Punamusta

Jäsen
Baltian maat Viro, Latvia ja Liettua perustavat yhteisen kiekkoturnauksen, joka pelataan kahdessa osassa marras-joulukuussa. Kaikista valtioista on osallisena kaksi joukkuetta. Joukkueet jaetaan kahteen kolmen joukkueen lohkoon. Ensimmäinen kierros pelataan marraskuun lopussa, toisella kierroksella neljä parasta ratkaisevat mestaruuden joulukuun puolivälissä. Viron jääkiekkoliiton puheenjohtaja Rauno Parras on iloinen uudesta sarjasta.

Linkki Jatkoajan uutiseen:
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Colorado Avalanche
Toivottavasti tuo Baltian liiga ottaa tuulta alleen ainakin kulttuurillisesti. Jääkiekko on Latvian suosituin laji ja maajoukkueet yllättävät ajoittain, vaikka kansallinen liiga ei ole sielläkään kovin ammattimainen. Maa on pieni ja ammattimainen toiminta pohjautuu pitkälti Dinamo Riian organisaatioon. Dinamon resurssit riittävät KHL:ään asti. Viro ja Liettua tulevat kaukaa perästä. Niiden kiekkoilua kehittäisi vastaavanlainen tai useampi lippulaivaseura, jossa on tarjolla kovempia pelejä, ainakin Mestis-tasoisia. Syystäkin on puhuttu tallinnalaisen Mestis-joukkueen perustamisesta. Tällaiset seurat voisivat muodostaa Latvian kärkijoukkueiden kanssa kilpailukykyisen (puoli)ammattilaisliigan ja ottaa osaa myös CHL:ään.

Vastaavanlaista konseptia on pelattu aiemminkin. Parhaimmillaan Itä-Euroopassa on toiminut tällainen liiga.
 

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Nyt vasta huomasin tuollaisen Baltian liigan perustamisen. Mutta voiko puhua liigasta jos oikeasti vain noin vähän pelejä. Jos noin vähän joukkueita niin olisivat nyt pelanneet toisiaan vastaan kahdesti kotona ja vieraissa.

Vai meinataanko silti pelata omissa maissakin omissa liigoissa lisänä..
 

Pardus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Laser HT, KISE
Baltian maat Viro, Latvia ja Liettua perustavat yhteisen kiekkoturnauksen, joka pelataan kahdessa osassa marras-joulukuussa.
Ensimmäiset kierrokset pelataan tulevana viikonloppuna Tartossa ja Vilnassa. Tarton turnaukseen osallistuvat kotijoukkue Välk 494, HK Mogo Latviasta ja Kaunas Hockey Liettuasta. Vilnassa pelaavat kotijoukkue Hockey Punks, HK Liepaja Latviasta ja Kohtla-Järven HC Everest, joka korvaa turnaukseen aiemmin ilmoitetun Narva PSK:n. Narva vetäytyi kilpailusta kaupungin huonon koronatilanteen vuoksi.

Finaaliturnaus pelataan 18.-20.12. Rezeknessä, Latviassa. Sinne pääsee molempien alkulohkojen kaksi parasta joukkuetta.

On kyllä mielenkiintoista nähdä virolais- ja liettualaisjoukkueiden taso Latvian liigan joukkueisiin verrattuna.
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
On kyllä mielenkiintoista nähdä virolais- ja liettualaisjoukkueiden taso Latvian liigan joukkueisiin verrattuna.
On myös mielenkiintoista nähdä minkälaiset joukkueet noihin turnauksiin lähtee. Liepaja ja MOGO ovat kuitenkin Latvian liigan mestariehdokkaita ja jos yritetään saada järkevät matsit aikaan, niin ne huonoimmat jengit olisivat järkevämpiä lähetettäviä. Latvian sarjan taso on kuitenkin noussut takavuosien pahimman rypemisen jälkeen ja nyt Koronan takia siellä on jo useita hyviä pelaajia monessa joukkueessa.

Esim. MOGOlla on erittäin hyvä pakisto + pari hyökkääjää ja monet muut voisivat pelata Mestistä tai K-Euroopan nihkeämpiä sarjoja.

Silovs (AHL-laina)
Ancs
Kazanovs

Bartulis-Cukste (AHL-laina)
K.Redlihs-Demiters "C"
K.Lipsbergs "A"-Lavrenovs "A"
Bazevics-Bullitis
E.Ozolins-muut

Krastenbergs-Schremp-Zelubovskis "A"
Rancevs/Ziemins-Straupe-M.Lipsbergs
J.Ozolins-Gricinskis-Saulietis
muut​

Parhaat miehet etsivät toki paikkaa isommista sarjoista ja ovat nyt jääneet kotimaahan Koronan takia, mutta he kävivät kuitenkin kaatamassa Saksan maajoukkueen Latvian harvoina mukaan otettuina laatupelaajina Deutchland Cupissa. Mukana oli kaikki 3 kärkipakkia, Krastenbergs ja Silovs. Pudotus olisi aika iso jos tuon reissun jälkeen pääsisi pelaamaan Viron ja Liettuan sarjan jengejä vastaan, jotka eivät siis ole edes noiden maajoukkueiden tasolla, Saksasta puhumattakaan.

Kapteenistoon on otettu ne kokeneet kärkipään pelurit, jotka eivät enää havittele paikkaa ulkomailta. Jos tuosta ottaa pois nuo 5 isoa nimeä, niin silloin joukkue näyttää enemmän Latvian sarjan jengiltä ja pakkeja on edelleen tarpeeksi. Kun tuota leveyttä on muutenkin ihan ok ja hyökkäyksessä on näemmä myös Rodrigo Lavinsin 18v poika Martins sekä 40v ikuinen alasarjajyrä Mamonovs, niin heidän tapaisilleen pelaajille tuo olisi hauska reissu..
 

Pardus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Laser HT, KISE
Sen ainoan kerran, kun Baltian mestaruudesta on pelattu Baltian liigan nimellä (kaudella 2000-01) niin mestaruuden vei Liepajan Metalurgs, hopealle tuli HK Riga 2000 ja pronssille Kohtla-Järven Central.

Meneeköhän mestaruus jälleen vanhaan suomalaisjääkärien koulutuskaupunkiin Liepajaan vai onko nyt riikalaisten vuoro? Liepaja näyttäisi olevan Latvian liigassa toisena ja Mogo kolmantena.

Viron edustajista Everest johtaa sarjaa, mutta hävisi lauantaina juurikin Välkille luvuin 14-2. Välk on sarjassa kolmantena. Pistepörssin kärkikymmenikkö koostuu pääosin Everestin ja Välkin ulkomaalaisvahvistuksista.

Liettuan liigassa Kaunas on toisella sijalla ja Vilna kolmantena.

Otteluohjelma löytyy Viron Jääkiekkoliiton sivuilta:

Ja striimit näistä osoitteista:

 
Viimeksi muokattu:

Pardus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Laser HT, KISE
17.00 Välk 494 - Kaunas Hockey

18.00 Hockey Punks - HC Everest
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Alkulohkot on nyt pelattu. En katsonut yhtään ottelua, mutta tilastot löytyivät helposti netistä. Lohkot menivät siinä mielessä mukavasti että isännät menivät jatkoon latvialaisten vanavedessä.

Dainius Kasparaitis (sekoitus Zubruksen ja Dariuksen nimistä) Lohko:


Vilna Hockey Punks-Everest 3-2

Maalivahdit: LTU: Simas Baltrunas 25/27 EST: Maksim Klimenko 34/37

Tehomiehet: LTU: Kuveca, Verenis, Kudrevicius 1+0 EST: Antonenko, Bedniakov 1+0


Everest-Liepaja 2-11

Maalivahdit: EST: Anatoli Sizov 17/21, Maksim Klimenko 46/53 (vaihto 20min 0-4) LAT:Maris Jucers 16/18

Tehomiehet: EST: Antonenko, Levanov 1+0 LAT: Kalns 3+1, Zabis, Miezis 1+3, Freidenfelds 1+2, Fomins 2+0, Nimanis, Petrovic 0+2, Strauss, Planics, K.Ozolins 1+0


Liepaja-Vilna Hockey Punks 3-1

Maalivahdit: LAT: Laurynas Lubys 31/32 LTU: Simas Baltrunas 53/56

Tehomiehet: LAT: Freidenfelds, Fomins, Miezis 1+0 LTU: Verenis 1+0


Isännät onnistuivat siis hyvin tässä turnauksessa. He voittivat tärkeimmän ottelun virolaisia vastaan ja pystyivät pitämään numerot siedettävinä myös Liepajaa vastaan. Heidän ykkösveskari Baltrunas pelasi molemmat ottelut ja teki sen ilmeisen hyvin. Mies kohtasi reilut 80 laukausta ja päästi vain 5 maalia. SaiPan A-junnuista tuttu Liettuan kärkipään veskari L.Lubys toimii tänä vuonna Liepajan 2vahtina ja hän pääsikin pelaamaan oman maansa jengiä vastaan.

Liepaja ampui kahteen peliin 130 laukausta kohti vastustajan maalia, joten taisi olla aika kovaa pyöritystä. Latvian tuntemattomammista junnuista esille nousivat Raivo Freidenfelds sekä Ricards Fomins. Joukkueen kärkipelaajat Kalns ja Zabis olivat myös esillä varsinkin virolaisten höykytyksessä. Liettuan ja Viron ryhmistä 2 maalin miehiä olivat molemmissa matseissa osuneet Verenis sekä Antonenko.


Sandis Ozolins (ei sentään Sandis Irbe tai Helmuts Skrastins/Zholtoks) Lohko:

Välk-Kaunas 10-4

Maalivahdit: EST: Andrei Bunin-52v 26/29 Juri Bahturin-18v 4/5 (vaihto 53.59 9-3) LTU: Pavel Davydyuk 38/48

Tehomiehet: EST: Gusynin 1+4, Voitsekhivskyi 1+3, Titarenko, Sapovalov, Akimov 2+0, Galimullin, N.Garanin 0+2, S.Garanin, Koll 1+0 LTU: Malashkevich, Chekmaryov 1+1, Pravilo, Guoga 1+0



Kaunas-Mogo 2-7

Maalivahdit: LTU: Artur Pavliukov 51/58 LAT: Henrijs Ancs 24/26

Tehomiehet: LTU: Danilenka, Jagelavicius 1+0 LAT: Zelubovskis 2+0, Gricinskis 1+1, Cukste, Demiters 0+2, Straupe, Rancevs, Krastenbergs, Kaimins 1+0



Välk-Mogo PERUTTU, 4 Virolaista todettu Korona!


Kotijoukkue pieksi siis liettualaiset yllättävän pahasti. Laukauksissa ei ollut kuin jotain 10 ero, mutta peli päättyi 10-4. Virolaisten veskareilla oli myös ujohko 35v ikäero, enkä tiedä vaihdettiinko veskaria loukkaantumisen takia vai siksi, että halutaan antaa kansainvälisiä minuutteja B-junnulle. Vanha herra torjui kuitenkin voiton ja paljon vetoja, joten olisi ollut hauska nähdä kummalla he olisivat lähteneet Mogoa vastaan.

Mogo pelasi aika kovalla joukkueella (Schremp oli ainut huomaamani puuttuva huippu) ja tehot jakaituivat tasaisesti Kaunasia vastaan, siinä missä virolaisten ykkönen riehui menemään kovaa. Vancouverin NHL-varaus Arturs Silovs istui vaihtopenkillä tuon ensimmäisen pelin. Hän olisi siis päässyt pelaamaan virolaista jengiä vastaan, joka olisi ollut varmasti eksoottinen elämys. Kun virolaiset vielä pistivät 10 maalia taululle ekassa matsissa, niin olisi ollut mukava nähdä olisivatko he pysyneet miten perässä ja varsinkin asennoituneet puolustustaisteluun. Muistelisin että olen nähnyt Välkin kotimaisen tähtipelaajan Vassili Titarenkon livenä kun hän pelasi aikoinaan Viron paidassa SaPKoa vastaan Savonlinnassa. Titarenko oli joukkueen taitavin pelaaja ja hän iskikin ryhmän ainokaisen. Toisaalta selkä suoristui aina kun vastustajalla oli kiekko, mentiin potkulaudalla ja lähinnä koukittiin näennäisesti takaapäin. Tuota ei näe normaalisti Mestiksessä, taitaa olla perinteistä alasarjan supertähden toimintaa..


Turnauksen hallitus istuu uutisen mukaan huomenna alas miettimään, miten Ozolinsin lohkon kohtalo ratkaistaan. Finaaliturnaukseen pääsevät joukkueet ovat toki jo selvillä. Ehkä Mogo ja Välk voisivat kohdata ennen itse turnausta arkipäivänä.
 
Viimeksi muokattu:

Pardus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Laser HT, KISE
Jatkoajan artikkeli ja kuvakooste:



Finaaliturnaus pelataan ilmeisesti ensi viikonloppuna.
 

Pardus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Laser HT, KISE
Kaipa se finaaliturnaus pelataan suunnitelman mukaisesti, kun täälläkin niin lukee:

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy