Biljardi & snooker

  • 817 901
  • 5 964

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Paljon pitää molempien parantaa, jos meinaa seuraavalla kierroksella pärjätä. Sieltä taisi tulla Ronnie vastaan

Ronnie pelaa seuraavaksi Dingiä vastaan, Selby / Brown sitten taas Saengkhamia vastaan.

Mutta joo, heikkoa on. Selbyllä tosin tuuria, koska vastustajakin pelaa näin heikosti. Jotain toista vastaan kotimatka kutsuisi Selbyä jo ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Toki nyt Brown kaventanee lukemiksi 7-6 mutta silti kaikesta sekoilusta huolimatta uskon, että Selby tämän vie.
 
Viimeksi muokattu:

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Herranen aika, onpas Martin Gould kovassa vireessä. Suorastaan ilmiömäistä peliä rankingsijoitukseen nähden.

Gould on kuitenkin ollut rankingissa sijalla 11. parhaimmillaan ja voitti mm. German Mastersin 2016.

Gouldilla oli henkilökohtaisia ongelmia elämässään ja peli ei sujunut. Kuten tuohon aiemmin kirjoitin, niin hän meinasi jo lopettaa uransa. Uskoisin myös, että nuo uudet silmälasit helpottavat pelaamista ja tähtäämistä.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä vain ja osasyy tietenkin lienee tämänhetkisen pelin tilanteeseen myös Maguiren erittäin vaisu peli, siis sen perusteella, mitä olen nähnyt. Mutta tosiaan, Gould vaikutti pitkästä aikaa olevan paremmassa vedossa jo karsinnassa.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mark Allen on todella suurissa vaikeuksissa. Clarke voitti tiukan 14. freimin ja johtaa nyt 8-6. Nouseeko The Pistol vielä? Allen on kuitenkin yksi suurimmista ennakkosuosikeista. Se on sanottava, että Clarke on pelannut todella hyvin.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Tilanne 9-8 Clarkelle, tiukaksi menee ja hyvä tietysti niin, näin katsojan kannalta.

Tällä Clarkella on kyllä tuota Pasasenkin hehkuttamaa cue poweria ihan mukavasti.

Edit: ja Allen lähtee himaan 10-8 lukemin. Iso yllätys ja samana päivänä sekä Murphy että Allen ulos ekalta kierrokselta.
 
Viimeksi muokattu:

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Clarkella ei pahemmin ole vielä noita voittoja ammattilaisuran aikana. Lähtenyt oikeastaan aina lauluun ekalla kierroksella.
Paljonkohan olisi saanut tuohta kun ois ennen peliä pistäny vaikka 20 euroa Clarken voitolle....
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Puolivälierissä nähdään siis joko McGill tai Clarke. Aloittavat 2. kierroksen jo tänään klo 15.

Skotti eteni ensiyrityksellään 2015 puolivälieriin pudottamalla ensin maanmiehensä Maguiren ja perään hallitsevan mestarin Selbyn. Walesiläiselle tämä on eka kerta Cruciblessa.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
2. kierroksen ottelut pelataankin jo paras 25:ta, eli 13 freimiä vaaditaan voittoon. 3 jakson otteluita siis.

Barry Hawkins koulutti Ursenbacheria lukemin 10-2. Viimeinen 1. kierroksen ottelu Maguire-Gould pelataan loppuun illalla. Tuossa Gouldilla on niin vahva johto, että Maguirelta vaaditaan jo ihmeitä. Lisäksi Gould on pelannut loistavasti, avausjaksoon peräti 4 kpl satasia.

Kokenut Higgins avannut odotetun vahvasti, 2-0 johto Maflinia vastaan. Maflinin pitää saada nopeasti tulosta aikaan, muuten Higgins karkaa.

Illalla alkaa myös ottelu Williams- Bingham. Bingham lähtee tähän mielestäni niukkana suosikkina, mutta Williams ei tule antamaan mitään ilmaiseksi. Hieno ottelu varmasti luvassa! Willon matseja on aina hieno seurata, vaikka mies ei 2018 mestaruuden jälkeen olekaan enää treenannut entiseen malliin, vaan pelannnut enemmän golfia. Willon kihti on kuitenkin saatu aisoihin ja ehkäpä oluen+roskaruuan mättäminen on hieman vähentynyt.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yks wanha ratsu on pistänyt silmään eli Gould. Hommas pelilasit ja nyt ukko näyttää ihan eri luokan jyrältä kuin aikaisemmin, hyvällä tavalla. Muuttunut peli-ilme oli mulle suuri yllätys.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Yks wanha ratsu on pistänyt silmään eli Gould. Hommas pelilasit ja nyt ukko näyttää ihan eri luokan jyrältä kuin aikaisemmin, hyvällä tavalla. Muuttunut peli-ilme oli mulle suuri yllätys.
Toivottavasti kyseessä ei ole mikään suonenveto ja mielellään voisi laittaa Wilsonin laulukuoroon. Gouldilla voi tuossa matsissa olla jopa pieni etu, pelannut kuitenkin kovaa snookeria jo useampia otteluita ja useammassa jaksossa. Top-16 pelaajilla osalla on ollut hieman käynnistymisvaikeuksia, Wilsonin kuntoa ei ole nähty nyt lainkaan. Yksi harvoista pareista joista selkeästi toivon toisen voittoa, tässä tapauksessa Gouldin.
 

Waluigi

Jäsen
Higgins tuli toiseen sessioon todella vahvasti, mutta niin vain sai Maflin taisteltua toisen freimin itselleen karaten jälleen kahden freimin päähän (6-4). Oli kerrassaan upea freimi tuo toinen, kun puolisen tuntia tahkottiin tiukkaa turvalyöntitaistoa. Higginsiltä ehkä hitusen erikoinen päätös lyödä viimeinen punainen sisään, sillä lukuisista mahdollisuuksista huolimatta ei saanut lopulta tehtyä liian vaikeaa snookeria.

Ehdottomasti Maflinin kelkassa mitä tulee tähän otteluun.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Gouldilla on tosiaan erinomaiset mahdollisuudet lähettää Wilson(kin) laulukuoroon. Lyönti kulkee ja kun Wilsonilla ei ole nyt edes sitä ensimmäisen kierroksen ottelua alla tuomassa tuntumaa, niin voi tulla vaikea peli hänelle. Toisaalta Gouldilla alkaa olemaan jo aika paljon pitkiä otteluita lyhyen ajan sisään takana, eli alkaako väsymys painamaan jossain kohtaa?

Maflin tosiaan vielä vetää kahden freimin keulaa ja edellinen freimi oli todella tärkeä, siitä kun olisi Higgins pitkän safetyn jälkeen kairannut pelin tasoihin niin olisi voinut olla henkisesti tiukka paikka Maflinille. Hlökohtaisesti puhtaasti Maflinin kelkassa.

Samaan aikaan tullut kanavasurfattua välillä myös Eurosport 2 puolella jossa Selby ja Saengkham mittelevät toisiaan vastaan. Tilanne 2-1 Selbylle.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eiliseltä huomiona Willon käyttämä pitkä jatke kepissään, vältteli restin käyttöä kuin Stevens konsanaan. Hyvin näytti lyönnit tuolla kulkevan, joten varmasti on treenipöydällä testattu.

16:30 alkaen Williams- Bingham toinen jakso (tilanne 5-3) sekä alkavana otteluna Yan - Trump. Nuoren kiinalaisen peli hajosi avauskierroksella täysin ja olisi voinut hiemankin huonommalla tuurilla hävitä ottelun isosta johdosta.

Selby 3-1 johtoon, tuossa oli erikoista kun avausfreimissä Selby tyhjensi pöydän, mutta Noppon voitti freimin. Selby halusi lämmitellä ja se kannatti. Niinköhän Selby sieltä vielä kuin ihmeen kaupalta löytää vireensä. Se toki tiedetään, että Selby jaksaa näissä pitkissä otteluissa grindata vaikka aamuun saakka.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Higgins maksimin kimpussa, punaiset hyvin pöydällä ja 10 punaista ja mustaa pussitettu tähän mennessä.

Edit: 15 punaista ja mustaa pussitettu, värit omilla pisteillään enää jäljellä

Edit 2: uran kymmenes maksimi Higginsille ja 55 000 puntaa taskuun (ellei joku muukin tee maksimia)

Edit 3: maksimi on aina maksimi varsinkin MM-kisoissa mutta vähän ketuttaa että se meni juuri Higginsille :D
 
Viimeksi muokattu:

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aina sykähdyttävää nähdä maximi live-lähetyksessä. Edellisen kerran, kun moinen oli tulla vastaan, Un-Nooh mokasi vikan mustan.

Higgins pussitti rautaisella varmuudella, vaikka joutui parilla punaisella vaikeuksiin. Tuossa näkyi vanhan mestarin koko repertuaari yhdessä lyöntivuorossa.

Ainoa miinus, että ei päässyt juhlimaan yleisön edessä. Silti, kerrassaan mahtavaa.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Edit 3: maksimi on aina maksimi varsinkin MM-kisoissa mutta vähän ketuttaa että se meni juuri Higginsille :D

Eikös Higgins ole kuitenkin ihan perus snooker herrasmies ja siinä mielessä ihan hyvässä osoitteessa maksimi? Ainakin itselle tämä kelpaa paremmin kuin joku teollisesti tuotettu kiinalainen maksimibreikki.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Eikös Higgins ollut mukana venäläisten mafian sopupeleissä joskus?

No... Mafia tässä asiayhteydessä on aika laaja käsite - silloin 2010 kun tuota Higginsin lahjusskandaalia käsiteltiin niin Higgins jotain selitteli, että uskoi Ukrainan / Venäjän mafian olevan sotkeutunut asiaan ja siksi pelänneensä itsensä puolesta. Aiheesta mm. tämä YLE:n juttu ja englannin kielisessä Wikipediassa myös lyhyt viittaus tuohon Venäjän mafiaan ja että Higgins "vain näytteli mukana". Tuon pelikiellon ja taloudelliset sanktiot Higgins lopulta sai siitä, ettei heti ilmoittanut asiasta Snookerin kattojärjestölle.

Joskus tuli tätä soppaa enemmänkin tutkiskeltua mutta en enää muista tarkempia yksityiskohtia.

Eikös Higgins ole kuitenkin ihan perus snooker herrasmies ja siinä mielessä ihan hyvässä osoitteessa maksimi? Ainakin itselle tämä kelpaa paremmin kuin joku teollisesti tuotettu kiinalainen maksimibreikki.

Ei oma mielipiteeni Higginsistä varsinaisesti perustu tuohon yo. soppaan kun ei taideta vieläkään ihan aidosti tietää, että mitä siinä tapahtui, mutta jotenkin Higgins on aina ollut itselleni sellainen ei-suosikki pelaaja, kuten Selbykin. Näinhän siinä usein käy lajista riippumatta, että joitakin pelaajia vain symppaa enemmän kuin toisia ja itse hyvin usein olen Higginsin matseissa vastustajan puolella. Ei mulla varmaan siihen sellaista järkisyytä edes ole että miksi näin.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Näinhän siinä usein käy lajista riippumatta, että joitakin pelaajia vain symppaa enemmän kuin toisia ja itse hyvin usein olen Higginsin matseissa vastustajan puolella. Ei mulla varmaan siihen sellaista järkisyytä edes ole että miksi näin.
Itsellä on Wilson tälläinen pelaaja, syytä en tiedä, mutta jotenkin toivon että Wilson lähtee mahdollisimman aikaisin kotiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös