YLEn studioon oli tänään kutsuttu kaksi asiantuntijaa avaamaan biotaloutta meille katsojille. Ensimmäinen kysymys oli, että mitä biotalous on ja vastaus kuului, että tavaroiden valmistamista puusta ja paperimassasta (vapaa lainaus).
Kaikki kunnia tälle hienolle jutulle, mutta en mä nyt mitään mullistavaa innovaatiota tässä taustalla näe, jonka voimin "laitetaan Suomi kuntoon", Kepun vaalislogania mukaillen.
Minä taas näen biotaloudessa aivan valtavan potentiaalin. Tämän hetkinen tilanne biotalouden suhteen vertautuu aika lailla elektroniikkateollisuuden tilanteeseen 70-80-luvun vaihteessa. Sokea reettakin näki, että maailmaa ja sen teollisuutta mullistava teknologia on käsillä tai enintään nurkan takana, ja valtio kauaskatseisesti lähti julkisin investoinnein sitä toteuttamaan. Perustettiin tutkimusyksikköjä, koulutuslinjoja ja valtionyhtiöitä. Osa projekteista tietysti meni täysin perseelleen, mutta kun puuhastelua jatkettiin parikymmentä vuotta, niin se kaikki tietotaito ja infrasktruktuuri alkoikin lopulta tuottaa kamaa jota kovin harvat maailmassa kykenivät valmistamaan ja joka siksi meni kaupaksi erittäin kovaan hintaan. Eikä tämäkään ollut suinkaan ensimmäinen kerta, vaan teollisuus on uusiutunut useaan otteeseen tämän vajaan 200-vuotisen teollisuushistoriamme aikana. Monet tulevaisuudentutkijat puhuvat talouden supersykleistä joiden pituus on noin 60 vuotta. Nyt olisi taas aika siirtyä uuteen supersykliin, ja meillä on taas edellytykset päästä maailman kärkeen kun vain rohkeasti luomme nahkamme emmekä ruikuta edellisen perään.
Lainaan biotalous.fi -saittia, koska eipä tätä oikeastaan voisi paremmin ilmaista:
Biotalous on Suomelle suuri mahdollisuus. Maailman väestön nopea kasvu, ehtyvät luonnonvarat ja luonnon hupeneva monimuotoisuus sekä ilmastonmuutos edellyttävät uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvan biotalouden kehittämistä.
Vuonna 2030 maailmassa tarvitaan 50 prosenttia nykyistä enemmän ruokaa, 45 prosenttia enemmän energiaa ja 30 prosenttia enemmän vettä. Kasvava kysyntä aiheuttaa luonnonvarojen niukkuutta ja niiden hinnan nousua. Siksi raaka-aineiden saatavuudesta ja käytön tehokkuudesta muodostuu uusi kilpailuetu. Lisäksi voimistuva ympäristötietoisuus ja tiukkeneva lainsäädäntö ohjaavat vähemmän ympäristöä kuormittavien tuotteiden valmistukseen.
Muutamassa vuosikymmenessä öljy loppuu ja kaikki muovituotteet on korvattava jollain. Yksi hyvin todennäköinen vaihtoehto muovin kaltaisten tuotteiden (halpa, kestävä, kevyt, voidaan valaa tai ruiskuttaa, jne) valmistukseen on puuselluloosan ja muiden biopolymeerien sekä niiden nanotason rakenneosien kanssa pelehtiminen. Puumassaa liotetaan, syövytetään, ja tehdään ties mitä hokkuspokkustemppuja, ja lopulta meillä on keveitä, kestäviä, muovien, tekstiilien tai kovapuun kaltaisia materiaaleja (esimerkkinä UPM ProFi ja Formi).
Ensimmäisiä tällaisia kohteita joissa puu korvaa muovin tulee olemaan pakkausteknologia, jolle Stora Enso odottaa 50% kasvua seuraavassa kymmenessä vuodessa. Älykäs lääkepakkaus tulee kertomaan potilastietojärjestelmälle kun pilleri napsitaan, jauhelihapaketin "muovi" ilmoittamaan värillään lihan laadusta, einekset pakkaamaan maitotölkin kaltaisiin kierrätettäviin, kenties pantillisiin, astioihin (esimerkkinä DeLight), ja niin edelleen.
Muovin lisäksi öljy jättää tyhjiötä polttoaineisiin. Brasiliassa kumipyörät ovat pyörineet sokeriruokoetanolilla jo 70-luvulta lähtien, ja nyt biolpolttoaineet ovat valtaamassa muutakin maailmaa. ST1 tekee jätteestä bioetanolia ja alkoi tänä vuonna myydä UPM:n sellutuotannon sivutuotteena syntyvästä mäntyöljystä valmistetttua biodieseliä (BioVerno). Kotimaisten biopolttoaineiden osuus ST1:n energiatoimituksista on n. 10 %, tavoitteena 100 %. Koko liikenne tuskin tulee sataprosenttisesti sähköistymään, biopolttoaineillakin tulee olemaan käyttönsä.
Kun puuta kuitenkin kasvaa enemmän kuin näihin korkean jalostusasteen tuotteisiin raaka-ainetta tarvitaan, niin lopulla vuosikasvusta kannattaa korvata muita fossiilisia energianlähteitä. Vain puolet Pekkarisen risupaketissa tavoitellusta metsähakkeen määrästä tällä hetkellä kärrätään uuniin. Loput mätänevät metsiin samalla kun sähköä, kaasua ja hiiltä tuodaan ulkomailta ja työttömille potentiaalisille risunkerääjille maksetaan joka tapauksessa 17 000 - 18 000e vuodessa per nuppi (yleisesti käytetty työttömyyden laskennallinen vuosikustannus) sohvalla makaamisesta.
Tietysti biotalous on muutakin kuin puuta. Esimerkkinä: karjatilojen biokaasulaitokset, jotka eivät vaadi mitään korkeaa teknologiaa, vaan lähinnä suuren tiiviin (hapettoman) siilon. Ulkomuistista 50 lypsävää ja 50 vasikkaa, 6 kuutiometriä paskaa vuorokaudessa, 70% omavaraisuus tilan sähkössä ja 100% omavaraisuus tilan lämmössä, investointi 250 000 euroa, takaisinmaksuaika alle 10 vuotta, kotimaisuusaste jopa 100%. Prosessin jätteenä syntyy vain kuivaa apulantaa joka toimii paremmin ja on kuljetettavampaa kuin lietelanta sellaisenaan. Vaikka karjatiloja on muistaakseni kymmenisen tuhatta, vasta muutamalla kymmenellä on biokaasulaitos. Ja tämä nyt vain yksittäisenä esimerkkinä bio/kiertotalouden mahdollisuuksista.
Peltobiomassa, lääketeollisuus, tekstiiliteollisuus (liukosellu, Stora Enso Enocell), you name it.
--
Tosin tuo hallituksen 300 miljoonaa nyt on vain näpertelyä. Pelkkä tuon pelkän risupaketin metsähaketavoitteeseen pääseminen vaatisi yksin n. 500 miljoonan investoinnin.