Blues - TPS to 1.12.2005

  • 6 835
  • 62

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Juippi kirjoitti:
Rahalla niitä pelaajia saa ja se on ihan oikein. Meillä ei sitä rahaa ole ja se näkyy.

Pakko nyt vielä vähän irvailla, kun kerran pystyy. Eli Bluesin pelaaja budjetti on 4 100 000 ja TPS:n vastaava 4 600 000 (lähde: jatkoajan keskustelu). Kumpikaan ei ole kesken kauden pahemmin kaupoilla käynyt. Ei TPS:n siis pitäisi siihen kaatua.
 
Suosikkijoukkue
NHL
Olipahan mukava olla kattomassa matsia pitkästä aikaa ja todeta viime vuodesta ollaan menty eteenpäin pysyvästi, jopa ensimmäisen erän peli oli sellaista. Pelissä nousivat esiin ihmeellisiä nimiä kuin nieminen, nöyränen ja kurki. Harmittavat kaksi ylärimaa, joilla pelin numerot olisivat olleet vielä kauniimmat. Pirneksen ja ladan taklaukset olivat jotain ennennäkemätön ainakin omalta kohdalta. Mielenkiintoinen pointti oli se, että muutamat blues-pelaajat sortuivat kynäniekkailuun 2.erässä, kuten esimerkiksi kalto. Näitäkin kyllä näkisin mielelläni lisää tämän päivän liigassa.

Ja mitäs tohon jortsun toimintaa sanoisi. Jääkiekko tarvitsee persoonia. Eipä noista valmentajista erotu kukaan, ei edes tukka-jukka, kun joku keksi kertoa sille kamman olemassa olon.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Ludek kirjoitti:
Eikä katsonut Kiprukaan tarpeelliseksi tehdä mitään Bluesin ensimmäisessä maalissa päästäessään ensin Uhlbäckin nousemaan kulmasta aivan vapaasti maalille ja sen jälkeen hakkaamaan oman irtokiekkonsa sisään..

Fantsua! Näin vain tuon Blyyssin 3. häkin aamu-TV:stä ja verenpaine pärähti oitis kaakkoon. 2-0 kuulemma on syntynyt vastaavalla tavalla Hulkkosen nukkuessa. On tämä pakkien miehittämän organisaation elämä hienoa.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Pressiboxi kirjoitti:
Fantsua! Näin vain tuon Blyyssin 3. häkin aamu-TV:stä ja verenpaine pärähti oitis kaakkoon. 2-0 kuulemma on syntynyt vastaavalla tavalla Hulkkosen nukkuessa. On tämä pakkien miehittämän organisaation elämä hienoa.

Merkkasin ihan samat huomiot. Em lisäksi on tosiaan varsin perkeleen erisjokkemaista että vaikka itse pääpakin lisäksi myös valmennustiimissä heitä on enemmistönä mennään kuitenkin käytännössä yhdellä pakilla ilmeisesti koko kausi läpi. Sen yhden ainoankin selkä napsahtaa varmuudella kerran per kausi joten keväällä meillä on edessä huikeat ajat.

Tosi asia on että meillä ei ole voittavaa maalivahtia, pakkikalusto on silkka vitsi minkä lisäksi hyökkäysvitjamme ovat pahasti hajalla. Valmentajastakin on tullut pelkkä vittuiluautomaatti.

Ainiin, onnittelut bluesille.
 

Morgoth

Jäsen
En katsonut peliä edes teksti-tvstä. Täytyy vain ihmetellä miten paska TPS oikeasti oli, kun lähes jokainen Blues-kirjoittaja on TPSn sanonut oleen täysin hengetön. Onneksi olen autuaan tietämätön; ainoa järkevä tapa seurata TPSn edesottamuksia tällä hetkellä.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
The Nikkari kirjoitti:
Pakko nyt vielä vähän irvailla, kun kerran pystyy. Eli Bluesin pelaaja budjetti on 4 100 000 ja TPS:n vastaava 4 600 000 (lähde: jatkoajan keskustelu). Kumpikaan ei ole kesken kauden pahemmin kaupoilla käynyt. Ei TPS:n siis pitäisi siihen kaatua.

Se nyt nykyisellään tuntuu olevan ainoa järkeen käypä selitys TPS:n toimista. Pelaajia ei tule ja helvetin huono selitys on, että markkinoilla ei ole pelaajia. Parin viime kuun aikana monet muut seurat ovat hommanneet vahvistuksia, mutta ei TPS, joka niitä on kauden alusta asti tarvinnut esim. Aallon ja Alatalon loukkaantumisten myötä. Pakisto on mikkihiiri osastoa ja sinne on huudettu fyysistä pakkia, mutta ei.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Tuli ihan muuten vain mieleen sellainen asia, että sekä Ässien, Ilveksen että nyt TPS:n puolelta on tullut "kauden huonoin peli meiltä" -tyyppistä kommenttia, kun ovat Bluesille hävinneet. Voiko se enää olla sattumaa, että kolme ns "kuuden pisteen peliä" voitetaan, kun vastustaja pelaa "todella aneemisen ottelun", vai voisiko oikeasti Bluesin peli vaan saada vastustajan näyttämään aseettomalta. Oliko TPS eilen oikeasti todella huono, vai saiko vain Blues TPS:n näyttämään lammaslaumalta?

Lauantaina olisi taas nöyrällä pelaamisella mahdollisuus kasvattaa voittoputkea neljään peliin. Pelicans on kuitenkin viime peleissä näyttänyt, että heitä ei sovi aliarvioida. Toisaalta Pelicans kohdataan uudelleen kotona heti ensi viikon keskiviikkona, minkä jälkeen matka vie Jyväskylään ja taas pikkujoululauantaina Espooseen saapuu Ilves. Noista peleistä kun vaan veisi lähes täydet pisteet, aurinko varmaan paistaisi korkeammalta täälläkin (vaikka olenkin sitä mieltä, että tuo Heikkilän kommentti ei ollut metafora vaan viittasi Keski-Eurooppaan ihan suoraan).
 

Kaljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Honka, Newcastle Utd.
Juippi kirjoitti:
Pakisto on mikkihiiri osastoa ja sinne on huudettu fyysistä pakkia, mutta ei.

Käytännössä 2 ekaa maalia meni pakkien piikkiin.

Ensimmäisessä maalissa Kiprusoffilla oli "parhaat paikat", vaikka kaveri lieneekin enemmän light-siiderimiehiä... teki kyllä hyvää katsella, koska tuo pitkätukka on yksi kaikkien aikojen inhokkipelaajieni jo leijonamiehistöistä lähtien... mielestäni samanlainen ilman näyttöjä ikuisesti maajoukkueeseen valittu pelaaja kuin Kimmo Rintanen... no, takaisin sivuraiteelta asiaan.

Toisessa maalissa Hurme sai valmistautua ohjaamaan vedon sisään varsin rauhassa...

Kolmas olikin sitten Puurulan vika: tollaista vetoa ei saisi torjua eteen, eikä ainakaan suoraan b-pisteiden väliin tarjottimelle.

Niin joo: haukuin aiemmin Alataloa, mutta pitää vähän vetää takaisin. Ehkä kaveri on pääsemässä pelikuntoon, kun mailalla sikailu on vähentynyt aiemmasta jonkin verran.
 

Bemo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät & Jokipojat
E kirjoitti:
Tuli ihan muuten vain mieleen sellainen asia, että sekä Ässien, Ilveksen että nyt TPS:n puolelta on tullut "kauden huonoin peli meiltä" -tyyppistä kommenttia, kun ovat Bluesille hävinneet. Voiko se enää olla sattumaa, että kolme ns "kuuden pisteen peliä" voitetaan, kun vastustaja pelaa "todella aneemisen ottelun", vai voisiko oikeasti Bluesin peli vaan saada vastustajan näyttämään aseettomalta.
Ei, nyt olet väärässä. Ässät pelasi Bluesia vastaan kelpo ottelun mutta joutui toteamaan Bluesin yksinkertaisesti paremmakseen.
 

jani#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Poissa.
kausi kirjoitti:
Tosi asia on että meillä ei ole voittavaa maalivahtia, pakkikalusto on silkka vitsi minkä lisäksi hyökkäysvitjamme ovat pahasti hajalla. Valmentajastakin on tullut pelkkä vittuiluautomaatti.


Turkulaisten itseironiaa....
Tää vittuiluautomaattijuttu oli hyvä :)))
 

Jaffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
hohhoijaa

Eilisen TPS:n esityksen jälkeen pitäisi varmaan Jortikan saada lupa lyödä omia pelaajia. Semmoinen lammaslauma oli jäällä, että itku meinas tulla. En tiedä oliko tämä sitten TPS:n osalta vain "hengettömin peli tällä kaudella" vai onko joukkueen taso oikeasti noin huono?

Mielestäni koko ottelu oli umpisurkeaa "viihdettä" ja harmittaa vieläkin, että raahauduin paikalle. Blues ylivoima näytti ihan hyvältä, vaikka lopun 5-3 yv. ei päättynytkään maaliin. TPS sen sijaan taisi saada vasta tokalla yv:llä kiekon vietyä Bluesin alueelle ja jo kolmannella yv:llä täräytettiin lepsu laukauskin kohti maalia. Kyllä siitä vielä tulosta tulee, hyvä pojat, jatketaan samaan malliin.

Tällä pelillä tämä joukkue tuo melko kirkkaat diplomit takan reunukselle keväällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös