisin eikä se nyt niin hirveän mairittelevaa ollut. En siten ihmettele jos Bergeronin vitja on Tavaresin kentän kanssa ollut ongelmissa. Valmentajalta hyvää reagoimista rikkoa se matchup, johon Babcock tietysti varmasti antaa oman vastauksensa omalla peluutusedullaan.
 
Jos ensimmäisestä pelistä sanottiin, että tunnelma oli vaisu ja kotijoukkue pelasi kuin marraskuista runkosarjapeliä, niin nyt toisessa pelissä oli kaikki toisin. TD Gardenin tunnelma oli huikea, koitjoukkue tuli raikkaalla jalalla heti alussa ja oli todella fyysinen. Oli tunnetta, taklauksia, ylilyöntejäkin. Kunnon playoff-hokia, josta on helppo nauttia. Laitetaan tähän vielä 5 minuutin kooste (youtube.com), jossa nuo 2. pelin lukuisat isot taklaukset ja koiruudet on esitelty.

Mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan sarja tästä menee nyt kun jatketaan kaksi seuraavaa matsia Torontossa. Kadri luultavasti huilaa nuo molemmat pelit, mutta ei se Leafsin peliä liikaa sotke.

Tämä on ehdottomasti suosikkisarjani näistä kaikista kahdeksasta. Eiköhän sieltä taas legendaarinen game seven ole odotettavissa.
 
Viimeksi muokattu:

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Bruins nosti intensiteettiä ja vei toista peliä alusta alkaen. Leafs on kuitenkin kova porukka ja oli kavennuksen jälkeen nousemassa peliin mukaan mutta Punxsutawney Nazemin poikkari lopetti kiriin. Dafoomien pitkä youtube-video kertaa pelin tapahtumat ja sen, että Andersen oli Toronton paras pelaaja takaiskuista huolimatta.

Tämän kauden hengen mukaisesti Bruinsilta tippui kaksi pakkia eli Krug ja Clifton. Krugiin osui hyvä taklaus Muzzinilta ja onneksi Krug lähti kaukalosta omin jaloin sillä tilanne näytti todella pahalta. Lienee ainakin pelin tai pari sivussa? Clifton sai normaalin kovan taklauksen Kadrilta ja toivotaan että siellä ei ole mitään isompaa vaivaa. Koko kausi on mennyt noin 1/2 vakiopakeilla ja kai sieltä Moore ja Kampfer nousee pelaavaan kokoonpanoon jos ovat yhtään pelikykyisiä. Kevan Milleristä taisin lähetyksessä kuulla että ei parane tähän sarjaan joka on harmi koska on joukkueen fyysisin pelaaja. P-Bruins varmisti pudotuspelipaikan joten sieltä otetaan mukaan pakon edessä nuorisoa eli Lauzon, Vaakanainen, Zboril voivat vielä nähdä isoja pelejä. Tästä keväästä voikin tulla jollekin vielä kokemattomalle samanlainen näytön paikka kuin pari vuotta sitten tapahtui nyt loukkaantuneelle Krugille.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Kattelin tossa uusiks, kun yöllä olin vähän epätarkkaavaisessa olotilassa, ja pakko sanoo, että Bruins tarjosi kyllä melkoista epämukavuusaluetta Leafsin pojille, ja monella Leafsin pojalla oli paikoin sellainen ilme, että ovat valmiita lomille, jos tällaista turpasaunaa tarkoittaa jääkiekon pelaaminen.

Varmaan siellä on puhelimet kuumana Torontosta liigan suuntaan ja seuraavaan koitokseen vaaditaan tuomareita jäälle. Muuten Tavares alkaa ihan oikeasti itkemään vaihtoaitiossa.

Ei ole aina reilua ei.

Enkä arvannut, että Bruinsista vielä 2019 kaiken Sweeneyn pehmentelyn jälkeen löytyy tällainenkin puoli.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Niin mites se menikään, Marnerin pimentämisessä voiton avaimet?

Tuomareihin, niin onhan tuo linjakin tietysti myös playoffeissa kiristynyt. Eihän ihan suoranaista roikkumista ja viikatteita oikein näe, mutta just tuota poikkaria ja ja kiekottomien tönimistä / taklaamista näkee vielä paljon. Hauska kyllä katsella näitä ~10v takaisia pelejä kun näyttää kuin jostain hidastetusta elokuvasta.
 
Bostonin loukkaantumistilanne:
Connor Clifton - day-to-day - Ylävartalovamma, matkustaa joukkueen mukana Torontoon, pelaaminen epävarmaa.
Torey Krug - day-to-day - Ylävartalovamma. Kaikki näki viime pelin taklauksen, ilmeisesti kuitenkaan mistään vakavammasta aivotärähdyksestä ei ole kyse, sillä Krug matkustaa joukkueen mukana Torontoon ja saattaa olla pelavassa kokoonpanossa.
Marcus Johansson - day-to-day - Sairaana. Ei matkusta Torontoon ainakaan ensimmäiseen otteluun, saattaa pelata seuraavassa.
Kevan Miller - day-to-day - Polvivamma, ilmeisesti ei ole joukkueen matkassa mukana.
John Moore - day-to-day - Ylävartalovamma, ei ole joukkueen mukana. Saattaa pelata jossain vaiheessa Toronto-sarjassa, ei kuitenkaan ole joukkueen mukana vielä.
Sean Kuraly - day-to-day - Käsivamma, sama homma kuin Moorella.

Jakub Zboril on kutsuttu ylös AHL:stä ja pelaa mikäli Krug ja Clifton ovat sivussa.
Kampfer hyppää askiin jos jompi kumpi ylempänä olevista ei pysty pelaamaan.

Toronton joukkue on terveenä, ainakaan mistään loukkaantumisista ei ole ilmoitettu.
Kadrin pelikielto käsitellään tänään. En usko, että Kadri tulee pelaamaan enää tässä sarjassa omalla pelikieltohistoriallaan.
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Toinen tappio tuli, mutta mielestäni tässä pelissä alkoi näkyä, että Boston on selvästi joukkueista parempi. Eiköhän paras seitsemästä-sarjassa tämä käänny Bostonille.

Toronto tuskin tulee kovin montaa pudotuspelisarjaa voittamaan niin kauan, kun Matthews ja Nylander vievät 30 prosenttia palkkakatosta. Edellisestä sarjan voitosta tuleekin mukavasti juuri 15 vuotta täyteen.
 

bftw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thiem
Toinen tappio tuli, mutta mielestäni tässä pelissä alkoi näkyä, että Boston on selvästi joukkueista parempi. Eiköhän paras seitsemästä-sarjassa tämä käänny Bostonille.

Toronto tuskin tulee kovin montaa pudotuspelisarjaa voittamaan niin kauan, kun Matthews ja Nylander vievät 30 prosenttia palkkakatosta. Edellisestä sarjan voitosta tuleekin mukavasti juuri 15 vuotta täyteen.
Mitä mä just luin? Nukkumaan ja sitten matematiikan tunnille. Luulisi, että siellä päässä ei ottaisi näin koville kun Boston on kyykyttänyt Torontoa jo monta vuotta pleijareissa.

Toronton materiaalin laajuus näkyi taas tässä pelissä. Kadri oli pois, mutta se ei haitannut, kun laajuutta löytyy. Toronton neloskenttä oli helkkarin hyvä ja Tavareksen kenttä pimensi täysin Bergeronin kentän. Niin kauan kuin noi kentät pelaa vastakkain ei ole hätää. Ottelu oli todella tasainen, mutta jotenkin luottoa löytyy enemmän Anderseniin kuin Raskiin. Debrusk oli kyllä kiltti nallekarhu tänään, taisi kaikki uho jäädä TD Gardeniin.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se Marchandin twiitti olikin ihan realistinen, tulee aika iso payday Marnerille kesällä. Matthews ei ole lähelläkään Marnerin tasoa.
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
En ole kehittänyt sympatioita Torontoa kohtaan, vaikka tätä kyykytystä on tapahtunut. Matikasta, Matthewsin cap hit on 11,634m jatkossa. Nylanderilla tällä kaudella tuo on 10,278m, mutta ilmeisesti jatkossa 6,962m. Ei tuosta tosiaan tule ihan 30 prosenttia, mutta pointti oli, että näissä kahdessa väärän tyylisessä pelaajassa on liikaa rahaa kiinni. Näin varsinkin, kun joukkueen paras pelaaja on ilman sopimusta.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
En ole kehittänyt sympatioita Torontoa kohtaan, vaikka tätä kyykytystä on tapahtunut. Matikasta, Matthewsin cap hit on 11,634m jatkossa. Nylanderilla tällä kaudella tuo on 10,278m, mutta ilmeisesti jatkossa 6,962m. Ei tuosta tosiaan tule ihan 30 prosenttia, mutta pointti oli, että näissä kahdessa väärän tyylisessä pelaajassa on liikaa rahaa kiinni. Näin varsinkin, kun joukkueen paras pelaaja on ilman sopimusta.

Niin, se toinen vääräntyylinen pelaaja ratkaisi tänään pelin tekaisemalla väärällä tyylillä 1+1, ja ensin mainittu vääräntyylinen pelaaja katkaisi maalillaan ensimmäisessä pelissä Bruinsin selkärangan. Mutta joo, siis väärin voitettu molemmat peit.
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Jos tehdään arvioita yksittäisten suoritusten perusteella, niin ollaan mielestäni aika hukassa. Itse en ainakaan muuta mielipidettäni pelaajasta, vaikka hän jossain pelissä saa kiekon sisään tyhjään rysään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Robu

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jos tehdään arvioita yksittäisten suoritusten perusteella, niin ollaan mielestäni aika hukassa. Itse en ainakaan muuta mielipidettäni pelaajasta, vaikka hän jossain pelissä saa kiekon sisään tyhjään rysään.

Niin no, mulle on loppujen lopuksi ihan se ja sama, minkä tyylisiä pelaajia joukkueessa on, jos voittoja napsuu. Toki olen kyllä huolissani tuosta Toronton fyysisestä puolesta. Ei se kauhean hyvä tilanne ole pleijareissa, jos joukkueessa on kaksi tai kolme pelaajaa, jotka kykenee kunnolliseen taklauspeliin.
 
Matsi tuli kateltua yöllä taas livenä ja kyllä tuo Toronton yleisön fanaattinen tunnelma välittyi ihan kotisohvalle asti. Huikeaa!
Peli itsessään ei kuitenkaan omaan silmääni saavuttanut ihan samankaltaista "playoff-henkisyyttä" ja viihdyttävyyttä kuin tuo huikea game 2.

Peli ratkesi erikoistilanteisiin, joissa Toronto oli hieman yllättäen parempi. Bostonin alivoima oli poikkeuksellisen huonoa tänään ja Bergeronin ja kumppaneiden johtama ykkös-yv oli suoraan sanottuna paska. Toronton puolustus onnistui tänään erinomaisesti tasakentällisin ja toki myös alivoimalla. Molemmat maalivahdit pelasivat jälleen aivan erinomaisen ottelun. Toronto ansaitsi voittonsa.

Muita huomioita yksittäisiin pelaajiin liittyen:
Mitch Marner on kyllä todella taitava ja liukas kaveri ja Bostonin ukot saavat olla koko ajan varuillaan tuon mäkihyppääjän ruumiinrakenteen omaavan kaverin kanssa. Vertaukset Patrick Kaneen eivät todellakaan ole tuulesta temmattuja.

Jake Debrusk oli aivan pimennossa matsin aikana. Tuntui, että jalat olivat jääneet koppiin ihan totaalisesti. Ihan eri mies, kuin mikä nähtiin kakkospelissä. Liekö siellä kuitenkin jotain pientä vaivaa viime pelin Kadri-tilanteesta?

Torey Krug vaikutti myös pelaavan jokseenkin puolikuntoisena. Jalka oli melkoisen heikko ja sen lisäksi tuntui, ettei pääkään oikein toiminut. Krugilla on Bruinsin ykkös-yv:ssä erittäin tärkeä rooli viivamiehenä, mutta tänään hän epäonnistui omassa tehtävässään.

Charlie Coyle oli jälleen yksi Bruinsin parhaista, ellei paras, ja teki taas tärkeän osuman Bostonille.

Seuraavaan peliin toivon hartaasti, että ainakin pari kaveria saataisiin loukkaantumislistalta takaisin pelaavaan kokoonpanoon.

Onpahan huikea sarja tulossa jälleen!
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Omaan silmään DeBrusk oli Bruinsin onnistujia, kertoo kylläkin enemmän joukkueen viime öisestä esityksestä kuin erinomaisuudesta. Pasta ja Marchand olivat heikkoja, jälkimmäiseltä muutamat näyttävät suoritukset, mutta vastapainoksi ihan saatanasti menetyksiä ja pelin pysäytyksiä. Toki muutamassa tilanteessa ei ollut ketään etes hakemassa paikkaa. Ylivoimalla sakkasi myös aika saatanasti ja kiekko tuntui kuumalta perunalta. Suurin syy yön tappioon oli tuo pelien viimeistely, mikä oli todella heikkoa.
Positiivista jos haetaan niin edelleen päästään alueelle ja sektoriin, vaikkakin paskallakin pelillä mikä lupaa hyvää. Mikä ei lupaa hyvää on tuo omassa päässä pyöriskely jos kiekkoa ei saada rauhotettua ja pidettyä omilla. Sama toki pätee Torontonkin päähän, kummallakin pahoja omassa päässä pupelointeja joista rakentuu paikkoja.

Marner huikea pelaaja ja taisi plokata lopussa viimeisillä sekunneilla kahdesti Pastan 1timerin jotka Bruins rakensi ihailtavalla maltilla. Krejci oli hyvä harmi vain kun ei saanut loppuhetkillä nostettua Andersenin mailan varren yli kiekkoa tämän heittäydyttyä torjuntaan hyvästä paikasta. Andersen otti jäätävällä varmuudella kaikki kauempaa tulleet kudit, toki Carlo pystytti tolppaan kerran, mutta muuten odottelin jossain vaiheessa verkon heilahtavan- turhaan. Kadrin korvaaja Johansson oli Toronton parhaimistoa tehden 1+1 ylivoimalla.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Leveys ja alaketjut nämä hommat pitkässä juoksussa ratkaisevat. Leafsin nelonen (Ennis-Gauthier-Moore) oli tänään voittopuolisesti todella hyvä silloin, kun askiin pääsi. Pelin avausmaalikin palkkioksi, joten 9/10 esitys tuolta nelikolta. Andreas Johnsson oli Leafsin energisin pelaaja kaukalossa, ja vähemmän yllättäen kiekko löytää sen energisimmän pelaajan: 1+1 tehot ja pelin paras kenttäpelaaja. Bruinsilta sitten Coyle oli taas näkyvä, mitä on odotettu siitä alkaen, kun jenkki hankittiin Minnystä. Nyt palautusta on tullut. Krejci tuntuu verkkaisesta tahdistaan huolimatta uivan paikoille lähes parhaiden vuosiensa tyyliin, eikä tsekkiä oikein voi moittia, vaikka yhden huippupaikan mokasikin.

Marginaalit olivat lopulta pienet, ja Leafsin takellellut yv tämän pelin hieman yllättäen käänsi kotijoukkueelle. Bruinsin nelikko lähti molemmissa maaleissa juoksemaan kulmaan jättäen Torontolle miesylivoiman maalin eteen. Vähän kummallinen valinta pelata noin aggressiivisesti, kun Leafsillä oli aikaisemmissa peleissä vaikeuksia saada mitään aikaan kuvion kautta. Nyt kun antoivat painetta, Marner, Johnsson ja Tavares löysivät julmasti vapaan pelaajan siltä vaarallisimmalta maalintekosekstorilta.

Sarjan tasaisin peli, ja toivottavasti jatkossakin mennään niin, että jännitys säilyy viimeiselle kympille. Seuraava peli Torontolle taas sauma ahdistaa Bruins köysiin. Jos vetävät kotikaukalossa yhtä heikon alun kuin Game 2:ssa, voi kyllä huoletta syyttää myös Babcockia. Kadria ei sarjassa enää nähdä, mutta ei sarja Leafsin osalta kyllä hänen poissaoloonsa saa kaatua. Kyse kuitenkin vain Kadrista, ei mistään "gretzkystä" ja joukkueessa tarpeeksi laatua paikkaamaan Nazemin puuttuminen.
 

Knap

Jäsen
Seuraavan pelin sitten voittaa Boston taas. Rupesin kattomaan äsken tilastoja tästä pelistä, niin en ois uskonut kyllä Bruinssin vieneen 15-10 ensimmäisen erän laukaukset. Bruins tuntui olevan koko ajan purjeessa, eikä oikein järkeviä hyökkäyksiä saatu Toronton päätyyn, mitä nyt se Pastan paikka, missä sitten Andersen sai sen mailalla kiinni. Coyle oli tosiaan taas hyvä, selkeästi pleijaripelaaja.

En puhuisi kyllä Bostonista mitenkään yhden ketjun joukkueena, ei se, että jos sinulla on NHL:n paras ykköskenttä tarkoita, etteikö muut voisi olla myös hyviä, vaikkakin heikompia kuin ykkönen. Ongelma tuntuu olevan tuo, että Tavaresin kenttä onnistuu Bergeronin kentän nollaamaan, joten yksi ryöstö pitäisi Torontosta saada, jotta kotona pääsisi matchaamaan oikeastaan mitä tahansa muuta kenttää vastaan.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
On kyllä jälleen kerran huikea sarja näiden kahden välillä menossa, kuten toki runkosarjakolmosen ja -seiskan välillä sietääkin olla. Kesällä Toronton hankkiessa Tavaresin hänen harteilleen kasattiin liuta erinäköisiä odotuksia, mutta silloin tuskin kukaan arvasi, että tässä olisi se kauan kaivattu avain Bostonin ykköskentän pimentämiseen. Tavares ei välttämättä ole kaikkein tunnetuin puolustusosaamisestaan, mutta tässä sarjassa hän on ollut erinomainen juuri sillä saralla. Vuosi sitten Bruinsin kärkitrio teki kolmeen (tai oikeastaan kahteen) ensimmäiseen peliin 10 maalia ja nyt vastaava luku on 3, mikä on paljolti juuri Johnny T:n ansiota. Toki osansa on myös Bruins-kolmikon itsensä vaisuhkoilla esityksillä, joiden jatkuminen sopisi oikein hyvin näin sinisten värilasien takaa. Boston on - vaikka täälläkin jotkut toista väittävät - yhden ketjun joukkue ja jos Bergeronit pystytään pitämään pois tulostaululta, Leafs on todella vahvoilla. Jos tarkastellaan viime ja tämän kevään Boston-Toronto -sarjoja, niin kymmenessä ottelussa Bostonin saldo on 5-0-0 ykköskentän tehdessä vähintään 2 maalia ja 0-5-0 mikäli he jäävät nollaan tai yhteen maaliin. Kyllä tuo minusta aika vahva näyttö on siitä, että Boston elää ja kuolee nimenomaan ykkösketjunsa mukana.

Seuraava eli neljäs ottelu on sarjan lopputuloksen kannalta vedenjakaja. Jos Leafs pystyy siitä voiton ottamaan, on jatkopaikka jo todella lähellä. Mikäli Boston puolestaan ryöstää kotiedun takaisin, alkaa vaakakuppi kallistua heille, sillä Bostonin fyysisyys puree sitä paremmin mitä pitemmäksi sarja venyy. Täytyy toivoa, että Toronton paketti pysyy huomenna kasassa yhtä hyvin kuin viime yönä; tähän asti suurin ero viimevuotiseen on ollut nimenomaan siinä, ettei Leafs-pakisto tällä kertaa ole levinnyt kuin jokisen eväät ja Andersen on niin ikään ottanut koppeja ihan erilaisella varmuudella. Toronton hyökkäys pystyy kyllä sen pari-kolme maalia tekemään aika varmasti, mikäli eivät heti kärkeen joudu useamman maalin takaa-ajoasemaan. Veikkasin ennen sarjan alkua tämän menevän Bruinsille 4-3, mutta kolmen ensimmäisen pelin perusteella uskon (ja toki myös toivon) olevani väärässä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
^ Itsekin pitänyt Tavaresia vähän yksiulotteisena sentterinä, jolla on käyttöä vain viiden metrin säteellä vastustajan maalista, mutta pakko myöntää, että miehen yleispelaaminen on ihan hyvällä tasolla ja Matthewsin kanssa kaukalossa vuorotellessaan se "ihan hyvä taso" näyttäytyy lähes selke -kaliiberin kahden suunnan pelaamisena.
 
Seuraavaan peliin toivon hartaasti, että ainakin pari kaveria saataisiin loukkaantumislistalta takaisin pelaavaan kokoonpanoon.

Tämä vuorokausi sitten esittämäni toive on näillä näkymin lähellä toteutumista:

Marcus Johansson on "game-time decision". MoJo treenasi Coylen ja Heinenin rinnalla ja kakkos-yv:ssä ja vaikuttaisi siltä, että hän on parantunut ja pelikuntoinen.
John Moore on myös "game-time decision". Pelasi treeneissä Grzelcykin rinnalla.

Sikäli mikäli Johansson ja Moore ovat pelikuntoisia, niin kokoonpanosta putoaa pakeista Steven Kampfer. Hyökkääjistä putoaja vaikuttaisi harjoitusten perusteella olevan taas Backes.

Edit: Backes pelaa, Kuhlman poppareilla
 
Viimeksi muokattu:

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Jos Leafs on oikeasti valmis voittamaan jotain, joukkue tulee Game 4:n ensimmäiseen kymppiin samanlaisella asenteella kuin Bruins Game 2:een. Toistan samaan kuin aikaisemmin, mutta nyt Leafsillä on mahdollisuus ahdistaa Bruins köysiin, koska kolmen perättäisen voiton ottaminen vaatisi jo melkoista ihmettä. Kun tällaisen sauman saa kotikaulalossa, se pitää käyttää. Kyse todellisesta vedenjakajapelistä siinäkin mielessä, että voitolla Leafs on jo hyvin lähellä sarjavoittoa, mutta tappiolla etu kääntyy Bostonille ja Leafsin on edetäkseen jatkoon voitettava vähintään kerran Bostonissa. Jos taas Bruinsissa on edelleen jäljellä mennävuosien menestyskulttuuria, joukkue hakee tavalla tai toisella vierasvoiton, eikä pakota itseään selkä seinää vasten. Kävi miten kävi, aamulla tietää huomattavasti enemmän kummankin joukkueen mestaruuspotentiaalista.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Samaa olin tulossa kirjoittamaan kuin @SaucerPass

Jos Leafs oikeasti haluaa tästä jatkoon, niin tämä peli on THE GAME. 3-1 ja Bruins on köysissä. Odotan Marnerin jatkavan dominanssia, ihan huikea pelaaja.
 

bftw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thiem
Kapasen pitää kyllä herätä tähän sarjaan, ollut ihan onneton jokasessa pelissä oikeastaan. Toronton lisäksi saatava alivoima kuntoon, muuten ei ole mitään hätää.

Nyt ainakin varmistui, että pääsee Game kutoseen sunnuntaina paikanpäälle. Toivottavasti Torontolle katkolla silloin.
 
Viimeksi muokattu:

soshje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Kapasen pitää kyllä herätä tähän sarjaan, ollut ihan onneton jokasessa pelissä oikeastaan. Toronton lisäksi saatava alivoima kuntoon, muuten ei ole mitään hätää.

Nyt ainakin varmistui, että pääsee Game kutoseen sunnuntaina paikanpäälle. Toivottavasti Torontolle katkolla silloin.

Samaa mieltä! Kapanen, Nylander ja Marner aika yössä tänään, paljon pitää parantaa jos halutaan jatkoon. Vaikkei Bruins saanut älytöntä pyöritystä niin rokottivat heti jos oli paikka.

Hieno kokemus paikan päällä varsinkin viimeisessä erässä silti. Kyllä tämä vielä korjataan kotiin .
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös