Balastik Kerhoon..

  • 15 030
  • 91

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti cobol
Ei ainakaan Suomen Jääkiekkoliiton sarjoissa. HPK:n A-nuoret eli ne mainitsemani tärkeimmät ovat tahkonneet divaria tälläkin kaudella.

Jep, näinpä tuo onniin. Taisivatpa tippua viime kaudella. Jutustasi kuitenkin sai sen kuvan, että täällä on tahkottu divaria kaikilla tasoilla vuosikymmenet poislukien edustusjoukkue.
 

piikki

Jäsen
Re: Re: Re: Ei

Viestin lähetti gordion
Kai tuo oli sarkasmia. Olihan? Lehterä on ollut HPK:n ainokainen harhalaukaus tämän kauden hankinnoissa. Tähän joku tietysti kuittaa, että pleijareissa merkitys punnitaan. Ehkäpä, mutta kyllä vaaka kestää. Teron kohdalla jokainen palkkakuittiin kirjoitettu euro on liikaa.

Tero "ainoon MM kultajengin pelaaja" Lehterä on aina ollu jotenkin halveksittu jätkä aivan turhaan. Aina sillon tällön näkee juttui ettei siitä muka ole pudotuspelihin. Tero on tärkee jätkä kun tosi pelit alkaa.

Kukaan Äijänsuolla ollu ei unohda sitä 0-1 maalii jonka Lehterä vetäsi nätisti ylämummoon Tihonovin ekalla kaudella kun Jokerit otti voiton. Matsi päätty 0-1. Jos ja jos ja jos Lukko olis sen matsin kääntänyt olis sarjakin kääntynyt. Sama matsi jossa muuten Gagnoni telo mailallaan Nedvedin naaman auki ja kentällä siivottiin helevetisti verta pois karvan vajaat viis minuuttia. Mut eipä nähnyt tuomari tilannetta eikä antanut jäähyä. Äijänsuo arena meinasi revetä siinä huudossa. Savolaista ei ole muuten moni raumalainen kaivannu takasin.

Jos kerholla on varaa peluuttaa Lehterää nelossessa niillä on saumaa mestaruuteen. Lehterä voi ratkasta sen mestaruuden jos ei ratkase niin todennäkösesti estää vastustaajaa ratkasemasta ainakaan kun on ite kentällä.

EDIT alko taas oikeen kaipaa pleijareita kun muistu toi matsi mieleen. Ehkä tällä kaudella taas pelataan Raumallaki niitä.
 
Viimeksi muokattu:

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Re: Re: Re: Ei

Viestin lähetti gordion
Kai tuo oli sarkasmia. Olihan? Lehterä on ollut HPK:n ainokainen harhalaukaus tämän kauden hankinnoissa. Tähän joku tietysti kuittaa, että pleijareissa merkitys punnitaan. Ehkäpä, mutta kyllä vaaka kestää. Teron kohdalla jokainen palkkakuittiin kirjoitettu euro on liikaa.
Osittain oli, osittain ei. Sarkasmi liittyy lähinnä tähän sanaan "tutkapari" josta nyt ei vielä ole näyttöä kuin Lahdesta, jossa kumpikin teki toistensa syötöistä maalin. Tero tosin tyhjiin, mutta kuitenkin ;)

Mutta tottakin löytyy. Nimittäin ei tarvitse mennä kuin kauteen 96-97, jolloin toinen maailmanmestari Marko Palo muodosti playoffeissa Niko Kapasen kanssa tutkaparin, joka nakutteli yhteensä 19 pistettä 10 ottelussa. Ainoastaan muuan Brian Rafalski oli Kerhon sisäisessä pistepörssissä edellä. Palollahan oli runkosarja mennyt penkin alle (no ei nyt ihan niin penkin alle kuin Terzillä), eikä Kapanenkaan ihmeitä esittänyt, mutta niin vain Palo kokosi itsensä pleijareihin. Analogiaa löytyy: kausi vanhenee, kokenut, maailmanmestari ja nuoria, nälkäisiä pelaajia vierellä. Sanokaa minun sanoneen, että Tero tulee vielä. Ja tämä ihan ilman sarkasmia.
 
Suosikkijoukkue
KärppäKerho, Leafs, Slovensko
Da Esbå

En varmasti ole ainoa joka on jo huomannut kuinka pihalla sinä olet, mutta selitän vielä kerran sinulle, vaikket tuntunut ymmärtävän edes sen jälkeen kun nimimerkki Sopuli oli sen sinulle selvällä suomenkielellä selostanut.

Eli:

Hämeenlinnan maantieteellinen sijainti vaikuttaa esimerkiksi (varsinkin yhdessä Kerhon hyvän maineen kanssa) tapauksiin kuten Santala ja Somervuori jotka asu(i?)vat Helsingissä ja halusivat uuden startin uralleen. Jääkiekkoilijoillakin on perheet ja ystävät ja diggaavat varmasti monet myöskin kotipaikastaan. Luuletko, että on helpompi silloin ajaa se vajaat 150 km Hämikseen vai 400 km Poriin?

En missään vaiheessa väittänyt, että tällä sijainnilla olisi MITÄÄN tekemistä a) Balastikin kanssa b) yleensäkään ulkomaalaisten kanssa, mutta sinunhan tahtiasi, arvon Makkarakeisari, se ei haitannut.

Sinua lainaten: "KANNATTAISI LUKEA KETJU KOKONAAN"
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Parahin DougieKillmore, kannattaisi ehkä kiinnittää huomiota omaan ulosantiin niin ei tarvitsisi jälkeenpäin selitellä, varsinkaan muiden.

Jos ketjun aiheen on Balastikin tuleminen kerhoon niin kannattaisi ehkä sitten mainita se että tämä ei koske ulkomaalaisia ENNEN kuin alkaa hehkuttamaan Hämeenlinnan keskeistä sijaintia!

Mietippä sitä.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Viestin lähetti Daespoo
Jos ketjun aiheen on Balastikin tuleminen kerhoon niin kannattaisi ehkä sitten mainita se että tämä ei koske ulkomaalaisia ENNEN kuin alkaa hehkuttamaan Hämeenlinnan keskeistä sijaintia!

Parahin Daespoo, et siis vieläkään lukenut ketjua läpi, vaikka muita kehotat niin tekemään. Eiköhän tuo DG:n viestin ohessa oleva lainaus kerro varsin selkeästi mistä viestissä puhutaan. Asioiden pitäisi riidellä, mutta täällä riiteletkin sinä. Virheen teit sinä, ei kukaan muu. Kohtelias maininta, että luit hieman huolimattomasti olisi ollut ihan ok, mutta jatka vain valitsemallasi tiellä.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Viestin lähetti Daespoo
Jos ketjun aiheen on Balastikin tuleminen kerhoon niin kannattaisi ehkä sitten mainita se että tämä ei koske ulkomaalaisia ENNEN kuin alkaa hehkuttamaan Hämeenlinnan keskeistä sijaintia!
Jos ketjun aiheena on Balastikin tuleminen Kerhoon, niin kannattaisi ehkä keskittyä siihen eikä sen vatvomiseen, että onko kerho sympaattinen pikkuseura vai ei.

Ennen äänestyksen avaamista tahtoisin tiedustella, miten suhtaudut esittämääni kutsuun tuolla aikaisemmin. Et kommentoinut sitä mitenkään, miksi...?
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä homman nimi on se, että jollei tällä porukalla ala mestaruus heltiämään, niin jo on kumma. Näin on. Teretulemast Balastik!
 
Suosikkijoukkue
KärppäKerho, Leafs, Slovensko
Voi elämä

Viestin lähetti Daespoo
Parahin DougieKillmore, kannattaisi ehkä kiinnittää huomiota omaan ulosantiin niin ei tarvitsisi jälkeenpäin selitellä, varsinkaan muiden.

Jos ketjun aiheen on Balastikin tuleminen kerhoon niin kannattaisi ehkä sitten mainita se että tämä ei koske ulkomaalaisia ENNEN kuin alkaa hehkuttamaan Hämeenlinnan keskeistä sijaintia!

Mietippä sitä.

Olet ehkä huomannut että mun ei ole tarvinnut muille täällä selitellä mitä sanoin viestissäni? Johtuu siitä, että muut ymmärsivät. Sinä ymmärsit mitä halusit ja aloit selittää tahattomasta huumorista ym.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
MG, aiheenahan nimenomaan on se. Meni varmaan ohi sinultakin kun vedit herneen nenään siinä vaiheessa kun sympaattista pikkuseuraa usean eri joukkueen fanit kutsuivat raha/ostojoukkueeksi?

DK, olisi vain helpompaa myöntää että et tarkentanut alkuperäistä viestiäsi tarpeeksi eli jätit kommentin epätarkaksi. Ei siinä mitään, virheitä sattuu kaikille.

EDIT: Kiitos kutsusta MG, taidan silti passata.
 
Viimeksi muokattu:

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Viestin lähetti Daespoo
MG, aiheenahan nimenomaan on se. Meni varmaan ohi sinultakin kun vedit herneen nenään siinä vaiheessa kun sympaattista pikkuseuraa usean eri joukkueen fanit kutsuivat raha/ostojoukkueeksi?
Siis sinun mielestäsi HPK on sympaattinen pikkuseura, vai mitä tarkoitat? Mistään herneen vetämisistä nenään en valitettavasti osaa sanoa mitään. Kuten sanottu, minulle on kokolailla yhdentekevää, miksi HPK:ta milloinkin kutsutaan. Ja tähdennän edelleen, että tuota sanontaa "sympaattisesta pikkuseurasta" ei ole enää pitkään aikaan käytetty Kerhon osalta muuten kuin sinun toimestasi. Eli eiköhän olisi syytä keksiä joku toinen aihe? Miten olisi vaihteeksi kädenvääntö siitä, aikooko Lintumäen Harri pimittää rahoja HPK:n hyväksi Hämeenlinnan kaupungin lisäksi nyt myös Eduskunnan lisäbudjetista?

Muuten, eikä Espoossa ole opetettu, että kutsusta kieltäytyminen on epäkohteliasta ilman hyvää syytä?
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Daespoo, tule vaan kekkereihin. Tarjoan paukut ja sitten istutaan alas juttelemaan suomalaisen jääkiekkofanin sielunmaisemasta, Suomen aluepolitiikasta ja vaikkapa erilaisista harrastuksista. Onko diili?
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Viestin lähetti Designer
Daespoo, tule vaan kekkereihin. Tarjoan paukut ja sitten istutaan alas juttelemaan suomalaisen jääkiekkofanin sielunmaisemasta, Suomen aluepolitiikasta ja vaikkapa erilaisista harrastuksista. Onko diili?
Asiasta lisää vapaan keskustelun puolella.
 

Kuznetsov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Balastik HPK:ssa vain kevään

Jaroslav Balastik allekirjoitti viikonloppuna kasvattajaseuransa Zlinin kanssa uuden 3-vuotisen sopimuksen, joka pitää miehen seurassa näillä näkymin kevääseen 2006 asti. Balastikin pelit HPK:ssa jäävät siis tähän kevääseen. Ilmeisesti vain NHL-sopimus saattaa muuttaa miehen suunnitelmia.

Eilen Balastik "hyvästeli" kotiyleisönsä ottelussa Slavia Prahaa vastaan tekemällä joukkueensa voittomaalin 2-1 päättyneessä ottelussa. Huomenna Balastik pelaa vielä vierasottelun Plzeniä vastaan, jonka jälkeen edessä onkin matka Prahaan ja sieltä edelleen lentokoneella Helsinkiin.

Miehen tämän kauden tilastot näyttävät tällä hetkellä seuraavilta:
30 ottelua, 14+8=22, 24min.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Balastik HPK:ssa vain kevään

Viestin lähetti Kuznetsov
Jaroslav Balastik allekirjoitti viikonloppuna kasvattajaseuransa Zlinin kanssa uuden 3-vuotisen sopimuksen, joka pitää miehen seurassa näillä näkymin kevääseen 2006 asti. Balastikin pelit HPK:ssa jäävät siis tähän kevääseen. Ilmeisesti vain NHL-sopimus saattaa muuttaa miehen suunnitelmia.

Itse huomasin saman. Koska Balastik on meillä vain keikkamiehenä, on täysin selvää mistä pelataan. Ristokin on sen sanonut. Nyt ei muuta kuin sanoista tekoihin.

Ai niin, yksi juttu vielä...

Tero Lehterä tulee olemaan playoffseissa kova sana. Joukkueen tärkeimpiä pelaajia.

Miettikääpä sitä!
 

Leija-La

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Balastik saapu vasta tänään Hämeenlinnaan ja se on tieto!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös