Bruins tuli peliin niin kuin olettaa sopi ja karvasi ensimmäiset kymmenisen minuuttia syvältä aggressiivisesti ja ajoi jokaisen taklaukseen loppuun. Aggressiivisen karvauksen kansa nyt jokaiken pakisto on lirissä, kun hyökkäävä joukkue saa vaihtorytminkin vielä päälle ja paine kasvaa vaihto vaihdolta. Leafsin pakisto sitäkin enemmän. Ekaan viiteen minuuttiin Bruinsilla kolme huippupaikkaa ja yksi maali, mikä oli aika vähän dominointiin nähden. Eipä Leafsillä itse asiassa kunnollista hyökkäyspeliä ollut edes otteluun puoliväliin mennessä, ja ajattelin, että "B's vain kaksi maalia karkumatkalla", mutta sitten Nylander käytännössä lahjoitti kolmannen maalin Bostonille. Kertoi olennaisen siitä, millä asenteella Leafs oli tänään liikkeellä - lukuunottamatta Anderseniä, joka otti torjunnoillaan 3 - 4 maalia pois taululta.
Tavaresin ja Matthewsin ketjuilta vaaditaan nyt niitä dominoivia pitkiä vaihtoja, jolloin vastustaja on ahdistettu puolustusasemiin omalle alueelleen. Noiden avulla se pelin painopiste siirtyy, vaihtorytmi saadaan suomimaan Leafsiä ja alaketjujen sekä pakkien peli helpottuu huomattavasti. Tuollaisia vaihtoja ei ole oikeastaan nähty kummaltajaan ketjulta näissä kahdessa ensimmäisessä pelissä.
Jos pelin haluaa summata lyhyesti, niin Bruins tuli peliin sillä asenteella, ettei toista kotipeliä hävitä. Toisin kuin Game 1:ssa nyt Bruins pelasi playoff-kiekkoa. Ykkösketju vähemmän yllättäen tehoili, vaikka tämän ennen kaikkea koko joukkueen voitoksi laitankin. Leafs sitten veti tähän paikkaan sen ohipelin, mikä on kyllä suht uskomatonta. Aivan järkyttävä ero asenteessa. Kaipa se yksi ryöstö Bostonista riitti.
Ilmeisesti jos selässä on #43, se velvoittaa sikailuun ja tunteiden kuohuttamiseen nyky-NHL:ssä. Toisin kuin Wilsonin Tom, joka onnistuu tempuillaan Capsiä yleensä pitkässä juoksussa auttamaan, Kadri tuntuu ampuvan omaa joukkuettaan jalkaan. Aika uskomatonta jos toista kautta putkeen onnistui pelaamaan itsensä ulos sarjasta useammaksi peliksi. Hermokontrolli?